Aikoinaan, yli kaksikymmentä vuotta sitten kirjoitti Kautsky:
»Vallankumouksen keskipiste siirtyy lännestä itään. 19:nnen vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla se oli Ranskassa, ajoittain Englannissa. V. 1848 astui Saksa vallankumouksellisten kansojen riviin, samalla kun Englanti niiden rivistä toistaiseksi poistui. Vuodesta 1870 lähtien alkaa porvariston keskuudesta kaikissa maissa kadota sen vallankumouksellisten harrastusten viimeisetkin jätteet. Olla vallankumouksellinen ja olla sosialisti — alkaa niistä ajoista lähtien merkitä samaa...
»Uusi vuosisata alkaa tapahtumilla, jotka saattavat meidät ajattelemaan, että edessämme on vallankumouksen keskipisteen yhä jatkuva siirtyminen, nimittäin sen siirtyminen Venäjälle...
»V. 1848 olivat slaavit paukkuvana pakkasena, mikä palellutti kansojen kevään kukat. Ehkä heidän nyt sensijaan tulee olla sinä myrskynä, joka murtaa taantumuksen jään ja vastustamattomasti tuo mukanaan kansoille uuden, onnellisen kevään.».[1]
Aivan päinvastoin kuin huonot »sosialistit», jotka »sivistyneiden» lakeijojen tapaan halveksien puhuvat »Khivan mullaheista», ja »turkestanilaisista» j.n.e. pani Marx tavattoman painon siirtomaiden vallankumouksellisille liikkeille. Hän kirjoitti Kiinasta:
»Kun meidän europalaisten taantumuksellistemme on pakko lähiaikoina paeta läpi Aasian ja kun he matkallaan vihdoin saapuvat Kiinan muurille, portille, joka vie ikitaantumuksen ja ikivanhoillisuuden kehtoon, niin he, kuka ties, löytävät sen päällä kirjoituksen:
| Kiinan tasavalta. |
| Vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus.»[2] |
Ja eräässä artikkelissaan, joka on julkaistu »New York Tribune»-lehdessä (14 p:nä kesäkuuta 1853), kirjoitti Marx:
»Sellaisten olosuhteiden vallitessa voidaan, ottamalla huomioon, että Englannin kauppa jo on suurimmaksi osaksi suorittanut säännöllisen kiertokulkunsa, varmuudella ennustaa, että Kiinan vallankumous viskaa kipinän nykyaikaisen teollisuusjärjestelmän ruutitynnöriin ja saa purkautumaan sen jo kauan sitten valmistautuneen kriisin, joka tulee leviämään rajojen taakse ja tuomaan mukanaan lähitulevaisuudessa poliittisia vallankumouksia (Europan) mantereella. Omituinen näytelmä: Samaan aikaan kun Kiina saa aikaan epäjärjestystä lännen maailmassa, ylläpitävät länsivallat englantilaisten, ranskalaisten ja amerikalaisten sotalaivojen avulla 'järjestystä' Shanghaissa, Nankingissa ja suuren kanavan suulla.»
Paljon on tietysti nyt muuttunut, onhan noista ajoista kulunut kolmeneljännes vuosisataa! Ja paljon on myöskin muuttunut sen jälkeen, kun Kautsky kirjoitti profetallisen artikkelinsa meidän proletariaattimme merkityksestä. Mutta niinpä on muuttunut ja tullut luopioksi itse Kautskykin. Kuvaavaa kuitenkin on, että kehityksen perussuunta on kirjaimelleen toteutunut niinkuin Marx ja Kautsky ovat ennustaneet: maailmansota tavattomine hävityksineen; joukko vallankumouksia, Venäjä keskipisteenään; siirtomaiden nopea kehitys; Kiinan vallankumouksen jylinä (neljäsataa miljoonaa ihmistä) — eiköhän vain »ikuisen taantumuksen maailma» ole asetettu päälaelleen?
Nouskaamme tuon maailman yläpuolelle ja koettakaamme saada selville, mikä siinä nykyisen aseman vallitessa on tärkeintä ja oleellisinta. Mikä on »tärkeintä»? Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto ja Kiina. Mitä pelkää kansainvälinen porvaristo kaikkein enimmän? Ketä vastaan se ensi kädessä varustautuu jopa siinä määrin, että se usein unohtaa hankaukset muiden kansojen keskuudessa? Neuvostoliittoa vastaan, kuten mahtavinta antikapitalistista linnaketta vastaan. Porvaristo ymmärtää erinomaisen hyvin, että työtätekevien voitto Kiinassa, »venäläisen kokeen» toistuminen siellä, merkitsisi porvarillisen järjestyksen loppua yleensä. Yksi porvariston älykkäimmistä politikoista, herra Lloyd George, puhuu siitä aivan avoimesti. Eipä suotta tov. Lenin kerran piloillaan tahtonut omistaa kirjaansa »Vasemmistolaisuus lapsentautina» juuri herra Lloyd Georgelle. Tämä viisas porvarillinen johtaja näkee objektiiviset yhteiskunnalliset suhteet paljon paremmin ja selvemmin, paljon »marxilaisemmin» kuin porvariston sosialistiset agentit (sillä agentin virkaan ehdottomasti kuuluu rajoitettu näköpiiri).
Pelkääkö porvaristo mahdollisesti Kautskyä, II Internationalea, reformisteja?
Ei vähääkään!
Se pelkää ainoastaan kommunisteja. Se hirttää ainoastaan kommunisteja. Kautsky voi olla rauhallinen. Hänen kaulaansa ei hirttosilmukka uhkaa. Hän mätänee itsekseen.
Pelkääkö porvaristo, että Amsterdam sitä uhkaa?
Ei mitenkään!
Mutta se pelkää, että Kominternin vaikutus tunkeutuu Amsterdamin järjestämien proletaarien riveihin.
Porvaristo pelkää proletaaristen tasavaltojen liittoa, jota vastaan se esiintyy kaikin käytettävissään olevin keinoin.
Eikö asianlaita sitten muka ole näin. Eivätkö nämä varsin alkeelliset, tavalliselle poroporvarin järjellekin selvät tosiasiat puhu itse puolestaan?
Tietysti asia on niin. Mutta kapitalismin puolustajat ovatkin puolustajia vain väärentääkseen ja kääntääkseen nurin todellisuuden. Porvariston hyväksi tekevät he valkean mustaksi ja mustan valkeaksi. Porvariston hyväksi selittävät he olevaisuuden olemattomaksi, menneisyyden nykyisyydeksi, nykyisyyden menneisyydeksi. Mutta tässä valhettelussa, tässä todellisuuden pilkkaamisessa, tässä totuuden raiskaamisessa on oma logiikansa: se on pääoman palveluksessa olevien logiikka.
Pääoman hyväksi on tehtävä punainen valkeaksi. Ja palvelusinnossaan ottaa Karl Kautskykin suorittaakseen väärentäjän työn.
»Jo vuosia on neuvostohallituksen pääasiallisimpana toimena ollut proletariaatin orjuuttaminen, turmeleminen, heikontuminen ja pimittäminen niin Venäjällä kuin sen ulkopuolellakin... Neuvostohallitus on nykyään suurimpana esteenä proletariaatin nousulle koko maailmassa. Se on pahempi kuin Horthyn häpeällinen hallitus Unkarissa tai Mussolinin Italiassa...»[3]
Kautsky tosissaan vakuuttelee, että meillä nykyään itse asiassa vallitsee absolutismi (rajaton yksinvalta), samallainen kuin oli voimassa ennen 1905 vallankumousta. Kautsky asettaa »Internationalelleen» seuraavan nerokkaan kysymyksen: eikö neuvostovaltioon ole suhtauduttava kuten »jälleenpystytettyyn venäläiseen absolutismiin, eli siis samalla tavalla kuin Venäjän absolutismiin suhtautui nykyisen Internationalen suuri edeltäjä» (sts. II Internationale).[4]
Ja hän vastaa tähän kysymykseen yleensä myönteisesti! Sillä onhan pääasiallisin muutos Venäjällä vain siinä, että »absolutismia» ei enää ylläpidetä Pietarista käsin, vaan »Moskovasta, mikä on kauempana Europasta ja lähempänä tatarien valtaa». Tämä tietenkin on varsin arveluttava asianhaara, sillä eiväthän tatarit »valistuneiden» riistäjien ja heidän lakeijansa mielestä ole mitään kansaa.
Siis, neuvostohallitus on suurimpana esteenä proletaarisen liikkeen nousulle — ja vieläpä koko maailmassa. Siinä Karl Kautskyn »teesi».
Sivuutamme toistaiseksi satojentuhansien ihmisten todistukset, joiden lausujat ovat kokonaan eri mieltä Karl Kautskyn kanssa. Ja koetamme sensijaan perusteellisesti tutkia tätä lapsellista väitettä sen silminnähtävästä mielettömyydestä huolimatta.
Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto on siis kansainvälinen santarmi työtätekeviä vastaan, työläisten pettäjä ja hävittäjä. Otaksukaamme asian olevan näin.
Itse Kautskykin myöntää, että nykyinen ajankohta merkitsee uhkaavaa vaaraa kapitalismille. Kenenkä taholta tämä vaara sitten uhkaa? Työläisten taholta. Eikö niin? Niin. Mutta jos neuvostohallitus esittää rauhoittajan, orjuuttajan ja kansainvälisen santarmin osaa (kuten aikoinaan tsarismi), niin mitä se merkitsee? Se merkitsee tietysti sitä, että Neuvostoliitto on kapitalismin parhain tuki. Mutta jos Neuvostoliitto on kapitalismin parhain tuki, olisi tietysti kapitalismin kaikin keinoin turvattava ja hoivattava tätä parasta tukeansa, rahoitettava sitä, tuettava sitä aineellisesti ja moraalisesti. Kautsky tiesi 20 vuotta sitten, että esim. Ranskan tasavalta v. 1905 rahoillaan pelasti tsarismin, sillä tsarismi oli turva vallankumousta vastaan.
Mutta entä nyt?
Nyt koko kansainvälinen porvaristo raivoaa ja hautoo kostotoimia Neuvostoliittoa vastaan ja on katsonut itsensä pakotetuksi solmiamaan rauhan vain senvuoksi, että sen kädet eivät ulotu kyllin kauaksi.
Miksi siis kansainvälinen porvaristo niin ynseästi suhtautuu »tukeensa»? Mutta — sallikaa minun näin vain meidän kesken kysäistä — miksi se niin hellästi suhtautuu teidänlaisiinne harmaantuneihin pettureihin, herra Kautsky? Vieläpä kestitsee teidän puoluettanne muutaman Barmatin rahamassista.
Miksi on Leninin nimi ja viisikärkinen tähti niin tuttuja kaikkien maanosien kaikille sorretuille? Mutta teidän ilkeitä hyökkäyksiänne meitä vastaan julkaisevat, lainailevat ja ylistelevät ylenmäärin porvarilliset »ideologit» ja porvariston hännänheiluttajat kaikissa maissa? Mistä syystä?
Kautskyltä ei tähän saada vastausta, sillä olisihan oikea vastaus isku vasten naamaa tutkittavanamme olevan kirjasen tekijälle. Mutta katsokaamme konkreettisesti Neuvostoliiton vaikutusta, katsokaamme missä ja miten se on ollut »esteenä työväenluokan nousulle».
Alkakaamme Englannista, »kapitalismin klassillisesta maasta», joka pitää lujissa käsissään puolta maailmaa.
Useita vuosia sitten kirjoitti Kautsky, joka ei silloin vielä ollut luopio, Englannin proletariaatista:
»Missään ei proletariaatti ole lukuisampi, missään ei sen taloudellinen järjestö ole paremmin kehittynyt, missään ei sen poliittinen vapaus ole suurempi kuin Englannissa. Mutta missään ei proletariaatti myöskään tähän saakka ole ollut poliittisesti voimattomampi... Poliittisena tekijänä seisovat Englannin työläiset nykyään vielä alempana kuin työläiset Venäjällä, joka on taloudellisessa suhteessa takapajuisin ja poliittisesti orjuutetuin kaikista Europan valtioista. Jälkimäisille antaa heidän suuren käytännöllisen voimansa heissä vallitseva elävä, vallankumouksellinen tietoisuus; edelliset on tehnyt todellisessa politiikassa nollan arvoiseksi heidän juopumisensa vallankumouksesta, harrastusten rajoittaminen hetken vaatimuksiin, n.k. 'realipolitiikka'.»
Ja edelleen:
»Mutta proletariaatti on kohonnut näin korkealle vain siellä, missä se on pysynyt mitä jyrkimmin erossa porvaristosta. Englannin työläiset eivät nykyään ole juuri muuta kuin pikkuporvareita, jotka eroavat toisista porvareista vain siinä, että ovat vähemmän sivistyneitä. Mutta heidän korkeimpana ihanteenaan on matkia herrojaan, jäljitellä näiden teeskentelevää oman arvon tuntoa. He ihailevat rikkautta ja tappavat aikaansa, herrojensa esimerkkiä noudattaen, kaikellaisella hölynpölyllä.»[5]
Intohimoisesti taisteli Kautsky silloin fabiolaisia, opportunisteja ja »hyötypolitiikan» harjoittajia vastaan.
Mutta voi surkeutta, nyt on fabiolaisista tullut aatteiden hankkijoita Kautskylle ja Saksan sosialidemokratialle! Ja Mac Donaldin tapaisista »apinoista», jotka »työväen hallituksen» aikana tekivät vain yhden keksinnön — miten on kannettava kuninkaiden laahustimia ja miten kumarrettava kuninkaille — on tullut niin sanotun kautskyläisen »internationalen» käytännöllisiä johtajia.
Mutta olihan se kuitenkin työväen hallitus?!
Oli, oli! Mutta etkö sinä, vanha, sokea akkarukka, muista miten asianlaita oli?
Sehän oli niin, että Englannin työläiset esittivät porvaristoa vastaan tunnuslauseen: Neuvostoliitto on tunnustettava, ja kantoivat hartioillaan hurskasta Ramsay Mac Donaldia. Mutta mitä osaa esitti tässä Neuvostoliitto?
Vähemmänkin nokkelajärkinen ihminen käsittää, mikä se osa oli.
Mutta edelleen. Koettakoon joku todistaa, että Englannin ja Venäjän ammatillisen liikkeen lähentyminen merkitsee yhteyttä porvariston kanssa eikä vapautumista porvariston vaikutuksesta. Sillä porvariston vaikutuksesta vapautuminen, jota Kautsky nuorempana ollessaan niin erinomaisesti on kuvannut, merkitsee vapautumista Webbien, Mac Donaldien (jotka sunnuntaisin saarnailevat kirkoissa), Snowdenien ja muiden poroporvarien vaikutuksesta, jotka eivät koskaan ole edes haaveilleetkaan mistään »jyrkimmästä kannasta porvaristoa kohtaan». Mutta ovathan nämä henkilöt nykyisen Kautskyn kumppaneita ja aatetovereita! He ovat »aseman herroja» toisessa internationalessa. He ovat sen tunnustettuja johtajia! He määräävät sen päätökset!
»Venäläinen vaikutus» se on proletaarisen diktatuurin vaikutus, bolshevikkien vaikutus, on »vaikutusta» porvariston »vaikutuksesta» vapautumiseksi. Tämän tunnustavat kaikki. Ja tämän vuoksi sellaiset herrat kuin Hicks kieltävät ulkomaalaisilta kommunisteilta pääsyn Englantiin, mutta olisivat varsin iloisia Kautskyn tekemästä »vierailusta». Sillä onhan hänkin entinen ministeri, joka ei ole loukannut eikä »ryöstänyt» ainoatakaan »säädyllistä porvaria»!
Entä maapallon toinen napa: Kiina. Ehkä sielläkin Neuvostoliitto ja bolshevikit ovat työväenliikkeen nousun suurimpana esteenä?
Tätäpä ei, luullaksemme, käyne julkeinkaan petkuttaja vakuuttamaan.
Ranskassa taistelee ainoastaan kommunistipuolue inhoittavaa imperialistista sotaa vastaan, mutta Kautskyn aatetoverien parlamenttiryhmä kulkee, joskin näennäisesti vastustellen, hallituksen mukana.
Saksasta emme paljon puhu. Muistutamme vain siitä, että kun ranskalaiset hyökkäsivät Ruhrin alueelle ja miehittivät mustilla joukoilla Saksan kaupunkeja sivistyksen ja »moraalin ja oikeuden alkeellisimpien sääntöjen» nimessä, oli Neuvostoliitto ainoa valtio, joka julkisesti pani vastalauseensa tätä väkivallantekoa vastaan. Ja ainoa puolue, joka kohotti äänensä (työtätekevien äänen) kansainvälistä rosvoamista vastaan, oli kommunistien puolue.
Täytyy todellakin olla kunniaton herjaaja, voidakseen kaiken tämän jälkeen sanoa »Moskovasta» ja Kolmannesta Intemationalesta: »Ainoastaan luonteettomat lurjukset ja raa'at, järjettömät lavertelijat voivat sitä puolustaa».[6]
»Luonteettomat lurjukset»! Katsokaa itseänne peilistä, »rehellinen» ja »kivenkova», herra Kautsky!
Mistä ovat tämän vihamielisyyden juuret löydettävissä? Miten on asiaa tutkittava, että kävisi käsitettäväksi, kuinka on voinut vaipua niin syvälle ihminen, joka on ollut kuulu marxilainen, lukenut Marxia ja vieläpä julkaissut hänen teoksiaankin?
Mahdollisesti siihen antaa avaimen tämän luopion uudesta kirjasta otetut, seuraavat rivit:
Se, mitä Venäjällä on ollut, on ollut »pelkkää omistavien ryöstämistä, minkä jokainen varas ja rosvo ymmärtää, mutta ei mitään sosialismia».[7]
Toisessa kohdassa, missä »selitellään» ja »selvitellään» bolshevikkien maailmanvallankumousta, sanotaan: »Bolshevikit näkivät, että heidän pelastuksensa oli siinä, että päästään ryöstämään paljon rikkaampaa Länsi-Europaa. Sitä varten tarvitsivat he maailmanvallankumousta, sts. avointa tai peitettyä sotaa ulkomaiden hallituksia vastaan. Tämä tosiasiallinen, joskaan ei aina julkisesti tunnustettu sotatila merkitsi Venäjän sulkemista pois muun maailman yhteydestä.»[8]
Nämä kohdat eivät kaipaa mitään lisäselityksiä. Säikähtynyt ja ketkeroitunut omistaja ja poroporvari, joka pelkää menettävänsä kauhtanansa ja säästöpankkikirjansa — siinä meidän »sankarimme».
Paljon lahjakkaammin on ilmaissut nämä tunteet tunnettu venäläinen monarkisti, V. V. Shulgin. Hänen muistelmissaan, joita hän kutsuu »Venäjän vallankumouksen (helmikuun) filosofiaksi», tapaamme seuraavan kohdan: »Tarjoiluhuoneessa, joka, kuten muutkin huoneet, oli tungokseen saakka täynnä väkeä, en löytänyt mitään. Kaikki oli syöty ja juotu viimeistä teelasia myöten. Katkerana ilmoitti minulle ravintoloitsija, että kaikki hänen hopealusikkansa oli varastettu...»
»Tämä oli alkua. Siten vietti 'vallankumouksellinen kansa' 'vapautumisensa' aamunkoittoa. Ja minä käsitin, miksi tällä monituhantisella joukolla oli yksi yhteinen, kuvaamattoman inhoittava naama: nehän olivat entisiä varkaita ja tulevia ryöväreitä. Elimme juuri sitä käännekohtaa, jolloin nämä ihmiset astuivat elämänsä toiseen vaiheeseen... Vallankumous olikin juuri siinä, että varkaat siirtyivät toiseen luokkaan: heistä tuli ryöväreitä».[9]
Mutta »taktiikkaa» arvosteli Shulgin johdonmukaisen kautskylaisesti:
»... tunsin itsessäni tuskaista, voimatonta, mutta juuri siksi sitä vihaisempaa raivoa.
»— Kuularuiskuja!
»Kuularuiskut — niitä minä tahdoin. Sillä tunsin, että katujoukot käsittävät ainoastaan kuularuiskujen kielen, ja että ainoastaan se, lyijy, voi karkoittaa vapauteen riistäytyneen hirveän pedon takaisin pesäänsä...
»Voi kauheutta, tuo peto oli... hänen ylhäisyytensä, Venäjän kansa!...»
Tulemme seuraavassa vielä näkemään miten Kautsky myöskin kirkuu kuularuiskuja. Halusimme tällä kertaa vain panna merkille tämän venäläisen mustasotnialaisen ja saksalaisen sosialidemokraattisen »teoretikon» tunteiden ja ajatusten (voihan niitäkin sentään ajatuksiksi nimittää) hämmästyttävän samallaisuuden.
[1] »Slaavit ja vallankumous». Artikkeli julkaistu »Iskra»-lehdessä N:o 18 (10. 3. 1902). Käännetty »Iskran» mukaan.
[2] Karl Marxin ja Friedrich Engelsin kootut kirjoitukset. V. 1841–1850. Saksalaisen painoksen kolmas nidos, sivu 445.
[3] Karl Kautsky: Internationale ja Neuvosto-Venäjä. Saksalainen painos. Sivu 11.
[4] Sama teos. Sivu 6.
[5] Karl Kautsky: »Yhteiskunnallinen vallankumous».
[6] Kautskyn käsiteltävänä oleva kirja, sivu 11.
[7] Kautskyn teos, sivu 9.
[8] Kautskyn teos, sivu 23.
[9] V. V. Shulgin: »Päivät». Vastavallankumouksellisien ulkomailla julkaisemassa muistelmateoksessa: »Helmikuun vallankumous».