Edvard Gylling

Syntyneisyydestä ja väestön lisääntymisestä Helsingissä

1915

Julkaistu: 1915
Lähde: »Syntyneisyydestä ja väestön lisääntymisestä Helsingissä». Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Työväen kirjapaino, Helsinki 1915
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine

Johdatukseksi.

Kapitalistista kehitystä ja kapitalismin luonnetta tutkitaan tavallisesti vain taloudellisten ilmiöiden alalla.^[1] Ja kieltämättä tämä talousjärjestelmä tällä alalla onkin ensinnä ja silmäänpistävimmässä muodossa esiintynyt. Mutta sen vaikutukset tuntuvat laajalti taloudellisten olojen välittömän piirin ulkopuolella, melkein kaikilla yhteiskuntaelämän aloilla, niinpä varsin selvinä myöskin väestöoloissa. Kouraantuvimmin tätä osottaa kapitalistisen kehityksen aikana valtaanpäässyt suuremmoinen muuttoliike, joka välittää väestön uudestiryhmitystä kapitalismin vaatimusten mukaisesti, siirtäen mäkeä sinne, missä kapitalistinen talouselämä enimmän tarvitsee työvoimaa lisäarvoa kasvattaakseen. Mutta nuo vaikutukset tuntevat väestöoloihin syvemmällekin. Väestö elää nykyisin niin kokonaan toisenlaisissa oloissa kuin ennen, niin täydelleen erilaisessa ympäristössä, että on varsin luonnollista, että nämä muuttuneet ulkonaiset olosuhteet ovat tuoneet muutoksia myöskin syntyneisyyteen, kuolleisuuteen, väestön ikärakenteeseen, so. lyhyesti väestöolojen kaikkein sisimpiinkin suhteisiin. Laajakantoisin ja tavallaan enimmän huomiota herättänyt näistä muutoksista on epäilemättä syntyneisyyden kaikkialla kapitalistisissa maissa esiintyvä nopea aleneminen.

Nämä väestöolojen muutokset esiintyvät ensinnä kapitalistisesti kehittyneimmissä maissa, myöhemmin ja toistaiseksi heikommin siellä, missä yhteiskuntataloudellinen kehitys on takapajulla ja olot yleensä vielä esikapitalistiseen jaksoon kuuluvia. Kaikkein voimakkaimpana ja selvimpänä uusi kehiiys näkyy kaupungeissa, kapitalistisen kehityksen varsinaisissa keskuksissa.

Suomessakin ovat nämä nykyaikaiset väestöolojen muutokset selvästi havaittavina. Syntyneisyyden aleneminen on jo kauan selvästi ollut nähtävänä, ja maan pääkaupungissa, joka samoinkuin muidenkin maiden pää- ja suurkaupungit nyt kyseessä olemassa suhteessa viittoo maaseudulle tietä, on se jo hyvin pitkälle kehittynyt. Näyttää sen vuoksi olevan paikallaan hiukan selvitellä tätä Helsingissä paraillaan käynnissä olevaa murroskautta väestöoloissa. Tähän näyttää olevan sitäkin enemmän syytä, kuu Helsinkiin väestöolojen kehitys tarjoaa eräissä suhteissa varsin otollisen tutkimusalan. Kaupungin väestöoloja voidaan nimittäin tarkastella erikseen kaupungin varakkaamman väestön asumissa keskusosissa ja pääasiassa työväen asumissa Sörnäisin osissa ja täten selvitellä mielenkiintoista kysymystä, missä määrin syntyneisyyden aleneminen esiintyy toiselta puolen työväen keskuudessa, toiselta puolen taas varakkaamman väestön piireissä. Mutta sitäpaitsi voidaan asiaa tarkastella myöskin kansallisuusnäkökohtia silmälläpitäen, so. onko ja missä määrin kaupungin suomalaisen ja ruotsalaisen väestön välillä erilaisuuksia olemassa väenlisäykseen nähden ja voidaanko näitä erilaisuuksia selvitellä rotuseikkojen nojalla. Tämän seikan tarkastelu on sitäkin tärkeämpi, kun sitä kansalliskiihkoilijoin taholta usein on, vaikkakin tietysti pintapuolisesti, kosketeltu ja tämän tarkastelun pohjalta tehty ylimalkaisia ja yksipuolisia ja siitä syystä myöskin harhaanjohtavia väitteitä.

Tällöin on kuitenkin huomioonotettava, että kirkonkirjoihin perustuvat väestötiedot yleensä ja varsinkin Helsinkiä koskevat eivät ole laadultaan ensiluokkaisia, mikä seikka pakottaa lukuja käyttelemään erityisen varovasti ja etenkin on johtopäätöksiä niiden nojalla tehtävä varovasti. Tämä koskee sekä väkiluvun muutoksia että varsinkin väestön lukumäärää koskevia tietoja. Helsingin kirkonkirjoihin sisältyy näet suuri määrä henkilöitä (laskujen mukaan noin 16,666 hengen vaihella), jotka asuvat ulkomailla, etenkin Venäjällä ja siirtolaisina Pohjois-Amerikassa, osaksi ovat kokonaan tietymättömissä, jopa kuolleetkin.^[1*] Kun tämän väestön keskuudessa tapahtuvista väkiluvun muutostapauksista vain verrattain harvoin saapuu luotettavia ilmoituksia, seuraa tästä, että vuotuiset väkiluvun muutokset tulevat verrattaviksi liian suureen väkilukuun ja ovat nämä suhdeluvut siitä syystä jonkun verran liian alhaiset. Kun tämä asiaintila kuitenkin on jo kauan ollut olemassa, eikä siihen vuodesta toiseen ole suuria muutoksia tapahtunut, ei tämä puutteellisuus suuremmassa määrin haittaa vertailujen tekemistä eri vuosien välillä eikä estä kehityksen suuntaa näkymästä.

Tässä kohden on vielä huomioonotettava, että kirkonkirjoihin toiselta puolen ei sisälly eräs osa kaupungin todellista väestöä, nimittäin suurin osa kreikkalaiskatolisia, juutalaiset ym. mähäisemmät väestöryhmät, jotka eivät ole Suomen kansalaisia (vuoden 1910 lopulla kaikkiaan noin 7,200 henkeä). Syystä että tämän väestöryhmän keskuudessa tapahtuvista väkiluvun muutoksista myöskään ei ole tietoja, ei tuo käytettävänä olevan ainehiston puutteellisuus kuitenkaan aiheuta muuta virhettä, kuin että kyseessä olevien väestöryhmien väestöoloista jää selvitys saamatta. Vihdoin on mainittava, että kun sotilasväestöstä tietoja kokonaan puuttuu, koskevat Helsingin väestötiedot vain siviiliväestöä, mikä sellaisessa tutkimuksessa kuin esillä oleva onkin aivan paikallaan.

Tilastolliset tiedot Helsingin kaupungin väkiluvusta ulotuvat jotenkin kauas ajassa taaksepäin. Tässä ei kuitenkaan ole syytä viipyä muuta kuni viimeisten vuosikymmenten tarkastelussa, sitäkin enemmän kuin aikaisemmat tiedot kohdistuvat verrattain vähäiseen väkilukuun. Vuonna 1870 oli kaupungin väkiluku kirkonkirjojen mukaan noin 28,666 henkeä (todellinen väkiluku oli muutama tuhat enemmän) ja viime vuoden päättyessä hiukan yli 170,000 henkeä. Jo tämä erinomaisen nopea lisääntyminen osottaa, että se vain osaksi on luonnollisen väenlisäyksen ansiota ja että se suurimmaksi osaksi on muuttojen aiheuttamaa. Seuraavassa on kuitenkin vain luonnollinen väenlisäys ja sen tekijät otettu tarkasteltavaksi. Huomattava kuitenkin on, että se väestö, joka täten tutkittavaksi otetaan, suurimmaksi osaksi on muualta Helsinkiin muuttanutta ja vain vähäiseksi osaksi Helsingin vanhaa kantaväestöä.

Käytäessä luonnollista väestön kehitystä tutkimaan on ensinnä yleiskatsaus sen päätekijöihin, syniyneisyyteen, kuolleisuuteen ja näiden eroon, luonnolliseen väenlisäykseen, tehtävä.

Takaisin sisällysluetteloon

Syntyneisyys

oli 1800-luvun puolivälissä Helsingissä vielä hyvin suuri. Väestön kutakin 1,000 henkeä kohden oli vuosittain syntyneitä 36–38, eli siis enemmän kuin maassa yleensä tuohon aikaan. 1870-luvun alkuvuosina oli syntyneiden suhteellinen luku jo alentunut 31:een väestön 1,000 henkeä kohti, mutta näin suurena syntyneisyys Helsingissä pysytteli 1880-luvun loppuaikoihin. Sen jälkeen alkaa aleneminen muuttua säännölliseksi, kuten seuraavista luvuista selvästi näkyy.

Verrattuna väkilukuun syntyneiden suhdeluku vv. 1886–1910 siis on alentunut. Mutta syntyneiden kokonaismäärä sensijaan oli kasvanut, mikä onkin luonnollista, kun pääkaupungin väkiluku vuosien 1886 ja 1910 välisenä aikana kasvoi, kiitos varsinkin suuren sisäänmuuttoliikkeen, kolmenkertaiseksi. Syntyneiden vuotuinen luku kasvoi samana aikana vain kaksinkertaiseksi.

Viime vuosina syntyneisyyden aleneminen kuitenkin on saanut vallan toisen voimakkuuden. Tätä valaisemaan liitettäköön tähän seuraavat luvut vuosilta 1908–13.

Muutamassa vuodessa syntyneisyys siis on alentunut 27:stä aina 20:een 1,000 henkeä kohti. Ja samalla tuoidaan havaita, että syntyneiden vuotuinen kokonaismääräkään ei Helsingissä enää nouse, vaan on se päinvastoin viimeisen kolmen vuoden ajalla jatkuvasti pienentynyt. Sekä vuosina 1912 että 1913 oli syntyneiden luku pienempi kuin yhtenäkään vuonna vuodesta 1908 lähtien. Tämä seikka on sitäkin huomattavampi kun kaupungin väkiluku samaan aikaan on nopeasti kasvanut. Vuoden 1907 lopulla oli nimittäin kaupungin kirkonkirjojen mukainen väkiluku pyörein luvuin 130,000 henkeä, mutta vuoden 1913 lopulla 160,000 henkeä; lisäys siis noin 37,000 henkeä. Jos suhteellinen syntyneisyys v. 1918 olisi ollut yhtä suuri kuin v. 1908 olisi syntyneiden kokonaismäärä 3,378:n sijasta ollut noin 4,500, eli noin kolmannesta suurempi kuin se todellisuudessa oli.

Ennakkotiedot syntyneistä viime vuonna vahvistavat vain täten saatua kuvaa. Syntyneiden kokonaisluku oli tosin hiukan suurempi kuin edellisenä vuonna, mutta tuntuvasti pienempi kuin v. 1912. Syntyneitä v. 1914 oli nimittäin, lukuunottamatta kreikkalais- ja roomalaiskatolisia seurakuntia, joista tietoja vielä ei ole saatu, yhteensä 3,452, vastaavan luvun edellisenä vuonna ollessa 3,327. Väestön 1,000 henkeä kohti laskettuna syntyneitä v. 1914 oli 20.5 ja v. 1913, jos edellämainitut kaksi seurakuntaa jätetään luvusta pois, 20.4.

Havainnollisesti seuraava kuvio osottaa syntyneisyyden kehitystä 1870-luvulta lähtien.

Tämä syntyneisyyden pieneneminen ei kuitenkaan, kuten jo mainittu, ole Helsingille yksin ominainen. Päinvastoin se esiintyy kaikkialla Euroopassa ja voimakkaimmin juuri kaupunkilaisväestön keskuudessa. Useissa Ranskan, Belgian ja eräissä Saksankin suurissa kaupungeissa syntyneiden keskiluku väestön 1,000:tta henkeä kohden on alentunut niinkin alas kuin 15–16:een. Näin suuri syntyneisyyden aleneminen tietysti jo vaikuttaa väenlisäykseen, hidastuttaen sitä. Useimmissa Ranskan ja Belgian suurissa kaupungeissa siitä syystä luonnollinen, so. syntyneiden enemmyydestä johtuva väenlisäys on aivan mitätön, jopa eräissä syntyneiden luku on pienenipi kuin kuolleiden, so. väkiluku vähenee suorastaan. Ja kokonaisissa maissa, kuten Ranskassa, syntyneisyyden aleneminen jo on johtanut siihen, että väkiluku ei kasva, vaan että päinvastoin jo joltisellakin varmuudella voidaan odottaa aikoja, jolloin väestö vuosi vuodelta alkaa vähetä.

Jos tämä kehitys muuttuu yleiseksi, ja kaikissa Euroopan maissa on nykyisin syntyneisyyden aleneminen havaittavissa, joskaan se ei vielä ole muualla niin pitkälle kehittynyt kuin Ranskassa, silloin voivat nykyajan kulttuurikansojen päivät olla lasketut.

Millainen on sitten ollut Helsingissä syntyneisyyden alenemisen vaikutus väestön luonnolliseen lisääntymiseen. Tätä varten on tarpeen tarkastella väenlisäykseen vaikuttavan toisen tekijän, kuolleisuuden kehitystä.

Kuolleisuus

oli Helsingissä 1800-luvun puolivälillä vielä yleensä hyvin suuri. Melkein sääntönä oli vuosisadan alkupuolella, että kuolleisuus oli syntyneisyyttä suurempi, vaihdellen 30–50 kuolleeseen 1,000 henkeä kohden, jopa siitäkin yli. Vielä 1870-luvun alussa kuolleisuus oli huomattavan suuri, melkoista suurempi kuin Suomessa yleensä. Mutta sen jälkeen alkaa se nopeasti aleta. Kehitys selviää seuraavista luvuista ja havainnollisesti jälempänä olevista kuvioista:

Kuolleiden vuotuinen keskiluku on siis kyllä lisääntynyt, mikä onkin luonnollista, kun kaupungin väkiluku on niin nopeasti kasvanut, mutta suhteellinen kuolleisuus on säännöllisesti ja melkoisesti vähentynyt. Verrattuna kuolleisuuteen 1800-luvun puolivälillä on nykyinen kuolleisuus enemmän kuin puolta pienempi. Syntyneisyyden aleneminen oli 1870- ja 1880-luvuilla pysähdyksissä, mutta kuolleisuuden alenemisessa ei vastaavaa seisausta tapaa, vaan päinvastoin aleni kuolleisuus näinä vuosikymmeniuä hyvin nopeasti. Aivan viime vuosina taas syntyneisyys on alentunut niin nopeasti, että muutamina viime vuosina syntyneiden luku on jatkuvasti pienentynyt. Kuolleisuusluvuissa ei tapaa tällaista nopeaa alenemista, kuten seuraavat luvut osottavatkin.

Vuonna 1914 oli kuolleiden luku, kreikkalais- ja roomalaiskatolista seurakuntaa lukuunottamatta, 2,176 ja vastaava luku v. 1913 2,233 henkeä. Väestön 1,000 henkeä kohti lasketut kuolleiden suhdeluvut olivat v. 1914 12.9 ja v. 1913 taas 13.7.

Kuolleiden suhteellinen luku näyttää siis kylläkin, joskin paljoa hitaammin kuin syntyneisyysluku, alenevan näinäkin vuosina, mutta kuolleiden kokonaismäärä osottaa pikemmin kasvamista kuin vähenemistä, päinvastoin kuin syntyneiden luku, joka nopeasti aleni.

Syntyneisyys ja kuolleisuus Helsingissä, joskin molemmat viime vuosikymmeninä ovat alentuneet, eivät näin ollen ole alenneet rinnan ja samanjaksoisesti.

Väestön luonnollinen kasvu

syntyneisyyden ja kuolleisuuden yhteisvaikutuksen tulos onkin siitä syystä viime vuosikymmeninä osottanut kehitystä varsin eri suuntiin. 1800-luvun alkupuolella luonnollisen väestöliikunnan tuloksena useimmiten oli väestötappio. 1870-luvulla oli asema jo muuttunut siinä määrin, että syntyneiden luku oli kuolleiden lukua suurempi, mikä suhde sittemmin on pysynyt. Kun 1870- ja 1880-luvuilla syntyneisyys ei juuri alentunut, mutta kuolleisuus väheni paljon, kasvoi luonnollinen lisäys, so. syntyneiden ylijäämä melkoisesti. 1880-luvun lopulla oli luonnollinen lisäys noussut 10.8 henkeen väestön 1,000 henkeä kohti ja seuraavina vuosikymmeninä kummatkin sekä syntyneisyys että kuolleisuus alenivat niin samassa suhteessa, että luonnollinen lisäys säilyi jotenkin tämän suuruisena aivan lähivuosiin asti, nousten yksityisinä vuosina tämän keskimäärän ylipuolellekin. Tämä kehitys selviää seuraavista luvuista.

Viimeinen viisivuotiskausi 1906–10 muodostaa luonnollisen väenlisäyksen huippukohdan ja päättää nähtävästi samalla 1880-luvun lopulta jatkuneen varsin edullisen jakson kaupungin luonnollisen väenlisäyksen historiassa. Sillä näihin aikoihin alkaa taas syntyneisyys ja kuolleisuus kehittyä eri tavalla, edellisen aletessa huimaavasti vähenee jälkimäinen nimittäin paljoa hitaammin. Alla olevat luvut sekä seuraavat kuviot osottavat kehitystä tässä suhteessa aivan viime vuosina:

Vuonna 1914 luonnollinen väenlisäys tosin on hiukan edullisempi kuin edellisenä vuonna — niissä seurakunnissa, joista ennakkotietoja on saatu, se oli 1,276 henkeä eli 7.6 henkeä väestön 1,000 henkeä kohti —, mutta tulos on nytkin epäedullisempi kuin v. 1912 ja tuntuvasti huonompi kuin sen edellisinä vuosina.

Luonnollinen väenlisäys on viimeisinä vuosina näin ollen sekä suhteellisesti että absoluuttisestikin suuresti vähentynyt. Tilapäisesti on luonnollinen väenlisäys kyllä ennenkin laskenut varsin alas, kuten vuosina 1905 ja 1907, jolloin se oli 9.0 ja 8.2 väestön 1,000 henkeä kohti, oltuaan lähinnä edellisinä vuosina 12.1 ja 13.1 samansuuruista väestöryhmää kohti. Mutta tämä aleneminen on ollut aivan satunnaista laadultaan ja sen on pääasiallisesti aiheuttanut satunnaisesti suureksi paisunut kuolleisuus, joka, kuten tunnettu, vuodesta toiseen usein hyvin paljon vaihtelee. Vuonna 1905 siten suuri kuolleisuus aiheutui mm. pikkulasten suuresta kuolleisuudesta ja vuoden 1907 kuolleisuusluku pääasiassa vaikeasta tuhkarokkokulkutaudista, joka sinä vuonna vaati kokonaista 208 uhria. Viime vuosina tapahtunut luonnollisen väenlisäyksen väheneminen sensijaan oli jatkunut jo viisi vuotta ja sen on aiheuttanut syntyneisyyden aleneminen, kun sitä vastoin kuolleisuus on joko pysynyt keskinkertaisen suurena tai jopa ollut hyvinkin alhainen. Tämä kaikki näyttää viittaavan siihen, että ilmiö tällä kertaa on laadultaan pysyvämpi ja että syntyneisyyden aleneminen Helsingissä nyt on jatkunut niin pitkälle, että se suorastaan vaikuttaa väenlisäyksen heikkenemisen. Lisätukea tälle johtopäätökselle saadaan, jos tarkastetaan näitä seikkoja kaupungin eri seurakuntien väestöön nähden.^[*] Samalla saadaan mieltäkiinnittäviä tietoja kaupungin eri seurakuntiin kuuluvan väestön lisääntymissuhteista.

Syntyneisyys, kuolleisuus ja luonnollinen väenlisäys eri seurakunnissa.

Väkiluvun muutoksia Helsingin eri seurakunnissa voidaan vuodesta 1907 lähtien seurata, sittenkuin edellisenä vuonna ruotsalais-suomalainen luterilainen seurakunta oli jaettu kuuteen eri seurakuntaan. Kaupungin muista seurakunnista on kyllä erikoistietoja aikaisemminkin, mutta näiden seurakuntien merkitys on niin pieni, ettei niiden väestöolojen erikoinen tarkastelu maksa vaivaa. Syystä, että seurakunnan väkiluku erikseen kussakin seurakunnassa vasta v. 1910 ensi kerran laskettiin, ei kuitenkaan syntyneiden ja kuolleiden suhdelukuja väestöön verraten voida laskea muuta kuin muutamalta viime vuodelta. Mutta nämäkin muutamat vuodet tarjoavat mahdollisuuden saada valaisevan kuvan kaupungin eri seurakuntien väestönlisääntymisseikoista.

Aluksi kuitenkin pari huomautusta.

Entinen ruotsalais-suomalainen seurakunta jaettiin v. 1906 osaksi kielellisten, osaksi aineellisten perusteiden nojalla kolmeen suomalaiseen ja yhtä moneen ruotsalaiseen seurakuntaan. Kielellisten perusteiden mukaan toimitettua jakoa ei tietysti ole voitu aivan johdonmukaisesti toimeenpanna. Niinpä jo sellaisten avioliittojen olemassaolo, joissa aviopuolisot ovat erikieliset, aiheuttaa epäjohdonmukaisuutta tässä ryhmityksessä ja niinikään on tietysti mahdollista, että lapset eivät äidinkielensä mukaan olisi luettavat siihen seurakuntaan, johon he isänsä kielen mukaan ovat tulleet kuulumaan.

Ja vihdoin jää luonnollisesti seurakuntien jäsenten vapaasta valinnasta riippuvaksi jossain määrin, mihin seurakuntaan heidät viedään. Mutta tästä huolimatta vastaa kuitenkin väestön jako erikielisiin seurakuntiin jotenkin hyvin pääkaupungin todellisia kielisuhteita. Vuoden 1910 väenlaskun mukaan olivat suomenkieliset 62.8 % suomenkielisten ja ruotsinkielisten yhteisestä summasta. Suomalaisten seurakuntien väkiluku suomalaisten ja ruotsalaisten seurakuntien yhteenlasketusta väkiluvusta taas oli mainitun vuoden lopussa 62.3.

Jako alueellisilla perusteilla epäilemättä ei ole yhtä tyydyttävä. Kaupungin eteläisiin luterilaisiin seurakuntiin tulisi kuulua Esplanadi- ja Bulevardikatujen eteläpuolella asuvan väestön, Sörnäisin seurakuntiin Pitkänsillan pohjoispuolella asuvien ja kaupungin muun väestön pohjoisiin luterilaisiin seurakuntiin. Vaikka tämä jako alkuaan seurakuntaa jaettaessa olisi toimitettukin oikein, on kuitenkin sen jälkeen tapahtuneiden asunnonmuuttojen kautta epäilemättä suuri joukko virheitä tähän jakoon syntynyt. Tilasto osottaa nimittäin, että kaupungin eri seurakuntien välillä muuttokirjoja otetaan suhteellisesti vähän, ja että siis nähtävästi varsin yleisesti siirryttäessä asumaan toisen seurakunnan alueelle muuttokirja tähän seurakuntaan jää ottamatta. Aikojen kuluessa tämä virhe epäilemättä kasvaa, mutta nykyisin vielä voitanee katsoa tämänkin jaon ainakin likimääräisesti vastaavan todellisia oloja.^[3*]

Vaikkakin väestön ryhmitys alueellisiin seurakuntiin näin ollen ei ole virheetön, on kuitenkin tärkeä seurata väestöoloja erikseen näissäkin seurakunnissa, syystä että eri seurakuntien alueilla väestön yhteiskunnallinen kokoonpano on varsin erilainen. Erikseen jyrkästi eroo, kuten tunnettu, Sörnäisin alue muusta kaupungista, se kun pääasiassa on työväen ja yleensä varattoman väestön asumaa. Niinpä on Sörnäisin seurakuntain käsittävällä alueella henkikirjojen tosin epäluotettavan tilaston mukaan v. 1912 työväkeä 70,1 % koko väkiluvusta, kun sen sijaan eteläisten seurakuntien alueella vastaava suhdeluku oli 39.7 % ja muissa kaupunginosissa 34.9 %. Viime vuonna toimitetun kunnallistaksoituksen mukaan olivat taas Sörnäisin alueella ne taksoitetut henkilöt, joilla oli tuloja yli 1,600 markkaa, 15.9 % kaikista siellä taksoitetuista henkilöistä. Eteläisten seurakuntien alueella oli vastaava suhdeluku 42.8 % ja pohjoisten seurakuntien alueella 43.4 %. Sitäpaitsi oli taksoitettuja Sörnäisissä suhteellisesti paljoa pienempi osa koko väestöön verraten kuin kaupungin muissa osissa.

Näin ollen siis on ilmeistä, että Sörnäisin seurakuntien väestöoloihin erikseen perehtymällä voidaan saada selvitystä kaupungin varattoman väestönosan ja yleensä työväen väestöilmiöihin. Työväkeä ja varattomia on tietysti muidenkin seurakuntien alueella melkoinen osa koko väestöstä, mutta varakkaampien väestöluokkien osuus on siellä kuitenkin varsin huomattuva. Pohjoisten ja eteläisten seurakuntien alueiden väestö taas kokoonpanoltaan ei näytä suurta erilaisuutta. Luultavaa kuitenkin on, että jos olisi vastaavia tietoja erikseen ruotsalaisista ja suomalaisista seurakunnista työväen ja varattoman väestön osuus jälkimäisten keskuudessa näyttäytyisi olevan suurempi kuin edellisissä. Näiden alkuhuomautusten jälkeen voidaan siirtyä eri seurakuntien väenlisäysilmiöitä tarkastamaan.

Ettei olisi tarvis tehdä johtopäätöksiä eri seurakuntiin nähden liian vähäisen numeroainehiston pohjalla, esitetään aluksi syntyneiden, kuolleiden ja luonnollisen väenlisäyksen luvut keskimäärinä vuosilta 1911–13, eli niiltä kolmella viime vuodelta, joilta lopullisia väkiluvunmuutoslukuja on mahdollista verrata kunkin seurakunnan väkilukuun.

Vastaavat suhteelliset luvut laskettuina väestön 1,000 henkeä kohti olivat taas eri seurakunnassa seuraavat:

Havainnollisesti lukujen sisältö selviää seuraavalla sivulla olevista kuvioista.

Päähuomio on edellisissä luvuissa kiinnitettävä suomalaisten ja ruotsalaisten seurakuntien lukuihin. Ryhmä »muut seurakunnat» käsittää, kuten edellä viitattiin, sekä vähälukuisen väestön että ovat sitä koskevat väestötiedotkin osaksi epäluotettavat.

Jo ensi katsaukselta selviää yllä aletuista tuumista, että syntyneisyys suomalaisissa seurakunnissa on huomattavasti suurempi kuin ruotsalaisissa. Ruotsalaisissa seurakunnissa keskimääräinen syntyneisyysluku oli varsin alhainen, kaikissa yhteensä vain 17.8 väestön 1,000 henkeä kohti, kun se suomalaisissa oli, vaikkakaan ei sinänsä suuri, joka tapauksessa melkoista suurempi kuin ruotsalaisissa seurakunnissa, eli 25.3 ‰. Suomalaisten ja ruotsalaisten seurakuntien kuolleisuusluvut olivat melko tasaisemmat. Mutta merkille pantava on että suhteellinen kuolleisuus suomalaisissa seurakunnissa oli hiukan pienempi kuin ruotsalaisissa, vaikka edellisissä syntyneisyys olikin suurempi. Kun ruotsalainen väestö tunnetusti lienee varakkaampaa ja siis elää edullisemmissa olosuhteissa kuin suomalainen ja viimemainitun keskuudessa suhteellisesti suuren syntyneisyyden johdosta kuolleiden pienten lasten luku, joka niin paljon merkitsee kuolleisuuslukujen muodostumiselle yleensä, on melkoista suurempi kuin ruotsalaisen väestön keskuudessa, olisi odottanut, että suomalaisten ja ruotsalaisten seurakuntien kuolleisuuslukujen suhde olisi ollut päinvastainen kuin edellä olevat luvut osottavat. Tämä varsin omituiselta tuntuva kuolleisuusolojen muodostuminen ei kuitenkaan ole sattuman aiheuttama, vaan on se täysin tyydyttävästi selvitettävissä, kuten vähän tuonnempana osotetaan.

Seuraus syntyneisyys- ja kuolleisuusolojen tämänlaisesta muodostumisesta on, että luonnollinen väenlisäys on suomalaisissa seurakunnissa paljoa suurempi kuin ruotsalaisissa. Luku, joka osottaa syntyneiden enemmyyden kuolleisiin verraten, on suomalaisissa seurakunnissa lähes kuusi kertaa suurempi kuin ruotsalaisissa, vaikka suomalaisten seurakuntien väkiluku ei ole kahtakaan kertaa suurempi kuin ruotsalaisten. Viimemainittujen seurakuntien luonnollinen lisääntyminen onkin erinomaisen pieni, lähennellen jo sitä rajaa, jolloin luonnollinen väenkasvu kokonaan kuivuu umpeen.

Mutta edellä olevia lukuja tarkasteltaessa on merkille pantava toinenkin seikka. Vertaillessa keskenään kolmen suomalaisen seurakunnan lukuja kiintyy huomio kohta siihen, että Sörnäisin seurakunnassa syntyneisyys on paljoa suurempi kuin molemmissa muissa seurakunnissa. Vaikka pohjoinen suomalainen seurakunta on väkiluvultaan suurin kaupungin seurakunnista, on sen sijaan syntyneiden luku suurin Sörnäisin suomalaisessa seurakunnassa. Vaikka kuolleisuuskin on suurempi Sörnäisin seurakunnassa kuin molemmissa muissa, on väestön luonnollinen lisääntyminen ensinmainitussa kuitenkin paljoa suurempi kuin kummassakaan viimemainituista. Sörnäisin suomalaisen seurakunnan luonnollista lisääntymistä osottava suhdeluku 15.0 on sinänsäkin hyvin suuri, paljoa suurempi kuin koko Suomen vastaava luku. Aivan samassa asemassa kuin Sörnäisin suomalainen seurakunta on molempiin muihin suomalaisiin, on Sörnäisin ruotsalainen seurakunta molempiin muihin ruotsalaisiin seurakuntiin. Verrattuna Sörnäisin suomalaiseen seurakuntaan on kuitenkin Sörnäisin ruotsalaisen seurakunnan sekä syntyneisyys että luonnollinen väenlisäyskin melkoista heikompi. Toiselta puolen taas, vaikka Sörnäisin ruotsalaisen seurakunnan syntyneisyysluku onkin jotenkin yhtä suuri kuin pohjoisen ja eteläisen suomalaisen, on sen luonnollista lisäystä osottava luku suuremman kuolleisuuden takia tuntuvasti pienempi kuin näiden.

Joka tapauksessa selviää näistä luvuista, että molempiin kieliryhmiin kuuluvan väestön keskuudessa pääasiassa työväen ja yleensä varattoman väestön asumat Sörnäisin seurakunnat ovat sekä syntyneisyyteen että väestön luonnolliseen lisäykseen nähden tuntuvasti kaupungin muiden seurakuntien edellä, kun taas kuolleisuus edellisissä on suurempi kuin jälkimäisissä. Mutta jo ennen todettu ilmiö, että kaupunkilaisväestön piireissä työväen asumien kaupunginosien väestönlisäys on suurempi kuin varakkaamman väestön asumien kaupunginosien, toteutuu siis myöskin Helsinkiin nähden.

Kuten jo edellä mainittiin, on kyseessä olevia tietoja olemassa niin lyhyeltä ajalta, ettei syntyneisyyden ja kuolleisuuden yhtä vähän kuin niiden välisen eronkaan kehitystä eri seurakunnissa voi seurata niin täydellisesti, kuin olisi toivottava. Mutta käytettävissä olevat tiedot antavat kuitenkin kehityksen suuntaankin nähden jonkun verran johdatusta. Kiinnitämme aluksi huomiota toiselta puolen ruotsalaisten, toiselta puolen suomalaisten seurakuntien lukuihin.

Syntyneisyyden kehitys viimeisen viiden vuoden aikana selviää täten seuraavista luvuista.

Molemmissa seurakuntaryhmissä on syntyneiden luku aleutunut. Mutta jos kiinnitämme huomion väestön 1,000 henkeä kohti laskettuihin suhdelukuihin, näkyy että aleneminen on ollut paljoa nopeampi suomalaisissa kuin ruotsalaisissa seurakunnissa. Edellisissä on syntyneisyys alennut noin 7.8 ‰, mutta ruotsalaisissa vain lähes 4.0 ‰. Suomalaisten seurakuntien syntyneisyysluku lähentelee vv. 1918 ja 1914 ruotsalaisten seurakuntien v:n 1910 syntyneisyyttä. Toiselta puolen on viimemainittujen seurakuntien syntyneisyysluku vv. 1913 ja 1914 jo erinomaisen alhainen, vain jonkun verran yli 16.0 ‰.

Kuolleisuusluvut taas olivat samana aikana seuraavat:

Kuolleiden ehdoton luku on siis suomalaisissa seurakunnissa hiukan kasvanut, pääasiassa väkiluvun suuren lisääntymisen vuoksi, ruotsalaisissa pysynyt entisellään. Kuolleiden suhteellinen luku on molemmissa seurakuntaryhmissä hiukan, joskin epäsäännöllisesti, alentunut, ja molemmissa jotenkin samassa määrin.

Syntyneiden ja kuolleiden luvuista jo voi päättää, että vaikkakin luonnollinen väenlisäys suomalaisissa seurakunnissa on suurempi kuin ruotsalaisissa, on sen aleneminen kyseessä olevana aikana ollut suomalaisissa seurakunnissa paljoa huomattavampi kuin ruotsalaisissa. Alla olevista luvuista tämä käy selvään ilmi:

Ruotsalaisten seurakuntien ylen vähäinen luonnollinen lisäys näyttää yhä pienemmäksi käyvän, vaikkakin kehitys on hidasta ja epäsäännöllistä. Suomalaisten seurakuntien lisäysluku alenee sensijaan nopeasti, noin 5.0 ‰, eli kolmanneksella muutaman vuoden ajalla. Se on tosin vieläkin varsin suuri, kiitos suomalaisten seurakuntien pienen kuolleisuuden, mutta jos syntyneisyyden aleneminen yhäti jatkuu entisellä vauhdilla, näyttää läheisessä tulevaisuudessa suomalaistenkin seurakuntien luonnollinen väenlisäys jäävän varsin pieneksi.

Myöskin eri seurakuntiin nähden voidaan yllä olevien väestöseikkojen kehitystä vuosina 1910–14 seurata, vaikkakin luonnollisesti luvut, ne kun kohdistuvat paljoa vähempään väestöön, voivat osoitaa varsin suuria vaihteluja vuodesta toiseen ja johtopäätöksiä niiden nojalla on vielä varovammin tehtävä kuin edellä olevien lukusarjojen nojalla. On myös tilan säästämiseksi tyydyttävä esittämään yksinomaan suhdelukuja, jotka osottavat syntyneiden ja kuolleiden luvun sekä luonnollisen väenlisäyksen suuruuden väestön 1,000 henkeä kohti. Nämä suhdeluvut ovat seuraavat:

Niinkuin luvuista näkyy, on syntyneisyyden aleneminen esiintynyt kaikissa seurakunnissa. Mutta kehityksen vauhti on ollut eri seurakunnissa kovin erilainen. Pohjoisessa ja eteläisessä ruotsalaisessa seurakunnassa on aleneminen ollut suhteellisesti pieni, mutta niissä oli syntyneisyys jo v. 1910 alle 20 ‰. Myöskin pohjoisen suomalaisen seurakunnan syntyneisyysluvun aleneminen on keskimäärää hitaampi, kun sen sijaan aleneminen kolmessa jälellä olevassa seurakunnassa on hyvin nopea, ja kaikista nopein Söörnäisin suomalaisessa seurakunnassa, missä alenemista vuosi vuodelta säännöllisesti on jatkunut, ollen tämä aleneminen viiden vuoden ajalla kokonaista 10.7 ‰.

Seuraavat kuviot esittävät havainnollisestikin, miten paljoa nopeampi Sörnäisin seurakunnissa syntyneisyyden aleneminen on ollut verrattuna pohjoisen suomalaisen ja ruotsalaisen seurakunnan syntyneisyyden alenemiseen.

Kuolleisuuden alalla tavataan samanlainen kehityssuunta. Pohjoisen ja eteläisen suomalaisen sekä eteläisen ruotsalaisen seurakunnan kuolleisuusluku, joka jo v. 1910 oli suhteellisesti alhainen, on kyseessä olevan viiden vuoden ajalla tuskin lainkaan muuttunut, vaihdellen tosin vuodesta toiseen jonkun verran, mutta usein eri suuntiin. Sensijaan ovat pohjoisen ruotsalaisen ja varsinkin molempien Sörnäisin seurakuntien kuolleisuusluvut, jotka v. 1914 olivat keskimäärää isommat, alentuneet melkoisesti. Senraus onkin että eri seurakuntien kuolleisuusluvut v. 1914 jo olivat melkoista tasaisemmat toisiinsa verraten.

Myöskin luonnollista väenlisäystä tarkastettaessa havaitaan, että sen aleneminen on ollut voimakkain niissä seurakunnissa, missä tämä lisäys on aikaisemmin ollut suurin, so. kaikissa suomalaisissa ja Sörnäisin ruotsalaisessa seurakunnassa. Sitävastoin pohjoisen ruotsalaisen seurakunnan itsessään kyllä hyvin pieni luonnollinen lisäysluku ei ole alentunut, vaan vuodesta toiseen tosin vaihdellen pysynyt jotenkin entisellään. Eteläisen ruotsalaisen seurakunnan lisäysluku näyttää myöskin saavuttaneen jotenkin saman aseman.

Johtopäätöksenä edellä olevista lukusarjojen tarkasteluista voidaan panna merkille seuraavaa:

Helsingin suomalaisten seurakuntien väestö kasvaa luonnollisen väenlisäyksen tietä paljoa voimakkaammin kuin kaupungin ruotsalaisten seurakuntien väestö. Tämän tuloksen aiheuttaa toiselta puolen suomalaisten seurakuntien suurempi syntyneisyysluku sekä, vähemmässä määrin, myöskin alempi kuolleisuusluku. Tämän ohella on huomattava, että kummankin kieliryhmän keskuudessa edullisin luonnollinen väenlisäys tavataan työväen asumissa Sörnäisin seurakunnissa, johtuen tämä tulos yksinomaan näiden seurakuntien suurista syntyneisyysluvuista, sillä kuolleisuus on Sörnäisin seurakunnissa melkoista suurempi kuin muissa.

Toiselta puolen taas on käynyt esille että sekä suomalaisten että ruotsalaisten seurakuntien luonnollinen väenlisäys on viine vuosina pienentynyt, johtuen tämä syntyneisyyden alenemisesta. kuolleisuuden melkoista pienempi väheneminen on vain jonkun verran voinut tätä luonnollisen väenlisäyksen alenemista hidastuttaa. Syntyneisyyden aleneminen on ollut huomattavasti voimakkaampi suomalaisten kuin ruotsalaisten seurakuntien väestössä. Jos taas eri seurakuntien lukuihin kiinnittää huomiota, selviää, että syntyneisyys ja luonnollinen väenlisäys ovat nopeammin alenneet niissä seurakunnissa, missä ne ennestään olivat suhteellisesti suurimmat, verrattain hitaasti taas niissä, joissa ne jo ennestään olivat suhteellisen alhaiset. Niinpä siis, jos tarkastelee molempia kieliryhmiä erikseen, kyseessä oleva alenevaan suuntaan käyvä kehitys on Sörnäisin seurakunnissa ollut voimakkain, vaikka nämä seurakunnat vieläkin, kumpikin ryhmässään, edustavat edullisinta luonnollista väenlisäystä.

Vihdoin kannattaa erikoisesti mainita, että kuolleisuus eräissä seurakunnissa, joissa kuolleisuussuhteet ovat edullisimmat, ei osota taipumusta enempään alenemiseen, vaan pysyttelee entisellä tasollaan. Ja samoin luonnollinen väenlisäys pohjoisessa ruotsalaisessa seurakunnassa, jossa se oli alhaisin, näyttää olevan jonkunlaisessa tasapainotilassa, osottamatta varmaa kehitystä mihinkään suuntaan.

Nämä tulokset ovat monella tavoin mielenkiintoiset. Ne osottavat, että kaupungin suomalaisten väestönaines luonnollistakin tietä nopeammin kasvaa kuin ruotsinkielinen väestö. Toiselta puolen se seikka, että luonnollinen väenlisäys pääasiallisesti työväen asumissa Sörnäisin seurakunnissa on suurempi kuin vastaavan kieliryhmän muissa seurakunnissa, oikeuttaa tekemään sen johtopäätöksen, että myöskin näissä viimemainituissa seurakunnissa työväestö lisääntyy nopeammin, muut väestöluokat hitaammin. Suomalaisten seurakuntien etevämmyys luonnolliseen väenlisäykseen nähden saattaa osaksi johtua juuri siitä, että niissä työväki muodostaa suhteellisesti suuremman osan koko väestöstä. Luonnollinen väestöliike kasvattaa siis Helsingissä nykyisin suhteellisesti nopeimmin työväenkerrosten lukumäärää, kun sen sijaan varakkaampien väestönosien lisääntyminen tätä tietä on suhteellisesti heikompi.

Toiselta puolen on edellisestä myöskin käynyt ilmi, eitä kyseessä olevat eroavaisuudet eivät näytä olevan luonteeltaan pysyviä, vaan tapahtuu niissä nykyisin nopea kehitys, joka yleensä näyttää johtavan eroavaisuuksien tasottamiseen, vaikkakin nämä toistaiseksi vielä ovat hyvinkin suuret. Suhteellisesti enimmän tämä kehitys on vaikuttanut toiselta puolen yleensä suomenkielisen väestön, toiselta puolen taas työväestön luonnollisen lisääntymisen heikkenemiseen.

On kuitenkin välttämätöntä, ettei näiden ilmiöiden tutkimista lopeteta niihin ylimalkaisiin ja pintapuolisiin tuloksiin, joihin edellä on tultu. Juuri tämänlaisten tulosten nojalla on eräillä tahoilla mm. luultu tulleen todistetuiksi pääkaupungin suomalaisen väestön suurempi lisääntymiskyky ja elinvoimaisuus ruotsalaisen väestön rinnalla. Sitäpaitsi jo saavutetut tulokset sinänsä osaksi vaativat tarkempaa selvittelyä. Niinpä oudoksuttaa lukujen osottama ruotsalaisen väestön suurempi kuolleisuus suomalaiseen verraten, kun tiedetään, että paremmissa taloudellisissa oloissa elävän väestön kuolleisuus yleensä on edullisempi kuin huonommissa oloissa elävän. Olisiko Helsinki tässä suhteessa poikkeus. Toiseksi ovat, mainitaksemme vain yhden seikan, Sörnäisin suomalaisen seurakunnan syntyneisyys- ja luonnollisen lisäyksen luvut osaksi niin suuret, suuremmat kuin vastaavat koko Suomea koskevat, että syy siihen kaipaa selvitystä.

Tarkastelun alaiseksi on nyt siis otettava kysymys, millä tavoin ovat Helsingin eri seurakuntien ja samalla siis eri kieliryhmin ja yhteiskuntaluokkiin kuuluvan väestön niin kovin erilainen syntyneisyys, kuolleisuus ja luonnollinen lisääntyminen selvitettävissä. Tällöin on syytä ensiksi tarkastella kuolleisuuskysymystä.

Takaisin sisällysluetteloon

Eri seurakuntien kuolleisuuden lähempi tarkastelu.

Edellä on käynyt ilmi, eitä yleinen kuolleisuusluku, so. kuolleiden suhdeluku väestöön verrattuna toiselta puolen osatti, että kuolleisuus ruotsalaisissa seurakunnissa oli suurempi kuin suomalaisissa ja toiselta puolen taas, että se oli Sörnäisin seurakunnissa suurempi kuin pohjoisissa ja eteläisissä seurakunnissa. Huomattava kuitenkin on, että yleinen kuolleisuusluku usein antaa enemmän tai vähemmän harhaanjohtavan kuvan kuolleisuuden todellisesta suuruudesta. Kuolleisuus vaihtelee, kuten tiedetään, hyvin paljon eri ikäluokissa siten että se on suurin pienten lasten ja toiselta puolen vanhemman väestön keskuudessa. Selvää on siis, että jos suuren syntyneisyyden johdosta nuorimpiin ikäluokkiin kuuluu suhteellisesti suuri luku väestöä, tämä aiheuttaa, että kuolleiden luku tulee verrattain suuri, vaikka kuolleisuuden voimakkuus eri ikäluokissa muuten ei olisikaan suurempi kuin muualla. Sama on tietysti asianlaita sellaisessa väestössä, johon kuuluu runsaasti vanhaa väkeä. Päinvastoin taas, jos väestössä on runsaasti keski-ikäluokkiin kuuluvaa väkeä, mutta vähän nuorimpiin ja vanhimpiin ikäluokkiin kuuluvia, johtuu tästä, keski-ikäluokkiin kuuluvien suhteellisesti alhaisen kuolleisuuden vuoksi, että kuolleiden kokonaisluku jää verraitain pieneksi ja yleinen kuolleisuusluku, so. kuolleiden luku verrattuna koko väestön 1,000 henkeä kohti, suhteellisen alhaiseksi. Ikäluokittain tarkastettuna saattaa kuolleisuus tässä väestössä siitä huolimatta olla varsin suuri.

On ilmeistä, että nyt kosketellulla seikalla on merkitystä Helsingin eri seurakuntien kuolleisuusoloja selvitettäessä. Vielä pari kolme vuosikymmentä sitten oli Helsingin väestön enemmistö ruotsinkielinen ja suomenkielisen väestön nopea lisääntyminen on pitkin aikaa etupäässä aiheutunut sisäänmuutoista. Kun sisäänmuuttaneet pääasiassa käsittävät työkuntoisiin keski-ikäluokkiin kuuluvaa väkeä, voi näin ollen jo edellyttää, että ruotsinkielisten keskuudessa vanhempi väestö on suhteellisesti enemmän edustettuna kuin Helsinkin suomenkielisessä väestössä, jonka suurin osa on aivan viime vuosikymmeninä kaupunkiin muuttanut. Toiselta puolen suomalaisissa seurakunnissa suuremman syntyneisyyden vuoksi on suhteellisesti enemmän kuin ruotsalaisissa väkeä kaikkein nuorimmissa ikäluokissa, joissa kuolleisuus niinikään on suuri. Mutta sitäpaitsi on suomalaisissa seurakunnissa suuren sisäänmuuttoliikkeen vaikutuksesta suhteellisesii hyvin suuri osa koko väestöstä myöhempiin lapsuus- ja keski-ikäluokkiin kuuluvia, joissa kuolleisuus on hyvin pieni. Nämä väestön ikäryhmityksen eroavaisuudet vaikuttavat, että kuolleiden ikäryhmityskin eri seurakunnissa on vallan erilainen. Ruotsalaisissa seurakunnissa kuolee paljon vanhaa väkeä, suhteellisesti vähän lapsia, suomalaisissa suhteellisesti vähän vanhoja ja paljon lapsia. Seuraavat suhdeluvut osottavat havainnollisesti näitä suomalaisten ja ruotsalaisten seurakuntien eroavaisuuksia.

Vielä silmimpistävämmin käyvät nämä eroavaisuudet esille, jos verrataan äärimmäisyyksiä tässä kohden, pohjoista ruotsalaista ja Sörnäisin suomalaista seurakuntaa keskenään.

On aivan selvää, että yleinen, koko väestöön verattu kuolleiden suhdeluku ei voi antaa oikeata kuvaa kuolleisuuden suhteellisesta voimasta eri seurakunnissa, kun väestön ikäryhmitys niissä on näin kovin erilainen. Tuo suhdeluku muodostuu suomalaisille seurakunnille ilmeisesti liian edulliseksi, ruotsalaisille taas liian epäedulliseksi siitä syystä, että ne väestöryhmät, joissa kuolleisuus on suuri, ovat ruotsalaisessa väestössä suhteellisesti lukuisammat kuin suomalaisessa. Niinpä onkin välttämätöntä vertaillessa keskenään eri seurakuntien kuolleisuutta, tehdä tämä vertailu ikäluokittain, jos mieli saada mitatuksi kuolleisuuden todellinen voima eri seurakuntien väestössä.

Alla olevista suhdeluvuista näkyy kuolleiden luku vv. 1911–13 eri ikäryhmissä verrattuna vastaavan ikäryhmän 1,000 henkeä kohti. Tällöin on kuitenkin mainittava, että tietoja väestön ikäryhmityksestä seurakunnittain on vain vuodelta 1910 olemassa ja on sentähden vuosien 1911–13 keskimääräisen väestön ikäryhmitys saatu siten, että se on vuoden 1910 ikäryhmien suhdelukujen perusteella jaettu eri ikäluokkia kohden. Tämä menettely on tietysti mekaninen ja väkinäinen, mutta siihen nähden, että Helsingin väestön ikäryhmitys useiden vuosikymmenien aikana on pääasiassa pysynyt entisellään ja että kyseessä olevat vuodet ovat vuoden 1910 lähivuosia, saattaa kuitenkin suurella varmuudella katsoa, että näin saatu ikäryhmitys vastaa tosioloja, joskaan ei tarkalleen yksityisiin ikävuosiin, ainakin pääasiassa suurempiin ikäluokkiin nähden.

Täten lasketut kuolleisuusluvut vuosilta 1911–13 erikseen suomalaisissa ja ruotsalaisissa seurakunnissa ovat seuraavat.

Näistä luvuista näkyy, että kuolleisuus suomalaisissa seurakunnissa melkein kauttaaltaan on suurempi kuin ruotsalaisissa: ainoa poikkeus yli 60 vuotta täyttäneisiin nähden johtuu luultavasti siitä, että ruotsalaisissa seurakunnissa tässä ikäryhmässä kaikkein vanhimmat ikäluokat muodostavat suhteellisesti suuremman osan kuin suomalaisissa. Viimemainittujen seurakuntien edullisempi yleinen koko väestöä koskeva kuolleisuusluku aiheutuu siis yksinomaan niiden edullisemmasta ikäryhmityksestä.

Samanlaiseen tulokseen ei tulla kun martaillaan molempien Sörnäisin seurakuntien kuolleisuutta toiselta puolen eteläisen ja pohjoisen suomalaisen sekä vastaavien ruotsalaisten seurakuntien kuolleisuuteen, siis työläisväestön kuolleisuutta muiden seurakuntien kuolleisuuteen, joissa suhteellisesti suurempi osa väestöä kuuluu varakkaampiin luokkiin. Eri ikäluokkien kuolleisuusluvut ovat tällöin seuraavat:

Jos vertaa pohjoista ja eteläistä suomalaista seurakuntaa vastaaviin ruotsalaisiin, näkyy että edellisten kuolleisuus yleensä on suurempi. Ero on vain, kuten aikaisemmassakin vertailussa, yli 60-vuotiaisiin nähden olemassa ja nähtävästi samalla tavoin selitettävissä kuin edellä. Yleinen kuolleisuusluku on siitä huolimatta, suomalaisten seurakuntien edullisemman ikäryhmityksen johdosta, näissä pienempi. Sörnäisin seurakunnissa sitövastoin ovat eri ikäryhmien kuolleisuusluvut kauttaaltaan ja huomattavasti suuremmat kuin pohjoisessa ja eteläisessä ruotsalaisessa seurakunnassa ja samoin, vaikka hiukan vähemmässä määrin, suuremmat kuin pohjoisessa ja eteläisessä suomalaisessakin seurakunnassa. Viimemainittuihin nähden on kuitenkin olemassa yksi poikkeus, ikäluokkaan 5–20 vuotta nähden, jonka ikäluokan kuolleisuus Sörnäisin seurakunnissa on edullisempi kuin pohjoisessa ja eteläisessä suomalaisessa. Tämä poikkeus, itsessään vähäinen, on tässä jätettävä selvittämättä eikä se myöskään muuta lukujen osottamaa kokoitaiskuvaa millään lailla. Niinpä voidaankin sen vuoksi katsoa todistetuksi, että Sörnäisin seurakuntien suurta yleistä kuolleisuuslukua vastaa suuri kuolleisuus eri ikäluokissakin. Näiden seurakuntien yleinen kuolleisuusluku olisi vieläkin suurempi, ellei niiden väestön edullinen ikäryhmitys, verrattuna pohjoiseen ja eteläiseen ruotsalaiseen seurakuntaan, vaikuttaisi tulokseen. Toiselta puolen on kuitenkin Sörnäisin seurakuntien väestön ikäryhmitys siinä suhteessa epäedullisempi kuin muiden, eitä siellä pieniä lapsia, joiden kuolleisuus on suuri, on enemmän kuin muualla.

Näin ollen siis ruotsalaisten seurakuntien suuret yleiset kuolleisuusluvut verrattuina suomalaisten seurakuntien vastaaviin lukuihin, ovat selvitettävissä sen kautta, että edellisiin kuuluu suhteellisesti runsaasti vanhaa väkeä, jonka kuolleisuus yleensä on suuri, kun taas suomalaisten seurakuntien ikäryhmitys on tässä kohden edullisempi. Eri ikäryhmissä on ruotsalaisten seurakuntien kuolleisuus sensijaan pienempi kuin suomalaisten. Sörnäisin seurakuntien suurempi yleinen kuolleisuus verrattuna muihin seurakuntiin aihentuu sitävastoin keskimäärää melkoista suuremmasta kuolleisuudesta eri ikäluokissa, ja olisi Sörnäisin yleinen kuolleisuusluku suurempi, ellei jotenkin edullinen väestön ikäryhmitys vaikuttaisi toiseen suuntaan.

Nämä tulokset olivat odotettavissakin. Selvää on, että liiallinen työllä rasittaminen, puutteellinen toimeentulo yleensä ja epätyydyttäävät asunto-olot työväen piireissä aikaansaavat paljoa suuremman kuolleisuuden kuin mikä varakkaammissa väestökerroksissa tavataan. Tämä on kaikkialla todettu ilmiö. Niinikään lienee ruotsalaisen väestön edullisempi kuolleisuus suomalaiseen verrattuna selvitettävissä ainakin osittain siten, että viimemainitussa, kuten aikaisemmin jo on viitattu, työväkeä todennäköisesti yleensä on suhteellisesti enemmän. Työväenluokan suhteellisesti suurempi kuolleisuus ansaitsisi kyllä oman itsenäisen tarkastelunsa mitä kuolleisuuden syihin ym. tulee. Tässä kun on väenlisääntymiskysymys erikoisesti tutkittavana on vain tyydyttävä mainittujen tulosten toteamiseen.

Näiden tulosten johdosta on tässä vain vielä erikseen huomautettava, että se edullisempi asema, mikä suomalaisilla seurakunnilla yleiseen kuolleisuuslukuun nähden on ruotsalaisiin verraten, nähtävästi sikäli tulee häviämään, mikäli suomalaisessa väestössä vanhemmat ikäryhmät vuosien kuluessa tulevat lukuisammiksi. Jos suomalaisen väestön voimakasta sisäänmuuttoliikettä tulee jatkumaan edelleenkin, tulee tämä kyllä puolestaan pitämään keski-ikäluokkia suhteellisesti lukuisina ja samalla vaikuttamaan päinvastaiseen suuntaan kuin edellä mainittu seikka. Ja samaten voisi ehkä väittää, että suomalaisen väestön suuremman kuolleisuuden vuoksi eri ikäluokissa kuolleisuus siellä voitaisiin vastedes saada alenemaan enemmän kuin ruotsalaisen väestön keskuudessa, missä kuolleisuus jo nyt on vähäisempi. Mutta siihen suureen merkitykseen nähden, mikä väestön ikäryhmityksellä on näyttänyt olevan nyt kyseessä olevassa suhteessa, tuntuu kuitenkin ilmeiseltä, että suomalaisten seurakuntien väestö, mikäli sen suurempi väenlisäys ruotsalaiseen verrattuna on pienemmän yleiskuolleisuuden aiheuttamaa, vastaisuudessa tuskin tulee tämän edun säilyttämään.

Takaisin sisällysluetteloon

Miten on syntyneisyyden erilainen suuruus Helsingin seurakunnissa selitettävä.

Kuolleisuuden vaikutus luonnollisen väenlisäyksen erilaisuuteen Helsingin eri seurakunnissa on kuitenkin vähäinen. Pääasiassa tämä erilaisuus on syntyneisyyden erilaisesta suuruudesta riippuva, ja kun näin on asianlaita, on luonnollisesti lähellä väite, että luonnollinen väenlisäys osottaa eri seurakuntien väestön erilaista lisääntymiskykyä ja tavallaan siis väestön elinvoimaa. Ei olekaan kiellettävissä, että erinäisissä tapauksissa, esim. kokonaisiin kansoihin nähden, tällainen johtopäätös saattaa olla jonkun verran oikeutettukin, niinpä esim. Ranskan väestön heikkoon syntyneisyyteen nähden. Mutta Helsingin eri seurakuntien väestön syntyneisyyslukujen nojalla tehdyt tuon suuntaiset johtopäätökset ovat harhaanvievät. On nimittäin ilmeistä, että myöskin syntyneisluvun suuruuteen tuntuvasti vaikuttaa väestön erilainen iänmukainen kokoonpano. Kuolleisuusluvun suuruuteen vaikutti voimakkaimmin aivan nuorimpiin sekä vanhimpiin ikäluokkiin kuuluvan väestön suurempi tai vähempi runsaus. Syntyneiden luku taas riippuu keski-ikäisten siitoskykyisten ikäluokkien suuruudesta. Ennen kaikkea se riippnu hedelmällisyysiässä, so. 15–45 tai 20–45 ikävuosien välillä, olevien naisten lukumäärästä. Ja kuten edellä jo kävi esille, muodostavat nämä keski-ikäluokat eri seurakunnissa tuntuvasti eri suuren osan koko väestöstä. Tämä koskee myöskin erikseen kyseessä oleviin ikäluokkiin kuuluvia naisia.

Naisten koko lukumäärästä v:n 1910 lopulla kuului täten ikäluokkiin 20–45 vuotta pohjoisessa ruoisalaisessa seurakunnassa 43.0 %, eteläisessä ruotsalaisessa seurakunnassa 43.8 %. Sörnäisin ruotsalaisessa vain 38.1 %, mutta pohjoisessa suomalaisessa 52.5 %, eteläisessä 53.9 % ja Sörnäisin suomalaisessa seurakunnassa 44.4 %. On niinmuodoin selvää, että jos syntyneiden luku verrattaisiin 20–46 vuoden iässä olevien naisten lukuun, jotka lastensynnyttäjinä pääasiassa tulevat kysymykseen, muodostuisivat tällä tavoin lasketut suhdeluvut mm. paljoa edullisemmiksi kuin edellä (siv. 16) esitetyt mitä Sörnäisin ruotsalaiseen seurakuntaan tulee, mutta epäedullisemmiksi pohjoiseen ja eteläiseen suomalaiseen seurakuntaan nähden. Suomen väestötilasto tekee mahdolliseksi laskea nämä suhdeluvut vieläkin jonkun verran tarkemmiv, so. verrata lapsensynnyttäjäin lukua vastaaviin ikäluokkiin kuuluvien naisten koko lukuun. Nämä suhdeluvut, ns. yleiset hedelmällisyysluvut vuosilta 1911–13 esitetään seuraavassa liittämällä oheen lukuja valaiseva kuviorivi. Hedelmällisyyslukujen rinnalle on asetettu vertailun helpottamiseksi aikaisemmin jo esitetyt seurakunnittaiset syntyneisyysluvut väestön 1,000 henkeä kohti.

Myöskin 20–45 vuoden ikäisten naisten hedelmällisyysluku on näin ollen suurempi suomalaisissa kuin ruotsalaisissa seurakunnissa, mutta ero on kuitenkin suhteellisesti vähäinen verrattuna syntyneisyydessä ilmenneeseen erilaisuuteen. Kun suomalaisten seurakuntien syntyneisyysluku oli noin 42 pros. suurempi kuin ruotsalaisten, on niiden yleinen hedelmällisyysluku vain 21 % ruotsalaisten seurakuntien hedelmällisyyslukua suurempi. Suomalaisen ja ruotsalaisen väestön syntyneisyyden erilaisuus näyttäytyy siis osaksi olevan vain näennäinen, so. siitä johtuva, että synnytyskykyisten naisten ikäluokat ovat suomalaisessa väestössä suhteellisesti suurempana osana kuin ruotsalaisessa väestössä. Varsinkin on mieltäkiinnittävää havaita, että pohjoisten ja eteläisten eri kielisten seurakuntien hedelmällisyysluvut hyvin vähän poikkeavat toisistaan, pohjoisen suomalaisen ja pohjoisen ruotsalaisen vain nimeksi.

Sitävastoin eroavat molemmat Sörnäisin seurakunnat hyvin jyrkästi muista senrakunnista nyt kyseessä olevassa suhteessa: Sörnäisin suomalaisessa seurakunnassa oli 25–45 vuoden ikäisten naisten yleinen hedelmäilisyysluku lähes kahta kertaa suurempi kuin vastaava suhdeluku sisäkaupungin seurakunnissa. Vaikkakin Sörnäisin ruotsalaisen seurakunnan kyseessä oleva suhdeluku on melkoista pienempi kuin suomalaisen, on sekin kuitenkin noin puolta suurempi kuin eteläisen suomalaisen seurakunnan yleinen hedelmällisyysluku, joka sisäkaupungin seurakunnista on korkein. Ja kuitenkin oli syntyneiden luku väestöön verrattuna viimemainitussa seurakunnassa ollut suhteellisesti suurempi kuin Sörnäisin ruotsalaisessa. Näin harhaanjohtavasti saattaa yleinen syntyneisyysluku osottaa oloja.

Myöskin edellä esitetty hedelmällisyysluku on jonkun verran summittainen. Hedelmällisyysiässä so. 25–45 ikävuosien välillä olevien naisten hedelmällisyys vaihtelee nimittäin iän mukana tuntuvasli, ollen suurimmillaan 25—35 vuosien välillä. Tämän vuoksi olisi yleinen hedelmällisyyslukukin täysin oikean kuvan saamiseksi laskettava erikseen eri ikäluokille. Kyseessä olevaa kolmea vuotta koskeva ainehisto on kuitenkin liian pieni, jotta näin saatuja tuloksia voitaisiin eri seurakuntiin nähden pitää yksityiskohdissaan luotettavina. Kuu nämä luvut kuitenkin yleisen muodostumisensa kautta saattavat valaista nyt kyseessä olevaa seikkaa, esitetään yllä mainitulla huomautuksella eri seurakunnista seuraavat kymmenvuotisia ikäluokkia kohti lasketut yleiset hedelmällisyysluvut.

Lapsensynnyttäjiä 1,000 naista kohti vastaavissa ikäluokissa keskimäärin vuosina 1911–13:

Nämä luvut eivät yleensä muuta jo edellä saatua kuvaa yleisen hedelmällisyyden suuruudesta. Se itsessään vähäinen ero, joka esiintyi suomalaisten ja ruotsalaisten sisäkaupunkiseurakuntiin kuuluvien naisten hedelmällisyydessä, näkyy pääasiassa johtuvan siitä, että suomalaisissa seurakunnissa hedelmällisyysiän loppupuoliskon luvut ovat jonkun verran suuremmat kuin ruotsalaisten seurakuntain vastaavat luvut. Sörnäisin seurakuntien hedelmällisyysluvut taas ovat eri ikäluokissakin kauttaaltaan suuremmat kuin sisäkaupungin seurakuntien.

Tulos vastaakin täydelleen muualta saavutettuja kokemuksia hedelmällisyyden suuruudesta toiselta puolen varattomain ja toiselta varakkaiden väestöryhmien keskuudessa. Vaikkakaan tässä tutkimuksessa ei yleensä ole vertailtu Helsingin oloja muiden suurien kaupunkien väestöoloihin, liitettäköön kuitenkin oheen seuraavat ranskalaisen tilastomiehen Bertillon'in esittämät mieltäkiinnittävät luvut Parisista, Berlinistä, Lontoosta ja Wienistä. Bertillon'in mukaan oli näissä kaupungeissa synnytysten luku 1,000 15 ja 50 ikävuosien välillä olevaa naista kohti seuraava:

Nämä luvut eivät ole välittömästi verrannollisia Helsinkiä koskeviin edellä esitettyihin lukuihin, mutta yhtä selvästi kuin viimemainitutkin todistavat nämä neljän suurkaupungin luvutkin, että naisten yleinen hedelmällisyys varattoman väestön keskuudessä on paljoa suurempi kuin varakkaiden ja rikkaiden asumissa kaupunginosissa. Sama ilmiö on todettu kaupunkilaisväestössä lukuisissa muissa suurkaupungeissa.

Eivät kuitenkaan edellä olevatkaan tarkastelut vielä ole tyydyttävästi syntyneisyyden erilaisuutta ja varsinkaan ei erilaisuuden syitä eri seurakunnissa selvittäneet. Niistä on kyllä käynyt esille, että hedelmällisyysiässä olevia naisia kohti Sörnäisin seurakunnissa vuosittain tulee suhteellisesti paljon suurempi luku lapsensynnyttäjiä kuin kaupungin muissa seurakunnissa ja että yksityiskohtaisemmin tarkastettuna ikäluokittainkin sama suhde esiintyy säännöllisesti. Samoin on niistä selvinnyt, että sisäkaupunkiseurakuntien naisten ns. yleinen hedelmällisyys ei suurestikaan vaihtele eri seurakunnissa, joskin suomalaisten seurakuntien hedelmällisyysluvut hiukan jäävät suuremmiksi kuin ruotsalaisten seurakuntien vastaavat luvut. Mutta tämä kaikki ei vielä tyhjentävästi selvitä asiaa. Huomioon on nimittäin otettava, että niin Suomessa kiän muissakin nykyajan yhteiskunnissa lapsien maailmaantulo ainakin vielä nykyisin pääasiassa tapahtuu avioliittojen välityksellä ja eikä naimattomat naiset eivät tule tai oikeammin niiden ei nykyisen yhteiskuntajärjestyksen mukaan pitäisi tulla lapsensynnyttäjinä kysymykseen muutoin kuin poikkeustapauksissa. Helsinkikään ei tietysti ole tässä kohden poikkeuksena, vaikkakin aviottomain lasten osuus kaikista syntyneistä täällä on ollut viime aikoina kasvamassa, nousten nykyisin noin viidennekseen kaikista syntyneistä.^[5*] Niinpä onkin syytä, ennenkuin annetaan loppulausunto hedelmällisyyden erilaisuudesta eri seurakunnissa, tarkastella tätäkin asian puolta, so. onko avioliittoisuus kaupungin eri seurakunnissa huomattavasti eri suuri ja vielä: onko erikseen aviollisen hedelmällisyyden ja ns. aviottoman hedelmällisyyden suuruudessa, niitä seurakunnittain tarkasteltaessa, eroavaisuuksia olemassa.

Jos aluksi kiinnittää huomion avioliittoisuuteen, näkee jo vuosittain solmittujen avioliittojen suhdelukuja tarkastelemalla, että suomalaisien väestön keskuudessa avioliittoja solmitaan väkilukuun verraten suhteellisesti enemmän kuin kaupungin ruotsalaisen väestön piireissä. Selvemmän kuvan asiasta kuitenkin saa, jos ottaa 1910 vuoden väenlaskutietojen nojalla tutkittavaksi, suuriko osa hedelmällisyysiässä olevista naisista eri seurakunnissa oli naimisissa, suuriko osa oli naimattomia ja leskiä. Seuraavista suhdeluvuista käy tämä seikka lähemmin ilmi:

Nämä luvut osottavat varsin hämmästyttävän suuria erilaisuuksia eri seurakuntien välillä. Loppusummasta, joka ilmaisee, kuinka monta sadasta 20–45 vuoden ikäisestä naisesta eri seurakunnissa oli naimisissa, näkyy, eitä naimisissa olevien suhdeluku oli suurin molemmissa Sörnäisin seurakunnissa, joissa enemmän kuin puolet noiden ikäluokkien naisista oli naimisissa. Myöskin kussakin viisivuotisryhmässä 15 ja 45 ikävuosien välillä oli näissä seurakunnissa naimisissa oleiva naisia suhieellisesti paljon enemmän kuin muissa. Vielä selviää luvuista, että pohjoisessa ja eteläisessä ruotsalaisessa seurakunnassa oli 25–45 vuioden ikäisistä naisista suhteellisesti jonkun verran enemmän naimisissa olevia kuin vastaavissa suomalaisissa seurakunnissa. Ikäluokittaisista luvuista näkyy kuitenkin, että naimisissa olevien suhteellisesti vähäisempi luku suomalaisissa seurakunnissa pääasiassa esiintyy vain 20 ja 30 ikävuosien välillä, kun sen sijaan vanhemmissa ikäluokissa naimisissa olevien suhdeluku suomalaisissa ja ruotsalaisissa seurakunnissa on jotenkin sama.

Edellä mainittujen erilaisuuksien syiden selvittäminen ei oikeastaan kuulu tehtäväämme. Tarkan selvityksen saamiseksi olisi mm. sekä tarkemmin tutkittava avioliiton solmimisikää eri seurakunnissa että tämän ohella minkä verran kaupunkiin muuttava väestö on naimisissa, minkä verran naimatonta. Näistä seikoista puuttuu osaksi tietojakin. Mutta tässä on kuitenkin huomautettava parista seikasta, jotka ainakin huomattavaksi osaksi kyseessä olevan erilaisuuden selvittävät.

Ensiksikin on ilmeistä, että naimattomista naisista ennen kaikkea nuoremmissa ikäluokissa muodostavat henkilöpalvelijat huomattavan osan. Henkilöpalvelijoita taas pitävät pääasiallisesti vain varakkaammat väestöluokat, so. etupäässä sisäkaupungin seurakuntiin kuuluva väestö, mutta Sörnäisin seurakuntien väestö, joka pääasiassa on työväkeä, sen sijaan varsin vähän. Niinpä 1911 vuoden alussa henkikirjoihin merkitystä 9,290 henkilöpalvelijasta oli Sörnäisin seurakuntien alueella vain 932, muut kaikki sisäkaupunkiseurakuntien alueella. Myöskin naisten ammattitoiminta, kuten silitys, ompelu ym., joka on tärkeä avioliittoisuutta vähentävä seikka, usein sitoo heidät asumaan varakkaamman väestön läheisyydessä, samoissa kaupunginosissa kuin heidän kundinsakin.

Nämä seikat selvittänevät osaksi myöskin, minkä vuoksi sisäkaupungin suomalaisissa seurakunnissa naimattomia 20 ja 30 ikävuosien välillä on enemmän kuin ruotsalaisissa seurakunnissa. Varmaa siten lienee, että Helsingin naispuolisista henkilöpalvelijoista suhteellisesti paljon suurempi osa on suomen- kuin ruotsinkielisiä ja näin ollen etusijassa lisäävät naimattomien lukua suomalaisen väestön kyseessä olevissa ikäluokissa. Näin ollen varakkaammissa kaupunginosissa olot itse myötävaikuttavat siihen, että niiden naispuolisesta väestöstä suhteellisesti suuren osan on elettävä naimattomana.

Palataksemme itse käsittelynalaiseen kysymykseen, on ilman muuta selvää, että tämä erilainen avioliittoisuus eri seurakunnissa suuresti vaikuttaa niiden hedelmällisyyslukujen muodostumiseen, sillä avioliitoistahan enimmät lapset syntyvät. Naisten suuri hedelmällisyys Sörnäisin seurakunnissa on näin ollen katsottava suureksi osaksi johtuvan siitä, että näiden seurakuntien naisista suhteellisesti suuri osa on naimisissa. Päinvastoin taas sisäkaupunkiseurakuntien naisten alhaiset hedelmällisyysluvut melkoiseksi osaksi aiheutuvat naimisissa olevien naisten suhteellisesti vähäisestä lukumäärästä.

Mutta kyseenalaiseksi jää vielä, selvittääkö naimisissa olevien erilainen suhteellinen luku kokonaan ns. yleisten hedelmällisyyslukujen erilaisuudet. Tähän voi vastauksen saada vain erikseen laskemalla avioliitossa olevien ja naimattomien naisten hedelmällisyysluvut eri seurakunnista.

Ns. aviolliset hedelmällisyysluvut seurakunnittain käyvät esille seuraavista luvuista ja seuraavalla sivulla olevista kuvioista:

Myöskin aviollinen hedelmällisyys on näin ollen suurempi molemmissa Sörnäisin seurakunnissa kuin neljässä sisäkaupungin seurakunnassa. Mutta ero ei ole yhtä suuri kuin yleiseen hedelmällisyyteen nähden edellä todettu. Toiselta puolen on pohjoisen ja eteläisen suomalaisen seurakunnan aviolliset hedelmällisyysluvut, lukuunottamatta nuorinta ikäryhmää, jossa suhde on päinvastainen, jonkun verran suuremmat kuin vastaavissa ruotsalaisissa seurakunnissa. Tämä selittääkin minkä vuoksi yleinen hedelmällisyys suomalaisissa seurakunnissa on suurempi kuin ruotsalaisissa, vaikka edellisissä avioliitossa olevia oli suhteellisesti vähemmän.

Mitä taas aviottomaan hedelmällisyyteen tulee, on selvää, että sen vaikutus yleisen hedelmällisyysluvun muodostumiseen on toisarvoisesta merkityksestä. Kannattaa kuitenkin lyhyesti tarkastella tätäkin seikkaa. Jos vertaa aviottomina syntyneiden lukua elävänä syntyneiden lasten koko lukuun seurakunnittain, käy selville, että aviottomana syntyneet yleensä muodostavat ruotsalaisissa seurakunnissa suhteellisesti vähemmän osan kaikista syntyneistä kuin suomalaisissa seurakunnissa ja samoin että Sörnäisin seurakunnissa aviottomien osuus samoin on pienempi kuin sisäkaupungin seurakunnissa. Aviottomana syntyneiden suhdeluvut kaikista syntyneistä olivat täten:

Mutta jos vertaa aviottomain lasten synnyttäjäin lukua vastaavassa iässä olevien naimattomien naisten ja leskivaimojen lukuun, toisin sanoen jos tarkastetaan aviotonta hedelmällisyyttä, muuttuu eri seurakuntien keskinäinen asema melkoisesti. Tämä oli edellytettävissä kun otetaan huomioon miten erilainen osa 20–45-vuotiaista naisista eri seurakunnissa oli naimattomia. Alempana olevat aviotonta hedelmällisyyttä selvittelevät luvut ilmoittavat paitsi aviottomain lasten synuyttäjäin luvun 1,000 naimatonta naista, leskivaimoa tai erotettua kohti 20 ja 45 ikävuosien välillä myöskin erikseen vastaavat luvut ikäluokkiin 20–30 ja 30–40 vuotta nähden. (Vrt. myös kuviota siv. 36.^[2])

Selvää on, että se verrattain vähäinen ainehisto, johon eri seurakuntia koskevat luvut perustuvat, ei salli pitkälle menevien johtopäätökiten tekemistä. Seuraavat seikat näyttävät kuitenkin käyvän niistä ilmi. Molemmissa Sörnäisin seurakunnissa on kyseessä oleva hedelmällisyysluku suurempi kuin saman kieliryhmän muissa seurakunnissa. Toiselta puolen taas suomalaisissa seurakunnissa yleensä avioton hedelmällisyys on suurempi kuin vastaavissa ruotsalaisissa seurakunnissa. Erikoisesti huomattava kuitenkin on Sörnäisin suomalaisen seurakunnan muihin seurakuntiin verraten erinomaisen suuri avioton hedelmällisyys, mikä lähes kohoaa yhtä suureksi kuin pohjoisen ruotsalaisen seurakunnan yleinen sekä naineita että naimattomia koskeva hedelmällisyysluku. Näyttää ilmeiseltä, että tämä suuri luku ainakin osaltaan johtuu siitä, että papit ovat aviottomiksi merkinneet kirkollista vihkimistä vailla olevista, nyttemmin yhä lukuisammiksi käyneistä avioliitoista syntyneet lapset.

Saatettuamme en seurakuntia koskevan tarkastelun loppuun olemme nyt tilaisuudessa tekemään muutamia yleisiä johtopäätöksiä.

Syntyneisyyden suuruus antaa, kuten on nähty, varsin harhaanjohtavan kuvan väestön lisääntymiskyvyn voimasta eri seurakunnissa, johtuen lähinnä siitä, että hedelmällisyysiässä olevien naisten osuus koko väestöstä eri seurakunnissa on niin kovin erilainen. Jos senvuoksi lapsensynnyttäjät vertaillaan hedelmällisyysiässä oleviin naisiin, näkyykin että molemmissa Sörnäisin seurakunnissa hedelmällisyysluvut ovat 1¹⁄₂–2 kertaa suuremmat kuin sisäkaupungin seurakunnissa, so. että 20–45 ikävuosien välillä olevat naiset Sörnäisin seurakunnissa synnyttävät suhteellisesti lukumääräänsä nähden 1¹⁄₂–2 kertaa enemmän lapsia kuin muiden seurakuntien naiset. Sensijaan sisäkaupungin seurakuntien välillä tässä suhteessa ei ole kovin suurta eroa, vaikka väkilukuun verrattu syntyneisyys suomalaisissa seurakunnissa oli paljon suurempi kuin ruotsalaisissa, ei yleinen hedelmällisyys ollut kuin hyvin vähän isompi.

Sörnäisin seurakuntien naisten suuri hedelmällisyys taas johtuu osaksi siitä, että siellä verrattain iso osa kyseessä olevista naisista on naimisissa, so. enemmän kuin puolet kaikista, kun sensijaan muissa seurakunnissa naimisissa olevien luku vaihtelee ¹⁄₃ ja ²⁄₅ välillä. Mutta samaan tulokseen myötävaikuttaa vielä toiselta puolen se, että avioliitot Sörnäisissä ovut hedelmällisemmät, samoinkuin, vaikka suhteellisesti vähässä määrin, sekin, että naimattomat ja leskivaimot synnyttävät näissä seurakunnissa suhteellisesti melkoista enemmän aviottomia lapsia. Ja mainittava on, että Sörnäisin suomalaisen seurakunnan kyseessä olevat suhdeluvut kauttaaltaan ovat hiukan suuremmat kuin Sörnäisin ruotsalaisessa seurakunnassa.

Sisäkaupungin seurakunnissa oli suomalaisten seurakuntien naisten yleinen hedelmällisyys hiukan suurempi kuin vastaavien ruotsalaisten seurakuntien. Tämä suomalaisten seurakuntien itsessään kyllä vähäpätöinen etevämmyys, vaikkakin naimisissa olevia naisia niissä oli suhteellisesti vähemmän, johtui pääasiassa hiukan suuremmasia aviollisesta hedelmällisyydestä. Mutta myöskin avioton hedelmällisyys on suomalaisissa seurakunnissa hiukan suurempi.

Jos naisten hedelmällisyyslukuja tahdotaan käyttää osottamaan väestön lisääntymiskykyä ja elinvoimaa eri seurakunnissa, esiintyy aivan selvästi Sörnäisin väestö elinvoimaisempana muun kaupungin väestöön verraten. Sitävastoin ei suurta eroa ole sisäkaupungin eri seurakuntien välillä tässä kohden, joskin suomalaisten seurakuntien luvut kauttaaltaan ovat hiukan edullisemmat kuin ruotsalaisten. Jos suomalaisten ja ruotsalaisten seurakuntien väestön ikäryhmitys olisi sama, ei sisäkaupungin suomalaisten seurakuntien syntyneisyys olisi mainittavasti suurempi kuin ruotsalaistenkaan. Sörnäisin seurakunnat, varsinkin suomalainen, säilyttäisivät sensijaan tällöinkin asemansa muihin verraten.

Edellä jo on havaittu, että yleinen kuolleisuuslukukin suomalaisissa seurakunnissa olisi suurempi kuin ruotsalaisissa, jos väestön ikäryhmitys niissä olisi sama. Sisäkaupungin suomalaisten seurakuntien edullisempi luonnollinen lisäys johtuu siis yksistään näiden seurakuntien väestön ikäryhmityksestä, mutta ei niiden väestön suuremmasta lisääntymiskyvystä. Sikäli kun ja jos ikärymitys niissä muodostuisi samaksi kuin vastaavissa ruotsalaisissa seurakunnissa, muodostuisi todennäköisesti luonnollinen lisäyskin niissä yhtä mitättömän pieneksi kuin ruotsalaisissa seurakunnissa. Ainoastaan Sörnäisin seurakuntien väestön suurempi luonnollinen lisäys samalla osottaa suurempaa väestön lisääntymiskykyä. Mutta juuri näissä seurakunnissa, varsinkin suomalaisessa, luonnollinen lisäys on näyttänyt viime aikoina huimaavan nopeaa alenemista. Näiden seikkain valossa näyttääkin siltä, kuin Sörnäisin seurakuntien väestön verrattain edulliset lisääntymissuhteet olisivat varsin läheisessä tulevaisuudessa mennyttä kalua nekin.

Joka tapauksessa edellä esitetty on selvään todistanut, että rotu- ja kansallisuusseikat Helsingin väestön lisääntymisilmiöitä selvitettäessä eivät näytä paljoa merkitsevän, kun sensijaan taloudelliset olosuhteet osottautuvat tässäkin olevan huomattava, jopa pääasiallinen selvityssyy.

Syyt syntyneisyyden alenemiseen 1880-luvun lopulta lähtien.

Erääseen seikkaan olisi vielä haettava tilastosta vastausta. Syntyneisyyden aleneminen Helsingissä alkoi pääasiassa 1880-luvun jälkipuoliskolla, jatkuen siitä lähtien yhtämittaisesti. Mitkä seikat ovat tämän alenemisen aiheuttaneet.

Aluksi tällöin on syytä tarkastella syntyneiden suhdetta koko väestöön osottavan suhdeluvun suhdetta yleiseen hedelmällisyyslukuun, so. 20–45 ikäisten lapsensynnyttäjäin suhdetta samanikäiseen naispuoliseen väestöön osottamaan suhdelukuun (vertaa myös alla olevaa kuviota). Rinnakkain asetettuina olivat nämä molemmat suhdeluvut eri viisivuotiskausina seuraavat:

Havainnollisen kuvan yleisen hedelmällisyysluvun kehityksestä tarjoaa seuraava kuviorivi.

Molemmat lukusarjat kehittyvät samaan suuntaan jotenkin samalla voimalla, kuten luonnollista onkin, kun väestön ikäryhmitys pääpiirteissään koko ajan on pysynyt samana. Molemmatkin osottavat aluksi hidasta, mutta viimeaikoina nopeaa alenemista. On näin ollen syytä käydä asiaa syvemmältä tutkimaan.

Mitä ensinnäkin tulee avioliittoisuuteen, on siinä kohden merkille pantava, että solmittujen avioliittojen suhdeluku ei vuosien 1880–1912 välisenä aikana ole huomattavasti muuttunut. Kuitenkin väheni naimisissa olevien 20–45-vuotiaitten naisten suhteellinen luku tämän ajan kuluessa, varsinkin vuosien 1890 ja 1900 välisenä aikana jonkin verran, nähtävästi muuttoliikkeen vaikutuksesta, sillä kaupunkiin muuttaneessa väestössä on naimattomia suhteellisesti runsaammin kuin kaupungissa syntyneessä väestössä. Naimattomien yli 15 vuotta olevien suhteellinen osuus koko naispuolisesta väestöstä on taas Helsingissä nähtävästi samasta syystä kyseessä olevana aikana kasvanut.

On näin ollen todennäköistä, että 20–45 vuoden ikäisten naisten vähentynyt hedelmällisyys osaksi on luettava johtuneeksi naimattomien luvun lisääntymisestä. Mutta kokonaan ei tämä riitä asiaa selvittämään, sillä naimisissa olevien suhteellisessa lukumäärässä ei ole viime vuosina tapahtunut läheskään samanlaista nopeaa alenemista kuin edellä esitetyissä hedelmällisyys- ja syntyneisyysluvuissa. Selvityksen kuitenkin saa jos tarkastaa 20–45-vuotisten naisten aviollista ja aviotonta hedelmällisyyttä osottavia lukuja erikseen. Nämä luvut ovat seuraavat:

Havainnollisesti käy sama seikka seuraavasta kuviosta esille:

Avioton hedelmällisyys aleni näin ollen hiukan aina vuoteen 1900 ja selittää siis osaltaan siihen saakka tapahtunutta yleisen hedelmällisyysluvun alenemista. Mutta seuraavana vuosikymmenenä avioton hedelmällisyys oli jopa suurempikin kuin 1890-luvulla, aleten tosin aivan viime vuosina, mutta suhteellisesti vähän. Toisenlainen on sitävastoin aviollisen hedelmällisyyden kehitys. Viime vuosisadan lopulla ei se osoitanut sanottavaa alenemista lainkaan eikä se siis myötävaikuttanut silloin tapahtuneeseen tosin suhteellisesti vähäiseen yleisen hedelmällisyyden vähenemiseen. Sitävastoin aviollinen hedelmällisyys jälkeen vuoden 1900 on nopeasti alennut, viime vuosina jopa huimaavaa vauhtia, ja ottaen mitä edellä on esitetty huomioon, voidaan näin ollen panna merkille, että syntyneisyyden ja yleisen hedelmällisyyden viime aikainen suuri väheneminen johtuu miltei kokonaan aviollisen hedelmällisyyden alenemisesta. Toisin sanoen avioliitot tuottavau nykyisin paljoa vähemmän lapsia kuin aikaisemmin, ja voinee sanoa, vuosi vuodelta yhäti alenevan määrän.

Vielä voisi ottaa tutkittavaksi, esiintyykö hedelmällisyyden aleneminen voimakkaampana nuorempain vaiko vanhempain lapsensynnyttäjäin piireissä. Tähänkin asiaan voidaan hiukan valaistusta saada. Jos nimittäin laskee sen osuuden, joka kaikista lapsensynnyttäjistä tulee yli 30 vuotta olevien lapsensynnyttäjien osalle, huomaa, että tämä suhde viime aikoina nopeasti on alentunut. Viisivuotiskautena 1881–85 olivat kyseessä olevat lapsensynnyttäjät 50.6 % kaikista, viisivuotiskautena 1896–1900 taas 51.1 %. Mutta vastaava luku vv. 1901–05 oli 48.4 %, vuosina 1906– 10 jo 43.4 % ja 1911–13 vain 41.4 %. Etupäässä näyttää siis vanhempien lapsensynnyttäjäin hedelmällisyys olevan vaan alenemassa, mikä puolestaan todistaa sitä, että lapsilukua pyritään vähentämään.

Tämän seikan voi havaita toisellakin tavalla. Kuten jo edellä on käynyt esille on syntyneiden luku vuodesta 1910 absoluuttisesti ollut alenemassa. Lapsensynnyttäjäin luku on tietysti sekin alentunut. Mutta yli 40 vuotta olevien lapsensynnyttäjäin luku on jo vuosikymmenen ajan osottanut samaa kehitystä. Ikäryhmään 35–40 vuotta kuuluvain lapsensynnyttäjäin luku saavutti huippukohtansa vuosien 1906–08 vaiheilla aleten sen jälkeen. Ikäryhmät 25 ja 35 vuoden välillä osottavat vasta vuodesta 1910 alenemista, ikäryhmän 20–25 vuotta huippuvuosi on vuosi 1911, alle 20 vuotta olevain lapsensynnyttäjäin luku ei ole vielä lainkaan alenemista osottanut. Se hedelmällisyyden aleneminen, jota luvut todistavat, näkyy täten alkavan vanhemmista ikäluokista, mutta nopeasti kulkutaudin tavoin leviävän myöskin nuorempain keskuuteen.

Jos kaiken lopuksi ottaa kootakseen yhteen edellä olevan tutkielman tulokset, mikäli ne koskevat kysymystä syntyneisyyden alenemisesta, voidaan merkille panna seuraavaa. Syntyneisyyden aleneminen on Helsingissä yhtämittaisesti jatkuvana ilmiönä alkanut 1880-luvun loppupuolella. Aluksi aleneminen oli hidasta ja johtui osaksi naimattomien naisten lukumäärän suhteellisesta kasvamisesta, osaksi aviottoman hedelmällisyyden itsessään kyllä vähäisestä alenemisesta. Avioliittojen hedelmällisyys sensijaan pysyi aina vuosisadan vaihteeseen asti jotenkin entisellään.

Vuosisadan vaihteesta lähtien on syntyneisyyden aleneminen käynyt nopeammaksi, saaden aivan viime vuosiva vallan huimaavan vauhdin. Aikaisemmat alenemiseen vaikuttaneet tekijät tosin yhä edelleenkin ovat olemassa, mutta pääasiassa viimeaikainen aleneminen on aiheutunut aviollisen hedelmällisyyden suuresta vähenemisestä. Tämä väheneminen on alkanut lapsensynnyttäjäin vanhemmista ikäluokista ja vasta myöhemmin ja suhteellisesti heikompana esiintynyt lastensynnyttäjäin nuoremmissa ikäluokissa. Tämä puolestaan viittaa kaikki siihen, että suurimpana syynä syntyneisyyden alenemiseen on lapsiluvun silminnähtävästi tarkotuksellinen supistaminen avioliitoissa.

Sikäli kuin näitä ilmiöitä on voitu tarkastaa kaupungin eri väestönaineksiin nähden, on käynyt esille, että syntyneisyys on suurin työväen asumissa kaupunginosissa, missä sekä suhteellisesti suurin osa hedelmällisyysiässä olevista naisista on naimisissa, että avioliittojen hedelmällisyys, mntta myöskin avioton hedelmällisyys on suurempi kuin kaupungissa yleensä. Sisäkaupungin seurakuntiin kuuluvan väestön keskuudessa on naimattomia suhteellisesti enemmän ja hedelmällisyysluvutkin ovat siellä melkoista alemmat. Suurta eroa ei ole ruotsalaisiin ja suomalaisiin seurakuntiin kuuluvan väestön välillä, vaikka voikin panna merkille, että luvut ovat suomalaiseen väestöön nähden hiukan edullisemmat kuin ruotsalaisiin nähden. Kaikkiin väestöryhmiin nähden on kuitenkin merkille pantava syntyneisyyden suuri aleneminen, ja vaikkakaan seikkaa ainehiston vähäisyyden vuoksi ei saata eri seurakuntiin nähden tutkia, näyttää kuitenkin varmalta, että kaikkialla syy on sama, nimittäin aviollisen hedelmällisyyden aleneminen.

Edellä käsiteltyä Helsingissä tapahtunutta kehitystä vastaa varsin läheisesti Toinen kaupunkiväestössä yleensä havaittava väestön hedelmällisyyssuhteiden kehitys. Tämä on luonnollista jo siitä syystä, että Helsingin väestö muodostaa niin suuren osan, lähes kolmanneksen, maan koko kaupunkiväestöstä. Koko kaupunkiväestössä oli täten 20–45 vuoden ikäisiä lapsensynnyttäjiä 1,000 samanikäistä naimisissa olevaa naista kohti vv. 1889–92 keskimäärin 262.0 ja vv. 1899-1902 250.4, mutta vv. 1909–12 vain 218.5. Vastaavien ikävuosien aviottomat hedelmällisyysluvut olivat vv. 1889–92 22.2 ‰ja vv. 1909–12 23.8 ‰ osottaen siis pientä nousua.^[7*]

Suomen maaseudulla oli kehitys melkoisesti toisenluontoinen. Aviollisen hedelmällisyyden samoin kuin aviottomankin suuruutta osottavat luvut alenivat kyllä sielläkin, mutta vain vähässä määrin. Syntyneisyys maaseudulla on siitä huolimatta suuresti alentunut. Oltuaan vuosikymmenenä 1881–90 vielä 35.6 väestön 1,000 henkeä kohti oli se vuosina 1901–10 vain 31.7 ‰ ja v. 1913 vain 28.1 ‰. Tämä aleneminen onkin näin ollen selitettävissä toisin kuin kaupuukiväestöön nähden, johtuvana pääosaltaan avioliiitoisuuden vähenemisestä ja naimattomien luvun melkoisesta kasvamisesta.

Mutta sekä maaseudulla että kaupungeissa tapahtunut aviollisen hedelmällisyyden väheneminen on tapahtunut samoja teitä kuin Helsingssäkin, so. alkanut lapsensynnyttäjäin vanhemmista ikäluokista siirtyen aikaa myöten myöskin nuorempiin ikäluokkiin. Ero on kuitenkin melkoinen siinä, että Helsingissä pitkin matkaa luvut osottavat kyseessä olevan kehityksen edistyneen paljoa pitemmälle kuin kaupuukiväestössä yleensä, saati sitten maaseutiväestössä, jossa varsinkin aviollisen hedelmällisyyden aleneminen vielä on aivan alullaan.

Takaisin sisällysluetteloon

Loppuhuomautuksia.

Edellä (siv. 11^[3]) on nähty, että toistaiseksi ainakin syntyneisyyden alenemisesta huolimatta Helsingin väestö luonnollista tietä on lisääntynyt, vaikkakin viime vuosina lisäyksen voima on suuresti alentunut. Tällöin on kuitenkin otettava huomioon, että Helsingin väestössä, niinkuin kaupunkilaisväestössä yleensä, keski-ikäluokat sisäänmuuttojen vaikutuksesta ovat suhteellisesti paljoa lukuisammat kuin säännöllisen ikäryhmityksen vallitessa, niinpä esim. koko maan väestöstä, kun nämä ikäluokat määräävät syntyneisyyden suuruuden ja kuolleisuus keski-ikävuosina päinvastoin on pieni, aiheutuu tästä, että syntyneisyyssuhdeluvut olisivat pienemmät, kuolleisuusluvut taas suuremmat kuin ne nykyisin ovat, jos Helsingin väestön ikäryhmitys olisi normaali, so. sensuuntainen kuin koko maassa vallitseva. Kyseenalaiseksi jää, olisiko tässä tapauksessa kaupungin väestöllä osotettavana luonnollista lisäystä lainkaan, vaiko kenties vähenisi sen väestö.

Tätä seikkaa tarkastamme lyhyesti, ennenkun päätämme tutkielman. Sitä voidaan tarkastaa siten, että lasketaan suorastaan, millaiseksi syntyneisyys ja kuolleisuus muodostuisivat, jos kaupungin väestön iänmukainen kokoonpano olisi sama kuin koko maan väestön. Mutta asiaa voidaan valaista myöskin tutkimalla naisten hedelmällisyyssuhteita. Hedelmällisyysikä voi ulottua 15 ikävuoden vaiheilta 45–50 ikävuosien vaiheille, ainoastaan harvinaisissa poikkeustapauksissa tämän rajan yli. Suurin osa synnytyksistä lankee kuitenkin vielä ahtaampain rajojen sisälle, 20:nen ja 45:nen ikävuoden välille. Kysymys on näin ollen, synnyttävätkö naiset tänä aikana keskimäärin niin monta lasta, että seuraava sukupolvi pysyy yhtä lukuisena kuin nyt elävä. Tämänkin kysymyksen ratkaisu vaatisi, jos ehdottoman tarkkoja tuloksia tahdotaan saada, verrattain suuria laskuja. Mutta yleisiin riittävän varmoihin tuloksiin voidaan kuitenkin tulla edellä esitettyjen naisten yleistä hedelmällisyyttä 20–45 ikävuosien välillä esittämien lukujen nojalla.

Jotta vastainen sukupolvi pysyisi yhtä lukuisana kuin nykyinen, tulisi nykyisen polven naisten hedelmällisyysaikansa kuluessa synnyttää ei ainoastaan niin monta lasta, kuin samana aikana hedelmällisyysiässä on väestöä, vaan tämän lisäksi vielä sen määrän, joka riittää korvaamaan kuoleman aiheuttamaa harvenemista näiden syntyneiden joukossa, ennen kuin he ovat saavuttaneet hedelmällisyysiän ja puolestaan voivat ryhtyä uutta sukupolvea siittämään. Laskemalla kuolleisuus viimeisten Suomen kuolleisuustaulujen nojalla, saadaan tulokseksi että jokaisen naisen 20–45 ikävuoden välillä tulee synnyttää keskimäärin 2.7 lasta, jos mieli seuraavan sukupolven hedelmällisyysiän alkaessa olla yhtä lukuisan kuin nykyinen on. Tämän tuloksen saavuttamiseksi jossakin väestöryhmässä vaaditaan, että vuotuinen yleinen hedelmällisyysluku 20–45 ikävuosien välillä on noin 10 ‰. Vuosina 1911–13 oli keskimääräinen hedelmällisyysluku Helsingissä kuitenkin vain 87.1, ja 20–45 ikävuosien välillä synnytti jokainen nainen keskimäärin vain 2.1 lasta.^[8*] Helsingin nykyinen syntyneisyys ei näin ollen, vaikka otettaisiinkin huomioon vielä se vähäinen lisä, jonka alle 20 v. ja yli 45 v. olevat naiset aiheuttavat syntyneiden lukuun, jaksa pitää kaupungin väestöä nykyisellä tasollaan, vaan jos sisäänmuutot lakkaisivat, alkaisi kaupungin väestö vähetä luonnollista tietä. 1880-luvun alulla, vuosina 1881–85, jolloin yleinen hedelmällisyysluku oli 125.5, riitti tämä tulos ei yksin pysyttämään väkiluvun entisellään, vaan vieläpä aikaansaamaan siinä vaikka vähäisen lisäyksen.^[9*] Ja vielä vuosien 1901–05 hedelmällisyysluku 110.0 ‰ oli riiitävän suuri takaamaan, että väestön luku vastaisuudessa ei luonnollista tietä pääsisi alenemaan. Vasta sen jälkeen tapahtunut hedelmällisyyden aleneminen on johtanut nykyiseen tilanteeseen, joka merkitsee väestön luonnollista tietä tapahtuvaa vähenemistä.

Helsingin seurakunnista on vain Sörnäisin seurakunnissa hedelmällisyysluku niin suuri, että väkiluku luonnollista tietä voi kasvaa. Sörnäisin suomalaisen seurakunnan yleinen hedelmällisyysluku oli nimittäin vuosina 1911–13 keskimäärin 134.6 ‰ ja Sörnäisin ruotsalaisessa seurakunnassa se oli 113.8 ‰. Mutta sisäkaupungin seurakunnat, joiden yleinen hedelmällisyysluku keskimäärin vuosina 1911–13 vaihteli 65.5 ja 77.3 ‰ välillä, ovat kaikki siinä asemassa, että niiden nykyinen sukupolvi kykenee aikaansaamaan vain melkoista harvalukuisemman jälkeläisväestön kuin se itse on. Väestö omiin hoteisiinsa jätettynä alkaisi vähitellen kuolla sukupuuttoon.

Edellä on kuitenkin selvästi käynyt esille, että Sörnäisin seurakuntienkin väestö nopeasti käy samaa asiaintilaa kohti väenlisäykseen nähden, jossa sisäkaupungin seurakuntien väestö jo nyt on. Lapsiluvun supistaminen työväen piireissä useinkin esiintyy aivan läheisesti johtuneena siitä alituisesta epävarmuuden ja puutteenalaisuuden tilasta, jossa työväki nykyisin on pakotettu elämään. Syntyneisyyden aleneminen työväen keskuudessa on näin ollen arvosteltava vallan toisin kuin varakkaiden väestöluokkien piireissä. Vallan nurinkuriseltahan tuntuu sellainen järjestys, joka nykyisin vallitsee Helsingissä ja niin monissa suurkaupungeissa muuallakin, jopa on todettu kokonaisiin maihinkin nähden, että nimittäin väestön lisääntymisen aiheuttama taakka, lasten synnyttäminen ja kasvatus, on sälytetty sen muutenkin puutteenalaisimman osan niskoille. Mutta syntyneisyyden jatkuva aleneminen kaupunkilaistyöväen keskuudessa aiheutiaa kuitenkin toiselta puolen, että kaupunkilaisköyhälistön lisääntyminen joutuu yksin tai pääasiassa maaseutuköyhälistön kaupunkiin muutoista riippuvaksi. Ja työväenliikkeelle yleensä ei suinkaan ole merkityksetöntä, jos sen kehittynein osa täten lakkaa omasta voimastaan lisääntymästä ja varttumasta.

Kirjoittajan huomautukset:

^[1*] Sitäpaitsi sisältyy Helsingin kirkonkirjojen ilmoittamaan väkilukuun arvion mukaan noin 8–9,000 rautatien varrella olevissa esikaupungeissa asuvia henkilöitä, jotka, vaikka eivät kaupungissa asukaan, ovat siellä kirjoissa. Nämä arviot, perustuen osaksi vuoden 1910 väenlaskun tuloksiin, kohdistuvat mainittuun vuoteen.

^[2*] Mainittava on, että kirkollinen kirjanpito, johon esitetyt luvut perustuvat nähtävästi on viime aikoina, mitä syntyneitä koskeviin tietoihin tulee, käynyt epäluotettavaksi sen kautta, että kastamattomat lapset ainakin joksikin osaksi jäävät tilastosta pois. Tällaisten lasten luku on luultavasti viime vuosina kasvanut, mutta joka tapauksessa on näiden lasten luku niin vähäinen, ettei se ole voinut muuta kuin kenties vähäiseksi osaksi myötävaikuttaa syntyneiden luvun viimeaikaiseen suureen vähenemiseen.

^[3*] Mainita sopii, että Helsingin kaupungin kirkonkirjoihin sisältyy useampi tuhat, vuonna 1910 ainakin noin 8–9,000 kaupungin ulkopuolella olevissa esikaupunki-yhdyskunnissa asuvia. Tämä tietysti yhäkin lisää virhettä, mitä alueelliseen jakoon tulee.

^[4*] Kuten jo edellä on mainittu, eivät kreikkalaiskatolista väestöä koskevat tiedot sisälly ylempänä oleviin lukuihin muuta kuin vähäksi osaksi. Helsingin kaupungin tilastokonttorin hankkimien erikoistietojen mukaan oli siten v. 1913 kahdessa Helsingin kreikkalaiskatolisessa seurakunnassa syntyneiden luku 281 ja kuolleiden luku 109 henkeä, kun taas ylempänä oleviin lukuihin sisältyy 13 syntynyttä ja 13 kuollutta kreikanuskoista. Juutalaisen seurakunnan syntyneet ja kuolleet, v. 1913 esim. 19 syntynyttä ja 5 kuollutta, jäävät niinikään tilaston ulkopuolelle.

^[5*] Kuten etempänä huomautetaan, lienee tämä aviottomien luvun lisääntyminen ainakin osaksi selitettävissä siten, että papit merkitsevät lapset sellaisista avioliitoista, joita ei ole krikollisen vihkimisen kautta vahvistettu, aviottomiksi.

^[6*] 20–45 vuoden ikäisten naisten luku on laskettu samalla tavoin kuin edellä. Vert. siv. 26. (Tarkoitettaneen sivua 29 ja sen alusta alkavaa lukua »Miten on syntyneisyyden erilainen suuruus Helsingin eri seurakunnissa selitettävä.» MIA huom.)

^[7*] Katso A. E. Tudeer, Viimeaikaisesta syntyneisyyden vähenemisestä (Yhteiskuntataloudellinen aikakauskirja 1915).

^[8*] Kuten alussa, siv. 4, on mainittu, ovat todennäköisesti nämä suhdeluvut jonkun verran liian pienet ja todellinen hedelmällisyys siis hiukan suurempi kuin nämä luvut osottavat. Toiselta puolen on Helsingin 20–45 vuosien iässä olevien naisten ikäryhmitys siinä kohden poikkeava koko maan luvuista, että 20–30 vuoden ikäiset naiset, joiden hedelmällisyys on suuri, ovat Helsingissä hyvin lukuisat, ja olisi siis Helsingin naisten hedelmällisyysluvut, jos naisten ikäryhmitys olisi sama kuin koko maan, nykyistäkin pienemmät. Nämä molemmat poikkeamiset eri suuntiin nähtävästi suureksi osaksi tekevät tyhjiksi toinen toisensa vaikutuksen.

^[9*] Helsingin Sanomissa talvella olleessa kirjotuksessa Helsingin suomalaistumisesta on tosin väitetty, että jo 1880-luvulla kaupungin oma väestö olisi ollut kyvytön luonnollista tietä lisääntymään, mutta tämä tulos oli väärä ja ne laskut, joihin se nojasi, perustuivat kokonaan vääriin edellytyksiin.

Toimituksen viitteet:

^[1] Tässä julkaistussa tekstissä lähdeteoksen fraktuurakirjasinten w:t on muutettu v:iksi. MIA huom.

^[2] Ks. viitettä edeltävää kuviota, »20–45 v. ikäisten aviovaimojen hedelmällisyysluvut 1911–13». MIA huom.

^[3] Ks. luvun »Väestön luonnollinen kasvu» kahta ensimmäistä taulukkoa. MIA huom.

Suomenkielinen Edvard Gylling -arkisto
Marxists Internet Archive — suomenkielinen osasto