Kukaan ei voi kieltää sitä tosiasiaa, että me nyt elämme aikaa, jolloin romahtava yhteiskuntajärjestys on kauheissa synnytystuskissa, kun uuden yhteiskunnan ainekset syntyvät sen helmasta. Me kaikki tunnemme epäselvästi tuskan, joka liittyy tuohon synnytykseen, emosta eroavan lapsen hengenahdistuksen. Materialistinen historiankäsitys on paljastanut uudestaan syntyvän yhteiskunnallisen elämän välttämättömyyden; se osoittaa tuon syntymisen varmasti tapahtuvan, mutta siitä, miten se tulee tapahtumaan, se voi päättää yhtä vähän kuin fysiikka niistä sähkösäteistä, joita emme vielä tunne. Oikeistopuolueet tahtovat estää tuon syntymisen, vasemmistopuolueet sitä jouduttaa. Tämän tahtomisenkin edellytykset ovat historialliset; kehitystä tosin voidaan hidastuttaa, mutta ei pysähdyttää, sitä voidaan edistää, mutta ei pakottaa esille. [...]
Ainoastaan koko maailman proletariaatin yhteinen rintama voi tehokkaasti vastustaa tuota taantumuksen raivoa; se onkin syntymässä. Taloudelliset kysymykset voidaan ratkaista ainoastaan yleismaailmallisen politiikan avulla. Kun me kerran olemme päässeet niin pitkälle, että saamme nostaa punaisen lipun koko maapallolla, silloin alkaa myöskin ihmiskunnan uusi kausi: ihminen on tullut sivistyslentokykyiseksi.
— Yhteiskunta ja sosialismi (1927)