Ryhmän tällainen menettely ärsytti vastustuspuolueita ja kärjisti asemaa. Kutsumalla koolle eduskunnan mainittuun istuntoon ja vahvistamalla siellä erinäiset lait, jotka oli hyväksytty sosialistisen enemmistön painostuksella, puoluejohto tavallaan sitoi ryhmän kädet jo seuraavaan istuntokauteen nähden. Kun porvarillisten taholla päätökset heti julistettiin mitättömiksi, niinkuin arvata sopikin, ja puolueen taholla taas pidettiin niitä laillisina ja pätevinä, oli arveluttava ristiriita syntynyt, jonka ratkaisu ei ennustanut hyvää.
Tilanne kehittyi sikäli yhä vaikeammaksi, ettei puoluejohto nähnyt siitä muuta ulospääsyn mahdollisuutta kuin julistaa vaalit »vallankumouksellisiksi». Sen kautta koetettiin varata tilaisuus ryhmälle ja puoluejohdolle, aina asianhaarain mukaan, menetellä valtiopäiväjärjestyksestä poikkeavalla tavalla. Vaalivaltteina oli vaatimuksia torpparien vapauttamisesta sellaisessa laajuudessa, mikä tiesi kumouksellista ratkaisua, kansalliskokouksesta, josta niinikään voitiin arvata, etteivät siihen porvarilliset mitenkään tulisi suostumaan, ainakaan siinä tapauksessa, jos sosialisteille olisi tullut eduskuntaan enemmistö, ja määräenemmistö pykälien poistamisesta valtiopäiväjärjestyksestä.
Vastoin puoluejohdon suuria toiveita, vaaleissa tulikin tappio. Mutta se ei suinkaan ollut omansa jäähdyttämään johdon kumouksellista intoa. Käsittäen mitä vaaroja maan rauhalliselle kehitykselle kumouksellinen kiihoitus tulisi ehkä tuomaan mukanansa, jos se saisi vapaasti jatkua, varoittivat muutamat puoluetoverit siitä jo hyvissä ajoin. M. m. tämän kirjoittaja kajosi julkisesti asiaan ja lausui kirjoituksessa »Vaalien tuloksia odotellessa», Työ-lehdessä (lokak. 3 p:nä 1917) seuraavaa: »Kun nyt vaalitaistelu on päättynyt ja »kansalaisrauha» jälleen saavutettu, niin jäämme tyynesti odottamaan vaalien tuloksia, joitten laskeminen kestänee runsaasti viikon päivät. Mielipiteemme jo nyt kuitenkin on se, että mitkä tulokset lienevätkin, mille puolelle voitto kallistuneekin, on se tunnustettava kansan enemmistön mielipiteeksi tässä maassa ja siihen taivuttava. Tulevan eduskunnan, millaiseksi se muodostuneekin puoluekokoomukseensa nähden, päätökset täytyvät olla sitovia, joita jokaisen kansalaisen tulee kunnioittaa ja pitää voimassa siksi, kunnes ne jälleen eduskuntapäätöksellä muutetaan. Tämän säännön katsomme sitovan puoluettamme, vaikka enemmistö tulisi meille epämieluinen, mutta vaadimme, että porvaristoon nähden on sama sääntö voimassa, jos vaalien tulokset ovat toisenlaiset kuin mitä he ovat voineet odottaa. Sillä ilman tätä sääntöä, ilman tätä velvoitusta molemmin puolin, parlamenttarinen toiminta tässä maassa on mahdoton.»
Mutta näistä varoittavista äänistä huolimatta puoluejohto harjoitti kumouksellista propagandaa, valmistaen maaperää väkivaltaiselle toiminnalle. Kiihoittajat eivät kärsineet lainkaan vetoamista parlamenttariseen toimintaan ja niinpä on ymmärrettävissä, että puolueneuvoston muuan jäsen lausui tämän kirjoittajalle paheksumisensa kirjoituksen johdosta, josta ylläoleva kappale on lainattu. Kun valaisin hänelle vaaroja, joita kumouksellisesta toiminnasta meidän oloissamme saattaisi olla seurauksena ja puolustin eduskunnallista menettelytapaa edullisempana, lausui hän vihdoin olevansa samaa mieltä, mutta lisäsi, että »sitä ei ole sanottava joukoille». Toisin sanoen, että joukkoja oli petettävä ja kiihoitettava kumoustoimintaan siinä onnettomassa harhaluulossa, että joukot eivät mene sanoja ja uhkauksia pitemmälle ja että toiselta puolen porvarillisilta saadaan sen kautta »kiristettyä» enemmän kuin muuten ehkä olisi mahdollista. Niin ala-arvoista ja edesvastuutonta kuin tuollainen menettelytapa lieneekin, oli se kuitenkin vallalla suurimmassa osassa puoluejohdon keskuudessa.