Kuten useimmat sosialistiset puolueohjelmat, jakautuu myös Erfurtin ohjelma kahteen osaan, teoreettiseen ja käytännölliseen. Teoreettinen perustelee ja määrittelee päämäärän sekä osoittaa puolueen luonteen. Käytännöllinen ohjelma taas esittää ne lähimmät käytännölliset vaatimukset, jotka on toteutettava, ennenkuin voidaan mennä eteenpäin.
Silloin kun Erfurtin ohjelmasta neuvoteltiin, vaativat useat toverit ohjelmaan vielä kolmatta osaa: esitystä niistä toimenpiteistä, joiden mukaan sosialismiin siirtymisen tulisi tapahtua.
Vastustin silloin tätä kolmatta osaa, kun se näytti minusta liian aikaiselta. Tilanne ei vielä minusta tuntunut kypsyneeltä välitöntä sosialismiin siirtymistä varten. Artikkelisarjassa »Uuden puolueohjelman ehdotelma» lausuin silloin (Neue Zeit, 9:s vuosikerta, 2 nidos):
»Kuka hyvänsä tahtoo meille laatia ohjeet, joiden mukaan köyhälistö aikoo vallata valtiovallan....., hän voi luoda siitä kuvan ainoastaan jo tapahtuneiden vallankumousten kaavoja seuraten. Me sen sijaan uskomme, että köyhälistön ja porvariston välisistä ratkaisevista taisteluista voidaan varmuudella väittää vain yhtä seikkaa: että ne tulevat näyttämään kokonaan toisenlaisilta kuin tähänastiset vallankumoukset, sillä vaikuttamaan pääsee sellaisia tekijöitä, jotka eivät vielä tähän saakka ole näytelleet osaa missään vallankumouksessa ja jotka ovat kerrassaan uusia ja sen vuoksi tulevat antamaan vastaisille äkillisille luokkataisteluille ennen kuulumattomia muotoja.» (s. 755).
Lausuin edelleen:
»Kuten ei voida vastaisen valtiollisen kehityksen muodoista mitään sanoa, niin ei luonnollisesti myöskään sosialismiin siirtymismuodoista, jotka sen kanssa aikaan ja laatuun nähden ovat mitä läheisimmässä yhteydessä. Emme myös ollenkaan tiedä, mitä tuotantovoimia ja tuotannonmuotoja kapitalistinen tuotantotapa siihen mennessä tulee kehittämään; emme tiedä, minkä kypsyysasteen ne eri maissa tulevat saavuttamaan; olemme tässä suhteessa pakotetut tyytymään epämääräisiin otaksumiin. Sosialismiin siirtymistoimenpiteet eivät käsittääksemme senvuoksi kuulu ohjelmaan..... Ei miettimällä siirtymistoimenpiteiden kaavaa, vaan ympärillämme tosiasiallisesti tapahtuvan kehityksen perinpohjaisella tuntemisella tulemme kykeneviksi kussakin vastaisessa tilanteessa, olkoon se millainen tahansa, aina tarkoitusta vastaavasti vaatimaan ja toimimaan.» (s. 757 ja seur.)
Viimeinen lause luonnollisesti on pätevä vielä tänään, mutta ei edellinen. Sosialismiin siirtymistoimenpiteet kuuluvat nykyään ohjelmaan, sillä nyt ei meidän siihen nähden enää tarvitse tyytyä epämääräisiin otaksumiin. Tässä suhteessa emme vielä olleet päässeet paljoa pitemmälle kymmenisen vuotta Erfurtin ohjelman laatimisen jälkeen, kun kirjoitin teokseni yhteiskunnallisesta vallankumouksesta. Siinä koetin ratkaista kysymyksiä, jotka saattaisivat sukeltaa esiin sosialismiin siirryttäessä, mutta täytyi minun tällöin lähteä otaksumisista. Niin muodoin olikin minulla vähän mahdollisuutta antaa saavuttamilleni tuloksille ohjelmallista arvoa. Niiden merkitys oli minulle kokonaan toista laatua. Lausuin siitä »Vallankumouksen jälkeisenä päivänä» -nimisen kirjani toisessa osassa:
»Pidän hyvänä ajatusharjoituksena ja keinona edistää valtiollista selvänäköisyyttä ja vakaumusta, kun koetamme vetää johtopäätöksiä pyrkimyksestämme ja tutkia kysymyksiä, jotka meille valtiollisen vallan valloittamisesta saattaisivat johtua. Tämä on myös opin levittämisessä arvokasta, sillä toiselta puolen väittävät vastustajamme, että voittomme kautta kohtaamme ratkaisemattomia tehtäviä, ja toiselta puolen on omissa riveissämme ihmisiä, jotka voittomme seurauksia kylläkin mustin värein kuvaavat. Voiton päivä muka kätkee itsessään jo tappion päivän. Siksipä onkin tärkeää pohtia, onko ja missä määrin asianlaita näin?
»Mutta jos sellaisessa ajatustyössä tahdotaan päästä määrättyihin tuloksiin ja välttyä harhaanjoutumasta, silloin täytyy tutkia esiinsukeltavia kysymyksiä näiden yksinkertaisimmassa muodossa, missä ne eivät todellisuudessa milloinkaan ilmene, ja tulee tarkastaa ne, ottaen huomioon kaikki monimutkaiset asianhaarat.
»Kannattaa keskustella vain sellaisista yhteiskunnallisen vallankumouksen kysymyksistä, jotka ovat tässä osoitetulla tavalla havaittavissa. Kaikista muista ei voida suuntaan tahi toiseen arvostelmaa langettaa.» (Toinen painos, s. 67—69).
Äsken emme vielä voineet nähdä yli näiden tässä esitettyjen rajoitusten, jotka esiintyivät ratkaistaessa kysymystä sosialismiin siirtymisestä. Olimme pakotettuja tarkastamaan niitä »yksinkertaisimmassa muodossaan, missä ne eivät todellisuudessa milloinkaan ilmene».
Viimeisten viiden vuoden aikana maailman sotaa seuranneen romahduksen jälkeen, joka ensin johti Venäjän, sen jälkeen Itävallan ja Saksan vallankumoukseen, on asianlaita toinen. Meidät on nyt yhdellä iskulla temmaistu sosialismiin siirtymisen kynnykselle ja voimme sen kysymyksiä todellisuuden ilmiöinä tutkia. Tällöin tosin muuan todellisuuden ilmiöihin oleellisesti kuuluva seikka käy varsin suuressa määrin huomattavaksi, nimittäin tapahtumain luonnollista kulkua häiritsevät tekijät. Ne ovat tänään erinomaisen voimakkaat, kun sosialismiin siirtymisen tehtävät nykyään mutkistuvat niiden tehtäväin vuoksi, jotka talouselämän kaikkia lakeja mullistaneen sodan seurausten voittaminen asettaa.
Mutta ken on tutkinut taloudellisia lakeja jo ennen sotaa eikä anna sen epäsäännöllisyyksien itseään hämmentää ja johtaa harhaan, hän pystyy viisi vuotta vallankumouksen jälkeen joltisellakin varmuudella näkemään sosialismiin siirtymisen todelliset tehtävät ja tekemään ohjelmalliset johtopäätökset sosialististen puolueiden toimintaa varten.
Missä sosialidemokratia ryhtyy ohjelmaansa tarkastamaan, täytyy sen ennen kaikkea tarkistaa vallankumouksen kokemukset sosialismiin siirtymistä varten.
Tosin seisomme vasta siirtymisen kynnyksellä. Lopullisen arvostelman langettaminen siitä olisi ennenaikaista. Mutta tähänastinen tieto ei voi meitä enää rauhoittaa. Meidän täytyy kyetä selviytymään uusien tehtävien tulvasta, tehtävien, jotka eivät siedä odotusta. Ja minusta tuntuu kuin eivät meidän kokemuksemme olisi kyllin pitkälle ulottuvia, tehdäkseen enemmän tutkimuksen tarpeettomaksi, vaikkakin ne ovat niin laajat, että ne takaavat toiminnallemme suurempaa selvyyttä ja kestävyyttä. Ja ainoastaan tätä, eikä ikuisten totuuksien varmistamista, voidaan puolueohjelmalta vaatia.