Julkaistu: huhtikuun 4 p. 1907
Lähde: »Työläisnainen», n:o 14, huhtikuu 4 p. 1907, s. 105–112. Työväen kirjapaino, Helsinki 1907.
Digitalisointi: Kansalliskirjasto, Joonas Laine
Oikoluku, HTML: Joonas Laine
Tekijänoikeus: Tässä lehdessä julkaistuista teksteistä seuraavien kirjoittajien tekijänoikeus on rauennut: Hilja Pärssinen. Muiden kirjoittajien tekstit © tekijät tai tekijänoikeus epäselvä.
Minkätähden ovat alaluokan naiset niin välinpitämättömät ammattiyhdistysliikettä kohtaan, ja miksi useat heistä näyttävät suoraan jopa vihaavankin niitä?
Arvatenkin sentähden etteivät naiset ymmärrä mikä merkitys ammattiyhdistyksellä on yhtähyvin mies kuin naistyöläisille
Ammattiyhdistykset ovat alaluokan varmimmat turvat kamppailussa kapitaalia vastaan ja ainoat suojat mitä työmiehillä on taistellessaan työnantajain mielivaltaa ja tyranniutta vastaan.
Naiset eivät ole tehneet itselleen selvää, että heidän ilman järjestymistä, täytyy hyvällä tai pahalla antautua työnantajainsa valtaan. Niimpä niiden naisten jotka esim. saavat tänään jotenkin hyvän palkan, huomenna näkevät, että työnantaja alentaa sen edes kysymättä siitä. Olisipa vahva ammattiyhdistys suojana, ei mitään sellaista koskaan tulisi kysymykseenkään.
Koetamme nyt tehdä selvää naisille työväenliikkeen tarkoitusta ja sen saavuttamisen välikappaletta.
Työväenliikkeen tarkoitus on kohottaa koko alaluokka, nostaa se köyhyyden ja tietämättömyyden kuilusta ja tehdä jokainen proletaari vapaaksi ja itsenäiseksi kansalaiseksi.
Tämän tarkoituksen toteuttamiseksi täytyy koko alaluokan, miesten sekä naisten, olla sellaisen yksimielisyyden innostama, joka ei mitään pelkää!
Työntekijäin yksimielisyys on nimittäin se luja kallio, jota vasten kapitalismin voima musertuu!
Muutamin sanoin tahdon selittää, mitä sana yksimielisyys merkitsee. Yksimielisyys on yhteenkuulumistunne, ja se innostaa, silloin tiedetään, että ollaan erittäin vahvasti liitytty työtovereihin — olkoot miehiä tai naisia, ruotsalaisia tahi norjalaisia, saksalaisia tai ranskalaisia! Silloin tuntuu, että jos jotain vääryyttä tapahtuu näille meidän veljillemme ja sisarillemme, on kuin jos se olisi meitäkin kohdannut ja me nousemme puolustamaan sorrettua.
Ja mieluummin antaumme kärsimyksiin miten suuria lienevätkin kuin väistämme velvollisuuksiamme työtoverejamme kohtaan.
On olemassa vanha satu, joka teille selvästi ja yksinkertaisesti näyttää sen mahdin minkä yhdistyminen antaa.
Eräällä isällä oli seitsemän poikaa, jotka usein olivat riidassa. Isä oli epätoivoinen, sillä hän näki että heidän epäsopunsa veisi heidät turmioon. Eräänä päivänä kun he kaikki olivat koossa otti hän pinon keppejä, sidottuna vahvalla siteellä ja pyysi poikain niitä taittamaan. Yksi toisensa perästä koetteli — mutta turhaan. Isä silloin aukasi siteen ja taittoi sitte helposti kepit.
Sitte hän sanoi: »te näitte kuinka mahdotonta oli taittaa toisiinsa sidottuja keppejä ja kuinka helposti se kävi kun kaikki olivat erikseen. Niin on myöskin teidän kanssanne, poikani, niin kauvan kuin olette yhdessä ei kukaan voi teitä musertaa, mutta sallikaapa riidan ja toran eroittaa teidät, silloin teidät voi helposti kukistaa.»
Ei mikään vertaus voi paremmin selittää teille kuinka välttämätöntä on että työmiehiä elähyttää solidarisuustunne. Niin kauvan kuin he ovat yksimieliset ovat he vahvoja eikä kukaan voi heitä rusentaa. Muuten helposti kukistavat heidän lukemattomat joukkonsa työnantajat, ollen joko yksityisiä tahi rikkaita yhtiöitä ja nälkäruoska vinkuu helposti johdettujen työmiesten korvien ympäri, jotka eivät ymmärrä omaa parastaan.
Mikähän mahtaa olla syynä siihen, että juuri nainen mieheen verraten saa tyytyä niin huonoon palkkaan?
Niin, juuri se kun naisilta puuttuu solitaarisuustunnetta on syynä, täytyy vastaus siihen olla!
Heidän tietämättömyytensä työväenliikkeen tarkoituksesta saattaa heidät tyytymään niin huonoihin palkkoihin.
Kuinka harvoille työläisnaisille onkaan selvinnyt että he uuden asemansa kautta työmarkkinoilla myös ovat saaneet uusia velvollisuuksia?
Jos naiset yht'aikaa miesten kanssa olisivat lyöttäytyneet työväen järjestöihin, olisi heidän asemansa nyt kokonaan toinen!
Juuri yhteistunne on saattanut miehet liittymään ammattikuntiin, ja juuri niiden kautta ovat miehet vuosien kuluessa taistelleet itselleen voiton toisensa perästä, samalla kuin yhteenliittymisen puute on pakoittanut naiset pitämään hyvänään sanalla sanoen kuinka huonoja palkkaehtoja hyvänsä.
Tämän naisten järjestymispuutteen tuntevat herrat työnantajat vallan hyvin, ja ilman muuta käyttävät he hyväkseen huokeaa naisten työvoimaa kaikkialla missä sitä voi — ja usein saavat miehet myöskin lähtöpassin, jonka jälkeen otetaan tilalle naisia, jotka eivät ymmärrä työnsä arvoa, ja mikä rikkauden ja hyvinvoinnin lähde se on heidän herroilleen principaaleilleen.
Kun tuhansittain naiskäsiä ahnaasti ojentaa työn tavotukseen — ehkä paikka kuinkakin huono — ei ole mitään mahdollisuutta saada parempaa asemaa, ei mitään mahdollisuutta näillä onnettomilla naispalkkaorjiila kohota henkisessä ja aineellisessa suhteessa!
Mutta ei siinä kyllä että naiset välinpitämättömyydellään järjestäytymistyöhön vahingoittavat itseään — he alaspolkevat myöskin työpalkat miehisiltä tovereiltaan, sillä nämä ovat pakoitetut ammateissa, joissa myöskin naisia on, tyytymään huonoihin palkkoihin, etteivät menetä työtään järjestymättömille naisille jotka tarjoovat työtään vieläkin huokeammalla työnantajilleen.
Tämä kenties on asian surullisin puoli, sillä naisten ymmärtämättömyyden kautta tulee usein koko perheen palkka poljetuksi ja miehet tulevat siten vihamielisiksi naistyötovereitaan kohtaan. Niin ei voi eikä saa jatkua! Naisten täytyy tulla mukaan järjestöihin, heidän täytyy oppia näkemään, että jos he kilvoitelevat miesten kanssa työmarkkinoilla niin täytyy heidän myös antautua samoille uhrauksille ja saman kurin alle kuin miehet, ja heidän tulee kaikista ensiksi oppia huomaamaan että on petos koko alaluokkaa kohtaan tehdä työtä polkuhinnasta ja siten saattaa työnantaja voimalliseksi polkemaan palkkoja yhä vieläkin enemmän.
Naistyöläiset, työtoverit, elkää antako enää itseänne siihen käyttää, herätkää unestanne ja yhtykää ammattikuntiin.
Jokaisen valveutuneen työmiehen ja työläisnaisen toivona on valistaa naisia ja vakuttaa heitä siitä, että naiset ilman järjestymistä eivät koskaan voi toivoa parempia palkkaehtoja, ja vaikuttaa heihin että he sydämestään ja sielustaan liittäytyvät luokkatietoisiin työläisjoukkoihin, jotka kaikkialta maailmassa taistelevat proletariaatin voitoksi työn ja pääoman välisessä taistelussa.
On miltei mahdotonta saada naisia huomaamaan, että pääoman ja työn tulee olla kaksi samanvertaista voimaa täällä maailmassa ja että työmiehillä on sama oikeus kuin työnantajilla valvoa etujaan.
Tulevatko naiset vastakin olemaan ulkopuolella suurta työväenjärjestöä ja kokonaan puuttumaan yhteistunnetta ja sen kautta tuottamaan sekä itselleen että miehille suurta vahinkoa?
Suomensi H. P.[1a]
— Olkoon hän sitten orja tahi vapaa, se on tässä asiassa yhdentekevää, vastaatte te minulle. Kysymys ei ole siitä, kuka on orja ja kuka vapaa, vaan siitä, onko totta, että jokainen voi omalla työllään hankkia rikkauden itselleen. Sanon taaskin teille, älkää kiirehtikö, kyllä me tulemme puhumaan siitäkin, pitäähän tutkia kaikki järjestyksessä.
Jokainen työmies, olkoon hän sitten seppä, räätäli tahi suutari, myy työvoimansa, jos hänellä ei ole rahaa ja työkaluja eikä verstasta työskennelläkseen kotonaan. Vihdoin hän, ennemmin tahi myöhemmin, löytää tehtailijan tahi mestarin, joka ostaa hänet.
Mutta minkätähden hän ostaa hänet? Senkötähden, että työmiehen ulkomuoto häntä miellyttää? Ei. Senkötähden, että hän säälii työmiestä ja tahtoo häntä auttaa? Ei senkään tähden. Hän ostaa työmiehen tietäen, että tämä taitaa käyttää kangaspuita, takoa vasaralla, tehdä kenkien pohjia, lyhyesti sanoen, sentähden, että hän osaa tehdä työtä.
Ostaessaan työmiehen mestari tahi tehtailija ajattelee ainoastaan työmiehen voimaa ja taitoa. Ellei työmiehellä olisi tätä voimaa, ei tehtailija ottaisi häntä työhönsä ilmaiseksikaan. Hän tarvitsee ainoastaan työvoimaa. Koko kysymys sisältyy hänen mielestään siihen, paijonko pitää tästä voimasta maksaa; siinä kaikki. Eihän ole vaikeaa käsittää, paljoko täytyy maksaa juomalasista, korista, saappaista j. n. e. Näiden hinta määrätään sen mukaan, miten paljon aikaa kulutettiin niiden valmistamiseen. Otaksukaamme, että juomalasin valmistamiseen oli kulutettu puolituntia, saapaspariin — 10 tuntia, lautaseen — 1 tunti. Otaksukaamme, että meillä maksetaan tavallisesti 25 penniä yhden tunnin työstä (sentähden, että hopeaiseen 25 p. lantin valmistamiseen on myöskin mennyt 1 tunti). Nyt ei ole vaikeaa saada tietää lasin hinnan. Jos siihen on mennyt puolen tunnin työ, niin se maksaa siis puolet 25 p. eli 12 p. Jos saappaisiin menee 20 tuntia, maksavat ne 20 25 pennin rahaa eli 5 markkaa; jos lautaseen on mennyt 1 tunti, maksaa se 25 p.
Mutta mitenkä voi määrätä, minkä hintainen ihminen on ja paljonko tulee maksaa hänen voimastaan. Ja onko hyvä arvostella ihmistä niinkuin tavaraa?
Onko tuo hyvä, tahi eikö ole, se on toinen kysymys; mutta nyt menetellään näin: ihmisen voimaa arvostellaan niinkuin tavaraa.
Otaksukaamme nyt, että työntekijä, s. o. hänen työvoimansa ostetaan yhden päivän ajaksi. Otaksukaamme vielä, että työntekijän tulee saada palkkaa 1 mk. 50 p. päivästä elääkseen ja ylläpitääkseen työvoimaansa, mitkä rahat hän käyttää (ruokaan, asuntoon, vaatteisiinsa j. n. e.) voimiensa ylläpitämiseen; tässä tapauksessa me voimme sanoa, että työvoima maksaa 1 mk. 50 p. eli 6 tuntia työtä[1*]) jos 25 p. on saman arvoinen kuin 1 työtunti).
Tehtailija tietää hyvin, että työvoima maksaa 6 työtuntia, s. o. yhtä paljon kuin 6 lautasta tahi 12 juomalasia, ja hän sentähden maksaa työmiehelle hänen voimastaan niinkuin tavarasta, joka maksaa 1 mk. 50 p.
Niinmuodoin työntekijä saa työvoimastaan aina niin paljon kuin hän välttämättömästi tarvitsee niukkaan elatukseensa.
Nyt palatkaamme vielä kerran meidän äskeiseen kysymykseen: minkätähden tehtaanomistaja ostaa työvoimaa? — Mitä varten työmies sitä myy — on jo selvää: siihen pakoittaa häntä nälkä, joka on voimakkaampi jokaisen ihmisen synnynnäistä vapauden tunnetta, voimakkaampi häpeätä.
Minkätähden siis tehtailija ostaa työvoimaa? Huviksensako? Ei. Minkätähden sitten? Saadakseen tuloa, rikastuakseen »omalla työllään», niinkuin hän mielii puhua.
Selittäkäämme tämä esimerkillä. Otaksukaamme, että eräs henkilö perusti pumpulitehtaan. Ajatelkaamme, että puuvillaa on ostettu 3,500 markkaan, koneita 200 mkaan, kaasuun ja muihin tarpeisiin pantiin 60 mk. ja että tehdas on pantu käymään. Mitä te ajattelette, miksi tehtailija perusti tehtaan? Tietysti siksi, kun hän tahtoo myydä tämän tehtaan tuotteita kalliimpaan hintaan kuin mitä hän oli maksanut puuvillasta, koneista y. m. Selvä on, että kun hän saa puuvillasta kehrättyjä lankoja, ei hän myy niitä 3,760 markasta, vaan tahtoo saada esim. 5,000 mk.[2*] Mutta ei riitä yksin se, että hän sitä tahtoo, vaan pitää myös saada nuo 5,000 mk.; saako hän ne — on eri kysymys. Jos voisi tapahtua sellainen ihme, että koneet kehräisivät puuvillaa ilman työmiesten apua ja jos meidän tehtaanomistaja toisi valmistettuja lankoja kauppamiehelle ja tahtoisi saada 5,000 mk., vastaisi kauppamies hänelle yksinkertaisesti näin: sinun kehruus sisältää, ensiksikin, puuvillan hintaa, s. o. 3.500 mk., sitten koneitten hintaa, eli 200 mk., ja viimein hiilien, kaasun ja m. hintaa, eli 60 mk., siis sen hinta on 3,760 mk. ei sen enempää eikä vähempää, enempää en sinulle anna ropoakaan.
Emme tiedä, mitä tehtailija pitäisi tuosta vastauksesta. Sen ainoastaan tiedämme, etteivät koneet tähän asti vielä osaa itse tehdä työtä, ja että, tehtaitten omistajien onneksi, ihmisen pitää työskennellä niiden ääressä. Ymmärtäen tuon, tehtaanomistaja tilaa, ajatelkaamme, 100 työmiestä ja maksaa heille työvoimastaan niinkuin tavarasta 1 mk. 50 p. päivässä kullekin.
1 mklla 50 p:llä palkattu työmies puhdistaa puuvillaa, kehrää, tekee vyhtejä y. m., sanalla sanoen, tekee työtä, pannen työnsä puuvillaan.
Ensimmäisen tunnin kuluttua hän on pannut siihen yhden työtunnin eli korottanut sen hintaa 25 pennillä (jos työtunti maksaa 25 p.) Kahden tunnin kuluttua hän korottaa hinnan 50 p., kolmen tunnin perästä on hän pannut siihen kolmen tunnin työn eli lisännyt sen hintaa 75 p. j. n. e. p., kunnes kuuden tunnin perästä hinta on kasvanut 1:50 p, juuri niin paljon siis kun tehtaanomistaja maksoi hänen työvoimastaan. Niinmuodoin, kuuden tunnin ajalla työmies suorittaa työllään palkkansa kokonaan. Näin hän työskentelee koko viikon, jonka jälkeen tehtailija kokoo kehrättyjä lankoja ja vie niitä kauppaan saadakseen taaskin 5,000 mk.
— Paljonko kehruusta tahdot? 5,000 mk,? — kysyy kauppamies, — se on liian paljon! Luuletko sinä, että sinun langoissasi on todellakin 5,000 mk. arvo? Mitä vielä! Lasketaampas yhdessä. Langoissa on puuvillan hinta 3,500 mkaan, koneitten hinta 200 mkaan, hiilen ja kaasun kinta 60 markkaan ja työvoiman hinta 900 mk (jos viikon kuluessa sata työmiestä työskenteli kuusi päivää kuusi tuntia päivässä 25 p. maksua vastaan tunnista: 66 × 100 × 25 = 900 mk.), tahi kehruussa on kaikkiaan 4,660 mk. Ja niin minä voin antaa sinulle ainoastaan 4,660 mk. enkä ropoakaan enempää. — Kuinka niin! Siis minä en ole mitään voittanut? Minähän olen itse menettänyt siihen 4,660 mk. Missä tuloni on? Minkätähden sitten olen avannut tehtaan? Mitä se minulle antoi?
Miksi koko tuo juttu? Totta on, ettei tuloa olisi, jollei meidän tehtailijain päähän olisi pistänyt pitää työmiehiään, jotka jo suorittivat palkkansa 6 tunnin työllä, tehtaansa työssä pitemmän ajan.
Mitenkä, — voisivat työmiehet sanoa tehtaanomistajalle, — sinä pakoitat meitä tekemään työtä yli ajan, johan johainen meistä on suorittanut maksunsa; johan me lisäsimme puuvillaan niin paljon arvoa kuin meidän työvoimamme maksaa.
— Mitä te siinä vielä arvelette? Minä ostin teidän työvoimanne koko päiväksi eikä vaan 6 tunnin ajaksi, ja voin käyttää teitä tämän päivän kuluessa miten tahdon. Työhön ilman arvelemista!
Ja työmiehet, joiden tulisi 6 tuntisen työpäivän jälkeen jättää tekdas ja lähteä lepoon, tahi tehdä työtä itselleen, jäävät, ja tekevät työtä vielä 6 tuntia. Tehtailija antaa heille lisää työaineita, ja niin asia sovitetaan. Jokaisen työtuntinsa jälkeen työmiehet lisäävät tuohon uuteen puuvillaan lisäarvoa, ja 6 työtunnin kuluttua jokainen heistä lisää 6 tunnin arvon. On selvää, ettei tuo lisäarvo maksa tehtaanomistajalle enää mitään — se on ihan ilmaiseksi saatu. Yksi työmies, työskennellen 6 tuntia, lisää niinikään 6,25 p. (jos yksi työtunti maksaa 25 p.) eli 1:50 p. arvon. Sata työmiestä lisää yhdessä päivässä sata kertaa enemmän eli 150 mk., ja viikossa, työskennellen 6 päivää, he lisäävät vielä 6 kertaa enemmän eli 900 mk. yli-arvoa. Jos meidän tehtaanomistaja tahtoo myydä tämän kehruunsa osan,[3*] miten paljon hän siitä saa? Tietysti taaskin 4,660 mk., sillä siinä tulee olemaan uuden puuvillan 3,500 mk. arvo, uusien koneitten 200 mk. arvo, hiilien ja kaasun 60 mk. arvo ja viimein 360 työtunnin arvo, jonka hän saa työmiehiltään ilmaiseksi. Nyt tehtailija suostuu jo mielellään antamaan tähän hintaan tuotteitaan, sillä eivät ne maksaneetkaan nyt hänelle 4,660 mk, vaan ainoastaan 3,760 mk. (3,500 mk, puuvillasta, 200 mk. koneista, 60 mk. hiilestä ja kaasusta: 3,500 + 200 + 60 = 3,760 mk.) Nyt on työnsuoritus jo silminnähtävästi tuottanut tulon.
Tehkäämme nyt lopullinen lasku. Tehtaanomistaja maksoi kaksi kertaa 3,500 mk. puuvillasta, s. o. 7,000 mk., kaksi kertaa 200 mk. koneista, s. o. 400 mk., kaksi kertaa 60 mk. hiilestä ja kaasusta, s. o. 120 mk. ja työmiehille hän maksoi 900 mk. eli kaikkiaan hän maksoi 8,420 mk. (7,000 + 400 + 120 + 900 = 8,420). Hän saa myydessään ensimmäisistä kehruulangoista 4,660 mk. ja toisista myöskin 4,660 eli yhteensä 9,320 mk. (4,660 + 4,660 = 9,320), siis puhdasta tuloa hän saa 900 mk. (9,320 - 8,420 = 900).
Mistä tuli tuo tulo? Tietysti se tuli siitä, kun tehtaanomistaja ei maksanut mitään työmiehille työpäivän toisesta puolesta, siitä, että työmiehet antoivat hänelle toisen puolen työstään ilmaiseksi, siitä, että maksettuun 3,600 tuntiseen työhön työmiehet lisäsivät vielä 3,600 tuntisen työn, josta eivät maksua saaneet, ylityön, eli niinkuin sanotaan, 3,600 t. yli-arvon.[4*]
Nyt tiedämme, miksi tehtailija tilaa työmiehiä. Hän tekee sen saadakseen tulon, saadakseen heidän kautta yliarvon.
Mistä tehtailija siis saa tulonsa? — Omastako työstään? Nähtävästi ei. Siis toisten työstä? Niin, ja juuri työmiesten työstä.
Työmiehet tekevät omaksi edukseen työtä ainoastaan puolen päivää, vaan toisen puolen päivää he työskentelevät tehtaanomistajan eduksi. Puolet elämästään he kuluttavat työhön itseänsä varten, oman perheensä tähden, vaan toinen puoli elämästään menee siihen, että tehtaanomistajalla olisi tulo puuvillastaan, että hän voisi saada yli-arvon.
Se, mitä me sanoimme yksin puuvillatehtaanomistajasta, voi sanoa kaikista mestareista ja tehtailijoista maailmassa. He kaikki ostavat työmiehiä, he kaikki ostavat heidän työvoimaansa ainoastaan sentähden, että omistaisivat tulon näitten työstä, että pakoittaen heidät työskentelemään kauvemmin kuin pitäisi, voisivat rikastua.
(Jatk.)
Anni: (Tapaa torilla Kaisan). Nythän vaalit ovat ohi ja näytämme saavan roimasti edustajia.
Kaisu: Tuolla kamreerissa kun olin pyykillä sitä päivittelivät, eivät herrat ymmärrä mistä se voitto johtui.
Anni: Kovin nyt pelottavat, että tulee mullistuksia ja kokevat saada vanhoja mummoja katumaan kun sosialisteja äänestivät.
Kaisu: Toiset uhkailevat, että ei tässä toiste enää muka me voiteta.
Anni: Mitäpä niistä pelotuksista. Pitää vain ottaa entisistä niin voitoista kuin sattuneista tappioista oppia ja kyllä silloin puolensa pitää.
Kaisu: Oikein! Oikein! Minusta se oli mainio puoli tuossa vaalitoiminnassamme, että oltiin yksimielisiä ja sovussa miestoverien kanssa.
Anni: Samaa minäkin tuumin. Kyllähän me naiset muodostamalla omat valitsijayhdistykset ja yhtymällä puolueen vaaliliittoon olisi voitu saada sama määrä naisia läpi vaan enpä usko että olisi saatu yhtä paljon edustajia sillä tavoin sosialidemokratiselle vaaliliitolle kuin nyt.
Kaisu: Eipä suinkaan, sillä hajoitettu toiminta johtaa aina pienempiin tuloksiin.
Anni: Niin, voima on koottava ikäänkuin yhteen kiehumispisteeseen ja sitten pantava ponnistamaan, niin se antaa sysäyksen.
Kaisu: Minusta oli myös hyvä, että me naiset ei pantu liikoja ehdokkaita. Nyt saamme liki kymmenkunta ja vain sillä keinoin, että ne yksimielisyydellä veimme läpi.
Anni: Naisten äänistä oli puolueelle epäilemättä suuri apu. Työläisnaisia eivät suomettarelaisetkaan saaneet mukaan, vaikka uhkasivat sielun autuuden kadottamisella. Ne vain sitä uhemmin ajautuivat sosialistein riveihin.
Kaisu: Tietenkin on jo työläisnaisilla joskin ovat vanhempaa polvea ymmärrys, etteivät elävästä todellisuudesta petospuheillakaan luovu. Onhan heillä käsitys köyhyydestä ja tieto, että apu on tarpeen.
Anni: Minä juuri eilen tapasin apurinaisia tuolla Dahlgren'in työmaalla ja ne iloitsivat siitä, että eduskuntaan on saatu omista riveistä lähteneitä.
Kaisu: Meistä tehtiin yksi virhe siinä, että muutamat naiset olivat ehdokkaina parissa vaalipiirissä.
Sillälailla jäi niistä piireistä naistoveri menemättä, tosin tuli asia autetuksi miestoverin tilalle astumisella, vaan kumminkin ei mielestäni tuollaista menettelyä olisi enää sallittava.
Kaisu: en tiedä, miksi ei aikanaan korjattu tuota asiaa. Mikäli minä tunnen kieltäytyivät toiset naistoverit ottamasta vastaan ehdokassijoja 2:ssa piirissä.
Anni: Muutoin olen sitä mieltä, että esim. Viipurin itäisen piirin naiset osoittivat suurta erimielisyyttä kun eivät voineet saada yhtään naista listalleen.
Kaisu: Olihan se nahjusmaista, olisihan heillä ollut tilaisuus ajoissa pyytää jotakuta mieleistään.
Anni: Lienevätkö ne edes piirikokousta pitäneet.
Kaisu: Näyttää kuin nukkuisivat ne. Kuinka lie sen asian laita.
Anni: Olen siinä käsityksessä, että saimme kaikessa tapauksessa enempi kuin odotimme, sekä naiset että puolue kokonaisuudessaan.
Kaisu: Toki en pelkää väsähtämistä enkä taantumusta jos seisomme omilla jaloillamme ja agitemamme aina ja kaikkialla, missä liikumme.
Anni: En minäkään taka-askelta pelkää, kunhan yksimielisenä pikkumaisista henkilöpyyteistä vapaana puuhaamme.
Kaisu: Hyvästi! Vie nyt sinne pyykkituvalle terveisiä, että nyt olemme oikealla tiellä me työläisnaiset.
Akka.
Sen johdosta, että monia uusia osastoja perustettaessa näytetään olevan epäselvillä, miten naisosastot yht'aikaa voivat kuulua sekä naisten liittoon että puolueeseen, olkoon lyhyesti selitetty, että naisosastot liittyvät johonkin työväenyhdistykseen, jonka välityksellä naisosaston jäsenet kuuluvat puolueeseen. Naisten liittoon yhtynyt osasto tarvitsee tehdä liittoon yhtymisestään ilmoituksen liittohallinnolle, jolle liitto veroa suoritetaan 5 p. jäseneltä kuukaudessa.
Kehoitamme osastoja ahkerasti toimimaan edelleenkin työläisnaisten valtiollisten harrastusten vireillä pitämiseksi. Naisten renkaitten, jotka paikotellen ovat monia vuosia toimineet, tulisi jatkaa työtään. Näissä, kuten tunnettu, kokoontuu 10–30 naista määräajoittain lukemaan jotain sosialistista teosta tahi lehtistä, myös sanomalehti- ja sos. aikakauskirjan artikkeleja. Luetun johdosta keskustellaan. Porvarillisten puuhia pidetään silmällä ja estetään heitä Martha-yhdistyksen, ompeluseura in y. m. sellaisten toimien kautta hämmentämästä vähemmän tietoisten käsitteitä. Heränneet toverit! Meidän on seistävä aina rintamassa. Mainitut naisten renkaat ovat erittäin tehoisa keino joukkomme koossa pitämiseksi. Niitä voi paikkakunnalla olla rajaton määrä ja tulee niiden johtajain pitää yhteisiä kokouksia. Entiset renkaat siis toimeen ja uusia perustettava!
Myöskin ammatillinen järjestyminen vaatii tästä lähin osakseen erikoista huolta. Agiteeratkaamme siis ammattiliikkeen hyväksi. Naiset ammattijärjestöihin! Parannuksia työehdoissa on voitettava, siitä riippuu työläisten leipä ja turvallisuus.
Toimeen siis ammateissa työskentelevät naiset!
Viipurissa 30 p. maaliskuuta 1907.
Liittohallinnon puolesta:
Hilja Pärssinen (Puheenjohtaja)
Jenny Kilpiäinen (Sihteeri)
| Seuraavat naistoverininie ovat tulleet valituiksi | Äänimäärä | Vert.luku | Sos. dem. luku |
| Uudenmaan läänin vaalipiiri Miina Sillanpää | 8,544 | 20,484 | 9 |
| Uudenmaan läänin vaalipiiri Maria Laine | — | 5,854 | |
| Turun ja Porin läänin pohj. vaalipiiri Mimmi Kanervo | 11,071 | 41,683 | 10 |
| Hämeen läänin etel. vaalipiiri Maria Laine | 7,427 | 6,589 | 7 |
| Hämeen läänin pohj. vaalipiiri Alexandra Reinholdsson | 9,356 | 14,969 | 7 |
| Viipurin läänin länt. vaalip. Hilja Pärssinen | 15,201 | 30,164 | 6 |
| Viipurin läänin itäinen vaalip. | — | — | 5 |
| Mikkelin läänin vaalip. Maria Raunio | 5,045 | 8,446 | 7 |
| Kuopion läänin länt. vaalip. Anni Huotari | — | — | 7 |
| Kuopion läänin itäinen vaalip. Jenny Kilpiäinen | 4,159 | 4,628 | 6 |
| Vaasan läänin itäinen vaalip. Maria Raunio | — | — | 6 |
| Vaasan läänin pohj. vaalip. | — | — | 1 |
| Vaasan läänin etel. vaalip. | — | — | 1 |
| Oulun läänin etel. vaalip. | — | — | 3 |
| Oulun läänin pohj. vaalip. | — | — | 1 |
| Turun ja Porin läänin etel. vaalip. Ida Aalle | — | 6,869 | 4 |
| Sos. demokratisten ed. luku | — | — | 80 |
Pois jäivät eduskunnasta ehdokkaamme Aura Kiiskinen, joka alkuaan oli eräille tovereille lupautunut Vaasan läänin itäiseen piiriin, vaan meille tuntemattomasta syystä siellä vaihdettiin Mikkelin piirin naisehdokkaaseen, joka siten tuli kahteen piiriin ja kuten näkyy meni molemmista läpi. Myös toveri Elviira Vihersalo jäi äänestäjäin vähyyden vuoksi pois, samoin Hilda Herrala Oulun pohjoisessa piirissä ei mennyt läpi. Oulun eteläinen piiri otti nimellisesti kaksi muualla sitoutunutta naisehdokasta ja Viipurin itäinen katsoi arvolleen alentavaksi ottaa yhtään naista. Kaikkiaan saamme läpi 9 naista, siis suhteellisesti enempi kuin porvarit. Tuo ei toki ole paljon katsoen puolueemme edustajalukuun. Naisia tulee eduskuntaan yhteensä 19.
— Mäntsälän Sälinkään kartanossa on nuo Laukon surkean kuuluisat torpparihäädöt uusiintuneet. 9 torppariperhettä sai muuttaa ja tuli heidän sijaansa uusia. Nämä tapahtumat, jos mitkään puhuvat pakkoluovutuksen puolesta?
— Äänioikeutettu nainen. Iisalmen Ulmalan äänestysalueelle äänestämään t. k. 15–16 p. tapahtuneissa valtiopäivämiesvaaieissa, hiihti eräs nainen noin 4 penikulmaa sujuvilla suksillaan. Tämä on jo urhoollista asianarrastusta, jota ainoastaan valtiollisen äänioikeutensa saavuttanut nainen voi toteuttaa. — Salm.
Tehtailija X. on pääkaupungin suurimpia pääomanomistajia. Hän on myös vanhimpia tehtailijoita, harjoittanut tehdasliikettä kymmeniä vuosia.
Tehtailija X:ää on onnistanut hyvin. On pienellä pääomalla alkanut, ensin vain joitakin kymmeniä pitänyt työssään, sitten tuhansia. X:n teollisuuslaitokset ovat yhä lisääntyneet. Siihen aikaan, kun työväki eli herrojen armosta mainittiin m. m. kiitoksella, että herra X. »elättää» niin monta perhettä.
X. yhä rikastui. Omaisuus tiedettiin nousseen useammille miljoonille.
Käsitykset muuttuivat työläisissä. He alkoivat tuntea, että he eivät ainoastaan X:ä ja hänen rahoillaan ylellisesti eläviä herroja elätä, vaan vieläpä omalla kurjistumiseliaan ja nälkiintymisellään kokoovat rikkauksia X:lle.
Mutta yläluokka ja sen talousopin tunnustajat selittivät, että tehtailija X rikastuu »omalla työllään». Mutta, ett'ei X. tehnyt työtä muuta kuin hoiti kapitaaliaan, sen taasen näki jokainen, ja niin täytyi ruveta selittämään X:n kokoavan omaisuutta »nerollaan».
X:n nerokkuutta saattoivat asiantuntijat täysin epäillä ja tiesipä pian jokainen ajatteleva, että X sai rikkautensa kapitalististen taloudellisten lakien vaikutuksesta, joiden mukaan kapitaali imemällä ympäristöään yhä kasvaa sitä suuremmalla vauhdilla kuta suuremmasta alkupääomasta se lähtee.
Tämä X., jonka miljoonat näin olivat kasautuneet ei kuitenkaan rahallaan voinut ostaa ikää ja hän kuoli. Hän epäilemättä olisi jos jotenkin se kävisi päinsä ostanut nuoruutta, terveyttä, pitkää ikää joltain köyhältä, vaan kun tuo oli mahdotonta, niin X. kuoli ja tavanmukaisia hautajaisia varustettiin.
Tuli hautauspäivä. Komeita vaunuja vieri vainajan kotiin. Seppeleitä tulvi. Silkki ja sametti kuhisivat.
Saattue kulki haudalle. Leski ja vainaja X:n omaiset nähtiin upeina kiireestä kantapäähän.
Mutta saattueen perässä kulki tehtailija X:n tehdasten työväkeä. Ne tulivat jalkaisin. Olivat kalpeita, näkyi luuta, nahkaa ja tuikkivia silmiä. Kävivät väsyneesti. Sulkeutuneilta näyttivät.
Haudalle tultiin. Kukkia sateli kummulle. Ylistyspuheita pitivät erityiset »hyväntekeväiset» ja »kansanvalistukseksi» toimivat seurat, joille kerrottiin vainajan satoja tuhansia testamentanneen.
Tehtaan työväki ohkasissa pukimissa värjötellen seisoi taampana. Joukossa oli seitsenkymmen vuotisia vanhuksia, jotka olivat X:n kapitaalia ikänsä kartuttaneet. Työväki ei puhunut, seisoi vaan syrjässä vaiti.
Mutta minä, seisten ulompana kuulin kuin olisi ilmaan kohonnut kuiskauksena, huokauksena ja tuskan huutona riistettyjen kärsimykset. Se oli valtavaa puhetta sielulleni. En kuullut sanaakaan papin en muidenkaan puheista, sillä niin täyttyi mieleni äänettömällä hautapuheella.
Ja hiljalleen, häiriöttä poistui väki kukkain peittämältä haudalta.
Mutta minusta ne syyttömät kukatkin tuossa muuttuivat kiemurteleviksi käärmeiksi näljistettyjen raatajain rinnoilla.
Tuon vaikutti näkemäni kuulemani surullinen kuva. Sen teki äänetön hautapuhe.
Hilja Liinamaa.
— Ompelutyöntekijättärien liittohallinnon kokouksessa Maalisk. 26 p. Viipurissa, tuettiin liiton agitaattori Sally Dufvan matkakertomus Tammikuun 22 päivästä Maaliskuun 22 päivään, jolla ajalla hän on puhunut seuraavissa paikoissa: Lappeenranta, Kotka, Hamina, Mikkeli, Kuopio, Helsinki, Hämeenlinna, Tampere, Pori, Rauma, Vaasa, Pietarsaari, Kokkola, Oulu, Jyväskylä, Turku, Salo, Hankoniemi, Porvoo, Lahti, Viipuri, Sortavala ja Joensuu, eli yhteensä 23:ssa eri paikassa, joista kuitenkin on Kuopio, Hankoniemi, Lahti ja Joensuu, joissa ei voittamattomien esteitten tähden saatu kokouksia toimeen pannuksi. Mutta sen sijaan on toisin paikoin ollut kaksikin kokousta eli yhteensä 26, joihin osaaottajain luku on vaihdellut 20–200. Uusia osastoja on perustettu: Haminaan, Mikkeliin, Raumalle, Pietarsaareen, Kokkolaan, Jyväskylään ja Sortavalaan.
Liiton hyväksi oli kerätty kolehtia: Helsingissä 10 mk. 11 pen. ja Porissa 2 mk. 55 pen. eli yht. 12 mk. 66 pen.
Liittohallinnon tiedusteluihin, mille kannalle osastot asettuvat ammattijärjestöön liittymisestä, eivät vielä ole muut vastanneet kun Viipurin osasto joka puoltaa liiton kautta liittymistä. Ammattijärjestön perustavaan kokoukseen Tampereelle valittiin Sally Dufva ja Ida Mäkeläinen.
Agitatioonirahastoon ovat lähettäneet varoja: Talikkalan omp. amm. os. Smk. 10, Turun omp. amm. os. Smk. 25 ja liiton veroja Smk 10.
Työttömyysrahastoon on lahjoittanut rouva Tekla Tuomola 25 mk.
Liitolle tulevat kirjeet ovat lähetettävät osotteella: Viipuri, Pantsarlahdenkatu 3.
Ida Saloranta, sihteeri.
— Äitien kokouksissa Lahdessa sunnuntaina v. k. 24 n. 31 p. keskusteltiin lasten kasvatuksesta. Useat äidit toivat synkkiä kuvia kodeista, jossa lapset saa jäädä varsin oman onnensa nojaan. Äidit kun ovat pakotettuja leivänhankintaan ansiotyössä.
Ei ole aikaa ruuan ja puhtauden laittamiseen, puhumattakaan siitä huutavasta epäkohdasta joka tapahtuu sen kautta että lapsilta riistetään äidin hellä hoiva, sen vaaliva katse.
Äidit kertoivat siitä tuskallisesta tunteesta, joka rintaa ahdistaa, ollessaan työssä, aina ajatukset kotona ja pelko siellä mahdollisesti tapahtuvasta tapaturmasta. Tällaista olotilaa pidettiin melkein sietämättömänä. Kaivattiin parannusta tarkoittavaa toimenpidettä. Sellaisena esitettiinkin niin sanottua »Lastentarhaa», jonnekka äidit työhän mennessään veisivät lapsensa. Täällä niille valmistettaisiin huolellinen hoito hankkimalla lastenkasvatukseen oppinut ja mieltynyt henkilö tai useampiakin tarpeen mukaan. Olisihan tällaiseen laitokseen paljon turvallisempaa jättää lapset järkevään hoitoon, jossa sitä paitsi voitaisi myöskin havainnollisella kevyellä tavalla, leikin lomassa, antaa alkeisopetusta, joten tämänlaisella laitoksella tulisi olemaan suuri kasvatusopillinen merkitys, jonnekka monet paremmassa taloudellisessäkin asemassa olevat työläisperheet mielellään veisivät lapsensa päiviksi hoidettavaksi.
Arveltiinpa kaupungin valtuustolta saatavan mahdollisesti kannatusta.
Ehdotusta myöskin vastustettiin silla perusteella, että äidit sittenkin tulisi erotettua lapsistaan, joille kasvatus kuitenkin luonnon järjestyksen mukaan kuuluu. Yhteiskunta olkoon velvollinen antamaan apuansa siinä muodossa että äidit säästyisi kodille ja lapsilleen.
— »Iskun» naisosastolla oli vuosikokous t. k. 24 p:nä. Kokouksen avasi osaston viimevuotinen puheenjohtaja Hanni Mäki lyhyellä puheella, jossa hän huomautti naisosastojen tarkoitusta yleensä sekä loi sitte lyhyen silmäyksen yleensä »Iskun» naisosaston vaiheisiin viime kuluneena vuonna.
Luettiin vuosikertomus, joka hyäksyttiin sekä myönnettiin johtokunnalle tilinpäästö.
Toimitettiin johtokunnan ja puheenjohtajan vaalit ja valituiksi tulivat johtokuntaan: Pia Petäjä, Maria Heikkilä, Suoma Saarinen, Hanna Himaissuo ja Hanni Mäki vakinaisiksi ja Miina Huhtala ja Elsa Pöylijoki varajäseniksi.
Puheenjohtajaksi valittiin Hanni Mäki ja varalle Maria Heikkilä.
Vielä oli kokouksella paljon tärkeitä asioita m. m. hyväksyttiin edellisen kokouksen tekemä uusi sääntöehdotus, päätettiin jatkaa ompeluseuraa eteenkinpäin, valittiin 10-henkinen ohjelmatoimikunta, johon tulivat: Aina Nummi, Emmi Laakso, Selma Koivisto, Suoma Saarinen, Aina Lindström, Maria Heikkilä, Hanna Himaissuo, Anna Jokela, sekä K. Kellomäki ja A. Koivisto y. m.
Uuraan T. Y:n Nais-osaston kokous pidettiin 17 päivä maalisk. Päätettiin verottaa osaston jäseniä piiritoimikunnan agitatsioonin hyväksi. Verot päätettiin maksaa kahdeksasta kuukaudesta yhtaikaa. Vuosimaksu täytyy olla maksettu viimeistään elokuussa. Keskusteltiin myöskin kokoontumisvapautta koskevasta lainpykälästä, josta kokous hyväksyi seuraavan ponnen:
Yhdistymis-, kokoontumis- ja painovapauslait ovat siten uudistettavat, että kaikki näitä kansalaisvapauksia rajoittavat säännökset poistetaan.
Louhilinna on vanhanaikainen herraskartano, jota monet vuosikymmenet on hallinnut sama suku. Kartano on kuvattu hyvin tarumaisesti, samoin puut kartanon ympärillä. Olipa siellä eräskin honka sellainen, ettei kenenkään kirveen iskut pysty siihen. Myöhemmin kirjassa kuitenkin kerrotaan, että honka kaatui samoin kuin kaikki toisetkin puut. Kartanon asukkaat olivat saaneet aivoihinsa sen ajatuksen, että todellakin asian laita niin on ja siksi eivät he uskaltaneet kirves kädessä lähestyä honkaa. Sanoivatpa vielä, että honka aina määräaikoina vaati ihmishengenkin uhrikseen. Niin yksinkertaisiksi kuvataan kantanon alustalaisia, että he henkensä uhalla eivät uskaltaneet taittaa lehteäkään hongasta. Kuinka suuresti he sitten kartanon asukkaita kunnioittivat, sen mahtaa jokainen itse käsittää.
Kaarina on Louhilinnan ainoa tytär. Hän on kasvatettu kokonaan erillään suuresta maailmasta ja on hyvin sulkeutunut tyttö. Isänsä kuoltua muuttavat hänen kolme veljeänsä pois Louhilinnasta ja niin jää Kaarina yksin hoitamaan taloa. Ainoat ihmiset, joiden kanssa Kaarina seurustelee ovat talon palvelijat ja sitten eräs torpparin perhe. Näiden seurassa kulutti hän kaiken aikansa. Heikkiläksi nimitettiin sitä torppaa, jossa Kaarinan ystävät olivat. Torpan poika Joili oli hänen lapsuutensa leikkitoveri. Kaarinan isä oli lähettänyt Joilin maanviljelyskouluun. Sieltä palattuaan oli hän muuttunut ihan toiseksi ihmiseksi. Päästyään pois kotiseutunsa yksinkertaisten ihmisten joukosta alkoi Joili huomata sitä suurta eroa, mikä on herrasväen ja työkansan välillä. Hän tutustui tvöväenliikkeeseen ja kotiin tultuaan alkoi kartanon torpparein keskuudessa oppejaan levittää. Kirjassa esitetään Joilin kuva niin hirvittäväksi kuin mahdollista. Hänellä on yllä musta, likainen ja kiiltävä puku, kaulassa punainen kravatti ja hattu takaraivolla. Kasvot ovat likaisen harmaat. Puhetapa röykkeä, vieläpä raakamainen. Tietysti tuntuu hienosta neidistä iljettävältä puhua elämän nurjista puolista. Kaarina ei tahdo kuulla moitteita isästään, vielä vähemmän siitä, että Louhilinna kartano joutuisi kenenkään muun omaksi kuin heidän sukunsa. Tuntuu siltä, kuin kirjailija olisi tahtonut kuvata sosialisteja mitä räikeimmässä valossa. Vielä varmemmiksi siitä tullaan kirjan lopussa, jossa Kaarina epätoivoissaan menee Joilin luo, päästäkseen hänen kanssaan entiseen, lapsuuden aikaiseen ystävyyteen. Hän tapaa Joilin kirkonkylässä pitäjän tuvalla, jossa on työväen kokous. Joukko kuvataan rähiseväksi, humalaiseksi tappelujoukoksi ja Joili, vaikka onkin heidän johtajansa, on vähällä saada puukon iskuista. Meluavan joukon rähinä jatkuu yhä, vaikka Joili koettaa heitä puhutella. Näin raakaa ja sivistymätöntä on muka työläisjoukko. Kaarina, joka ei ole moneen vuoteen Joilia tavannut, haluaa nyt puhella hänen kanssaan. Mutta miten ottaa Joili hänet vastaan? — Hän on hirveän tyly ja ankara, valmis sanomaan mitä hyvänsä. Kaarina koettaa tekeytyä paljaaksi hyvyydeksi, pyytää Joilia lähtemään pois tällaisesta joukosta, mutta Joili sysää hänet luotaan ja sanoo: entä jos repivät! minä en sääli elämääni. Armollinen rouva voi rauhassa jatkaa matkaansa. Nämä ovat minun omiani, he saavat mielellään repiä minut kappaleiksi. Mutta teikäläisten avusta en minä huoli! Näin ylpeästi hän kohteli Kaarinaa.
Joilin kuva piirrettynä näin kovaksi voinee olla ymmärrettävissä. Koko elämän ikänsä oli hän saanut kärsiä kurjuutta ja ei hän voi olla ystävällinen entiselle ylhäiselle neidille, neidille, jonka koko suku on monia vuosikymmeniä kiristänyt alustalaistensa ja torppareinsa perheitä. Ja neiti itse? Oliko hän tehnyt mitään parempaa, ylevämpää? Ei mitään!
Sitten kuvataan kirjassa Kaarinan luonne melkein mahdottomaksi. Ihminen voi kyllä rakastaa luontoa ympärillänsä ja voipi myös unhoittumattomasti painaa mieleensä lapsuutensa kodin, mutta niin yliluonnolliseksi ihmisen rakkaus puita, kukkia ja maata kohtaan on luonnotonta ja tuntuu vastenmieliseltä. Harvoin myös ihminen suutelee isänmaansa multaa. Hänen luonteensa on kuvattu vakavaksi, mutta miten voisi olla mahdollista että ihminen, joka ei ole tuntenut paljon ihmisiä, olisi valmis heti kun ensimäiseen mieheen tutustui menemään hänen kanssaan naimisiin. Niin kuitenkin teki Kaarina. Hän rakastui erääseen tuomariin ja meni naimisiin. Nyt joutui hän aivan uusiin seurapiireihin. Suurkaupungin ihmiset määräsivät hänen elämäntapansa kokonaan ja itse oli hän kuin järjetön olento joka tekee sen mitä toiset käskevät. Mitenkä voipi ihminen, joka ei koskaan ote tottunut olemaan hälisevissä ihmisjoukoissa yht'äkkiä mukautua joka ilta olemaan hienoissa tanssiaisissa ja esittämään mitä hienointa daamia? Hän tanssi kuin kaksikymmentä vuotias, vaikkapa olikin jo kolmenkymmenen vanha. Sitten tulee vieläkin merkillisempi käänne hänen elämässään. Miehensä kanssa jonkun aikaa elettyään huomaa hän, ettei miehensä rakkaus häneen olekkaan mitään syvää, päinvastoin vaan teeskenneltyä hellyyttä. Ja nyt vasta hänkin huomaa, ettei hän ole miestään koskaan rakastanutkaan. Hän ottaa eron miehestään ja lähtee takaisin entiseen kotipaikkaansa Louhitinnaan. Kartano on myyty ja hän menee erään torpparin luo ja rupeaa heidän kanssaan asumaan.
Nämä luonteen muutokset tavalliselle kuolevaiselle ovat liian käsittämättömiä. Jos tapaamme ihmisen sellaisena kuin Kaarina oli kuvattu kirjan alussa, niin on hyvin vaikea uskoa, että hän vuoden perästä liiteli suuren kaupungin tanssisaleissa hienona keijukaisena. Ja sitten taas yht'äkkiä suuren maailman nainen lähtee takaisin maakylään maata viljelemään. Se tuntuu kerrassaan mahdottomalta. Ei ainakaan meidän aikamma hienottaret olisi niin uhrautuvaisia. Kyllä he vaan eivät millään muotoa luopuisi ylhäisestä asemastaan.
Omistajan kuoltua joutui Louhilinna tukkikeinottelijain omaksi ja kaikki kartanon väki hajaantui mikä minnekin.
Vaikka kirjassa esitetään sosialismia niin nurjassa valossa, saapi siitä kuitankin selvän käsityksen kuinka suuri ero on suurien aateliskartanon omistajain ja heidän työväkensä välillä. Ja selvästi huomaa mihin nykyiset maatalousolot ovat johtaneet. Ne ovat koonneet suunnattomat maapalstat yksityisomaisuudeksi ja pakottaneet monet sadat palvelemaan yksityisiä ihmisiä.
Louhilinna on ikäänkuin varoitushuuto: hankkikaa ajoissa maata kansalle.
Lyyli H.
— Ammattiyhdistysliike ja valtiolliset puolueet, kirj. August Bebel, suomensi H. H. on ilmestynyt painosta M. V. Vuolukan kustannuksella.[1] Kirja sisältää suomentajan kirjoittaman alkulauseen ja luvut: 1 Ammattiyhdistysliikkeen historia Saksassa; 2 Ammattiyhdistyksien lähimmät tehtävät; 3 Ammattiyhdistyksien muut tehtävät eli politiikka ammattiyhdistyksissä; 4 Ammattiyhdistyksien vaikutuksen rajat; 5 Ammattiyhdistykseläinen kansalaisena ja puoluemiehenä; 6 Ammattiyhdistysliikkeen järjestäminen. Kirjassa on sivuja 39 ja hinta 33 penniä. Kirja lienee erittäin tervetullut nyt ammattijärjestön perustamisen aattopäivinä valaisemaan meillä päiväjärjestykseen astuvaa lopullista ammatillista järjestymistehtävää.
Naisten kunnallinen äänioikeus Ruotsissa. Viime kuussa oli Tukholmassa suuri, monien yhdistysten toimeenpanema kokous naisten kunnallisen äänioikeuskysymyksen johdosta. Kokous lausui seuraavasti suuntaan:
Herra Lindhagenin esityksen johdosta valtiopäivillä naisten kunnalliseen äänioikeuteen nähden pidämme tärkeänä, että naisilla samojen velvollisuuksien suorittajina kuin miehet on k. äänioikeus. Heidän kokemuksensa voi hyödyttää koulu- ja vaivaishoitovirastoja ja saa kunnalliselämä heiltä uusia näkökohtia, joista on yleishyötyä.
— Naisten äänioikeus Amerikassa. Massachusetts. — Lainlaatijakunnan alempi osasto hylkäsi naisten äänioikeusanomuksen suuremmalla enemmistöllä kuin koskaan ennen, nim. 163 äänellä 14 vastaan.
Nebraska. — Senaatti on hyväksynyt naisten äänestysoikeuden 16 äänellä 16:ta vastaan, mutta kuvernööri Hopevell ratkaisi asian naisten eduksi.
California, helmik. 21 p. — Tiistaina molemmat huoneet hylkäsivät naisten äänioikeuslain, mutta yhteisistunnossa tänään, torstaina, se paraiksi sai vaaditun kahden kolmasosan enemmistön. Asia menee vielä senaatin uudestaan käsiteltäväksi.
— Vanhuudenvakuutus Englannissa. Englannin ammattiyhdistykset työskentelevät innolla valtion kannattaman vanhuudenvakuutuksen hyväksi. Odotetaan, että hallitus ensi istuntokaudella antaa asiasta esityksen.
— Vanhuudenvakuutusehdotus Belgiassa. Edustaja Waroque on Belgian edustajakamarissa tehnyt lakiehdotuksen, että maalaistyoläisille ja kaupan ja teollisuuden palveluksessa oleville myönnettäisiin vanhuuden vakuutusta vähintään 360 frangia (Smk.) vuodessa valtion toimeenpanemalla vakuutuksella.
— Yötyön kiellon leipomoissa voivat Italian kaupunkien valtuustot antaa. Se on toimeenpantu 19:ssä kaupungissa. Ennakkoluulot, joilla tätä uudistusta vastustettiin ovat näyttäytyneet turhiksi. Ei tullene kauvan kestämään, ennenkuin laki koko valtiota varten saadaan lujittamaan tuo kielto. Kielto nykyään koskee alkaa 10:stä 4:ään yöllä, jolloin leipomoissa ei mitään tehdä.
— 75 naista vangittiin Lontoossa viime kuun 20 p. tekemänsä mielenosotuksen johdosta parlamentin alihuoneen rakennuksen luona. Heidät tuomittiin 1–2 punnan sakkoihin, jota menivät vankilassa suorittamaan.
— Isättömien lasten hoidon hyväksi on Tanskan maapäivien asettama komitea tehnyt esityksen, jossa esittää toimenpiteitä, että jos äiti kuolee, on isän maksettava kokonaan lapsen hoito. Milloin äiti ilmoittaa lapsen isän, on häntä kuulosteltava poliisin kautta kunnan toimesta. Milloin lapsen isä muuttaa toisille seuduille, on siitä aina ilmoitettava poliisille. — Lapsen hoidosta on isä velvoitettava maksamaan kolme ja äiti kaksiviidettäosaa.
— Laillinen holhous isättömille lapsille on käytännössä Leipzigissä ja Frankfurtissa sekä on nyttemmin toimeenpantu Hallessa ja Dresdenissä. Kunnallinen virkamies on toistaiseksi vuodesta 1907 Dresdenissä syntyneille laillisesti isättömille lapsille ja Hallessa, missä 11 % syntyneistä on avioliiton ulkopuolella syntyneitä, on annettu holhoustoimen perustamiseen 7,000 mk.
— Uudenmaan naisille. Nyt kun vaalikuume on lopussa näemme porvari agitaattorien puhaltavan väsymyksestä, mikä todistaa meille heidän agitationinsa tarkoituksen ennen vaalia. Heillä näyttää olevan aikaa lepoon, vaan meillä ei ole enemmän nyt kuin ennenkään, koska vielä näyttivät meidän eduskunta vaalimme, että on suuri joukko työn raskaan raatajia kapitalismin talutusnuorassa. Meidän on käytävä työhön kahta kiivaammin agitationin järjestämiseksi voidaksemme perustaa naisosastoja niihin paikkoihin missä naiset vielä ovat järjestymättömiä.
Uudenmaan piirin naisten agitationikomitea päätti kokouksessaan kääntyä järjestöjemme puoleen ilmoituksella että aiomme jatkaa entiseen tapaan agitationia, jos vaan saamme Teiltä aineellista ja siveellistä kannatusta. Naisia kehottamme edelleen veroittamaan itseään (naisten piirin kokouksen päätöksen mukaan) 5 p:iä kuukaudelta ja tilittämään niin pian kun suinkin mahdollista, sekä lisäksi toimeen panemaan keräyksiä ja iltamia agitationin hyväksi. Aikomuksemme on pitää vähintäin 1 kiertävä naispuhuja sekä sihteri joka käy pyydettäissä puhumassa ja järjestää agitationin, lähettää tilapäisiä puhujia mihin sellaisia pyydetään. Miestovereita kehoitamme niillä paikkakunnilta missä ei ole naisjärjestöjä eikä valveutuneita naisia puuhaamaan naisten kokouksia ja pyytämään puhujia sihteeriltä jonka osoite on Iso Roopertin katu 3. Kassamme on aivan tyhjä, joten niiltä osastoilta, jotka eivät ole tilittäneet ollenkaan veroina eikä edes iltamistakaan pyydämme hankkimaan vaikka vähemmänkin. Rahaston hoitaja on neiti Anna Pöysä Unioninkatu 41 Helsinki. Naiset koettakaa tehdä voitavanne agitationin suhteen.
Maiju.
[1*] Tulee muistaa, että työvoiman hinta on yhtä suuri verraten työtuntein lukuun, mitkä riistävät työntekijäin hengen ylläpitämiseen.
[2*] 3,760 mk. on kaikkien menojen summa, tässä esimerkissä 3,500 mk. maksoi puuvilla, 200 mk. koneet, 60 mk. kaasu ja m. m. siis summa on 3,760 mk.
[3*] S. o. osan, joka on ylimääräisen työn kautta saatu.
[4*] Mikä siis on yliarvo? Se on se arvo, jonka työmiehet lisäävät valmistettavaan työhön sen jälkeen, kun ne ovat jo suorittaneet työllään palkkansa, se on työmiehen maksamaton työ.
[1a] Lehden seuraavassa numerossa (15/1907) on seuraava oikaisu: »Korehtuurivirhe sattui viime lehdessämme. Ensimmäisen artikkelin alla piti olla H. P. eikä H. T.» Virhe on tässä julkaisussa tekstissä korjattu. MIA huom.
[1] Ks. August Bebel, Ammattiyhdistysliike ja valtiolliset puolueet. MIA huom.