Selailkaa läpi historian kirja. Löydättekö yhtään esimerkkiä onnistuneesta sortopolitiikasta? Ainoatakaan väkivallan voittoa aatteeseen nähden? Ettekö päinvastoin huomaa, että jokainen sortoyritys on kohottanut sorretun liikkeen voiman, edistänyt sen voittokulkua? On tosin ollut liikkeitä, jotka eivät ole päämääräänsä päässeet — mutta syy ei ollut vallanpitäjien vihoissa, vaan siinä, etteivät ne perustuneet oloihin eivätkä siksi saaneet kansanjoukkoja puolelleen. Meidän liikkeemme ei ole poikkeus: jos se pyrkii väärään päämäärään väärin keinoin, niin sortuu se omiin erehdyksiinsä, ei teidän vainoihinne. Ja jos se on huono asia, kuten väitätte, niin antakaa sille toki yksi avustus, joka sen ainakin hetkiseksi tekee hyväksi: vainotkaa meitä! Jokainen väkivallanteko antaa meille suurempaa tarmoa, lisää kannattajiemme joukkoa. Tämä juttu on meille arvokkaampi kuin monikymmenen hedelmällinen propaganda. Jokainen ihminen on syntyjään kapinallinen: hän nousee vaistomaisesti raakaa väkivaltaa vastaan ja asettuu sen uhrien puolelle, vaikka nämät olisivat tavallisia rikollisiakin.
— Wilhelm Liebknecht: Valtiopetos ja vallankumous (1872)