Kirjoitettu: 2. huhtikuuta 1858
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 101–105. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
...Sappisairaus on tehnyt minusta niin huonovointisen, etten tällä viikolla voi ajatella, lukea enkä kirjoittaa enkä tehdä mitään muutakaan, paitsi artikkeleita »Tribunelle». Nämä eivät luonnollisestikään saa jäädä pois, koska minun on niin pian kuin mahdollisia käytävä noiden koirien kimppuun. Huonovointisuus on kuitenkin kohtalokasta, sillä en voi aloittaa jutun[1] muokkaamista Dunckerille ennen kuin olen terve ja tunnen sormissani jälleen voiman ja vakavuuden.
Seuraavassa on ensimmäisen osan lyhyt luonnos. Koko roska jakautuu 6 kirjaan: 1. Pääomasta. 2. Maaomaisuus. 3. Palkkatyö. 4. Valtio. 5. Kansainvälinen kauppa. 6. Maailmanmarkkinat.
I. Pääoma jakautuu neljään osastoon: a) Pääoma yleensä. (Tämä on ensimmäisen vihkon aineistona), b) Kilpailu eli monien pääomien vaikutus toisiinsa, c) Luotto, jossa pääoma ilmenee yleisenä elementtinä yksittäisiin pääomiin nähden, d) Osakepääoma täydellistyneimpänä muotona (kommunismiin johdattavana), samalla kaikkine pääoman ristiriitoineen. Siirtyminen pääomasta maaomaisuuteen on samalla historiallinen, koska maaomaisuuden nykyaikainen muoto on kapitalismin feodaali- ym. maaomaisuuteen kohdistaman vaikutuksen tuote. Samaten maaomaisuudesta palkkatyöhön siirtyminen ei ole ainoastaan dialektinen, vaan myös historiallinen, koska nykyaikaisen maaomaisuuden viimeisin tuote on palkkatyön yleinen asettaminen, mikä sitten ilmenee koko roskan perustana.
Nyt (minun on tänään vaikea kirjoittaa) siirrymme corpus delicteihin.[2]
I. Pääoma. Ensimmäinen osasto. Pääoma yleensä. (Tässä koko osastossa edellytetään, että työpalkka on aina sama kuin miniminsä. Itse työpalkan liikkeet ja minimin laskeminen tai kohoaminen kuuluvat palkkatyön tarkastelun puitteisiin. Edelleen maaomaisuus asetetaan nollaksi, ts. maaomaisuus erityisenä taloudellisena suhteena ei kuulu tarkasteluun vielä lainkaan. Vain näin menetellen on mahdollista välttää aina kaikesta puhuminen kaikkien suhteiden kohdalla.)
1. Arvo. Puhtaasti työn määrään palautettu; aika työn mittana. Käyttöarvo — olkoon se subjektiivinen, siis työn hyödyllisyys, tai objektiivinen, tuotteen hyödyllisyys — ilmenee tässä pelkkänä arvon aineellisena edellytyksenä, joka välistä häviää täysin taloudellisesta muodon määräyksestä. Arvolla sellaisenaan ei ole mitään muuta »ainetta» (Stoff) kuin työ itse. Tämä arvon määre, joka esiintyy aluksi viittauksenomaisesti Pettyllä, ja sitten puhtaaksi työstettynä Ricardolla, on vain porvarillisen rikkauden abstraktein muoto. Se edellyttää sinänsä jo 1. alkukantaisen kommunismin kumoamista [Aufhebung] (Intia jne.), 2. kaikkien kehittymättömien, esiporvarillisten tuotannon tapojen kumoamista, joissa vaihto ei hallitse niitä koko laajuudessaan. Vaikka se on abstraktio, on se historiallinen abstraktio, joka voi syntyä vain yhteiskunnan määrätyn taloudellisen kehityksen pohjalta. Kaikki vastaväitteet tätä arvon määritelmää vastaan on joko otettu kehittymättömämmistä tuotantosuhteista, tai ne perustuvat sille sekaannukselle, että konkreettisemmat taloudelliset määreet joista arvo on abstrahoitu, ja joita toisaalta voidaan tarkastella sen pitemmälle ehtineenä kehityksenä, asetetaan arvoa vastaan sen abstraktissa kehittymättömässä muodossa. Herrojen taloustieteilijöiden itsensä epäselvyys siitä, kuinka tämä abstraktio suhteutuu porvarillisen rikkauden myöhempiin konkreettisiin muotoihin, tekee nämä vastaväitteet enemmän tai vähemmän oikeutetuiksi.
Arvon yleisten piirteiden ja sen määrätyssä tavarassa esiintyvän aineellisen olemassaolon jne. välisestä ristiriidasta — nämä yleiset piirteet ovat samoja jotka ilmenevät myöhemmin rahassa — seuraa rahan kategoria.
2. Raha.
Nyt jalometalleista rahasuhteiden kantajina.
a) Raha mittana. Joitakin reunahuomautuksia ideaalisesta mitasta Stewartilla, Attwoodilla, Urquhartilla; ymmärrettävämmässä muodossa työrahan saarnaajilla (Gray, Bray etc. Joitakin sivupotkuja proudhonistien suuntaan). Tavaran arvo käännettynä rahaksi on sen hinta, joka toistaiseksi ilmenee vain tässä pelkästään muodollisessa erossa arvoon nähden. Arvon yleisen lain mukaan tietty rahamäärä ilmaisee vain tietyn määrän esineellistynyttä työtä. Sikäli kun raha on mitta, on sen oman arvon muuttuvaisuus yhdentekevää.
b) Raha vaihdon välineenä eli yksinkertainen kiertokulku.
Tässä tulee tarkastella vain tämän kiertokulun yksinkertaista muotoa. Kaikki sitä edelleen määräävät olosuhteet ovat sen ulkopuolella, tulevat siis tarkastelun kohteiksi vasta myöhemmin (edellyttävät kehittyneempiä olosuhteita). Jos merkitsemme tavaraa T:llä ja rahaa R:llä, niin silloin yksinkertainen kiertokulku kylläkin osoittaa kahta kiertoliikettä tai piiriä: T — R — R — T ja R — T — T — R (tämä viimeiksimainittu muodostaa siirtymän c:hen), mutta lähtö- ja päätepiste eivät lankea yhteen lainkaan tai sitten vain satunnaisesti. Enin osa kansantaloustieteilijöiden esittämistä niin sanotuista laeista ei tarkastele rahan kiertokulkua sen omien rajojen sisäpuolella, vaan korkeampitasoisen liikkeen määräämänä ja sille alistettuna. Tämä kaikki on sivuutettava. (Kuuluu osittain oppiin luotosta; osittain sitä on kuitenkin myös tarkasteltava niissä kohdin jossa raha taas pulpahtaa esiin, mutta kehittyneemmissä määreissään). Tässä on raha siis kiertokulun välineenä (metalliraha) ja samalla kuitenkin hinnan realisointina (ei pelkästään ohimenevänä). Siitä yksinkertaisesta määreestä, että tavara joka on ilmaistu hintana, on jo ideaalisesti vaihdettu rahaan ennen kuin se vaihtuu reaalisesti siihen, seuraa itsestään se tärkeä taloudellinen laki, että kiertävän kiertokulkuvälineiden massan määrää hinta eikä päinvastoin. (Tämän yhteydessä jotakin historiallista mikä liittyy tästä kohdasta käytyyn väittelyyn.) Edelleen seuraa, että nopeus voi korvata rahojen massan, mutta että määrätty massa on välttämätön samanaikaisille vaihtotoiminnoille, sikäli kun ne eivät suhteudu toisiinsa kuten plus ja miinus, molemminpuolisesti toisensa kuolettaen, mitä tässä kohdin kuitenkin koskettelen vain aavistuksenomaisesti. Tässä en syvenny tämän jakson edelleenkehittelyyn. Huomioin ainoastaan, että hajoaminen kaavoihin T — R ja R — T on abstraktein ja pinnallisin muoto, jossa ilmaistaan kriisien mahdollisuus. Hintojen kautta tapahtuvaa kiertävän rahamassan määräytymistä koskevan lain kehityksestä seuraa, että tässä asetetaan edellytyksiä, joita ei suinkaan ole olemassa kaikissa yhteiskuntamuodostumissa; tämän vuoksi on siis typerää asettaa esim. Aasiasta Roomaan kulkeva rahavirta ja sen vaikutus sikäläisiin hintoihin aivan yksinkertaisesti nykyaikaisten kaupallisten suhteiden rinnalle. Abstrakteimmat määreet viittaavat niitä tarkemmin tutkittaessa aina edelleen konkreettiseen määrättyyn historialliseen perustaan. (Se on ymmärrettävää, koska ne on tässä määreessä abstrahoitu siitä).
c) Raha rahana. Tämä on muodon R — T — T — R kehitystä. Raha arvon kiertokulusta riippumattomana olemassaolona; abstraktin rikkauden materiaalinen olemassaolo. Tämä näyttäytyy kiertokulussa jo, koska raha ei ilmene ainoastaan kiertokulun välineenä, vaan myös hintaa realisoivana välineenä. Tässä ominaisuudessa c), jossa a) ja b) ilmenevät ainoastaan funktioina, raha on yleisenä tavarana sopimuksia tehtäessä (tässä tulee sen arvon, työajan määräämän arvon muuttuvaisuus tärkeäksi), aarteenmuodostuksen kohteena. (Tämä funktio on tärkeänä vielä nyt Aasiassa ja oli tärkeänä yleensä antiikin maailmassa ja keskiaikana. Nykyään se on olemassa vain alistettuna pankkilaitoksen piirissä. Kriisiaikoina raha on jälleen tärkeä tässä muodossa. Raha tarkastellaan tässä muodossa niine maailmanhistoriallisine illuusioineen joita se tuottaa jne. Hävittävät ominaisuudet jne.) Raha on kaikkien korkeampien muotojen realisointina, joissa arvo tulee esiintymään; se on lopullisina muotoina, joissa kaikki arvosuhteet päättyvät ulkoisesti. Mutta tässä muodossa oleva raha lakkaa olemasta taloudellinen suhde, se liukenee aineelliseen kantajaansa, kultaan ja hopeaan. Toisaalta, sikäli kun raha astuu kiertokulkuun ja vaihtuu jälleen tavaraa vastaan, taloudellisesta suhteesta putoaa pois loppuprosessi, tavaran kuluttaminen. Yksinkertaisessa rahan kiertokulussa ei ole itsensä uusintamisen periaatetta ja sitä on siis etsittävä sen puitteiden ulkopuolelta. Rahassa — kuten sen määreiden kehitys osoittaa — on kiertokulkuun kuuluvan ja siinä itsensä säilyttävän ja samalla sen edellyttävän arvon vaatimus — pääoma. Tämä siirtyminen on samalla historiallinen. Pääoman »vedenpaisumuksenaikainen» muoto on kauppapääoma, joka aina kehittää rahaa. Samalla tapahtuu todellisen pääoman synty rahasta tai kauppiaspääomasta, joka ottaa tuotannon haltuunsa.
d) Tämä yksinkertainen kiertokulku sillään tarkasteltuna on porvarillisen yhteiskunnan pintakerros, johon ovat sulautuneet ne syvemmät prosessit joista kiertokulku on syntynyt. Tämä yksinkertainen kiertokulku ei näytä mitään eroja vaihdon subjektien välillä — lukuunottamatta vain muodollisia ja häviäviä. Tämä on vapauden, tasa-arvoisuuden ja »työlle» perustetun omaisuuden valtakunta. Kasautuminen esiintyessään tässä aarteenmuodostuksen muodossa on vain suuremman säästäväisyyden jne. tulosta. Nyt ensinnäkin taloudellisen harmonian julistajien, nykyaikaisten freetraderien (Bastiat, Carey ym.) mauttomuus esittää omana totuutenaan tämä pinnallisin ja abstraktein suhde kehittyneempiä tuotantosuhteita ja niiden antagonismeja vastaan. Proudhonistien ja niiden kaltaisten sosialistien mauttomuus nostaa esiin tätä ekvivalenttien vaihtoa (tai sellaiseksi oletettua) vastaavat tasa-arvoisuuden jne. aatteet niitä epätasa-arvoisuuksia jne. vastaan, joihin tämä vaihto palaa ja joista se lähtee. Anastuksen lakina tässä piirissä ilmenee työn kautta tapahtuva anastus, ekvivalenttien vaihto, niin että vaihto antaa vain saman arvon, mutta toisessa materiaalisessa muodossa. Sanalla sanoen, kaikki on tässä »hienosti», mutta päätyy pian pelottavaan loppuun ja nimenomaan ekvivalenttilain johdosta. Tulemme nimittäin nyt
3. pääomaan.
Tämä on oikeastaan tärkeintä ensimmäisessä vihkossa, mistä haluaisin aivan erityisesti tietää Sinun mielipiteesi. Tänään en kuitenkaan voi kirjoittaa enempää. Sappikiusa tekee minulle hankaluuksia kirjoittamisessa ja pään kumartuminen paperin ylle saa minut pyörryttämään. Siis ensi kertaan.
Salut.
Sinun K. M.
[1] Ks. Karl Marx. »Poliittisen taloustieteen arvostelua». Toim.
[2] — todistuskappaleisiin. Toim.