Kirjoitettu: 8. lokakuuta 1858
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 107–108. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Lontoo, 8. lokakuuta 1858
...Maailmankaupan saatua tällä hetkellä optimistisen käänteen (vaikkakin suunnattomat rahakasautumiset Lontoon, Pariisin ja New Yorkin pankeissa osoittavat, ettei asia lainkaan voi vielä olla kunnossa) on ainakin lohduttavaa, että vallankumous on alkanut Venäjällä, sillä sellaisena alkuna pidän »notablesien» koollekutsumista Pietariin.[1] Samaten Preussissa asiat ovat kehnommalla tolalla kuin vuonna 1847, ja naurettavat illuusiot Preussin prinssin sympatioista keskiluokkaa kohtaan tulevat kääntymään kiukuksi. Ranskalaisille ei ole vahingoksi huomata, että maailma »mov't»[2] (Pennsylvanian murretta) ilman heitäkin. Samanaikaisesti slaavien keskuudessa on epätavallista liikettä, nimittäin Böömissä; vaikka he ovatkin vastavallankumouksellisia, tarjoavat he toki liikkeelle käyteainetta. Venäjän sota vuosina 1854–1855, niin kurja kuin se olikin ja niin vähän kuin sen tulokset tekivät vahinkoa venäläisille (ennemminkin vain Turkille), on silti ilmeisesti nopeuttanut nykyistä asiainkäännettä Venäjällä. Ainoa seikka, joka teki saksalaisista vallankumouksellisessa liikkeessään täysin Ranskan seuralaisia, oli Venäjän asenne. Venäjän sisäisen liikkeen myötä tämä huono vitsi lakkaa olemasta. Kunhan asiat kehittyvät siellä vähän näkyvämmin, saamme todisteet siitä, kuinka kelpo hallitusneuvos Haxthausen on antanut »virkamiesten» ja virkamiesten kurittamien talonpoikien jymäyttää itseään.[3]
Emme voi kiistää, etteikö porvarillinen yhteiskunta ole elänyt toistamiseen 16. vuosisataansa, 16. vuosisataa, jonka toivon soittavan porvarillisen yhteiskunnan kuolinkelloja samoin kuin ensimmäinen herätti sen eloon. Porvarillisen yhteiskunnan varsinainen tehtävä on ainakin pääpiirteissään maailmanmarkkinoiden ja niille pohjautuvan teollisuuden luominen. Koska maapallo on pyöreä, näyttää tämä prosessi minusta saatetun päätökseensä Kalifornian ja Australian kolonisaation sekä Kiinan ja Japanin avautumisen myötä. Seuraava ongelma on meille vaikea: vallankumous on mannermaalla välttämätön ja se tulee myös heti saamaan sosialistisen luonteen. Eikö se tule vääjäämättä muserretuksi tässä pienessä nurkkakunnassa, koska porvarillisen yhteiskunnan liike on vielä nousussa paljon suuremmalla alueella?
Mitä tulee erityisesti Kiinaan, niin olen varmistunut tutkimalla tarkkaan kaupan liikkeitä sitten vuoden 1836, ensinnäkin siitä, että Englannin ja Amerikan viennin kasvu vuosina 1844–1846 osoittautui 1847 puhtaaksi huijaukseksi ja että myös seuranneina 10 vuotena viennin keskimäärä on pysynyt miltei muuttumattomana, kun taas Kiinan vienti Englantiin ja Amerikkaan kasvoi huomattavasti; toiseksi että viiden sataman avaamisen sekä Hongkongin haltuunoton seurauksena oli vain kaupan siirtyminen Kantonista Šanghaihin. Muita »kauppapisteitä» ei oteta lukuun. Näiden markkinain epäonnistumisen pääsyynä näyttää olevan oopiumikauppa, johon itse asiassa kaiken Kiinaan menevän vientikaupan kasvu rajoittuukin; samaten myös maan sisäinen taloudellinen organisaatio, sen pienmaatalous jne., minkä murtaminen vaatii suunnattomasti aikaa. Englannin nykyinen sopimus Kiinan kanssa,[4] joka minun mielestäni on Palmerstonin yhteistuumin Pietarin kabinetin kanssa laatima ja joka annettiin matkalle lähtevälle lordi Elginille, on pilkkaa alusta loppuun...
[1] »Notables'ien» (»huomattavien henkilöiden») koollekutsuminen Pietarissa oli Marxin tekemä analoginen rinnastus Ranskassa vuonna 1787 tapahtuneeseen valtakunnan merkkihenkilöiden kokoukseen. Tsaari oli luvannut kutsua koolle aateliset kuvernementtien edustajat arvioimaan suunnitelmaa maaorjuusoikeuden lakkauttamisesta. Aatelisten — kuvernementtien edustajien — kokous pidettiin vasta vuonna 1859. Toim.
[2] — »liikkuu». Toim.
[3] Marx viittaa preussilaisen virkamiehen ja kirjoittajan August Haxthausenin teokseen »Studien über die innern Zustände, das Volksleben und insbesondere die ländlichen Einrichtungen Russlands», osat 1–3, Hannover–Berlin 1847–1852. Haxthausen oli 1840-luvulla matkustellut Venäjällä.
Tässä teoksessa Haxthausen esitti väärän kuvan Venäjän maaseutuväestön näennäisestä aineellisesta hyvinvoinnista, puolusti venäläisen talonpoikaisyhteisön (obštšinan) säilyttämistä ja yritti osoittaa että yhteisöjärjestelmä oli ainoa varma keino varjella Venäjää vallankumoukselliselta proletariaatilta. Haxthausen katsoi, että maaorjuus tulisi poistaa Venäjältä vain asteittain, koska tämä maa ei hänen mukaansa ollut vielä valmis vapaan palkkatyön järjestelmään. Toim.
[4] Kyseessä on Tientsinin sopimus vuodelta 1858. Toim.