Tarkastelen porvarillista talousjärjestelmää tässä järjestyksessä: pääoma, maanomistus, palkkatyö, valtio, ulkomaankauppa, maailmanmarkkinat.[1] Kolmen ensimmäisen otsikon alla tutkin nykyaikaisen porvarillisen yhteiskunnan kolmen suuren luokan taloudellisia elinehtoja. Kolmen muun otsikon yhteys toisiinsa on itsestään selvä. Ensimmäisen kirjan ensimmäinen jakso, joka käsittelee pääomaa, muodostuu seuraavista luvuista: 1. tavara, 2. raha eli yksinkertainen kiertokulku, 3. pääoma yleensä. Kaksi ensimmäistä lukua ovat nyt ilmestyvän niteen sisältönä. Kokonaisaineisto on olemassa erikoistutkielmien muodossa — olen kirjoittanut ne pitkin väliajoin siinä tarkoituksessa, että itse ymmärtäisin asiat, en painamista varten. Niiden muokkaaminen yhtenäiseksi esittämäni suunnitelman mukaan riippuu ulkoisista olosuhteista.
Olen luopunut luonnostelemastani yleisjohdatuksesta,[2] koska tarkemmin ajatellen jokainen yritys esittää etukäteen vasta todistettavana olevat tulokset on näköjään haitaksi, ja lukijan on päätettävä nousta yksityisestä yleiseen, mikäli hän aikoo ylipäätään seurata esitystäni. Sitä vastoin näyttävät muutamat viittaukset omien poliittisen taloustieteen opintojeni kulkuun olevan tässä paikallaan.
Opinnoissani oli varsinaisena ammattiaineena oikeustiede, mutta se jäi vain toissijaiseksi aineeksi filosofian ja historian rinnalla. Vuosina 1842–1843 jouduin »Rheinische Zeitungin»[3] toimittajana ensimmäistä kertaa siihen hankalaan tilanteeseen, että minun täytyi sanoa sanani niin kutsutuista aineellisista eduista. Ensimmäiset virikkeet talouskysymysten harrastukselleni[4] sain puuvarkauksien ja maaomaisuuden palstoituksen käsittelystä Reinin maapäivillä, siitä kynäsodasta, jota Reinin maakunnan silloinen maaherra von Schaper ryhtyi virkatuoliltaan käsin käymään Moselin talonpoikien olosuhteista »Rheinische Zeitungia» vastaan sekä vihdoin vapaakauppaa ja suojatulleja koskevista keskusteluista. Toisaalta tuohon aikaan, jolloin oli monta kertaa enemmän hyvää tahtoa »edistyä» kuin asiantuntemusta, kuultiin »Rheinische Zeitungissa» heikon filosofisesti sävyttyneitä kaikuja ranskalaisesta sosialismista ja kommunismista. Ilmoitin vastustavani tätä asiantuntemattomien pintapuolisuutta, mutta ilmaisin selvästi »Allgemeine Zeitungin»[5] kanssa käydyssä kiistassa, että siihenastisten opintojeni pohjalta en uskaltanut esittää mitään arviota itse ranskalaisten suuntausten sisällöstä. Tartuin sitä vastoin hanakasti siihen »Rheinische Zeitungin» julkaisijoiden harhakuvitelmaan, että lieventämällä lehden asennoitumista voitaisiin sen saama kuolemantuomio peruuttaa, ja sen avulla vetäydyin julkisuuden näyttämöltä tutkijankammioon.
Ensimmäinen tutkimus, minkä laadin ratkaistakseni minua vaivanneet epäilyt, oli Hegelin oikeusfilosofian kriittinen uudelleenarviointi. Sen johdanto ilmestyi vuonna 1844 Pariisissa julkaistussa »Deutsch-Französische Jahrbücherissä».[6] Tutkimukseni johti siihen tulokseen, että oikeussuhteita enempää kuin valtiomuotojakaan ei voi käsittää niistä itsestään käsin eikä liioin ihmishengen niin sanotusta yleisestä kehityksestä käsin. Ne pohjautuvat päinvastoin materiaalisiin elämänoloihin, joiden kokonaisuuden Hegel on 1700-luvun englantilaisten ja ranskalaisten esikuvaa noudattaen koonnut »kansalaisyhteiskunnan» nimen alle. Kansalaisyhteiskunnan anatomiaa on etsittävä poliittisesta taloustieteestä. Jatkoin Pariisissa aloittamaani poliittisen taloustieteen tutkimista Brysselissä, minne olin siirtynyt herra Guizotin antaman karkotusmääräyksen vuoksi. Se yleinen tulos, johon tulin ja josta tein kerran sen löydettyäni opintojeni ohjenuoran, voidaan lyhyesti muotoilla seuraavasti. Elämänsä yhteiskunnallisessa tuotannossa ihmiset tulevat tiettyjen väistämättömien heidän tahdostaan riippumattomien suhteiden, tuotantosuhteiden alaisiksi, jotka vastaavat heidän materiaalisten tuotantovoimiensa määrättyä kehitysastetta. Näiden tuotantosuhteiden kokonaisuus muodostaa yhteiskunnan taloudellisen rakenteen, sen reaaliperustan, jolle kohoaa juridinen ja poliittinen päällysrakenne ja jota vastaavat määrätyt yhteiskunnallisen tajunnan muodot. Aineellisen elämän tuotantotapa on ylipäätään yhteiskunnallisen, poliittisen ja henkisen elämän ehtona. Ihmisten tajunta ei määrää heidän olemistaan, vaan päinvastoin heidän yhteiskunnallinen olemisensa määrää heidän tajuntansa. Yhteiskunnan aineelliset tuotantovoimat joutuvat tietyssä kehitysvaiheessaan ristiriitaan olemassaolevien tuotantosuhteiden tai omistussuhteiden — mikä on vain asian juridinen ilmaus — kanssa kehityttyään siihen asti näiden suhteiden rajoissa. Nämä suhteet muuttuvat tuotantovoimien kehitysmuodoista niiden kahleiksi. Silloin seuraa yhteiskunnallisen vallankumouksen aikakausi. Taloudellisen perustan muuttumisen myötä koko valtava päällysrakenne mullistuu hitaammin tai nopeammin. Tarkasteltaessa tällaisia mullistuksia on aina tehtävä ero taloudellisissa tuotantoehdoissa tapahtuvan aineellisen, luonnontieteellisen tarkasti todettavissa olevan mullistuksen sekä niiden juridisten, poliittisten, uskonnollisten, taiteellisten tai filosofisten, lyhyesti sanottuna ideologisten muotojen välillä, joissa ihmiset tulevat tietoisiksi tästä ristiriidasta ja joissa he sen taistelemalla ratkaisevat. Yhtä vähän kuin yksilöä voi arvioida sen mukaan mitä hän itse ajattelee itsestään, yhtä vähän voi tällaista mullistuksen aikakautta arvioida sen tajunnasta lähtien. Päinvastoin on tämä tajunta selitettävä lähtien materiaalisen elämän ristiriidoista, olemassaolevasta konfliktista yhteiskunnallisten tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden välillä. Yhteiskuntamuodostuma ei milloinkaan häviä ennen kuin kaikki sen puitteisiin mahtuvat tuotantovoimat ovat kehittyneet, eivätkä uudet korkeammat tuotantosuhteet tule milloinkaan tilalle ennen kuin niiden olemassaolon materiaaliset ehdot ovat hautuneet itse vanhan yhteiskunnan helmassa. Sen vuoksi ihmiskunta asettaa itselleen aina vain sellaisia tehtäviä, jotka se kykenee ratkaisemaan. Lähemmin tarkasteltaessa havaitaan näet aina, että itse tehtävä nousee esiin vain silloin kun sen ratkaisemisen materiaaliset edellytykset ovat jo olemassa tai ainakin muodostumisensa prosessissa. Pääpiirteiltään voidaan aasialaista, antiikinaikaista, feodaalista sekä nykyajan porvarillista tuotantotapaa nimittää taloudellisen yhteiskuntamuodostuman edistyksellisiksi kausiksi. Porvarilliset tuotantosuhteet ovat yhteiskunnallisen tuotantoprosessin viimeinen antagonistinen, sovittamattoman ristiriitainen muoto. Ne eivät kuitenkaan ole sovittamattoman ristiriitaisia yksilöllisen antagonismin, vaan yksilöiden yhteiskunnallisista elinehdoista kasvavan antagonismin merkityksessä. Mutta porvarillisen yhteiskunnan helmassa kehittyvät tuotantovoimat luovat samalla aineelliset edellytykset tämän antagonismin ratkaisemiselle. Näin ollen tämän yhteiskuntamuodostuman myötä päättyy ihmiskunnan esihistoria.
Friedrich Engels, jonka kanssa olen jatkuvasti kirjeitse vaihtanut ajatuksia hänen julkaistuaan nerokkaan hahmotelmansa taloudellisten kategorioiden kritiikistä[7] (»Deutsch-Französische Jahrbücherissä»), oli tullut eri tietä samaan tulokseen kuin minä (vertaa hänen tutkielmaansa »Työväenluokan asema Englannissa»). Kun hänkin asettui keväällä 1845 Brysseliin, me päätimme yhdessä kehitellä saksalaisen filosofian ideologiselle sisällölle vastakkaista käsitystämme, itse asiassa tehdä välit selviksi aikaisemman filosofisen omantuntomme kanssa. Päätös toteutettiin jälkihegeliläisen filosofian kritiikin muodossa. Kahden vankan oktaavoniteen laajuinen käsikirjoitus[8] oli jo pitkään ollut kustantajallaan Westfalenissa, kun saimme tiedon, että muuttuneet olosuhteet estivät painamisen. Me jätimme käsikirjoituksen hiirien nakertavan arvostelun kohteeksi sitäkin hanakammin, kun olimme jo saavuttaneet päätarkoituksen — asioiden selvittämisen itsellemme. Niistä hajakirjoituksista, joissa silloin esitimme käsityksiämme puolelta tai toiselta yleisölle, mainitsen vain Engelsin ja minun yhdessä kirjoittaman »Kommunistisen puolueen manifestin» sekä oman julkaisuni »Puhe kauppavapaudesta». Ensimmäiset tieteelliset viittaukset näkemyksemme ratkaiseviin kohtiin esitettiin — joskin vain poleemisessa muodossa — vuonna 1847 julkaisemassani Proudhonia vastaan suunnatussa teoksessa »Filosofian kurjuus». Olin koonnut Brysselin Saksalaisessa työväenyhdistyksessä[9] pitämäni esitelmät saksankieliseksi tutkielmaksi »Palkkatyöstä»,[10] mutta helmikuun vallankumous ja sitä seurannut väkivaltainen karkotukseni Belgiasta keskeyttivät painotyöt.
»Neue Rheinische Zeitungin»[11] julkaiseminen vuosina 1848 ja 1849 sekä sen jälkeiset tapahtumat keskeyttivät taloustieteen opintoni ja saatoin tarttua niihin uudelleen vasta vuonna 1850 Lontoossa. Se että British Museumiin on koottu niin valtaisa aineisto poliittisen taloustieteen historiasta, se että Lontoo on edullinen paikka tarkkailla porvarillista yhteiskuntaa ja vihdoin se uusi kehitysvaihe, mihin tämä yhteiskunta näytti siirtyneen Kaliforniassa ja Australiassa tehtyjen kultalöytöjen myötä, sai minut päättämään, että aloitan uudelleen aivan alusta ja käyn koko uuden aineiston kriittisesti läpi. Nämä opinnot johtivat osaksi itsestään tieteenaloille, jotka näennäisesti ovat aivan erillään toisistaan, ja jouduin viipymään niiden parissa lyhyemmän tai pitemmän ajan. Mutta erityisesti vei käytettävissäni olevaa aikaa leipätyön välttämätön pakko. Nyt kahdeksan vuotta jatkunut yhteistyöni ensimmäisen englantilais-amerikkalaisen sanomalehden »New York Daily Tribunen»[12] kanssa hajotti tavattomasti opintojani, koska teen varsinaista lehtikirjeenvaihtajan työtä vain poikkeustapauksessa. Sitä paitsi Englannin ja mannermaan huomattavia taloudellisia tapahtumia käsittelevät artikkelit muodostivat niin merkittävän osan avustuksistani, että jouduin tutustumaan niihin käytännöllisiin yksityiskohtiin, jotka jäävät varsinaisen poliittisen taloustieteen alueen ulkopuolelle.
Tämä lyhyt esitys opintojeni kulusta poliittisen taloustieteen alalla pyrkii vain osoittamaan että käsityskantani, miten niitä sitten arvioineenkin ja miten vähän ne käyvät yksiin vallassa olevien luokkien etujen mukaisten ennakkoluulojen kanssa, ovat tulosta tunnontarkoista ja monivuotisista tutkimuksista. Tieteen, samoin kuin helvetinkin portilla on näet esitettävä tämä vaatimus:
Qui si convien lasciare ogni sospetto;
Ogni viltà convien che qui sia morta.[13]
Karl Marx
Lontoo, tammikuussa 1859
[1] Marx kirjoitti teoksensa Poliittisen taloustieteen arvostelua elokuussa 1858 – tammikuussa 1859. Teoksen syntymistä edelsi viisitoista vuotta kestänyt tutkimustyö, jonka aikana Marx tutki yhteiskuntataloudellista kirjallisuutta ja kehitti talousoppinsa perustat.
Aluksi Marx oli suunnitellut kirjan 6-osaiseksi. Ensimmäisessä osassa hän oli aikonut tutkia pääomaa, toisessa käsitellä maanomistusta, kolmannessa tutkia palkkatyötä, neljännessä valtiota, viidennessä kansainvälistä kauppaa ja kuudennessa maailmanmarkkinoita. Ensimmäiseen osaan oli suunniteltu neljä jaksoa, ja Pääoma yleensä -nimiseen ensimmäiseen jaksoon kolme lukua: 1. arvo, 2. raha ja 3. pääoma.
Kirjoittaessaan ensimmäistä osaa (Pääomaa) Marx valmisti elokuusta 1857 kesäkuuhun 1858 noin 50 painoarkin kokoisen käsikirjoituksen. NKP:n Keskuskomitean Marxismi-leninismin instituutti julkaisi sen 1939–1941 saksankielisenä nimellä Grundrisse der Kritik der politischen Ökonomie (Rohentwurf) (Kansantaloustieteen arvostelun peruspiirteitä [Luonnos]). Tässä käsikirjoituksessa Marx esitti alustavasti monivuotisten taloudellisten tutkimustensa tulokset ja mm. lisäarvoteoriansa perusväittämät.
Vuosien 1857–1858 käsikirjoitus on itse asiassa Marxin suunnitteleman laajan taloustieteellisen teoksen ensimmäisen osan keskeneräiseksi jäänyt variantti.
Vuoden 1858 alussa Marx ryhtyi julkaisemaan teostaan osittain, erillisinä vihkoina. Ensimmäistä jaksoa valmistellessaan hän muokkasi uudelleen rahaa käsittelevän luvun, kirjoitti tavaralle omistetun luvun ja viimeisteli käsikirjoituksen. Otsikoituaan sen Poliittisen taloustieteen arvostelua Marx lähetti sen 26. tammikuuta 1859 kustantajalle Berliiniin. Helmikuussa 1859 hän lähetti kustantamoon myös esipuheen.
Kesäkuussa 1859 Poliittisen taloustieteen arvostelua ilmestyi painosta.
Tutkimustensa kulussa Marx muutti teoksensa alkuperäistä suunnitelmaa. Kuusiosaisen teoksen sijasta hän suunnitteli nyt neliosaista Pääoma-teosta. Tämän vuoksi seuraavien vihkojen asemasta hän valmisti painoon Pääoman, johon sisällytti muokattuina myös Poliittisen taloustieteen arvostelua -teoksen perusväittämät.
Käsillä oleva teos pohjautuu itsensä tekijän painoon valmistaman ensimmäisen saksankielisen painoksen tekstiin. Tällöin on kuitenkin otettu huomioon Marxin omaan kappaleeseensa tekemät korjaukset ja merkinnät sekä hänen 19. elokuuta 1859 Wilhelm Wolffille lahjoittamaansa kappaleeseen tehdyt merkinnät ja korjaukset. Molempien Marxin merkinnät ja korjaukset sisältävien kirjojen valokuvakopiot ovat säilytettävänä NKP:n KK:n Marxismi-leninismin instituutin arkistossa.
[2] On puhe kesken jääneestä Yleisjohdatuksesta, jota Marx suunnitteli suureen taloustieteelliseen teokseensa. Toim.
[3] »Rheinische Zeitung für Politik, Handel und Gewerbe» (Reinin politiikan, kaupan ja elinkeinoelämän lehti), päivälehti, jota ilmestyi Kölnissä tammikuusta 1842 maaliskuuhun 1843. Lehden perustivat Preussin absolutismia vastaan oppositiossa olevan Reinin porvariston edustajat.
Huhtikuusta 1842 lähtien Marxista tuli »Rheinische Zeitungin» avustaja ja saman vuoden lokakuussa yksi lehden toimittajista. Lehti omaksui yhä selväpiirteisemmän vallankumouksellis-demokraattisen luonteen. Hallitus asetti lehden erittäin tiukan sensuurin valvontaan ja kielsi sitten lehden julkaisemisen. Toim.
[4] Tarkoitetaan Marxin artikkeleita Reinin kuudensien maapäivien keskustelut (kolmas artikkeli), Metsävarkauksia koskevasta laista käydyt keskustelut ja Moselin kirjeenvaihtajan julistaminen syyttömäksi. (Marx–Engels. Werke, Bd. 1, S. 109–147, 172–199). Toim.
[5] »Allgemeine Zeitung» (Yleinen lehti) oli 1798 perustettu taantumuksellinen saksalainen päivälehti; 1810–1882 ilmestyi Augsburgissa. Vuonna 1842 lehti esitteli kirjoituksissaan utopistisen kommunismin ja sosialismin aatteita, mihin Marx vastasi kriittisesti artikkelissaan Kommunismi ja augsburgilainen »Allgemeine Zeitung», joka ilmestyi lokakuussa 1842 »Rheinische Zeitungissa.» Toim.
[6] »Deutsch-Französische Jahrbücher» (Saksalais-ranskalaiset vuosikirjat) ilmestyi Pariisissa saksankielisenä Marxin ja Rugen toimittamana. Lehdestä ilmestyi vain ensimmäinen kaksoisnumero helmikuussa 1844. Lehden ilmestyminen lakkasi ensi sijassa Marxin ja porvarillisen radikaalin Rugen välisten periaatteellisten mielipide-erojen johdosta.
On puhe Marxin teoksesta Hegelin oikeusfilosofian kritiikkiä. Johdanto. Toim.
[7] Tarkoitetaan Engelsin ensimmäistä taloustiedettä käsittelevää teosta Ääriviivoja kansantaloustieteen arvosteluksi. Toim.
[8] On kyseessä Marxin ja Engelsin teos Saksalainen ideologia. Toim.
[9] Saksalaisen työväenyhdistyksen Marx ja Engels perustivat Brysseliin elokuun lopulla 1847. Yhdistyksen tarkoituksena oli tehdä poliittista valistustyötä Belgiassa asuvien saksalaisten työläisten keskuudessa ja selittää heille tieteellisen kommunismin aatteita. Yhdistyksen parhaat ainekset kuuluivat Kommunistien liiton Brysselin jaostoon. Brysselin Saksalainen työväenyhdistys lakkasi toimimasta kohta Ranskan vuoden 1848 porvarillisen helmikuun vallankumouksen jälkeen, sillä Belgian poliisi oli vanginnut ja karkottanut sen jäseniä. Toim.
[10] On kyseessä Marxin teos Palkkatyö ja pääoma. Toim.
[11] »Neue Rheinische Zeitung. Organ der Demokratie» (Uusi Reinin lehti. Demokratian äänenkannattaja), päivälehti, ilmestyi Kölnissä Marxin toimittamana 1. heinäkuuta 1848 – 19. toukokuuta 1849.
Lehden päättävä ja peräänantamaton asenne, sen taisteluhenkinen internationalismi sekä Preussin hallitusta ja Kölnin paikallisia hallintoelimiä vastaan suunnattujen poliittisten paljastusluonteisten kirjoitusten ilmestyminen sen palstoilla johti siihen, että jo lehden ilmestymisestä lähtien feodaalis-monarkistinen ja porvarillis-liberaalinen lehdistö sekä hallitus alkoivat vainota sitä. Vainot voimistuivat Preussissa marras-joulukuussa 1848 tapahtuneen vastavallankumouksellisen vallankaappauksen jälkeen.
Vastavallankumouksen aloittama hyökkäys, Marxin karkottaminen Preussista sekä lehden muihin toimittajiin kohdistetut vainot johtivat lehden lakkauttamiseen. Toim.
[12] »New York Daily Tribune» (New Yorkin jokapäiväinen tribuuni) oli 1841–1924 ilmestynyt amerikkalainen sanomalehti. 1850-luvun puoliväliin saakka lehti oli amerikkalaisen whig-puolueen äänenkannattaja ja sittemmin tasavaltalaispuolueen äänenkannattaja. Marx avusti lehteä elokuusta 1851 maaliskuuhun 1862. Toim.
[13] Epäily kaikki pitää tässä jättää; Ja kuollut olkoon kaikki mielen pienuus. (Dante, Jumalainen näytelmä.) Toim.