Kirjoitettu: 3. helmikuuta 1865
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 160–162. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
[Lontoo], 3. helmikuuta 1865
Hyvä Frederic!
Oheisena seuraa:
1. Siebeliltä saatu kirje, jossa hän tekee selkoa siitä tapaamisestaan Klingsin kanssa, johon minä olin hänet »määrännyt». Huomautan tähän vain, että vastaisuudessa en sekaannu asiaan. Mikäli Klingsin onnistuu — ilman meidän myötävaikutustamme — yhdessä vanhan nartun kanssa[1] syrjäyttää B. Becker tämän testamentillisine tärkeyksineen, niin olen tyytyväinen. Työväenyhdistykselle[2] sellaisena, kuin vapaaherra Itzig[3] sen testamenttasi, ei voi tehdä mitään. Mitä pikemmin se hajoaa, sitä parempi.
2. »Rheinische Zeitung», todennäköisesti Punaisen Beckerin[4] pääkirjoituksin. Se on »edistyksellisten» taholta vetoomus armeliaisuuteen.
Käsitykseni on, että meidän molempien on nyt esitettävä julkilausuma ja että tämä kriisi suo nimenomaan meille tilaisuuden palauttaa »meille kuuluvan» asemamme. Olin kirjoittanut kymmenisen päivää sitten Schweitzerille, että hänen tulisi esiintyä Bismarckia vastaan, jotta häivekin työväenpuolueen liehittelystä yhdessä Bismarckin kanssa poistuisi jne. Kiitokseksi hän on »mitä pikimmin» lähtenyt lemmiskelemään Pissamarkin kanssa enemmän kuin konsanaan.
»Ja jälleen kerran» »Social-Demokratin» 16. numerossa, jossa on painovirheiden höystämänä kirjelmäni Proudhonista,[5] Moses Hess tekee »jo» toistamiseen ilmiannon »Kansainvälisestä liitosta».[6] Olen kirjoittanut asiasta eilen raivoisan kirjeen Liebknechtille ja sanonut hänelle, että hän on nyt saanut viimeisen varoitukseni; että en anna pienintäkään arvoa »hyvälle tahdolle», joka suorittaa pahan tahdon tekoja; että en voi selittää »Kansainvälisen komitean» täkäläisille jäsenille, miten sellaisia asioita tapahtuu hyvin aikein pelkästä tyhmyydestä; että heidän töhrölehtensä,[7] jatkaessaan samaan tapaan, mielistellessään Lassallea, vaikka he tietävät nyt, millaista petosta hän kantoi kilvessään, ja keimaillessaan ujosti Bismarckin edessä, suo plonplonisti Hessille häpeämättömän mahdollisuuden syytellä meitä täällä plonplonismista jne.
Käsitykseni on nyt seuraava. Käydään kiinni Moseksen ilmiantoon tai hänen lausumaansa epäilykseen, jotta esitettäisiin parin sanan sodanjulistus Bonaparte Plon-Plonille muistaen samassa myös Moseksen kanssa ystävystyneen rabbiini Ein-Hornin. Sitten käytetään tilaisuutta hyväksi, jotta voitaisiin samoin esittää lausunto Bismarckia vastaan, taikka niitä veijareita ja tyhmyreitä vastaan, jotka haaveilevat tai kerskuvat liitosta hänen kanssaan työväenluokan hyväksi. Kuitenkin olisi sitten lopuksi sanottava tökerö-edistyksellisille, että he ovat toisaalta sotkeneet koko asian poliittisella arkuudellaan ja avuttomuudellaan, ja toisaalta, mikäli he haluavat liittoutua työväenluokan kanssa hallitusta vastaan — ja tämä olisi tämän hetken ainoa oikea ratkaisu —, niin heidän olisi tehtävä työläisille ainakin sellaiset myönnytykset, jotka vastaavat heidän omaa »kaupan vapauden» ja »demokratismin» periaatettaan, toisin sanoen olisi kumottava kaikki työläisiä vastaan suunnatut poikkeuslait, joihin liittymälakien lisäksi kuuluvat myös aivan erityisesti Preussin nykyinen lehdistölainsäädäntö. Heidän pitäisi samoin, ainakin pyrkimyksenä esittää kantanaan yleisen äänioikeuden palauttamista, mikä oikeus lakkautettiin Preussista vallankaappauksen avulla.[8] Tämä on vähin, mitä heiltä saattaa odottaa. Sotilaallisesta kysymyksestä olisi ehkä vielä jotakin lisättävää. Joka tapauksessa asia on ratkaistava nopeasti. Ja Sinun on pantava »ajatuksesi» koko lausunnosta paperille. Minä liitän mukaan omani, solmeilen kaiken yhteen, lähetän Sinulle koko aineiston vielä kerran jne. Minusta näyttää hetki tällaiseen »vallankaappaukseen» otolliselta. Liebknechtia tai muita kohtaan tuntemastamme kunnioituksesta huolimatta emme voi päästää käsistämme tätä hetkeä »palauttaa oikeutemme».[9]
Samalla Sinun on mitä pikemmin lähetettävä »Social-Demokratille» kirjoitustasi sotilaallisesta asiasta.[10]
Lausunnon suhteen tulisin tietenkin kirjoittamaan heille, että elleivät he julkaise sitä heti, se tulee ilmestymään »tuota pikaa» muissa lehdissä.
Jos he hyväksyvät asian, niin hyvä, eikä siitäkään ole vahinkoa, jos se lennättää heidät ilmaan. (Vaikka Bismarck välttää tällä hetkellä turvautumasta voimatoimenpiteisiin.) Elleivät he julkaise lausuntoa, on meillä sopiva veruke irtaantua heistä. Joka tapauksessa on ilma puhdistettava ja puolue pelastettava Lassallen jälkeensä jättämästä löyhkästä.
Sinun K. M.
[1] — Hatzfeld. Toim.
[2] Saksan yleinen työväenyhdistys oli Saksan työläisten poliittinen järjestö, joka perustettiin työväenyhdistysten edustajakokouksessa Leipzigissa toukokuun 23. päivänä 1863. Perustamishetkestään alkaen oli Saksan yleinen työväenyhdistys vahvasti Lassallen ja hänen seuraajiensa vaikutusvallassa. Yhdistys rajoitti tavoitteensa taisteluun yleisestä äänioikeudesta ja rauhanomaiseen parlamenttitoimintaan. Yhdistys oli olemassa vuoteen 1875. Gothan edustajakokouksessa vuoden 1875 toukokuussa tapahtui Saksan yleisen työväenyhdistyksen liittyminen vuonna 1869 perustettuun ja Bebelin ja Liebknechtin johtamaan Saksan sosiaalidemokraatiseen työväenpuolueeseen (eisenachilaiset). Yhdistynyt puolue otti nimekseen Saksan sosialistinen työväenpuolue. Toim.
[3] — Lassalle. Toim.
[4] — Hermann Heinrich Beckerin. Toim.
[5] Ks. Karl Marx. »Proudhonista». Toim.
[6] Kyseessä on »Social-Demokrat» -sanomalehdessä, numerossa 16. helmikuun 1. päivänä 1865 julkaistu nimetön uutinen, jossa törkeiltiin Internationaalin ranskalaisista jäsenistä (Tolain ja Limousine) ja toistettiin väite näiden yhteyksistä bonapartistisiin piireihin. »Social-Demokratin» Pariisin-kirjeenvaihtajana oli Moses Hess. Toim.
[7] — »Social-Demokrat». Toim.
[8] Tässä tarkoitetaan Preussissa tapahtunutta vuoden 1848 marras-joulukuun vastavallankumouksellista vallankaappausta, jonka tuloksena Berliiniin toukokuussa 1848 koollekutsuttu Preussin kansalliskokous — niin sanottu suostuntakokous, jonka tehtävänä oli laatia perustuslaki »kruunun suostumuksella», hajotettiin. Samanaikaisesti kokouksen hajottamisen kanssa julkaistiin oktroitu perustaslaki, jossa edellytettiin kaksikamarijärjestelmää. Tällöin ensimmäinen kamari muutettiin ikään ja varallisuuteen perustuvan äänioikeuskynnyksen avulla etuoikeutetuksi »herrojen kamariksi». Vuoden 1848 joulukuun 6. päivän vaalilain mukaan oli kaksiasteisten vaalien nojalla pääsy toiseen kamariin vain niin sanotuilla »itsenäisillä preussilaisilla». Vuoden 1849 huhtikuussa Fredrik Vilhelm hajotti kamarin, joka oli valittu oktroidun perustuslain nojalla. Hän julkaisi vuoden 1849 toukokuun 30. päivänä uuden vaalilain, jossa otettiin käytäntöön korkeaan varallisuuskynnykseen ja eri väestöryhmien epäarvoiseen edustukseen perustuva kolmiluokkainen vaalijärjestelmä. Toim.
[9] Vastauskirjeessään helmikuun 5. päivältä 1865 Engels hyväksyi täysin Marxin ajatuksen yhteisesti esitettävästä julkilausumasta »Social-Demokratin» toimitukselle. Hän ehdotti huomautettavaksi julkilausumassa siitä, että »on halpamaista sellaisessa maaniviljelysvaltaisessa maassa kuin Preussissa käydä pelkästään porvariston kimppuun ja olla taas tämän ohessa sanallakaan muistamatta feodaalisen suuraateliston harjoittamaa maatyöväestön patriarkaalista pieksäjäisriistoa». Toim.
[10] Friedrich Engels. »Die preussische Militärfrage und die deutsche Arbeiterpartei». Toim.