Lisäarvoa eli tavaran kokonaisarvon sitä osaa, johon työläisen lisätyö eli maksamaton työ sisältyy, sanon voitoksi. Tuo voitto ei kuitenkaan joudu kokonaisuudessaan yrittäjäkapitalistin taskuun. Maamonopoli antaa maanomistajalle mahdollisuuden anastaa osan tästä lisäarvosta maankoron nimellä, jota paitsi samantekevää on, käytetäänkö maata viljelyä, rakennuksia, rautateitä tai jotain muuta tuotannollista tarkoitusta varten. Toisaalta se tosiasia, että työvälineiden omistaminen antaa yrittäjäkapitalistille mahdollisuuden tuottaa lisäarvoa eli, mikä on aivan samaa, anastaa tietyn määrän maksamatonta työtä, aiheuttaa sen, että työvälineiden omistaja, joka antaa nämä työvälineet joko kokonaan tai osaksi yrittäjäkapitalistille, sanalla sanoen rahoittajakapitalisti saa mahdollisuuden vaatia itselleen koron nimellä toisen osan tästä lisäarvosta, joten yrittäjäkapitalistille yrittäjän ominaisuudessa jää vain niin sanottu teollisuus- eli liikevoitto.
Kysymys siitä, mitkä lait sääntelevät tämän lisäarvon kokonaissumman jakautumisen noiden kolmen ihmisryhmän välillä, on aiheemme ulkopuolella. Siitä, mitä edellä on sanottu, kuitenkin johtuu seuraavia seikkoja.
Maankorko, korko ja teollisuusvoitto ovat vain tavaran lisäarvon eli tavarassa olennoituneen maksamattoman työn eri osien nimiä ja ne kaikki ovat samassa määrin peräisin tästä lähteestä ja vain siitä. Niitä ei synnytä maa sinänsä eikä pääoma sinänsä, mutta maa ja pääoma antavat omistajilleen tilaisuuden saada vastaavan osan lisäarvosta, jonka yrittäjäkapitalisti pusertaa työläisestä. Itse työläiselle on toisarvoista, korjaako tämän lisäarvon — hänen lisätyönsä eli maksamattoman työnsä tuloksen — kokonaisuudessaan yrittäjäkapitalisti vai onko tämä viimeksi mainittu pakotettu antamaan siitä osia maankoron ja koron nimellä toisille henkilöille. Olettakaamme, että yrittäjäkapitalisti käyttää ainoastaan omaa pääomaansa ja on tarvitsemansa maan omistaja. Silloin koko lisäarvo menee hänen taskuunsa.
Juuri yrittäjäkapitalisti pusertaa tämän lisäarvon välittömästi työläisestä riippumatta siitä, minkä osan hän siitä sitten loppujen lopuksi saa pidetyksi itsellään. Juuri tähän yrittäjäkapitalistin ja palkkatyöläisen väliseen suhteeseen perustuukin koko palkkatyöjärjestelmä, koko nykyinen tuotantojärjestelmä. Eräät keskusteluumme osallistuneet kansalaiset olivat sen vuoksi väärässä yrittäessään lieventää asiaintilaa ja esittää tämän yrittäjäkapitalistin ja työläisen välisen perussuhteen toisarvoiseksi kysymykseksi, jos kohta he olivat oikeassa väittäessään, että kyseisissä olosuhteissa hintojen korotus saattaa koskea hyvin eri tavalla yrittäjäkapitalistia, maanomistajaa, rahakapitalistia ja, jos haluatte, veronkantajaa.
Sanotusta seuraa vielä toinenkin johtopäätös.
Tavaran arvon se osa, joka edustaa vain raaka-aineiden, koneiden, sanalla sanoen kulutettujen tuotantovälineiden arvoa, ei ylipäänsä muodosta tuloa, vaan ainoastaan korvaa pääoman. Mutta sitä lukuunottamattakin on väärin luulla, että tavaran arvon toinen osa, joka muodostaa tulon tai voidaan kuluttaa työpalkan, voiton, maankoron ja koron muodossa, muodostuu työpalkkojen arvosta, maankoron arvosta, voiton arvosta jne. Jätämme aluksi työpalkat sivuun ja käsittelemme vain teollisuusvoittoa, korkoa ja maankorkoa. Huomasimme vastikään, että tavaraan sisältyvä lisäarvo eli tavaran arvon se osa, jossa on olennoitunut maksamaton työ, jakautuu itse kolmeen eri osaan, joilla kullakin on oma nimensä. Mutta kokonaan totuudenvastaista olisi väittää, että tavaran tämän osan arvo koostuu eli muodostuu siten, että lasketaan yhteen näiden kolmen osan itsenäiset arvot.
Jos tunnin työ on olennoitunut 6 pennyn arvossa, jos työläisen työpäivä käsittää 12 tuntia ja jos puolet tästä ajasta on maksamatonta työtä, niin tämä lisätyö liittää tavaraan 3 šillingin lisäarvon, toisin sanoen arvon, josta ei ole maksettu mitään vastiketta. Tämä 3 šillingin lisäarvo muodostaa koko sen varannon, jonka yrittäjäkapitalisti voi jakaa missä suhteessa tahansa maanomistajan ja rahaa lainanneen henkilön kanssa. Tähän 3 šillingin arvoon rajoittuu se arvo, jonka he voivat jakaa keskenään. Asianlaita ei kuitenkaan ole niin, että yrittäjäkapitalisti itse lisää omaa voittoaan varten tavaran arvoon mielivaltaisen arvon, johon sitten lisätään toinen arvo maanomistajaa varten jne., ja että tavaran kokonaisarvo koostuu näistä mielivaltaisesti määrätyistä arvoista. Huomaatte siis, miten peräti virheellinen on yleinen käsitys, joka sekoittaa kyseisen arvon jakautumisen kolmeen osaan ja tuon arvon koostumisen kolmesta itsenäisestä arvosta ja muuttaa siten kokonaisarvon, josta maankorko, voitto ja korko ovat peräisin, mielivaltaiseksi suureeksi.
Jos kapitalistin saama kokonaisvoitto on 100 puntaa, niin tätä summaa, ehdottomaksi suureeksi käsitettynämme sanomme voiton paljoudeksi. Mutta jos laskemme suhteen, jossa nämä 100 puntaa ovat sijoitettuun pääomaan, niin tätä suhteellista suuretta me sanomme voiton suhdeluvuksi . On ilmeistä, että tämä voiton suhdeluku voidaan ilmaista kahdella tavalla.
Olettakaamme, että työpalkkoihin sijoitettu pääoma tekisi 100 puntaa. Jos luotu lisäarvo olisi niin ikään 100 puntaa — mikä osoittaisi meille, että puolet työläisen työpäivästä on maksamatonta työtä, — niin mitatessamme tätä voittoa työpalkkoihin sijoitetun pääoman arvolla sanoisimme, että voiton suhdeluku on 100 prosenttia, koska sijoitettu arvo on 100 ja realisoitu arvo 200.
Jos toisaalta emme ota huomioon ainoastaan työpalkkoihin sijoitettua pääomaa, vaan koko sijoitetun pääoman, sanokaamme esim. 500 puntaa, joista 400 puntaa edustaa raaka-aineiden, koneiden jne. arvoa, niin saamme voiton suhdeluvuksi vain 20 prosenttia, koska 100 punnan voitto on vain viidesosa koko sijoitetusta pääomasta.
Ainoastaan ensimmäinen voiton suhdeluvun ilmaisemistapa osoittaa maksetun ja maksamattoman työn välisen todellisen suhteen, työn exploitation[1] (sallikaa minun käyttää tätä ranskalaista sanaa) todellisen asteen. Toista ilmaisemistapaa käytetään ja se todella sopii tiettyihin tarkoituksiin, ainakin sen avulla on varsin kätevää salata, missä määrin kapitalisti puristaa työläisestä ilmaista työtä.
Niissä huomautuksissa, joita vielä teen, käytän voitto sanaa merkitsemään kapitalistin puristaman lisäarvon koko paljoutta riippumatta siitä, miten tämä lisäarvo jakautuu eri henkilöryhmien kesken, ja käyttäessäni sanontaa voiton suhdeluku, mittaan aina voiton sen mukaan, mikä suhde sillä on työpalkkoihin sijoitettuun pääomaan.
[1] — riisto. Toim.