Kirjoitettu: 27. heinäkuuta 1866
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 181–182. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
[Lontoo], 27. heinäkuuta 1866
...Olen täysin yhtä mieltä kanssasi siitä, että täytyy koko roska ottaa sellaisena kuin se on. On kuitenkin miellyttävää olla etäällä tänä ensi rakkauden varhaisaikana. Preussilaisten vaateliaisuus, tuon kauniin Wilhelmin narrimaisuus, joka luulee, ettei voitonunen jälkeen mikään ole muuttunut, paitsi että hänestä on tullut suurvaltahallitsija jne., tulevat vaikuttamaan. Itävaltalaiset ovat nyt siinä tilanteessa, jota Prahan slaavifanaatikot toivoivat vuonna 1848.[1] Kuitenkin Venezian menetys ja heidän pakollinen voimainkeskityksensä ovat venäläisille hyvin vähän mieleen. Itse panslavistisena valtiona Itävalta tulee olemaan moskoviiteille sitäkin antagonistisemmaksi. Habsburgien poikkeuksellisen rappeutuneisuuden vallitessa voi tosin pelätä, että itävaltalaiset antavat venäläisten vähitellen houkutella itsensä harhaan yhteiseen hyökkäykseen Turkkia vastaan.
Työläisille on tietysti eduksi kaikki, mikä kokoaa yhteen porvaristoa. Kuitenkin rauha, vaikka se solmittaisiin huomenna, tulee vielä kestämättömäksi, kuin Villafrancan ja Zürichin rauha oli.[2] Heti kun vastapuolet ovat suorittaneet »asereformin», päädytään jälleen »louskutukseen», kuten Schapper sanoo. Joka tapauksessa on myös Bonaparte epäonnistunut, vaikkakin sotilaallisten kuningaskuntien muodostuminen oikealle ja vasemmalle sopii hyvin plon-plonistiseen »yleisen demokratian» suunnitelmaan.
Täällä hallitus on vienyt asiat kansannousun partaalle. Englantilaiset tarvitsevat luonnollisesti ensin vallankumouksellisen kasvatuksen, mihin riittäisi kaksi viikkoa, jos Sir Richard Mayne voisi käskeä itsevaltiaasti. Todellakin kaikki oli hiuskarvan varassa. Jos aidasrautoja olisi käytetty — ja se oli sillä hilkulla — hyökkäykseen ja puolustukseen poliiseja vastaan ja jokunen parikymmentä näistä lyöty hengiltä, niin sotaväen olisi täytynyt »puuttua asiaan» eikä vain pitää paraatia. Ja sitten olisi lystiä tullut. Mutta on varmaa, että nämä kovakalloiset John Bullit, joiden aivokopat ikään kuin tehty konstaapelien pamppuja varten, eivät pääse mihinkään ilman todellista veristä yhteenottoa vallanpitäjien kanssa...
[1] Kysymys on kesäkuun 2. päivänä 1848 Prahassa kokoontuneesta yleisslaavilaisesta kongressista. Siinä oli havaittavissa Habsburgien sortamien slaavilaisten kansojen keskuudessa ilmenevän kansallisen liikkeen kahdenlaisen suuntauksen välinen taistelu. Liberaalis-maltillinen oikeistosuuntaus, johon lukeutuivat kongressin johtajat, yritti ratkaista kansallisen kysymyksen säilyttämällä ja lujittamalla Habsburgien monarkian. Demokraattinen vasemmistosuuntaus esiintyi päättäväisesti tällaista vastaan ja pyrki yhteisiin esiintymisiin Saksan ja Unkarin vallankumouksellis-demokraattisen liikkeen kanssa. Osa kongressin edustajista, jotka kuuluivat radikaaliseen siipeen ja osallistuivat Prahan kansannousuun vuoden 1848 kesäkuussa, joutui ankarien vainotoimenpiteiden kohteeksi. Prahaan jääneet maltillis-liberaalisen siiven edustajat julistivat kesäkuun 16. päivänä kongressin istunnot keskeytyneiksi epämääräiseksi ajaksi. Toim.
[2] Itävallan ja Ranskan kesken Villafrancassa 11. heinäkuuta 1859 allekirjoitettu alustava rauhansopimus teki lopun Ranskan ja Piemontin sodasta Itävaltaa vastaan. Sopimuksen mukaan Lombardia siirtyi Ranskan haltuun, mutta Napoleon III luovutti sen sittemmin Sardinialle Savoijia ja Nizzaa vastaan, Venetsia jäi Itävallan herruuteen. Toscanan ja Modenan herttuoiden oli määrä säilyttää valta-asemansa. Vaikka jotkin alustavan sopimuksen kohdat jäivätkin vain paperille (esimerkiksi Toscanan ja Modenan herttuoiden vallanpalautusta koskevat kohdat) taikka niitä muutettiin, niin kaiken kaikkiaan sopimuksen ehdot olivat pohjana lopulliselle rauhansopimukselle, joka solmittiin Zürichissä marraskuun 10. päivänä 1859.
Itävallan ja Preussin välinen rauhansopimus solmittiin Prahassa elokuun 23. päivänä 1866. Tämän sopimuksen ehtojen mukaan Itävalta luopui Preussin hyväksi oikeuksistaan Slesvigiin ja Holsteiniin, maksoi tälle vähäisen sotakorvauksen ja luovutti Italian kuningaskunnalle Venetsian alueen. Saksan liitto lopetti olemassaolonsa ja sen sijaan muodostettiin Pohjois-Saksan liitto ilman Itävaltaa ja Preussin ylivallan alaisena.
Rauhansopimus Itävallan ja Italian kesken solmittiin Wienissä lokakuun 3. päivänä 1866. Sopimuksen ehtojen mukaan Italia sai haltuunsa Venetsian alueen, sen Etelä-Tyroliin ja Triesteen kohdistuvat vaatimukset jäivät tyydytettämättä Preussin vastustuksen takia. Toim.