Kirjoitettu: 9. huhtikuuta 1870
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 232–235. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Lontoo, 9. huhtikuuta 1870
...Lähetän Teille ylihuomenna (11. huhtikuuta) ne Internationaalin asiakirjat, jotka minulla on käsissäni. (Tänään on liian myöhäistä panna ne postiin.) Lähetän vielä samoin lisää »Baselia».[1]
Lähetetyn joukosta löydätte myös joitakin kappaleita Teille tunnettuja Pääneuvoston päätöslauselmia marraskuun 30. päivältä irlantilaisten amnestiasta, jotka ovat minulta peräisin, samoin irlantilaisen lentokirjasen pidätettyjen feeniläisten kohtelusta.
Aikomuksenani oli esittää uusia päätösehdotuksia välttämättömyydestä muuttaa nykyinen unioni (so. Irlannin orjuutus)[2] vapaaksi ja tasa-arvoiseksi valtioliitoksi Ison-Britannian kanssa. Tämän asian eteneminen on toistaiseksi, julkaistavien päätöslauselmien osalta, lykätty, koska minun on ollut pakko pysyä poissa Pääneuvostosta. Kukaan muu sen jäsenistä ei omaa Irlannin asioiden riittävää tuntemusta eikä Pääneuvoston englantilaisten jäsenten keskuudessa samaa arvonantoa voidakseen astua tässä sijaani.
Kumminkaan ei aika ole mennyt ohitse hyödyttömänä, ja pyydänkin Teitä kiinnittämään erityistä huomiota seuraavaan:
Puuhailtuani vuosikausia Irlannin kysymyksen parissa olen päätynyt siihen tulokseen, että ratkaisevaa iskua Englannin valtaapitäviä luokkia vastaan (ja se on ratkaiseva koko maailman työväenliikkeen kannalta) ei voida suorittaa Englannissa, vaan ainoastaan Irlannissa.
Tammikuun 1. päivänä 1870 laski Pääneuvosto liikkeelle minun laatimani salaisen, ranskankielisen kiertokirjeen[3] — (vastavaikutuksen aikaansaamiseksi Englannissa ovat vain ranskankieliset, eivät saksankieliset lehdet tärkeitä) — joka koskee irlantilaisten kansallisen taistelun suhdetta työväenluokan vapauttamiseen ja siten asennetta, joka Kansainvälisellä liitolla on otettavanaan Irlannin kysymykseen.
Esitän Teille tässä aivan lyhyesti pääkohdat. Irlanti on englantilaisen maa-aristokratian rintavarustus. Tämän maan riistäminen ei ole vain sen aineellisen rikkauden päälähde. Se on sen suurin moraalinen mahti. Englantilainen maa-aristokratia edustaa tosiasiallisesti Englannin herruutta Irlannin suhteen Sen vuoksi Irlanti on se suuri apuneuvo, jolla englantilainen aristokratia pitää yllä herruuttaan itse Englannissa.
Toisaalta: Jos Englannin armeija ja poliisi lähtevät huomenna pois Irlannista, niin siellä alkaa heti maavallankumous. Mutta englantilaisen aristokratian syöksyminen vallasta Irlannissa on edellytyksenä ja saa välttämättömäksi seurauksekseen sen vallastasyöksymisen Englannissa. Tällöin olisi proletaarisen vallankumouksen ennakkoehto täytetty Englannissa. Koska Irlannissa maakysymys on nyt sosiaalisen kysymyksen poikkeuksellinen muoto, koska se on toimeentulon kysymys, elämän ja kuoleman kysymys Irlannin kansan valtaenemmistölle, koska se on samalla irroittamaton osa kansallista kysymystä, niin englantilaisen maa-aristokratian tuhoaminen Irlannissa on tavattoman paljon helpompi operaatio Irlannissa kuin itse Englannissa puhumattakaan irlantilaisten kiihkeämmästä ja vallankumouksellisemmasta luonteesta englantilaisiin verraten.
Mitä tulee Englannin porvaristoon, niin sillä on englantilaisen aristokratian kanssa ensi sijassa yhteisenä etuna, että Irlanti muutetaan pelkästään laidunmaaksi, joka toimittaa Englannin markkinoille lihaa ja villaa mahdollisimman halpaan hintaan. Sillä on sama tavoite supistaa Irlannin väestö maanvuokraajien tilastaluopumisen ja pakkosiirtolaisuuden välityksellä niin vähäiseen määrään, että englantilainen pääoma (vuokranantajapääoma) voi toimia »turvallisesti» tuossa maassa. Sillä on se sama tavoite suorittaa irlantilaisten tilojen »puhdistus», mikä sillä oli Englannin ja Skotlannin maatalousalueiden puhdistamisessa. On myös otettava huomioon maatilaltaan poissaolevien maanomistajien 6 000 – 10 000 punnan tulot, ym. tulot, jotka virtaavat nykyisin Irlannista, Lontooseen.
Mutta Englannin porvaristolla on vieläkin tärkeämpiä etujaan valvottavana Irlannin nykyisessä taloudessa. Irlanti toimittaa vuokraviljelmiensä jatkuvasti lisääntyvän keskittymisen ansiosta alituiseen väestönsä ylijäämää Englannin työmarkkinoille ja pyrkii täten painamaan alas Englannin työväenluokan palkkoja sekä aineellista ja moraalista asemaa.
Ja tärkein! Kaikissa Englannin teollisuus- ja kauppakeskuksissa on nykyisin työväenluokka, joka on hajaantunut kahdeksi toisilleen vihamieliseksi leiriksi, englantilaisiin proletaareihin ja irlantilaisiin proletaareihin. Tavallinen englantilainen työläinen vihaa irlantilaista työläistä kilpailijana, joka painaa alas elintasoa. Hän tuntee itsensä tämän suhteen hallitsevan kansakunnan jäseneksi ja juuri sen vuoksi joutuukin aristokraattiensa ja kapitalistiensa työkaluksi Irlantia vastaan, lujittaa täten näiden mahtia häneen itseensä. Hän hoivailee sisimmässään uskonnollisia, sosiaalisia ja kansallisia ennakkoluuloja irlantilaista työläistä kohtaan. Hän suhteutuu tähän suunnilleen kuten valkoihoiset köyhät mustaihoisiin Amerikan valtioliiton entisissä orjavaltioissa. Irlantilainen maksaa hänelle takaisin samalla mitalla. Hän näkee englantilaisessa työläisessä osasyyllisen ja sokean työkalun englantilaiseen herruuteen Irlannissa.
Tätä antagonismia pidetään keinotekoisesti hereillä ja tehostetaan lehdistön, saarnastuolin ja pilalehtien välityksellä, lyhyesti sanoen kaikin vallassaolevien luokkien käytettävissä olevin keinoin. Tässä antagonismissa on Englannin työväenluokan voimattomuuden salaisuus sen järjestyneisyydestä huolimatta. Siinä on kapitalistiluokan mahdin säilymisen salaisuus. Kapitalistiluokka on siitä täysin tietoinen.
Tähän ei rajoitu kaikki paha. Se vyöryy valtameren ylitse. Englantilaisten ja irlantilaisten keskinen antagonismi on Yhdysvaltojen ja Englannin välisten selkkausten salainen perusta. Se tekee vakavan ja rehellisen yhteistyön kummankin maan työväenluokan välillä mahdottomaksi. Se suo kummankin maan hallituksille mahdollisuuden mielensä mukaan taittaa kärjen sosiaaliselta selkkaukselta keskinäisin uhkailuin ja tarpeen tullen kummankin maan välisin sodin.
Englanti, pääoman maailmankaupunkina, tähän asti maailmanmarkkinoita hallitsevana mahtina, on toistaiseksi työväen vallankumouksen kannalta tärkein maa, ja lisäksi ainoa maa, jossa tämän vallankumouksen aineelliset ehdot ovat kehittyneet tietylle kypsyyden asteelle. Sosiaalisen vallankumouksen jouduttaminen Englannissa on sen vuoksi Kansainvälisen työväenliiton tärkein tavoite. Ainoa keino jouduttaa sitä on Irlannin tekeminen riippumattomaksi. Niinpä »Internationalin» tehtävänä on asettaa kaikkialla Englannin ja Irlannin välinen selkkaus etualalle, ottaa kaikkialla avoimesti kantaa Irlannin puolesta. Keskusneuvoston erikoisena tehtävänä Lontoossa on saada Englannin työväenluokka tajuamaan, ettei sille Irlannin kansallinen vapautus ole mikään abstraktisen oikeuden tai inhimillisen tunteen kysymys, vaan sen oman sosiaalisen vapautumisen ensimmäinen ehto.
Suunnilleen tällaisia ovat pääkohdat kiertokirjeessä, joka antoi samalla perustelun Keskusneuvoston päätöksille irlantilaisten amnestiasta. Pian tämän jälkeen lähetin kiivaan nimettömän kirjoituksen feeniläisten englantilaiskohtelusta ym., Gladstonea ym. vastaan, »Internationalelle»[4] (Meidän belgialaisen keskusneuvostomme äänenkannattaja Brysselissä). Syytin samalla Ranskan tasavaltalaisia — (»Marseillaise»[5] oli julkaissut täkäläisen Tallandier-poloisen kirjoittaman typerän jutun Irlannista) — siitä, että he kansallisessa itserakkaudessaan säästävät kaiken pahantuulisuutensa keisarikunnalle.
Tämä sattui. Tyttäreni Jenny kirjoitti J. Williamsina (hän kutsui itseään Jenny Williamsiksi yksityiskirjeessään toimitukselle) joukon artikkeleita »Marseillaiselle» ja saattoi julkisuuteen mm. O'Donovan Rossan kirjeen. Tästä nousi valtava meteli. Sen seurauksena Gladstonen oli lopultakin monivuotisen kyynillisen vaikenemisensa jälkeen pakko suostua feeniläisvankien kohtelua koskevaan parlamentaariseen tutkimukseen. Jenny on nyt Irlannin asioiden kirjeenvaihtaja »Marseillaiselle». (Tämä on tietenkin meidän keskinen salaisuus.) Englannin hallituksessa ja lehdistössä on äärimmäinen ärtymys siitä, että siten Irlannin kysymys on nyt päivän puheenaiheena Ranskassa ja että näitä kanaljoita nyt tarkkaillaan ja paljastellaan mannermaalla Pariisin kautta.
Toinenkin kärpänen on saatu samalla läimäyksellä. Olemme täten pakottaneet Dublinissa olevia irlantilaisia johtajia, opettajia ym. ottamaan meihin yhteyden, missä Pääneuvosto oli tähän mennessä epäonnistunut!
Teillä on laaja kenttä Amerikassa muokattavananne samaan henkeen. Saksalaisten työläisten liittäminen yhteen irlantilaisten kanssa (tietenkin myös englantilaisten ja amerikkalaisten kanssa, jotka ovat suostuvaisia siihen) on suurinta, mitä nyt voitte panna käyntiin. Tämän on tapahduttava Internationaalin nimissä. On selvitettävä Irlannin kysymyksen sosiaalinen merkitys.
Seuraavalla kerralla kirjoitan jotakin erikoisesti englantilaisesta työväenliikkeestä.
Terveiset ja veljeyttä!
Karl Marx
[1] Marx tarkoittaa I Internationaalin Baselin kongressin selontekoja, jotka Pääneuvosto saattoi julkisuuteen. Toim.
[2] Marx tarkoittaa vuoden 1801 englantilais-irlantilaista unionia. Englannin hallitus pakotti Irlannin siihen maan kansallisen kapinan tultua kukistetuksi vuonna 1798. Unioni joka astui voimaan vuoden 1801 tammikuun 1. päivänä hävitti viimeisetkin rippeet Irlannin autonomiasta ja lopetti Irlannin parlamentin. 1820-luvulta alkaen alkoi Irlannissa laajeta liike, joka vaati englantilais-irlantilaisen unionin kumoamista. Kuitenkin liikkeen johdossa olleet porvarilliset liberaalit (O'Connell ym.) pitivät unionin kumoamista koskevaa agitaatiota pelkästään keinona hankkia Englannin hallitukselta pikku myönnytyksiä Irlannin porvaristolle. Joukkoliikkeen vaikutuksesta oli irlantilaisten liberaalien pakko vuonna 1840 perustaa Repeal-Association (unionin kumoamisen kannattajien järjestö), jota ne sitten pyrkivät ohjaamaan kompromissin Englannin hallitsevien luokkien kanssa. Toim.
[3] Karl Marx. »Der Generalrat an den Föderalrat der romanischen Schweiz» (»Pääneuvosto romaanisen Sveitsin federaationeuvostolle»). Toim.
[4] »L'Internationale» oli belgialainen viikkolehti, Internationaalin belgialaisten jaostojen äänenkannattaja. Sitä julkaistiin Brysselissä 1869–1873 De Paepen toimiessa läheisenä avustajana. Vuonna 1873 sillä oli anarkistinen asenne. Toim.
[5] »La Marseillaise» (»Marseljeesi») oli ranskalainen päivälehti, vasemmistotasavaltalaisten äänenkannattaja, joka ilmestyi Pariisissa 1869 joulukuusta vuoden 1870 syyskuuhun. Lehti julkaisi aineistoa, joka koski Internationaalin toimintaa ja työväenliikettä. Toim.