Kirjoitettu: syyskuun loppupuolella 1878
Suomennos: Tuntematon
Lähde: »Sosialistisesta vallankumouksesta. Kokoelma», s. 373–375. Kokoelman laatineet F. Teplov ja N. Davytov. © Kustannusliike Edistys, Moskova 1978 (Werke, Bd. 34, S. 498–500.)
Skannaus: Miikka Palokangas
Oikoluku, HTML: Joonas Laine
»Ja jos te silmäilette näitä sosiaalidemokratian oppeja ja päämääriä hieman lähemmin, niin päinvastoin kuin aikaisemmin on sanottu, ei rauhanomainen kehitys ole päämäärä, vaan rauhanomainen kehitys on vain etappi, jonka on määrä johtaa lopullisiin päämääriin, joihin ei voida päistä mitään muuta kuin väkivallan tietä.»[1]
[Hieman samaan tapaan kuin »nationalistit» oli »etappi», joka oli johtamassa Saksan väkivaltaiseen preussilaistamiseen, myös herra Eulenburg ajattelee, että »veri ja rauta» on pääasia].
Jos otetaan väittämän alkuosa, niin se ilmaisee vain tautologian tai tyhmyyden: Jos Eulenburgilla on »päämäärä» tai »lopullisia päämääriä», niin »rauhanomaisia» tai »ei-rauhanomaisia» ovat nämä »päämäärät» eikä kehityksen luonne. Tosiasiassa Eulenburg haluaa sanoa näin: Päämäärään johtava rauhanomainen kehitys on ainoastaan etappi, jonka on tarkoitus johtaa päämäärän väkivaltaiseen kehittymiseen, ja tarkemmin sanoen tämä »rauhanomaisen» ja »väkivaltaisen» kehityksen myöhempi muuttuminen sisältyy herra Eulenburgilla itse tavoitellun päämäärän luonteeseen. Päämääränä on annetussa tapauksessa työväenluokan vapautus ja siihen sisältyvä yhteiskunnan kumouksellinen mullistaminen (muuttaminen). Historiallinen kehitys voi pysyä »rauhanomaisena» ainoastaan niin kauan kun yhteiskunnan kulloistenkin vallanpitäjien taholta ei sen tielle aseteta mitään väkivaltaisia esteitä. Jos esim. Englannissa tai Yhdysvalloissa työväenluokka saavuttaisi enemmistön parlamentissa tai kongressissa, se voisi laillisesti poistaa kehityksensä tiellä olevat lait ja laitokset, vaikkakin vain sikäli kuin yhteiskunnallinen kehitys sitä osoittaa. Kuitenkin »rauhanomainen» liike voisi muuttua »väkivaltaiseksi» kohdatessaan niiden kapinointia, jotka olivat kiinnostuneita vanhoista oloista; jos heidät nujerretaan väkivalloin (kuten amerikkalainen liike[2] ja Ranskan vallankumous), niin he nousevat kapinaan »laillista» väkivaltaa vastaan.
Mutta se mitä Eulenburg saarnaa, on väkivaltainen reaktio vallanpitäjien taholta rauhanomaisen etapin saavuttanutta kehitystä vastaan, jotta estetään myöhemmät »väkivaltaiset» konfliktit se on väkivaltaisen vastavallankumouksen tunnussana »rauhanomaista» kehitystä vastaan; tosiasiassa hallitus yrittää väkivaltaisesti tukahduttaa itselleen aivan vastenmielisen liikkeen, johon ei kuitenkaan lakiteitse pääse käsiksi. Tämä on väkivaltaisten vallankumouksien välttämätöntä valmistelua. Se on vanha tarina, mutta silti se pysyy ikuisesti uutena.[3]
[1] Poikkeuslaki sosialisteja vastaan saatettiin voimaan Saksassa 21. lokakuuta 1878. Sen nojalla kiellettiin kaikki sosiaalidemokraattisen puolueen järjestöt ja työväen joukkojärjestöt, lakkautettiin työväen lehdistö, takavarikoitiin sosialistista kirjallisuutta ja sosialisteja vastaan aloitettiin rankaisutoimenpiteet. Työväen joukkoliikkeen painostuksesta laki kumottiin 1. lokakuuta 1890.
Siteerataan Saksan valtakunnan sisäasiainministerin kreivi Eulenburgin vastausta A. Bebelin liittopäivillä 16. syyskuuta 1878 pitämään puheeseen. Toim.
[2] Tarkoitetaan USA:n sisällissotaa 1861–1865. Toim.
[3] H. Heine. Laulujen kirja. Runosta Poika rakastaa tyttöä.