Kirjoitettu: 28. helmikuuta – 1. maaliskuuta 1883
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 365. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Lontoo, 28. helmikuuta — 1. maaliskuuta 1883
...Me kuulumme saksalaiseen puolueeseen tuskin sen enempää kuin ranskalaiseen, amerikkalaiseen tai venäläiseen ja katsomme saksalaisen ohjelman sitovan itseämme yhtä vähän kuin ohjelmankin.[1] Erikoisasemallamme kansainvälisen sosialismin edustajina on meistä tietty merkitys. Se kuitenkin kieltää meitä samalla kuulumasta johonkin erityiseen kansalliseen puolueeseen niin kauan kuin emme esimerkiksi palaa takaisin Saksaan ja ota suoraan osaa sikäläiseen taisteluun. Nyt sillä ei olisi mitään tarkoitusta...
1. maaliskuuta. Olemme aina taistelleet mitä ankarimmin puolueen sisäistä pikkuporvarillista filisterimielialaa vastaan, koska se synnyttyään 30-vuotisen sodan[2] jälkeen on tartuttanut kaikki luokat Saksassa, on tullut saksalaiseksi periytyväksi taudiksi, lakeijamaisuuden ja nöyräselkäisyyden sekä kaikkien saksalaisten perisyntien sisareksi. Se on tehnyt meistä ulkomailla naurettavia ja halveksittavia. Se on meillä vallitsevan vetelyyden ja luonteenheikkouden pääsyy. Se hallitsee yhtä usein valtaistuimella kuin suutarin mökissä. Vasta kun Saksassa on muodostunut nykyaikainen proletariaatti, vasta sen jälkeen on Saksassa kehittynyt luokka, jolla ei ole juuri mitään tästä saksalaisesta rutosta, joka on osoittanut omaavansa laajan näkemyksen, energiaa, huumoria, kestävyyttä taistelussa. Eikö meidän pitäisi vastustaa jokaista yritystä istuttaa tähän terveeseen ja Saksassa ainoaan terveeseen luokkaan keinotekoisesti uudelleen vanha poroporvarillisen typeryyden ja poroporvarillisen velttouden perimyrkky? Mutta johtajiin tarttui ensi säikähdyksessä attentaattien[3] ja sosialistilafn jälkeen pelko, joka vain vahvisti, että he itse ovat eläneet aivan liikaa poroporvarien parissa ja poroporvarismielipiteen paineen alla. Tuohon aikaan puolueen piti, jollei aivan tulla poroporvarilliseksi, ainakin näyttää siltä. Tämä vaihe on nyt onnellisesti ohitettu, mutta viime aikoina ennen sosialistilakia mukaanotetut poroporvariainekset, joita ovat etupäässä opiskelleet ja enimmäkseen luvut kesken jättäneet henkilöt, ovat yhä olemassa ja heitä on ankarasti tarkkailtava...
[1] Kyseessä on Ranskan työväenpuolueen marxilainen (Ranskassa »kollektivistiseksi» nimitetty) ohjelma. Toim.
[2] Kolmikymmenvuotinen sota 1618–1648 oli ensimmäinen yleiseurooppalainen sota. Sen aiheutti Euroopan valtioiden eri ryhmittymien välisten ristiriitojen kärjistyminen ja se sai protestanttien sekä katolilaisten välisen taistelun muodon. Sota alkoi, kun Böömissä syttyi kapina Habsburgin monarkian iestä ja katolista taantumusta vastaan. Sotaan käyneet Euroopan valtiot muodostivat kaksi leiriä. Paavi, Habsburgien suvun espanjalainen ja itävaltalainen haara sekä Saksan katoliset ruhtinaat yhtyivät katolilaisuuden lipun alle protestanttisia maita — Böömiä, Tanskaa, Ruotsia, Hollannin tasavaltaa ja useita uskonpuhdistuksen omaksuneita Saksan valtioita — vastaan. Habsburgien vastustajina Ranskan kuninkaat tukivat protestanttisia maita. Saksasta tuli pääsotanäyttämö, ryöstön ja saaliintavoittelun kohde. Sota päättyi Westfalenin rauhaan, joka sinetöi Saksan poliittisen hajanaisuuden. Toim.
[3] 11. toukokuuta ja 2. kesäkuuta 1878 tehtiin Vilhelm I:tä vastaan murhayritys. Ensimmäisen suoritti levysepänkisälli Hödel ja toisen anarkisti Nobiling. Nämä attentaatit antoivat Bismarckille tervetulleen aiheen voimistaa sosiaalidemokraattien vainoa ja vaatia uudelleen valtiopäiviä hyväksymään poikkeuslaki sosialisteja vastaan. Toim.