Kirjoitettu: 20. tammikuuta 1886
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 398–400. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Lontoo, 20. tammikuuta 1886
...Mitä tuli ehdotukseeni tuotannollisista toveriosuuskunnista valtionmailla, niin sen ainoana tarkoituksena oli osoittaa höyrylaivayhtiöiden tukiaisia kannattavalle enemmistölle, miten se voisi säädyllisesti äänestää niitä vastaan ja päästä ulos umpikujasta johon se oli ajautunut. Mutta minun mielestäni tämä ehdotus oli periaatteessa täysin oikea. On totta että meidän on tehtävä vain toteuttamiskelpoisia ehdotuksia, jos ehdotamme mitään positiivista. Mutta kyseessä ovat asiallisesti toteuttamiskelpoiset ehdotukset riippumatta siitä pystyykö olemassaoleva hallitus siihen. Menen vielä pitemmällekin: jos ehdotamme sosialistisia, kapitalistisen tuotannon kukistumiseen johtavia toimenpiteitä (kuten tämä), niin ehdotamme vain käytännöllisesti toteutettavia joskin tälle hallitukselle mahdottomia. Sillä tämä hallitus vääristää ja turmelee jokaisen sellaisen toimenpiteen, toteuttaa sen vain tuhotakseen sen. Tätä ehdotusta ei kuitenkaan toteuta mikään junkkeri- tai porvarihallitus. Heille on kerrassaan mahdotonta osoittaa itäisten maakuntien maaseutuproletariaatille tie, saati asettaa se tuolle tielle, jota kulkien se voi hävittää junkkerien ja maanvuokraajien riiston — ts. vetää liikkeeseen juuri se väestönosa, jonka alistaminen ja typerryttäminen sallii värvätä sen keskuudesta Preussin tukipylväinä olevia rykmenttejä; sanalla sanoen, heille on mahdotonta tuhota Preussi sisältä käsin, katkoa sen elinjuuret. Tämä on sellainen toimenpide, josta meidän on kaikissa olosuhteissa pidettävä kynsin hampain kiinni niin kauan kuin suurmaanomistusta on siellä olemassa ja joka meidän on itse toteutettava kunhan pääsemme vallankahvaan: suurtilojen siirtäminen — aluksi vuokraamalla — valtion johdolla toimivien itsenäisesti maataviljeleville toveriosuuskunnille ja siten, että valtio pysyy maan omistajana. Tällä toimenpiteellä on nimenomaan se suuri etu, että vaikka se on asiallisesti käytännössä toteutettavissa, ei kuitenkaan mikään puolue meitä lukuunottamatta uskalla ottaa sitä ajettavakseen, mikään puolue ei siis kykene tärvelemään sitä. Ja pelkästään se tekee Preussista lopun siis mitä aikaisemmin popularisoimme sitä, sen parempi meille.
Asialla ei ole mitään yhteyttä Schulze-Delitzschiin eikä Lassalleen. Molemmat ehdottivat perustettavaksi pieniä toveriosuuskuntia, toinen valtionapua käyttäen, toinen ilman sitä, mutta kummankaan tarkoituksena ei ollut antaa toveriosuuskunnille jo olemassaolevia tuotantovälineitä, vaan luoda olemassaolevan kapitalistisen tuotannon rinnalle uusi osuuskunnalleen tuotanto. Minun ehdotukseni vaatii toveriosuuskuntien juurruttamista olemassaolevaan tuotantoon. Niille tulee antaa maata, jota muussa tapauksessa kuitenkin riistettäisiin kapitalistisella tavalla; samaan tapaan Pariisin Kommuuni vaati että työläisten olisi käytettävä osuuskunnallisesti tehtailijoiden sulkemia tehtaita. Ero on suuri. Ei Marx enkä minä ole koskaan epäillyt, etteikö meidän olisi laajassa mitassa käytettävä toveriosuuskunnallista yritystä väliportaana siirryttäessä täyteen kommunistiseen talouteen. Asia olisi vain järjestettävä siten, että yhteiskunta, aluksi siis valtio säilyttää omistusoikeuden tuotantovälineisiin, joten toveriosuuskunnan erityisintressit eivät pääse vallalle koko yhteiskunnan intresseistä. Ei ole väliä, vaikkei Saksan valtakunnalla ole mitään maatiloja: aina voi löytää muodon tehdäkseen ehdotuksen, aivan kuten Puola-debatin aikana jossa siinäkään karkotukset eivät kosketelleet suoraan valtakunnan hallitusta.[1]
Juuri koska hallitus ei voi hyväksyä sellaisia asioita, juuri siksi oli vaaratonta vaatia ehdottamaani lahjoitusta höyrylaivalahjoituksen vastapainoksi. Jos hallitus olisi voinut suostua siihen, niin Sinä olisit tietysti ollut oikeassa.
Saksalais-vapaamielisten hajaannus talouden alueella vastaa täysin sitä mitä tapahtuu englantilaisten radikaalien kesken. Vanhat manchesterilaiset à la John Bright kuolevat pois ja nuorempi sukupolvi on, prikulleen kuten berliiniläiset, innostunut sosiaalisiin paikkailureformeihin. Eroa on vain siinä ettei porvari täällä Englannissa halua auttaa niinkään teollisuustyöläistä kuin maatyöläistä, joka juuri on tehnyt hänelle vaaleissa niin erinomaisia palveluksia, ja myös siinä, ettei englantilaiseen tapaan avuksi tule niinkään valtio kuin kunta. Maatyöläisille pikkupuutarhoja ja perunamaatilkkuja, kaupunkilaisille terveydenhoidollisia ym. parannuksia, se on heidän ohjelmansa. Tuo on erinomainen merkki, että porvarien on jo uhrattava oma klassinen talousteoriansa, osaksi poliittisista syistä, osaksi koska tämän teorian käytännölliset seuraukset ovat saaneet heidät itsensä epäilemään sen oikeutta. Samaa todistaa katederisosialismin kasvu, joka tunkee muodossa tai toisessa klassista taloustiedettä pois oppituoleilta myös täällä Englannissa sekä Ranskassa. Tuotantotavan synnyttämät tosiasialliset ristiriidat ovat tulleet niin räikeiksi, ettei mikään teoria kykene enää hämärtämään niitä, paitsi vain katederisosialistinen sekasotku, joka ei sinänsä ole enää mikään teoria vaan pelkkää roskaa...
[1] Viittaus puolalaisiin, jotka eivät olleet Saksan alamaisia ja jotka karkotettiin Preussin itäisistä maakunnista, minkä johdosta puolalainen ryhmä esitti valtiopäivillä välikysymyksen, jota sosiaalidemokraatit tukivat. Bismarck ei halunnut sallia keskustelua välikysymyksestä ja selitti tämän kysymyksen kuuluvan Preussin hallituksen toimialaan joten valtiopäivät eivät voisi käsitellä sitä. Sosiaalidemokraattien onnistui silti toteuttaa keskustelu, joka pidettiin 15.–16. tammikuuta. Toim.