Kirjoitettu: 5. elokuuta 1890
Suomennos: Tuntematon
Lähde: Marx–Engels. Valitut teokset (6 osaa). 6. osa, s. 599–601. Kustannusliike Edistys, Moskova (1979).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Lontoossa 5. elokuuta 1890
...Wieniläisestä aikakauslehdestä »Deutsche Worte»[1] luin kovaonnisen Moritz Wirthin arvostelun Paul Barthin kirjasta.[2] Arvostelun perusteella sain kielteisen käsityksen myös itse kirjasta. Otan sen katseltavakseni, mutta täytyy sanoa, että jos pikku Moritz siteeraa sitä oikein, niin Barth sanoo löytäneensä Marxin kaikista teoksista vain yhden esimerkin filosofian jne. riippuvuudesta olemassaolon aineellisista edellytyksistä, nimittäin sen, että Descartes julistaa eläimet koneiksi. Minun käy yksinkertaisesti sääliksi miestä, joka voi kirjoittaa sellaista. Ja koska tuo mies lisäksi ei ole käsittänyt, että joskin olemassaolon aineelliset edellytykset ovat primum agens,[3] se ei tee mahdottomaksi sitä, että aatepiirit vuorostaan vastavaikuttavat näihin aineellisiin edellytyksiin, mutta toissijaisesti, niin hän ei ole voinut käsittää myöskään tarkastelemaansa aihetta. Mutta toistan, että tämä kaikki on toisen käden lähteestä ja pikku Moritz taas on vaarallinen ystävä. Myös materialistisella historiankäsityksellä on nykyisin runsas joukko sellaisia ystäviä, jotka käyttävät sitä verukkeena voidakseen olla tutkimatta historiaa. Aivan niin kuin Marx itse sanoi 1870-luvun lopun ranskalaisista »marxilaisista»: »Tiedän vain sen, etten ole marxilainen.»
Niinpä myös »Volks-Tribünessa» käytiin väittelyä tuotteiden jakamisesta tulevassa yhteiskunnassa: tapahtuuko se työn määrän mukaisesti vai jotenkin muuten.[4] Vastoin tuttuja idealistisia oikeudenmukaisuusfraaseja asiaa käsiteltiin hyvin »materialistisesti». Mutta kummallista kyllä kenenkään päähän ei pälkähtänyt, että jakotapakin riippuu oleellisesti siitä, paljonko on jaettavaa, ja että tämä määrä tietysti muuttuu tuotannon ja yhteiskunnallisen organisaation kehittyessä, joten jakotavankin täytyy siis muuttua. Mutta kukaan väittelyyn osallistujista ei käsittänyt »sosialistista yhteiskuntaa» jatkuvasti muuttuvaksi ja kehittyväksi, vaan joksikin muuttumattomaksi, lopullisesti vakiintuneeksi, jolla pitää siis olla myös lopullisesti vakiintunut jakotapa. Terveesti harkiten voidaan toki 1. yrittää saada selville jakotapa, josta voidaan lähteä, ja 2. koettaa löytää se yleinen suunta, jonka mukaan kehitys jatkuu. Mutta siitä ei koko väittelyssä ole sanaakaan.
Sana »materialistinen» on Saksassa yleensä monelle nuoremmalle kirjailijalle pelkkä ilmaus, jota he käyttävät jos minkä etikettinä ilman pitempiä tutkimuksia, ts. liimaavat tämän etiketin ja luulevat, että asia on sillä selvä. Meidän historiankäsityksemme on kuitenkin ennen kaikkea johdatus tutkimiseen eikä mikään vipu, jolla rakennetaan hegeliläiseen tapaan. Koko historia täytyy tutkia uudelleen. Täytyy selvittää yksityiskohtaisesti eri yhteiskuntamuodostumien olemassaolon ehdot ennen kuin niistä yritetään johtaa vastaavat poliittiset, yksityisoikeudelliset, esteettiset, filosofiset, uskonnolliset yms. katsomukset. Tässä suhteessa on toistaiseksi tehty hyvin vähän, koska vain ani harvat ovat käyneet vakavasti asiaan käsiksi. Tarvitsemme suurta apua; ala on tavattoman laaja, ja se, joka tahtoo tehdä vakavasti työtä, voi saada paljon aikaan ja kunnostautua. Mutta monille nuorille saksalaisille fraasit historiallisesta materialismista (kaikkihan voidaan tehdä fraasiksi) ovat sen sijaan vain keino, jonka avulla he sommittelevat mahdollisimman nopeasti järjestelmällisiksi omat suhteellisen niukat historiatietonsa — taloushistoriahan on vielä kapaloissa! — ja sitten luulevat olevansa suuria. Ja silloinhan saattaakin ilmaantua joku Barth ja käydä käsiksi asiaan, joka ainakin hänen lähimmässä seurapiirissään on jo mataloitettu tyhjäksi fraasiksi.
Mutta kaikki tämä on kuitenkin jo tasoittumassa. Me olemme Saksassa nyt kyllin voimakkaita kestääksemme hyvin paljon. Sosialistilain[5] suurimpia palveluksia oli, että se vapautti meidät sosialistiselta rusottavan saksalaisen ylioppilaan tungettelulta. Me olemme nyt kyllin voimakkaita sulattaaksemme tuon saksalaisen ylioppilaankin, joka leventelee jälleen sangen kovin. Teidän, joka olette todella jo jotakin tehnyt, on täytynyt panna merkille, miten vähän puolueeseen yhtyneiden nuorten kirjailijain joukossa on sellaisia, jotka ovat vaivautuneet harrastamaan taloustiedettä, taloustieteen historiaa, kaupan, teollisuuden, maanviljelyksen ja yhteiskuntamuotojen historiaa. Monikohan heistä tietää Maurerista muuta kuin nimen! Lehtimiesten omahyväisyydellä täytyy suoriutua kaikesta, ja sen mukaisia ovat sitten tuloksetkin. Nuo herrat luulevat usein, että kaikki on kyllin hyvää työläisille. Jospa nuo herrat tietäisivät, että Marx ei pitänyt parhaitakaan töitään vielä kyllin hyvinä työläisille, että hän piti rikoksena tarjota työläisille sellaista, mikä ei ollut kaikkein parasta!
[1] »Deutsche Worte» (Saksalainen sana), itävaltalainen taloustieteellinen ja yhteiskuntapoliittinen aikakauslehti, ilmestyi Wienissä vuosina 1881–1904.
M. Wirthin artikkeli Hegeliin kohdistettu ilkivaltaisuus ja hänen vainoaminen nykyisessä Saksassa julkaistiin aikakauslehden 5. numerossa 1890. Toim.
[2] Kysymyksessä on P. Barthin kirja Die Geschichtsphilosophie Hegels und Hegelianer bis auf Marx und Hartmann (Hegelin ja hegeliläisten historianfilosofia ennen Marxia ja Hartmannia), joka ilmestyi Leipzigissä 1890. Toim.
[3] — alkusyy. Toim.
[4] »Berliner Volks-Tribüne» (Berliinin kansantribuuni), sosiaalidemokraattinen viikkolehti, läheinen puolianarkistiselle »nuorten» ryhmälle; ilmestyi vuosina 1887–1892.
Saakoon kukin työnsä koko tuotteen -aiheesta käydyn keskustelun aineistot julkaistiin lehdessä 14. kesäkuuta — 12. heinäkuuta 1890. Toim.
[5] Poikkeuslaki sosialisteja vastaan saatettiin voimaan Saksassa 21. lokakuuta 1878. Lailla kiellettiin kaikki sosiaalidemokraattisen puolueen järjestöt, työläisten joukkojärjestöt ja työväen lehdistö; sen nojalla takavarikoitiin sosialistista kirjallisuutta ja sosiaalidemokraatteihin kohdistettiin rankaisutoimenpiteitä ja heitä karkotettiin. Laki kumottiin 1. lokakuuta 1890 työväen joukkoliikkeen painostuksesta. Toim.