Meillä näyttää muutamalla taholla olevan kasvamassa halu päästä sosialistisena ministerinä keräämään samoja surullisia kokemuksia, joita samallaiset kuuseen kurottamiset ovat Ranskassa ja Englannissa tuottaneet. [...] Kaikilla näillä hallitus- ja virkakuumetta sairastavilla olisi erinomainen tilaisuus taloudellisissa järjestöissä osottaa ominaisuuksiaan ja niitä kehittää, pystyäkseen halllitustoimiin, kun kerran sosialistista hallitusta tarvitaan. Sitä ennen kaikkinainen sosialistien osanotto porvarillisen valtiohallituksen eri haaroihin on liikkeemme kumouksellisen luonteen kieltämistä; eikä vain sitä: se on myöskin kehityksen tuomitseman valtiolaitoksen pönkittämistä niillä voimilla, jotka sanovat panevansa parastaan sitä kumotakseen. Vaikkapa meillä eduskunnassakin enemmistö olisi, ei meillä silti mitään asiaa olisi porvarillisessa valtiohallituksessa. Mutta kun se voitto kerran saavutetaan, kun meillä on hallussamme eduskunta, on myöskin varmaa, ettei mikään muukaan hallitus kykene enää maan asioita hoitamaan. Siksi täytyy meillä varalla olla järjestö, työväen taloudellinen järjestö, joka pystyy täyttämään hallituksen tehtävät.
— Kaapo Murros: Eduskunnallisesta hallintomuodosta ja vähän muustakin (1907)