Nestori Parkkari

Nuoret taistelun tiellä

1970

III

NUORISOLIITON TEHTÄVISTÄ

»Te olette lukeneet ja kuulleet siitä, kuinka kommunistinen teoria, kommunistinen tiede, joka pääasiallisesti on Marxin luoma, kuinka tuo marxilaisuuden oppi on lakannut olemasta 19. vuosisadan yhden, vaikkakin nerokkaan sosialistin luomus, kuinka tuosta opista on tullut miljoonien ja kymmenien miljoonien proletaarien oppi kautta maailman, proletaarien, jotka käyttävät tätä oppia taistelussaan kapitalismia vastaan. Ja jos kysytte: miksi Marxin oppi on voinut valloittaa vallankumouksellisimman luokan miljoonien ja kymmenien miljoonien sydämen, voitte saada vain yhden vastauksen: niin on tapahtunut siksi, että Marx nojautui kapitalismin aikana saavutettujen inhimillisten tietojen lujaan perustaan. Tutkittuaan ihmisyhteiskunnan kehityksen lait Marx käsitti, että kapitalismin kehitys johtaa kiertämättömästi kommunismiin, ja — mikä on pääasia — todisti tämän yksinomaan tuon kapitalistisen yhteiskunnan mitä tarkimman, yksityiskohtaisimman ja syvällisimmän tutkimuksen pohjalla, sen ansiosta, että hän omaksui täydellisesti kaiken sen, mitä aikaisempi tiede oli antanut»
LENIN

(Puheesta Venäjän Kommunistisen Nuorisoliiton III Yleisvenäläisessä edustajakokouksessa lokakuun 2 päivänä 1920)

7. Suomen Kommunistinen Nuorisoliitto (SKNL) syntyy

Salaisen järjestön välttämättömyys

Suomen kommunistisella nuorisoliitolla ei ollut mitään perustavaa kokousta. Se muotoutui monivuotisessa kommunistisessa nuorisotyössä ja itsenäistyi helmikuussa 1925. Aikaisemmin on kerrottu miten salainen nuorisotoiminta alkoi järjestyä jo v. 1918 Moskovaan siirtyneen suomalaisen nuorisoryhmän aloitteesta ja SKP:n solmiessa yhteydet julkiseen Suomen Sosialidemokraattiseen Nuorisoliittoon v. 1919. Puolueen salaisen järjestö verkoston mukana nuorisojaostotoiminta laajeni eri puolilla maata. Tällöin julkisen vasemmistolaisen nuorisoliikkeen tietoisin ja toimivin osa tuli mukaan puolueen ja sen nuorisojaostojen maanalaiseen työhön. Ajatus erillisen salaisen nuorisojärjestön välttämättömyydestä heräsi S. Sos.dem. Nuorisoliiton lakkauttamisuhkan aikoihin v. 1922 ja varmistui Sosialistisen Nuorisoliiton vainojen yhteydessä. Porvaristo osoitti terrorillaan sen välttämättömäksi varsin kovakouraisesti. Myös KNI:n toimeenpaneva komitea oli kansainväliseen kokemukseen nojautuen esittänyt sitä jo vuodesta 1923 lähtien. SKP, joka nuorisokysymyksissä oli kiinteästi yhteydessä KNI:n kanssa, kiinnitti asiaan huomiota varsinkin kun sen oma nuorisojaostotoiminta voimakkaasti tehostui.

V. 1924 heinäkuussa Moskovassa kokoontuneessa KNI:n kongressissa edusti Suomen nuorisotoimintaa Pekka Paasonen, Kössi Ilola ja Emil Paajanen, ja salaista nuorisotoimintaa alettiin käsitellä varsinkin KNI:n ohjeissa jo ikäänkuin erillisenä liittona ja kokonaisuutena julkisen nuorisotoiminnan kanssa. Se olikin asiallisesti salaisen nuorisokeskuksen ohjauksessa. Salaisia nuorisoryhmiä perustettiin työpaikoille, julkisiin nuorisojärjestöihin, ammatillisiin järjestöihin jne. SKP:n nuorisojaoston nimissä alkoi elokuussa 1924 ilmestyä salainen lehti Nuori Kommunisti.^[1*]

Salaisen nuorisotoiminnan vilkastuessa koneiston kankeus alkoi osoittautua haitalliseksi asioiden kulkiessa SKP:n yhteyksien kautta. Riippuvuus puolueesta vähensi nuorisoliittolaisten omatoimisuutta, eikä salaista toimintaa vielä täysin tajuttu tarpeelliseksi. Toisaalta myös puolueorganisaation eräät osat jarruttivat johdon päinvastaisesta kannasta huolimatta nuorisoliiton itsenäistymistä peläten menettävänsä sen ohjauksen ja nuoren voiman käyttömahdollisuuden. Nämä seikat nähtiin selkeästi KNI:n Tpk:ssa. Kirjeessään 9. 19. 1924 »Suomen Kommunistiselle nuorisolle» KNI:n Tpk:n Suomen edustaja Pekka Paasonen (salanimellä »A. B.») antaa mm. ohjeen:

»Järjestömme lehdessä (Nuori Kommunisti) on julkaisijaksi merkitty SKP:n Nuorisojaosto. Tämä ei ole oikein. Julkaisijana on oleva: Suomen Kommunistinen Nuoriso. Siksi, että populariseerataan järjestöämme ja annetaan sille kuuluva asema luokkataistelussa. Tästä ovat kanssamme yhtä mieltä myöskin puolueen johtavat henkilöt. Seuraava numero on siis julkaistava oikein kustantajan nimessä ... Samanlainen virhe on kun kehoitetaan liittymään Kommunistiseen Puolueeseen. Nuorison järjestö on Kommunistinen Nuoriso. Siihen siis rinnan kommunistisen puolueen kanssa kehoitettava liittymään.» 5. 12. 1924 kirjoittaa sama A. B., että »liiton poliittinen aktiivisuus on saanut liiaksi puolueaktiivisuuden luonteen (kunnallis- ja presidentinvaalityö ym.). Yksinomaan puoluetehtävien täyttäminen, joka on jatkunut koko 1918 jälkeisen ajan jättää nuorisotyön liian vähälle ja työ voi jäädä vieraaksi nuorisojoukoille. Puoluepoliittiset tehtävät on yhdistettävä nuorisotunnuksiin ja vaatimuksiin.»

Kirjeessä 11. 12. 1924 käsiteltiin myös Suomen kiristyvää tilannetta ja pidettiin selvänä että taantumus oli nousemassa ja iskisi erityisesti julkiseen nuorisotoimintaan. Kirjeessä varoitettiin vakavasti leväperäisyydestä salaisen toiminnan järjestelyissä ja vaadittiin pikaista muutosta tässä työssä:

»Tärkeimpänä lähiajan tehtävänä on illegaalisen nuorisoliittomme kuntoon saattaminen.» — — — »On toimittava realistisesti ja katseltava tosiasioita silmiin. Ei riitä se, että siellä täällä tehtaissa on solu, on saatava luja tehtävästään tietoinen keskus ja aluekomiteat. Nyt ei ole kysymys vain vissinlaisen nuorison illegaalisen aparaatin luomisesta, vaan vakava kysymys illegaalisen liiton rakentamisesta, joka suorittaa kaikkia kommunistiselle nuorisoliitolle kuuluvia tehtäviä.» — — — »Olette yliarvioineet legaalisia mahdollisuuksia, kun ne voivat olla (Suomen oloissa) vain apujärjestöinä, joiden kautta pyrimme tekemään laajempaa joukkotyötä. On saatava henkilö illegaalisen liiton järjestäjäksi, ilman sitä ei työ luista.»

Edelläoleviin ajatuksiin yhtyen lähetti »SKP:n nuorisokeskus» (ilmeisesti 1924–25 vaihteessa) salaisen kirjeen »Tovereille». Kirje kehotetaan hävittämään heti lukemisen jälkeen. Siinä selviteltiin nuorisoliikkeen tehtäviä, tilanteen kehitystä joka teki salaiset toimintamuodot välttämättömiksi ja sitä, että puoluejärjestot eivät voineet suorittaa kasvatustyötä siten kuin oma nuorisojärjestö. Ilmoitettiin, että järjestön rakentamiseen on päätetty ryhtyä ja siihen työhön »pyydämme nyt teidän toverillista apuanne». Tätä kirjettä seuranneessa käytännön ohjeessa neuvottiin, että »Suomen Sosialistisessa Nuorisoliitossa olevien kommunististen toverien on järjestettävä luja salainen koneisto sanotussa liitossa olevista luotetuista ja koetelluista nuorisotovereista». Ohjeen mukaan maatakäsittävänä johtona toimii 5-henkinen salainen nuorisokeskus, joka on yhteydessä KNI:n Tpk:n kanssa SKP:n välityksellä. Keskusten alaisina toimivat SKP:n piireillä sijaitsevat aluekomiteat ja paikkakunnilla paikalliskomiteat. Varsinaisena työryhmänä on kantasolu, joiden järjestäjät muodostavat järjestäjien neuvostosolun. Jokaisessa johtavassa elimessä pitäisi olla SKP:n edustus. Puolueen ohjaus ja kontrolli on välttämätön. Ohje korosti erityisesti, että salaisen toiminnan välttämättömyydestä huolimatta ei saanut luopua julkisista toimintamuodoista. Niiden avulla voitiin harjoittaa laajempaa työläisnuorison valistustyötä, taistella nuorison järjestäytymisoikeuksien puolesta jne.

Edelläesitetty järjestörakenne ja nimitykset osoittautuivat vielä etsinnäksi. Pian mukauduttiin noudattamaan puolueorganisaation mallia keskuskomiteoineen, piiri-, paikallis- ja aluekomiteoineen ja soluineen, mutta itsenäistä salaista nuorisojärjestöä oli todella lähdetty rakentamaan.

SKP ja SKNL:n synty

Puolueen nuoriso jaostotyö kehittyi ja laajeni ja v. 1922 SKP:n Uudenmaan piirin piirisihteeri Jaakko Kivi joka oli SKP:n Suomessa olevan johdon jäsen sai tehtäväkseen puolueen nuorisolinjan hoitamisen. Puolueen KK:n nuorisojaoston jäseninä olivat silloin S. Sos.dem. Nuorisoliiton johtohenkilöt Onni Lundberg, Emil Paajanen ja Kössi Ilola. Onni Lundbergin jouduttua v. 1923 alussa maanalaiseksi työntekijäksi hän hoiteli organisaattorina nuorisojaoston tehtäviä vuoden 1924 syksyyn, jolloin siirtyi Neuvostoliittoon. Ennen liiton itsenäistämistä ehtivät näissä SKP:n nuorisojaoston ja salaisen nuorisotoiminnan johtotehtävissä lisäksi olla useat julkisen nuorisoliikkeen johtavat henkilöt, kuten Väinö Vuorio, Hannes Mäkinen, Hjalmar E. Eklund, Konrad Arppe, Vilho Nokireki ja Ludvig Kosonen.^[2*]

Käänne itsenäisen, salaisen nuorisoliitto-organisaation luomisessa alkoi v. 1925 alussa kun liiton sihteerin tehtäviä ryhtyi Neuvostoliitosta palattuaan hoitamaan Onni Lundberg, salanimellä »Lasse». Hän selostaa 22. 2. 1925 KNI:lle: »...niin olemme nyt päättäneet muodostaa varsinaisen liiton, joka ollen edelleen kiinteässä yhteistyössä puolueen kanssa alkaa varsinaisen nuorisotyön ohjauksen. Organisaatioonsa nähden on tämä suunnilleen sama kuin aikaisempikin, eroten vain pääasiassa siinä, että yhteys johtavan komitean ja piirikomiteain välillä voi tapahtua suoranaisestikin, ilman puolueen välitöntä apua, ollen tämä kumminkin kaikesta tietoinen. Yhteys puolueen ja liiton välillä on välitön kaikissa korkeimmissa instansseissa. Johtava komitea on alkanut toimintansa ollen sen jäseninä siinä ennenkin olleet toverit.^[3*] Myös tähänastiset paikalliskomiteat ja työmaasolut, joita joillakin seuduilla on, katsomme nyt liittoon kuuluviksi». Ja 5. 3. 1925 »Lasse» ilmoittaa, että suurempiin kaupunkeihin on helppo saada soluja, kun vain saadaan järjestäjä.

SKP:n V puoluekokous joka alkoi Moskovassa 30. 7. 1925 käsitteli laajasti nuorisotoimintaa, ja siinä olivat mukana nuorison edustajat. Puoluepiirien edustajat kertoivat, että salaista itsenäistä nuorisotyötä oli saatu alkuun jo usean piirin alueella. Pekka Paasonen selosti kokoukselle salaista ja julkista nuorisotyötä korostaen, että SKNL:n itsenäisyydestä huolimatta kaikki järjestöt muodostavat yhden kokonaisuuden, bolsevistisen taistelujärjeston, alkaen vanhemmasta työväestöstä aina nuorisoon ja proletariaatin lapsiin saakka. Tämän järjestön tehtävänä on proletaarisen vallankumouksen valmistelu ja sen voittoon vieminen. Paasonen mainitsi myös työssä ilmenneitä heikkouksia työpaikoilla ja ammatillisissa järjestöissä. Arvioidessaan liiton tilaa sekä lähiajan työsuunnitelmia hän arvosteli salaisen toiminnan järjestämisessä ilmennyttä leväperäisyyttä sekä vetosi puolueen välttämättömään apuun jotta työ saataisiin alkuun. Hän totesi, että salaista nuorisoliittotyötä oli toden teolla tehty vasta kuluneen vuoden aikana ja nyt oli jo keskuskomitea ja aluejärjestöjä (tulevia piirejä) Helsingissä, Vaasassa, Tampereella, Lahdessa, Porissa, Viipurissa ja Harlussa. Työpaikkasoluja oli Helsingissä 21, Vaasassa 3 (+ yhteys 7 paikkakuntaan maaseudulla), Tampereella 1, samoin Lahdessa, Viipurissa ja Lappeenrannassa. Jäsenmäärästä ei vielä ollut luotettavia tietoja, koska työ oli vasta alussa. Salainen opiskelutyökin oli jo saatu käyntiin ja sotilasvalmennustyö puolueen kanssa oli alullaan. Työtä ohjaava lehti Nuori Kommunisti ilmestyi kerran kuussa 120 kpl. painoksena.

Keskustelussa tuli esiin melko paljon arvosteluakin samalla kun se selvitti salaisen nuorisotyön merkitystä ja välttämättömyyttä. Mm. Yrjö Sirola sanoi puheenvuorossaan: »Eräässä nuorisolehdessä oli kirjoitus, jossa valitettiin, että tilanne ei ole nykyään normaali, sellainen jossa voisi toimia ... Se on virheellinen käsitys. Normaali tilanne on meillä taistelu. Tämä on painettava mieliin eikä ole kirjoituksilla herätettävä pessimismiä.»

Kokous valitsi erityisen nuorisotyövaliokunnan (Pekka Paasonen, Laina Laaksonen (»Kaisa») ja (»Hermanni») valmistamaan nuorisotyötä koskevat päätöslauselmat Paasosen esityksien pohjalta. Näissä sanotaan mm. SKP:n ja SKNL:n suhteista:

»Kommunistinen nuorisoliike on saanut puolueelta tukea ja proletaarinen nuoriso puolestaan on toimekkaasti auttanut vallankumouksellista liikettä. Puolueen tulee vastaisuudessa auttaa nuorisoamme kaikessa, varsinkin nyt sen salaisen järjestön luomisessa sekä pitää sellaista yhteyttä, mikä takaa puolueen ja nuorison liikkeen kulkemisen yhteisellä vallankumouksellisella linjalla.»^[4*]

Salaisen nuorisotoiminnan välttämättömyydestä sanotaan mm:

»Se käsitys, mikä osin SKNL:n jäsenistön keskuudessa vallitsee, että kommunistinen nuorisotoiminta nykyisenä lahtariterrorin aikana olisi pelkästään legaalisena mahdollista, on vaarallinen harhaluulo, jonka seurauksena olisi kommunistisen nuorisotyön täydellinen lamaantuminen kaikilla sen eri aloilla. Suomen sos.dem. Nuorisoliiton lakkauttaminen vuonna 1932 ja koko sen edellinen ja jälkeinen vallassaolijain politiikka osoittaa, että todella kommunistisen nuorisotoiminnan Suomessa täytyy perustua salaisen järjestön toimintaan. Tämän osoittaa oikeaksi myöskin SNL:n toiminta. Se on ollut ja tulee edelleenkin lahtarien asettamain laillisuusrajojen pakosta olemaan 'pyöreätä'. Niin pian kuin liitto tuntuvasti astuu 'porvarillisen laillisuuden' varpaille, on sen edessä lakkauttaminen.»

Organisaatiotyön voimistamisesta kokous päätti:

»Kaiken ylläsanotun huomioon ottaen päättää puoluekokous keskittää nuorisotyön alalla voimat lujan, koko maata käsittävän salaisen nuorisoliiton luomiseen KNI:n hyväksymien salaisten nuorisoliittojen organisaatiomuotojen ja tehtävien perusteella, liiton jonka jäsenmäärä ei ole ainoastaan sadoissa vaan tuhansissa. Puolue avustaa niin organisatorisesti kuin muutenkin liiton työtä luovuttaen sille tarpeen tullen työntekijöitä, ja velvoittaa järjestönsä työpaikkasoluista piirikomiteoihin asti ryhtymään siellä, missä ei vielä vastaavia SKNL:n järjestöjä ole, perustamaan sellaisia yhteistyössä liiton keskuskomitean kanssa. Samalla velvoittaa puoluekokokous SKNL:n kaikin tavoin tukemaan puolueen työtä.»^[5*]

Kommunistisen Nuorisointernationaalin ohjelmallisten eväitten lisäksi asetti SKP:n V puoluekokous SKNLrn toiminnalle mm. seuraavat tavoitteet:

— järjestöverkoston laajentaminen niin, että liitolla vuoden loppuun mennessä on järjestöjä ainakin kaikissa suurimmissa teollisuuskeskuksissa;
— fraktiotoiminnan^[6*] järjestäminen Sosialistisen Nuorisoliiton sisällä ja kommunistisen nuorisojohdon turvaaminen kaikilla nuorisotoiminnan aloilla, sekä sen käyttäminen myös työpaikkasolutoiminnan voimistamiseen;
— valistustyö sotaväkeen menevien keskuudessa;
— leniniläisen kasvatustyön suorittaminen jäsenistön keskuudessa;
— SKP:n aktioiden ja kamppailujen tukeminen;
— Sosialistisen Nuorisoliiton toiminnan kaikinpuolinen tukeminen ja ohjaaminen;
— julkisen työpaikkatoiminnan, nuorison taloudellis-ammatillisen toiminnan aloittaminen, työläisnuorison olosuhteiden tutkiminen ja ammatillinen järjestäminen;
— fraktsiotoiminta ja nuorison etujen ajaminen ammatillisissa järjestöissä;
— taistelu Sos.dem. Työläisnuorisoliittoa vastaan;
— ryhmätoiminnan järjestäminen Sosialistisen Nuorisoliiton kautta TUL:ään, Työväen Raittiusliittoon ym. proletaarisiin järjestöihin;
— järjestönuorten liiton vallankumouksellistaminen, sen työn auttaminen ja johdon saaminen SNL:n käsiin;
— systemaattisen työn aloittaminen opiskelevan nuorison keskuudessa KNI:n päätösten mukaan, niiden proletaaristen ainesten voittamiseksi puolellemme.

SKNL:lle, joka ei vielä ollut pitänyt omaa edustajakokoustaan, antoi SKP:n V edustajakokous hyvän sysäyksen. Innostusta työhön lisäsi kokouksessa Kominterniä edustaneen KNI:n sihteerin Lominadzen puhe, jossa hän sanoi mm:

»Suomen nuorison toiminta on näyte monille muille, kuinka on toimittava... Teidän toimintanne on oikeilla raiteilla ja SKP:n johdolla nuorisotyö on hyvin edistynyt. En tiedä missä legaalinen ja illegaalinen toiminta olisivat niin hyvin yhdistyneet. Se mitä meillä on Suomessa — oikea linja, puolueen johto ja suuri 14-tuhantinen legaalinen järjestö kokemaan salaisen järjestön johtama — se on tyyppi, johon me pyrimme muuallakin eikä suinkaan menestyksellisesti. Teidän esimerkkinne on erittäin hyödyllinen KNI:lle ja koko KI:lle. Teidän saavutuksenne en esimerkki monille etumaisten maitten nuorisoliitoille, kuten Ranskan, Saksan ym».^[7*]

Mitä merkitsi salainen »maanalainen» toiminta

Vaikka salaisen järjestön kaaviokuva voidaan piirtää kuten julkisenkin (edustajakokous, keskuskomitea, piirikomitea, paikalliskomitea jne.) ja vaikka sillä on lukuisa joukko lehtiä ja julkaisuja ja se tekee propagandaa sekä johtaa joukkoliikettä, niin sivullisen ei ole mahdollista löytää ainuttakaan jäsentä eikä järjestöverkoston osaa. Ehdotonta salaisuutta tarvittiin turvaksi valtiollista poliisia, »ohranaa» ja sen agentteja vastaan. Salaisen toiminnan säännöt — konspiraatio — merkitsi sitä että jäsen noudattaa ehdotonta vaiteliaisuutta järjestön sisäisiin asioihin nähden, on kurinalainen suorittaen täsmällisesti hänelle uskotut tehtävät, säilyttää salaisuutensa toveripiirissä ja valtiollisen poliisin vankikopissa, jos sinne joutuu, on rohkea ja valmis uhraamaan henkilökohtaiset etunsa työväenluokan asian puolesta. Jokainen SKNL:n riveihin astuva nuori tiesi että pidätetyksi tultuaan saisi vankilatuomion ja mahdollisesti joutuisi kidutettavaksi valtiollisen poliisin toimesta. Vaara oli aina olemassa, sillä ohrana yritti jatkuvasti sijoittaa provokaattoreitaan työväen julkisiin ja salaisiin järjestöihin.

Salaisen toiminnan järjestörakenne ja työmuodot olivat yleensä kansainvälistä perintöä ja perustuivat erityisesti venäläisten vallankumouksellisten kokemuksiin. Parhaina kouluina niiden oppimiseen ja soveltamiseen toimivat vankilat. Niistä ei Suomessa puuttunut opiskelijoita, siitä piti valtiollinen poliisi huolen. Aatteellisen vakaumuksen ohella järjestösäännöt olivat ensimmäisiä asioita, joita SKNL:n jäsenten mieliin teroitettiin. Säännöistä muutamia otteita:

»Tarkoitus:
— SKNL on KNI:n osasto ja toimii sen päätösten ja ohjeiden mukaan.
— SKNL on nuorison proletaarinen luokkajärjestö, jonka tehtävänä on voittaa työtätekevä nuoriso maalla ja kaupungeissa kommunismin tarkoitusperien kannattajaksi ja toteuttajaksi, kasvattaa ja johtaa sitä proletariaatin yleiseen taisteluun ja pääomaa ja imperialismia vastaan proletariaatin diktatuurin puolesta. KNL puolustaa nuorison poliittisia, taloudellisia ja sivistyksellisiä vaatimuksia ja johtaa nuorison taistelua näiden vaatimusten puolesta, auttaa Kommunistista puoluetta kaikessa sen toiminnassa ja kasvattaa sille jäseniä;
— SKNL toimii SKP:n poliittisen johdon alaisena säilyttäen kuitenkin organisatorisen itsenäisyytensä. Organisatorinen yhteys SKNL:n ja SKP:n välillä tapahtuu henkilökohtaisen edustuksen tai yhteyden kautta eri elimissä.

Jäsenyys:
— Liiton jäsenenä pidetään jokaista 14–23 ikävuosien välillä olevaa, joka tunnustaa KNI:n ja liiton ohjelman ja säännöt, työskentelee jossain liiton järjestöissä alistuen kaikkiin liiton päätöksiin sekä suorittaa säännöllisesti jäsenmaksut;
— jäseneksi ottaminen tapahtuu liiton solun kautta ja jokaisen uuden jäsenen vahvistaa paikalliskomitea (PAK) tai aluekomitea (AK), missä sellainen on.

Liittorakenne:
— johtavana periaatteena on kansanvaltainen keskitys (demokraattinen sentralismi), selostusvelvollisuus jäsenille, ylempien elinten päätösten velvoittavuus;
— perusjärjestö-solu (työpaikka- tai aluesolu), solun kokous, solun toimikunta. Kolmekin henkilöä voi muodostaa solun, yli 7 henkilön solun on jakauduttava kahtia. Isommalla työpaikalla voidaan solut muodostaa tehdasosastoittain. Näiden edustajista muodostuu tehdaskomitea, joka on yhteydessä alue- tai paikalliskomiteaan.
— paikallisjärjestö, paikallisten solujen kokous, paikalliskomitea;
— suuremmissa kaupungeissa kaupunkijärjestö, kaupungin aluekomitea;
— alapiirijärjestö, alapiirikomitea;
— piirijärjestö, piirikomitea;
— SKNL, keskuskomitea;
— johtavat elimet asettavat tarpeen mukaan työaloittani jaostoja.

Fraktiot:
Erilaisissa järjestöissä joissa on työläis- ja talonpoikaisnuorisoa muodostavat siellä olevat SKNL:n jäsenet fraktion, jonka tehtävänä on toteuttaa siellä liiton ja puolueen politiikkaa.

Liittokuri:
— Kuri on ehdoton, sitä on jokaisen noudatettava. Ylempien elimien päätösten täyttämättä jättämisestä voidaan järjestö hajottaa, jäsen erottaa tehtävistä ja liiton jäsenyydestä. Erottamisesta päättää piirikomitea. Provokaattorien tai ilmiantajien rankaisemisesta päättää keskuskomitea, sopien puolueen kanssa.»^[8*]

SKNL:n asema vakiintuu v. 1925

Ilman suurempia juhlallisuuksia SKNL oli ottanut paikkansa Suomen nuorisoliikkeessä. Jo vuoden 1925 aikana se vakiinnutti oman organisaationsa ja suhteensa julkiseen nuorisoliikkeeseen ja puolueeseen. Suhteet Kommunistiseen Nuoriso internationaaliin, jotka olivat jo olleet kiinteät, tulivat nyt välittömiksi, vaikka salaisia yhteysteitä ja postinkuljetusta hoitikin edelleen puolue. Verrattaessa maamme oloja Skandinavian tai Keski-Euroopan maihin olosuhteet olivat Suomessa erilaiset ja moninkertaisesti vaikeammat. Elimme kiristyvän diktatuurin oloissa. Nuorisoliikkeemmekin oli erilaista. Skandinavian maissa samoin kuin useassa muussa Euroopan maassa se toimi julkisesti, mutta Suomessa toiminta sai olosuhteiden pakosta mitä erilaisimpia salaisia ja julkisia muotoja. Suomen asema läntisten imperialististen maiden sodanvalmistelujen ja vakoilun sillanpäänä Neuvostoliittoa vastaan teki työväenliikkeelle ja sen nuorisolle välttämättömäksi taistella rauhan ja Neuvostoliiton puolesta. Maamme vasemmistolais-kommunistinen nuorisoliike oli vaikeista oloista huolimatta huomattavasti laajempaa ja vallankumouksellisempaa kuin missään Skandinavian maassa.

Asemansa Suomen julkisen ja vasemmistolaisen nuorisoliikkeen järjestäjänä ja johtajana SKNL sai ikään kuin luonnostaan. Vallankumouksellinen nuoriso vahvisti sen itse työllään ja puolueen ja KNI:n tukemana. Liiton ensimmäisessä toimintakertomuksessa keväällä v. 1925 kerrotaan mm:

»Helsinkiin muodostettiin työtä johtamaan ja liiton toimintaa järjestämään komitea, joka otti nimekseen Suomen Kommunistisen Nuorisoliiton keskuskomitea. Komitean toimesta perustettiin sittemmin kaikille julkisen nuorisoliiton piiritoimikuntien kotipaikoille piirikomiteat. Nämä taasen alkoivat kukin alueellaan kehittää illegaalista järjestökoneistca. Julkisiin osastoihin perustettiin kommunistisia ryhmiä, jotka alkoivat heti niiden toimintaa johtaa ja muodostaa niiden jäsenistöstä kannatussoluja työpaikoille. Nämä työpaikkasolut ovat nyt muodostuneet koko illegaalisen liiton perusjärtöiksi.

Liiton toiminta on ollut vaikeata ja sen järjestäytyminen hidasta. Aatteellisia esteitä ei kylläkään ole ollut, sillä kaikkien vainojen kautta on työläisnuoriso oppinut käsittämään illegaalisen toiminnan välttämättömyyden. Mutta esteenä on ollut se, että nuorison kaikki järjestelykykyiset jäsenet ovat jo aikaisemmin tulleet sidotuiksi illegaalisiin puoluejärjestoihin ja joutuvat kuluttamaan kaiken toimintavoimansa niissä. Näinollen liitto on joutunut kasvattamaan illegaaliseen työhön aivan nuoria ja järjestötoimintaan perehtymättömiä jäseniä ja tämä kasvatustyö on näin ollen hidastuttanut liiton järjestöllistä voimistumista... Kaikista vaikeuksista huolimatta on kuitenkin jo päästy melkoisiin tuloksiin. Liitolla on olemassa eri puolilla maata noin 60 solua ja niissä noin 250 jäsentä. Solut ovat yksinomaan työpaikkasoluja.

Tärkeimmän työn on liitto tähän mennessä suorittanut bolsevistis-antimilitaristisen työn alalla ja siinä saavuttanut myös tärkeimmät tulokset. Liiton solut ovat kiinnittäneet erikoista huomiota armeijaan joutuvien työläisnuorukaisten kasvattamiseen. Solut ovat laatineet työpaikoillaan jo hyvissä ajoin ennen kutsuntoja tarkat luettelot armeijaan joutuvista työpaikkansa nuorukaisista ja erikoisesti kiinnittäneet huomiota heidän valmistamisekseen. Tuloksena onkin ollut, että kommunististen työntekijäin luku armeijassa on liiton toimintakaudella huomattavasti kasvanut.» ... »Illegaalinen liitto johtaa täydellisesti legaalisen liiton toimintaa sen sisällä olevien ryhmiensä kautta.»

Ensimmäisistä SKNL:n piiritoimikunnista tiedetään, että Helsinki–Uusimaa »Pikkiä» oli muodostamassa Ville Pessi, jolle SKP:n piirisihteeri järjesti yhteyden SKNL:n sihteeriin »Lasseen». Pessi kokosi piiritoimikuntaan Toivo Karvosen, Paavo Kivikosken* ja Aatto Sallisen, joiden avulla verkostoa alettiin rakentaa piirin alueelle. Vaasassa muodostivat SKP:n nuorisojaoston v. 1924 Lempi Viheriä, Nestori Parkkari ja Toivo Latva ja SKNL:n piirikomitean v. 1925 Urho Harjunpää, Alli Ruosteoja, Toivo Latva, Oskari Tammelin, Lempi Viheriä ja SKP:n edustajana Erkki Nissinen. Kemissä muodostivat piirikomitean v. 1925 Eino Tainio, Heikki Karppinen, Elsa Korhonen (Karppinen), Miina Kylmänen ja Ahti Näykki, Kuopiossa Martti Miettinen ryhtyi sitä muodostamaan ja Lahdessa olivat piirikomitean alullepanijoita v. 1926 Väinö Sandelin, Kauno Mattila ja Tarmo Uusitalo.

Toimintakertomuksessa oleva solujen ja jäsenten määrä perustui ilmeisesti arvioon. Tällöin ei vielä ollut sovittu, mitkä puolueessa olevat nuorisosolut siirrettäisiin nuorisoliitolle, joten luvut ovat suurempia kuin syyskuun tilaston mukaan, jolloin toiminta oli järjestetty jo seitsemällä piirillä. Piirikomiteoita (Pikit) oli silloin Helsingissä, Tampereella, Porissa, Vaasassa, Lappeenrannassa, Viipurissa ja Kuopiossa. Soluja oli yhteensä 40 ja jäseniä 149. Keskuskomitea kokoontui tähän aikaan melkein joka viikko ja sen jäsenet saattoivat tavata toisiaan päivittäin. Salaisen organisaatiotyön kiireellisyydestä huolimatta työn painopiste pysyi kuitenkin pääasiassa julkisen liiton työn ohjaamisessa. Monet suunnitelmat, vieläpä kirjalliset työt tehtiin SKNL:n keskuskomiteassa. KK:n yhteyksiä piirikomiteoihin hoidettiin henkilökohtaisesti sekä puolueorganisaation kautta menevillä ohjekirjeillä. Vaikka KK:n ja sen alaisten jaostojen kokouksia useimmiten pidettiin jonkun vähemmän ohranan kirjoissa olevan toverin kotona, saatettiin erilaisia tapaamisia järjestää melko avoimestikin julkisten järjestöjen toimistoissa tai kokoushuoneissa, koska henkilöt olivat pääasiassa julkisia.

SKNL oli suorittanut läpimurtonsa suhteellisen hyvällä menestyksellä ja vieläpä niin, että valtiollinen poliisi huomasi tapahtuman vasta v. 1925 lopulla. Etsivän Keskuspoliisin (EK:n) silloinen päällikkö Esko Riekki kirjoittaa 11. 11. 1925 alaosastoille erään Kemissä pidätyksen yhteydessä takavarikoidun paperin perusteella seuraavaa:

»Pääosastolla ei toistaiseksi ole tästä SKNL:stä muita varsinaisia tietoja kuin mitä edellämainituista ohjeista ilmenee, mutta koska se pääosaston tietojen mukaan on muodostettu sos. nuorisoliiton jäsenistä ja ehkä saman liiton sisälle, vaikkapa ehkä elimellisesti tästä erilliseksi, niin voi olla mahdollista että tiedustelutyöllä ja taitavilla kuulusteluilla varsinkin nyt vireillä olevassa n.k. sos. nuorisoliiton suurjutussa voidaan saada lisätietoja sanotusta, toistaiseksi vielä muodostumassa olevasta ja hämärästä SKNL:stä.»^[9*]

Valtiollinen poliisi, joka vuoden 1918 jälkeisinä vuosina oli kehitetty valtiovallan johdossa olevan taantumuksellisen porvariston ja valkoisen valtakomennon häikäilemättömiinmäksi aseeksi työväenliikettä vastaan, levitteli kuristuslonkeroitaan SKNL:a kohti. Kokonainen armeija »ohranoita» ja maksettuja »vasikoita» (»Kalv» tai »Tiedoittaja N:») lähetettiin liikkeelle. Taistelusta »Ohranaa» vastaan tuli tärkeä osa nuorisoliikkeen työstä. Perustellessaan määrärahantarvettaan v. 1921 EK selitti salaisessa mietinnössään mm:

»Viime vuonna pidätettiin EK:n toimesta 2637 henkilöä. Yksistään H:gissä sijaitsevan Pääosaston toimesta oli pidätettyjä henkilöitä 760 henkeä. Sotaylioikeudessa on EK:n toimesta pidätettyjä tuomittu ajalla 1.6.–31.12.–20 kaikkiaan 66 henkeä ja alasotaoikeudessa kenties enemmänkin.»^[10*]

SKNL:llä oli yhteydet ja suhteet moniin maihin. Niitä hoidettiin suoraan tai KNI:n kautta. KNI oli perustamiskokouksensa jälkeen pitänyt kongressejaan vv. 1921, 1922 ja 1924, ja oli kasvanut valtavaksi nuorison maailmanjärjestöksi. Sen kokemuksiin perustuva apu oli merkittävä. Jo v. 1926 alussa kuului KNI:een jäseniä 50 eri maasta ja yksin Neuvostoliiton Leniniläiseen Kommunistiseen Nuorisoliittoon n. 2 miljoonaa nuorisoliittolaista ja saman verran pioneereja.

SKNL:llä oli oma edustajansa — Suomen nuorisoliikkeessä kasvanut — KNI:n sihteeristössä, ja se teki yhteydet säännöllisiksi. SKP:n nuorisojaostojen siirryttyä SKNL:n järjestöiksi muodostettiin Moskovaan v. 1926 erityinen nuorisoasioita valmisteleva SKP:n nuorisojaosto. Sen tehtävänä oli auttaa ja tukea kaikin tavoin SKNL:n työtä. Siksi se piti yhteyksiä ja järjesti erilaista toimintaa myös Leningradin Vähemmistökansallisuuksien kommunistiseen yliopistoon ja Moskovan Lenin-kouluun opiskelemaan saapuneiden suomalaisten nuorisoliittolaisten kesken. Tämän jaoston työhön osallistuivat eri vuosina monet tunnetut nuorisoliittolaiset, mm.: Toivo Antikainen, Pekka Paasonen, Hannes Mäkinen (»Matti Stein»), Kaarlo Kosunen (»Kalle Kajava»), Hertta Kuusinen, Inkeri Lehtinen (»Helga Ström», »Maija Falk»), Eino Lehto (»Martti Nilsson», »Aapeli»), Ville Honkanen (»Eero Fors»). Inkeri Lehtinen toimi pitkän aikaa sen sihteerinä.^[11*] Jaoston kokouksiin osallistuivat tavallisesti myös Suomesta käymässä olevat liiton työntekijät ja KK:n jäsenet sekä useat puolueen keskuskomitean jäsenet. Vuodesta 1925 lähtien SKP:n KK:n poliittisen toimikunnan kokouksiin osallistui nuorisotoimintaa ja yleispoliittisia kysymyksiä käsiteltäessä aina KNI:n Tpk:n Suomen edustaja. Monet Suomen nimekkäät nuorisoliittolaiset, jotka joutuivat ohranaa pakoon Neuvostoliittoon, pysyivät yhteydessä SKNL:oon ja auttoivat sen toimintaa. Mm. Ludvig Kosonen kirjoitti vakavasta sairaudestaan huolimatta nuorisotoiminnasta sykähdyttävän romaanin, nimeltä Lippulaulu. Kössi Ilola (»Pentti Notko») kirjoitti vanhan Sos.dem. nuorisoliiton historian, Katsauksia Suomen työtätekevän nuorison luokkataisteluliikkeen historiaan.

Takaisin sisällysluetteloon

8. Julkinen ja salainen nuorisotoiminta vv. 1926-29

Jo v. 1925 lopulla alkoi SKNL:n sekä SKP:n johdolle selvitä, että porvaristo jälleen iskisi julkiseen nuorisoliikkeeseen. Siksi korostettiin salaisen toiminnan tehostamista ja suunniteltiin myös uusia julkisia toimintamuotoja. Nähtiin, että porvaristo ei lopettaisi hyökkäyksiään vasemmistolaista nuorisotoimintaa vastaan olivat sen muodot mitkä tahansa. Siksi oli kehitettävä julkisen toiminnan puolustus mahdollisimman tehokkaaksi. Uuden julkisen maatakäsittävän keskusjärjestön muodostamisesta luovuttiin, koska sen lakkauttaminen kokonaisuutena olisi helpompaa. Alettiin kehitellä erillisiä, paikallisia, pysyviä tai tilapäisiä toimintamuotoja, joista SKNLrn johdolla muodostuisi yhtenäinen voima. Näitä virallisesti toisistaan erillään toimivia järjestöjä ja työmuotoja olivat: Opintoyhdistysliike paikallisine »epäpoliittisine» opintoyhdistyksineen; tilapäiskomiteat poliittisten tehtävien ja kamppailujen toteuttajina ja propagandistiliike (kisällilaulu-, ym. ohjelmaryhmät) poliittisen agitaation ja propagandan suorittajana.

Opintoyhdistysliike

Joulukuussa 1924 perustettiin Helsingin Nuorten Työläisten Opintoyhdistys, joka aloitti toimintansa lähinnä opintojärjestönä. Ennen Sosialistisen Nuorisoliiton lopullista lakkauttamista, huhtikuussa 1926, oli opintoyhdistyksiä eri puolilla maata jo 40. Nuorison railakas esiintyminen Sosialistisen Nuorisoliiton oikeusjutussa nosti innostuksen aallon ja SKNL saattoi todeta, että työ »julkisella ja salaisella sektorilla on lähtenyt reippaasti liikkeelle».

18. 4. 1926 kokoontui Helsingin työväentalossa järjestettyyn kokoukseen Helsingin, Vuorelan, Pasilan ja Malmin Nuorten Työläisten Opintoyhdistysten edustajat perustamaan Opintotyön Neuvontayhdistystä. Sen puheenjohtajaksi tuli Lauri Ahokanta, sihteeriksi Vieno Suominen sekä toimikunnan muiksi jäseniksi Yrjö Aliklaavu, Viljo Mäkinen, Kalle Rämä ja varalle Taimi Korpinen ja Väinö Lundgren.

Säännöt määrittelivät, että

»Opintotyön Neuvostoyhdistys on itsenäinen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää työväen kirjallisia ja valistuksellisia harrastuksia ja olla yhdyssiteenä samaa tarkoitusta varten perustettujen valistus- ja opintojärjestöjen kesken. Yhdistys toimeenpanee luentotilaisuuksia ja kursseja, hankkii opiskeluvälineitä ja tarkoitukseen sopivaa kirjallisuutta sekä perustaa työväen keskuuteen valistus- ja opintoyhdistyksiä.»

Rekisteripapereihin tarvittavissa säännöissä ei näy järjestön poliittinen väri. Toimikunnan puolen liuskan mittainen työohjelma määrittelee järjestön tarkoituksen toimia koko maan työläisnuorison henkisten rientojen kehittämiseksi ja kiinnittää Suomen työtätekevän nuorison huomio vakavaan opiskelutyöhön. Opiskelu tapahtuu marxilaisessa hengessä päämääränä saada parannetuksi työläisnuorten nykyistä tukalaa asemaa. Vanhempaa työväestöä tukien on pyrittävä vapautumaan sorronalaisuudesta. Opiskelutyön ohella järjestö järjestää käytännöllistä toimintaa, kokouksia, juhlia, retkiä jne.^[12*]

Uudelle järjestölle alkoi vilkas työkausi. Avunpyyntöjä yhdistysten perustamisessa, opinto- ja ohjelma-aineistoista alkoi virrata Helsinkiin eri puolilta maata. Iltaisin suoritettuna vapaaehtoisena työnä asiaa ei kauankaan voitu hoitaa. Järjestölle piti palkata järjestäjä yhdistyksen sihteerin ryhtyessä toimistonhoitajaksi.

Järjestäjäksi valittiin Armas Äikiä, joka kesäkuussa v. 1926 puolentoista vuoden vankilatuomion saaneena pääsi Turun lääninvankilasta vapaalle jalalle odottamaan korkeimman oikeuden päätöstä. Äikiästä tuli samalla SKNL KK:n jäsen ja hän lähti kiertämään maata opintoyhdistysliikkeen järjestäjänä. Kesken työtä, vuoden 1927 puolella, tuli korkeimman oikeuden vahvistus tuomioon ja Äikiän olisi pitänyt lähteä vankilaan. Mutta kun silloin ei löydetty sopivaa henkilöä tilalle, SKNL:n johto päätti, että hän jää työskentelemään maanalaisena siksi kunnes tämän kirjoittaja vapautuisi keväällä Tammisaaren Pakkotyölaitokselta. Vapauduttuaan Parkkari otti Äikiän tehtävät opintoyhdistysliikkeen järjestäjänä ja SKNL KK:n jäsenenä. Äikiä ilmestyi julkisuuteen ja poliisi vei hänet heti vankilaan. Eräs ajalle tyypillinen vaihto oli tapahtunut.

Nuorisoliikkeen nousu oli nyt nopeampaa kuin Sosialistisen Nuorisoliiton aikana, vaikka vaikeuksia ei puuttunut ja liikkeen sisällä oli syntymässä »oppositio» erilaisine käsityksineen työmuodoista. Eräs osa johtavistakin jäsenistä oli sitä mieltä, että oli perustettava avoimesti sosialistisia yhdistyksiä, jotka »vetävät» paremmin. Tämä ajatus perustui mm. siihen, että joulukuussa 1926 sosialidemokraatit muodostivat Väinö Tannerin johdolla hallituksen, joka »opposition» mielestä oli nyt asetettava koetukselle. Kysymystä nuorison toimintamuodoista käsiteltiin SKNL KK:n aloitteesta keväällä 1926 mm. SKP KK:ssa. Mukana olivat liiton sihteeri ja KNI:n edustaja sekä puolueesta mm. O. W. Kuusinen, Kullervo Manner ja Hjalmar E. Eklund (»Salminen»). Asiasta annetussa lausunnossa todetaan:

»Julkisen nuorisoliiton lakkauttaminen ei lyönyt alas työläisnuorten toimintahalua, se on kyennyt järjestämään useita onnistuneita kampanjoita, järjestämään melko laajan julkisen toimintakoneiston nuorisokomiteain, opintokerhojen, klubien yms. kautta. Salaisen koneiston laajentamisesta riippuu uusien julkisten järjestoinuotojen toteuttaminen. Toiminta osoittaa, että SKNL pienestä jäsenmäärästään huolimatta on toimintakykyinen.»

SKNL KK:n enemmistö kuten Opintotyön Neuvontayhdistyskin olivat sosialististen yhdistysten perustamista vastaan ja jo aikaisemmin sovittujen työmuotojen kannalla. Niiden saamaa kannatusta osoittaa toiminnan nousu ja järjestöjen kasvu. Syyskuussa 1926 oli jo 80- opintoyhdistystä ja heinäkuussa 1927 120, joissa jäseniä 5000. SKNL:n solujen määrä nousi toukokuusta 1926 kesäkuuhun 1927 54:stä 87:ään ja jäsenmäärä samana aikana 240:stä 460:een. Opintoyhdistyksiä varten ei perustettu virallisia piiritoimikuntia, vaan kunkin piirin vahvin yhdistys hoiteli piirin keskuksen tehtäviä omissa nimissään. Tästä huolimatta järjestäjät kiersivät mm. syksyllä ja talvella 1927 7 piirissä ja puhujia välitettiin jatkuvasti.

Opintokerhotyön lisäksi opintoyhdistykset järjestivät viikkokokouksia, toveri-iltoja, kesäjuhlia, retkeilyjä jne. Mm. v. 1927–28 talvella oli koko piiriä käsittäviä talvijuhlia jokaisella piirillä, joita oli silloin 12. Opintoyhdistykset rahoittivat Opintotyön Neuvontayhdistyksen toimintaa lahjoituksilla ja maksamalla opinto-ohjelmista. Todellinen vakava opintotoiminta kasvoi tänä aikana laajemmaksi kuin edellisten vuosien aikana. Yleisimpinä opintoaiheina olivat marxilaisuus, sosialismin historia, kirjallisuus ja järjestötyö. Julkisten opintoyhdistyskerhojen lisäksi oli SKNL:lla salaisia marxilaisuutta tutkivia opintokerhoja.

Opintoyhdistysliikkeellä ei virallisesti ollut omaa lehteä tai julkaisua, mutta Sosialistisen Nuorisoliiton aikana syntynyttä Liekkiä kustansi nyt Kirjallisuuden edistämisyhdistys ja sitä levitettiin suurella menestyksellä.

Liekin lisäksi kustannettiin yksityishenkilöiden nimellä kevätlehteä Rynnäkköön, Nuoren Työläisen Joulua, pikkukirjasia jne.^[13*] Julkaisujen painokset saattoivat nousta 10.000–20.000:een ja ne levitettiin myymällä irtonumeroina. Erityisen runsaasti toimitettiin käsin tehtyjä yhdistysten harjoituslehtiä tai seinälehtiä. Ne ilmestyivät tavallisesti kerran kuukaudessa, joissakin järjestöissä jopa kerran viikossa. Opintotyön Neuvontayhdistys alkoi julkaista marraskuussa 1929 Nuori Opiskelija nimistä opintotyötä auttavaa lehteä, jonka ensimmäinen numero kuitenkin takavarikoitiin.

Vaikka opintoyhdistysliike ei voinut pitää edustajakokouksiaan, niin piiriä ja maata käsittäviin raittius-, ammattiliitto- ym. edustajakokouksiin osallistuvat nuoret kokoontuivat usein samalla omiin neuvotteluihinsa. Niissä käsiteltiin opinto-, komitea- ym. nuorten toimintaa koskevia asioita. Näiden puolijulkisten kokousten järjestäjänä oli useimmiten SKNL.

Komiteatoiminta

Opintoyhdistysten ympärillä alkoi nopeasti syntyä poliittista toimintaa. Porvarillinen lehdistö leimasi ne kommunistisiksi provosoiden viranomaisia käymään niihin käsiksi. Suojellakseen rekisteröityjä yhdistyksiä, joita tarvittiin nuorisojoukkojen kokoamiseksi, SKNL aloitti poliittisten kamppailujen hoitamisen tilapäiskomiteain avulla. Se tapahtui yleensä siten, että »asianharrastajat» kutsuivat nimissään koolle yleisen kokouksen, jossa käsiteltiin jotain ajonkohtaista asiaa ja valittiin komitea hoitamaan siihen liittyvä tehtävä tai kamppailu. Kun tehtävä tuli suoritetuksi kutsuttiin koolle selostuskokous. Tällöin valittiin usein uusi komitea jotain uutta tehtävää varten. Komiteat keräsivät rahaa, painattivat julistuksia ja kirjallisuutta, järjestivät tilaisuuksia ja saivat joukkotuen opintoyhdistysverkoston, SKNL:n solujen ja propagandaryhmien avulla.

Komiteatoiminta lähti reippaasti liikkeelle jo 1926, jolloin mm. syyskuun alussa pidettyyn kansainvälisen nuorisopäivän tilaisuuteen Helsingissä osallistui yli 1000 henkilöä. Marraskuussa järjestettiin hyvällä menestyksellä ammatillinen valistusviikko ja Suomen Sos.dem. Nuorisoliiton perustamisen 20-v. juhlat joulukuussa sekä Lenin–Liebknecht–Luxemburg (LLL) -viikko tammikuussa.

Komiteat, joita saattoi olla yhtäaikaa toiminnassa eri puolilla maata yli satakin, toimivat monilla aloilla ja toiset pitemmänkin aikaa. Ne saattoivat järjestää myös yhteistoimintaa keskenään, toimintaa työpaikoilla tai alueilla, vieläpä piiriä käsittäviä kokouksiakin. Komitean jäsenistä olivat yleensä useat SKNL:n jäseniä ja he ohjasivat toimintaa liiton ohjeiden mukaan.

Propagandistiliike

Kiihtyvä poliittinen toiminta, jota sävyttivät myös kansainvälisen työväenliikkeen kasvu ja Neuvostoliiton saavutukset, innoitti uusiin työmuotoihin. Entisenlaiset laulukuorot, näytelmä- tai lausuntaryhmät eivät enää riittäneet. Oli saatava jotain uutta ja repäisevämpää, nopeammin vastustajan haasteeseen vastaavaa. Niinpä kommunistisen ja vasemmistolaisen nuorison keskuudessa lähtivät liikkeelle kisällilaulu-, sinipusero-, elävälehti- ym. ryhmät. Sinipusero- ja elävälehti-ryhmien kohdalla saatiin esimerkkejä Neuvostoliitosta ja Saksasta missä ne olivat suosittuja.

Näinä vuosina voimakkaaksi ja poliittisesti suurimerkitykselliseksi kasvaneen propagandistiliikkeen alkuna voidaan pitää »Meijän poikien» lauluryhmän perustamista Helsingissä kesällä 1927. Sitä ennen oli jonkin aikaa toiminut »Rajamäen pojat» -niminen ryhmä, joka kuitenkin alkoi »aristella» päivänpoliittisten luokkataistelulaulujen laulamista. Se hajosi »Meijän poikien» astuessa punaisine paitoineen poliittisen agitaation keulaan. Tätä esimerkkiä seuraten kisälliryhmiä syntyi ympäri maata kuin sieniä sateella. Laulujen teksti oli ajankohtaista poliittista propagandaa tai terävää vastustajan ja omienkin »hoipertelijain» arvostelua ja paljastamista. Ryhmien poliittiset iskut olivat nopeita. Niillä saatettiin protestoida tai vastata luokkavihollisen otteeseen jo muutaman päivän kuluessa. Tämä kävi päinsä, kun laulujen ja muiden ohjelmien tekijät tulivat nuorisoliikkeen omista riveistä ja useissa tapauksissa laulut syntyivät ryhmän yhteistyönä. Laulujen ja muidenkin ohjelmien parhaina valmistajina mainittakoon helsinkiläisistä mm. Ludvig Kosonen (Lulu), Gunnar Laine (Guntsa), Armas Äikiä, Tatu Väätäinen, Kaarlo Kivilahti (Kilu), mutta hyviä tekijöitä löytyi myös piirikeskuksista. Merkittävää työtä laulujen sovittamisessa ja säveltämisessä suoritti Helsingin Nuorisokuoron johtajana toiminut nuori säveltäjä Leo Salminen (Kärki).

Laulu-, sinipusero- ja muutkin esiintymisryhmät rikkoivat rohkeasti entiset esiintymiskaavat, tehostivat esityksiään liikunnalla, värikkäillä puvuillaan jne. Monet lauluryhmät käyttivät punaisia paitoja ja niissä usein sirpin ja vasaran merkkiä. Tämä oli tietysti porvaristolle kauhistus, mutta se tempaisi nuorison ja vanhemmankin yleisön mukaansa. Näiden ryhmien mukana oli syntymässä uutta temperamenttia ja uutta henkeä.

Agitaatioryhmien ohjelman poliittisuuden vuoksi Opintotyön Neuvontayhdistys ei voinut sitä välittää, ja siksi sitä teki aluksi helsinkiläinen Meijän poikien ryhmä. Tehtävä kävi kuitenkin pian ylivoimaiseksi, vaikka erilaisten piiri- ja maatakäsittävien juhlien ja neuvottelujen yhteydessä sovittiin ohjelman vaihdosta ym. Lopulta järjestettiin propagandaryhmien oma organisaatio ja sovittiin maatakäsittävästä yhteistoiminnasta.

Vireän toiminnan aikaa

Vuodet 1926–1929 merkitsevät vallankumouksellisen ja vasemmistolaisen nuorisoliikkeen historiassa erikoislaatuisen ja hyvin ripeän toiminnan aikaa. SKNL maanalaisena nuorisojärjestönä oli vakiinnuttanut asemansa ja luonut ympärilleen monimuotoisen julkisen toiminnan. Lisäksi toimittiin ammatillisissa järjestöissä ja ohjattiin varhaisnuorisotyötä, mutta näihin palaamme erikseen. Historiallisten asiatietojen saaminen tältä kaudelta on ollut erittäin vaikeata, koska salaiset järjestöt eivät pitäneet pöytäkirjoja ja julkisetkin järjestöt jatkuvasti vainottuina välttivät säilyttelemästä liikoja asiakirjoja. Lisäksi suuri osa papereista joutui poliisitakavarikkojen, kotitarkastuksien ja järjestöjen lakkautuksien yhteydessä hukkaan.

Kun »työväenhallitus» vuoden 1926 lopulla nimitettiin, oli maassa alkanut talouselämän suhteellisen vakaantumisen kausi. Se merkitsi elinkeinoelämän elpymistä ja ulkomaankaupan voimistumista. Hyvät konjunktuurit turvasivat varsinkin vientikapitalisteille voittojen kasvun, mutta terrorin avulla alaspainettua työtätekevien elintasoa se ei vastaavasti nostanut. Työväen järjestyneisyys ja myös lakkoliikkeet alkoivat kasvaa. Vuosina 1926–1929 ne olivat sen vuosikymmenen korkeimmissa lukemissa. Luokkien väliset suhteet kärjistyivät. Työnantajat marssittivat esiin jo 20-luvun alusta toimineet ammattirikkuriarmeijansa, ns. Pihkalan kaartin ja panivat toimeen työsulkuja, kuten n. 9 kk. kestäneen 9000 työläistä käsittävän metallisulun v. 1927. Näillä menetelmillä yritettiin nujertaa ammatilliset järjestöt ja työläisten oikeutetut vaatimukset. Terrorista huolimatta ammatillisesti järjestyneiden työläisten lukumäärä kasvoi vuoden 1925 50.472:sta vuoteen 1928 mennessä 90.231:een ja samalla liikkeen johdossa vasemmistolaisten ja kommunistien ote vahvistui. Lakot alkoivat myös tuottaa voittoja. Mm. metallisulku päättyi työläisten voittoon, vaikka useilla työpaikoilla käytiin aseistettujen lakonrikkureiden kanssa melkoisia kahakoita.

Tämän kauden huomattavimpia komiteanpohjalla sovellettuja joukkokamppailuja oli nuorisoliikkeen perustamisen 20-vuotisjuhlat joulukuussa 1926. Tilaisuuksia ja erilaista propagandaa järjestettiin kautta maan. Maatakäsittävä komitea valittiin 11. 11. 1926 Helsingissä ja siihen tulivat Väinö Vuorio, Matti Lappi, Aarne Väre, Aatto Sallinen ja Hanna Kuusela. Komitea piti huolen erilaisesta ohjelmasta, puheista ja puhujista sekä levitti punaisella painettua julistetta, jossa sanottiin mm:

»Me voimme katsoa ylpeinä menneisyyteen. Koko liikkeemme historia kuluneelta 20-vuotiskaudelta on yhtämittaista kertomusta taisteluista ja toiminnoista, yhtämittaisista ja jatkuvista ponnisteluista valoon ja vapauteen. Tosin on tappioitakin kärsitty, virheitä tehty ja toisinaan hairahduttu vääriin arvioihinkin, mutta taistelua ei ole kartettu, vihollista pelätty, eikä vastustajien armoille antauduttu.»

SKNL:n konferenssi v. 1927

Kasvavan taistelun olosuhteissa pidettiin elokuussa Moskovassa SKNL:n ensimmäinen konferenssi. Oli tullut aika tilanteen ja asioiden vakavaan pohtimiseen, vaikka jokaisen tällaisen kokouksen järjestäminen oli täynnä vaaroja, koska niihin osallistujia uhkasi vangitseminen. SKNL oli vuoden 1926 lopulla saanut toisen sihteerin. Hän oli entinen Sos.dem. Nuorisoliiton Oulun piirin sihteeri Eino Lehto, joka oli opiskellut Neuvostoliitossa ja palannut Suomeen jatkamaan nuorisotyötä »Aapelin» salanimellä. Konferenssiin osallistuivat SKP:n nuorisojaostosta Toivo Antikainen, Hannes Mäkinen, Hertta Kuusinen, liiton sihteeri Eino Lehto, Urho Harjunpää, Jukka Marttelius, salanimet »Jussi» ja »Mikko», sekä Kaarlo Kosunen joka oli vuoden alusta nimitetty KNI:n Tpk:n SKNLrn edustajaksi Pekka Paasosen siirryttyä toisiin tehtäviin.

Konferenssi käsitteli perusteellisesti nuorisotyön eri aloja. Todettiin mm. että SKNL:n kehitys oli ollut myönteinen ja sen jäsenmäärä kasvanut vuoden aikana noin puolella. Solujen enemmistö toimi nyt työpaikoilla. SKP:n viidennen puoluekokouksen (v. 1925) antamien tehtävien katsottiin jäävän edelleen voimaan ja päätöslauselmassa, jossa annettiin ohjeita eri alojen työstä, hyväksyttiin myös julkisessa nuorisoliikkeessä käyttöön otetut toimintamuodot ja kehotettiin edelleen monipuolistamaan niitä. Erityisesti korostettiin antimilitaristisen työn tehostamisen välttämättömyyttä Neuvostoliittoa vastaan kohdistuneiden sota valmistelujen vuoksi. Myös järjestönuorten työn auttamista ja kehittämistä korostettiin ja keskusteltiin uusista työmuodoista mm. koululaitoksen piirissä.

Konferenssin päätökset toimitettiin solujen käsittelyyn, niitä levitettiin Nuoren Kommunistin ja soluille lähetettyjen opiskeluohjelmien välityksellä. Konferenssi merkitsi vauhtia liiton työlle, ja se näkyi myös solujen ja jäsenmäärän kasvuna:

Liiton fraktioiden määrä oli myös kasvanut niin, että helmikuussa 1928 niitä oli ammatillisissa järjestöissä 68, nuorisojärjestöissä 58 ja muissa järjestöissä 33, yhteensä 159.

Tulokset näkyivät myös julkisessa toiminnassa, josta muutamia esimerkkejä. Vuosi 1927 oli eduskuntavaalien vuosi. Julkisen puolueen puuttuessa vasemmistolainen nuoriso joutui julkisilla järjestöillään osittain edustamaan vasemmistolaista poliittista työväenliikettä vaalitaistelussa. Vaikka nuorison vaalityö virallisesti tapahtui komiteatoiminnan kautta, siinä olivat mukana kaikki toimintamuodot. Helsingin nuorison vaalikomitea, joka toimi samalla maatakäsittävänä komiteana, muodostettiin seuraavasti: Pariisin Kommuunin muistopäivän ja Maarianpäivän komiteat selostivat toimintaansa 7. 4. Helsingin työväentalolla. Samalla tilaisuudessa keskusteltiin osallistumisesta eduskuntavaaleihin ja Jalmari Kuuselan ehdotuksesta valittiin nuorison vaalityötä johtava komitea, johon tulivat: Toivo Sillanpää, Axel Mannila, Antti Karvonen, Lempi Väärä, Nestori Parkkari, A. Ahtela, Eino Tomiainen, Allan Kurvinen ja Helmi Korkeakangas. Komitea sai valtuudet koota työjoukkoja, laatia julistuksia jne. Pian saatiinkin työjoukkoihin 200 nuorta ja komitea otti yhteyden vanhempien työläisten vastaaviin elimiin. Kerättiin varoja, järjestettiin juhlia ja kokouksia sekä levitettiin 113.000 lentolehtistä ja julistetta.

Tämäntapaisia nuorison vaalikomiteoita toimi vaalivalmisteluissa koko maassa ja SKNL:n ja vanhempien työläisten vaalikomiteat hoitivat niiden yhteistyön. Nuorisolla oli piireittäin omia järjestäjiä, vaaliautoja ja ohjelmaryhmiä. Nuorisoryhmät esiintyivät n. 200 paikkakunnalla yli 500 tilaisuudessa. Sosialistisen työväen ja pienviljelijäin vaaliliitto sai 109.939 ääntä ja 20 edustajaa eduskuntaan. Heidän joukossaan oli eduskunnan nuorin kansanedustaja, nuorisoliittolainen Toivo Latva Vaasasta.

Nämä saavutukset pani merkille myös taantumusrintama ja sitä palveleva Etsivä Keskuspoliisi, joka laati 22. 7. 1927 promemorian vasemmistolaisesta liikkeestä. Laajassa esityksessä selvitellään kommunistien toiminnan vaarallista voimistumista SSTP:n lakkauttamisajasta lähtien mm. seuraavasti:

»Kun Sosialistista nuorisoliittoa vastaan syksyllä 1925 ryhdyttiin toimenpiteisiin sen lakkauttamiseksi, otettiin huomioon SST-puolueen jutun muistuttama prosessimuodollisuus ja kun tuomio sitten 29.6.–26 annettiin, tuomittiin koko liitto kaikkine sekä keskus- että paikallisine järjestöineen lakkautettavaksi. Täten saatiin annetuksi kommunistiselle nuorisoliikkeelle niin luja isku, että se vieläkään ei ole siitä täysin toipunut. Kuitenkin kommunistit, heille ominaisella ripeydellä ja sitkeydellä jo ennen tuomion langettamista ryhtyivät, liiton lakkauttamista aavistaen, järjestämään nuorisoliikettänsäkin uudelleen, ... eri nimisien opintojärjestöjen avulla»...^[14*]

Voimistuva toiminta innosti yhä suurempiin ponnistuksiin ja kaivattuihin joukkoesiintymisiin. Niissä voitaisiin tyydyttää myös järjestötapaamisen tarvetta, kilpailla paremmuudesta ja keskustella toiminnasta, koska ei ollut mahdollista järjestää edustajakokouksia. Idea maatakäsittävistä opintopäivistä syntyi ja otettiin riemuiten vastaan.

Tampereen opintopäivät^[1]

Tampereen Opintopäivistä 13–14. 8. 1927 tuli tapaus, joka sävytti koko vasemmistolaista nuorisoliikettä ja aloitti maatakäsittävän tapaamisen perinteen. Opintopäivät suunniteltiin ja ohjattiin Opintotyön Neuvontayhdistyksestä ja SKNL:sta käsin, mutta ne toimeenpantiin Tampereen Työväen Opintoyhdistyksen nimissä. Se lähetti kutsukirjeitä järjestöille ja propagandaryhmille. Opintopäiville ja niiden ohjelmaryhmäkilpailuihin valmistautuminen antoi vauhtia kesätoiminnalle ja lähtökohdan syystoiminnan alkamiselle. Menestys Tampereella oli yllättävä, vaikka taloudelliset ym. vaikeudet päiviä valmisteltaessa näyttivät ylivoimaisilta. Sosialidemokraatit kieltäytyivät antamasta työväentaloa päivien käyttöön ja vasta viime hetkessä saatiin osuusliike Voimalta huoneusto. Kun tilaisuuteen oli odotettu n. 250 vieraspaikkakuntalaista, niitä saapui 53 eri paikkakunnalta yhteensä 700 henkilöä aina Pohjois-Suomea myöten. Mm. Helsingistä ympäristöineen tuli n. 200 ja Turusta 78 osanottajaa. Joukkuekilpailuihin osallistuneiden yhteinen 150 henkilön esittämä »Puukenkäarmeijan marssi» esitettiin innostuneesti. Tunnelmassa oli vallankumouksellista henkeä ja luottamusta tulevaisuuteen.

Opintopäivillä käytyjen keskustelujen ja saatujen kosketusten kautta levisivät monet toiminta-aloitteet eri puolille maata. Voimakkaimmin vaikutti ehkä Helsingin »Meijän poikien» kisälliryhmän virallinen ensiesiintyminen, sillä sen jälkeen kisällilauluryhmien toiminta levisi kulovalkean tavoin koko maassa. Meijän pojat »tervehtivät» Tannerin hallitusta nasevalla protestilla. Kisällilaulusta tuli siten päivänpolitiikan terävä ase jota ahkerasti käytettiin. Useat alun perin kisällilauluiksi tehdyt laulut jäivät paljon käytetyiksi yleisiksi nuorisolauluiksi, kuten »Nuoriso valmis on taistelemaan» ja Meijän pojille tehty »Luokkataistelun marssi». Viimeksimainitun ensimmäinen säkeistö kuuluu:

»Taisto kutsuu, taisto vaatii
työväenluokka ponnistaapi.
Yhteisvoimin, yhteistoimin sortajaansa päin
Vuosisatain kärsimykset
ruoskan alla nääntymykset
vääryyden ja pilkan piinan kostavat nyt näin.
Vavahtelee valta musta
mutta jatkaa kidutusta
luokkataiston parahimmat tyrmihinsä vie.
Vaan ei lopu sankarjoukko,
vaikka luulee kurja houkko,
riistoluokka juudaksineen
     joill' on Kainin tie.
     Sillä sittenkin urhoja uljaita vaan
     joka päivälle taas joukkomme nostaa
     Sata tänään jos joutuvi vankilaan
     tuhat huomenna jo puolestansa kostaa.»

Luokkataistelijan marssin, kuten useat muutkin nuorison laulut, teki Gunnar Laine yhteistyössä Meijän poikien säestäjän Toimi Hämäläisen kanssa. »Guntsa» sepitti sanat ja jälkimmäinen sovitti ne tuttuun säveleeseen. Laine oli jo silloin maanalaisena työntekijänä.

Vuoden 1928 alkupuolella jatkui vielä talouselämän nousu, vaikka merkkejä kansainvälisestä pulasta alkoi ilmaantua. »Työväenhallitus», jonka tehtävänä oli tyynnytellä kansanvallan fraaseilla työväenliikkeen kasvavia vaatimuksia, oli kaatunut joulukuussa 1927. Tannerin hallituksen aikana työläisiä oli vangittu entiseen tapaan ja samalla valmistauduttu kovempiin otteisiin. Niihin ryhdyttiin huhtikuussa 1928. Provokaattori Jalmari Rasi oli viety ohranan komeroihin jo Tannerin hallituksen aikana ja hänen ilmiantojensa perusteella vangittiin 60 henkilöä. Tähän ns. huhtikuun apajaan joutuivat myös monet nuorisotoiminnan johtoon osallistuneet, kuten Jaakko Kivi, Väinö Vuorio ja Emil Paajanen.

SKNL:n sihteeri Eino Lehto ja Opintotyön Neuvontayhdistyksen sihteeri, tämän kirjoittaja, pelastuivat kuin ihmeen kaupalla. He jatkoivat työtään jonkin aikaa »maanalaisina» kunnes siirtyivät Neuvostoliittoon, joka niin monta kertaa ennenkin oli ollut turvapaikkana ohranan kynsistä päässeille. Vangitsemisten johdosta syntyi voimakas joukkoliikehtiminen kautta maan. Mm. Helsingin vastalausekokoukseen osallistui 4000 työläistä. Porvaristo oli voimansa tunnossa ja vastalauseista välittämättä sen luokkaoikeus antoi 43 pidätetylle yhteensä 121 vuoden tuomiot. Useiden tuomiot nousivat 5–7 vuoteen ja Adolf Taimi sai peräti 15 vuotta.^[15*]

Vangitsemisista huolimatta työväen liikehtimiset jatkuivat ja nuorison toiminta tehostui. Mm. kesäkuussa alkoi n. 12.000 työläistä käsittävä satamatyöläisten lakko. Vaikka nuorisoliikkeen johtoa oli vangitsemisilla karsittu, se toimi vilkaasti lakkolaisten avustamiseksi ja muutenkin ammatillisessa liikkeessä. Jo 1927 ammatillisen valistusviikon aikana nuoriso järjesti yli 50 tilaisuutta näissä merkeissä. Eräässä trikookutomossa ohjasi SKNL:n solu lakon voittoon niin, että työläiset saivat huomattavan palkankorotuksen ja työpaikalle perustettiin ammattiosasto. Elokuuhun mennessä v. 1928 nuoriso oli perustanut nuorisokomiteoita 60 ammatilliseen järjestöön ja uusia tuntui olevan tulossa. V. 1928 kesällä opintoyhdistysten lukumäärä oli 160 ja jäsenmäärä n. 12.000. Agitaatioryhmiä oli tällöin 100 ja niissä 1.500 esiintyjää. Vuoden lopussa opintoyhdistyksiä oli jo 196. Näinä aikoina Opintotyön Neuvontayhdistyksen puheenjohtajana toimi Kalle Rämä ja hänen erottuaan Kalle Lindholm* (»Kypsä»). Toimistonhoitajana oli johtokuntaan kuuluva Irja Kosonen ja hänen muutettua toisiin tehtäviin Jalmar Kukkola. Johtokunnassa olivat myös Aili Mäkinen, Ville Lohtander*, Einari Tulla, Tauno Tietäväinen ja K. Penttinen. Yhdistys toimitti mm. neljännesvuosittain opinto-ohjelman, joka levisi n. 3.000 kpl painoksena.

Kokouksien kesä 1928

[KNI:n V kongressi v. 1928]

Vuoden 1928 kesä oli SKNL:n kannalta vaiherikas. Kesän aikana pidettiin useita tärkeitä kokouksia, joissa nuorisoliikkeen edustajat joutuivat selvittämään vaikeitakin ongelmia. Yksi oli KNI:n V konferenssi Moskovassa elokuussa 1928. Konferenssi oli varsin värikäs, sillä edustajia oli yli 200 maapallon eri puolilta, eri roduista ja kansallisuuksista. Suomen nuorisoa edustivat SKNL:n sihteeri Eino Lehto, Nestori Parkkari (»Kurt Fager», »Toivo Koskinen»), Toivo Karvonen (»Hansen») ja Eino Hellfors (»Andersson»).

Konferenssissa arvioitiin menneen kauden toimintaa ja vedettiin suuntaviivoja vastaista toimintaa varten. Arvioinnin lähtökohtana oli kapitalististen maiden talouselämässä ja nuorison asemassa tapahtuneet suuret muutokset. Mm. kapitalistisen rationalisoinnin yhteydessä oli nuorison osuus tuotannossa lisääntynyt ja samalla sen osuus luokkataistelussa kasvanut. Tämän vuoksi konferenssin keskeiseksi kysymykseksi tuli kommunistisen nuorisoliikkeen kehittäminen joukkoliikkeeksi kaikissa maissa ei vain kulttuuriliikkeenä vaan ennen kaikkea poliittisena taisteluliikkeenä. Tämän päämäärän saavuttamiseksi oli suuntauduttava työpaikoille ja työläisnuorten talouspoliittisten ajankohtaisten kysymysten pariin. Erityisesti oli kiinnitettävä huomiota suuriin työpaikkoihin ja nuorison oma-aloitteisuuden kehittämiseen. Nuorisoliikkeen eri alojen monipuolinen pohdinta muodostui samalla KNI:n uuden, laajan ja perusteellisen ohjelman käsittelyksi. Siihen osallistuivat kaikkien maiden edustajat ja se jätettiin KI:n Tpk:n vahvistettavaksi. Ohjelma saatiin suomenkielisenä kirjasena jo vuosien 1928–1929 vaihteessa, ja se oli yksi nuorten poliittisen opiskelun peruskirjasia.

KNI:n uusi ohjelma antaa kuvan kapitalismin imperialismin kaudesta, työväenluokan ja sen nuorison asemasta, KNI:n päämäärästä ja sen luonteesta ja tehtävästä, KNI:n suhteesta sotaan, suhteesta militarismiin ja pasifismiin, taloudelliseen ja kulttuuritaisteluun, vallitsevaan tilanteeseen ja tehtäviin maaseudulla, taisteluun siirtomaissa ja työstä sosialismiin siirryttyä sekä työstä varhaisnuorison keskuudessa ja urheilu- ym. joukkojärjestöissä.

Ohjelman alkulauseessa selviteltiin kysymystä kommunististen nuorisoliittojen asemasta työväenliikkeessä, koska ns. »avantgardismilla» oli vaikutusta kansainvälisessä nuorisoliikkeessä ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

KNI:n Berliinin konferenssi (v. 1919) määritteli kommunistisen nuorisoliiton ja nuorison vallankumouksellisen liikkeen etujoukoksi, jonka suhde kommunistiseen puolueeseen on kahden samanarvoisen, itsenäisen ja toisilleen myötämielisen järjestön suhde. »Työläisnuoriso on proletariaatin aktiivisin ja vallankumouksellisin osa.» Organisatoriset suhteet määriteltiin: nuorison itsenäisyyden ja läheisen yhteistoiminnan ja molemminpuolisen avunannon perustalle. Kommunistisen Internationaalin alaisuuteen kuulumisesta ei puhuta mitään, ainoastaan järjestöllisestä yhteydestä ja taistelusta.

Tämä kuvaa kommunistisen liikkeen senaikaisia suhteita. KNL:lla oli silloin useammassa maassa todella etujoukon merkitys. Ne olivat perustamassa kommunistisia puolueita ja niiden riveistä tulivat ensimmäiset kommunistien kantajoukot. Vuoteen 1928 mennessä tilanne oli täysin toinen. Aikaisemmin vallankumoukselliset nuorisojärjestöt olivat taistelleet vanhoja opportunistisia sos.dem.puolueita vastaan ja luoneet kommunistisen liikkeen perustaa. Nyt kommunistiset puolueet olivat levinneet koko maailmaan. Niistä oli tullut vallankumouksellisen liikkeen todellisia johtajia. Sen vuoksi kommunististen nuorisoliittojen paikka ja tehtävä vallankumouksellisten järjestöjen keskuudessa oli määriteltävä uudelleen. Jo KNI:n II konfressi v. 1921 oli hyväksynyt periaatteen, että kommunistiset nuorisoliitot ovat kommunistisen puolueen poliittisen johdon alaisia ja etujoukkoajattelu oli alkanut vähitellen väistyä. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että KNL olisi luopunut organisatorisesta itsenäisyydestään. Ohjelma määritteli KNL:n merkityksen seuraavasti:

»Ei ole olemassa mitään 'yhtenäistä nuorisoa' — nuoriso on jakaantunut luokkiin niinkuin koko nykyinen yhteiskuntakin. KNL:n tehtävä on vetää työläisnuoriso ja sen johdon alla kaikki muutkin työtätekevät nuorison kerrokset taisteluun maailmanvallankumouksen puolesta ja kasvattaa sitä tässä taistelussa kommunismin hengessä. Kommunistiset puolueet johtavat KNL:n työtä, Komintern johtaa KNI:a, joka an yhtenäinen koko maailman käsittävä kommunistinen nuorisoliitto.»^[16*]

KNI:n sihteeristössä tapahtui myös muutos. SKP:n nuorisojaoston esityksestä Inkeri Lehtinen siirtyi elokuussa v. 1928 Suomesta Moskovaan KNI:n Tpk:n sihteeristöön Suomen edustajaksi Kaarlo Kosusen tilalle, joka siirtyi toisiin tehtäviin.

SKNL:n toinen konferenssi Moskovassa elokuussa 1928

Konferenssi pidettiin heti KNI:n konferenssin jälkeen Lux hotellissa Gorkin kadun varrella. Siihen osallistuivat Toivo Antikainen, Hannes Mäkinen, Kaarlo Kosunen, Ville Honkanen, liiton sihteeri Eino Lehto, Nestori Parkkari, Toivo Karvonen ja Eino Hellfors.

Käsiteltävien asioiden runsaudesta antaa kuvan työjärjestys: 1. Liiton organisatorinen tila ja tehtävät. 2. Taloudellinen ja ammatillinen työ. 3. Sotilasvalmennustyö. 4. Talonpoikaistyö. 5. Työ vastustajajärjestöissä. 6. Julkiset järjestöt. 7. Lastenliike.

Asioiden käsittelyn taustana oli varsin monimutkainen Suomen tilanne. Lisäksi KNI:n kongressista oli saatu paljon vaikutteita. SKNL:n sihteeri Lehto totesi liiton kehityksen olleen nopea. Keväällä tapahtuneista vangitsemisista huolimatta jäsenmäärä oli kasvanut tammikuusta heinäkuuhun 516:sta 60O:an. Palkkatyöläisiä jäsenistä oli 92.5 %, talonpoikaisnuoria 3.3 % ja muita 4.2 %. Jäsenistä oli tyttöjä 19.3 %, ikä keskimäärin 20 vuotta. Soluja oli kaikkiaan 105, ja niistä toimi työpaikoilla 51. Näiden lisäksi oh työpaikoilla joitakin yhteyksiä. Piirikomiteoita oli 7, alapiirikomiteoita 3, paikalliskomiteoita 71 ja eräillä paikkakunnilla henkilökohtaisia yhteyksiä. Kehitystä osoittaa myös se, että monet yhden hengen yhteydet olivat kasvaneet 4–5 hengen paikalliskomiteoiksi. Heikkoutena sihteeri mainitsi sen, ettei suurille työpaikoille ollut päästy ja totesi siinä kaivattavan puolueen apua ja ohjaava voimaa. Puolueen ja SKNL:n yhteyksiä oli hoidettu huonosti puolueen taholta. Nuoriso oli luovuttanut puolueelle uutta voimaa ja huomattava osa puolueen jäsenistä oli vielä nuorisoliittolaisiässä, mutta niitä ei ollut saatu liittoon, hän sanoi. Olipa eräillä paikkakunnilla puoluemiehiä, jotka selittivät, että ei heillä erityisiä nuorisoyhteyksiä tarvitakaan. Edellisenä talvena SKNL:n jäseniä oli siirretty puolueeseen usealla paikkakunnalla, mm. Helsingissä 15.

Nuori Kommunisti-lehteä painettiin nyt 175 kpl. ja nuorisoliittolaiset lukivat myös puolueen Proletaari-lehteä. Liiton piirikomiteat olivat julkaisseet joitakin kymmeniä salaisia julistuksia erilaisista päivänkysymyk-sistä. Talven aikana oli pidetty 8 salaista piirikokousta, ja kuhunkin niistä osallistui 6–12 henkilöä. Niissä pohdittiin tilannetta, julkista ja salaista järjestötyötä, sodanvaaraa ja sotilastyötä, talonpoikais- ja lastentyön kysymyksiä. Näillä kokouksilla oli ollut työtä tehostava vaikutus. Julkinen nuorisotoiminta oli täysin SKNL:n ohjattavissa ja komiteatyöllä oli vaikutettu voimakkaasti vaali- ym. poliittiseen työhön. Komiteat olivat järjestäneet mm. piiriä käsittäviä poliittisia kokouksia ajankohtaisista kysymyksistä. Esim. Uudenmaan piirissä tällaiseen kokoukseen osallistui edustajia 12 eri paikkakunnalta yhteensä 50 henkilöä. Antimilitaristista ja sotilasvalmennustyötä oli tehty salaisissa ja julkisissa järjestöissä.

Keskustelussa todettiin opintoyhdistysten toiminnan olevan erittäin tehokasta. Komiteoita oli yhtäaikaa toiminnassa 50–80 ja niillä tuntui olevan liikaakin kamppailuja. Kullakin kamppailulla oli saatu liikkeelle n. 20–30.000 kansalaista. Nyt olisi aloitettava taistelu opintoyhdistysliikkeen puolesta, jota oli alettu vainota. Arvosteltiin myös puolueen ja nuorisolinjan keskinäisiä suhteita, jotka eivät olleet aina hyvät. Esimerkkinä mainittakoon, että kun SKP aikaisemmin julkisen liiton lakkauttamisen aikoina otti hoitaakseen liitolle kuuluvia painatustöitä, se oli silloin paikallaan, mutta nyt se ei enää vastannut tarkoitustaan, koska niitä ei hoidettu nuorisoa tyydyttävästi. Kustantajana toimivalla Kirjallisuuden Edistämisyhdistyksellä ei ollut yhteyttä nuorisojärjestöihin ja se haittasi työtä. Tähän mennessä tilanteeseen ei ollut saatu muutosta, ja se oli aiheuttanut kahnauksia. Kun nuoriso nyt osasi ja halusi nämä asiat hoitaa, ne olisi myös sille annettava, sanottiin.

Monien päätösten ohella kokous päätti, että nuorisolehti Liekki sekä nuorten tilapäisjulkaisut oli saatava SKNL:n KK:n valvonnan alaiseksi. Silloin nuoriso ottaisi ne omakseen, saisi niistä taloudelliset tulot ja levikki tehostuisi. Näin käytännössä myös tapahtui.

Kokouksen yhtenä keskeisimpänä asiana oli kysymys sodanvaarasta. Tällöin todettiin, että liiton antimilitaristinen työ oli vielä heikkoa, vaikka alokkaiden valmennustyössä oli tapahtumassa parannusta. Työhön oli saatava suuremmat nuorisojoukot ja havainnollistettava sitä päivän kysymyksillä (sotilasmenot, rauhanpolitiikka, sotilaiden taloudelliset ja sosiaaliset edut jne.). Asiasta hyväksytyssä päätöslauselmassa sanotaan mm:

»Kommunistisen Nuorisoliiton tulee hyväksyä sekä periaatteessa että käytännössä leniniläinen katsantokanta ja vaikuttaa, että työläisnuoriso menee armeijaan ei taistellakseen oman tai toisen maan työläisveljiä vastaan, kuten porvaristo tahtoo komentaa, vaan oppiakseen aseen käyttöä ja sotataitoa työväen vallankumouksen hyväksi, muodostaakseen joukko-osastoissa soluja ja suorittaakseen armeijassa vallankumouksellista valistustyötä, jotta armeijan työtätekevät osat aikanaan ja tarvittaessa nousisivat suljetuin rivein imperialistista sotaa vastaan ja siirtyisivät työväen vallankumouksen puolelle.»

Lahden opintopäivät

Hyvissä ajoin kevättalvella oli Opintotyön Neuvontayhdistyksessä ja SKNL:n KKrssa tehty suunnitelmat Opintopäivät II valmistelemisesta. Opintotyön Neuvontayhdistyksen kirjeessä 14. 6. 1928 sanotaan: »Olemme saaneet Lahden Nuorten Työläisten opintoyhdistyksen kirjelmän, jossa kehotetaan osallistumaan mainitun järjestön järjestämille koko maata käsittäville Opintopäiville ... omasta puolestamme kehotamme kaikkia opintoja valistusjärjestöjä osallistumaan ...» jne. Asian virallinen puoli oli kunnossa nuorison maatakäsittävää tapaamista varten.

Lahden Opintopäiville 17–19. 8. 1928 kokoontui 1.500 nuorisoliittolaista. Mm. Helsingistä lähti 7 autoa. Kilpailuihin osallistui 56 laulu- ym. ryhmää. Näiden lisäksi kilpailun ulkopuolella esiintyi 22 ryhmää. Urheilukilpailuihin osallistui 29 joukkuetta.

Etsivä Keskuspoliisi ei unohtanut lähettää päiville omaa »joukkuettaan». Mm. Viipurin alaosasto tiedotti 31. 8. 1928 pääosastolle, että Lahden opintopäiville oli Viipurista lähtenyt 22 edustajaa, joista tunnetuimpina kommunisteina mainittiin Kaarlo Sirenius, Eino Oravainen, Ville ja Kerttu Riihinen, Eino ja Lempi Nevalainen. EK:n pääosastolta oli tiedotettu, että SKNL:n pääorganisaattori tulee opintopäiville ja annettu hänen tuntomerkkinsä. Viipurin alaosasto pani tiedottajansa myös liikkeelle ja opintopäivien aikana tämä selitti saaneensa selville, että pääosastolta saadut tuntomerkit sopivat helsinkiläiseen rappariin Vilho Verner Lohtanderiin.^[17*]

Opintopäivien valmistelun aikana Neuvontayhdistyksen sihteerinä toiminut tämän kirjoittaja piileskeli ohranan takaa-ajamana Helsingissä ja SKNL:n KK oli vangitsemisten vuoksi melkein ilman jäseniä. Kun sitten siirryin Neuvostoliittoon, sihteeriksi tuli Toivo Karvonen.

Suurten maatakäsittävien nuorisotapaamisten onnistuminen kesällä olisi tuskin ollut mahdollista, ellei kesäisin olisi ollut muutakin toimintaa. Jo perinteenä vanhan sosdem. nuorisoliiton ajoilta olivat saariretket, vierailuretket, paikalliset ja piirin käsittävät kesäjuhlat henkisine ja fyysisine kilpailuineen. Helsingissä Tuurholma, Kivinokka ja Lammassaari saivat mainetta reippaasta toiminnasta, Tampereella Viikinsaari ja erityisesti nuorison Lehtisaari, Turussa oli Mäntysaari pitkät ajat toiminnan paikkana ja viipurilaiset kävivät Rientolassa ja myöhemmin liran- ja Humalsaaressa. Vaasalaisilla oli eri aikoina käytössään Ahvensaari, Selkäsaari, Lammassaari tai Pitkäsääri. Tuhannet nuoret tulivat mukaan näille luontoon tehdyille retkille ja vakiintuivat siten liikkeeseen. Kesällä tehtiin myös vakavaa työtä, opiskeltiin, hankittiin järjestöille rahaa ja maanalaisuuden kaudella luettiin salaista kirjallisuutta, pidettiin solujen kokouksia ja hoidettiin yhteyksiä. Eipä siis ihme, että ohrana Sosialistisen Nuorisoliiton lakkauttamisen yhteydessä väitti, että »vanhainpiikainklubit», »tikapuuklubit» ym. ryhmittymät olivat peitenimiä ja että saaressa järjestettiin kerrassaan aseharjoituksia. Näin pitkälle nuoret eivät sentään vielä olleet ehtineet, vaikka vallankumouksellista henkeä ei puuttunutkaan.

Ohranan tarkasta kesätoiminnan silmälläpidosta vielä julkisen toiminnan lakkauttamisen jälkeenkin kertoo Kymenlaakson paikallisen EK:n päällikön tiedotus keskukseen kesäkuussa 1931:

»Nuorkommunistien ryhmittelyt ovat taaskin saaneet hyvinkin silmään pistävän laajuuden ja tapahtuu tämä n.s. saarimatkojen muodossa. Sitä mukaa kun kesä edistyy suurenevat ryhmätkin, nousten retkeilijöiden lukumäärä 150:een jopa yli 200:kin. Kotkalaiset kom. kävivät ennen Kuusisen saaressa (se on nyt sosdemeilla) nyt käyvät sen takana Siikasaaressa. Enemmistö on entisiä opintoyhdistykseläisiä ja käyttävät vielä näillä reissuilla entisiä järjestöpukuja, vihreät puserot jne. Rannasta lähtevät hiljaa ja siivosti, mutta vähän kauempana jo kajauttavat vallankumouslaulu]aan. Saarella pitävät vartioita poliiseja ja 'urkkijoita' varten, että ne eivät yllättäen tule saarelle.»^[18*]

V. 1929 kansainvälisen talouspulan vaikutukset alkoivat tuntua Suomessakin. Työttömyys lisääntyi työnantajain pyrkiessä painamaan palkkoja ja elintasoa. Talonpojan asema alkoi heikentyä maataloustuotteiden jäädessä myymättä ja pankkien alkaessa armotta periä lainoja, joita talonpojille oli tyrkytetty muutamien nousun vuosien aikana. Luokkataistelu oli kiristymässä ja selvästi näkyi myös sodanvaaran lisääntyminen, sillä kansainvälinen ja kotimainen kiihotus Neuvostoliittoa vastaan voimistui.

Nuoriso järjesti sodanvastaisia tilaisuuksia eri puolilla maata perustaen erityisiä sodan ja fasisminvastaisia komiteoita. Samoin järjestettiin sotaväkeen joutuvien jäähyväistilaisuuksia, joissa esitettiin SKNL:n sodanvastaisia tunnuksia ja armeijaa koskevia uudistusvaatimuksia. Samalla paljastettiin armeijassa toimivan sotilasohranan toiminta ja sotilaiden kortittamista kolmeen ohranan laatimaan luokkaan, joista kolmanteen sijoitettiin kaikki työväenjärjestöihin kuuluneet, heidän tuttavansa jne.

Ohranalaitoksen kiihtynyt toiminta nuorisoliikettä vastaan pakotti myös SKNL:n tehostamaan konspiraatiota sekä muuttamaan yhteydenpitoa keskuksen ja piirien välillä ja erityisesti piirien ja solujen välillä. Esim. piirisihteerien käyntejä eri alueilla rajoitettiin ja annettiin määrätyt paikkakunnat piiritoimikuntien jäsenten hoidettavaksi henkilökohtaisesti. Niinpä esim. Vaasan piirissä jaettiin v. 1928 aikana paikkakunnat pikin jäsenten kesken seuraavasti: Hannes Mykkänen Laihian pitäjä, Jussi Siltanen Teuva ja Kristiina, Impi Karvonen Jalasjärvi, Alli Latva Seinäjoki ja Peräseinäjoki, Simo Laakso Kauhava ja Lapua, Oskari Tammelin Pietarsaari ja Urho Harjunpää Kurikka ja Ilmajoki.

Tampereen nuorisokokous 30.–31. 3. 1929

Tilanteen kiristyessä tuli poliittisten kysymysten käsittely ja laajempien esiintymisten tarve nuorisoliikkeessä yhä välttämättömämmäksi. Komiteoiden avulla oli jo järjestetty lukuisia piirikokouksia ja nyt SKNL oli päättänyt kutsua koolle julkisen maatakäsittävän nuorisokokouksen 30–31. päiviksi maaliskuuta 1929. Kokouksen järjestäjänä toimi Tampereen nuorten työläisten komitea. Kokous oli valmisteltu hyvin ja nuorisokomiteat eri puolilla maata olivat ottaneet esittääkseen alustuksia ja valinneet edustajansa. Helsingissä 27. 3. järjestetty nuorten työläisten kokous hyväksyi esitettäväksi alustukset sosialidemokraattisesta nuorisoliikkeestä ja sotilaskysymyksestä sekä päätti lähettää kokoukseen viisi edustajaa.

Kokous aloitettiin Tampereen Työväentalossa ja siihen osallistui 75 edustajaa 46 paikkakunnalta sekä lisäksi paikallista nuorisoa. Toinen kokouspäivä oli Pispalan Työväentalossa. Pohdittavana olivat mm. tamperelaisten alustukset Nuorison poliittisesta toiminnasta ja Sanomalehtien ja kirjallisuuden levityksestä, viipurilaisten alustus Uskontokysymyksestä, oululaisten alustus Porvarilliset nuorisojärjestöt ja työläisnuoriso, helsinkiläisten alustukset Sos.dem. ja sosialistinen nuorisoliike ja Sotilaskysymys, vaasalaisten alustukset Maalaisnuorisokysymyksestä ja Suhteesta ruotsalaiseen työläisnuorisoon. Lisäksi käsiteltiin työväen urheiluliikkeen ja varhaisnuorisotyön kysymyksiä.

Keskustelussa vaihdettiin toimintakokemuksia ja hyväksyttiin päätöslauselmat, joissa tuli periaatteen ja käytännön ohjeita pitkäksi aikaa.

Poliittisesta komiteatoiminnasta todettiin, että luokkataistelun kärjistyessä taistelu nuorisosta oli kiihtynyt. Siksi on tehostettava nuorten omaa toimintaa ja taistelua. Komiteatoiminta oli osoittautunut hyväksi työmuodoksi, ja sen avulla oli edelleen pyrittävä parantamaan nuorison omaa poliittista joukkotoimintaa. Se on saatava jatkuvaksi, ja siinä on otettava huomioon entistä paremmin paikalliset ja ajankohtaiset kysymykset ja kiinnitettävä entistä suurempi huomio sosialidemokraattisten ja porvarillisten järjestöjen nuorisoon niiden voittamiseksi taistelevan nuorison puolelle, todettiin. Maatakäsittävän lehden puuttuessa oli julkaistava paikallisia ja piirilehtiä.

Kirjallisuuden ja sanomalehtien levityksestä todettiin painetun sanan valtava merkitys. Erityisesti siitä hyötyy porvaristo, jonka tuotteita tulee suureen osaan työläiskoteja. Siksi on uudistettava omien julkaisujen myynti- ja asiamiesorganisaatio. Järjestöjen omien kirjallisuustoimikuntien on myyjineen ja asiamiehineen muodostettava keskus, jonka työ suunnataan työpaikoille ja asuma-alueille. Toiminta on suunnattava ja tarkistettava. Pienilläkin maaseutupaikkakunnilla on kirjallisuustoimikuntien huolehdittava siitä, että myyjiä ja asiamiehiä on riittävästi.

Porvarillisen nuorisoliikkeen todettiin porvariston ja vieläpä valtion taloudellisella tuella saaneen suuren järjestöllisen laajuuden ja ideologisen vaikutuksen. Puolueettomuuden, isänmaallisuuden ja uskonnollisuuden nimikkeillä se on saanut mukaansa osan työläisnuorisoakin. Tämä porvarillista järjestelmää ja politiikkaa tukeva liike on välittömässä yhteistyössä suojeluskuntaliikkeen kanssa. Näitä järjestöjä vastaan on taisteltava, niiden todellinen olemus paljastettava sekä kehitettävä ja laajennettava omien järjestöjen työtä varsinkin maaseudulla, jossa porvarillisella nuorisoliikkeellä on varsinaiset tukikohtansa.

Sosialidemokraattisesta nuorisoliikkeestä todettiin sen kulkeutuneen Sos.dem. Työläisnuorisoliiton johdolla irti vallankumouksellisen nuorisoliikkeen hengestä ja jättäytyneen sos.dem. puolueen tahdottomaksi lisäkkeeksi. Kieltäessään poliittisen toiminnan se on luopunut sosialistisen nuorison tärkeimmistä perustehtävistä ja muodostunut porvariston käskyläiseksi. Se ei tee juuri mitään työläisnuorisen taloudellisen aseman parantamiseksi, vaan jopa vastustaa sen omakohtaista taloudellisammatillista taistelua, todettiin. Sos.dem.nuorisoliike on törkeästi pettänyt työläisnuorison taistelun imperialistista sotaa ja sotavarusteluja vastaan puolustaessaan sos.dem.puolueen kannanottoja kapitalististen armeijoiden tukemisessa Suomessa, Saksassa, Itävallassa jne.

Sosialistinen nuoriso ei kuitenkaan tuomitse sos.dem. liittoon kuuluvia nuoria työläisiä, sanottiin edelleen. He ovat harhaan johdettuina joutuneet väärälle tielle ja heidät on pyrittävä saamaan mukaan taisteluun. Taistelu sos.dem. nuorisoliittoa vastaan edellyttää myös oman toiminnan parantamista kaikkialla.

Sotilaskysymyksen käsittelyn perustan muodosti alustajan toteamus, että varustautuessaan sotaan ja erityisesti Neuvostoliitonvastaisen liittoutuman luomiseen suuret imperialistiset maat painostavat ja taloudellisilla keinoillaan sitovat Neuvostoliittoa ympäröiviä pieniä maita tukikohdiksi itselleen sotavalmisteluissa. Niille on tärkeätä, että näiden »puskurimaiden» Neuvostoliitolle myötämielinen työväenliike nujerretaan ja siirrytään yhä avoimempiin fasistisiin menettelytapoihin. Tällainen kehitys Suomessa on jo hyvällä alulla ja sitä sekä armeijan valmiutta käyvät imperialististen suurvaltojen tarkkailijat vähän väliä varmistamassa. Porvaristo huolehtii armeijan hengestä ja »valistustyö» siellä järjestetään sitä vastaavaksi. Kosketus työväenliikkeeseen ja työväenlehdet ovat armeijassa »rikos» ja armeijan sisällä toimii erityinen sotilaspoliisi, joka valvoo miehistön suhtautumista poliittisiin kysymyksiin.

Kuri, olosuhteet ja kohtelu armeijassa ovat täysin upseeriston mielivallasta riippuvia, eikä sotilailla ole alkeellisimpiakaan kansalaisoikeuksia. Siksi on sotilastyössä lähdettävä näistä oikeuksista ja sotilaan eduista. Palvelusaikaa on pyrittävä lyhentämään 6 kuukauteen ja päivän harjoitusaikaa 8 tuntiin. Sotilaan perhe on vapautettava veroista palvelusaikana ja turvattava työpaikka palveluksesta vapautumisen jälkeen. Kasarmeille on saatava kokoontumis- ja sananvapaus ja vapaus myös työväenlehdille. Keppikuri on poistettava samoin kuin pakollinen kunnianteko. Sotakiihoitus Neuvostoliittoa vastaan on lopetettava, samoin työväenliikkeen vastainen propaganda, jne. Sotilaiden omakohtainen taistelu oikeuksistaan on yhdistettävä työväenluokan taisteluun.

Maalaisnuorison yhtenä peruspulmana todettiin olevan se, että porvaristo oli pystynyt eristämään maaseutuköyhälistön kaupunki- ja tehdasproletariaatista. Näin aikaansaatu kuilu heikentää yhteistä taistelua, joka juuri maalaisköyhälistön kannalta olisi erittäin tärkeää. Sen taloudellinen ja yhteiskunnallinen asemahan on vielä huonompi kuin kaupunkilaisproletariaatin, koska se on täydellisesti maakapitalistien mielivallasta riippuva. Työpäivä on usein 15–16 tuntinen ja asunto-, terveys- ym. sosiaaliset olot alkeelliset.

Tehtäväksi otettiin maaseudun ja kaupungin työtätekevien välisen kuilun poistaminen ja maaseudun nuorten työläisten liittäminen proletariaatin yhteiseen taistelurintamaan. Siksi olisi kaupunkien ja tehdasseutujen poliittinen toiminta ulotettava maaseudun salokyliin saakka. Alle 14-vuotiaan lapsityövoiman riisto on vaadittava lailla kiellettäväksi, alle 18-vuotiaitten työaika rajoitettava 6 tuntiin. Työnantajien on parannettava asunto- ja terveydellisiä olosuhteita ja taattava maataloudessa työskenteleville nuorille kuukauden kesäloma täydellä palkalla. Työttömyysavustus on saatava aikaan ja puutteessa olevat vapautettava veroista. Sotaväessä oleville pientalonpoikaisnuorille on myönnettävä kuukauden loma maataloustöiden kiireisimpänä aikana, ja varattomia maaseutunuoria on tuettava opintiellä yleisistä varoista, vaadittiin.

Päätökset tehtiin myös urheiluliikkeessä, ruotsinkielisen nuorison ja varhaisnuorison keskuudessa suoritettavasta työstä. Kokouksen osanottajat keräsivät keskuudestaan satamalakkolaisten tukemiseksi 300 mk ja poliittisille vangeille lähetettiin tervehdys.^[19*]

Kokouksen jälkeen annettiin käsitellyistä asioista useita julistuksia ja alustukset sekä päätökset julkaistiin kirjasena, jonka valtiollinen poliisi määräsi takavarikoitavaksi. Järjestäjät olivat tähän jo varautuneet ja 2000 kpl:n painoksesta ohrana sai vain 100, koska muut oli viety painosta sitä mukaa kuin niitä valmistui. Kirjanen kustannettiin ja julkaistiin yksityisen nuorisoliittolaisen Impi Karvosen nimellä.^[20*]

Tampereen kokouksen jälkeen järjestettiin paikallisia ja piiriä käsittäviä selostustilaisuuksia ja komiteatyö tehostui edelleen, vaikka tilastoja tältä ajalta ei olekaan saatavissa. SKNL:lle saapuneiden tiedotusten mukaan (kaikista piireistä ei saatu tietoja) oli talvella 1928–29 vietetty LLL viikkoa 9 piirissä 67 paikkakunnalla, jolloin oli järjestetty 72 tilaisuutta. Pariisin kommuunin muistojuhlia oli järjestetty 9 piirissä 53 paikkakunnalla yhteensä 59 tilaisuutta ja Marianpäivätilaisuuksia 8 piirissä 59 paikkakunnalla 69 tilaisuutta. Viimemainitut olivat uskonnonvastaisia tilaisuuksia ja niiden aikana erosi kirkosta 830 henkilöä. Samoihin aikoihin oli lukuisissa muissa nuorisotilaisuuksissa käsitelty työläisten vangitsemisia, koulujen militarisointia, kirjojen takavarikointia, rikkurikysymystä, nuorten työläisten poliittisia oikeuksia, sotilaiden osittaisvaatimuksia, sos.dem.nuorisoliikettä ym.

Komiteatyön pohjalta ilmestyi noina aikoina julkisia piirilehtiä ainakin Uudellamaalla »Taisteleva nuoriso», Turussa »Aate», Vaasassa »Punainen nuoriso», Oulussa »Punainen Pohjola». Näiden painokset olivat keskimäärin 150–280 kpl.

Tampereen nuorisokokouksen aikaansaama menestys oli jo liikaa ohranalle, varsinkin kun kokouksesta julkaistua kirjastakaan ei saatu takavarikoiduksi. Urkkijainsa pitkäaikaisen toiminnan tuloksena Etsivä Keskuspoliisi vangitsi Tampereella 15. 5. 1929 SKNL:n salaisen organisaattorin Matti Dahlin ja häneltä tavattujen sifferoitujen (salakirjoitettujen) asiapaperien avulla joukon SKNL:n piirisihteereitä. Pidätetyt olivat Eino Hellfors Tampereelta, Jussi Siltanen Vaasasta, Aino Kallio Viipurista ja Toivo Lång Lahdesta sekä joukko piiritoimikuntien ja solujen jäseniä. Isku salaista toimintaa vastaan oli melkoinen, mutta se ei vielä tyydyttänyt ohranaa, jonka tähtäimessä oli koko julkisen toiminnan lakkauttaminen. Kirjeessään EK:n alaosastoille 22. 5. 1929 Etsivän Keskuspoliisin päällikkö Esko Riekki selvittelee pidätyksiä mm. näin:

»Kun nyt viranomaisten käsiin joutunut aineisto on kommunistiselle julk. nuorisotoiminnalle hyvin raskauttavaksi katsottavaa, niin on syytä kuulusteluissa sitä varmentaa ja lisätäkin, jotta aikanaan, kun komm. nuorisotoimintaan käsiksi käydään, olisi riittävä ainehisto käsillä.»^[21*]

Propagandistien kokous Lahdessa

Komitealaiset eivät olleet yksin liikkeellä. Jo edellä mainittiin, että Helsingin Meijän pojille oli käynyt mahdottomaksi hoitaa neuvontaa ja ohjelma välitystä jatkuvasti kasvavan kysynnän vuoksi. Senvuoksi kokoonnuttiin »edustajakokoukseen» Lahteen juhannuksena 1929.

Kokous avattiin Kommunistisen Nuorisointernationaalin marssilla. Edustettuina olivat mm. seuraavat ryhmät: Reilut pojat Stockforsista, Laulupojat Jokelasta, Tampereen Sinipuserot, Punapojat Tampereelta, Turun ryhmät, Touhun tytöt ja pojat Ensosta, Meijän pojat, Nuorten kuoro, Meijän tytöt, Seuran pojat, SLT-tytöt Helsingistä, Helsingin Sinipuserot, Töyryn pojat Riihimäeltä, Punatähdet Hämeenlinnasta, Poutun tytöt ja pojat Vaasasta, Vaasan sinipuserot, Taiston tytöt ja pojat Palosaaresta, Kaikuripojat Karhulasta, Hakalin Pojat Lauritsalasta, Omat pojat ja Omat tytöt Lahdesta, Seurakunnan Pojat Kotkasta, Mamman pojat Voikkaalta, Kotkan Sinipuserot, Talikkalan ryhmät, Malmin Sinipuserot ja Kämpän pojat.

Kokouksen pääkysymyksenä oli Sinipusero-, laulu- ym. ryhmien työn keskittäminen. Pohdinta johti laajan yhteistyöorganisaation muodostamiseen. Helsinkiin päätettiin perustaa propagandakeskus (Helsprokeskus). Sen lisäksi muodostettiin A-vyöhykkeen (suuremmat kaupungit), B-vyöhykkeen (pienemmät kaupungit) ja maaseudun pro-keskukset tehtävinään auttaa alueensa laulu- ym. ohjelmaryhmien perustamisessa, ohjaamisessa ja ohjelman välityksessä. Toiminnan vaatimat varat oli saatava prokeskuksen liittymis- ja ohjelmamaksuista. Lisäksi keskusteltiin ohjelmien valmistamisesta, tyttöryhmien työstä, vaalityöstä, kuorotoiminnasta, seinälehti- ja sinipuserotoiminnasta.

Tämän järjestelyn ansiosta agitaatioryhmien toiminta nousi entistä nopeammin. Niinpä jo elokuussa Vaasan opintopäivillä esiintyi 120 laulu-, sinipusero- ym. ryhmää ja niiden kokonaismäärä maassa oli siihen aikaan jo n. 200.

Lahden kokouksen jälkeen alkoi Helsprokeskus julkaista monistettua propagandistien lehteä, Punainen Valonheittäjä, joka ensimmäisen numeronsa pääkirjoituksessa, Puhalla korkealle, älä yhtään aristele! esitteli lehden ja propagandistiliikkeen tehtäviä. Lehden vastaavana toimittajana oli Kaarlo Kivilahti (»Kilu») ja Helsprokeskuksen työtä johti samaan aikaan Leo Salminen (»Kärki»). Punaisen Valonheittäjän toimintatilannetta kuvaava uutispätkä otettakoon tähän näytteeksi.

»Helsingin Sinipuseroitten ensimmäinen ohjaaja Are Lehikoinen on ottanut lomaa, mentyään naimisiin. Tilalle Aukusti Kaakinen. Matti Dahl Sinipuseroista aloittanut opiskelun Tammisaaren polit. yliopistossa. Vaasalaisten lauluryhmän on raastupa vapauttanut syytteestä, »Joukkoihmistä» saa siis huoletta esittää. Vaaran tyttöjä Oulussa sakotettiin liian innokkaasta laulamisesta Punaisena päivänä — äänet eivät silti ole käheinä. Helsinkiläisistä sinipuserolaisista olivat Kalle Ramberg ja Arvi Kosonen putkassa samoista asioista. Helsingin prokeskus on valinnut vakinaiseksi toimittajaksi Vilkka Nokireen työn lisääntymisen vuoksi. Helsingin prokeskuksen toiminnan alkajaisjuhla oli HTY:n talossa 28. 8. –29, yleisöä 1000 henkilöä, bruttotulot 9000 mk. Yllätysohjelma josta lehdissä kiitoksia. Prokeskuksia vasta 33 paikkakunnalla, kiiruhtakaa. Helsprokeskus lähettää ohjelmaa vain prokeskuksille, Meijän pojat eivät sitä välitä enää.»

Punaisen Valonheittäjän kehotus tehosi, sillä työväenliikkeen poliittisessa työssä nähtiin agitaatioryhmien suuri merkitys. Useilla maaseutukeskuksienkin kisälli- ja sinipuseroryhmillä oli jo nimet, jotka takasivat tilaisuuksiin yleisömenestyksen — niitä odotettiin. Loppupuolella vuotta SKNL:lle valmistetun tilaston mukaan oli prokeskuksia 51 ja niillä ryhmiä:

Näiden lisäksi oli 70 keskukseen ilmoittautumatonta sekaryhmää ja 60 lauluryhmää, joissa yhteensä jäseniä 840, joten ryhmiä oli kaikkiaan 252 ja niissä jäseniä kaikkiaan 1938.

Agitaatioryhmien jäsenet olivat yleensä vasemmistolaisen nuorison aktiivisinta osaa. Heidän kauttaan nuorison, vieläpä SKP:nkin poliittiset tunnukset tulivat tehokkaasti esille.

Vuoden 1929 lopulla koko julkiseen nuorisotoimintaan kohdistunut painostus ulottui myös agitaatioryhmiin, sillä niiden esiintymisiä alettiin häikäilemättä estää. Mm. Oulun työväen paikallisjärjestön anomukseen saada järjestää ohjelmallinen iltama 18. 12. 1929, jossa esiintyisivät mm. Vaaran lauluryhmät, tuli poliisilaitokselta kielteinen vastaus, jota »perusteltiin» seuraavasti:

»Ilmoituksen mukaan esiintyisivät mm. Vaaran joukkueet, joitten esitykset, niinkuin selville on käynyt, ovat sisällöltään hyvän tavan ja siveellisen tunteen vastaisia ja siten ilmeistä pahennusta herättäviä, niin nojautuen Sisäasiainministeriön kiertokirjeeseen joulukuun 11 pv:ltä 1929 No 8847 en voi anomukseen suostua.»
Oulun kaupungin poliisilaitos (nimi epäselvä)

Vaasan opintopäivät

Elokuun 16–18 päivinä 1929 oli tämän nousun vuoden kolmas maatakäsittävä tapaaminen. Vaasan koko katukuvassa näkyi, että nuorisoryhmät olivat vallanneet kaupungin. Juhlia ja kilpailuja pidettiin eri puolilla Vaasaa ja yksistään agitaatioryhmiä osallistui kilpailuihin 120». Punainen Valonheittäjä kirjoitti, että se oli propagandistien riemujuhlaa. Osanottajia vierailta paikkakunnilta oli yli 800. Vieraat ja paikallinen yleisö täyttivät kaikki tilaisuudet. Muun ohjelman lisäksi oli järjestetty myös luentotilaisuuksia, luennoitsijoina Toivo Karvonen, Iisakki Heikka, Arvi Laakso, Rudolf Parviainen, Niilo Kavenius ja Ludvig Kosonen. Tuomari Asser Salo oli juhlapuhujana.

Juhlan riemukkaan alun oli pilata tieto kolarista, johon helsinkiläisten propagandistien auto oli joutunut pudottuaan yön pimeydessä sillalta jokeen. Juhla pääsi jatkumaan vasta kun kolariin joutuneet myöhästyneinä ilmestyivät juhliin, toisilla päät hieman kääreissä, mutta kukaan ei pahemmin loukkaantuneena.

Näillä tapaamisilla oli vainojen aikoina suuri merkitys vallankumoukselliselle nuorisoliikkeelle. Siitä kertoo myös Ludvig Kosonen kirjassaan Lippulaulu:

»Opintopäivät olivat olleet legaalisen nuorisotoiminnan valtava voimannäyte. Eri tahoilta maata tänne kokoontunut vasemmistolaisen nuorisoliikkeen parhaimmisto hurmaantuu itsekin kaikesta siitä mitä yhteisvoimin on opintopäivillä saatu aikaan. Se ylittää kaikki ne saavutukset, mihin ollaan totuttu oman paikkakunnan mittakaavassa. Luokkataistelun tulta hehkuvat joukkoesitykset ovat sytyttäneet aktiivin mielet palamaan. Rohkeina, intoa ja itseluottamusta saaneina lähdetään täältä, viedään taistelun tuli kotipaikkakunnalle, kohotetaan siellä nuorisotoiminta opintopäivien hengessä, valmistaudutaan syksyn ja talven luokkataisteluihin, iskemään valkoista porvaristoa.»^[22*]

Ennen v. 1929 loppupuolen tapahtumia — fasismin terroriaaltoa — on tarkasteltava SKNL:n ensimmäistä varsinaista edustajakokousta, joka oli tämän vuoden maata käsittävistä tapaamisista tärkein.

Takaisin sisällysluetteloon

9. SKNL:n I edustajakokous 10–15. 8. 1929

Alkutoimet

Kommunistisen Nuorisoliiton ensimmäinen edustajakokous oli ajateltu pitää jo v. 1928 Moskovassa, mutta teknillisistä ym. syistä oli päädytty silloin vain konferenssiin, josta on jo kerrottu. Nyt kokous päätettiin pitää Tukholmassa 10–15. 8. 1929. Maanalaisena sen järjestelyt olivat monimutkaiset ja vaikeat. Edustajien valinta ja evästäminen, matkan ja matkareittien suunnittelu luontevaksi ohranan vuoksi ym. järjestelyt eivät olleet aivan helppoja. Osa edustajista saapui salateitse Pietarsaaren kautta moottoriveneellä, osa julkisesti passilla varustettuina laivalla Helsinki–Tukholma ja osa Moskovasta Saksan kautta. Suomesta passilla matkustaneet palasivat samaa tietä rautateitse pohjoisen kautta suoraan Vaasan opintopäiville. Salaa moottoriveneellä matkustaneiden paluureitti Uumaja–Vaasa ei ollutkaan kunnossa ja ryhmän piti kiertää pohjoisesta Haaparannan kautta.

Kokousta oli valmisteltu pidettäväksi Tukholman kaupunginkirjaston eräässä huoneessa, jonka Ruotsin kommunistinen nuorisoliitto oli vuokrannut, mutta jo heti alussa huomattiin, että Ruotsin poliisi ja vahtimestarit olivat asiasta liian kiinnostuneita. Siksi kokouspaikka muutettiin erääseen esikaupunkialueella sijaitsevaan yksityiskotiin. Ne viisi vuorokautta jonka kokous kesti edustajien oli pysyttävä sisällä kokoushuoneistossa, sillä Suomen ohranalta ei oltu rauhassa Ruotsissakaan.

Kokoukseen osallistui 22 henkilöä, joista 7 piirisihteeriä (kahdeksasta piiristä). Osallistujien nimistä on tiedossa seuraavat: Johan Gruss ja Inkeri Lehtinen (»Maija») KNI:stä, Hanna ja Kullervo Manner sekä Hannes Mäkinen SKP:n KK:sta, edustaja Ruotsin Kommunistisesta Nuorisoliitosta, SKNL:n silloinen sihteeri Toivo Karvonen (»Olle»), Tatu Väätäinen (»Pekka»), Paavo Kivikoski (»Calle») Helsingistä, SKNL:n piirisihteerit Aili Mäkinen (»Agnes») Helsinki-Uusimaa», Eino Johteinen (»Erkki») Tampere, Alli Latva (»Lulu») Vaasa, Kalle Väänänen (»Yrjö») Lahti, Sofia Ollakka (»Hilkka») Oulu, Arvi Aaltonen (»Jukka») Turku, Hugo Valtonen (»Jaska») Viipuri. Lisäksi Heikki Ilvesviita (»Lasse»), joka kokouksen jälkeen oli tulossa — juuri maasta pois muuttaneen Marja Mäkelän tilalle — SKNL:n työntekijäksi. »Maalaisnuorukaisesta» ja muutamista muista kokoukseen osallistuneista ei ole tietoa.

Päätöslauselmat

Pohdinnan alaisena olivat työjärjestyksen mukaan seuraavat asiat: Kansainvälinen ja Suomen tilanne sekä SKP:n tehtävät, KNI:n tila ja tehtävät, SKNL:n tila ja tehtävät (alustaja Toivo Karvonen), organisaatiokysymys ja liiton säännöt, taloudellis-ammatillinen työ, kansainvälinen kasvatustyö ja yhteys muiden maiden veljes järjestöihin, antimilitaristinen työ ja työ maaseudulla.

Kokouksen päätöksistä tuli tärkeä ohjelmallinen asiakirja liiton lähivuosien toimintaa varten. Oheisena niistä lyhennelty selostus.

Kansainvälistä ja Suomen tilannetta käsittelevässä päätöslauselmassa todetaan mm:

Kapitalismin yleisen pulan nykyiselle kolmannelle kaudelle on ominaista maailmankapitalismin kaikkien maiden keskeisten ja sisäisten ristiriitojen voimakas kärjistyminen ja sodanvaaran kasvu, sodan vaaran Neuvostoliittoa vastaan muodostuessa pääasiallisimmaksi. Pääoman voimistuva taloudellinen ja poliittinen hyökkäys on myös johtanut työtätekevien joukkojen vastahyökkäykseen ja vasemmistolaistumiseen, joka voima nyt KI:n osastojen on koottava ja ohjattava taisteluun kapitalismin kukistamiseksi ja sodanvaaraa vastaan Neuvostoliiton puolesta.

Suomen kapitalistinen talous elää parhaillaan talouspulan aikaa, jonka seuraukset porvaristo pyrkii asettamaan työväenluokan kannettavaksi samalla osallistuen aktiivisesti Neuvostoliittovastaisen sodan valmisteluun. Tämän politiikan toteuttamisessa on sos.dem. puolue ollut täysin porvariston mukana, muodostuen porvarilliseksi puolueeksi, jopa sosiaalifasistiseksi puolueeksi.

SKP:n saamista ankarista iskuista huolimatta on kommunistien vaikutus kasvanut erityisesti maaseudulla, missä pula raivoaa pakkohuutokauppoineen. Tätä puolueen etenemistä häiritsevät kuitenkin puolueessa vaikuttavat oikeisto-opportunistiset virtaukset, jotka ilmaisevat sosialidemokraattista vaikutusta ja antautumista porvariston hyökkäyksen edessä. On taisteltava tätä vaaraa samoinkuin siihen sovittelevasti suhtautuvia mielialoja vastaan. Tämän sovittelevaisuuden ja oikeistolaisuuden voittaminen on yksi puolueen tärkeimmistä lähimmän ajan tehtävistä. Puutteet puolueen ja SKNL:n välisissä yhteyksissä on myös nopeasti poistettava ja turvattava molemminpuolinen edustus KK:sta paikalliskomiteoihin asti, jotta taataan järjestöllinen eheys ja poliittisideologinen yhtenäisyys, joka on menestyksellisen toiminnan välttämätön edellytys.

SKNL:n I edustajakokous kutsui kaikkia SKNL:n jäseniä ja elimiä lujasti liittymään puolueen leniniläisen linjan ympärille ja kaikessa toiminnassaan taistelemaan puoluetta uhkaavaa oikeistovaaraa vastaan kapitalismin kukistamiseksi ja proletariaatin diktatuurin toteuttamiseksi.

KNI tilasta ja tehtävistä keskusteltaessa olivat hyvänä lähtökohtana KNI V kongressin päätökset, jotka katsottiin täysin oikeiksi. Niiden mukaan nuorison osuus tuotantoprosessissa kapitalistisen rationalisoinnin yhteydessä kasvaa, samoin kuin sen aktiivisuus ja merkitys kärjistyvässä luokkataistelussa. Taistelu nuorisojoukoista kommunistisen liikkeen ja porvarillis-sosialidemokraattisen liikkeen välillä kiristyy. Tässä taistelussa kommunistisilla nuorisoliitoilla ei ole oikeaa järjestöllistä otetta, vaikka poliittinen vaikutus niihin on kasvanut. Siksi käänne työssä merkitsee työn suuntaamista työläisnuorison laajoihin joukkoihin päin, liittojen rakentamista työpaikkasolujen pohjalle ja työmenetelmien muuttamista. Se vaatii aktiivista työtä ja liitoilta itsenäistä toimintaa sekä päättävämpää taistelua oikeistovaaraa vastaan kuten myös sosialifasismia ja sodan vaaraa vastaan.

Päätöslauselmassa korostettiin, että oli välttämätöntä toteuttaa Suomessa KNI:n V kongressin päätökset ja parantaa yhteyksiä KNI:een, mutta samalla todettiin, että KNI ei ollut tarpeeksi avustanut SKNL:a kansainvälisellä aineistolla ja kokemuksilla ja että KNI ei riittävästi ottanut huomioon illegaalisten liittojen tarpeita ja yhteyttä niihin. Siksi kokous piti välttämättömänä salaisten liittojen neuvottelun koollekutsumista käsittelemään käytännöllisiä asioita.

SKNL:n tilaa ja tehtäviä tarkasteltiin KK:n edustajan selostuksen perusteella ja todettiin liiton poliittisen ja järjestöllisen päälinjan olleen oikea. Edellisenä vuonna tapahtuneen jäsenmäärän laskun jälkeen oli todettavissa hidasta nousua, mutta vastaavaa ei ilmennyt järjestöverkoston kohdalla. Syynä vaikeuksiin olivat olleet heikot yhteydet työpaikkoihin ja vangitsemiset, joiden johdosta mm. monet piiriorganisaattorit olivat poissa pelistä ja uudet tottumattomia. Eräissä piireissä oli ilmennyt salaisen toiminnan ja proletariaatin vallankumouksellisen taistelutahdon aliarvioimista. Heikkouksia ilmeni myös taloudellis-ammatillisessa työssä ja julkisen nuorisotoiminnan suhteissa sanomalehdistöön, joka liian heikosti reagoi nuorison joukkokamppailuihin. Yhteydet SKNL:n ja SKP:n elinten välillä eivät olleet vieläkään kunnossa, ja se haittasi liiton poliittista toimintaa. Tämän todettiin johtuvan osaksi eräiden puolue-elinten haluttomuudesta yhteyden solmimiseen ja myös nuorisoliittolaisten oma-aloitteisuuden puutteesta asian järjestämiseksi.

KNI:n kongressin päätösten toteuttaminen vaati käännettä liiton työssä, sen muuttamista joukkojärjestoksi. Tämä edellytti salaisten ryhmien lujittamista julkisissa järjestöissä, soluverkoston laajentamista erityisesti suurille työpaikoille ja maaseudulle sekä strategisesti tärkeille paikkakunnille. Taistelua oikeistovaaraa vastaan oli tehostettava ja julkiseen toimintaan liittyvät harhaluulot paljastettava yleisellä arvostelulla. Taloudellis-ammatillinen työ oli saatava yhdeksi tärkeimmäksi joukkotyömuodoksi samoin kuin sotilasvalmennus ja antimilitaristinen työ. Oli varauduttava lakkojen, mielenosoitusten ja kokousten suojelemiseen rikkureita ja poliisiprovokaatioita vastaan perustamalla puolueen kanssa työväen puolustusjärjestöjä. Niiden puute oli ilmennyt jo usein poliisien väkivaltaisissa hyökkäyksissä esim. Punaisen päivän^[23*] ym. tilaisuuksia vastaan.

Järjestömuotokysymyksessä todettiin, että liiton rakentamisen alkuvaiheessa vallinnut salaisen työn aliarvioiminen vaikutti yhä osassa liiton jäseniä. Julkisten mahdollisuuksien vallitessa ei salaisen järjestön perustamista pidetty tarpeellisena varsinkaan työpaikoilla. Vangitsemisten ja julkisuusharhojen vuoksi liiton jäsenmäärä laski 1928 keväästä 1929 kevääseen n. 200:11a pääasiassa työmaasoluissa. Keväästä 1929 on jälleen havaittavissa nousua. Laskun syitä pohdittaessa todettiin, että ohranan urkintamenetelmien paraneminen ja provokaatioiden lisääntyminen olivat aiheuttaneet pelkoa ja kuoreensa sulkeutumista. Se ei kuitenkaan merkinnyt jäsenmäärän laskun ratkaisevaa tekijää, vaan perussyynä oli salaisen työn aliarvioiminen sekä taitamattomuus työssä. Ei ollut kiinnitetty riittävästi huomiota oma-aloitteisuuden kasvattamiseen. Siksi puutteiden poistaminen vaati liiton työn heikkouksien perusteellista tutkimista, jotta se saisi työläis- ja talonpoikaisnuorison taistelussa johtavan aseman. Liiton jäsenmäärä oli vuoden kuluessa pystyttävä nostamaan 100 %:lla, joten pitkiä koejäsenaikoja piti välttää. Jäsenehdokkaan luotettavuudesta oli otettava nopeasti selko ja otettava hänet liiton jäseneksi. Uusia soluja ja yhteyksiä oli hankittava suunnitelmallisesti ja käytettävä siinä apuna työpaikasta toiseen siirtyviä tovereita tai jäsenten komentamista määrätylle työpaikalle. Samoin työpaikkojen edustajien ym. neuvottelut järjestäytymistyössä olivat välttämättömiä. Liiton lehdistöä oli kehitettävä perustamalla kerran kuussa ilmestyvä asioita selvittelevä joukkolehti ja »Nuorta Kommunistia» oli kehitettävä vastaamaan enemmän jäsenistön tarpeita. Työpaikoille oli saatava työpaikkalehtiä, joiden toimittamisessa aluesolut olivat mukana. Piiri- ja paikalliskomiteat voivat ryhtyä julkaisemaan omia lehtiään. Salaista ryhmätoimintaa oli tehostettava kaikkiin nuorison järjestöihin. Sosialidemokraattisiin ja porvarillisiin järjestöihin kuului työläis- ja talonpoikaisnuorisoa, joka oli pyrittävä saamaan riveihimme. Liittoomme kohdistettujen iskujen varalta oli soluissa selostettava ohranan menettelytapoja ja koulutettava jäseniä esiintymään ohranassa ja oikeudessa, jotta tietämättömyydestä ja kokemattomuudesta tehtyjä virheitä voitaisiin välttää.

Taloudellis-ammatillisen työn merkityksen todettiin kasvaneen alkaneen talouspulan yhteydessä. Samalla kun työläisnuorison osuus tuotannossa on rationalisoinnin tuloksena lisääntynyt ovat myös työnantajain hyökkäilyt nuorten elintasoa ja järjestäytymistä vastaan kasvaneet. Nuorison merkitys kasvaa luokkataistelussa. Siksi se on taloudellis-ammatillisella alalla ohjattava yhteistyöhön muun työväestön kanssa ja itsenäiseen toimintaan aina nuorisolakkoja myöten. SKNL:lle on hankittava asema koko maan nuorison taloudellis-ammatillisen toiminnan johtajana, kuten työpaikkasoluUe työpaikan puitteissa. Toiminnan perusta täytyy olla työpaikoilla. Siellä syntyvät palkka-, loma-, työsuojelu- ym. vaatimukset. Tämä työ edellyttää nuorison ammatillista järjestäytymistä sekä SKNL:n ryhmä- ym. työtä ammatillisissa järjestöissä, todettiin. Erityisessä lähimmän ajan ohjeessa kiinnitettiin huomiota nuorten työttömyyskysymykseen, nuorten naistyöntekijäin järjestäytymiseen, ammattioppilaiden asemaan ja vaatimuksiin.

Kysymys kansainvälisestä kasvatustyöstä ja yhteydestä muiden maiden veljesjärjestoihin oli Suomen järjestöissä ensimmäisen kerran näin laajana esillä. Erittäin ajankohtaiseksi sen teki lisääntyvä sodanvaara ja hillitön fasistisen nationalismin lietsonta joka oli sävyltään erityisesti sosialismin ja Neuvostoliiton vastaista.

Kokouksessa korostettiin, että SKNL:n jäsenistä oli kasvatettava kansainvälisen proletaarisen vallankumouksen eturivin taistelijoita, jotka näkevät oman vallankumouksellisen toimintansa koko maailman vallankumouksellisen liikkeen osana ja sen voiton edellytyksenä. Siksi nuorison keskuudessa oli toimittava kansainvälisen solidaarisuuden hengessä ja hävitettävä porvarillisen isänmaallisuuden, kansallisen rajoittuneisuuden ja venäläisvihan käsitykset, joita porvaristo oli onnistunut istuttamaan osaan työtätekevää nuorisoa. Tämä nuoriso on saatava taisteluun sodanvaaraa vastaan, neuvostovallan ja proletaarisen vallankumouksen puolesta, sanottiin. On tuettava muiden maiden vallankumouksellisia liikkeitä ja erityisesti sosialistista rakennustyötä Neuvostoliitossa. Kotimaassa on ruotsinkielinen työläis- ja talonpoikaisnuoriso saatava mukaan kumoukselliseen nuorisotoimintaan ja taisteltava vähemmistökansallisuuden sortoa vastaan ja heidän vaatimustensa puolesta.

Kansainvälistä kasvatustyötä päätettiin tehostaa ja parantaa yhteyksiä ulkomaisiin veljesjärjestoihin sekä erityisesti kunniapäällikköön Neuvosto-Karjalan nuorisojärjestöön. Työtä tehdään opiskelun, kirjeenvaihdon ja aineisto- ja edustajavaihdon avulla sekä julkaisemalla asiatietoja liiton lehdissä.

Antimilitaristisessa työssä todettiin myös heikkouksia, jotka johtuivat soluverkoston pienuudesta sekä siitä, että antimilitaristinen työ ei ollut SKNL:n työssä keskeisimpänä. Alokkaiden valmennustyö oli ollut vähäistä ja yhteys SKP:n sotilaslinjaan puutteellista. SKNL:n toiminnassa oli ilmennyt myös työtä heikentäviä pasifistisia harhakäsityksiä. Tätä osoittaa mm. Helsingin Punaisen Päivän tunnus v. 1928 »Ei koskaan enää sotaa». Näin kiellämme myös luokkasodan porvariston kukistamiseksi ja kylvämme pasifistisia harhoja sotien lopettamisen mahdollisuuksista kapitalismin vallitessa ilman proletaarista vallankumousta, todettiin. Sotilastyössä tehtävät oli asetetava uudella tavalla. Mm. alokkaiden valmennus oli saatava joukkotyön pohjalle ja pyrittävä siihen, että yksikään järjestynyt työläinen ei mennyt armeijaan ilman valmennusta. Sotilaat oli saatava omakohtaiseen liikehtimiseen osavaatimustensa puolesta, ja tämä liikehtiminen oli yhdistettävä yleiseen antimilitaristiseen taisteluun. Työn onnistumisen perustana oli SKNL:n järjestöverkoston laajentaminen erityisesti suurille työpaikoille, sotilaallisesti tärkeille teollisuusaloille, liikennekeskuksiin ja maaseudulle.

Päätösauselma työstä maaseudulla lähti toteamuksesta, että SKNL:n työtä maaseudulla varsinkin talonpoikaisnuorison keskuudessa, joka muodostaa toisen pääryhmän maaseudun palkkatyöläisnuorison rinnalla, ei ollut tehty riittävästi eikä aina edes oikein. Päätöstä maaseutunuorisojaostojen perustamisesta piirikomiteoihin oli noudatettu vain parissa piirissä ja työn suuntaaminen maaseudulla oli ollut varsin kamppailuluontoista. Maaseudun palkkatyöläisnuorison keskuudessa vaikutus oli helpompaa, sillä se on vastaanottavaista luokkataisteluliikkeelle eikä sillä ole mitään kaupunkien ja tehdasseutujen työläisnuorison eduista poikkeavia vaatimuksia. Työtätekevän talonpoikaisnuorison yleiset edut eivät myöskään poikkea kaupunkien ja maaseudun palkkatyöläisnuorison eduista, vaikka sen vaikeudet ovatkin toisenlaisia. Varsinkin pientalonpoikaisnuorison on usein ryhdyttävä maanpuutteen tai markkinointivaikeuksien vuoksi palkkatyöhön. Pyrkiessään taloutensa kuntoon saattamiseen hän joutuu pankki- ja velka vaikeuksiin sekä ankaraan verotukseen. Hän on alati vastakkain yhtiöiden, suurtilallisten ja pankkien kanssa. Taistelua maaseudun nuorison puolesta on käytävä taloudellisella, valtiollisella ja sivistyksellisellä alalla kapitalisteja, kartanonherroja, suurtalonpoikia ja koko kapitalistista järjestelmää vastaan sekä yhdistettävä valmisteluun kunkin hetken osavaatimukset, todettiin. Työ maaseudulla ei merkitse »talonpoikaisuudelle» kumartamista. Yhteistyö maaseudun ja kaupunkien nuorison kesken voi tuottaa tuloksia vain sikäli kuin taistelu osakysymyksistä johtaa taisteluun kapitalistisen järjestelmän kukistamiseksi ja sosialismin toteuttamiseksi ja työtä maaseudulla toteutetaan proletariaatin aatteellisella johdolla.^[24*]

I Kongressi valitsi salaisella äänestyksellä SKNL:n KK:n viisi jäsentä ja jätti heidän tehtäväkseen keskuksen täydentämisen.

KK:n järjestäytyminen

Kun edustajakokouksen jälkeen oltiin taas »turvallisesti» Suomen kamaralla, SKNL:n keskuskomitea täydensi kokoonpanoaan, mutta miten, siitä ei ole täyltä selvyyttä. KK:aan kuuluivat vuoden 1929 lopulla mm. seuraavat henkilöt: Heikki Ilvesviita (»Lasse»), salainen organisaattori, Toivo Karvonen (»Olle»), Tatu Väätäinen (»Pekka»), Paavo Kivikoski (»Calle»), Aatto Sallinen (»Aatto»), Aili Mäkinen (»Agnes»), Airi Virtanen (»Liisa») ja Reino Tynkkynen (»Yrjö»).

Keskuskomitean alaisina toimivat seuraavat jaostot: Järjestö-, agitaatio-, taloudellis-ammatillinen-, varhaisnuoriso-, sotilasvalmennus- ja urheilutyöjaosto, joihin kuhunkin oli KK:n jäsenen avuksi kiinnitetty pari ulkopuolista eturivin nuorisoliittolaista.

V. 1929 syksy

Onnistunut edustajakokous ja piristävät opintopäivät Vaasassa antoivat syksyn toiminnalle erityistä vauhtia. Piirikokoukset ja solut ryhtyivät käsittelemään edustajakokouksen päätöksiä, joiden monistaminen ja perusjärjestöille toimittaminen vaati monen rohkean nuorisoliittolaisen vaarallista työtä ja yökausien valvomista salaisissa asunnoissa ja missä milloinkin työtä voitiin suorittaa. Helsinki–Uudenmaan piirikokous oli ensimmäisiä, joka kokoontui Pakilassa Alkutiellä, sisarusten Kaisa ja Vappu Junttilan asunnossa. Muistitietojen mukaan olivat lisäksi läsnä Lyyli Arppe, Maija-Liisa Sivonen, Hilja Viklund, Jalmari Kukkola ja maaseudun edustajia joista ei ole tietoa sekä SKNL:n sihteeri Heikki Ilvesviita päätöksiä selostamassa.

Päätöksien toimittamisessa soluille ja jäsenille olikin kiire, sillä samanaikaisesti ohrana vangitsi suuren osan Tukholman edustajakokouksessa olleita ja osa KK:n jäsenistä joutui poistumaan maasta.^[25*] Pidätyksistä huolimatta päätökset toimitettiin perille ja liiton työ jatkui noususuunnassa. V. 1929 syksyllä oli SKNL:n jäsenmäärä n. 500, joista tyttöjä 28 %. Nuorta Kommunistia painettiin 200 kpl ja joukkolehdeksi tarkoitettua uutta lehteä Nuorta Kaartia 500 kpl. Opmtoyhdistyksiä oli silloin 210 ja niiden jäsenmäärä 14.500. Opintoyhdistysläisten levittämä julkinen Liekki-lehti, jota oli nyt alettu muuttaa sisällöltään poliittisemmaksi, levisi 10–12.000 kappaleen painoksena.

Vuoden 1929 syksy toi voittoja salaisen ja julkisenkin nuorisotoiminnan järjestöllisellä ja poliittisella alalla, mutta samaan aikaan taloudellinen ja poliittinen elämä kärjistyi jyrkästi. Fasismin avoin hyökkäys oli odotettavissa. Tässä tilanteessa syntyi vasemmistolaisen työväenliikkeen ja varsinkin ammattiyhdistysliikkeen piirissä ns. »hoipertelijain» liike, joka vaikutti myös osaan SKP:n jäseniä. Liikkeen opportunistinen perusajatus oli, että julkinen työväenliike voitaisiin pelastaa, jos ei ärsytettäisi nousevaa fasismia liialla äkkijyrkkyydellä, jota maanalaisena toimiva SKP »hoipertelijain» mielestä harrasti. Tämä »irti Moskovasta» -liike suuntautui SKP:tä ja SKNL:ää vastaan, mutta ei saanut nuorison piiristä kannatusta. SKNL ja nuorten julkiset agitaatioryhmät tekivät voimakasta työtä »hoipertelijoita» vastaan, jotka tuomittiin antautumisesta porvariston edessä. Tilanne muuttui monimutkaiseksi, sillä »hoipertelijat» olivat saaneet vaikutusta ammattiyhdistysliikkeen johdossa ja julkisen lehdistön toimituksissa, ja nuorisoliikkeen johto joutui heidän kanssaan erimielisyyksiin.

SKNL:n tehtävänä oli jälleen monien syksyn kamppailujen järjestäminen; kansainvälinen nuorisopäivä syyskuun alussa, Lokakuun vallankumouksen juhlat, ammatillinen valistusviikko marraskuussa, punainen kuukausi joulukuussa, LLL juhlat tammikuussa jne. Näissä saattoi odottaa jo jotain uutta. Se oli nähty jo elokuun 1. päivänä »Punaisen päivän» sodan- ja fasisminvastaisissa tilaisuuksissa, jotka poliisi häikäilemättä hajotti hyökkäämällä ratsuin väkijoukkoihin ja pamputtaen mielenosoittajat hajalle. Nyt oli tilanne muuttunut sikäli, että komiteapohjalla järjestettyihin tilaisuuksiin oli SKP, kuten SKNL:kin muodostanut puolustusryhmiä, jotka poliisin hyökätessä ryhtyivät vastarintaan ja johtivat kaduilla syntynyttä liikehdintää. Rajuja yhteenottoja sattui Helsingissä kuten monessa muussakin keskuksessa ja monia iskuryhmiin kuuluvia vietiin poliisiputkiin. Näin kävi esim. Oulussa Vaaran tyttöjen ja poikien kisälliryhmille, jotka laulamisesta ja vastarinnan tekemisestä vietiin poliisikamarille. Poliisit hakkasivat mielenosoittajia pampuilla ja monet heistä saivat tuomioita. SKNL:n paikalliskomiteat ja solut pohtivat saamiaan kokemuksia ja päättivät seuraavalla kerralla varautua paremmin ja yrittää saada kadulle kokoontuneet työläiset vastarintaan — taisteluun kokoontumisoikeutensa puolesta.

Lokakuun vallankumouksen vuosipäivä oli vuosi vuodelta tullut yhä merkittävämmäksi juhla- ja taistelupäiväksi. Sodan vaara kasvoi talouspulan ja fasismin mukana. Imperialistit suuntasivat kansainväliset sotavalmistelunsa Neuvostoliittoa vastaan ja Suomen porvaristo oli siinä auliisti mukana. Mutta myös kansainvälisen työväenliikkeen toiminta Neuvostoliiton puolesta kasvoi. Suomen historiallisen ja maantieteellisen aseman vuoksi tämä kysymys oli maamme työväenliikkeelle erityisen läheinen. Tässä taistelussa oli kaikesta sydämestään mukana myös vallankumouksellinen nuorisoliike, sillä se näki nuoren neuvostomaan sosialismin lippuna kaikille kansoille. Tätä henkeä kuvastaa mm. Etelä-Pohjanmaan Sosialistisen Nuorison monistejulkaisun, Punaisen Nuorison, kirjoitus lokakuussa 1928:

»Punainen maa!

Marraskuun 7 pnä tulee kuluneeksi 11 vuotta Venäjän vallankumouksesta. — Yksitoista vuotta takaperin syntyi Punainen maa. Venäjän työläiset ja talonpojat sen verellään loivat. Se oli mittaamattomien kärsimysten pääteasema. Historian lahjomaton laki ei sallinut toisin tapahtua.

Koko maailman työtätekevät joukot tuntevat iloa venäläisten tovereitten juhliessa. Koko maailman työtätekevien joukkojen valtasuoni tykyttää kiivaassa tahdissa, kun lausutaan Punainen maa!

Niin Punainen maa, kaikkien orjien yhteinen isänmaa, kaikkien maitten työläisten vilkkumajakka, tienviitta, sua tervehditään ilolla ja riemulla! Teidän riemunne on kaikkien sorrettujen riemua. Teidän kärsimyksenne on heidänkin kärsimyksiään. Jos sua isketään, niin silloin isketään koko maailman köyhälistöä.

Punainen maa, kiiriköön tietoosi kaikkien sorrettutujen vilpitön myötätunto.

Et ole yksin!! Eläköön Punainen Maa!»

SKNL oli valmistautunut vallankumouspäivän viettoon yhdessä SKP:n kanssa. Oli monistettu lentolehtisiä, jaettu tehtaille kutsulippuja eri tilaisuuksiin. Helsingin SKNL:n paikalliskomitea oli järjestänyt mm. 12 iskuryhmää mahdollisia puolustustaisteluja varten. Terrorista huolimatta maan kaikki tärkeimmät keskukset saivatkin järjestetyksi huomattavan määrän tilaisuuksia. Helsingissä oli työväentalo tupaten täynnä, mutta mielenosoituksia ei syntynyt kun samanaikaisesti oli järjestetty liian monta tilaisuutta.

SKNL:n suhteet Neuvostoliiton kommunistiseen nuorisoliittoon olivat kiinteät. Mm. Karjalan alueen nuorisojärjestön kanssa vaihdettiin usein tervehdyksiä ja selostuksia toiminnasta, vieläpä sovittiin toiminnallisesta kilpailusta liittojen välillä. Myös komiteatoiminnan avulla hoidettiin kansainvälisiä yhteyksiä. Esim. v. 1929 Gööteorissa pidettyyn nuorison kansainväliseen sodan ja fasisminvastaiseen kokoukseen lähetettiin kuusi yleisessä kokouksessa valittua edustajaa.

Taantumuksen vaatimukset julkisen vasemmistolaisen toiminnan kokonaan lakkauttamisesta voimistuivat. EK teki siitä esityksen hallitusviranomaisille jo keväällä 1929 SKNL:n sihteerin Matti Dahlin pidätyksen yhteydessä. Asiaa ei ilmeisesti silloin vielä arvioitu riittävän kypsäksi, koska EK ryhtyi lisävalmisteluihin. Marraskuussa 1929 ohranat pidättivät Toivo Karvosen ja tunkeutuivat Helsingin Työväentalon huoneeseen n:o 9, jossa sijaitsivat Opintotyön Neuvontayhdistyksen, Valtiollisten vankien huoltoyhdistyksen, Helsingin Nuorten Työläisten Opintoyhdistyksen ja Helsprokeskuksen toimistot. Kaikkien näiden järjestöjen kortistot, tili- ym. asiakirjat takavarikoitiin ja aloitettiin niiden toimintaa johtavien henkilöiden kuulustelut. Kuulusteltaviksi joutuivat mm. Helmi Korkeakangas, Kalle Lindholm, Paavo Kivikoski, Jalmari Kukkola, Toivo Tulla ja Aarre Lehikoinen. Heiltä tiedusteltiin lähinnä Opintotyön Neuvontayhdistyksen ja Helsprokeskuksen asioita. Vaikka mitään sääntöjen vastaista ei ilmennyt, jatkuivat kuulustelut eri puolilla maata. Oulusta ilmoitti sikäläisen EK:n päällikkö Eino Pollari 7. 12. 1929 kuulustelleensa useita henkilöitä ja takavarikoineensa nuorisoklubin arkiston. Hän jatkaa:

»Kaupunginviskaali piti varmana, että klubi Oulun raastuvanoikeudessa tullaan lakkauttamaan lakien ja hyvien tapojen vastaisena» ... »pyydän kunnioittaen ehdottaa seuraavaa: Pääosastolta laadittaisiin lyhyt ja asiallinen pro memoria näistä opintojärjestöistä, niiden suhteesta neuvontayhdistykseen, niihin kiedotuista laulusakeista, puseroryhmistä ja näiden suhteesta Helsprokeskukseen jne. Näin tulisi kuhunkin oikeuteen yhtenäinen ja yhdenmukainen selostus, jota viskaali syytekirjelmässään voisi pitää runkona. Monin paikoin tai ainakin Oulussa, viskaali ei tunne kommunistien julkisia järjestöjä ja niiden toimintaa sekä kytkeytymistä jo hajostettuihin järjestöihin juuri lainkaan ja toivoo viskaali saavansa meiltä koko syytekirjelmän tämän johdosta. Edelleen, kun Oulun työläisnuorten klubissakin on johdossa poikasia, jotka eivät suorastaan tiedäkään erosta tai toiminnan yhtäläisyydestä lakkautettuihin järjestöihin, ei johtokunnan henkilöiden kuulustelemisesta ole ollut sanottavaa hyötyä, päinvastoin miltei sekoittaen kokonaiskäsitettä oikeudelta yhden mainitessa jäseniä valistettavan poliittisesti kommunismia opettaen, toisen kiistäessä poliittisen toiminnan täysin jne.»^[26*]

EK:n keskus valmisti tällaisen promemorian, joka todella oli valmis syytekirjelmä ja myös tuomio, kuten seuraavissa luvuissa nähdään.

Opintotyön Neuvontayhdistyksen työ ei päättynyt Toivo Karvosen pidätykseen, sillä sihteeriksi tuli Paavo Kivikoski, joka hoiti asioita järjestön lakkauttamiseen saakka.

Takaisin sisällysluetteloon

10. Nuorisotyö ammatillisessa liikkeessä

Alkuvaiheita

Jo nuorisoliikkeen alkuvuosina on todettu välttämättömäksi sen yhteys ammatillisiin järjestöihin ja yhteinen taistelu nuorisoon kohdistuvaa kapitalistista riistoa vastaan. V. 1912 edustajakokouksessa hyväksytyssä liiton periaateohjelmassa oli ensimmäisenä pääkohtana työläisnuorison suojelukysymys siihen liittyvine taloudellisine ja lainsäädäntöä koskevine vaatimuksineen sekä ammatillista järjestäytymistä koskevine ohjeineen. Moneen kertaan esitetty ajatus työläisnuorison taloudellisen ja sosiaalisen aseman tutkimisesta jäi kuitenkin suorittamatta mahdollisuuksien puuttumisen takia. Tämä vaikeutti todellisen tilanteen selvittämistä. Vuonna 1917 sos.dem. eduskuntaryhmä teki nuorisotutkimuksesta eduskunta-aloitteen, mutta se raukesi luokkasodan alkaessa. Valtion komitean suorittama osittainen työläisnuorison sosiaalisia olosuhteita koskeva tutkimus suoritettiin v. 1928 ja julkaistiin v. 1935.

Kommunistinen Nuorisointernationaali käsitteli II ja III kongressissaan (vv. 1921 ja 1922) laajasti nuorison taloudellisia vaatimuksia ja työtä ammattiyhdistysliikkeessä. Tämä erityisesti siksi, että nuorisoliittojen työ oli ollut liiaksi yleispoliittista ja alueellista niiden joutuessa suorittamaan puuttuvien tai alullaan olevien kommunististen puolueiden tehtäviä. Sen vuoksi varsinainen nuorisotyö oli jäänyt heikoksi. Nyt kun kommunistiset puolueet jo toimivat, oli tartuttava varsinaiseen nuorisotyöhön ja suunnattava se työpaikoille, nuorison taloudellisiin ym. vaatimuksiin. Taloudellisiksi vaatimuksiksi esitettiin mm:

Alin palkka vähintäin elinkustannusminimiksi.

Lapsityön täydellinen kielto ja yötyön kielto 18 vuotta nuoremmilta.

Taistelu 8 tunnin työpäivän pidentämistä vastaan 6 tunnin työpäivän puolesta.

Nuorille sama työttömyysavustus kuin vanhemmillekin.

Neljän viikon palkallinen vuosiloma.^[27*]

Sosialistisen Nuorisoliiton ammatillisen jaoston kautta ryhdyttiin v. 1925 järjestämään eri ammattiliitoissa julkista nuorisojaosto toimintaa. Samanaikaisesti SKNL pyrki fraktioittensa kautta vaikuttamaan ammattiyhdistysliikkeen ja nuorison taloudelliseen taisteluun. Nuorisokysymys tuli esille mm. Suomen Ammattijärjestön VII edustajakokouksessa v. 1926 Vaatetustyöntekijäin liiton toimikunnan alustuksena. Tällöin hyväksytyissä ponsissa kehotettiin ammattiliittoja helpottamaan nuorten järjestäytymistä alentamalla sisäänkirjoitus- ja jäsenmaksuja. Hyväksyttiin myös eräitä KNI:n vaatimuksia, joita oli tuotu esiin SKNL:n jäsenten kautta. Nuorisojaostoista ei esityksessä puhuttu mitään. Asiaa kehiteltiin kuitenkin ammattiosastojen kautta. Mm. Helsingin kirjatyön tekijäin yhdistyksessä Toivo Karvonen teki asiasta aloitteen v. 1927. Jaosto muodostettiin ja sen ansiosta saatiin aikaan mm. aputyöläisten palkka tariffi, joka oli ensimmäinen laatuaan. Myös Puutyöväenliiton edustajakokouksessa v. 1927 käsiteltiin nuorisokysymystä ja näinä vuosina syntyikin erillisiä nuorisojaostoja eri puolille maata. V. 1927–1928 suurten lakkoliikkeiden aikana osallistui vasemmistonuoriso ja SKNL tarmokkaasti ammatillisen toiminnan auttamiseen mm. komiteatoiminnan kautta, kuten edellä on jo selostettu.

SAJ:n nuorisojaosto

Suunnitelmallisemmin lähti ammatillinen nuoriso jaostotyö liikkeelle vasta v. 1929 Suomen Ammattijärjestön edustajakokouksessa SKP:n ja SKNL:n yhteisen valmistelun tuloksena. Toukokuulla pidetyssä edustajakokouksessa teki Kalle Lindholm esityksen nuorisojaoston perustamisesta SAJ:n johdon yhteyteen. Esitys hyväksyttiin ja jaoston nimeäminen jätettiin SAJ:n johtoelinten tehtäväksi. Ammattijärjestön toimeenpanovaliokunta valitsikin 2. 7. jaostoon Aatto Sallisen, Toivo Karvosen, Aune Laurikaisen, Aili Mäkisen, Aapeli Hämäläisen, Hannes Sirolan, Heikki Sänkiahon ja Veikko Muurin. Jaosto ehti toimia ennen SAJ:n lakkauttamista vain n. 11 kk, mutta jo sinä aikana useat sen jäsenet ehtivät vaihtua vangitsemisten tai maastapoistumisten takia. Edellisten lisäksi siinä ehtivät olla jäseninä Väinö Tynkkynen, Kössi Ilola, Airi Virtanen, Arvo Raita, Hjalmar Kukkola, Leo Salminen ja Tauno Sundholm. Puheenjohtajina jaostossa toimivat Aatto Sallinen, Toivo Karvonen ja Väinö Tynkkynen, sihteerinä koko ajan Aune Laurikainen. Useimmat jaoston jäsenistä olivat SKNL:n jäseniä ja näin ollen jaoston työ oli täysin sen johdettavissa.

Nuorisotoiminnan ja nuorisojaostojen järjestäminen ammattiyhdistysliikkeen piirissä ei lähtenyt helposti liikkeelle. Sitä jarrutti liikkeen kaavoittuneisuus, sosialidemokraattien SAJ:hin kohdistama hajotus- ja jarrutustyö ja myös nuorten vangitsemiset. Jaosto aloitti työnsä valmistamalla aineistoa lehdille, painattamalla lentolehtisiä ja aloittamalla ammattiosastoissa selostustyön nuorisojaostojen perustamisen tarpeellisuudesta. Erityisesti niitä pyrittiin perustamaan paikallisiin ammatillisiin keskusneuvostoihin. Jaostolle palkattiin marraskuussa 1929 järjestäjäksi Onni Harjula Vaasasta, mutta ohrana pidätti hänet ennen kuin hän ehti ottaa tehtävän vastaan. Hänen tilalleen valittu V. Makkonen Kotkasta ei saanut järjestelymatkallaan paljonkaan aikaan, kun sosialidemokraatit kielsivät häneltä taloillaan kokoustilat. Siitä huolimatta jaostolle oli vuoden loppuun mennessä ilmoittautunut 7 ammatillisen keskusneuvoston ja 6 muiden ammatillisten järjestöjen nuorisojaostoa. Työ oli näin saatu alkuun.^[28*]

Vuoden 1930 puolella alkoi jaoston työ luistaa huolimatta siitä, että fasistiset hyökkäilyt nuorisoliikettä vastaan voimistuivat. Jaosto ryhtyi valmistelemaan koko maatakäsittävää nuorisojaostojen neuvottelukokousta ja järjesti useilla alueilla ammatillisten keskusneuvostojen nuorisojaostojen toimesta tutkimuksia nuorison asemasta ja järjestyneisyydestä. Mm. tamperelaiset ehtivät edustajakokoukseen mennessä selvittää seitsemän suurimman tehtaan, 813 nuoren työläisen palkka- ja järjestäytyneisyysasiat.

Ammatillisten nuorisojaostojen neuvottelukokous v. 1930

Helsingin työväentalossa kokoontui 8–9. 6. 1930 SAJ:n nuorisojaoston koolle kutsuma edustajakokous, johon 32 nuorisojaostoa oli lähettänyt edustajansa. Lisäksi siihen osallistui eri ammattiliittojen edustajia ja nuorisojaostojen jäseniä. Osanottajien määrä oli kaikkiaan n. 100 henkeä.

Puheenjohtajana toimivat Nestori Nurminen ja Leo Salminen, sihteerinä Airi Virtanen, A. Aaltonen ja Arvo Raita. SAJ:n ja sen nuorisojaoston selostusten lisäksi käsiteltiin seuraavat asiat: nuorisojaostotyö, valistustyö maaseudulla, nuoret työläiset ja palkkataistelut, työttömyyskysymys, työssäkäyvien alaikäisten asia, nuorisokysymys ammatillisissa lehdissä, raittiustyö ja nuoriso vapaaksi kirkon kahleista.

Keskusneuvostojen nuorisojaostojen selostuksia oli Ensosta, Heinolasta, Helsingistä, Hyvinkäältä, Joensuusta, Hämeenlinnasta, Martinniemeltä, Jyväskylästä, Kajaanista, Keravalta, Kokkolasta, Kotkasta, Lappeenrannasta, Loimaalta, Mikkelistä, Nokialta, Oulusta, Pietarsaaresta, Raumalta, Rovaniemeltä, Tainionkoskelta, Tampereelta, Turusta, Porista, Uuraasta, Vaasasta, Valkeakoskelta ja Viipurista. Keskusneuvostojen nuorisojaostoja oli kokoukseen mennessä perustettu jo 31. Lisäksi oli ammattiosastojen ym. amm. järjestöjen nuorisojaostoja. Ennen SAJ:n lakkautusta niitä oli yhteensä noin 60.

Kokouksen keskusteluista ja päätöksistä ei ole olemassa tarkempaa pöytäkirjaa, koska SAJ:n toiminta lakkautettiin melko pian kokouksen jälkeen ja paperit hävisivät siinä yhteydessä. Useimmat alustukset jaosto oli kuitenkin lähettänyt kirjallisina etukäteen järjestöille käsiteltäväksi, joten valmistelu oli suoritettu hyvin ja sillä oli suuri merkitys nuorison ammatilliselle taistelulle.^[29*]

Kokous lähetti tervehdyksen valtiollisille vangeille. Ajalle kuvaavaa on, että kysymys fasismin vaarasta ja siitä tehty julkilausuma käsiteltiin virallisen kokouksen ulkopuolella, koska pelättiin sen vaarantavan SAJ:tä.

Juuri kokouksen edellä fasistit olivat kyydinneet ja pahoinpidelleet Mikko Järvisen, yhden keskeisimmistä järjestöihmisistä, Vaasasta ja tunkeutuneet Vaasan hovioikeudenistuntoon ryöstäen tuomari Asser Salon »muilutusmatkalleen». Siksi kokouksen julkilausumassa sanotaan mm.:

»— fasismin vaara on Suomessa ilmeinen, jota osoittaa Vaasassa ja Lapualla suoritetut roiston työt. Siksi kokous kehottaa nuoria työläisiä kaikkialla ryhtymään taisteluun fasismia vastaan, perustamalla työväen puolustuskomiteoita, missä niitä ei vielä ole sekä siellä missä jo on puolustuskomiteoita on niiden toimintaa avustettava.»

Julkilausumassa selostetaan laajemmin fasismia ja tuomitaan sen apureiksi antautuneet sosialidemokraatit ja vasemmistolaisiksi itseään nimittävät luopurit sekä kehotetaan vahvistamaan ammatillista liikettä.

Takaisin sisällysluetteloon

11. Fasismi hyökkää

Valmisteluja

Vuoden 1929 aikana alkoivat Suomessa tuntua kansainvälisen talouspulan vaikutukset lähinnä puuteollisuuden tuotteiden viennin supistumisena. Sitä seurasivat pian muut teollisuusalat ja maatalous. Työttömyys ja talonpoikaistilojen pakkohuutokaupat lisääntyivät viikko viikolta. Luokkasuhteiden kärjistyminen oli luonnollinen seuraus suuromistajien ja pankkien pyrkiessä siirtämään pulan rasitukset työtätekevän väestön kannettavaksi. Palkat alenivat ja suurpääoma rosvosi häikäilemättä hätään joutuneen talonpoikaisten ja pienyrittäjien omaisuutta. Yksin vuoden 1930 aikana toimitettiin n. 40.000 ulosmittausta ja kolmen pulavuoden aikana talonpoikaisto menetti noin 15.000 tilaa. Mutta hyökkäys ei ollut yksin taloudellista, vaan ilmeni yhä väkivaltaisempana työväenliikkeen järjestötoiminnan ja vastarinnan murtamisena. Näillä toimenpiteillä haluttiin turvata omaisuuksien keskittäminen suurkapitalistien käsiin ja Neuvostoliittoa vastaan suuntautuvien sotavalmistelujen toteuttaminen. Suomen kapitalisteille oli tullut yhä tärkeämmäksi osallistuminen Neuvostoliittoa vastaan suunniteltuun kansainväliseen ristiretkeen, sillä he suunnittelivat saavansa siten Karjalan metsärikkaudet Suomen puutavarakapitalisteille. Se oli fasismia suomalaisessa muodossa ja sen aatteellisina esimerkkeinä oli Italian fasismi ja Saksan natsismi. Tosin Suomen porvaristo oli käyttänyt väkivaltaisia menettelytapoja jo vuodesta 1918 lähtien. Terrorin määrä kohosi nyt vain moninkertaiseksi.

Fasistien toiminta, joka oli suunniteltu kokoomuslaisissa suurpääomapiireissä, etsi muotojaan vuoden 1929 aikana Suomen Suojeluliiton, Lalliliiton ym. nimisinä päätyen vuoden lopulla ja seuraavan vuoden alussa ns. lapuanliikkeen kehittämiseen. Sille oli Etelä-Pohjanmaalla valmis maaperä ja organisaatiokin Vihtori Kosolan hoitelemassa rikkurivärväysverkostossa tuhansine kortitettuine lakonmurtajineen. Näistä talouspulan velkaannuttamista, körttiläisyyteen ja punaisten vihaan kasvatetuista talonpojista suurpääoma sai hyvän käsikassaran. Sen taakse kätkeytyneenä se puhui talonpoikaisten kansanliikkeestä ja saattoi teettää sen nimissä väkivallantekoja.

Hyökkäys nuorisojuhlille Lapualla

Etelä-Pohjanmaalla, varsinkin Vaasassa, oli vasemmistolaisella nuorisoliikkeellä vanhat perinteet. Vuoden 1918 jälkeen se kasvoi ylivoimaisesti verrattaessa sosialidemokraattiseen nuorisoliikkeeseen. Tosin sitä vastassa olivat ehkä maamme suurimmat taantumukselliset voimat Etelä-Pohjanmaan porvarillisessa nuorisoseura- ja suojeluskuntaliikkeessä sekä organisoidussa rikkuriliikkeessä. Vasemmistolaisen nuorisoliikkeen perinteellisenä tapana oli tehdä keskuspaikoista valistus- ja iltamaretkiä maaseudulle. Retkien tarkoituksena oli viihdetoiminnan ohessa herättää nuorten aatteellista tietoisuutta ja järjestää sitä toimintaan olojensa parantamiseksi. Tällä toiminnalla oli huomattava merkitys ja varsinkin kesä- ja talvi-piirijuhlat olivat merkkitapauksia niillä paikkakunnilla, minne ne piiritoimikunnan toimesta järjestettiin. Paikalliset nuoriso-osastot ja työväenyhdistykset toivoivat näitä mm. Vaasasta järjestettyjä »turnee»-matkoja, vaikka suojeluskunta- ja suurtalonpoikaishuligaanit tulivat usein tilaisuuksiin metelöimään »pannakseen punikit mataliksi».

Kun Vaasan Nuorten työläisten opintoyhdistys järjesti 24–25. 11. 1929 Lapuan vastaavan järjestön kanssa Vaasan läänin käsittävät henkiset kilpailut, eli ns. haastejuhlat Lapualla, oli ilmassa kokonaan toisenlainen tuntu kuin aikaisempien iltama- ym. matkojen yhteydessä. Porvarillisessa lehdistössä oli alkanut jo viikkoja ennen juhlia hyökkäys- ja kiihotuskirjoittelu vasemmistolaista nuorisoliikettä vastaan ja juhlien aikana se osoittautui täysin järjestetyksi väkivaltatoiminnaksi. Juhliin saapui runsaasti osanottajia eri puolilta lääniä. Heitä vastassa oli jo Lapuan asemalla sekä teiden risteyksissä eri puolilta maakuntaa koottuja suojeluskuntatishulinoitsijoita, jotka yrittivät väkivalloin käännyttää juhlille tulijat takaisin. Mm. asemalla he estivät junassatulijoita pääsemästä ulos vaunuista. Kun väkivallasta valitettiin poliisille, tämä yhtyi väkivaltamiehiin ryhtyen kuulustelemaan juhlille pyrkiviä. Sunnuntaita vasten yöllä hyökkäsivät mellastajat työväentaloon, jonne oli majoitettu vieraspaikkakuntalaisia juhlavieraita, ammuskelivat ja heittelivät kiviä talon ikkunoista sisään. Varsinainen hyökkäys tehtiin illalla pääjuhlan aikana. Silloin aseistetut, juopuneet suojeluskuntalaiset hyökkäsivät juhlasaliin särkien ikkunat, heittäen hajupommeja, pahoinpidellen ihmisiä ja repien heidän päältään esiintymispuseroita. Juhlan puhujaa kansanedustaja Emil Tabellia pahoinpideltiin ja useita pihalla olleita autoja rikottiin. Paikallinen poliisi oli väkivallantekijäin mukana vaatien juhlan lopettamista, joka tietysti loppui vaatimattakin.

Avoin fasistinen toiminta oli näin alkanut. Sitä oli organisoitu jo marras-joulukuussa ns. »kansalaiskokouksissa» Lapualla ja muualla Etelä-Pohjanmaalla. Siitä oli ilmeisesti sovittu myös korkeimmassa portaassa, sitä osoitti niin ylempien kuin alempienkin viranomaisten asettuminen väkivaltavoimien puolelle. Kun Sosialistisen työväen ja pienviljelijäin eduskuntaryhmä teki 3. 12. eduskunnassa välikysymyksen Lapuan-tapahtumien johdosta, se sai hallitukselta seuraavan vastauksen:

»Hallituksella on tästä erityisesti näinä päivinä voimakkaasti ilmenneestä kansan mielialasta se käsitys, että sen pohjimmaisena tarkoituksena on turvata yhteiskunta eikä sitä vahingoittaa», ja »Mitä Lapuan tapahtumiin tulee, niin syyte nuorten työläisten opintoyhdistystä vastaan tulee viipymättä pantavaksi vireille, kuten muitakin maassa toimivia vastaavia yhdistyksiä vastaan.»

Parempaa päänsilitystä ei lapuanliikkeelle tarvinnut antaa kuin mikä kuultiin sisäministeri Linturin vastauksessa. Heti tämän jälkeen Lapualla 5. 12. pidetyissä maakunnan miesten kokouksissa vaadittiin Työväen ja pienviljelijäin eduskuntaryhmän jäsenten poistamista eduskunnasta ja tätä painotettiin uhkavaatimuksella:

»Ellei valtiovalta pysty edelläesitettyihin toimenpiteihin, on mitä vakavin aihe pelkoon, että se menettää oma-aloitteisen otteensa tilanteen hallitsemiseksi ja hillitsemiseksi».

Yhdistyslain 21 §:n muuttaminen

Pitkään eivät fasistit viivytelleet toista otetta, kun olivat päässeet alkuun. Kokoomuspuolue aloitti eduskunnassa hyökkäyksen yhdistyslain muuttamiseksi, jotta saataisiin »lailliset» valtuudet vasemmistolaisen työväenliikkeen lopettamiseen, mihin oli pyritty jo pitkän aikaa. Uusi Suomi selosti 3. 12. 1929 eräässä Lapualla pidetyssä kokouksessa Helsinkiin lähetettävälle valtuuskunnalle annettuja evästyksiä mm. näin:

»Kommunistit on talutettava eduskuntatalosta ulos ja pidettävä huoli siitä, etteivät tule sinne enää takaisin. Kommunistit on poistettava kaikista luottamustehtävistä ja töistä ja se puhdistustoimi on aloitettava kussakin kunnassa heti. Ajatus, että he olisivat samanlaisia ihmisiä kuin me muutkin, on heitettävä pois mielestä. Ellei lähetystön toimenpiteistä ole tuloksia, on ryhdyttävä voimakkaampiin toimenpiteisiin. On turha lähettää lähetystöjä, ei niistä ole mitään tuloksia, parasta on lähettää heti kiväärimiehet Helsinkiin ... Ei nykyinen hallitus pysty muuta tekemään kuin eroamaan: uuteen on saatava miehet, jotka saavat asiat toimeksi. Eduskunta hajalle, sillä ei sekään mitään pysty tässä asiassa tekemään. Mahdolliseksi käynee, että myöskin koko nykyinen hallitusmuoto ja valtiopäiväjärjestys on uhrattava».

Siinä oli selvä fasistisen kaappauksen ohjelma, ja Uuden Suomen saman numeron pääkirjoitus lausui tyytyväisyytensä tällaisten liikkeiden ja vaatimuksien syntymisestä. Kokoomuksen aloite yhdistyslain muuttamisesta tuli hallituksen esityksenä esille jo joulukuun 9. pnä ja se liittyi selvästi Lapuan kokouksissa esitettyihin vaatimuksiin. Esitys tuli hyväksytyksi myös jo saman kuun 20. pnä oikeistolaisten sosialidemokraattien auttaessa lakimuutoksen hyväksymistä siten, että ryhmän oikeisto pidättäytyi äänestyksistä. He olisivat voineet saada aikaan lain hylkäämisen yli vaalien, mutta sitä ehdotusta kannatti vain kolme sosialidemokraattista edustajaa.

Lain muutos laillisti väkivallan. Se merkitsi mm., että yhdistys saatettiin lakkauttaa jopa yksityisen jäsenen kokouksessa pitämän puheenvuoron johdosta, syyttäjän kannalta epäilyttävästä rahavarojen käytöstä tai jos yhdistyksen saatettiin katsoa jatkavan jonkin lakkautetun yhdistyksen toimintaa.

Sosdem. puolueen lehdissä ja sen jäsenistön keskuudessa vastustettiin yhdistyslain huononnuksia, mutta puoluejohdon oikeisto auttoi fasismin ensimmäistä virallista voittoa. Sen johdosta mm. Suomen Ammattijärjestö-lehti kirjoitti v. 1930 tammikuun numerossa:

»Sosialidemokraattista eduskuntaryhmää tullaan pitämään osallisena kaikkiin niihin tuhotöihin, joita ryhmän läpilaskeman lain avulla tullaan tekemään.»

»Pommi» lehteriltä

Työväen ja pienviljelijäin eduskuntaryhmä ja vasemmistolainen lehdistö kävivät kovan kamppailun yhdistyslakien muuttamista vastaan SKP:n ja SKNL:n järjestäessä vastalausetilaisuuksia. Vallankumouksellisen työväen-ja nuorisoliikkeen vastalause tuli rohkeasti näkyviin lain käsittelyn päätöshetkellä itse eduskunnassa, kun istuntosalin parvekkeeltä heitettiin kaksi nippua lentolehtisiä edustajien keskuuteen. Osa niistä leijaili aina puheenjohtajan pöydälle saakka. Niissä oli teksti:

»Porvarillisen parlamentin edustajat!

Tänään on täällä loppukäsittelyssä koko vallankumouksellista työväestöä vastaan tähdätty kuristuslaki. Sen voimaansaattamiseksi ovat liittoutuneet sosialifasisteiksi muuttuneet sosialidemokraattiset johtajat porvariston kanssa, paljastaen siten itsensä työtätekevän kansan verisiksi vihollisiksi.

Vastauksemme on:

Laatikaa lakinne! Vallankumouksellinen työväki ei tule tätä lakia noudattamaan, vaan lujittaa illegaalista koneistoa. Vallankumousta ei kaadeta lakipykälin. Se murtaa porvarilliset lait ja koko nykyisen järjestelmän luoden työläisten ja talonpoikien vallan.

Eläköön työtätekevien neuvostoparlamentti!

Eläköön punainen Suomi!

Eläköön maailmanvallankumous!

S. Kommunistinen Puolue S. Kommunistinen Nuorisoliitto.»^[30*]

Lehtiset vaikuttivat istuntosalissa pommin tavoin. Nähdessään lehtisen allekirjoitukset porvariedustajat hyppivät ylös penkeistään huutaen: »Hävytöntä, julkeata, ottakaa kiinni, poliisi, missä poliisi!» jne. Lehtisten heittäjät, nuorisoliittolaiset Uuno Miettinen ja Leo Salminen, istuivat rauhallisina parvekkeella, kuten työväen ja pienviljelijäin edustajatkin salissa. Mutta poliisi oli liikkeellä ja Miettinen, jonka oli nähty heittävän lentolehtisiä, pidätettiin ja myöhemmin myös Salminen. Molemmat saivat tuomion, mutta oli myös saatu SKP:n ja SKNL:n kanta oikealla hetkellä tehokkaasti näkyviin.

Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen heittäjät olivat sopineet keskenään, että toinen heittää lehtiset, jolloin toinen ehkä säästyisi. Jännittävä ja rohkeutta vaativa teko se joka tapauksessa oli. Lehtisen tekijöillekin oli tullut kiire, kun porvaristo yllättäen kiirehti ja vei asian kolmanteen käsittelyyn. Tekstin olivat laatineet SKNL:n silloinen sihteeri Heikki Ilvesviita ja SKP:n työntekijät Huvi Luotonen ja Uuno Väre (»Pentti»). Kiireen vuoksi SKP:n maanalainen työntekijä Matti Janhunen monisti sen omassa asunnossaan, niin vaarallista kuin se niissä oloissa olikin.

Fasismin terroriaalto

Avoimen väkivallan käytössä oli hyökkäys Lapuan nuorisojuhlille ollut vasta harjoittelua. Kun hallitus oli sen hyväksynyt, eikä siltä taholta ollut vastusta odotettavissa, lähti terrorivyöry liikkeelle. Fasistit järjestivät ns. »maakunnan miesten» kokouksia, joissa kiihotettiin mielialoja, ja maaliskuussa 1930 Lapuan kokouksessa valittiin järjestölle johtokin ja annettiin nimeksi »Suomen Lukko». Lapualle jäi Vihtori Kosolan johtama muodollinen käytännön toimikunta, joka sai tehtäväkseen kyyditysten ja väkivallantekojen suorittamisen ja joukkojen värväämisen. Varsinainen johto toimistoineen sijoitettiin Helsinkiin. Sen rungon muodostivat kokoomuksen teollisuus- ja pankkimiehet Waldenit, Haarlat ym.

Koneisto alkoi toimia. Maaliskuun 28. päivän vastaisena yönä lapualaisryhmä murtautui vaasalaisen työväenlehden Kansan Äänen kirjapainoon ja tuhosi sen täydellisesti. Asiasta nostettu oikeudenkäynti estettiin terroritoimin. Kokoomuspuolue ja sen lehdistön tukemana lapuanliike aloitti kovan painostuksen hallituksen muuttamiseksi ja koko vasemmistolaisen työväenliikkeen lopettamiseksi. Samalla se jatkoi avointa väkivaltaa ryöstäen, kyyditen ja pahoinpidellen n. kahtasataa ihmistä. Hallitus muutettiin lapuanliikkeelle myönteiseksi pääministerinä P. E. Svinhufvud, ja väkivalta kasvoi. Useat kyyditykset päättyivät murhiin, kuten Holmin, Mätön ja sosialidemokraatti Happosen. Fasistit tunkeutuivat 5. pnä heinäkuuta eduskuntaan ja ryöstivät perustuslakivaliokunnan kokouksesta kansanedustajat Eino Pekkalan ja Jalmari Rötkön sekä järjestivät samassa kuussa ns. »talonpoikaismarssin» Helsinkiin perustaakseen diktatuurin, elleivät vaatimukset muuten menisi lävitse. Maan korkein johto otti vastaan lapualaisparaatin, jonka johdossa oli armeijan ja suojeluskunnan korkeinta upseeristoa.

Kevään ja kesän aikana suoritettu väkivalta tapahtui hallituspiirien, valtiollisen poliisin ja lapuanliikkeen yhteistoimintana, ja sen taloudellisena ja poliittisena taustana olivat kokoomukselaiset teollisuus- ja pankkipiirit, joille maalaisliiton ja sosdem. puolueen oikeistolaiset johtajat antoivat hiljaisen hyväksymisensä. Fasismin hyökkäyksen aikana vangittiin työväen ja pienviljelijäin eduskuntaryhmä, lakkautettiin kaikki vasemmistolainen julkinen toiminta ammatillista, raittius- ja urheiluliikettä myöten. Mm. Suomen Ammattijärjestön alaisia ammatillisia järjestöjä lakkautettiin 1 200 ja kaikkiaan erilaisia järjestöjä 3 000. Kunnanvaltuustoista poistettiin väkivaltaisesti n. 1 000 työväestön valitsemaa valtuutettua, sanomalehdet lakkautettiin ja työväentalot suljettiin. Kaikki julkinen nuorisotoiminta estettiin terroritoimenpitein, vaikka virallinen lakkauttaminen kestikin kauan, koska jokainen opintoyhdistys oli rekisteröity erikseen.

Vimma vasemmistolaista nuorisoliikettä vastaan tuli erityisen väkivaltaisena näkyviin ns. Rovaniemen »murhapolttojutussa», joka sattui juuri lapualaismarssin aikana. Se osoitti että lapuanliike toimi yhteistyössä valtiollisen poliisin kanssa ja jopa oikeuslaitoksenkin tukemana. Ilmeisesti valtiollisen poliisin ja lapuanliikkeen yhteistyönä syttyi Rovaniemen lautatarhassa varastopalo.^[31*] Siitä kehitetyn propagandan perusteella pidätettiin yhdeksän 14–18 vuotiasta nuorisoliittolaista. Kun todistuksia ei ollut, kidutettiin nuoria tyttöjä ja poikia hirvittävillä tavoilla, jotta saatiin nimet valmiiksi kirjoitettuihin tunnustuspapereihin. Kuulusteluihin ja rääkkäyksiin osallistuivat mm. ulkopuoliset lapuanliikkeen miehet. Heidän menettelynsä oli erityisen julmaa. He veivät uhrinsa metsään siellä pieksäen heitä, kärventäen nuotiolla ja istuttaen muurahaispesässä. Kun asiaa käsiteltiin oikeudessa, syytettyjen asianajajia pahoinpideltiin ja heidät kyydittiin pois paikkakunnalta. Oikeuden istuntojen aikana paikalle saapuneet lapualaisjoukot itse asiassa määräsivät mitä tuomarien piti tehdä. Niinpä täysin syyttömille nuorisoliittolaisille, kuten silloin pätevästi todistettiin, annettiin tuomioita neljästä kymmeneen vuoteen.

Kidutusta eivät harrastaneet yksistään lapuanliikkeen miehet, yhtä innokkaita olivat valtiollisen poliisin kuulustelijat, jotka kaikin tavoin pyrkivät saamaan selville SKNL:n ja SKP:n jäseniä, monistuspaikkoja jne. Kerrottakoon juuri tuolta ajalta yksi esimerkki. 30. 4. 1930 pidätettiin Vaasassa nuorisoliittolaiset Toivo Ilkka ja Yrjö Tervonen. Palosaaren poliisilaitoksen kellarissa valtiollisen poliisin miehet pamputtivat heidät tajuttomiksi, niin että heillä oli koko ruumis mustelmien peitossa ja he joutuivat makaamaan pitkät ajat sairaina poliisiputkassa. Toivo Ilkan tamperelainen oikeusavustaja ei uskaltanut tulla enää toista kertaa oikeuteen, koska oli saanut uhkauskirjeen, jossa hänet luvattiin lynkata jos vielä ilmestyisi Vaasaan.

Fasistisen terroriaallon rinnalla valtiollinen poliisi ja oikeuslaitos toimivat pidätyksineen, rääkkäyksineen ja tuomioineen sitä täydentäen. Toivo Karvonen oli pidätetty marraskuun alussa 1929 ja sai tuomionsa tammikuun lopulla 1930, samalla kertaa kuin suuri joukko muitakin kommunisteja. Häntä epäiltiin SKNL:n johtavaksi henkilöksi ja Tukholman kokouksen osanottajaksi. Syyte kuului kuitenkin vain seuraavasti: »On toiminut Helsingin Nuorisoseuran puheenjohtajana ennen Sos. Nuorisoliiton lakkauttamista; ollut Opintotyön Neuvontayhdistyksen toimitsijana ja osallistunut SKNL:n toimintaan.» Tuomio näissä jutuissa oli aina varma. Tällä kertaa Karvonen sai 2 vuotta, mutta EK piti sitä liian pienenä ja nostatti sen Korkeimmassa Oikeudessa 4 vuoteen.

Laajassa puolustuspuheessaan Karvonen selvitteli työläisnuorison asemaa, sen järjestäytymisen ja opiskelun tarvetta ja välttämättömyyttä taistella fasistista raakalaisuuta vastaan, jota on esiintynyt mm. Lapuan nuorisojuhlilla. Hän puhui voimakkaasti sodanvaarasta, joka oli kasvamassa fasistien sotavalmisteluna Neuvostoliittoa vastaan. Hän puolusti vallankumouksellisen nuorison järjestäytymisoikeutta lopettaen puheensa eläköön-huutoon kommunistiselle nuorisoliitolle ja kommunistiselle nuorisointernationaalille.

Tatu Väätäinen joka vangittiin myös vuoden 1929 lopulla sanoi puolustuspuheensa lopussa mm:

»Julkiset järjestöt voidaan lakkauttaa, mutta taistelu jatkuu illegaalisten järjestöjen johdolla.» ... »Menen ilolla vankilaan kantaen raitaista kunniapukua luokkataistelutunnuksien puolesta.»

Näissä olosuhteissa, jolloin asiallisesti ei ollut mitään mahdollisuuksia puolustautua, tapahtui julkisen nuorisoliikkeen virallinen lakkauttaminen. Helsingin raastuvanoikeus antoi 26. 4. 1930 lakkauttamispäätöksensä Opintotyön Neuvontayhdistystä ja eräitä helsinkiläisiä opintoyhdistyksiä vastaan nostetussa jutussa. Syyte perustui Etsivän Keskuspoliisin tekemään promemoriaan, jonka 25 isokokoista sivua käsittävä painotuote alkoi seuraavasti:

»Maailman vallankumouksen keskuselin III eli Kommunistinen Internationale on kongresseissaan ja varsinkin viimeisessä tunnustanut erikoisesti nuorison osuuden ja merkityksen vallankumoustyössä.»

Mietintö kehittelee siten vasemmistolaisten nuorisojärjestöjen toistensa jatkona olemista vuodesta 1913 alkaen ja esittää, että:

»Koko opintojärjestötyö perustuu ja rajoittuu yksinomaan valtio- ja maanpetoksen tietoiseen valmisteluun, yhteiskuntajärjestyksen hävittämiseen, siveellisten käsitteiden halveksimiseen ja pilkkaan.»^[32*]

Todistusaineistoina mietinnössä esitettiin joukko SKNL:n jäsenten pidätyksiä ja papereita, KNI:n ja SKP:n yleisiä teesejä, Sos. Nuorisoliiton, SKNL:n ja Opinto työn Neuvontayhdistyksen säännöt, kirjeitä ja toimintakertomuksia, Helsprokeskuksen ohjelmaa, lauluja jne. Näiden väliin oli liitetty EK:n lausuntoja siitä, miten kukin asiakirja olisi ymmärrettävä (koska eivät kanneviskaalit, eivätkä edes syytetytkään ymmärtäneet asioitaan, kuten Oulun EK:n päällikkö kirjoitti. N. P.). Järjestöt lakkautettiin Sosialistisen Nuorisoliiton jatkona ja SKNL:n alaisina rikollisina järjestöinä. Näin jatkettiin sitten kautta maan ja syksyllä asia oli valmis. Viimeisinä lakkautettiin 29. 8. 1930 Helsingin kaupungin työläisten opintoyhdistys ja 10. 10. 1930 Helsingin Nuorisokerho, koska ne olivat jo nuorten työläisten opintoyhdistysten »jatkoa».

Perusteena käytetty lakipykälä oli yhdistyslain 21 §, juuri se jonka sosialidemokraatit päästivät läpi eduskunnassa syksyllä 1929.

Toukokuussa 1930 ohrana tunkeutui SKNL:n salaiseen monistamoon Torkkelinkadulla ja vangitsi siellä liiton sihteerin Heikki Ilvesviidan. Hän yritti paeta ikkunasta, mutta ohrana ampui häntä jalkaan ja sai hänet pidätetyksi. Tuomio tuli aikanaan.

Paino- ja monistustyöt olivat maanalaisen toiminnan vaikeimmin järjestettäviä ja vaarallisimpia tehtäviä. Niiden yhteydessä sattui usein »paloja». SKNL hoiti monistustyönsä enimmäkseen itse, mutta usein sitä tehtiin myös yhteistyössä SKP:n kanssa. Näitä tehtäviä hoiti melko pitkään Kerttu Mäkinen (Virtanen), joka 1928 syyskesällä peri Nuoren Kommunistin ja Punasotilaan vahojen kirjoittamisen Inkeri Lehtiseltä. Kerttu Mäkinen työskenteli Työväenjärjestöjen Tiedonantajan konttorissa, mutta päivällistunnilla ja vapaa-aikoinaan hän kävi Lehtisen asunnossa, Säästöpankinranta 10, suorittamassa konekirjoitustöitä, kun muita asukkaita ei ollut paikalla. Monistaminen tehtiin eri paikassa, sillä kertaa sisarusten Martta Rajalan ja Ida Salorannan asunnossa Pääskylänkadulla. Paikkoja jouduttiin usein vaihtamaan niiden »kuumenemisen» takia. Kerran monistuskone oli kiireesti vietävä Kerttu Mäkisen kotiin Tapanilaan, vaikka sekään ei ollut aivan »viileä» paikka. Monistustyöhön osallistui tällöin mm. Lyyli Arppe.

V. 1929 tuli pula monistuskoneesta ja kun ei keksitty muuta ratkaisua, meni Kerttu Mäkinen erään toverinsa kanssa Systemaan ja osti entistä tehokkaamman Rex Rotaryn. Lasku pyydettiin väärällä nimellä jonnekin maaseudun urheilujärjestön nimiin. Vahoja ja monistuspaperia ostettaessa oli myös oltava varovainen ja osattava peittää jäljet, sillä ohrana valvoi tarkkaan liikkeitä näiden tavaroiden ostajista. Monistustyössä pidettiin sääntönä, että kirjoittaja ei säilyttänyt vahoja luonaan, vaan ne vietiin »säilyttäjälle». Yhteen aikaan tässä tehtävässä toimivat mm. yksinään asuvat nuorisoliittolaisten Hellä Järveläisen ja Helmi Korkeakankaan äidit. Kerran kävi niin, että Kerttu Mäkinen ei myöhäisen ajan vuoksi vienyt vahoja säilyttäjälle, vaan pani käärön vaatelipastoonsa. Aamulla tulivat ohranat ja kotitarkastus alkoi. Selvisi kuitenkin, että ohranat hakivat asuintoveria Helmi Korkeakangasta, ja kesken vaatelipaston tarkastusta he saivat suunnattua ohranoiden huomion vain Korkeakankaan tavaroihin ja vahakäärö jäi löytämättä.

V. 1930 marraskuussa painopaikkojen »palojen» jälkeen joutui Irja Kosonen (Leskinen) hoitelemaan näitä tehtäviä eräässä asumattomassa mökissä Malmilla. Parin viikon ajan kirjoitettiin Nuorta Kommunistia ja Nuorta Kaartia kovassa kylmyydessä. Mökkiä ei voitu lämmittää eikä pitää valoja sivullisten huomion välttämiseksi. Mökkiin oli tultava ja poistuttava sieltä aamu- ja iltahämärässä. Pian tämäkin paikka tuli »kuumaksi» ja siitä oli luovuttava.

Sosialidemokraattisiakaan järjestöjä eivät fasistit jättäneet rauhaan ainakaan siellä, missä arveltiin vähänkään olevan vasemmistolaista henkeä. Mm. Sosialidemokraattien Uusi Aika kertoo 15. 7. 1930:

»Lapualaishenkiset viranomaiset tulivat Sos.dem. Työläisnuorisoliiton kesäjuhliin Kukassa ja ensin määräsivät, että Työväenyhdistyksen talon katolle pitää nostaa Suomen lippu. Kun se tehtiin, tuli määräys, että juhlasalin koristeet on riisuttava, koska niissä on punaista väriä, ja kun se oli tehty tuli määräys, että talon vanhat akkunaverhot on poistettava, koska ne fasistien mielestä joskus olivat olleet jotain punaisenruskeaa.»

Tässä kohdin vaatimuksesta luovuttiin — kovien neuvottelujen jälkeen — mutta tulihan sosialidemokraatteja ainakin nöyryytettyä.

Laillisuuden harhat ja vastarinta

Lapualaisten terroriaalto v. 1930 oli ollut niin yllättävän raju, että se oli lyönyt maahan koko julkisen vasemmistolaisen työväenliikkeen. Perinteellinen kansanvaltainen ajattelu ja työväenliikkeen suuri vaikutus oli kuitenkin saanut aikaan sen, että varsinaisissa kansanjoukoissa fasismi ei maassamme saanut laajaa kannatusta. Se jäi kokoomuspiirien ja erään suurtalonpoikaiston osan tavoitteeksi ja yritettiin saada toteutetuksi kokoomuksen miehittämän valtiokoneiston avulla. Siinä onnistuttiin vain osaksi. Työväestössä vaikuttaneet »laillisuusharhat», joista SKP monesti oli jo varoittanut, olivat kuitenkin saaneet aikaan sen, että ei uskottu porvariston voivan ryhtyä tällaisiin laittomuuksiin, eikä sen vuoksi ollut osattu valmistautua vastarintaan. Jo 13. 1. 1930 Helsingin Nuorten Työläisten Opintoyhdistys kokouksessaan, jossa oli paikalla 159 jäsentä, käsitteli Oskari Leskisen alustuksen pohjalta hallituksen ja lapualaisten otteita opintoyhdistysliikettä vastaan ja hyväksyi jyrkän vastalauseen moisen terrorin johdosta. Toimintaa päätettiin jatkaa toisin keinoin, jos järjestöt lakkautettaisiin. Vastalauseet eivät tehonneet fasisteihin ja valtiovaltaan, vaikka niitä tehtiin monissa järjestöissä. Voimakkaammin vaikuttivat varmaan jo työväen puolustusryhmät, joita Vaasan kirjapainon särkemisen jälkeen perustettiin työväentaloille ja kirjapainoihin. Näissä ryhmissä olivat nuorisoliittolaiset aktiivisesti mukana, mutta juuttuivat taloille jonkinlaisiksi yövartijaryhmiksi. Vaikka ne joissakin tapauksissa saattoivat pelottaa fasisteja, niistä ei syntynyt aktiivisia taisteluryhmiä fasismin takaisin lyömiseksi.

Kuvittelut että opintoyhdistysten ja propagandaryhmien tilalle voitaisiin muodostaa jälleen joitakin uusia julkisia järjestöjä tuli kerralla karistettua, koska raittius- ja urheilu järjestotkin lakkautettiin. Jäljellä oli vain maanalainen järjestö, johon oli nyt turvauduttava, vaikka se ulottuikin paljon pienemmälle alueelle kuin fasistien hajottama melko laaja julkinen toimintaverkosto.

Organisaatio ja jäsentilanne

V. 1930 tammikuussa oli SKNL:n järjestö- ja jäsentilasto piireittäin seuraava:

Liiton jäsenmäärä oli 576 + vankilassa n. 30 = 606 jäsentä. Tiedot olivat olosuhteista johtuen varsin puutteellisia.

Vaikka lapualaisfasismi oli tuhonnut julkisen toiminnan, ei se voinut lamauttaa maanalaista järjestöä. Pikemminkin se voimistui ja kasvoi entisestään, kun voimia vapautui julkisista järjestöistä. Monet lakkautettujen järjestöjen jäsenet olivat heti valmiit liittymään salaiseen järjestöön. On selvää, että salaisilla järjestöillä ei voitu näissä olosuhteissa saavuttaa julkisten järjestöjen saamaa joukkovaikutusta. Mutta jo huhtikuussa tiedotti liiton sihteeri Antero Timonen (»Pauli»), että liiton tila kohentui. Alapiirejä oli 5 ja lisää oli rakenteilla, paikallisjärjestöjä oli 90 ja erillisiä yhteyksiä 30, soluja 129, fraktioita n. 90 ja jäseniä n. 690 (vrt. edellä olevaan taulukkoon). Nuoren Kommunistin painos oli noussut syksyn 200:sta 600 kappaleeseen ja Nuoren Kaartin 500:sta 1.000 kappaleeseen. Piirikokoukset oli pidetty ja SAJ:n nuorisojaoston kokousta valmisteltiin.

Vuoden 1930 fasistihyökkäyksen jälkeistä tilannetta valaisee SKNL:n Helsingin paikalliskomitean selostus marraskuussa 1930:

»Paikalliskomiteaan kuuluu 7 jäsentä, niistä 2 tyttöä. Edustettuna 3 aluekomiteaa, alapaki ja sotilaspaki ja puolueen kaup.komitea. Soluja pakin alueella 17, niistä 5 työmaa- ja 12 aluesolua. Jäseniä yhteensä 85, niistä vangittuina tai muualla 15. Yhteiskunnallinen kokoonpano: 51 työläistä, 18 palveluskuntalaista, 1 koululainen. Kaikki jäsenet komennettu työmaasoluihin. Ilmestyy 3 työmaalehteä, yksi mm. Pasilan konepajalla, solussa on 5 poikaa, jotka pitävät kokouksen kerran viikossa. Pakilla jaostoja mm. lasten toiminta-, urheilu- ja maaseututyötä varten. Pidämme aluekokouksia, joissa edustajia soluista 26, aluekomiteoista 5, pakista 4 ja pikistä 1. Näitä kokouksia kaksi kertaa tämän vuoden aikana, joissa käsitelty mm. kansainvälinen tilanne, liiton järjestyssäännöt, antimilitaristinen työ, mahdollinen julkinen toiminta, eduskuntavaalit, iskujoukot, taloudellis-ammatillinen työ jne. Pakin ohjaamina ovat julkiset komiteat toimineet hyvin, nyt komiteamuoto alkaa tyrehtyä. Alamme perustaa salaisia komiteoita. Järjestimme vastalausetilaisruuksia julkisten järjestöjen lakkauttamisia vastaan, annoimme julistuksen. Ainoa julkinen järjestö, joka on jäljellä on Nuorten Työläisten kuoro, perustamme puolisalaisia opiskelijaryhmiä, joita on jo nyt 9 ja niissä jäseniä n. 65, joista n. puolet ei liiton jäseniä. Kesällä järjestimme retkeilyjä ja saaripäiville osallistui n. 200 nuorta. Vaikeudet ja vainot lisääntyvät, joskin edistystäkin on, sillä jäsenmäärä oli tammikuussa 35, nyt 70.»

Tilannetta ja aikaa kuvastaa myös paikalliskomitean ja liiton antama yhteinen julistus, jota opintoyhdistystoiminnan lakkauttamisen jälkeen levitettiin koko maassa.

»VALLANKUMOUKSELLINEN NUORISO!

Toveri! Oletko valmistautunut vastaanottamaan iskun, mikä, tänä päivänä on Sinua kohdannut? Fasistidiktatuuri on riistänyt nuorilta työläisiltä alkeellisimmankin oikeuden, oikeuden opiskelun kautta valistaa itseään. Tänä päivänä on lakkautettu sosialifasistien läpiajaman kuristuslain avulla nuorten työläisten opiskelijajärjestöt. Tällä teollaan uskoo porvaristo tappavansa työläisnuorison kumousmielen. Mutta siinä he erehtyvät. Kun julkinen toiminta lakkautetaan, jatkuu se maan alla salaisen Suomen Kommunistisen Nuorisoliiton johdolla, joka kutsuu riveihinsä jokaisen luokalleen ja aatteelleen uskollisen ja uhrautuvan työläisnuoren. Sen järjestöjä ei mikään mahti voi hajoittaa. SKNL ei käy taisteluun porvarillinen lakikirja kourassaan, vaan valmistautuu murskaamaan porvarilliset lait ja koko riistoyhteiskunnan ja luomaan PUNAISEN SUOMEN!

Punainen, taisteleva nuoriso! Täytä paikkasi SKNL:n riveissä taistelussa fasistidiktatuuria vastaan, opiskeluoikeutemme ja poliittisen järjestäytymisen puolesta!

ELÄKÖÖN SUOMEN VALLANKUMOUKSELLINEN TYÖLÄISNUORISO JA SEN JOHTAJAT!

Suomen Kommunistinen Nuorisoliitto KNL:n Helsingin Paikalliskomitea.»^[33*]

Vappu v. 1930

Tehostaakseen fasistihyökkäystä ja estääkseen tyytymättömyyden ilmaukset hallitus oli kieltänyt vasemmistolaisen työväen vappumielenosoitukset koko maassa. SKP ja SKNL kehottivat työläisiä taistelemaan vapunvietto-oikeuksiensa puolesta ja fasismin ryntäystä vastaan. Vielä silloin ilmestyvä Työväenjärjestöjen Tiedonantaja hälytti suurin otsikoin: »Katujen vapaus aiotaan riistää Suomen työtätekeviltä. Vuosikymmenien aikana hankitut oikeudet ovat vaakakupissa — niitä ei saa loukata.» SKNL:n jäsenet olivat ahkerasti liikkeellä jakaen lentolehtisiä ja kutsuja ja järjestäen keskusteluja työpaikoilla. Puolustusryhmiä oli muodostettu ainakin kaikille suuremmille paikkakunnille. Jo vapun aattopäivänä mm. Helsingissä nuorison mielenosoitusryhmät kiertelivät työläiskaupunginosissa kehottaen työläisiä poliisin kiellosta huolimatta tulemaan vappuna kaduille ja valtaamaan ne. Poliisipartiot hyökkäilivät pamputtaen näitä ryhmiä vastaan, jolloin ne hajosivat kokoontuakseen jollain muulla kadulla uudelleen.

Helsingissä alkoi jo aikaisin vappuaamuna työläisryhmiä liikkua Siltasaarelle ja työväentaloon päin, mutta siellä olivat poliisiryhmät estämässä kokoontumista. Kun väki lisääntyi, joukot eivät lähteneet enää poliisien komennuksista minnekään. Poliisi hälytti paikalle lisää ratsupoliiseja, ja nämä alkoivat pampuilla hakaten hyökätä joukkojen päälle. Väkijoukko alkoi nousta vastarintaan, ja pian levisi tieto, että siirrytään Eläintarhan kautta Mäntymäelle. Siellä sosialidemokraattien piti viettää ilman kulkuetta »laillista» juhlaansa. Taistellen, tunnuksia huutaen ja lentolehtisiä heitellen puolustusryhmät johtivat väkijoukkoja Mäntymäelle. Siellä he ryhmittyivät puhujalavan ympärille Armas Äikiän noustessa puhumaan. Tapellen poliisin hyökkäyksiä vastaan suojattiin puhujaa, jonka ääni kantoi kahakoinnin ylitse. Lopulta poliisin ratsut pääsivät väkeä tallaten puhujalavan luo, mutta silloin puhuja hävisi väkijoukkoon kehottaen työläisiä vetäytymään taistellen. Oli ainakin yritetty, mutta voimaa ei vielä ollut tarpeeksi.

Monilla muillakin paikkakunnilla otettiin vapunpäivänä yhteen poliisin kanssa yritettäessä pitää kiinni katujen vapaudesta. Pietarsaaressa poliisi oli antanut luvan iltajuhlan pitämiseen, jos kulkuetta ei järjestettäisi. Kansaa alkoi kuitenkin entisen tavan mukaan kokoontua jo päivällä ja valtava kulkue lähti liikkeelle vanhaa reittiä, vaikka poliisi pyrki sen hajottamaan. Siihen poliisien voimat eivät kuitenkaan riittäneet, sillä heillä oli työtä repiessään esiin ilmestyneitä tunnuksia ja vangitessaan niiden kantajia. Vangitut, suurelta osalta nuorisoliittolaisia, marssivat poliisikamarille laulaen »Raatajien marssia». Toistakymmentä nuorisoliittolaista vietti yönsä »raastuvan kellon alla», putkassa, ja säikkymättä pelotteluja käytti koko illan harjoitellen taistelulauluja, joita poliisienkin oli nyt pakko kuunnella.

Viimeinen ennen lakkautustaan ilmestynyt Työväenjärjestöjen Tiedonantaja kirjoitti 14. 6.:

»Fasistien rikollisuuden nousu on viime päivinä kehittynyt niin nopeasti ja voimakkaasti, että työtätekevä väestö ei enää voi tyytyä vastalauseiden esittämiseen. Ne yksin eivät auta. Niinikään eivät riitä ne puolustuskomiteat, joita tähän saakka on perustettu eri paikkakunnille.

...Nyt on valittava puolustustyöstä huolehtiva komitea jokaiselle työpaikalle. Nopeasti työhön! Fasismin hyökkäysketju on murrettava!»

Tilannearvio SKNL:n kokouksessa lokakuussa 1930

Jo keväällä 1930 sai SKNL:n keskuskomitea SKP:n johdolta ja KNI:ltä kirjeen, jossa hälytettiin nousevasta fasismista ja varoitettiin jo siihen mennessä työssä esiintyneistä heikkouksista. Olisi ollut tehostettava vastarintaa, saatava aikaan lakkoja ja mielenosoituksia. Jotain yrityksiä meillä oli tehty, mutta fasismin hyökkäysketjua ei ollut saatu murtumaan. Itse asiassa oli antauduttu. Nyt kysyttiin yleisesti, missä oli vika, oliko kaikki toiminta ollut turhaa. Lapuanliikkeen ryntäyksen jälkeen liiton KK pohti asiaa ja järjesti maatakäsittävän piirien edustajien kokouksen lokakuussa 1930 Helsingissä eräässä yksityisasunnossa ns. Arenan talossa. Kokoukseen osallistuivat mm. SKP:n KK:n edustajina Huvi Luotonen ja Esa Hietanen, SKNL:n KKrsta Inkeri Lehtinen (joka oli parhaillaan maassa KNI:n lähettämänä), SKNL:n järjestäjä Väinö Sundelin, sekä maaseutukeskusten edustajat, joiden nimistä ei ole tietoa. Toivo Antikaisen kirjassa SKP taistelujen tiellä v. 1934, kertoo »Nuorisoliittolainen» (Inkeri Lehtinen) tästä kokouksesta, että edustajat olivat julkisessa toiminnassa mukana olleita nuoria, jotka vasta muutaman kuukauden olivat olleet SKNL:n jäseniä. Heistä tuntui salainen työ julkisen lakkauttamisen jälkeen luonnolliselta ja tehdyn työn, tilanteen ja tehtävien arviointiin käytiin tosissaan käsiksi. Oli selvitettävä antautumisen syyt, oli saatava aikaan joukko vastarintaa millä hinnalla hyvänsä. Kysymys sodanvaarasta nousi fasismin mukana entistä tärkeämmäksi, joten sodanvastaisessa työssä oli tehtävä kaikki mahdollinen.

Kokouksessa käytiin ankara itsekritiikki SKNL:n tilasta ja tehtävistä vv. 1939–31 ja määriteltiin perustehtävät. Oheisena lyhennelmä päätöslauselmasta:

— SKNL oli fasistikumousta suoritettaessa täysin toimeton eikä saanut aikaan minkäänlaista nuorisojoukkojen liikehtimistä ja vastarintaa. Huolimatta siitä, että fasistien hyökkäys kohdistui jo syksyllä 1929 varsin raskaasti nuorten työläisten julkiseen järjestötoimintaan ja jatkui koko maassa, liitto ja sen johto ei nähnyt äkkinäisen fasistikumouksen mahdollisuutta eikä varustautunut sen varalle.

— Liitto oli juuttunut laillisuusharhoihin ja koteloitunut julkisten järjestöjen taakse luottaen julkisten toimintamahdollisuuksien jatkumiseen. Sosialidemokraattisesta nuorisoliikkeestä oli väärä ja puutteellinen arvio, työn puuttuminen sen sisältä ja sen heikko paljastaminen, sovitteleva suhtautuminen »hoipertelijoihin» ja harhakäsitykset siitä, että esim. SAJ säilyy porvarillisen demokratian takaajana.

— Fasistikumous merkitsi Neuvostoliitonvastaisen sodan valmistelujen kasvua, työläisten ja talonpoikain elintason polkemista, porvarillisen hallitusjärjestelmän fasistisoitumista ja vähäistenkin demokratian rippeiden hävittämistä.

— Liiton julkinen ja salainen työ oli liian yleispoliittis-agitatorista, eikä se ollut sidottu nuorison päivän elinkysymyksiin työpaikoille ja maaseudulle, joten se jäi irralleen nuorison harrastuksista. Salainen koneisto, joka olisi pitänyt vahvistaa, jäi julkisen koneiston lisäkkeeksi ja näkymättömäksi, joten vaaran hetkellä sitä ei tunnettu.

Määriteltäessä tehtäviä otettiin lähtökohdaksi KNI:n v. 1929 marraskuun täysistunnon ja SKP:n v. 1930 konferenssin päätökset, joita pidettiin oikeaan osuvina. Päätöslauselma toteaa:

— On käytävä taistelua kahdella rintamalla oikeistoja vasemmistovaaraa vastaan. Oikeistovaara muodostaa edelleen päävaaran koko kommunistisessa liikkeessä. Nuorisoliitossa, joka on käynyt verrattain voimakasta taistelua luopioita Välläriä ja kumppaneita veistään, ei ole nähty omassa keskuudessa kasvavaa laillisuusharhaa, saamattomuutta ja antautumismielialoja (esim. on esitetty toiminnan hiljentämistä pahimman terrorin ajaksi). Vasemmistolaista äkkijyrkkyyttä on myös esiintynyt (ajatuksina: Kaikki työ maan alle), joka merkitsee luopumista mahdollisuuksista.

— Perustehtävänä on nyt joukkotoiminnan järjestäminen, joukkotaistelujen aikaansaaminen ja toimettomuuden murtaminen.

— Työtä sos.dem. nuorisotoiminnan paljastamiseksi ja niiden järjestöjen hajottamiseksi sisältäpäin on tehostettava jäsenien vetämiseksi mukaan taisteluun.

— Sodanvastaista taistelua on tehostettava ja sidottava se jokapäiväisten taloudellisten ja poliittisten kamppailujen yhteyteen. On saatava aikaan liikehdintää armeijassa.

— Taloudellisten taistelujen yhteydessä on kiinnitettävä erikoista huomiota suuriin työpaikkoihin, on muodostettava erilaisia taistelukomiteoita ja nuorison itsepuolustusryhmiä, on kehitettävä nuorten työttömien omaa toimintaa ja laadittava heille oma taisteluvaatimusohjelma.

— Työ maaseutunuorison ja ruotsinkielisen nuorison keskuudessa on kiireesti saatava vauhtiin, koska näitä aineksia fasistit käyttävät hyväkseen.

— Tilanteesta selviäminen edellyttää nopeasti uusien kaaderien kasvattamista ja järjestöjen työn vahvistamista, ylempien elimien ohjaustyön parantamista ja itsearvostelun ja työn kritiikin käymistä kaikissa elimissä.^[34*]

Tappio fasismin hyökätessä oli ollut raskas. Vasemmistolaisen ja kommunistisen työväenliikkeen ja nuorisoliikkeen monipuolinen julkinen koneisto oli pyyhkäisty olemattomiin muutaman kuukauden aikana. Lapuanliike ja porvarillinen valtiokoneisto ohranalaitoksineen olivat tehokkaasti täydentäneet toisiaan fasististen päämäärien toteuttamisessa, sosialidemokraattisen oikeiston antaessa kommunisteihin kohdistetulle vainolle hiljaisen tukensa.

Edelläoleva kritiikki »täydellisestä antautumisesta» ja »laillisuuteen maatumisesta» oli silti yliammuttua ja liioiteltua, vaikka sen tarkoituksena olikin tehokkaamman toiminnan aikaansaaminen. Tämän totesi SKP:kin myöhemmissä arvioinneissaan, joissa osoitettiin vallankumouksellisen nuorisoliikkeen jättäneen pysyvän jäljen maamme työväenliikkeeseen ja sen aina pystyneen — porvariston suurhyökkäyksien jälkeen — järjestäytymään uudelleen ja löytämään uusia keinoja työn jatkamiseksi. Se oli taistellut rohkeasti ja esimerkillisesti verrattuna monen muun maan nuorisoliikkeeseen, vaikka Suomessa hallitsi häikäilemätön porvaristo, joka käytti taitavasti propagandaa ja väkivaltaa kommunisminvastaisessa taistelussaan.

Jälleen oli tultu kuten vuoden 1918 tappion jälkeen vaiheeseen, jolloin jouduttiin perusteita myöten tutkimaan tilanne ja tarkistamaan suuntaviivat ja työtavat. Vaikka fasismi olikin karsinut työväenliikkeestä heikompia aineksia, vallankumouksellinen nuorisoliike säilytti ryhtinsä ja valmistautui jälleen uusissa olosuhteissa uusiin taisteluihin.

Nuorisoliike ja varhaisnuorisotyö

Sos.dem. Nuorisoliiton yhteydessä edellä selostettiin varhaisnuorisoliikkeen kehittymistä v. 1917 lopulla ja 1918 alussa Järjestönuorten liiton puitteissa niin että se saavutti 25.000 jäsenmäärän. V. 1919 luokkasodan jälkeen varhaisnuorisotyö alkoi jälleen elpyä nuorisotoiminnan rinnalla. Sitä johtivat ja tukivat vuoden 1918 jälkeen lähinnä naisliitto ja nuorisoliitto. Se joutui myös kärsimään näihin järjestöihin kohdistetuista vainoista ja lakkautuksista niin, että se ei enää myöhemmin pystynyt saavuttamaan aikaisempia järjestö- ja jäsenmääriä. Silti varhaisnuorten määrä koko maassa esim. vappukulkueiden osanottajien perusteella arvioituna oli n. 30.000 paikkeilla. Liitto piti toisen edustajakokouksensa elokuussa 1920, jossa mm. hyväksyttiin liitolle ohjelma. Siinä kuvataan liikkeen tarkoitusperiä seuraavasti:

»Tämä kasvatusjärjestö, joka toimii kaikkien työväenjärjestöjen ja työläisyksiköiden yhteisesti tukemana, tahtoo antaa työväen lapsille ja varhaisnuorisolle heille soveltuvassa muodossa sopusuhtaisen yleistietoisuuden, sekä ennen kaikkea sosialistiselle maailmankatsomukselle perustuvan luokkatietoisuuden alkeet, joita he voivat vartuttuaan täydentää muissa työväenjärjestöissä ja opetuslaitoksissa, joihin välittömästi johtavana Työväen järjestönuorten liittokin toimii.»

Edustajakokouksen jälkeen toiminta alkoi elpyä ja v. 1922 pidettiin Helsingissä kolmas edustajakokous, jonka jälkeen perustettiin Työväen Raittiusliiton kanssa yhteinen lehti Varhaisnuoriso. Lehden sisältö ei kuitenkaan vastannut tarkoitustaan ja siksi alettiin julkaista v. 1923 alussa omaa Punalippu-nimistä lehteä. Uusi lehti sai suuren kannatuksen, sen painosmäärä oli heti alussa 4.000 kpl ja nousi jo helmikuussa 5.000:een. Liiton jäsenmäärä oli v. 1923 lopulla 3.500 ja sen johdossa oli nuorisoliitolla omat edustajansa. Työväenliikkeeseen tällöin kohdistettu isku, Sosialistisen Työväenpuolueen, naisliiton ja sos.dem. nuorisoliiton lakkauttaminen vaikuttivat myös Järjestönuorten toimintaan heikentävästi. Punalippu estettiin ilmestymästä. Kehityksestä antaa ehkä parhaan kuvan seuraava järjestö- ja jäsentilasto:

Vuoden 1927 lopulla toiminta alkoi jälleen nousta, sillä SKP:n V edustajakokous v. 1925 käsitteli varhaisnuorisotyötä ja teki periaatepäätöksen, että työn johto olisi keskitettävä SKNL:lle. Vuoden 1927 aikana työn keskittämistä tapahtuikin ja mm. Punalippu, jonka kustantamisesta oli vuoden 1923 keskeytyksen jälkeen huolehtinut Kirjallisuuden edistämisyhdistys, jäi nyt Järjestönuorten liiton ja nuorisojärjestöjen hoidettavaksi. Punalipun levikki oli v. 1926 2.000; mutta v. 1928 keskimäärin 4.500 ja v. 1929 jo 5.000–6.000. Joulu- ja vappunumeroita levisi yli 10.000 kappaletta.

Neljännen edustajakokouksensa liitto piti Tampereella v. 1924, mutta jo saman vuoden syksyllä vangitsemiset haittasivat sen työtä. Mm. liiton sihteeri Tatu Väätäinen vangittiin ja ohrana keskeytti liiton toiminnan joksikin aikaa takavarikoiden koko sen arkiston. Työtä kuitenkin jatkettiin ja helluntaina 1927 pidettiin edustajakokous Lahdessa, jolloin mm. ohjelmaa täydennettiin ja päätettiin ottaa käyttöön oma liittopuku. Pian alkoi näkyä järjestönuorten antamaa väriä työväenliikkeen tilaisuuksissa kaikkialla maassa. Lahden kokous oli ollut piristävä ja nousu jatkui. Ryhdyttiin järjestämään ohjaajakoulutusta, kursseja ja leiripäiviä, ja menestys oli hyvä. Mm. v. 1929 pidettiin 27 leiriä, joissa oli yli 1.000 lasta. Liiton sihteeri Niilo Kavenius toimitti Järjestönuorten käsikirjan. Se oli ensimmäinen varhaisnuorisotyön ohjekirja, jota käytettiin suurella menestyksellä. Liitto kiinnitti paljon huomiota työläislasten asemaan ja lapsityövoiman käyttöön tuotannossa sekä kouluoloihin ja niissä suoritettavaan ideologiseen muokkaukseen. Tätä aineistoa toimitettiin lehdille, ammattientarkastajille ja ammattiliitoille, joilta vaadittiin toimenpiteitä.^[35*]

Nuorisoliittolaiset ohjaajat tekivät merkittävää varhaisnuorisotyötä myös Valtiollisten vankien huoltoyhdistyksen nimissä toimivissa orpokodeissa, joista ensimmäinen toimi vv. 1928–1929 Enonsaaressa lähellä Lahtea ja toinen Mäntsälän Sälinkäällä v. 1930. Ensimmäiseen mahtui 25 lasta ja Sälinkäälle rakennettuun uuteen 50 lasta. Kodeissa huollettiin vuoden 1918 punaorpoja ja vankilaan joutuneiden työväenliikkeen henkilöiden lapsia.

Nuorisoliittolaiset lähinnä vastasivat Järjestönuorten ohjaustyöstä. V. 1929 liiton puheenjohtajana oli Hellä Järveläinen ja sihteerinä pitkäaikainen varhaisnuorisotyöntekijä Niilo Kavenius. Myös SAJ ja eräät ammattiliitot maksoivat järjestönuorten liitolle kannatusmaksuja, joilla turvattiin sen talous. Työ tehostui, vaikka nouseva fasismi alkoi jo hyökkäillä räikeästi varsinkin porvarilehdistössä myös Järjestönuorten liittoa vastaan. Liiton osastoluku oli v. 1929 loppupuolella 100 ja jäsenmäärä noin 6.000. Esim. Turussa v. 1930 alkupuolella pidettyjen lasten talvijuhlien kilpailuihin osallistui 70 joukkuetta ja n. 200 kilpailijaa. Siellä poliisi jo esti liittopuvuissa esiintymisen ja punaisen solmion käytön. Useita ohjaajia pidätettiin ja heiltä takavarikoitiin liittopuvut.

Liiton kuudes edustajakokous oli Vaasassa helluntaina 1930. Fasistit esittivät silloin avoimesti porvarilehdistössä vaatimuksia liiton lakkauttamisesta. Kokouksessa oli edustajia 78 osastosta, osastojen määrä oli 108 ja jäsenmäärä 4.549. Puheenjohtajina toimivat Erkki Davidsson Turusta ja Verner Paulin Helsingistä. Kokous käsitteli lasten asemaa palkkatyössä, tutkimuksien suorittamista lasten asemasta tuotannossa, ohjaajakoulutusta, koulukysymystä (lapsiin kohdistuva mielivalta, kouluateriat, vaateapu, maksuttomat opiskeluvälineet, terveydenhoito ym.), joista hyväksyttiin päätöslauselmat.^[36*]

Vaikka liitto saikin pitää kokouksensa, niin jo seuraavana päivänä poliisit takavarikoivat kokousaineiston ja estivät toiminnan jatkamisen. Liitto lakkautettiin kesäkuussa 1930 ja sitä syytettiin tavanomaisen kaavan mukaan valtio- ja maanpetoksesta, mikä nykyaikana ajatellen tuntuu suorastaan surkuhupaiselta.^[37*]

Erittäin raa'asti lapualaisfasistit suhtautuivat edellämainittuun orpokotitoimintaan. Järjestönuorten liiton lakkauttamisen jälkeen aseistetut fasistit tunkeutuivat Mäntsälän Sälinkään orpokotiin ja vangitsivat ohjaajat. Kodin toiminta lopetettiin, koko omaisuus takavarikoitiin ja ovet ja ikkunat naulattiin kiinni. Kaiken huippuna fasistit kyyditsivät vastaavan ohjaajan Kullervo Kannelin Neuvostoliiton rajan yli.

Varhaisnuorisotyötä Suomessa on ollut yhtä kauan kuin työväenliikettä ja sillä on ollut oma merkityksensä työväenliikkeen osana. Monet ihanneliittolaiset, järjestönuoret ja myöhemmin pioneerit ovat auttaneet työväenliikettä ohjelmatoiminnallaan, erilaisissa tehtävissä, mm. varojen hankinnassa ja vieläpä salaisen toiminnan rohkeutta vaativassa lentolehtisten levityksessä. Varhaisnuorten tunnus: »Työväen asian puolesta aina valmis!» kajahti reippaasti ja luottamusta antaen. Useista heistä kasvoi hyviä nuorisoliittolaisia ja työväenliikkeen jäseniä, joiden työ tuntuu vielä tänä päivänä. Tämän näki myös vallassa oleva taantumus, joka halusi pitää lasten kasvatuksen omissa käsissään.

Kun Järjestönuorten liiton toiminta jo ennen edustajakokousta on uhattuna, järjestivät SKNL ja järjestönuorten liiton johtohenkilöt puolisalaisen neuvottelukokouksen ennen edustajakokousta Pakilan työväentaloon, jossa mukana oli mm. Saksan varhaisnuorisoliiton edustaja. Kokoukseen osallistuivat mm. Niilo Kavenius, Hellä Järveläinen, Lyyli Arppe ja Paavo Kivikoski. Lasten suojelua ja lasten asemaa tuotannossa käsittelevien kysymysten ohella pohdittiin uusia, mahdollisen salaisen pioneeritoiminnan muotoja. Sen perustana olisivat salaiset ryhmät (4–8 henkeä), »pioneeriytimet» työpaikoilla, kouluissa, talon tai määrätyn kadun käsittävinä. Näiden ytimien ympärille muodostettaisiin, ilman jäsenrekisteriä, puolijulkisia ryhmiä (esim. Punainen kouluvartio). Koulun ulkopuolella muodostettaisiin työläislasten vartioita, retkeily-, urheilukerhoja jne. SKNL:n Pikeissä ja Pakeissa olisi pioneerijaosto, joka ohjaisi näitä ryhmiä.

Järjestönuorten liiton lakkauttamisen jälkeen monet varttuneemmat jäsenet alkoivat oma-aloitteisesti etsiä uusia työmuotoja ja SKNL:n johdolla alkoi syntyä salaisia pioneeriryhmiä, joihin ohjaajiksi tuli entisiä järjestönuorten ohjaajia. SKNL lähetti v. 1930 syksyllä nuorisoliittolaiset Mirjam Tiilikaisen (Suvanto) ja Impi Anttilan (Lojander) Moskovaan KNI:n järjestämille 3 kuukauden kansainvälisille pioneeriohjaajakursseille. Palattuaan he jatkoivat SKNL:n KK:n pioneeri jaostossa työn ohjaamista.

Vuoden 1931 alusta SKNL alkoi luoda uudella pohjalla koko maata käsittävää pioneerijärjestöä, joka toimi KK:n ja sen pioneeri jaoston alaisena. Pioneeriryhmät harrastivat opiskelua, askartelutöitä poliittisten vankien avustamiseksi, toimittivat salaisia lentolehtisiä kouluihin, toimivat SKNL:n ja SKP:n lähettitehtävissä jne. Maanalainen lastenlehti Pioneeri ilmestyi parin vuoden ajan, mm. v. 1932 550 kpl painoksena. Löytäessään niitä kouluissa taantumukselliset opettajat kutsuivat ohranat kuulustelemaan lapsia.

Helsinkiläisillä pioneereillä oli myös »Koulu-Kipinä»-niminen monistettu lehti.

Maanalainen pioneeritoiminta oli voimakkainta suurimmissa keskuksissa, kuten Helsingissä, Oulussa, Turussa ja Kemissä, vaikka se ei voinut lasten toimintana kasvaa kovin laajaksi. Nuorisoliitto lopetti sen päätöksellään vuosien 1934–35 vaihteessa, koska se vainojen kiristyessä vaaransi lapsia liikaa.

Kirjoittajan huomautukset:

^[1*] SKNL:n ja maanalaisuuden kauden nuorisotoimintaa koskeva perusaineisto on Moskovassa olevasta KNI:n arkistosta.

^[2*] Koska näistä henkilövaihdoksista tai nimittämisistä ei toiminnan salaisuuden vuoksi ole täsmällisiä tietoja, on mahdotonta tarkemmin määritellä henkilökohtaisia jäsenyysaikoja. Sama koskee myös SKNL:n KK:n jäseniä ja palkallisia työntekijöitä vv. 1925–1935.

^[3*] Mm. Jaakko Kivi SKP:n edustaja, August Niemistö, Emil Paajanen ja Kössi Ilola.

^[4*] SKP:n päätökset I. Leningrad v. 1935.

^[5*] SKP:n V puoluekokouksen pöytäkirjat.

^[6*] Julkisten nuorisojärjestöjen sisällä toimivat salaiset ryhmät.

^[7*] SKP.n V puoluekokouksen pöytäkirjat.

^[8*] SKNL:n ohjekirje organisaatiosta v. 1930. Kansan Arkisto.

^[9*] Etsivän Keskuspoliisin arkisto III D.

^[10*] Etsivän Keskuspoliisin arkisto. PM XXII H.

^[11*] Suluissa asianomaisen ala- eli puoluenimi, joita saattoi samalle henkilölle kertyä useampiakin. Ellei ole saatu selville oikeaa nimeä, käytetään salanimeä.

^[12*] Työväen Arkiston paperit.

^[13*] Julkaisujen kustantajina olivat mm. veljekset Toivo ja Einari Tulla.

^[14*] Etsivän Keskuspoliisin arkisto XXII H.

^[15*] Punaisten puolesta valkoisia vastaan. Helsinki v. 1929.

^[16*] Kommunistisen Nuorisointernationaalin ohjelma. Hyväksytty v. 1928. Leningrad v. 1929.

^[17*] Etsivän Keskuspoliisin arkisto III G. 2 a.

^[18*] Etsivän Keskuspoliisin arkisto III D.

^[19*] Työtätekevän nuorison lähimmät tehtävät. Julkaisija Impi Karvonen. Helsinki v. 1929.

^[20*] Työväenjärjestöjen Tiedonantaja 2. 4. 1929. Helsinki v. 1929.

^[21*] Etsivän Keskuspoliisin arkisto III g 2.

^[22*] Ludvig Kosonen: Lippulaulu. Leningrad v. 1932. Kansan Arkisto.

^[23*] V. 1928 alettiin viettää elokuun 1 päivää sodan ja fasismin vastaisena taistelupäivänä.

^[24*] Suomen Kommunistisen Nuorisoliiton I edustajakokous, päätös-lauselmamoniste. Kansan Arkisto.

^[25*] Suomen Etsivä Keskuspoliisi oli Tukholmassa kaapannut Kullervo Mannerin matkalaukun, jossa olleiden muistiinpanojen perusteella ohranat olivat päässeet selville osasta edustajakokouksen osanottajia.

^[26*] Etsivän Keskuspoliisin arkisto III G 4 a.

^[27*] Kommunistisen Internationaalin kongressit vv. 1921 ja 1922. Kustantaja Emil Paajanen. Helsinki v. 1923.

^[28*] Suomen Ammattijärjestöjen toimintakertomus v. 1929. Helsinki v. 1930.

^[29*] Suomen Ammattijärjestön nuorisojaoston paperit. Työväen Arkisto.

^[30*] Yhdistyslain 21 §:n muuttaminen. Sosialistisen työväen ja pienviljelijäin eduskuntaryhmän julkaisema kirjanen. Oulu v. 1930.

^[31*] On syytä muistaa, että Hitler käytti kommunistien vastaisessa provokaatiossa valtiopäivätalon tuhopolttoa, kuten meidän ohranamme ns. Hakaniementorin halkopinojen polttoa vielä välirauhan aikana.

^[32*] Etsivän Keskuspoliisin promemoria kommunistisesta opintoyhdistys-järjestötoiminnasta. Helsinki v. 1930. Valtioneuvoston kirjapaino.

^[33*] Työväen Arkiston paperit.

^[34*] SKNL:n ohjekirje v. 1931. Kansan Arkisto.

^[35*] Katsaus Suomen työväen varhaisnuorisoliikkeen vaiheisiin. Kansan Sivistystyön liiton kirjeopiston opintoainesarja.

^[36*] Niilo Kavenius: Suomen työväen lastenliike vv. 1901–1930. Kansan Arkisto. (Viitteen teksti löytyy kirjan takaa, mutta viitteen numero kohtineen on jäänyt kirjan tekstistä pois. MIA:n toimitus on asettanut viitteen oikeaksi arvioimaansa kohtaan. MIA huom.)

^[37*] Työväenjärjestöjen Tiedonantaja 12. 6. 1930. Helsinki v. 1930.

Toimituksen viitteet:

^[1] Tämä väliotsikko löytyy sisällysluettelosta mutta ei itse kirjan tekstistä. MIA:n toimitus on asettanut väliotsikon paikkaan johon arvioi sen kuuluvan. Toim.

IV [Neljäs jakso] | Takaisin sisällysluetteloon

Suomenkielinen Nestori Parkkari -arkisto
Marxists Internet Archive — suomenkielinen osasto