Tänä vallankumousvuotena on sosialidemokraattisen puolueen johto aivan ilmeisesti pettänyt työväkeä salaamalla siltä asian oikean laidan. Sellaista oli ennenkaikkia sosialistisen senaatin asettamishomma marraskuun suurlakon jälkeen. Sillähän ei ilmeisesti johdon taholta ollut muuta tarkotusta kuin saada sen kautta punasen kaartin järjettömimmät ainekset asettumaan; punasen senaatin läpimenoa eduskunnassa ei kukaan ajatellut ja eipä edes toivonutkaan. [...] Samallaisella valheella alettiin taas tehty valtiokaappaus, julistamalla se tehdyksi Svinhufvudin senaattia vastaan, vaikka se epäämättömästi tapahtui yleisellä äänioikeudella valittua kansaneduskuntaa kohtaan, joka oli julistautunut korkeimman vallan haltijaksi Suomessa ja joka oli asettanut sen enemmistön luottamusta nauttineen Svinhufvudin senaatin. Että vähemmistössä oleva vasemmisto ase kädessä hyökkäsi demokraattisilla vaaleilla valitun kansaneduskunnan kimppuun, oli niin epädemokraattista ja kansainvälisen sosialidemokratian menettelytapojen vastaista kuin olla saattaa. Teon täytyi tuntua sen tekijöistäkin vaikealta ja rumalta, jonka vuoksi sitä oli tarvis valheella vähän kaunistaa, vaikkei se suinkaan asemaa parantanut.
— Hannes Ryömä: Vallankumousvuoden tapahtumista (1918)