Keskinäisillä ryhmätaisteluilla ja riidoilla on suomalaisten siirtolaisten keskuudessa revitty tavattoman paljon yhteistyön aikaansaannoksia. Riita alkoi jo vanhoillisissa yhdistyksissä, seurakunnissa ja raittiusseuroissa ja niistä se ikäänkuin irroittamattomana matkaeväänä siirtyi työväenyhdistyksiin ja sosialistiosastoihin. [...] Levoton kiirehtiminen, mikä muodostaa amerikkalaisen kansan psykologiassa yhden nurkkakiven, on myöskin johtanut siirtolaisia yhteisten pyrkimystensä hoitamisessa. Rajussa vapauden innostuksessa me olemme tahtoneet korjata olot mahdollisimman nopeasti. Sen vuoksi me olemme usein herkästi kuunnelleet uusia oppeja ja innostuneet radikaalisiin iskusanoihin. Joskus tuntui siltä, ettei parhaalla kekseliäsyydelläkään voitu löytää hermostunutta mielialaamme tyydyttäviä, kyllin iskeviä ja räikeitä voimasanoja järjestelmän tuomitsemiseksi. [...] Meidän suvaitsemattomuudestamme johtui lakkaamaton riitakirjoitusten ja protestien tulva sanomalehdissämme ja niitä esitettiin myöskin osastojen kokouksissa. Pelkkä erimielisyys jonkun toverin kanssa riitti protestoimisen syyksi ja usein omasta poikkeava katsomus selitettiin kerettiläisyydeksi. Keskinäinen suvaitsemattomuus on vallinnut liikkeemme kaikissa ryhmissä jatkuvasti.
— Elis Sulkanen: Amerikan suomalaisen työväenliikkeen historia (1951)