Salin ja Mäkelin puolustivat tomerasti vallankumouksellista meininkiään, eivät antaneet perään, vaan nojautuivat perusteluissaan vielä olevaan vallankumoukselliseen tilanteeseen. Seurauksena olikin, että suomettarelaiset lähtivät kokouksesta pois. Valpas selitti kantanaan, että vallankumous ei ole vielä kukistanut keisari Nikolaita, eikä valta ole siirtynyt kansalle. Näin ollen ei siis voida julistaa Suomea irti Venäjästä, jota merkitseisi hallituksen asettaminen ja siitä ilmoittaminen ulkovalloille.
Ei Eetu Salin eikä Yrjö Mäkelinkään pysyneet loppuun asti kannallaan, vaan taipuivat huonoon välitysehdotukseen, joka sisälsi, että torikokouksessa asetettaisi ainoastaan hallituksen ehdokkaat, jotka alistettaisiin kenraalikuvernöörin ja keisarin hyväksyttäviksi. Tässä toiminnassa esiintyi kansallista itsenäisyystouhua. Jos toiminta lähtikin mukana olleiden työväen miesten taholta vallankumoukselliselta pohjalta, ilmenee se päämäärältään sekavana ja yhteistoimintaan johtavana porvariston kanssa sekä antautumisena porvaristoa palvelemaan. Sekavuus johtui luonollisestikin proletarisen vallankumousteorian ja taktiikan tuntemisen puutteesta.
— Otto Vilmi: V. 1905 vallankumouksen vaikutus ja merkitys Suomessa (1925)