Kun v. 1914, ensi laukausten kajahtaessa mailmanteurastuksen tantereilla, meidän silloin maanalainen, vainottu puolueemme kohotti III:n Internatsionaalen tunnussanan, meitä tuskin kukaan ymmärsi kansainvälisellä arenalla. Vielä enemmänkin: kaikki viralliset puolueet mitä räikeimmin arvostelivat meitä tämän tunnussanan johdosta. [...]
      Mistähän meille, tälle pienelle ryhmälle, joka silloin eli maanpakolaisena ja puolueestaan eristettynä, mistä tuli meille rohkeus julistaa Kolmatta Internatsionaalea elokuussa 1914, jolloin koko maailman työväen puolueitten suuri enemmistö säikähtäneinä katsoi taakseen, jolloin työväen suurten joukkojenkin yli kulki kiihko-isänmaallisuuden, shovinismin laine.
      Tämä johtui, toverit, siitä että kansainvälisen työväenliikkeen edellinen historia oli jo aikaa ennen sotaa synnyttänyt meihin sen ajatuksen. Jo 7 vuotta ennen imperialistisia sotaa esiintyi Stuttgartin kansainvälisessä kongressissa aivan selvästi kaksi perusvirtausta kansainvälisen sosialidemokratian keskuudessa ja juuri sotakysymyksessä. Muutamien puolueiden alotteesta oli siellä esillä kysymys sosialistien suhteesta siirtomaapolitiikkaan. Tämä kysymyshän on politiikan pääkysymyksiä, sillä kuten tiedämme, oli vuosikymmenen kuluessa käyty koko joukko siirtomaasotia, jotka olivat johdantona imperialistiseen sotaan.
— Grigori Zinovjev: Kommunistinen Internatsionaale (1919)