1) Kansainvälinen kapitalismi elää nykyään sodanjälkeisen yleisen pulansa kolmatta vaihetta. Sille on luonteenomaista vakaantumisprosessin yhä suurempi horjuminen, mikä paljastaa entistä paremmin sodan jälkeisen kapitalismin mädännäisyyden ja syventää ennestään vallinneita ristiriitoja sekä synnyttää uusia ristiriitoja, kuten luonnehtii Kominternin VI:s kongressi.
Kapitalismin viimeaikaisessa kehityksessä on ollut nähtävissä määrättyä, jopa osittain voimakasta teknillistä kehitystä. Edelleen on ollut nähtävissä voimakas pääoman keskittymis- ja yhteenkokoontumisprosessi; kansallisten ja kansainvälisten jättiläistrustien muodostumista on tapahtunut entistä voimakkaammin; myöskin on kehitys vienyt trustien ja valtiovallan yhteenkasvamiseen, joka on vahvistanut pääoman tuotantoteknillistä asemaa. Monopolien vaikutus kapitalistisen maatalouden kehityksen ohjaamiseen ja kontrolliin on kasvanut niinikään. Porvarillinen valtiovalta on kaiken edellisen pohjalla saanut erittäin taantumuksellisen kehityssuunnan.
Nämä kapitalismin kehityksen myönteiset puolet ovat olleet omansa määrätyssä määrässä vahvistamaan kapitalismin asemaa tavarantuottajana. Mutta samalla ne ovat kiertämättömästi laajentaneet, ja syventäneet kapitalismille luonteenomaisia ristiriitoja ja vastakohtia sekä synnyttäneet uusia sellaisia ja siten kärjistäneet kapitalistisen järjestelmän yleistä pulaa.
Ensimäinen imperialistinen maailmansota johti maailman talouden kahtiajakaantumiseen, toisaalta kapitalistiseen lohkoon ja toisaalta sosialistiseen lohkoon. Kuudes osa maapallosta, nimittäin Neuvostoliitto, tuli erotetuksi kapitalistisen tavaratuotannon ja markkinain piiristä, kuudesosa, jonka talous on sivuuttanut sodan edellisen tason, kuten useimmat kapitalistisetkin maat, mutta jonka koko kehitys on ollut kapitalismin kehityksen jyrkkä vastakohta, koska se on lopettanut työvoiman riiston ja vapauttanut työn pääoman orjuutuksen alaisuudesta ja jatkaa sosialistista rakennustyötään suunnitelmatalouden pohjalla ja uudella teknillisellä perustalla pyrkien ei ainoastaan saavuttamaan etumaiset kapitalistiset maat, vaan sivuuttamaan ne.
Kapitalistien tavaratuotanto markkinoita varten on tavattomasti noussut, huomioon ottaen kapitalismin teknillisen kehityksen ja pääoman keskittymisprosessin, mutta tämän »edistyksellisyys» on kantanut ja kantaa samalla kapitalismin terävöityvän pulan siementä sydämensä alla, ja mitä enemmän tavaratuotanto kasvaa, sitä voimakkaammin törmää se alituisesti ahtautuvia markkinoitten raja-aitoja vastaan, markkinoitten, joiden kulutuskyky ei lisäänny, vaan päinvastoin osottaa alenemissuuntaa. Yksistään sosialistisen lohkon olemassaolo ja yhtämittainen varttuminen itsenäisenä ja uudella teknillisellä pohjalla merkitsee tavatonta pääoman markkina-alueen supistumista, huomioon ottaen, että maailma jo on jaettu. Mutta tämän lisäksi on pääoman riisto ja sorto nostattanut laajat siirtomaat ja niiden satamiljoonaiset kansat liikehtimään pääoman riistoa, sortoa ja orjuutusta vastaan. Pääoman vlentimarkkinaln kasvamisen suunta näissä kansallisvallankumouksellisen liikkeen läpitunkemissa maissa on vaihtunut markkinain kutistumisen suuntaan, toisin sanoen, tuotantovoimien kasvun vastakohdaksi.
Lisäksi vielä on kapitalistisissa maissa tuotannon teknillisen kehityksenkin jouduttama tuotannon rationalisoiminen, joka aikaansaa suurta työläisjoukkojen ulos viskaamista tuotannon palveluksesta, työttömäin armeijan lisääntymisen, tehnyt ja tekee miljoonat ihmiset kulutuskyvyttömiksi alituisesti kasvavan tuotannon tuotteille. Tämä on omiaan myös rajoittamaan markkinain piiriä.
Kiristyvä kilpailu markkinoista, maaliman uudelleen jaosta eri imperialistiryhmien kesken kasvaa päivä päivältä ja alituinen sodanuhka imperialistien välillä, mutta ennen kaikkea Neuvostoliittoa vastaan suurenee jo yksin markkinasyistä. Mutta sodan uhkaan Neuvostoliittoa vastaan on vaikuttamassa vielä ja tärkeällä sijalla siinä on se, että imperialistit kiihkeästi pyrkivät tuhoamaan proletaarisen maailman vallankumouksen tärkeimmän tukikohdan ja sosialismin elävän keitaan.
Kapitalistimaille nykyisellä kaudella on luonteenomaista ei ainoastaan alituinen markkinain kapeneva näköala, vaan tästä johtuva ristiriitain ja vastakohtain kasvu luokkien välillä. Työväenluokan aseman ehdoton huonontuminen pääoman eturivien maissa on kieltämätön, kun sen sijaan työtätekevien aseman kohoaminen sosialistisen lohkon osalla on selvästi silmin nähtävissä, joilla seikoilla on mitä ratkaisevin merkitys työväenluokkaan, sen vallankumouksellistumiseen kaikissa kapitalistisissa maissa.
Näin ollen jännitys eri kapitalististen maitten kesken ja imperialistien ja niiden sortamien siirtomaiden välillä kasvaa päivä päivältä; samaten sodan uhka Neuvostoliittoa vastaan. Samanaikaisesti kasvaa luokkien välinen jännitys kaikissa kapitalistisissa maissa. Ja työväenluokan taistelu on siirtymässä hyökkäyslinjalle ja siinä edelleen korkeimmalle tasolleen, proletariaatin taisteluksi vallasta oman diktatuurinsa luomiseksi.
2) Suomen kapitalismi on erottamaton osa maailman kapitalismia ja samojen lakien alainen kuin kapitalismin muissa maissa. Suomen talouden vakaantuminen on sekin ollut osittaista, ohimenevää, kuten on laita kapitalismin kokonaistalouteen nähden. Suomen kapitalistisen talouden vakiintuminen, joka alkoi vuosina» 1921–22 oli osaltaan varsin huomattavaa, perustuen osaltaan siihen, että Suomen työväki vallankumouksen häviön jälkeen oli lyötyine järjestöineen suhteellisen vastustuskyvytön kapitalistien kasvanutta riistoa vastaan, ja toiselta puolen, Neuvostoliiton poissa ollessa maailman markkinoilta, Suomen puutavaranvienti pääsi nopeasti kasvamaan.
Kapitalismin vakaantumisen aikana on tapahtunut tekniikan kehitystä muutamien vuosien aikana joillakin tuotannon aloilla (saha- ja paperiteollisuus). Niinikään on tapahtunut pääoman keskittymistä (pankkipääoman, konepajateollisuus) ja kartelloitumista (saha- ja paperiteollisuus, tuotanto- ja myyntisopimukset).
Mutta kasvanut tuotanto pääteollisuuksien alalla (saha- ja paperiteollisuudessa) on törmännyt ja tulee myöhemmin yhä enemmän törmäämään ahtaantuneita markkinoita vastaan, sahateollisuuden kasvun vaikeutuessa, myös Suomen metsävarojen uupumisen vuoksi. Englanti, joka on Suomen vientitavaran panostaja, potee parantumatonta taloudellista kriisikautta, eikä voi niellä niitä määriä puutavaraa, joita Suomi olisi valmis sen markkinoille työntämään. Kasvanut kilpailu muiden kapitalistimaiden, etenkin Kanadan taholta, on painanut suuresti selluloosan ja paperin hintoja alaspäin. Sitäpaitsi maailman sosialistinen lohko lisää vuosi vuodelta puutavaran vientiään ehtymättömistä metsävaroistaan ja niinpä jo mainittujen tekijäin vaikutuksen johdosta Suomen talous joutui viime vuonna pulaan, jota se potee tällä hetkellä.
Suomen kapitalistisen talouden yksipuolisen kehityksen (»lastuteollisuus») huomioon ottaen on vallitseva pula luonteeltaan kapitalismille hyvin tuntuva. Pari viimeistä vuotta on osottanut, että Suomen kapitalismi, joka vuodesta 1918 on ollut eristetty Venäjän markkinoista, mitkä ennen 1918 olivat eräiden Suomen teollisuusalojen päämarkkinat, on herkempi ja alttiimpi kuin monen muun maan kapitalismi vähäisillekin ulkoisille sekä sisäisille järkytyksille ja konjunktuurivaihteluille, josta paraillaan elettävänä oleva pulakausi, Suomen kapitalismin sodan jälkeisen pulan kolmas vaihe, on parhaana esimerkkinä. Pulan edelleen kehittyminen, jopa kiristyminenkin näyttää todennäköiseltä.
Samoinkuin muissa kapitalistisissa maissa, niin Suomessakin pääoman pyrkimykset, voittaakseen vallitsevan kauden vaikeudet, kohdistuvat työväenluokan riiston lisättyyn tehostamiseen (rationalisointi) ja työväen vastustuskyvyn heikentämiseen ja kahlehtimiseen.
Pääoman alituinen sudennälkä voiton tavottelussa ei saa tyydytystä tällä puserruksella sisäisellä rintamalla, varsinkin kun raaka-ainelähteiden (metsävarojen) supistuminen asettaa rajoja laajeneville riistopyrkimyksille ja toiselta puolen sitä ahdistaa tässä voiton tavottelussa kilpailu sosialistisen lohkon taholta. Osittaisen vakaantumisprosessinsa aikana on Suomen kapitalismi entistä enemmän tullut sidotuksi kansainvälisen finanssipääoman ja imperialismin systeemiin (Suomen riippuvaisuus puu- ja paperiviennistä, ulkomaiset lainat jne). Senvuoksi se on kytketty myös niiden yleiseen politiikkaankin. Näin ollen sodan uhka Suomen taholta Neuvostoliittoa vastaan tulee kasvamaan, paitsi lahtarisolidarisuudesta imperialisteihin, erikoisesti Neuvostoliittoon suhtautumisessa, myös oikein suomalaiskansalliselta maaperältä lähtien, mitä kireämmäksi tilanne kärjistyy markkinavaikeuksien (etupäässä puutavaran) alalla ja mitä häilyvämmäksi tulee kapitalistien voittosaalis mm työväen joukkojen kasvaneen vastustuksen vuoksi.
Näemme siis, että samat luonneplirteet, jotka ovat kansainvälisellä kapitalismilla, ilmenevät myöskin Suomen maaperällä ja niiden johtopäätöksellinen yhteistulos on: imperialistinen sota, lahtarien hyökkäys Neuvostoliittoa vastaan.
3) Nykyisten kansainvälisten suhteitten peruskysymyksessä, nimittäin kapitalististen valtioitten ja Neuvostoliiton välisiä suhteita koskevassa kysymyksessä on Suomi entistä lujemmin liittynyt Neuvostoliiton vastaiseen imperialistivaltojen yhtymään. Sitä todistaa Suomelle eräänlaisen huomion osottamien »Kansainliitossa» (Suomen edustajain nimittäminen »Kansainliiton» neuvostojen istuntojen puheenjohtajaksi). Lähinnä purjehtii Suomi Englannin imperialismin vanavedessä, noudattaen yhä tarkemmin Lontoon kurssia, erikoisesti sodan valmistelussa Neuvostoliittoa vastaan. Englannin imperialismin vaikutuksen säilymiseen ja vahvistumiseen Suomessa ei ole mitään oleellista muutosta aikaan saanut se, että Englannin imperialistisen pääkilpailijan maailman herruudesta, Amerikan Yhdysvaltain pääomaa on viime aikoina sijoitettu Suomeen. Se on vaan kytkenyt Suomen yhä lujemmin kansainvälisen finanssipääoman ja imperialismin järjestelmään sekä niiden politiikkaan ja politiikan seurauksiin myös.
4) Valko-Suomen Neuvostoliiton vastainen asenne johtuu ensikädessä siitä, että Suomen kapitalismilla ja porvaristolla sekä kansainvälisellä imperialismilla on yhteiset taloudelliset ja valtiolliset edut ajettavanaan Neuvostoliittoa, sen sosialismia rakentavaa ja kansainvälisen vallankumouksen tukikohtana olevaa proletariaattia vastaan. Mutta Suomen kapitalismin ja porvariston eräät erikoiset riistopyrkimykset ajavat sitä samaan Neuvostoliittoa kohtaan vihamieliseen suuntaan ja sitovat sen kansainväliseen imperialismiin. Suomen porvaristo on jo yli 10-vuotta uneksinut Neuvosto-Karjalan ja Inkerin anastusta ja valko-Suomeen liittämistä, n.s. suur-Suomen muodostamista. Mitä enemmän Suomen kapitalistisen talouden perusteet »vakaantumis»-prosessin aikana ovat heikentyneet, (esim. metsäpääoman raiskauksen kautta) ja sisäiset sekä ulkoiset markkinat kuivuneet ja terävän pulan merkit kapitalistisessa taloudessa tulleet näkyviin, sitä itsepintaisemmin ja kiihkeämmin kapitalistien keskuudessa himoltaan erikoisesti Neuvosto-Karjalan luonnon aarteita ja raaka-ainelähteitä sekä markkinoita Suomen ahtaitten markkinain lisäksi, mihin samalla yhdistyy pyrkimys sammuttaa se lahtarien hurjasti vihaama vallankumouksen liesi, minkä loimu Neuvosto-Karjalassa erikoisesti on omansa edistämään vallankumouksellista kehitystä Suomessa.
5) Valko-Suomen osuus imperialistien Neuvostoliiton vastaisessa politiikassa ilmenee siinä, että se »Kansainliitossa» uskollisesti noudattaa Englannin viittauksia kaikissa pääkysymyksissä ja ottaa tehdäkseen alotteita, joilla on selvästi Neuvostoliiton vastainen luonne. Esim. Suomen ehdotus n.s. finanssiavun takaamisesta sille sotatapauksessa, jota ehdotustaan Suomen lahtarit entistä suuremmalla tarmolla ovat nykyäänkin ajaneet mielenosoituksellisesti, ja jota varsinkin Englanti yhtä mielenosoituksellisesti on »kannattanut», ei ole mitään muuta kuin Englannin imperialismin Neuvostoliittoa vastaan suunnatun sodan valmistelupolitiikan ajamista. Mutta samalla se ehdotus on imperialististen sotaseikkailijain ja niiden kätyrien provokatoorinen yritys saada sekä Suomessa että sen ulkopuolella laajoissa työtätekevän ja pikkuporvarillisten (varsinkin talonpoikain) kerroksissa, jotka eivät ole sisällä finanssipääoman ja imperialististen johtavain sotakonnain suunnitelmista, sellainen valheellinen ja väärä käsitys ja luulo, että Neuvostoliitto muka uhkaa Suomea ja sen kansallista riippumattomuutta.
6) Tämän kanssa on täydessä sopusoinnussa se, että Suomi on suorittanut osansa imperialistien ja niiden »Kansainliiton» rauhan ilveilyssä peittääkseen imperialististen suurrosvojen ja omat sota-aikeensa ja -valmistuksen, ja että Suomi yhtyi äsken myös Kellogg-paktiin samassa tarkoituksessa ja ilmeisesti Lontoon kehoituksesta. Siitä huolimatta, että Kelloggin pakti on Yhdysvaltain imperialismin puolelta tarkoitettu pieneksi vedoksi Englannin imperialismia vastaan näiden kahden suurrosvon keskinäisessä kilpailussa ja että Suomi, maahan sijoitetun Yhdysvaltain pääoman vaikutuksestakin siihen paktiin yhtyy, palveli Suomen yhtyminen sittenkin samalla myöskin Englannin imperialismin tarkoituksia, joihin kuuluu peittää sen omat ja sen johdolla tapahtuvat sotavalmistelut Neuvostoliittoa vastaan.
7) Erikoisesti Englannin imperialismin Neuvostoliiton vastaisia sotatarkoituksia palvelee valkoinen Suomi myös siinä, että se tarmokkaasti pyrkii »Skandinaavialaiseen perheeseen» taloudellisesti, poliittisesti ja sotilaallisesti jäseneksi, kun se samanaikaisesti ylläpitää kiinteitä poliittis-sotilaallisia suhteita (johtavien upseerien vierailut Suomen, Puolan, Latvian ja Viron kesken) reunamaihin (vaikkei se olekaan uskaltanut lähteä Puolan liittoon). Kummassakin näitten kapitalistimaitten ryhmässä on Englannin imperialismin vaikutus ratkaiseva. Englannin kätyrin, Suomen, »sydämellisten suhteiden» aikaan saamista Skandinaavian porvariston kanssa on omiaan helpottamaan se, että niissä maissa porvariston keskuudessa neuvostovihollinen mieliala ja poliittinen taantumus on vahvistunut, mikä johtaa valkoisen Suomen valtakomennon yhä parempaan »ymmärtämiseen» ja sen menetelmien omaksumiseen. Kuitenkin esiintyy yhä taloudellisten ja valtiollisten ristiriitain ilmauksiakin Suomen ja Skandinaavian maiden kesken (markkinakilpailut; länsi-Pohjan suomalaisten kysymys; Suomen ruotsalaisten asia). Mitä taas tulee reunamaihin, niissähän vallitsee osittain ulkonaisesti karkeampi valkoinen komento kuin Suomessa ja Neuvostoliiton vihaamisessa ne ovat valko-Suomen verosia, niin tämä on omiaan edistämään lähentymistä, vaikka taloudellisia ja poliittisia ristiriitojakin esiintyy. Tämä Suomen suuntautuminen samanaikaisesti sekä Skandinaviaan että reunamaihin päin merkitsee sitä, että Suomi pyrkii esiintymään Englannin imperialismin lenkkinä, joka yhdistää entismallisen kapitalistisen demokratian jätteitä omaavat Skandinaavian maat reunamaitten verisiin lahtarivaltioihin, missä Venäjän vallankumouksen välittömästä vaikutuksesta puhjenneissa työväen vallankumouksissa porvaristo pääsi tilapäisesti voittajaksi pannen pystyyn lahtaridiktatuurin, joka alkuhamastaan on samanlaisella raivolla uuntautunut niin Neuvostovaltaa kuin omien maittensa kumousliikettä vastaan.
Tällä tavalla valkoinen Suomi on n.s. ulkopolitiikkansa kautta osallisena kansainvälisen imperialismin Neuvostoliittoa vastaan suunnatussa sodan valmistelupolitiikassa, ja suorittaen osittain tärkeätäkin osaa siinä.
8) Suomen kansainvälisten suhteitten tähän taustaan ja siihen sisältyvään politiikan suuntaan liittyy Suomen konkreettiset sodan valmistelut. Niistä on mainittava viimeajoilta varustusten lisääminen (sotalaivojen rakentaminen, asetehtaiden varustaminen, suurehkojen varustetilausten teko Ruotsista), teollisuuden mobilisoimisen jatkuva valmistaminen, viljavarastojen kokoaminen, erikoisaselajien (lento- ja kaasuase), kiireellinen kehittäminen, suojeluskuntain kasvattaminen santarmiksi armeijan ja siviiliväestön sortamiseksi, sotatilalain laatiminen sotilasdiktatuurin »lailliseksi» aseeksi, naisten, nuorten, jopa koululaisten opettaminen aseita käyttämään ja sotilaspalvelusta suorittamaan, laaja poliittinen yllytystyö ja järjestämistoiminta (»puolustusviikko», laivasto-, lento-, kaasupuolustusyhdistykset), valtion valkoisen virkamiesaparaatin uskolliseksi lahjominen sekä kumouksellisen liikkeen järjestelmällinen hellittämätön vaino.
9) Suomen kapitalistisen talouden nykyinen tila ja porvariston sodan valmistelut ovat vieneet kapitalististen järjestöjen ja porvarillisen valtiovallan toisiansa lähentymiseen ja ratkaisemaan suurporvariston etujen mukaan kysymystä kapitalismin »kilpailukyvyn» kohottamisesta ja sotaan valmistautumisesta.
10) Suomen kapitalistisen talouden viime aikaiset, nykyäänkin vallitsevat pulavaikeudet ovat saattaneet porvariston erittäin kiivaasti hyökkäämään työväenluokkaa vastaan sen sekä taloudellisissa että valtiollisissa taisteluissa. Kuljetustyöläisten lähes vuoden kestänyt lakkotaistelu pani koko porvariston ja valkoisen valtiovallan lakon alusta alkaen liikkeelle työläisten taistelun murtamiseksi. Sen kautta, että kapitalistijärjestöt ja valtiovalta siinä esiintyivät avoimesti yhdessä, on taistelu tullut luonteeltaan mitä selvemmin luokan taisteluksi luokkaa vastaan, mutta samalla myöskin valtiolliseksi. Kaikkiin pienempiinkin lakkoihin, varsinkin jos ne koskettavat Suomen kapitalisteille arkoja aloja, suhtautuu porvaristo valtiollisine luokkaelimineen sellaisella tavalla, että ne saavat valtiollisen taistelun luonteen. (Tukkityöläislakkolaisten vangitsemiset kesällä v. 1928 itä-Suomessa, lahtarien väitteet melkein jokaisessa lakossa, että ne ovat kommunistien ja Moskovan järjestämiä). Kapitalistien suurisuuntainen toiminta erikoisasiantuntijain avulla muodostaa kouluutettuja entistä laajempia ja paremmin järjestettyjä lakonmurtajajärjestöjä, osottaa, että kapitalistit aikovat päättävästi yrittää pysäyttää työväen lakkolaiseen eteenpäin vyörymisen. Yhtäaikainen ja laaja yritys kytkeä sahateollisuuden työläisistä kapitalisteille tarpeellinen määrä yksityissopimuksilla ja eristää ne sahatyöläisten järjestörintamasta on rinnakkaistoimenpide edellä mainitulle. Valtion sekaantumista työtaisteluihin ja lakkojen kieltolakeja puuhataan kapitalistien taholta yhä kuuluvammin ja valkoinen valtiovalta on ottanut käytännöllisiä askeleita näitten pyrkimysten toteuttamista varten. Sotatilalain voimaan saattamispuuha merkitsee, paitsi sodanaikaisen sotilasdiktatuurin »laillistuttamista», myöskin sitä, että kapitalistit ja valtiovalta voisivat »laillisesti» julistaa sotatilan minkä huomattavan työtaistelun tai muun joukkoliikkeen vallitessa. Se on eritoten suunnattu vallankumouksellista liikettä vastaan yleensä ja erikoisesti kommunistista puoluetta vastaan ja merkitsee yhä räikeimpien fasististen menetelmien käyttöön valmistumista. Senkautta kapitalismi pyrkii turvaamaan myös rationalisointia, joka on varsinkin eräillä teollisuuden aloilla (paperi) kehitetty hyvin pitkälle ja kiristetään sen kautta työläisiä yhä kovemmin.
11) Viime vuosien lakkolaine ja varsinkin se seikka, että lakot saavat poliittisen, »valtiovastaisen» luonteen, on saattanut porvariston tarttumaan Suomessakin »taloudellisen ja poliittisen turmelemisen» »hyvittäviin menetelmiin», kuten VI:s kongressi kansainvälisen kokemuksen nojalla osoittaa. Kapitalistit pyrkivät turmelemaan vissit osat työväenluokasta (paperitehtaissa rationalisoinnin yhteydessä käytäntöön otettu palkkiosysteemi eri asteineen, riippuen työläisen asemasta työprosessissa: »voittojakoon» osalliseksi pääsy sillä ehdolla, että sitoutuu olemaan kuulumatta järjestöön). Noskejohtajia ja reformistisia amm. liikkeen johtajia kytketään kapitalistisiin järjestöihin ja valkoisen valtion aparaattiin, komiteoihin (Paasivuoren nimittäminen »työriitain sovittelemista» käsittelevään lahtarien komiteaan) jne. Puuhataan Mond-konferensseja »työrauhan» aikaansaamiseksi ja pyydetään amm. järjestöiltä lausuntoja kapitalismin vaikeuksien johdosta tarkoituksella saada ne auttamaan kapitalisteja. Kaikki nämä ovat varokeinoja luokkataistelun kehittymistä vastaan, kuten lausuu VI:s kongressi, ja Suomen kokemus sen vahvistaa. Valkoinen hallituskomento suostuu »auliisti» amm. liikkeen pyyntöön toimittaa esim. vappumerkkien myynnin ehdoilla, joiden täyttäminen merkitsee lojaalista suhtautumista valkoisen komennon vaatimuksiin.
22) Porvaristo on jo ennen kapitalismin vakiinnuttamista lisännyt työtätekevien taakkaa m.m. vero-tullirasitusten kohottamisen kautta. Kapitalistisen talouden nykyisen suuren vaikeuksien johdosta suunnitellaan oikein valtion erikoisesti asettamien »neuvottelukuntien» avulla yhä suurempien rasitusten säilyttämistä työtätekevien kannettavaksi. Tähän astisten rasitusten tuhoisat seuraukset erikoisesti työtätekevään talonpoikaistoon nähden tulevat näkyviin siinä, että viime kesäisen kadon alueitten työtätekevien talonpoikain huomattava määrä on jo menettänyt osittain tai on vaarassa menettää kotinsa ja kontunsa liittoutuneille suuryhtiöille ja lahtarivaltiolle tai finanssiedustajille, suurpankeille ilman, että porvaristo, luonnollisestikaan, tekee mitään vakavaa näiden raatajien taloudellisesta tuhosta pelastamiseksi.
13) Valtiollinen vaino jatkuu entistä järjestelmällisemmin. Tunnusmerkillistä ja luonteenomaista on, että valkoisen vallan vaino viimeisinä aikoina on suuntautunut erikoisella voimalla kommunistista puoluettamme vastaan. Valkoinen valta tietää puolueemme vaikutuksen kumouksellisen taistelun johdossa yhä kasvaneen ja haluaa lamauttaa tätä taistelua saattamalla sen ydin- ja etujoukon epäjärjestykseen. Mutta samalla kun valkoinen porvaristo valtiovaltansa avulla erikoisesti suuntaa hyökkäyksensä kommunistista puoluetta ja kommunistista nuorisoliittoa vastaan, ei se salaa, että se valmistautuu taaskin hajoittamaan työväen julkiset luokkataistelujärjestöt (hyökkäilyt luokkatietoisen nuorison kerhotoimintaa ja valtiollisten vankien huoltojärjestöjä vastaan), jopa puhutaan ilmeisessä vainotarkoituksessa talonpoikain katokomiteain »kommunistisuudesta».
14) Tällä kaudella on luonteenomaista myöskin ruotsalaisen vähemmistökansallisuuden sortamispyrkimysten kiihtyminen aitosuomalaisten taholta. Se on johtanut vainotoimiinkin (ruotsalaisen kouluhallituksen oikeuksien supistaminen, ahvenanmaalaisten itsemääräämisoikeuden käyttämisen jarruttaminen ja kieltäminen mm ahvenanmaalaisten sotapalvelusta Suomen armeijassa koskevassa kysymyksessä missä ahvenanmaalaiset vaativat vapautustaan). Kaikki suomalaiset porvaripuolueet, ovat ruotsalaisen vähemmistön sortamisessa kaikessa pääasiassa aitosuomalaisia, kuten kävi ilmi, kun eduskunnassa puolustivat maalaisliittohallitusta ruotsalaisen kouluhallituksen oikeuksien supistamisasiassa.
15) On riidattoman selvää, että porvariston kaikki voimat sekä kaupungeissa että maaseudulla ovat keskittyneet taantumuksellisen sisäpolitiikan ajamista varten, toteuttaakseen päätehtävänsä: kapitalismin »kilpailukyvyn» kohottamisen ja valmistautumisen sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Näitten tehtävien edessä häviävät porvariston eri ryhmien kesken vallinneet ristiriidat, sellaiset esim. mitkä ovat paperiteollisuuskapitalistien ja maakapitalistien välillä paperipuun maasta vientiä koskevista ehdoista (maakapitalistit haluavat vapaata vientiä, paperikapitalistit tahtovat sen estää turvatakseen itselleen riittävän ja halvan raaka-aineen). Niinikään edellä mainitut yhteiset luokkatehtävät heikentävät aitosuomalaisen ja ruotsalaisen porvariston ristiriitaa kansallisuuskysymyksessä sekä saattavat ne tekemään kompromissin, minkä kautta kummankin kansallisuuden johtava porvaristo takaa itselleen erikoisetunsa, mutta ruotsalaisen vähemmistön rahvaan edut tallataan maahan loppujen lopuksi.
16) Kapitalismi ja valkoinen valtakomento on kapitalismin vakaannuttamisen ja kustannukset sodan valmistelussa sälyttänyt erittäin raskaana, varsinkin kasvaneitten välillisten ja välittömäin verojen muodossa, myös pikkuporvarillisten välikerrosten kannettavaksi kaupungeissa (alemmat virkailijat) ja maaseudulla (talonpoikaisto). Näiden välikerrosten köyhtyminen on sen nojalla ollut tosiasia. Kapitalistisen talouden viimeaikaiset pulavaikeudet ovat pikkuporvariston köyhempien kerrosten asemaa huonontaneet ja köyhtymistemppoa kiihdyttäneet (hintain nousu, välillisen veronylkemisen kasvaminen). Maaseudulla hyvin laajalla alueella, ja erikoisesti pohjois-Suomen karuilla alueilla sattunut kato, jonka johdosta ei porvaristo ole mihinkään tehokkaisiin avustustoimiin ryhtynyt, on erikoisesti jouduttanut köyhäin, jopa keskitalonpoikainkin köyhtymistä. Seurauksena on, että näissä välikerroksissa jäytää tyytymättömyys (virkamiesten lakkouhkaukset, ellei heidän palkankorotusvaatimuksiinsa suostuta ja talonpoikain vaatimukset vallanpitäjille kadon johdosta kärsineitten auttamiseksi). Suurporvaristo tulee varmasti lahjomaan virkamiehistön korkeimmat, suurpalkkaisimmat kerrokset, joiden tehtävänä on byrokraattisella nyrkillä nujertaa alempien kerrosten jälelle jäävä tyytymättömyys. Mutta suurempien työtätekevien talonpoikaisjoukkojen vaatimuksia ei porvaristo halua eikä pysty tyydyttämään, kun sen nykyään ensikädessä on keskitettävä voimansa taloutensa vaikeuksien voittamiseen ja sodan valmisteluihin, mitkä kummatkin vaativat, että laajojen työtätekevien väestökerrosten harteille pannaan entistä enemmän taakkaa. Näin ollen maaseudun työtätekevien kerrosten tyytymättömyys ja sen pohjalla tapahtuva vihamielisyyden kehittyminen suurporvariston, suuria tukkiyhtiöitä, rosvoavia pankkeja ja myös suurviljelijöitä vastaan on edelleen kehittyvä. Ja ruotsalaisen vähemmistön rahvaan kerrokset, joiden pääaines on työtätekevää talonpoikaistoa ja kalastajaväkeä, tulee lisäämään tyytymättömien välikerrosten ryhmää, koska aitosuomalaiset jatkavat eivätkä voi olla jatkamatta kansallisuussortoaan, koska ruotsalainen porvaristo pettää ruotsalaisen rahvaan, ja koska suurpankit, kapitalistit ja valtio riistää yhä häikäilemättömämmin ruotsalaista rahvasta. Työtätekevän talonpoikaiston, sekä suomalaisen että ruotsalaisen, vasemmistumisen merkkinä juuri nykyään on, paitsi kadon johdosta syntynyt liike, ennenkaikkea se, että joulukuun kunnallisvaaleissa huomattavat määrät talonpoikaisia, ennenkaikkea köyhää kerrosta on luopunut osin selvistä kapitalistipuolueista sekä maalaisliittolaisporvaripuolueista kuin myös osin sosialidemokratiasta ja siirtynyt huomattavasti kommunistisilla tunnuksilla taistelevan sosialistisen työväen ja pienviljelijäin vaaliliiton kannattajiksi. Tämä on luonnollista jatkoa sille prosessille, mikä tapahtui maaseudulla v. 1927 valtiollisissa vaaleissa, jolloin talonpojat kymmenissä tuhansissa siirtyivät kaupunkilaisten herraspuolueiden vanavedestä maalaisliittolaisherrojen puolelle, mutta ainakin osa niistä kokemuksistaan on nyt havainnut, että maalaisliittokin on vain kapitalismin ja suurporvariston edustaja maaseudulla, hansikas, joka peittää kapitalistirosvon työtätekevää talonpoikaa riistävän ja sortavan käden.
17) Työväen aseman huonontumiseen Suomessa vaikuttavien viimeaikaisten olosuhteitten (rationalisointi, tuotannon supistaminen, työttömyyden kasvu, elinkustannusten kohoaminen, verorasituksen lisääntyminen, lahtarivaino) pohjalla on työväenluokan vastustus kasvanut. Lakkolaine on vuodesta 1925 lähtien aina tämän vuoden alkuun jatkuvasti kohonnut, käsittäen yhä suurempia työläisjoukkoja ja muodostuen tosiasiallisesti enemmän tai vähemmän melkein koko työväenluokan ja ainakin sen järjestyneen osan yhteiseksi taisteluksi, riippumatta siitä, kuinka paljon muodollisesti on taisteluun sidottu (kuljetustyöläisten lakko). Erikoisesti on merkittävä, että sitkeitä lakkoja on syntynyt sellaisillakin aloilla, missä työläiset vuosikausia ovat olleet täysin passiivisia, siitä huolimatta, että niiden olot ovat olleet nälkärajan alapuolella (Hyvinkään kutomatyöläisten, joista suuri osa oli naisia, 61⁄2 kuukautinen lukko). Tähän liittyy välittömästi työväen amm. järjestyneisyyden olosuhteisiin katsoen, huomattava lisääntyminen. Samaa pääsuuntaa osottaa luokkatietoisen työläisnuorison kerhotoiminnan järjestöllinen voimakas kasvu ja tunkeutuminen maaseudun proletaari- ja puoliproletaarikerrosten keskuuteen. Joukkojen poliittinen aktiivisuus valkoista porvaristoa vastaan suunnatun vastustuksen pohjalla ilmenee siinä, että työväen joukot ovat nousseet, paitsi pitkäaikaisiin vastalausekamppailuihin mm valtiollista vainoa vastaan (v. 1928), myöskin poliittisiin joukkolakkoihin, mikä on Suomessa viime vuosina aivan uusi ilmiö (mielenosoituslakot kevään v. 1928 kommunistivangitsemisien johdosta ja lyhyet lakot sotatilalakiehdotuksen johdosta; työläisnuorisojoukkojen antimilitaristisen työn ja sodan vastaisen toiminnan vilkastuminen ja järjestetylle pohjalle kehittyminen; työläisnaisten edustajaliikkeen laajentunut toiminta jne). Se osottaa, että joukot valtiollisessa taistelussaan kokousmielenosoituksien ja vastalausekokouksien ohella alkavat käyttää aktiivisen joukkotaistelun terävampiäkin keinoja. Nämä ilmiöt ovat läheisessä yhteydessä työväen joukoissa tapahtuvan vaseinmistumisen ja vallankumouksellistumisen kanssa, mikä kehitys ihan viime kuukausina on erikoisesti tullut näkyviin (sos. työv. ja pienviljelijäin vaaliliiton joulukuun kunnallisvaaleissa saavuttama huomattava kannatuksen lisäys; vasemmistolaisen enemmistön muodostuminen ennen sosialidemokratian hallussa olleessa paperityöväen liitossa; amm. järjestöjen ja niiden jäsenten valtavan enemmistön äänten laukeaminen Köpenhaminan sopimuksen vahvistamisen puolelle ja sen vahvistamisen vaatiminen; vasemmistososialistien ja kommunististen ehdokkaitten saaman kannatuksen kasvu edustajain vaaleissa AJ:n edustajakokoukseen: sadat mielenilmaisut amm. perusjärjestöissä ja joukkokokouksissa noskelaista hajoitusprovokatiota vastaan ammatillisessa liikkeessä; vasemmistolaisten eteneminen osuustoimintaliikkeessä ja uusien asemien saavuttaminen siinä). Tämä kehitysprosessi osottaa, että joukot siirtyvät yhä nopeammassa tahdissa sosialidemokratian puolelta kommunismin leiriin sekä kommunismin vaikutuksen piiriin. Proletaaristen, osaksi myös puoliproletaaristen joukkojen yhä huomattavammin vieroksuessa sosialidemokratiaa, »nojautuu se yhä enemmän pikkuporvarillisiin kerroksiin (v. 1927 valtiollisten ja viime joulukuun kunnallisvaalien kokemus) ja näin siirtää yhteiskunnallista tukikohtaansa työväenluokasta pikkuporvaristoon», kuten lausuu KI:n VI:s kongressi kansainvälisen analyysinsa tuloksena, mikä epäilemättä soveltuu myös Suomeen. Kommunismin vaikutuksen laajeneminen ja syveneminen vie myös samalla siihen, että Kommunistisen Internationaalen ja Kommunistisen Puolueemme poliittinen auktoriteetti kasvaa (KI:n 10-vuotisjuhlan julkinen joukkovietto; Kommunistisen puolueemme puolustaminen lahtarihyökkäyksiä vastaan ja puolueellemme legaalisen toimintaoikeuden vaatiminen joukkokokouksissa) ja puolueen johtava osuus saa vankempaa pohjaa, puheenaoleva kehitysprosessi vahvistaa myös sen, että joukot ovat jo astuneet puolustustaistelujen asteelta eteenpäin, kohtaustaisteluasteelle, jolla on hyökkäävä luonne työväen puolelta. Ja erittäin tärkeä seikka tässä kehityksessä on, että joukkojen kumouksellinen aktiivisuus liittyy niiden kasvavaan haluun ja yhä päättävämpään tahtoon taistella kansainvälisen työväenluokan isänmaan ja proletaarisen maailmanvallankumouksen päätukikohdan, Neuvostoliiton puolesta, mitä erityisesti Köpenhaminan sopimusäänestys on todistanut.
18) Kapitalismin sodan jälkeisen pulan nykyinen eli kolmas vaihe on kehittänyt ja uusintanut Suomessakin yhteiskunnallisia luokkaristiriitoja sekä erittäinkin terävöittänyt niitä. Siltä pohjalta ovat luokkataistelut myös kärjistyneet huomattavassa määrässä. Porvariston kaikki voimat valkoisen valtakomennon sisällä ovat entistä enemmän keskittyneet ja osottavat keskittymissuuntaa edelleen. Työväenluokan kumoukselliset voimat myös kasvavat ja keskittyvät kommunismin ja Kommunistisen puolueen ympärille. Ilmeisesti on Suomessakin niin ollen viime aikana tapahtunut muutoksia luokkavoimien sijoittelussa ja niin syntynyt uusi luokkavoimien ryhmittyminen proletaariselle vallankumoukselle suotuisaan suuntaan, mikä puolestaan on omansa edelleen terävöittämään luokkien taistelua, huolimatta porvariston ja sosialidemokratian vastatoimenpiteistä.
19) Suomen sosialidemokratian johtajat olivat koko v. 1927 valkoisen komennon hallituksena ja sen kautta raivasivat tietä kapitalismin vakaannuttamiselle (esim. paperityöläisten taistelun murtaminen), vakaannuttamiselle, jolla silloin jo oli edessään eräitä suurempia vaikeuksia, työväen ja porvariston keskeisten sekä myös porvariston eräitten sisäisten ristiriitain vuoksi. Samalla sosialidemokratia myöskin ponnisteli itse valkoisen valtakomennon vahvistamiseksi (kommunistivainot; suojeluskuntain »demokratisoimis»-puuha, niiden rahallinen tukeminen; ohranan rahoittaminen; suojeluskuntain asettaminen »valtiollisen luotettavaisuuden» määrääjäksi eli n. s. Puron paimenkirjeet) ja aktiivisesti toimeenpani kansainvälisen imperialismin ja erikoisesti Suomen porvariston sodanvalmisteluja Neuvostoliittoa vastaan (mm finanssiavun ajaminen »Kansainliitossa»; sukellusveneiden rakentaminen). Tämän kautta sosialidemokratia entistä enemmän paljastui laajoille joukoillekin valkoisen valtakomennon oleelliseksi osaksi, jonka tehtävänä on »porvariston viimeisenä reservinä», porvarillisena »työväen puolueena» auttaa porvaristoa ja valkoista valtakomentoa kapitalistiseen vakaannuttamiseen liittyvien ristiriitojen läpi.
20) Mutta tästä huolimatta sosialidemokratia Suomessakin, kuten myös kansainvälisesti, »osottaa elinvoimaa ja poliittisen sitkeyden merkkejä». Että näin on valkoisen terrorinkin maassa asianlaita, missä valkoisen komennon kaikki lisäkkeet ja avustajat pikemmin ovat pakotetut näyttämään todellisen olemuksensa, niin se kehottaa kiinnittämään erikoista huomiota tähän ilmiöön. KI:n VI:s kongressi lausuu: »Tämän tosiasiain yleisenä yhteiskunta-taloudellisena pohjana on kapitalismin pulan hidas kehitystemppo, sen toisten perusosien kasvaessa ja toisten osien suhteellisesti hitaasti rappeutuessa». Nämä piirteet ovat myöskin Suomen kapitalismin pulassa olleet nähtävissä ja ovat myös olleet luomassa edellytyksiä Suomen valkoisen sosialidemokratian elinvoimaisuudelle ja sitkeydelle. Tähän on meilläkin liittynyt toinen, myös kansainvälinen, prosessi: sosialidemokratian huippukerrosten kytkeytyminen kapitalistisen valtion ja liikelaitosten, kuntain koneistoon virkanyrkkeinä (noskelaiset pormestarit, kauppalaesimiehet, pankkien johtajat jne.).
21) Tämä sosialidemokratian porvarillisiin »mahtiasemiin» pesiytyminen on yhä jatkunut, sillä sosialidemokratia siihen suorastaan pyrkii (Ryömän astuminen lääkintälaitoksen johtajaksi; Tannerin astuminen Imatran voimalaitoksen johtoon; Huplin, joka jo monta vuotta on ollut H:gin kaupungin rahatoimen johtajana, nimittäminen Gutzeit-yhtiön johtoon; V. Vuolijoen nimitys lahtari-Suomen diplomaattiseksi edustajaksi Saksaan). Sikäli kun kapitalismin pula on kiristynyt, ovat noskejohtajat yhä nopeammassa tempossa sijoittautuneet kapitalistiseen aparaattiin (osallistuminen »taloudelliseen neuvottelukuntaan») auttaakseen sitä pulista pääsemään.
22) Tässä asemassa sosialidemokratiallakin osaltaan on ratkaistavana, yhdessä porvariston kanssa, porvariston nykyisen politiikan päätehtävät: kapitalismin »kilpailukyvyn» kohottaminen ja sodan valmistaminen. Se tietysti merkitsee, että sosialidemokratia sekä julkisesti puhuu kapitalismin puolustamisesta että myöskin avonaisesti toimii sen puolesta ja rakentaa sitä aktiivisesti, samaten kuin se samanlaisella aktiivisuudella ja häpeämättömyydellä valmistaa kapitalisteja sotaan »isänmaan puolustajana» (mm itsenäisyyden liitossa) — tietysti rauhan sananparsienkin suojassa.
23) Nykyisenä ajankohtana sosialidemokratia erittäin toimekkaasti auttaa kapitalismia sen vaikutuksien voittamiseksi antamalla neuvoja riistäjille (Kedon puhe »kriisineuvottelussa»; noskelaisten osuustoimintamiesten lausunnot samalle lahtarineuvottelukunnalle). Työväenluokkaa ja sen järjestöjä sosialidemokratia pyrkii houkuttelemaan yhteistyöhön kapitalistien kanssa (Mond-Mannio konferenssi) ja sosdem johtajat menevät siihen yhteistyöhön, rikoksellisesti käyttäen hyväkseen luokkataistelukannalla olevienkin järjestöjen kylttiä (Paasivuoren nimittäminen työriitain sovittamista koskevaan lahtarikomiteaan, hänen ollessa AJ:n puheenjohtajana). Työväen lakkotaistelujen aikana sosdem herrat tekevät mitä likaisinta petturityötä kapitalistien hyväksi (Viipurin kuljetuslakon rikkurien petoksen edistäminen ja puolustaminen; Lähde Nokian lakon murtamistyössä, minkä tuloksena oli lakon loppuminen osittaisella tappiolla: sosdem edustaja Typpö rikkurivärvääjänä; koko noskekoplan toiminta, estääkseen kuljetustyöläisten liiton solmiamasta taisteluyhteyksiä vallankumouksellisiin veljesjärjestöihin, mm Neuvostoliitossa, joiden suhteiden kautta lakon menestyksellistä tulosta olisi suuresti edistetty).
24) Imperialistien sodanvalmisteluissa sosialidemokratia on edelleen tukenut jokaista valkoisen Suomen hallituksen askelta Neuvostoliitolle vihamielisen politiikan ajamisessa (Englannin kätyrin ja Pilsudski-Puolan kannattajan, ulkoministeri Procopén ulkopolitiikan julkinen ylistäminen; porvarillisen armeijan ja sotavarustusten hyväksi varojen myöntäminen) sekä on mukana porvariston taloudellisessa sotaan valmistumisessa (viljavaraston sotatarkoituksiin muodostamisen kannattaminen eduskunnassa). Porvariston sodanvalmistelujärjestöjä sosialidemokratia suosii, noskejohtajain ollessa niissä jäsenenä (kaikenlaiset »puolustus»-yhdistykset). Lahtarien suunnittelemaa sotilasdiktatuuria terävien luokkataistelujen ja sodan varalta nosket pyrkivät ainoastaan »demokratisoimaan», kuten suojeluskuntiakin, asettumatta jyrkästi sitä vastaan (sotatilalain eräitten kohtien »lieventämis»-esitykset). Porvariston kanssa sosialidemokratia yrittää peittää porvariston imperialistiset aikeet ja toimet (»Kansainliiton» rauhan turvaksi selittäminen; Kelloggin paktin hyväksyminen; ruotsalaisen työväenliiton johdon esitys »Kansainliitolle» aseistariisumisesta).
25) Noskejohtajain sosiali-imperialistisen politiikan oleellisena osana on työväen luokkavoimien hajoittaminen. Se tapahtuu, paitsi niillä turmelemismenetelmillä, joita sosialidemokratia meilläkin on käyttänyt (esim. työväen ammatillisten järjestöjen kapitalistien ja lahtarivaltion kanssa yhteistyöhön houkutteleminen), myöskin työväen joukkojärjestöjen ammatillisen ja urheiluliikkeen) hajoittamistoimintana. Viime kuukausina on tämä ollut sosialidemokratian yleisen hajoittamistoiminnan huomattavin ja luonteenomaisin piirre. Sosialidemokratia on jo väkivaltakeinoilla vallannut työväen urheiluliikkeen johdon ja niin osottanut »kehittyneensä» sosialifasismiksi. Samaa se tavottelee nykyään ammatillisessa liikkeessä, erikoisesti S. Ammattijärjestössä. Turvatakseen urheiluliikkeessä johdon säilyttämisen käsissään se on paiskannut ulos liitosta eräitä sen tiellä olleita aineksia. Kun sosialidemokratialla ei ole toiveita saada ammatillista liikettä käsiinsä demokraattisin keinoin, sillä jäsenten enemmistö on sekä horjumattoman luokkataistelun kannalla ja luokkasovinnon vastustajia että yhtenäisyyden puolella, niin sosialidemokratia ei kavahda organisatoorista hajoitusta eikä lahtarivallan ja ohranan avun käyttämistä (sosdem hajoitusyhdistysten ja komiteain perustaminen ja toiminta; ultimatiivinen kiristys paperityöläisten liiton edustajakokouksessa; ilmiannot ohranalle). Tämän menettelyn kautta pyrkii sosialidemokratia saattamaan ammatillisen liikkeen Amsterdamiin turvatakseen porvaristolle ammatillisista järjestöistä apujärjestöt.
26) Tämän kehitysprosessin yhteydessä ovat sosialidemokratian »vasemmisto»-johtajat joutuneet paljastamaan erittäin häpeällisen osansa työväenluokan taisteluvoimien ja luokkajärjestöjen hajoitustyössä (»Kansan Työn» -ryhmän ja Louhikkojen esiintyminen Viipurin lakonrikkurien puolustajana), sekä puoluekumppaniensa lahtareille tekemien törkeitten palvelusten silittelijöinä (sosdem puoluesihteeri Wiik puolustamassa purojen suojeluskuntalaisihailua ja ohranain kanssa veljeilyä).
27) Sosialidemokratia, täytettyään tehtävänsä valkoisessa hallituksessa, on sittemmin näytellyt porvarillisen opposition osaa, sanoissa joskus räikeästikin, mutta siinäkin ominaisuudessa ollut teoissaan niin pidättyväinen, ettei vain kapitalismin vakaantuminen vähääkään häiriytyisi (Sventorzetskin ilmoitus, että sosialidemokratia hyväksyi noskehallituksen jälkeisen maalaisliittohallituksen ohjelman; sosdem eduskuntaryhmän pidättäytyminen äänestyksestä ruotsalaisen vähemmistön oikeuksia koskevassa kysymyksessä; lahtarihallituksen »työrauha»-puuhain ajaminen). Käyttämällä »vasemmistolaisia» sananparsia ja näyttelemällä »oppositiota» sosialidemokratia on säilyttänyt vielä melkoiseen osaan työväkeä vaikutuksensa (sosialidemokratian vahva asema esim. kirjatyöntekijäin liitossa; voimakkaan vähemmistön asema paperityöväen liitossa: sosdem saavuttamat tulokset kunnallisvaaleissa) ja saanut vaikutusvaltaa pikkuporvariston kerroksissa. Säilyttääkseen asemansa ja vahvistaakseen sitä porvariston asianajajana, kun sosialidemokratian sisälläkin proletaariset ainekset vasemmistuvat ja irtaantuvat johtajistaan, pakottaen sosdem johtajat erottamaan oppositioaineksia, pyrkii sosialidemokratian »vasen» siipi erikoisen taiturillisesti petkuttamaan työväkeä (Huplin ym. propaganda itävaltalaisen »marxilaisuuden» puolesta; kirjoitukset sosdem lehdissä ministerisosialismia »vastaan» jne). Tämä sosialidemokratian »vasemmistolaisuuden» avulla harjoittama petkutus ilmenee myös siinä, että sosialidemokratia, yhteistyössä yhtyneen teollisuus- ja maaseutuporvariston kanssa, törkeällä pikkuporvarillisella reformistisella demagogialla pyrkii voittamaan alaa tyytymättömiksi käyvien pikkutalonpoikain joukoissa (maatalouskerhotoiminta; kysymys lisämaasta kääpiöviljelijoille).
Ottaen huomioon kaiken tämän, tulee selväksi, että »vasemmistolaiset» sosdem johtajat ovat kaikkein vaarallisimmat porvarillisen politiikan johdattajat työväenluokkaan.
28) Suomen valkoinen valtakomento erikoisine aseellisine ja poliittisine luokkajärjestöineen (fasistiluontoiset suojeluskunnat, Suojelusliitto, Akateminen Karjalaseura, Lottayhdistykset) on ollut puolfasistista komentoa. Se puolinaisuus ilmenee siinä, että esim. eduskunta on vielä ollut olemassa kokoonpantuna noudattamalla porvarillisen demokratian aikaisemman vaiheen muotoja, ja että itsenäisiä proletaarisia julkisia luokkajärjestöjä lahtarivalta vielä sallii. Mutta tämän ohella on porvaristo, poliittisten tilanteitten kärjistymisen mukaan ja vallankumouksellisen liikkeen päästyä laajempaan vauhtiin, tuon tuostakin turvautunut avoimiin ja selviin fasistisiin menetelmiin vallankumousliikettä vastaan (työväen joukkojärjestöjen hajoitukset, sos. työv. eduskuntaryhmän likvideeraaminen) katkaistakseen tien sen kehitykseltä. Suojeluskuntatoiminta, jonka kannattajia ovat kaikki porvaripuolueet, on itse asiassa suurelta osalta ollut joko peitettyä tai avonaista fasististen menetelmien käyttämistä.
20) Kapitalismin pulan kolmannen kauden ristiriitojen kehitys maassa sekä luokkataistelun kärjistyminen signalisoi avoimen ja täyden fasistisen komennon mahdollisuuksia. Porvarillinen parlamentarismi on pulassa (porvarilehdistö parlamenttinsa ryvettäjänä). Porvarillinen laillisuus on rappeutunut (porvaristo virkamiehineen esim. kieltolain rikkojana). Porvariston avonaisimmat ja taantumuksetUsimmat kätyrit, varakkaitten talonpoikain herrasedustajat on pantu hakemaan »voimakasta miestä», vaatimaan »lujaa järjestysvaltaa» ja »pamppua» »voimakkaitten kylänmiesten» käsiin kommunistisen liikkeen siipien leikkaamiseksi. Nämä fasismin airueet vetoavat demagoogisesti kaupungin, mutta erittäinkin maaseudun eräisiin tyytymättömiin pikkuporvarillisiin ryhmiin, jopa maaseudun proletaarisiin aineksiin, valmistaakseen fasistikaappausta, jonka kautta pystytettäisiin, avoimen väkivallan menetelmin, kapitalistipankkien, suurkapitalistien ja suurviljelijäin laskuun niiden avoin, jakamaton ja johdonmukainen diktatuuri.
30) Muistettava on, että fasismi ja fasistinen komento on siis porvariston välikappale suurporvariston lahtaritarkoituksien ajamiseksi, jonka välikappaleensa »porvaristo työntää esiin kriitillisinä hetkinä (jommoisia ovat kärjistynyt luokkataisteluillanne maassa, päätetty hyökkäys Neuvostoliittoa vastaan) määrätyillä ehdoilla». Fasismi edustaa myös kansainvälisissä suhteissa seikkailevaa hyökkäyskantaa, kuten osottavat Karjalaretket. Niinikään on muistettava, että sosialidemokratian edustama luokkien yhteistyön ideologia ja viha kommunismia kohtaan muodostaa sillan sosialidemokratiasta fasismiin, mitä siltaa myöten sosialidemokratian johtajat jo nyt ovat kehittyneet käyttämään fasistisia menetelmiä vallankumouksellisia vastustajiaan kohtaan (esim, noskelaisten väkivaltainen TUL:n edustajakokouksen vasemmistolaisten edustajain kokouksesta poissulkeminen). Näin ollen on edessä näköala, että sosialidemokratian johtajat, jotka nyt jo ovat sosialifasisteja, täydellisesti liukenevat fasismiin. Sitä todistaa esimerkit varsinaisista fasistimaista.
31) Kapitalismin osittainen vakaantuminen on synnyttänyt vallankumouksellisen työväenliikkeen keskuudessa, niin hyvin vasemmistolaisen julkisen liikkeen kuin myöskin kommunistien eräissä piireissä, määrättyjä harhakäsityksiä. Kun kapitalismin pula kehittyy vitkallisessa tempossa ja sen toiset perusosat kasvavat, toiset taas suhteellisen hitaasti rappeutuvat, niin eräät työväen vallankumouksellisen sivustan ainekset kiinnittävät yksipuolisesti huomiota ainoastaan kapitalismin vakaantumisen ilmiöihin, mutta eivät ota huomioon ollenkaan tai ainakaan riittävästi sen rappeutumisen ilmiöitä, eivätkä näe niitä syviä ristiriitoja, kansainvälisiä ja kansallisia, joita vakaannuttamisprosessi on synnyttänyt ja yhä uudestaan synnyttää. Vuosien 1922–27 vakaantumisprosessi kapitalismissa oli synnyttänyt näissä aineksissa vakaantumispsykologian, josta vuonna 1928 alkanut Suomen kapitalismin yleisen pulan terävä astekaan ei ollut niitä vapauttanut. Tällaisten ainesten näköpiirissä jää hämäräksi myös Neuvostoliiton sosialistinen uudisrakennustyö uudella teknillisellä pohjalla ja Neuvostoliiton aseman kaikin puolinen vahvistuminen kansainvälisen vallankumouksen tukikohtana. Sitäkin enemmän tämä hämäryys noitten ainesten näkymyksessä vaikuttaa, kun Neuvostoliitolla kulkiessaan eteenpäin teollisoimisen päälinjalla on voitettavanaan joukko vaikeuksia, lisäksi nuo heikkonäköiset eivät huomaa vallankumouksellisten voimien ja niiden vaikutuksen kasvua kansainvälisesti ja omassa maassa, vaan näkevät vain valkoisen valtakomennon voimakeinot ja terrorin, sosialidemokratian suhteellisen suuren elinvoimaisuuden ja sitkeyden. Vallankumouksellisen karaistuneisuuden puute ja pikkuporvarillisuuden aatteellisten jätteiden olemassaolo kumouksellisen liikkeen eräissä aineksissa on suopea maaperä oikeistolaisille horjumisille. Lahtariterrori hillittömine kommunistivainoineen, proletaarista luokkalinjaa noudattavien ainesten ahdisteleminen, mihin yhtyy sosialidemokratian johtajain ilmiantotarkoituksessa tekemät vihjaukset ohranalle, uhkaukset, kiristykset, ulkomaitten reformisteilta tässä suhteessa tullut apu kotimaisille noskeille — lisäksi ajaa aatteellisesti heikkoja kumouksellisen liikkeen yksilöitä myös henkilökohtaiseen pelkuruuteen ja arkuuteen.
Tältä taustalta ovat haettavat ne oikeistolaiset horjumiset, mitä viime aikoina on esiintynyt Suomessa työväenliikkeen kumouksellisen sivustan piirissä.
32) Horjumiset ovat huomattavimmin esiintyneet kysymyksissä, mitkä koskevat työväen ammatillista luokkataisteluliikettä. Semmoisina horjumisina vastuunalaisten amm. liikkeen vasemmistolaisten johtajien puolelta on todettava m.m. seuraavat: kommunistivangitsemisia vastaan joukkojen tekemien mielenosotuslakkojen estämisyritykset työsopimusten »pyhyyden» nimessä; Köpenhaminan sopimuksen vahvistamiskysymyksen ratkaisun tarkoituksellinen viivyttäminen; Neuvostoliiton amm. järjestöjen sivuun jättäminen kansainvälisen amm. yhtenäisyyden kysymyksen johdosta tehdyssä AJ:n toimikunnan ehdotuksessa AJ:n 8:lle edustajakokoukselle ja kasvojen kääntäminen vain »länteen» päin; AJ:n vasemmistolaisen johdon pidättäytyminen joukkoihin vetoamasta taistelussa sosialidemokratian hajoitusuhkauksia vastaan; noskelaisten vaatimuksesta muistutuksien antaminen eräille proletaarisella luokkataistelukannalla oleville amm. järjestöille reformistipamppujen keksimistä »rikoksista» AJ:n 7:nen edustajakokouksen poliittisiin puolueisiin suhtautumista koskevaa päätöstä »vastaan»; paperiliiton edustajakokouksessa vasemmistolaisen enemmistön houkutteleminen ja johtaminen antautumaan sosialidemokraattisen vähemmistön johdossa olevan pienen noskelaisen kiristäjäkoplan edessä; hetkellinen taipuminen sosialidemokratian vaatimukseen ottaa osaa lahtarihallituksen järjestämään mondkonferenssiin, josta lopulta kuitenkin kieltäydyttiin; »työrauha»-tuoksuisten ja porvarivaltion »oikeudenmukaisuuteen» työriidoissa luottamusta herättävien lausuntojen antaminen. Useimmissa näissä tapauksissa on ilmeisesti luultu peräänantamisella voitavan pidättää noskeja hajoituspolitiikassaan, mikä luulo kuitenkin — luonnollisesti — on osottautunut virheelliseksi. Nosket siitä vain ovat yltyneet ja vaativat täydellistä antautumista »sovinnon ehtona».
33) Vasemmistolainen sanomalehdistö on joko kokonaan ollut paljastamatta näitä horjahduksia ja taistelematta niitä vastaan tai tehnyt sen hyvin puutteellisesti, suhtautuen siis sovittelevasti niihin. Eräät vasemmistolaiset lehdet ovat suorastaat puolustaneetkin oikeisto-opportunistisia horjumisia.
34) Viime vuoden kunnallisvaaleissa vasemmistolaiset toisin paikoin »vanhasta tottumuksesta» vielä esiintyivät liitossa sosialidemokraattien kanssa ja »vanhasta tottumuksesta» sos. työväen ja pienviljelijäin vaaliliittojen ohjelma sisälsi paljon epäselvyyksiä ja heikkouksia, mitkä eivät olleet omansa kohottamaan vaalitaistelun ja sitä seuraavan kunnallisen toiminnan vallankumouksellista sisältöä ja tasoa. Vaalien jälkeen on kuitenkin neuvottelukokouksissa todettu ja avonaisesti tunnustettu yhteistoiminta sosialidemokratian kanssa vakavaksi horjahdukseksi.
35) Horjumisiin ja harhateille on vienyt myöskin laillisuusharha, jonka seurauksena on se, että jotkut luulevat lahtarikomennon »nyt» antavan niin väljät mahdollisuudet julkiselle toiminnalle, että salaista toimintaa ei tarvita »tällä kertaa», vaan on muka pyrittävä julkiseen vasemmistolaiseen puolueeseen, mihin liittyy eräillä pyrkimys kommunistisen puolueen vaikutuksen likvideeraamiseen työväen julkisessa joukkoliikkeessä.
36) Oikeistolainen kallistuminen on esiintynyt myös siinä, että ei ole tarpeeksi eikä aina oikealla tavalla reagoitu erikoisesti kansainvälisiin, mutta ei myöskään kotimaisiin tärkeisiin kysymyksiin; esim. taistelussa sotaa vastaan on paljon puutteita.
37) Oikealta luokkalinjalta horjumisista puhuttaessa on myös todettava, että poliittista horjumista, vallankumouksellisen kestävyyden ja lujuuden puutetta ja henkilöllistä raukkamaisuuttakin on ilmennyt viimeaikaistenkin kommunistivangitsemisten ja kommunistijuttujen yhteydessä eräissä yksityistapauksissa, sellaisissakin, jolloin asianomaiset toverit ovat tunnustaneet olevansa vallankumouksellisia tai kommunisteja tai heidät tiedetty sellaisiksi, ja ilmeisesti osottaneet halua pysyä edelleenkin kommunistisen liikkeen riveissä vilpittömästi (provokaattoreista ja muista kurjista ilmiantajista tai luopureista tässä ei ole puhe). Tuollainen ensin mainittu poliittinen ja persoonallinen selkärangattomuus merkitsee lahtarivainon ja noskehyökkäysten edessä kumartumista ja taipumista sekä oman nahkansa korkeammalle asettamista kuin vallankumousliikkeen edut. Sitä paitsi se on asianomaisille itselleen vallankumousarmeijan sotureina häpeäksi, huono ja rappeuttava esimerkki muille ja on omansa heikontamaan kommunistien auktoriteettia joukkojen silmissä selvimpinä, tietoisimpina, rohkeimpina ja kestävimpinä työväenluokan asianajajina. Näitten kommunistien luonneominaisuuksien puhtaana vaaliminen nykyään on sitäkin tärkeämpää, kun kommunistisen puolueen ja puoluejäsenyyden auktoriteetti on välttämätön joukkojen voittamiseksi, sekä kun lahtarit ja nosket koettavat rappeuttaa vallankumouksellisten rivejä yltyvien vainojen yhteydessä ja houkutella sekä ajaa yksilöjä luopuruuden ja kavalluksen tielle.
38) Oikeistolaiset horjahdukset, ylipäänsä kaikki horjuminen oikealta linjalta ja oikeistolainen passiivisuus ovat aina, mutta eritoten kärjistyvien luokkataistelujen kautena, erittäin vaarallisia vallankumousliikkeen kehitykselle. Samaa on sanottava niihin horjahduksiin sovittelevasti suhtautumisesta. Esittämämme esimerkit osottavat, että meilläkin on oikeistovaara vakavana uhkaamassa ja että se on päävaara nykyään. Sosialidemokratian suhteellinen voimakkuus tekee ne horjahdukset vielä mahdollisemmiksi ja vielä vaarallisemmiksi kumouksellisen liikkeen kehitykselle oikealla marxilais-leniniläisellä raiteella. Senvuoksi taistelu oikeistolaisuutta ja siihen sovinnollisesti suhtautumista vastaan ja niiden likvidoiminen on välttämätöntä kommunistisen liikkeen voitokkaan kehityksen turvaamiseksi.
39) Kommunistisen puolueemme asemassa ja työssä on todettava viimeajoiltakin joukko arvokkaita saavutuksia. Puolueen ja yleensä kommunismin poliittinen joukkovaikutus on huomattavasti lisääntynyt. Joukkojen yleinen vasemmistuminen on luonut suotuisat edellytykset tälle vaikutuksen vahvistumiselle. Mutta tärkeätä osaa siinä on myöskin näytellyt puoluejohdon noudattama oikea, bolshevistinen päälinja mikä on vaikuttanut myös puolueen vaikutuksen lujenemiseen ja syvenemiseen proletaarisissa joukoissa. Puolueen aikaisemman oikean ja tarmolla noudatetun organisatiopolitiikan ja oikean poliittisen linjan noudattamisen yhteisvaikutus esiintyy viime kevään vangitsemisten yhteydessä siinä, että puolueen monet perusjärjestöt ja niiden johdot, yhteyksien katkeamisesta huolimatta osoittivat huomattavaa alotteellisuutta ja aktiivisuutta, pystyen nopeasti kehittämään ja tarmolla johtamaan laajan ja kestävän joukkoliikkeen, jossa mielenosotuslakkoakin käytettiin lahtarikomennon vainopolitiikkaa vastaan. Puolueen vaikutus ja johto on ratkaisevasti esiintynyt myöskin joukkojen viimeaikaisissa sodanvastaisissa esiintymisissä, Neuvostoliiton puolustamisessa lahtarihyökkäyksiä vastaan, yleensä imperialistisen sodanvastaisen taistelun terästymisessä sekä yhä kasvavassa ammatillisten joukkojen taistelussa sosdem hajoittajia vastaan ja ammatillisen liikkeen yhtenäisenä säilyttämisen puolesta vallankumouksellisen luokkataistelun pohjalla. Kansainvälisen luokkataisteluyhtenäisyyden puolesta kamppailu ja siinä yhteydessä Neuvostoliiton ammatillisiin järjestöihin veljellisten taistelusuhteitten solmiamisen tunnus on puolueen johdolla voittanut yhä laajempaa vastakaikua ammatillisissa joukoissa. Puolueen sekä siinä yhteydessä myös kom. nuorisoliiton poliittista joukkovaikutusta on pystytty myös organisatorisesti kiinnittämään ja lujittamaan monissa joukkokamppailuissa ja joukkotyössä. Työväen urheiluliikkeessä missä kommunismin vaikutus ja vaikutuksen poliittinen käyttäminen oli aikaisemmin heikosti järjestetty, on nyt tapahtunut vähän parannusta tämän vaikutuksen kokoamisessa ja kiinnittämisessä. Puolueemme talonpoikaistyössä on saavutettu jonkun verran menestystä, minkä päämerkitys on siinä, että puolue on saanut uusia tukikohtia maaseudulla.
40) Puolueen vaikutuksen suhteellinen heikkous taas ilmeni erittäin selvästi siinä, että kommunistit eivät pystyneet kunnallisvaaleissa pitkin koko vaalitaistelulinjaa viemään läpi oikeata vallankumouksellista poliittista ja taktillista linjaa (yhteisrintama »alhaalta päin», sosialidemokraattien kanssa vaaliyhteistoiminnasta kieltäytyminen ja sosialidemokratiaa vastaan säälimättömästi taisteleminen). Tähän vaikutti tuntuvasti myöskin opportunistiset virheet yksityisten kommunistitoverien puolelta, mikä ilmeni sos. työväen ja pienviljelijäin vaalitaisteluohjelman heikkouksissa ja puutteissa (m. m. sosialidemokrat. arvostelun heikkous; virheellisiä esityksiä porvarillisen valtion luonteesta; yleisen tilanteen ja kapitalismin pulan kolmannen kauden erittelyn puute; virheellisyyksiä käytännöllisissä vaatimuksissa). Useat näihin virheisiin osalliset ovat jo tiettävästi myöntäneet virheensä, joita luonteeltaan on katsottava opportunistisiksi oikeistovirheiksi. Tämä virheitten tunnustaminen tekee mahdolliseksi niitten korjaamisen myös käytännöllisessä toiminnassa, mikä on välttämätöntä.
41) Puolueen vaikutus on kuitenkin heikentynyt legaalisen liikkeen eräissä johtavissa piireissä, erityisesti ammatillisen liikkeen alalla. Viimeajan kireimpien ja tärkeimpien ammatillisen liikkeen kysymysten yhteydessä on kommunistinen kannanotto myöskin osittain julkisessa lehdistössä ollut heikonlaista. Tämä on johtanut siihen, että erinäiset vasemmistolaiset johtavat ainekset ovat esiintyneet joko kommunistista linjaa vastaan tai sitten noudattaneet sitä kovin heikosti ja hapuillen.
42) Vasemmistolaisten eräitten johtoainesten irtaantumiseen puolueen poliittiselta linjalta on vaikuttanut, paitsi yleiset objektiiviset syyt oikeistolaiseen horjumiseen nykyisenä vaihekautena, myöskin se, että puolueemme ei ollut aikaisemmin puoluefraktiatoimintaansa julkisessa liikkeessä järjestänyt niin tehoisaksi ja hyväksi, että oikeistolaiset horjahtelijat heti alkuunsa olisi voitu eristää poliittisesti joukoista ja siten tehty mahdottomaksi niille käyttää joukkojen luottamusta hyväkseen oikeisto-opportunistisessa politiikassaan.
43) Siihen, että oikeistohorjahtelijat ovat päässeet muodostumaan vississä mielessä ja eräissä tärkeissä kysymyksissä poliittiseksi keskustalaiseksi suunnaksi, jonka päätunnusmerkki nyt on sosialidemokratian edessä antautuminen ja sosialidemokratian tarkoitusten toteuttaminen ulkokohtaisesti on myötävaikuttanut myös tuntuvasti se, että eräät puolueen jäsenet ovat oikeistolaiseen horjumiseen ensin langenneet ja puoluejohdon huomautuksesta, varotuksista ja ojennuksista huolimatta, pysyneet virheellisessä kannassaan sekä törkeästi rikkoneet puoluekuria. Myöskin on todettava, että puolueemme ideolooginen työ ei ole ollut aikaisemmin tarpeeksi tarmokas ja syvä ollakseen tehokkaana vastamyrkkynä tämmöisille horjahduksille, ja puolueen ideoloogispoliittinen johtotyö puolueen äänenkannattajan kautta on ollut hyvin heikkoa siinä, että »Proletaari» ei viime vuonna ilmestynyt moniin kuukausiin. Se on vienyt siihen, että puolue ei taistellut oikeistovaaraa vastaan ajoissa ja kaikilla mahdollisilla keinoilla (esim. paljastamalla heti esiintyneet horjahdukset ja osottamalla oikea tie »Proletaarissa»). Nyt siinä on alkanut parannus, jota ehdottomasti on jatkettava.
44) Vangitsemiset, aikaisemmin sotilastyölinjalla ja viime vuonna, varsinkin keväälliset, monilla puoluetyölinjoilla antoivat hyvin ankaran iskun puolueelle, erittäinkin sen johtokoneistolle. Tosiasiallisesti menetettiin johtavan kaaderin vaikuttavimpia voimia ja lisäksi keskeisiltä kohdilta. Varsinkin piirijohtojen heikentyminen, organisaattorivoimien menettäminen oli raskas puolueelle. Kun yhteydetkin katkesivat paikkakunnille ja työpaikoillekin tuntuvassa määrässä, niin järjestelmällinen työn ohjaaminen lamaantui hyväksi aikaa, vaikka piirijohdot suhteellisen pian uudistettiinkin. Nyttemmin on ohjaava koneisto melkein kauttaaltaan toimintakykyinen, vaikka heikkous ja tottumattomuus vielä vaivaa uusia voimia, jotka eivät ole kouluuntuneet niinkuin edeltäjänsä. Vangitsemisten yhteydessä paljastuneet heikkoudet ja puutteet on otettava opiksi vastaisuutta varten organisatiotyössä ja erikoisesti kaaderien kasvattamisessa sekä uusien johtovaihtojen valmistamisessa uusien, varmasti tulevien lahtarihyökkäyksien varalta.
45) Vangitsemisten aiheuttamasta pysähdyksestä puolueen johtavan koneiston toimintakyvyssä, mutta myöskin puolueen jäsenten ja alempien elimien puuttuvasta aktiivisuudesta on johtunut, ettei ole kaikella mahdollisella voimalla ja kaikilla tarkoituksenmukaisilla keinoilla julkisen joukkoliikkeen kautta reagoitu sisäisiinkään tärkeisiin kysymyksiin (kuljetustyöläisten lakkoon), eikä myöskään kansainvälisesti merkityksellisiin kysymyksiin. Tämän takana piilee vielä määrätty annos tällaisen reagoimisen välttämättömyyden ymmärtämisen puutetta. Kansainvälisiin kysymyksiin nähden vallitsee vielä paljon ahdasta nurkkakuntaisuutta.
46) Puolue ei myöskään ole riittävässä määrässä pannut huomiota ruotsalaiseen vähemmistökansalliseen liikkeeseen aitosuomalaisia vastaan. Työ tällä alalla on erikoisesti nyt tähdellistä ja välttämätöntä, kun vastakohdat kansallisella alalla ovat kärjistyneet ja kun suomenkielisessä vasemmistolaisessa työläis- ja johtoaineksissa vallitsee suurtakin epäselvyyttä ja välinpitämättömyyttä kysymykseen nähden (esim. kuvittelut ja väitteet, että ruotsalainen lahtaristo olisi laillisempaa kuin suomalainen; horjuvaisuutta sorretun kansallisuuden itsemääräämisoikeuden aina eroamiseen asti tunnustamisessa). Niinikään ei puolueen työ talonpoikaisten työtätekevien kerrosten voittamiseksi porvaristoa ja manttaaliporhoja vastaan ja proletaarisen kumousliikkeen liittolaiseksi ole vielä ollut läheskään riittävää, vaikka siinä saavutuksia onkin.
47) Puolueen organisatioverkon kehittymiseen viimeaikaiset vangitsemistapahtumat vaikuttivat ymmärrettävästi hidastuttavasti, osittain pysähdyttävästikin hetkeksi. Mutta se ei ole suurinta, vaan se, että suurille työpaikoille muodollisesti ja välittömästi juurtuminen solujen kautta vieläkin on liian heikkoa. Se tietysti vaarantaa puolueen välittömän poliittisen johtovaikutuksen joukkoliikkeessä, varsinkin kriitillisinä hetkinä. Tämän rinnalla on jatkuvasti vaivaamassa se, että puolueen perusjärjestöt ja jäsenet liiaksi odottavat kaikissa yksityistapauksissa ohjausta korkeammilta johtavilta elimiltä, eivätkä ymmärrä oma-alotteisesti toimia puolueen yleisellä päälinjalla ja johdon antamien yleisempien ohjeiden mukaan. Mutta ilman oma-alotteisuutta ja aktiivisuutta siinä jää puolueen perusjärjestöverkko poliittisesti ja käytännöllisesti vaikutuksettomaksi suuriin joukkoihin ja niiden taisteluihin, ja pääsee voimaan jonkunlainen byrokraattisoituminen. Toisaalta on kaiken asteisten puolueen johtavien elimien myöskin aina ajoissa huolehdittava oikeasta ohjauksesta ja tarpeellisesta aineistosta perusjärjestöjen oma-alotteisuuden vilkastuttamiseksi.
48) Edellämainittujen heikkouksien ja puutteiden poistaminen on välttämätöntä Kominternin kongressien ja täysi-istuntojen sekä puolueen edustajakokouksen ja KK:n täysi-istuntojen asettamien tehtävien menestyksellisesti toteuttamiseksi.
49) Puolueemme toiminnan pääsuunta ja yleiset päätehtävät eivät voi olla mitkään muut kuin kansainvälisen kommunistisen liikkeen toiminnan pääsuunta ja yleiset tehtävät nykyisenä vaihekautena. Koska Suomen taloudellisvaltiollinen tila kaikessa pääasiassa vastaa KI:n arviota kansainvälisestä tilasta, niin on puolueemme, KI:n osastona, suoritettava omalla rintamallaan kansainvälisen kommunistisen liikkeen yleiset tehtävät erikoisolojemme mukaan. KI:n VI:s kongressi asetti nämä tehtävät, jotka niin ollen ovat olevat myös SKP:n tehtävät. Kongressi lausui: »Taistelu lähestyvää imperialistista sotaa vastaan, Neuvostoliiton puolustaminen, taistelu sekaantumista vastaan Kiinassa ja Kiinan jakoa vastaan. Kiinan vallankumouksen ja slirtomaakapinain puolustaminen — siinä kommunistisen liikkeen kansainväliset päätehtävät tällä hetkellä, tehtävät, jotka pitää kytkeä työväen luokan jokapäiväiseen taisteluun pääomaan hyökkäystä vastaan, joka vuorostaan on mukautettava proletariaatin diktatuurin puolesta käytävän taistelun vaatimuksien mukaisesti.» Kun proletariaatin diktatuurin toteuttamisen ensimäisenä ehtona on lahtarikomennon kukistaminen, niin puolueen koko toiminnan tulee suuntautua valkoista valtakomentoa, porvarillista valtajärjestelmää vastaan sen kaikissa ja kaikenlaisissa ilmenemismuodoissa, erikoisen tarmokkaasti varustautuen järjestämään työväen itsepuolustusta fasistikaappausuhkaa vastaan, minkä kautta porvaristo pyrkii diktatuuriaan koventamaan ja tehostamaan ja yleisiä luokkatehtäviään toteuttamaan.
50) Samoin kuin yleisissä päätehtävissämme, on myöskin puolueemme taktillisena päälinjana oleva kommunistisen Internatsionaalen omaksuma ja viitoittama linja. Sen peruspiirteenä on: jatkuva, tarmokas, perinpohjainen, horjumaton, ja entistä terävämpi taistelu sosialidemokratiaa vastaan, tätä »porvarillista työväenpuoluetta» vastaan, jättämättä käyttämättä mitään tilaisuutta sen paljastamiseksi ja alastomaksi riisumiseksi. Varsinkin on paljastettava »vasemmistolaisuuteen» pukeutuneet sosialidemokraattiset johtajat kaikkein vaarallisimpina työväen pettäjinä ja sosialifasismin edustajina. Tässä taistelussa on nyt toteutettava yhteisrintamamenettely alhaaltapäin, horjumatta siinä ja antautumatta edes tilapäisiin liittoiluihin sosdem johtajain, sosialifasistien kanssa, kuitenkin »tehden eron toiselta puolen todella harhautuneiden sosialidemokraattisten työläisten ja toiselta puolen imperialismin edessä matelevan johdon välillä» kuten VI:n kongressin päätöksessä lausutaan. Yhteisrintamataktiikka alhaaltapäin oikein toteutettuna vain voi taata joukkojen, sekä sosialidemokraattisten että laajojen puolueettomien ja järjestymättömien joukkojen, kuin myöskin kaikkein enimmän riistettyjen ja sorrettujen työläiskerrosten, kuten työläisnaisten, työläisnuorison ja maalaistyöläisten voittamisen puolellemme.
Yhteisrintamamenettely alhaaltapäin niinikään vain voi varmentaa työväen luokkayhtenäisyyden säilymisen sekä proletaarisissa puolueettomissa joukkojärjestöissä että myöskin työväen jokapäiväisessä luokkataistelussa pääomaa ja lahtaridiktatuuria sekä työväenluokkavoimien hajottajia, sosialifasisteja vastaan. Erikoisen tärkeä ja ratkaiseva merkitys on sillä, että kommunistit kaikkialla työväenluokan jokapäiväisissä taloudellisissa ynnä muissa taisteluissa, hyvin niitä valmistellen ja kulkien taistelujen eturiveissä, toimivat niin, että taistelevat työläisten ja työläisnaisten joukot itse, sekä järjestyneet että myös järjestymättömät, välittömästi ovat taistelujensa johdossa, jotta eivät sosialifasistiset ja reformistiset pomot (kuten paperityöläisten taisteluyrityksessä) ja horjuvat puolisosialidemokraattiset johtajat (kuten satamatyöläisten lakossa) pääsisi joukkojen taistelua kavalluksen ja petoksen kautta vääntämään pääoman etujen mukaiseen ja reformismin tarkoittamaan suuntaan.
51) Työväen ja talonpoikaiston vallankumouksellista taisteluliittoa on edelleen tarmokkaasti kehitettävä, lujittaen jä laajentaen puolueen vaikutusta maalaistyöväen ja köyhimmän talonpoikaiston keskuudessa, edistämällä ja tukemalla näiden työtätekevien kerrosten luokkataistelua vaatimustensa puolesta niiden lähimpiä riistäjiä ja sortajia, nim. suurviljelijöitä, suurtalonpoikia, kapitalistisia yhtiöitä ja pankkeja sekä valkoista herravaltaa vastaan.
52) Aitosuomalaisten ruotsalaista vähemmistökansallisuutta vastaan harjoittamaa vainoa ja sortoa on päättävästi vastustettava ja avoimesti tunnustettava ruotsalaisen vähemmistökansallisuuden, erikoisesti Ahvenanmaan itsemääräämisoikeus aina eroamiseen asti valkoisen Suomen valtioyhteydestä.
53) Puolueen järjestölliseen edelleen rakentamiseen on kiinnitettävä erikoista huomiota. Vihdoinkin täytyy päästä siitä, että, valiten vähimmän vastustuksen suunnan, pyritään ensikädessä pienille työpaikoille saamaan puolueen soluja, ja on päättävästi toimittava niin, että tärkeimmissä työläiskeskuksissa jokaisella suuremmalla työpaikalla on kommunistinen, aktiivisesti ja oma-alotteisesti toimiva puoluesolu, joka työpaikalla edustaa puoluettamme ja johtaa vallankumouksellista taistelua siellä.
Työpaikoilla tehtävän työn tärkeitä välikappaleita ovat työpaikkalehdet, joitten aikaansaaminen täytyy saada toteutetuksi asianomaisten piiri- ja paikalliskomiteain myötävaikutuksella.
Kaikissa proletaarisissa joukkojärjestöissä olevien kaikkien puolueen jäsenten yhdistäminen asianmukaisiksi fraktioiksi eli puolueryhmiksi ja noiden fraktioiden toiminnan järjestäminen säännölliseksi on välttämätöntä, joukkojen voittamiseksi näissä järjestöissä proletaarisvallankumouksellisen linjan ja puolueen leniniläisen kannan puolelle esiintyvissä konkreettisissa kysymyksissä.
54) Taistelu oikeistovaaraa vastaan, joka nyt on päävaara puolueen ja koko vallankumouksellisen liikkeen sisällä, on nykyään tärkein sisäinen tehtävä, sosialidemokratian ideologian vaikutuksen torjumiseksi pois vallankumouksellisesta liikkeestä. Säälimättä ja armottomasti on arvosteltava ja paljastettava opportunistiset oikeistolaiset pyrinnöt ja virheet, mitkä ovat ilmauksia sosialidemokratian ideologian tunkeutumisesta vallankumouksellisen liikkeen ja puolueen riveihin. Samanlaisella päättäväisyydellä on taisteltava myös oikeistolaisuuteen sovittelevasti suhtautumista vastaan sekä torjuttava näiden sovittelevain vaatimukset opportunististen virheiden arvostelemisesta ja paljastamisesta kieltäytymisestä, jommoinen kieltäytyminen merkitsisi oikeistolaisuudelle vapaan olemassaolon sallimista, minkä täytyisi johtaa vallankumouksellisen liikkeen aatteelliseen rappeutumiseen. Näin suoritetulla aatteellisella taistelulla, minkä ohessa välttämättömissä tapauksissa ei ole vältettävä parantumattomien oikeistolaisten yksilöjen puolueesta erottamistakaan, on puolueen rivit puhdistettava sille vieraista vaikutuksista. Tämän kautta on nopeasti voitettava kaikissa puolueen elimissä ja jäsenjoukoissa oikeistolaiset horjumiset ja epäröimiset, taaten siten puolueen kokonaisuudessaan aatteellisesti eheäksi ja puoluekuria noudattavaksi lujaksi taistelujärjestöksi, joka horjumatta kaikilla asteillaan pystyy johtamaan proletariaattia ja sen kanssa taisteluliitossa olevia muita työtätekeviä joukkoja niiden tämänpäiväisissä taisteluissa oikealla marxilais-leniniläisellä linjalla sekä edelleen ratkaiseviin taisteluihin ja voittoon kapitalismista.
1) Viime vuoden joulukuussa tapahtuneiden kunnallisvaalien muodolliset tulokset eivät ole vieläkään kokonaisuudessaan käytettävissä. Porvarissosialidemokraattiset keskus- ja paikallisvaalilautakunnat pidättäytyivät nyt kuten aikaisemmissakin kunnallisvaaleissa, julkaisemasta nopeasti täydellisiä tuloksia, estääkseen joukot näkemästä yhteiskunnallisten luokkavolmien liikkumisprosessia, mikäli se ilmenee vaalituloksista. Vallankumouksellisen työväen julkinen järjestöverkko taas ei ole niin laajalle levinnyt, että se olisi voinut edes kaikkien tärkeimpien paikkakuntain tulokset omin neuvoin hankkia sekä saattaa julkisuuteen. Mitä tulee julkaistuihin epävirallisiin vaalituloksiin, niin on porvaristo ja sosialidemokratia yhteistyössä osaksi myös yrittänyt peittää tosiasialliset ilmiöt yhdistämällä »sosialisti»- ja »vasemmisto»-nimityksen alle vallankumouksellisella linjalla kulkevan, vaaleissa itsenäisesti esiintyneen »Sosialistisen työväen ja pienviljelijäin vaaliliiton» sekä sosialidemokratian saavuttamat äänimäärät ja edustajapaikat. Tästä kaikesta huolimatta, osottavat käytettävissä olevat tiedot eri puolueitten saamista tuloksista kaupungeissa, varsinkin suuremmissa ja maaseudun teollisuuspaikoissa sekä myös varsinaisilla talonpoikaisalueilla, että ensiksikin, yhteiskunnallisten luokkavolmien uudestiryhmittymisen prosessi jatkuu, verrattuna esim. vuoden 1925 kunnallisvaaleihin ja 1927 eduskuntavaaleihin, toiseksi, että se tapahtuu nopenevassa tempossa sekä kolmanneksi, proletariaatin vasemmistumisen suunnassa ja köyhän talonpoikaisten sekä kaupunkien pikkuporvaristonkin tyytymättömyyden vahvistumisen merkeissä.
2) Yleensä äänioikeutetut joukot ovat osoittaneet lisääntyvää aktiivisuutta. Se käy ilmi siltä, että kaikkialta mistä tietoja on, vaaleihin osanottajain määrä on kasvanut edellisiin (v. 1925) kunnallisvaaleihin verrattuna, nousematta kuitenkaan yli 50–65 % äänioikeutetuista. Kun ottaa lukuun sen, että verojen maksamattomuuden ja porvarillisten vaaliviranomaisten muunlaisten äänioikeuden anastusten vuoksi äänioikeudettomien työläisten ja maalaisköyhälistön lukumäärä myös on kasvanut, niin on aktiivisuuden nousu, erikoisesti työtätekevien kerroksissa, sitäkin huomattavampi.
3) Äänestäjäjoukkojen lisääntyneestä aktiivisuudesta ovat hyötyneet, äänestäjämääriin nähden, yleensä kaikki vaaleissa esiintyneet puolueet, vaikkakin eri suhteessa, jos pidetään silmällä eri puolueiden saavuttamia kokonaisäänimääriä. Varsinkin kaupunkien tulokset osottavat tämän suunnan epäämättömästi. Tulokset maaseudulta ja maaseudun teollisuuskeskuksista vahvistavat sen. Poikkeukset tästä yleisestä suunnasta johtuvat pääasiassa: a) ennenmuuta siitä, että »Sosialistisen työväen ja pienviljelijäin vaaliliitto» kykeni yleensä ottamaan osaa vaalitaisteluun omilla ehdokaslistoillaan ainoastaan osassa kuntia eli noin 257:ssä (v. 1925 vain 135) kaupunki-, tehdasseutu- ja maalaiskunnassa, joita kaikkiaan on 590; b) siitä, että vasemmistolainen työväki ja pienviljelijät, mukana epäilemättä yksityisiä kommunistejakin (lopullisesti tarkistamattomien lehtitietojen mukaan), noin 60 kunnassa (edellisissä vaaleissa 3 kaupunki- ja 203 maalaiskunnassa) esiintyi paikallisten sosialidemokraattisten työläisten kanssa vaaliliitossa ja c) sen johdosta, että sosialidemokraatit eräissä kunnissa joko eivät yleensä lainkaan pystyneet esiintymään vaaleissa tai olivat porvaripuolneitten kanssa yhteisessä vaaliliitossa.
4) ST. ja P. vaaliliiton saavuttama kannatus on yleensä osottanut kaikkein voimakkainta kasvusuuntaa. Erikoisesti on tämä todettava sekä niissä maaseudun teollisuuskeskuksissa, missä ST. ja P. vaaliliitolla jo ennen on ollut jalansijaa, että myös niissä, missä aikaisemmissa kunnallisvaaleissa ei ollut melkein mitään vaikutusta. Kaupungeissa, varsinkin suurimmissa, on sama suunta ilmennyt. Erikoisesti tämä ST. ja P. vaaliliiton kannatuksen suhteellisesti voimakkain kasvu ilmenee sosialidemokratian eräissä huomattavissa pesäpaikoissa (Tampere, Viipuri, Kotka, missä lisäys ST. ja P. vaaliliitolla oli 77 %; 52,7 %; 41,8 %, mutta sosialidemokraateilla vain 21 %; 4 %; 20 %). Myöskin maaseudulla yleensä ja etenkin katoalueilla sekä myös eräissä sosialidemokratian hallitsemissa maalaispiireissä (Hämeen pohjoinen) suunta on sama, jopa jyrkästi kohoava. Sitävastoin ainakin eräissä niistä kunnista, missä ST. ja P. vaaliliitto ei esiintynyt itsenäisesti, vaan ns. vasemmistotyöväki ja pienviljelijät esiintyivät yhdessä sosialidemokratian kanssa, tuli joko suoranaisia tappioita tai ei liikuttu eteenpäin.
5) Sosialidemokratiankin äänestäjäkannatus on yleensä kasvanut, mutta suhteellisesti heikommin kuin ST. ja P. vaaliliiton. Erityisesti se tulee näkyviin niillä maaseudun teollisuuspaikoilla, missä ST. ja P. vaaliliitto esiintyi, sekä esimerkiksi 8 suuremmassa kaupungissa (jotka edustavat 75 % kaikkien kaupunkien väestöstä). Viimeksimainituissa, yhtenä ryhmänä otettuna, sosialidemokraateilla on, verrattuna ST. ja P. vaaliliittoon, enemmistö (33,441 ääntä 24,968 ST. ja P. vaaliliiton ääntä vastaan). Mutta erikseen otettuna, on sosialidemokratia enemmistönä, taaskin verrattuna ST. ja P. vaaliliittoon, näistä kaupungeista ainoastaan 4:ssä (Helsinki, Tampere, Viipuri, Kotka). Mutta sosialidemokratian äänimäärä näissä kaupungeissa kasvoi vain 19 % (ST. ja P. vaaliliiton 28,8 %). Myöskin maaseudulla lisäsi sosialidemokratia kannatustaan, mutta niinikään paljon heikommin kuin ST. ja P. vaaliliitto, varsinkin siellä, missä molemmat esiintyivät, eräillä seuduilla katoaluetta ja muuallakin maaseudulla oli sosialidemokratian saama lisäkannatus niin mitätön, että se muodostui sille tappioksi.
6) Vaikka porvarilliset puolueet, jotka maaseudulla nyt yleensä esiintyivät yhtenäisenä taantumuksellisena vaaliyhtymänä, muodollisestikin, myöskin saavuttivat kannatuksen lisääntymistä melkein pitkin linjaa, niin oli se lisäys kaikkein vähäisin, verrattuna toisiin vaalitaistelussa esiintyneisiin puolueisiin. Tämä koskee erittäinkin maaseudun teollisuusseutuja, senjälkeen varsinaista maaseutua ja kaupunkeja, eli yleensä kaikkialla, missä vaan ST. ja P. vaaliliitto on esiintynyt vaalitaistelussa omine listoineen.
7) Vaikka ei ole täydellisiä tietoja vielä julkaistu edes valtuustopaikkain jakaantumisesta koko maassa ja varsinkaan maaseudulla niin kuvaavat seuraavat osittaiset tiedot määrätyssä määrin yleistä luokkavoimien uudesti ryhmittymistä ja erikoisesti vallankumouksellisen proletariaatin hyväksi: 1) ST. ja P. vaaliliitto on loppujen lopuksi itsenäisillä listoilla voittanut noin 370 uutta paikkaa kunnanvaltuustoissa koko maassa. Kun sosialistisen työväen ja sosialidemokratian yhteisillä listoilla valittujen kunnanvaltuutettujen lukumäärä nyt väheni 200:lla (edellisissä vaaleissa niillä valittiin 610), niin jää Sos. työväelle loppujen lopuksi näissä vaaleissa voitetuksi noin 300 uutta valtuustopaikkaa. Kaupungeissa voitettiin 28 ja menetettiin 7, (niistä 4 joko vaalilistain hylkäämisen tai aluepienennysten vuoksi) joten voitoksi jää 21 paikkaa. Maaseudun 32 teollisuuskeskuksessa voitetuista 87 paikasta vallattiin sosialidemokratialta 37 ja porvaripuolueilta 50 paikkaa. Maalaiskunnissa voitettiin noin 200 uutta paikkaa. Huomattavimmat voitot, etupäässä porvaristolta ovat katoalueella. Eräässä 27 maalaiskuntaa käsittävässä ryhmässä voitettiin sosialidemokraateilta 32 ja porvaristolta 42 paikkaa. 2) Puhtailla sosialidemokraattisilla listoilla valittujen valtuutettujen luku kyllä lisääntyi noin 120. Mutta kun ottaa lukuun sekalistoilla valittujen luvun vähenemisen, niin noskeille loppujen lopuksi ei tullut ollenkaan uusia paikkoja. 3) Porvaripuolueet taas koko maassa ovat menettäneet noin 180 valtuustopaikkaa. Näin ollen jää lopputulokseksi, että ainoastaan kommunismin vaikutuksen alainen työväen ja köyhäin talonpoikain vaalitaisteluliitto on saavuttanut voittoja.
1) Kapitalistien taloutensa ja diktatuurinsa vakaannuttamispolitiikka oli häikäilemättömästi viime aikoina kulkenut mm. seuraavissa päämerkeissä: työväen elintasoa pyrittiin painamaan alas, rationalisointia toimeenpantiin, sotaa valmistettiin kansainvälisen imperialismin johdolla Neuvostoliittoa vastaan, kaikkien työtätekevien verorasitusta lisättiin, valtiollista vainoa järjestelmällisesti tehostettiin. Tämä oli nostanut työläisjoukot m.m. laajoihin lakkotaisteluihin, jotka kasvoivat ja saivat kohtaustaistelujen luonnetta. Näihin liittyivät työväen mielenosoitusesiintymiset, valtiollisine lakkoineen, lahtariterroria vastaan.
2) Viime vuoden puolivälistä alkaen huononi kapitalistisen talouden tila huomattavasti, saaden terävän pulan piirteitä, mikä paljasti edellisten vuosien valetervehtymisen peittämän kapitalismin mädän olemuksen, (vienti väheni, tuonti kasvoi tavattomasti; rahamarkkinat kiristyivät niin, että diskonttokorkoa korotettiin kaksi kertaa; tuotantoa supistettiin). Seurauksena oli hyökkäyksen kiristäminen työväkeä vastaan (elinkustannukset nousivat, työttömyys kasvoi, työläisiä vaadittiin tekemään yksityissopimuksia, terrori yltyi). Samalla kun työväen joukkojen vastustus tämän johdosta terävöityi ja lisääntyi, alkoi porvaripuolueiden pikkuporvarillisissa kannattajissa esiintyä tyytymättömyyttä, horjuntaa ja luottamuksen heikentymistä kapitalistipuolueisiin.
3) Syksyllä tosiasiaksi selvennyt laaja ja vaikutuksiltaan työtätekeville talonpojille ja maalaisköyhälistölle tuhoisa kato, minkä johdosta porvaristo ei mihinkään todellisiin avustustoimiin ryhtynyt, herätti ja syvensi työtätekevän talonpoikaisväestön epäluottamusta kaikkia herraspuolueita ja myöskin rikkaiden talonpoikain Maalaisliittopuoluetta vastaan, joka silloin oli hallituksessa. Vuoden 1927 joulukuussa alkaneena hallituskautenaan oli tämä maalaisporhojen puolue yleensä jo ehtinyt paljastaa itsensä suurviljelijäin ja suurkapitalistien kätyriksi määrätyssä määrässä myöskin niille 30,000 talonpoikaisvalitsijalle, jotka vuoden 1927 valtiollisissa vaaleissa olivat siirtyneet kaupunkilaisporvaripuolueitten kannattajista Maalaisliiton kannattajiksi.
4) Sosialidemokratia oli ollessaan koko vuoden 1927 hallituksessa erikoisesti paljastanut itsensä kapitalismin ja porvariston diktatuurin vakaannuttamisen välikappaleeksi, niin että sekä työläisjoukot että sosialidemokratiaan luottaneitten työtätekeväin talonpoikainkin terävänäköisimmät kerrokset omilla silmillään monessa suhteessa saattoivat sen kätyröimisen nähdä ja joutuivat sen välittömästi kokemaan. Vaikka sosialidemokratia »vasemmistolaisilla» sananparsilla yritti porvarillistumistaan peittää, niin se ei voinut estää työläisjoukkojen vasemmistumista ja etääntymistä siitä. Osaksi sosialidemokratiaa myös pienviljelijäväestön silmissä »tahrasi» sosialidemokratian johtajain erikoinen pelailu suurtalonpoikain hallituksen kanssa.
5) Porvaripuolueitten ja sosialidemokraattisen puolueen kunnallisedustajain keskenäinen yhteistoiminta valtuustoissa ja porvarillisen valtiovallan kanssa v.v. 1926–1928 oli myöskin omansa avaamaan laajojen työtätekevien joukkojen silmiä ja kääntämään niitä porvarispuolueita ja sosialidemokratian johtokerrosta vastaan.
6) ST. ja P. vaaliliiton edustajat kunnanvaltuustoissa olivat edellisinä vuosina sentään yleensä konkreettisissa kysymyksissä edustaneet tarmolla työväen ja työtätekevän talonpoikaiston etuja oikein, huolimatta monista törkeistäkin yksityisistä opportunistisista virheistä ja erehdyksistä ja heikkouksista heidän käytännöllisessä toiminnassaan erinäisillä paikkakunnilla.
1) Eräät ulkonaiset mahdollisuudet luokkatietoisen työväen ja sen kanssa olevan talonpoikaiston vallankumoukselliselle vaalitaistelulle joukkojen voittamiseksi olivat nyt ison joukon paremmat kuin v. 1925 kunnallisvaaleissa, eivätkä ainakaan huonommat, kuin v. 1927 eduskuntavaaleissa. Sosialistisella työväellä oli käytettävänään useampia sanomalehtiä. Organisatoriset välikappaleet olivat parantuneet. Oli suhteellisen, laaja piiri- ja paikallisten vaalikomiteain verkko kaupungeissa työpaikoissa, järjestöissä ja maalla kunnissa ja osin kylissäkin. Tämä komiteaverkko oli useissa vaaliotteluissa jo saanut valtiollista, organisatorista ja teknillistä kokemusta ja kouluutusta. Työläisnaisten edustajaliike, joka oli jo saanut vähän jalansijaa talonpoikaisnaisten keskuudessa, oli jo ehtinyt kokoamaan melkoisen määrän työtätekeviä naisia ja kasvattaa useita satoja proletaarinaisia aktivisteiksi jokapäiväisessä luokkataistelussa. Luokkatietoisen nuorison laajassa opintokerhoverkossa kaupungeissa ja myös maaseudulla oli kasvanut runsaasti uusia proletaarisessa tietoisuudessa ja poliittisessa toimintakyvyssä eteenpäin kehittyneitä voimia. Agitationivapaus sanomalehdissä, kokouksissa, kulkueitten ja propagandatekniikan käyttämisessä ei ollut sen pienempi kuin sosdem. hallituksen aikana eduskuntavaaleissa.
2) Porvaripuolueitten yhteinen vaaliyhtymä maaseudulla ja Maalaisliiton kuuluminen siihen, sekä eräissä paikoissa sosialidemokratiankin muodollisesti yhtyminen porvarillis-suurtalonpoikaiseen vaaliliittoon, paljasti — entisten kokemusten lisäksi — erittäin havainnollisesti sosialidemokratian ja maalaisliiton suurpääoman ja kapitalististen lahtaripuolueiden liittolaiseksi näissä vaaleissakin. Tämän kautta tarjoutuu kommunisteille, vallankumoukselliselle työväelle ja herravaltaa vihaaville talonpojille, jotka muodostivat ST. ja P. vaaliliiton, runsaasti mitä käyttökelpoisinta ainesta ja todistuksia työväenluokan ja työtätekevien talonpoikaisjoukkojen valistamiseksi ja herättämiseksi sekä irtaannuttamiseksi ennen muuta sosialidemokratian ja maalaisliiton vaikutuksesta. Teollisuustyöväen, maalaisköyhälistön ja työtätekeväin talonpoikainkin piirissä esiintyvä vasemmistumissuunta tarjosi osin hyvinkin suotuisan maaperän tällaiselle työlle.
3) Mutta eräät toiset ulkonaiset seikat taas vaikeuttivat ST. ja P. liiton vallankumouksellisen vaalitaistelun mahdollisuuksia. Sosialidemokratian johtajat olivat lahtarivallan avulla anastaneet käsiinsä työväentaloja maaseudulla ja estivät ST. ja P. vaaliliiton niitä käyttämästä joukkokokouksiinsa. Suojeluskuntafasistit harjoittivat »epävirallisesti» terroria monin paikoin vaaliagitaattoreita ja kokouksia vastaan. Nimismiehet vangitsivat useasti puhujia, estäen ne esiintymästä. Postilaitoksen lahtarivirkamiehet viivyttivät tai kokonaan estivät määräpaikkaansa saapumasta ST. ja P. vaaliliiton kirjallisuutta.
Työväen vallankumouksellinen liike oli v. 1928 huhtikuun suurten vangitsemisten kautta kärsinyt kovan iskun, menettäen suuren määrän paraita voimia, minkä kautta vallankumouksellinen työväki määrätyksi ajaksi, juuri vaalien valmistusasteella, heikkeni ohjaavaa organisatoorista ja valtiollista vaikutustaan toteuttamaan.
1) Vaalitaistelussa noudatettava valtiollinen ja taktillinen päälinja pohjautui luonnollisesti kansainväliseen ja erikoisesti Suomen silloiseen taloudellis-valtiolliseen tilaan. Oli todettava kansainvälisen kapitalismin suhteellisen vakaantumisen pohjalla kaikkien perusristiriitojen erikoisen kärjistymisen ja siinä suhteessa erikoisesti imperialismin ja Neuvostoliitoa välisen vastakohdan hyökkäyssodaksi viimeksimainittua vastaan terävöitymisen uhan kasvaminen.
Edelleen todettiin vallankumouksellisen työväen keskuudessa, että Suomen kapitalismi, joka oli osottanut vuoden viime kuukausina merkkejä erittäin terävästä mätänemiskehityksestä, oli lujasti sidottu kansainväliseen finanssipääomaan ja imperialismiin sekä samalla myöskin kytketty irtaantumattomasti kansainvälisten ristiriitojen vaikutuspiiriin.
Lisäksi oli nähtävissä ja todettiin myös, että laajojen työväenjoukkojen vasemmistuminen, työtätekevien talonpoikain köyhimpien kerrosten ja kaupunkilaisen pikkuporvaristonkin eräiden ryhmäin tyytymättömyyden kasvu oli ilmeinen tosiasia, pääoman kaikinpuolisen hyökkäyksen johdosta, minkä hyökkäyksen oli odotettava kaikilla linjoilla tehostuvan ja samalla ulkokohtaisesti jouduttavan riistettyjen joukkojen vasemmistumista ja vastustusta kiihottavan.
Samalla selvitettiin, että sosialidemokratia yhä julkeammin esiintyi porvariston ja valkoisen valtakomennon aktiivisena kätyrinä, yrittäen aika-ajoin ja eri yhteyksissä »vasemmistolaisilla» sananparsilla peittää likaista petturityötään ja kätyriluonnettaan.
2) Tästä erittelystä lähtien, tuli poliittiseksi päälinjaksi edellä olevissa kunnallisvaaleissa työtätekevän väestön laajojen joukkojen kokoaminen työtätekevien asian ja oikeuksien puolesta taistelevaksi yhteisleiriksi, yhtenäiseksi taistelurintamaksi, mikä työtätekevien etuja puolustaessaan, käy myöskin kunnallisella alalla leppymätöntä taistelua fasismia, valkoista valtakomentoa, kapitalismia sekä porvarien ja sosialidemokratian johtajien yhteisesti ylläpitämää porvarillista kunnalliskomentoa vastaan.
3) Taktilliseksi yleiseksi päälinjaksi vahvistettiin itsenäinen vaalitoiminta, mikä toteutetaan »Sosialistisen Työväen Ja Pienviljelijäin» omien vaalilistojen, omien ehdokkaiden ja omien tunnuksien avulla ja että taistelua valkoisen valtakomennon ja tärkeimpien työväenliikkeessä olevien edustajain, sosialidemokratian johtajain, paljastamiseksi ja heidän suurille joukoille turmiollisten, myöskin kunnallispolitiikan alalla ilmenevien, puuhainsa alas lyömiseksi täytyy kaikin tavoin voimaperäistyttää ja tehostaa.
Kun ottaa huomioon eräät erikoisolot ja erikoisseikat muutamilla seuduilla (kokonaisten sosdem. paikallisten maaseutuyhdistysten avonaisessa oppositiossa esiintyminen sosdem. puolueen virallista »vasemmisto»-väreillä esiintyvää keskus- ja piirijohtoa vastaan, ja sen, että nuo yhdistykset olivat kauttaaltaan maalaisproletaareista ja muusta maalaisköyhälistöstä sekä myöskin pientalonpojista kokoonpantuja, ilman huomattavia sosdem johtajia) niin oli perusteltua taktillisen päälinjan noudattamisessa sellainen poikkeuksellinen sovelluttaminen, että yhteisrintama sosdem. järjestöjen kanssa (tai yhteisrintamatarjoukset niille) teknillisen vaaliliiton luomiseksi saattavat tulla kysymykseen ainoastaan äärimmäisissä poikkeustapauksissa ja silloinkin vain paikallisessa mittakaavassa, sekä sellaisinakin vain silloin, kun vasemmistolaisilla on riittävän luja johtaja-asema ja näin ollen on riittävät takeet siitä, että näillä toimenpiteillä viedään eteenpäin vallankumouksellisen työväen asiaa, edistetään sosdem johtajain petturuuden paljastamista ja täten herätetään joukkojen luokkatietoisuutta ja kootaan niitä todelliseen luokkataistelijain yhteisrintamaan pääoman mahtia vastaan.
4) Vaalitaistelussa saavutetut tulokset todistavat tämän valtiollisen ja taktillisen päälinjan periaatteellisesti ja myös käytännöllisesti oikeaksi yhä suurempien joukkojen voittamiseksi vallankumouksellisen taistelun tielle ja sen taistelun kärjistämiseksi. Vaalitaistelun kuluessa esiintyneet virheet erikoisella voimalla tämän vahvistavat, sillä kokemus on näyttänyt, että juuri poikkeukset päälinjasta sivuun ja päälinjan heikko ja virheellinen noudattaminen on aiheuttanut epäselvyyttä, sekaannusta ja tappiotakin. Edelleen on todettava, että ehdot edellytetylle yhteiselle esiintymiselle palkallisten sosdem. työläisyhdistysten kanssa, vain äärimmäisissä poikkeustapauksissa, olivat sellaiset, että ne olisivat taanneet tällaisestakin, vieläpä jyrkästi rajotetusta, yhteisrintaman sovelluttamisesta alhaalta käsin, suotuisia tuloksia sosialidemokratian paljastamisessa ja joukkojen vallankumouksellisessa kehityksessä, jos näitä ehtoja olisi kaikkialla noudatettu tiukasti ja jos niiden ehtojen noudattamista olisi kaikkialla valvottu.
Mitä tulee edellä hahmotellun, nykyoloissa ainoan oikean valtiollisen ja taktillisen päälinjan noudattamiseen, niin tapahtui taistelun kuluessa vakavia yksityisiä horjumisia ja virheitä siinä, jopa on merkittävä myös yksityisiä poikkeuksiakin oikealta päälinjalta. Lisäksi esiintyi vaalitaistelutoiminnassa myöskin muita heikkouksia ja puutteita. Nämä seikat eivät ole voineet olla vaikuttamatta siihen, että vaalitaistelun välittömät ja myöskin yleisimmät valtiolliset tulokset, nim. kommunismin vaikutuksen laajentamisessa ja syventämisessä, jäivät heikommiksi, kuin mitä edellyttävät monet vallankumoukselliselle vaalitaistelulle suotuisat ulkokohtaiset ja sisäkohtaiaet tekijät, sillä ehdolla, että päättävästi ja horjumatta kaikkialla olisi noudatettu edellä selostamaamme valtiollista ja taktillista päälinjaa. Vaalitaistelun tuloksia huononsivat pääasiassa seuraavat virheet ja heikkoudet:
1) Yhteisrintamataktiikan väärä sovelluttaminen eräissä tapauksissa. Itsenäisenä esiintymisen taktiikkaa, johon välittömästi kuului yhteisrintaman painopisteen siirtäminen jyrkästi alhaallepäin ja sosialidemokratian ja sen johtajain tarmokas ja säälimätön paljastaminen konkreettisten tosiasiain nojalla yleensä ja kunnallisissa asioissa erikoisesti, erittäinkin silloin kun tuli kysymykseen yhteistoiminta sosdem. työläisten kanssa, ei kaikkialla noudatettu horjumatta. Ja järjestettäessä paikallista yhteistoimintaa sosdem. järjestöjen kanssa (noin 50 paikassa, useassa tapauksessa yksityisten vasemmistolaisten myötävaikutuksella) ei myöskään useassa tapauksessa pidetty vaaria, että asetetut ehdot sellaiselle toiminnalle täytettiin tinkimättä. Useista näistä paikoista tiedetään nyt, että toverit löivät laimin melkein kokonaan sosialidemokratian paljastamisen ja taistelun sitä vastaan tai täyttivät tämän tehtävän heikosti, liukuen siten itse »vasemmisto»-sosialidemokraattiselle kannalle. Seuraus oli, että vaali-»taistelu» tällaisissa, tosin suhteellisen harvoissa, paikoissa oli laimea ja vailla kumouksellista sisältöä eikä voinut luonnollisestikaan temmata joukkoja liikkeelle, vaan päättyi ilman menestystä tai suurempaan tai pienempään tappioon vallankumoukselliselle vasemmistoliikkeelle. ST. ja P. vaaliliitto on jo useilla paikkakunnilla avonaisesti tunnustanut tämän virheen ja arvostellut sen.
2) Täydelliseen taistelusta kieltäytymiseen ja mitä tärkeimpään luokkasovinnon politiikkaan tekivät eräät sosialistiset vasemmistotyöläiset itsensä syypäiksi kahdessa maalaiskunnassa, suostuessaan jakamaan valtuustopaikat porvaripuolueiden ja sosialidemokratian kanssa sopupelillä, ilman julkista vaalikamppailua, kuten jälestäpäin on ilmikäynyt.
3) Sosialistisen Työväen ja Pienviljelijäin vaaliplatformujulistuksen virheet ja heikkoudet. Päätunnuksissaan (»Herravaltaa ja porvarillista kunnalliskomentoa vastaan»), pääsisällössään ja pääjohtopäätöksissään suuntautuu platformujulistus tiukasti, ei ainoastaan rajotetusti porvarillista kunnalliskomentoa vastaan, vaan myös kapitalismia, porvaristoa, sosialidemokratiaa sekä koko porvarillista valtajärjestelmää vastaan. Mutta tällä oikealla pääsuunnalla esiintyi siinä kuitenkin joukko vakavia virheellisyyksiä, ristiriitaisuuksia ja muita heikkouksia. Tärkeimmät niistä ovat seuraavat:
a) Julistuksesta puuttui selvitys ja luonnekuva kapitalismin pulan nykyisestä eli kolmannesta vaiheesta, sekä kansainvälisesti että pitäen erikoisesti silmällä Suomea (pääoman hyökkäys, sodan valmistus Neuvostoliittoa vastaan, josta vain sivumennen puhuttiin; työväen ja köyhäin talonpoikain asema ja niissä tapahtuvat muutokset; sosialidemokratian yleinen kätyrirooli). Tämä vei siihen, ettei platformussa myöskään esitetty työväenluokan edessäolevia tärkeimpiä yleisiä konkreettisia luokkataistelutehtäviä. Tätä mitä vakavinta puutetta ei korvaa se, että siinä oli suhteellisen laaja, yksityiskohtainen sekä pääasiassa oikea kuvaus siitä sorronalaisesta asemasta, mihin työväen ja köyhän talonpoikaston on painanut myös porvarillinen kunnallinen sortokomento, joka on porvarillisen valtiollisen valtajärjestelmän oleellinen osa. Tämä kosketeltu selvityksen puute oli luonteeltaan opportunistinen virhe, mikä ulkokohtaisesti oli omansa tekemään vaalitaistelussa näköpiirin ahtaaksi ja matalaksi eikä edistämään taistelun kohoamista korkeammalle ja yleensä luokkataistelua kärjistävälle tasolle, nim. taisteluksi koko porvarillista valtajärjestelmää vastaan vallitsevan yleisen tilan pohjalla; vaan se oli omansa edistämään vaalitaistelun rajoittumista ainoastaan kunnan puitteisiin, mikä puolestaan uhkaa antaa taistelulle ja toiminnalle pikkuporvarillisen nurkkakuntaisuuden luonteen vaikka se ulkonaisesti olisikin hyvin jyrkkää.
b) Ristiriitaisuutta ja sekavuutta eräitten tärkeimpien periaatteellisten kysymysten käsittelyssä.
Knsimäinen kysymys: porvarillisen kunnalliskomennon perusluonne ja perussisältö. Tästä kysymyksestä sisältää kunnallisvaalijulistus aivan oikeita väitteitä, mutta myöskin niin epäselviä sanontoja, että epäselvät väkisin sotkevat asianomaisia oikeita kohtia tässä kysymyksessä. Yhdeltä puolen nimittäin, siinä lausutaan, että »kunnallinen valta yhä vielä on riistäjäluokan valtaa työtätekevien yli, osa porvariston valkoisesta valtakomennosta». Tämä on aivan oikea väite. Samoin on pääasiassa, ja etenkin nykyisenä kautena, oikein platformun se väite että, »nykyisen järjestelmän vallitessa porvaristo kätyreineen pyrkii estämään ja estääkin työtätekevien etujen mukaisten toimenpiteiden toteuttamisen ja sen sijaan ajaa omia etupyyteitään».
Xäillä kuvauksilla porvarillisesta kunnalliskomennosta ei työväkeä ja köyhää talonpoikaistoa viedä harhaan eikä synnytetä heissä harhoja, vaan päinvastoin revitään niitä harhoja rikki. Se tapahtuu sitäkin enemmän, kun julistus näitten väitteittensä todistukseksi on esittänyt joukon konkreettisia tosiasioita ja kuvauksia siitä, kuinka porvarillinen kunnallisvalta on työtätekevien edut polkenut maahan, sortanut ja riistänyt työväkeä ja köyhää talonpoikaistoa, mutta toteuttanut riistäjien tarkoitusperät.
Mutta toiselta puolen tämän oikean luonnehtimisen ohessa on julistuksessa yksityisiä lausuntoja, — (varsinkin siinä osassa, missä on tarkotus kuvata nykyisiä konkreettisia luokkasuhteita kunnissa), — joista puuttuu selvyyttä tässä ensiluokkaisessa kysymyksessä, ja senvuoksi voivat johtaa harhaan.
Kunnallisvaalijulistuksessa, näet, lausutaan esimerkiksi, että »rikkaiden hallussa olevat kunnalliset elimet sallivat kapitalistien lopettaa työt työmaillaan, vaikka täten kuntain suuret palkkatyöläis- ja ansiotöihin pakoitetut pientalonpoikaisjoukot ajetaan työttömyyteen ja hätään». Edelleen sanotaan: »Herrasluokan kunnalliskomento palkitsee rikkaan yläluokan jäseniä eläkkeillä ja palkkioilla, herrasluokan vesoja hoivataan, mutta työkansan vanhusten, nuorten ja lasten hoidosta, suojeluksesta ja huollosta ei mitään välitetä.» Niinikään lausutaan: »Taloudellisesti tukalampaan asemaan joutuneita työväenluokan jäseniä raahataan vankilamallisiksi pystytettyihin kuntain pakkotyölaitoksiin; mutta herrasluokan laiskureille ei lainkaan tätä samaa lakia lueta eikä heitä, kuten pitäisi, laiteta pakkotyölaitoksiin oppimaan kättensä työllä eläjiksi». — On, tietysti, ehdottomasti totta, että juuri noin tekevät kapitalistit ja niiden kunnat niin ajavat porvariston etuja sekä juuri noin suhtautuvat työtätekeviin. Mutta sopiiko ja voiko niiltä muuta odottaakaan? Ei voi. Mutta vaalijulistuksen juuri mainitut kohdat ovat saaneet sellaisen muodon, että ne voivat antaa aihetta sellaiseen harhaan, että niiltä määrätyissä oloissa voisi odottaa toisenlaistakin suhtautumista. Kysymyksen sellainen asettelu ja sellaisten sanontatapojen käyttäminen, kuin siinä eräissä kohdin on (esim. »sallivat», »kuten pitäisi») johtavat helposti, vaikka ei julistusplatformu sellaista väitäkään, sellaiseen harhaan, että kaikki nuo porvariston kunnallisten vallanpitäjäin konnuudet ja nuo todetut ilmiöt eivät muka olisikaan luonnollisia, välttämättömiä, kiertämättömiä porvarillisen valtajärjestelmän sellaisessa elimellisessä osassa kuin kunnissa, eikä niiden perusluonteeseen ehdottomasti kuuluvia. Mutta sellainen käsitys olisi, luonnollisestikin, harha, sillä kunnat eivät ainoastaan »salli», vaan ne, kapitalistien valta-aparaatteina, itse heittävät työläisiä työttömyyteen eivätkä voi olla sitä tekemättä riistäjien etujen ajajina. Työttömyys kuuluu oleellisesti kapitalismiin. Harha oli myös, jos luulisi, että porvarillisen luokkasorron välikappale, kunta ylipäänsä voisi »herrasluokan laiskureita» panna »pakkotyölaitoksiin oppimaan kärtensä työllä eläjäksi» tai edes salli sitä. Koko herrasluokka, kapitalistiluokka on loisten luokka eikä se itseään pane pakkotyölaitokseen eikä pyri kättensä työllä elämään, vaan toisten kätten työn tuloksia riistämään.
Ristiriita on, niinollen, ilmeinen noiden kahden väiteryhmän välillä. Ristiriitaa suurentaa se, että julistuksessa puhutaan porvarillisen luokkaherruuden »täydellisestä kukistamisesta» ja kunnallisten elimien joutumisesta »täydelleen työläisten ja talonpoikain käsiin», jolloin vasta muka voidaan kunnallista valtaa »täydelleen ohjata työväen ja talonpoikain etujen mukaisesti». Tämä »täydelleen» sanan käyttäminen johtaa taaskin siihen harhaan, että muka voisi olla jotain porvariston luokkaherruuden osittaista kukistamista, ja että, ennen valtiollisen vallan vallankumouksellista valtaamista porvaristolta, voisi muka olla jotain osittaista kunnallisen tosiasiallisen vallan joutumista työväen käsiin pysyvämmästi, että porvariston valtajärjestelmän aikana kunnallista valtaa muka voitaisi ohjata edes osittaisesti työväen ja talonpoikain etujen mukaisesti. Mutta sellainen käsitys olisi virheellinen, sillä on vain porvarillista demokratiaa ja työtätekevien demokratiaa, ja näiden välillä — proletaarinen vallankumous. Porvarillisen demokratian politiikka kaikkialla, kunnissakin, on porvariston luokkaetujen mukaista aina ja silloinkin, kun sen on pakko tehdä myönnytyksiä joukoille. Työtätekevien demokratian s.o. proletariaatin diktatuurin, politiikka taas on proletariaatin ja sen liittolaisten, talonpoikain, etujen mukaista.
Toinen kysymys: Porvarillisen valtiovallan ja porvarillisen kunnallisvallan keskinäinen suhde. Tässäkin on platformujulistuksessa sekä oikeita että sekavia, jopa virheellisiin johtopäätöksiin viepiä väitteitä. Yhdeltä puolen siinä sanotaan oikein, että porvarillinen kunnalliskomento on »osa porvariston valkoisesta valtakomennosta». Se todistetaan osottamalla, miten juuri porvariston valtiovalta ja sen koneisto »pakkokeinoillaan, vallallaan ja voimallaan astuvat kunnallista kukkarokomentoa turvaamaan ja suojaamaan», kun riistetyt joukot vastustavat tätä komentoa. Tämä ei ole harhojen elättämistä, vaan niiden paljastamista, pyrkimystä vapauttaa työtätekevät joukot pikkuporvarillisista harhoista kunnalliskomennon suhteen. Niin tulee proletaarisessa vaaliplatformussa tehdäkin.
Mutta, toiselta puolen julistus asettaa lähimpien konkreettisten vaatimuksien joukkoon m. m., että »kapitalistisen valtiovallan sekaantuminen kunnallishallinnon asioihin vaaditaan lopetettavaksi» ja että »valtiovalta älköön enää ohjatko ja komentako järjestysvaltaa». Tietysti työväki taistelee kapitalismia ja sen »järjestysvaltaa» vastaan, mutta konkreettisina lähimpinä vaatimuksina vaalitaistelussa tuollaiset kohdat eivät olleet vallankumouksellisia, vaan harhain edistäjiä ja jarruttajia. Sillä eihän voi ajatella, että kapitalistinen valtiovalta, jonka osa porvariston kunnallinen valta on, lakkaisi minkäänlaisista vaatimuksista vaaleissa sekaantumasta omiin asioihinsa, s.o. kieltäisi itsensä. Vallan mahdotonta on, että porvarillisen valtiokoneiston osaa, poliisia ei komentaisi valtiovalta, ja porvaristo, niinkauan kuin porvaristo on vallassa, vaikka tämä saattaa tullakin taistelukysymykseksi määrätyissä olosuhteissa, kuten alempana esitetään.
Siis nuo kaksi ryhmää julistusplatformun kohtia, jotka koskevat porvariston valtiovallan ja kunnallisvallan keskinäisiä suhteita, ovat keskenään jyrkässä ristiriidassa. Oikeata marxilaista väitettä vastaan on julistuksessa asetettu tavalla, mikä on epämarxilaista, opportunistisia vaatimuksia ja tunnuksia, jotka tässä yhteydessä vahvistavat sitä pikkuporvarillista harhaa, että porvarillinen valtiovalta muka voisi pidättäytyä sekaantumasta kuntain asioihin. Vaikka tämä onkin todettava, niin silti ei suinkaan vallankumouksellisen proletariaatin ole kieltäydyttävä käyttämästä hyväksi kaikkia tilaisuuksia kunnan puitteissa esiintyäkseen vallankumouksellisena oppositiona sekä paikallista porvarillista kunnallishallintoa että porvariston keskusvaltaa vastaan. Mahdollisuus ja velvollisuus mitä suurimmalla huolella ja tarmolla esiintyä vallankumouksellisena oppositiona sekä paikallista porvaristoa että porvarillista keskusvaltaa vastaan on erikoisesti silloin, kun vallankumoukselliset työläiset ja heidän talonpoikaisliittolaisensa muodostavat enemmistön kunnallishallinnossa.
Osotukseksi siitä, miten kommunistien tulee asia ottaa, viitattakoon KI:n II:n kongressin päätökseen »Kommunistisista puolueista ja parlamentarismista». Se antaa selvän linjan tällaisissa tapauksissa. Siinä lausutaan: »Jos kommunisteja on enemmistö kunnallisissa laitoksissa, niin heidän tulee: a) harjoittaa vallankumouksellista oppositiota porvarillista keskusvaltaa vastaan; b) tehdä kaikkensa tuottaakseen köyhimmälle väestölle palveluksia (taloudellisia toimenpiteitä, koettaen toteuttaa aseistettua työväen miliisiä jne); c) osoittaa joka tilaisuudessa niitä suuria esteitä, jotka porvarillinen valtiovalta asettaa jokaisen todella vakavan muutoksen tielle; d) tällä perusteella harjoittaa mitä terävintä vallankumouksellista propagandaa, pelkäämättä selkkauksia valtiovallan kanssa; e) vissien olosuhteiden vallitessa korvata kunnallishallinnot ym. paikallisilla työväen neuvostoilla. Kommunistien koko toiminta kunnallislaitoksissa täytyy siis olla osa yleisestä kapitalistisen maan hajoittamistyöstä.»
On tunnustettava, että meilläkin toverit vaalien jälkeen ovat julkisissa kokouksissa osoittaneet käsittävänsä tällaisen vallankumouksellisen opposition välttämättömyyden ja merkityksen.
Kolmas kysymys: Porvariston luokkavallan ja siinä yhteydessä myös porvariston kunnalliskomennon kukistamisen keinot. Tämäkin kysymys on vaaliplatformussa asetettu, ja siinä yhteydessä, kysymys vallasta.
Selvitettyään työtätekevien sorron- ja riistonalaista asemaa ja porvarillisen kunnalliskomennon osuutta siinä, asettaa julistus tunnuksen: »kunnallisvaltuustot kautta maan työväen ja talonpoikien käsiin. Porvarillisten valtaherrain kunnalliselle mielivallalle ja valkoisen vallan sorto- ja väkivallalle on asetettava sulku». Edelleen sanotaan, että valtion virkanyrkkien »kunnan asioihin tuppautuminen, isännöiminen ja holhousvalta on lopetettava».
Tietysti voimme ja tuleekin kunnallisvaaleissa asettaa sellainen käytännöllinen tehtävä, että »kunnallisvaltuustot kautta maan työväen ja talonpoikain käsiin». Mutta edellä jo selvitettiin, että sen kautta pääoman ja pääomavallan ratkaisevaa vaikutusta kunnassa ei ole lopetettu, eikä porvariston valtiokoneiston sekaantumiselle asetettu sulkua, kun itse porvarillinen valtajärjestelmä on pystyssä. Suurin piirtein katsoen, ei vaaliplatformu tässä suhteessa ole itse, ainakaan pahasti harhan vallassa. Siinähän yhdeltä puolen, sanotaan avonaisesti ja pääasiassa oikean suuntaisesti: »vasta porvarillisen luokka- ja herravallan täydellisen kukistamisen jälkeen voidaan kaupungeissa, maalaiskunnissa ja kylissä toteuttaa oikea itsehallinto, todellinen työtätekevien kansanvalta». »Tämä tosiasia on muistettava vaaleissa, se on muistettava kunnanvaltuustoissa ja muissa kunnallisissa laitoksissa, joissa toimimme», varottaa julistus aivan oikein. Siinä sanotaan myöskin, että »määrätietoinen pyrkimys esiintyä vaaleissa laajana työväen ja pienviljelijäin punaisena vaalirintamana vie työtätekeviä vaatimustensa toteuttamista kohti» ja lausutaan toivomus, että »lopullisen voiton valmistamista edistäköön yhteinen kunnallinen vaalitaistelumme ja luja vaalirintamamme».
Mutta toiselta puolen, samalla kun puhutaan sekoittavasti esim. »todellisesta työtätekevien kansanvallasta» (niinkuin olisi jotain ei-todellista, puolinaista, työtätekevien, demokratiaa tai porvarillista demokratiaa), niin porvarillisen valtajärjestelmän kukistamista koskevan kysymyksen yhteydessä lausutaan, että »työtätekevän kansan suurten joukkojen on noustava vaatimaan ratkaisevaa muutosta» vallitsevaan kunnalliskomentoon. Ja konkreettisissa lähimmissä tehtävissä (ei-välittömästi vallankumouksellisessa tilanteessa) esiintyy: »kapitalistisen valtiovallan sekaantuminen kunnallishallinnon asioihin on vaadittava lopetettavaksi».
On siis kaksi toimintatunnusta: 1) porvarillinen valtajärjestelmä on kukistettava ja 2) sitä vaaditaan lakkaamaan toimimasta. Ensimäinen on oikea, mutta toinen voi joukoissa vahvistaa ja synnyttää harhan, että »vaatimalla» tosiaankin se porvarillinen valtajärjestelmä »kukistuu». Ja kun on kysymys vaaleista ja vaaliplatformusta, niin itsestään sekä vanhan sosiaiidemokraattis-pikkuporvarillisen ideologian aateperun vaikutuksesta voi helposti syntyä ja uusiintua harha-johtopäätös, että se oleellinen muutos tapahtuu työväen ja talonpoikain vaaleissa saavuttaman enemmistön kautta, vaikka platformu ei tällaista väitä ja vaikka se, päinvastoin, viittaa toisenlaiseen.
Ankaran lahtariterrorin oloissa ei vasemmistotyöväen julkinen vaaliplatformu, ymmärrettävästi, voi puhua sellaisella avonaisuudella porvarillisen valtajärjestelmän kukistamisesta ja porvariston koko sortokoneiston särkemisestä joukkojen vallankumouksellisen kapinan kautta kuin esim. kommunistipuolueen illegaalinen kirjallisuus. Eikä sitä ole vaadittavakaan. Mutta opportunistinen virhe platformussa onkin siinä, että on puhuttu tästä proletaarisen taistelun ydinkysymyksestä, oikeitten väitteitten ohessa, myös niin, että juuri se virheellinen esitys saattaa johtaa harhaan, eikä ole asetettu kysymystä joukoille niin, että ne mitenkään eivät tule johdetuksi harhaan, vaan joutuvat tekemään oikean johtopäätöksen ja määräämään kantansa porvariston vallan kukistamisen keinoja koskevaan kysymykseen.
Tämä vaaliplatformun virhe olisi huomattavassa määrässä tullut heikennetyksi vaikutukseltaan, jos Kommunistinen puolue olisi antanut oman vaaliplatformun ja siinä asettanut ja ratkaissut kysymykset marxilais-leniniläisesti. Se, että niin ei tapahtunut, on vakava laiminlyönti Kommunistiselta puolueelta.
c) Proletariaatin historiallisten tehtäväin sekä tämän päivän tehtäväin ja käytännöllisten vaatimusten keskenään sekottaminen. Tämä on yksi vaaliplatformun perusvirheitä. Se on tapahtunut siten, että käytännölliseen tämänpäivän toimintaohjelmaan on asetettu esim. »vaatimus» kapitalistisen valtiovallan sekaantumisen lopettamisesta kunnallishallinnon asioihin, samalla tavalla kuin vaatimus avustuksista ja huollosta punaisille invalideille. Tämmöinen sekottaminen on myös omansa sekottamaan joukkojen tietoisuutta, eikä selventämään proletaarista vallankumouksellista luokkataistelua yleensä ja vaalitaistelua erikoisesti. Sellaisen sekottamisen kautta muuttuu proletariaatin suuri, keskeinen historiallinen vallankumoustehtävä, mm. kapitalismin, valtiovallan kukistaminen, reformistiseksi pyrinnöksi. Sen sijaan, että terästettäisiin ja syvennettäisiin tietoisuutta siitä, että se porvarillisen valtajärjestelmän ja itse kapitalismin kukistaminen on mahdollinen ainoastaan väkivaltaisen vallankumouksen ja proletariaatin diktatuurin kautta, elätetään objektiivisesti harhaa, että se voi tapahtua »vaatimalla», äänten enemmistöllä, rauhallisesti. Samalta myöskin heikonnetaan taistelua tilannetta ulkokohtaisesti vallankumouksellistuttavien osavaatimusten päivänvaatimusten puolesta, kun joukot takertuvat suureen harhaan. Oikea tapa olisi ollut asettaa nämä periaatteelliset kysymykset oikein ja erikseen, kysymyksinä, joitten ratkaisemista tarkoittaa koko proletariaatin muu taistelu, m.m. sen järkkymätön taistelu osavaatimusten puolesta. Tällä tavalla olisi proletariaatin historiallinen päämäärä pysynyt puhtaana ja selvänä, sekä kehottamalla tarmokkaaseen taisteluun osavaatimusten puolesta olisi viety joukkoja aatteellisesti ja käytännöllisesti kohti vallan vallankumouksellista valtaamista proletariaatin käsiin. Kysymysten asettelu ja jaottelu, niinkuin se on tehty platformussa, ei ole voinut olla hidastuttamatta mainittua kehitystä.
d) Taistelua sosialidemokratiaa vastaan ei platformujulistuksessa kärjistetä riittävästi. Vaikka useassa yhteydessä on oikein paljastettu sosialidemokratia, tosin etupäässä porvariston pääapulaisena kunnan puitteissa, ja aivan oikein vedottu sosialidemokraattisiin työläisiin, kutsuen heitä yhteiseen taisteluun näitä porvariston kätyreitä vastaan, niin sittenkään ei ole terävyyttä tarpeeksi luonnehtiessa näitä porvariston pääapulaisia, työväenliikkeessä, näitä lahtarivallan ja ohranan komennon pönkittäjiä, sodan valmistajia Neuvostoliittoa vastaan jne. Tämä heikkous on yhteydessä lähinnä sen kanssa, että platformusta puuttui yleinen valtiollinen tilanneselvittely ja sosialidemokratian aseman siinä luonnehtiminen. Että itse vaalikamppailussa taistelu kaiken alkaa kuitenkin kärjistyi voimakkaasti ja terävästi, ennenkaikkea sosialidemokratiaa vastaan, vasemmistolehdissä, agitationipuheissa, kirjasissa jne. ei johtunut niin paljon siitä, että vaaliplatformu olisi oikeisiin mittasuhteisiin ja oikeaan paikkaan aseitanut taistelun noskelaisia vastaan, vaan aikaisemmista ponnistuksistamme ja kamppailuistamme ja itse luokkataistelun ulkokohtaisesta kulkusuunnasta ja joukkojen vasemmistumisesta sekä sosialidemokratian omasta kiihkeästä esiintymisestä porvariston kätyrinä kommunisteja ja ST. ja P. vaaliliittoa vastaan. Riittävän terävän suhtautumisen puuttuminen platformusta sosialidemokratiaan ja sen mukainen käytäntö eräissä tapauksissa ei varmaankaan ole voinut olla hidastuttamatta joukkojen vasemmistumisprosessia määrätyssä määrässä. Jos platformu riittävästi olisi kärjistänyt taistelua sosialidemokratiaa vastaan, niin se olisi varmaankin myös ollut omansa estämään tovereja sopimattomasta ja väärästä yhteisestä esiintymisestä paikallisten sosialidemokraattisten työläis- ja pienviljelijäjärjestöjen kanssa. Ja jos, erittäinkin vasemmisto-sosialidemokraatit olisi paljastettu erittäin vaarallisiksi pettureiksi, niin varmaankin toverit niillä paikkakunnilla, missä oli niitä »rehellisiksi» luultuja »vasemmisto»-sosialidemokraatteja, olisivat enemmän ajatelleet, menevätkö vaaliliittoon sosialidemokraattien kanssa sekä, jos olisivat menneet, niin olisivat kaikin voimin yrittäneet paljastaa ennen muuta »vasemmistolaisilla» fraaseilla esiintyvät sosialidemokraatit.
e) Puuttui eräitä tärkeitä yleisempiä osittaisvaatimuksia. Yleisen tilan erittelyn puutteen ohella ja sen seurauksena, on platformussa todettava myös koko työväenluokkaa ja eräitä sen suuria kerroksia koskevien tärkeitten hetken osavaatimusten puute. Ainoastaan eräitä sen laatuisia vaatimuksia oli (esim. asuntokysymys, työttömyyden johdosta). Mutta sellaisia vaatimuksia, jotka johtuvat nimenomaan yleisestä tilanteesta ja työväen asemasta (esim. silloin käynnissä olleen kuljetustyöläisten lakon johdosta) ei ole. Myöskään ei ole erikoisvaatimuksia, jotka koskevat työläisnaisia. Työläisnuorisoa koskevia erikoisvaatimuksia on eräitä, mutta ei sellaisia, jotka lähtevät työläisnuorison asemasta kapitalistisessa riistojärjestelmässä vaalien aikana. Ne ovat suuria ja vakavia puutteita. Ne puutteet, ensiksikin, eivät voineet olla vaikuttamatta siihen, että työväen ja sen eri ryhmien harrastus vaalitaisteluun ST. ja P. vaaliliiton hyväksi jäi pienemmäksi ja, toiseksi, sellaiset puutteet olivat omansa rajoittamaan vaalitaistelun vain kunnalliseksi eikä saattamaan sitä yleiseksi, koko porvarillista valtiovaltaa vastaan suunnatuksi mahdollisimman tietoisesti suurissa joukoissa, siitä huolimatta, että platformun päätunnus ja monet sen oikeat yksityiskohdat pyrkivätkin taistelun suuntaamaan kapitalismia ja porvarillista valtajärjestelmää vastaan yleensä.
f) Eräistä vakavimmista virheellisyyksistä ja epäselvyyksistä platformun konkreettisessa osavaatimusohjelmassa.
a) Kapitalistisen valtiovallan sekaantumista kunnallishallinnon asioihin koskevasta »vaatimuksesta» (1 §), samoinkuin siitäkin, että »valtiovalta älköön enää komentako» ns. järjestysvaltaa (20 §), on jo edellä puhuttu ja osotettu näiden kysymysten osavaatimusohjelmassa käsittelyn opportunistisuus.
b) Verokysymyksessä (2 §) on rikkaitten verottamisen vaatimukselta tylsennetty vallankumouksellinen kärki sen kautta, että ei ole suoraan vaadittu työväen ja työtätekevän talonpoikaiston kaikista veroista porvariskomennolle vapauttamista. Vaatimus, että »täydellistä verotusuudistusta on kuitenkin edistettävä», on reformistisia harhoja synnyttävä, sillä kuntain verotuspolitiikka on oleellinen osa kapitalismin ja porvarillisen valtion verotus- ja finanssijärjestelmästä, jonka »uudistaminen» ei ole vallankumouksellisen työväen asia, vaan sitä vastaan kaikissa sen ilmenemismuodoissa taisteleminen, erittäinkin työväen ja köyhän talonpolkaiston veroilla riistämistä vastaan.
c) Kuntain lainapolitiikkaa koskevassa kohdassa (9 §) olisi tullut vaatia että kapitalistit itse maksakoot ottamansa lainat. Opportunistinen lyhennys on kohdassa siinä suhteessa, että vaaditaan ahtaissa oloissa elävät pääasiassa työläis- ja työtätekevää talonpoikaisväkeä käsittävät kunnat, jommoisia on pohjois- ja itä-Suomessa, vapautettavaksi ainoastaan toistaiseksi velkain lyhennyksestä. Olisi pitänyt vaatia ne kokonaan vapautettaviksi.
d) Ruotsalaisen yähemmistökansallisuuden itsemääräämisoikeutta koskevassa kohdassa (10 §) olisi tullut selvästi tunnustaa sille, esim. Ahvenanmaalle, itsemääräämisoikeus aina eroamiseen asti Suomen valtioyhteydestä, niinkuin useissa muissa yhteyksissä onkin tunnustettu. Tämä virhe on sitä vakavampi, kun nykyään suomalaisen enemmistökansallisuuden kiihkonationalistiset ainekset, aitosuomalaiset, hyökkäävät ruotsalaisen vähemmistön saavuttamia vähäisiäkin oikeuksia vastaan.
e) Karkea opportunistinen virhe on tehty siinäkin, kun vaaditaan, (11 §) että »maaseudun tilattomille ja liian vähän maata omistaville on kuntain alotteesta saatava pakkoluovutettua viljelys- ja laidunmaata sekä metsää kotitarvetta varten — — ilman korvausta». Tietysti ei ole virhe, että maattomille ja vain vähän maata omaaville vaaditaan maata pakkoluovutustietä ilman korvausta. Mutta platformuvaatimus on ensiksikin virheellinen siinä suhteessa, että se uskottelee, että kapitalistisen komennon oleellinen osa, kunta muka voisi pakkoluovuttaa maata köyhille talonpojille ilman korvausta. Tällaista tunnusta vastaan on Lenin aikanaan taistellut ja osottanut sen virheellisyyden, viitaten nimenomaan siihen, että »niin kauan kun porvaristo hallitsee luokkana, se ei voi sallia loukattavan edes 'kunnalliselta' katsantokannalta herruutensa todellisia perusteita». Edelleen Lenin sanoo, että »kunnallistuttaminen on taantumuksellinen tunnus, joka ihannoi alueitten keskiaikaista erikoisuutta mikä tylsyttää talonpoikaisessa tietoisuuden keskitetyn agraarivallankumouksen välttämättömyydestä». Toiseksi tuo vaatimus on virheellinen siinä suhteessa, että se voi synnyttää luulon, että vallankumouksen jälkeen sentään kunnat voivat jakaa maata talonpojille. Platformu jättää huomioonottamatta, että kunnathan ovat kapitalistisen valtajärjestelmän osia. Porvarillisen valtion räjähdyttäminen merkitsee myös kunnallishallintojen räjähdyttämistä. Sijalle astuvat työväen ja talonpoikain omat elimet, neuvostot ja talonpoikaiskomiteat, jotka pitävät huolta, että köyhä talonpoikaisto saa maata, joka on otettu yhtiöltä ja suurtilallisilta, mutta ei työtätekeviltä talonpojilta, joitten maita ei voittoisa työväen vallankumous ryöstä vaan turvaa käytettäväksi viljelijöille. — Tässä pykälässä ollut toinen vaatimus, että »asutuslautakunnat, maajako-oikeudet ynnä muut semmoiset maalaiskunnissa toimivat laitokset on saatava maatyöväen ja työtätekeväin talonpoikain käsiin ja niiden valtuuksia ja oikeuksia on laajennettava», on sikäli virheellinen, että sekin saattaa johtaa siihen harhaan, että nuo laitokset, ollen porvarillisen valtion kunnalliskoneiston elimiä, muka voidaan voittaa talonpoikain hyväksi toimimaan. Näin ei tietysti voi tapahtua. Niitä vastaan on taisteltava kuten koko porvariston valtiokoneistoa ja sen oleellista osaa, kunnallista koneistoa vastaan, mutta se ei estä, että vallankumouksellinen työväki ja kumoukselliset talonpojat voivat mennä tällaisiin kunnallisiin lautakuntiin ja toimiin (poikkeuksia on, esim. poliisin toimi) kuten itse kunnanvaltuustoon, ehdolla että ajavat niissä maalaisköyhälistön ja työtätekevän talonpoikaisten etuja horjumatta, julistaen tämän linjansa jo ennakolta ja nojautuen kaikessa toiminnassaan suuriin työtätekeviin talonpoikaisjoukkoihin, antamatta itseään sitoa porvarillisten lakien. Varsinkin tällainen velvollisuus on silloin, kun vallankumouksellinen työväki ja talonpojat muodostavat kunnallishallinnossa enemmistön.
f) Platformun asettama tehtävä »taistelusta työttömyyden poistamiseksi» (13 §) on harhan tavottelua kapitalismin vallitessa. Vaatimus, että elleivät kapitalistit ja yhtiöt alistu vaatimukseen pitää töitä käynnissä, »pakoitettakoon heidät korvaamaan kunnille ylimääräisten töitten järjestämisestä ja muusta työttömyysmenoista koituneet vahingot» merkitsee opportunistista kärjen taittamista tämän kohdan siltä oikealta vaatimukselta, että kapitalisteja on vaadittava »pitämään työt käynnissä työmaillaan». — »Riittävän» työttömyysavustuksen vaatimus on epämääräinen. Pitäisi olla määrittely: esim. voimassaolevien työväen palkkasopimusten mukainen päiväpalkka.
g) »Kuntain työ-, liike- ja liikennelaitoksia ei saa käyttää nylkemisvälikappaleina» (14 §) on pikkuporvarillinen vaatimus. Sillä sekin on harhaa synnyttävä. Kuntain nuo laitokset ovat kapitalistisia liikelaitoksia, jotka eivät luovu luonteestaan olla nylkemisvälikappaleita. Lenin sanoo: »Riittää vähäisinkin tutustuminen 'kunnallissosialismiin' ('itse asiassa kunnalliskapitalismiin') länsimaissa, tietääkseen, että jokainen sosialististen kunnallishallintojen yritys mennä hiukankin tavallisen, s.o. pienen, vähäisen, työväelle mitään antamattoman, talouden pidon puitteista ulos, jokainen yritys koskettaa pääomaa synnyttää heti ja ehdottomasti päättävän kiellon porvarillisen valtion keskusvallan taholta». Näin Lenin. Mutta toista, kun tuollainen 14 §:n vaatimus, on sellainen konkreettinen aivan oikea vaatimus, että työläisille on annettava esim. ilmaiset raitiotiematkat työpaikoille ja takaisin (15 §).
h) »Kuntain on esiinnyttävä mallityönantajina» (15 §), on vaatimus, joka myös antaa pikkuporvarillisella tavalla väärän kuvan kunnalliskomennosta. Porvarivaltion kunta voi olla vain malliriistäjä, eikä mitään muuta. Tämmöisen vaatimuksen sijasta on paikallaan asettaa työväen edustajille kunnan valtuustoissa tehtävä, että kunnan työläisten palkka ynnä muita työsuhteista johtuvia vaatimuksia on heidän kaikin tavoin kannatettava ja tuettava.
Vaatimus kunnallisten virkailijain saamisesta kaikin puolin ja kaikista teoistaan vastuunalaisiksi kunnan »työtätekeville» on myöskin yhtä mahdoton harhoja herättävä vaatimus, kuin vaatia kapitalisteja vastaamaan työtätekeville teoistaan sillä kunnalliset virkamiehet ovat kapitalistivallan virkamiehiä ja kapitalistisen koneiston eläviä osia.
4) Muita heikkouksia. Ei ponnistettu riittävästi, jotta ST. ja P. vaaliliitto olisi voinut esiintyä ylipäänsä ja itsenäisesti useammassa kunnassa kuin tapahtui. Senkautta jäi porvareille ja sosialidemokratialle vielä kovin monessa kunnassa entinen asema ilman vastustusta. Vaalikomiteoita luotiin liian vähän. Se vaikutti sen, että myös valitsijayhdistyksiä (ehdokaslistoja) asetettiin liian vähän. Ei vedetty eri työlaitoksia, tehtaita ja kyliä riittävästi ehdokaslistojen kautta yhteiseen vaaliliittoon. On osottautunut, että missä oli ennen listoja, siellä oli toiminta vilkkaampaa. Eräissä kunnissa myöhästyttiin listain järjestämisessä, toisissa toimitettiin muodollisuudet valitsijayhdistyspaperien valmistamisessa niin epätarkasti, että porvarilliset viranomaiset saivat helposti tilaisuuden hylätä ehdokaslistat. Vaalityössä ei kiinnitetty riittävästi huomiota työpaikkoihin eikä työn saattamiseksi joukkotyöksi. Järjestymättömiin ei vedottu teollisuuskeskuksissa, vaalityötä järjestettäessä, riittävästi. Monin paikoin arveltiin liian paljon, että kaikki menee hyvin »omalla painollaan», eikä senvuoksi tarpeeksi organisoitu tarmokasta työtä.
1) Kunnallisvaalitaistelun pääkokemukset osattavat, että se määrittelemämme valtiollinen ja taktillinen päälinja, mistä edellä IV:ssä luvussa puhuimme, oli oikea, ja että horjumaton kiinnipitäminen siitä kaikkien asianomaisten vaalityötä johtavien puolelta olisi tuntuvasti varmentanut sen noudattamista joukoissakin. Mutta samalla nämä kokemukset myöskin osottavat, että Sosialistisen Työväen ja Pienviljelijäin vaaliliitto ei ole ehjänä ja kokonaisuudessaan kyennyt horjumatta pysymään tällä oikealla päälinjalla, sen paremmin kuin KP:n jäsenetkään osallistuessaan joukkojen vaalitoimintaan, vaan on tapahtunut paljon yksityisiä mitä vakavimpia virheitä päälinjan noudattamisessa ja sovelluttamisessa sekä myöskin horjahduksia oikealta linjalta, sekä periaatteellisissa että taktillisissa vaalitaistelun yhteydessä olevissa kysymyksissä, niin hyvin, mitä tulee vaaliplatformuun, joka suoritti vaalitaistelun tärkeimmän johtolangan osan, kun myöskin mitä tulee siten itse vaalitaistelun käytännölliseen toimeenpanoon ja suorittamiseen. Sitä paitsi on todettava joukko organisatooris-teknillisiä ja toimeenpanovirheitä, heikkouksia ja puutteita.
2) Tapahtuneet periaatteelliset ja taktilliset virheet ja horjahdukset ovat luonteeltaan opportunistisia oikeistovirheitä ja horjahduksia. Virheisiin ovat myöskin muitten ohessa ja ennen muita tehneet itsensä syypääksi ne toverit, jotka virheellisen julistuksen laativat tai olivat osallisena sen laatimisessa. Julistuksen laatimisessa osallisina olleiden tovereiden virheitä ja horjumisia ei ole katsottava ilmaukseksi pyrkimisestä pois oikealta päälinjalta, vaan tilapäiseksi horjahdukseksi. Vaikka tämä onkin tunnustettava on kuitenkin samalla todettava, että edellämainittujen toverien horjahdukset tapahtuvat aikana, jolloin ylipäänsä pikkuporvarillisen sosialidemokraattisen aatemaailman paineen vaikutus kommunisteihin ja erikoisesti julkisen liikkeen vasemmistolaisiin tovereihin on huomattava. Tämä tapahtuu ankaran valkoisen terrorin olosuhteissa, jolloin valkoisen terrorin asettamat kireät toimintaehdot ja kapitalismin suhteellinen vakaantuminen saattaa eräät vasemmistoliikkeen ainekset pyrkimään vapautumaan »vieraasta vaikutuksesta», millä ne tarkoittavat kommunistisen puolueen vaikutuksesta vapautumista. Toisissa herää halu kokonaan tyytyä ainoastaan julkiseen ja lailliseen järjestöverkkoon, toivossa päästä vainoista. Kolmansia kapitalismin »saavutusten» näkeminen, mutta yhä kasvavien ristiriitojen huomaamattomuus tekee taipuvaisiksi jossain määrin »väliaikaisesti» mukautumaan olevaan lahtarikomentoon. Kun kommunistit pyrkivät turvaamaan ja vahvistamaan kommunistista joukkovaikutusta ja etsimään keinoja ja muotoja vallankumouksellisen linjan sovelluttamiseksi käytäntöön, niin ovat nuo olosuhteet omansa houkuttelemaan myös kommunisteja vallankumouksellisten kasvojensa osittaiseen salaamiseen ja laillisuuden edessä osittaiseen kumartamiseen, mikä välttämättömyydellä sitten johtaa ristiriitoihin oikein sovelletun marxilais-leniniläisyyden kanssa.
3) Vaalitaistelussa paljastuneet oikeistolaiset virheet ja horjahdukset osottavat, ensiksikin, että vallankumousliikettä uhkaava päävaara nyt on oikeistolaisvaara, sosialidemokratian vaikutuksen vaara, ja toiseksi, että se vaara nykyoloissa uhkaa sekä sisältä- että ulkoapäin, mikä kaikki velvottaa mitä tarmokkaimpaan, tiukempaan taisteluun kaikkia oikeistolaisia virheitä, horjahduksia ja kallistumisia sekä niihin sovinnollisesti suhtautumista vastaan.
Vaalitaistelun kokemus on vakava kehotus vastaisuuteen nähden, tarkasti valvoa, etteivät mitkään kommunismille vieraat paineet ja vaikutukset tai organisatoriset heikkoudet pääse hetkeksikään millään tavalla vaikuttamaan niin, että oikeasta linjasta ei pidettäisi tiukasti ja horjumattomasi! kiinni.
Samalla ovat nämä kokemukset ja paljastuneet virheet ja horjumiset mitä vakavin varoitus kaikille niille tovereille, jotka vaalien yhteydessä ovat yksiä tai toisia raskaita virheitä tehneet ja tavalla tai toisella horjahtaneet oikealta marxilais-leniniläiseltä linjalta ja kehotus heille ottaa niistä opikseen.
4) Menestyksellinen taistelu oikeistovaaraa ja sovittelevaisuutta vastaan vaatii ehdottomasti, että on huolellisesti tutkittava ja selvitettävä, ennenkaikkea kunkin erehtyneen itselleen, ja samalla joukoille oikeistovaaran kaikki juuret, sekä käyttäen hyväksi kunnallisvaalitaistelun kokemukset, entistä monin verroin suuremmalla tarmolla, lujuudella ja perinpohjaisuudella pantava käyntiin taistelu oikeistovaaraa ja sovittelevaisuutta vastaan riveissämme ja jatkuva taistelu sosialidemokratiaa vastaan kaikkialla jokapäiväisessä toiminnassa. Sitä varten on ennenkaikkea, vallankumouksellisen työväenliikkeen rungon, kommunistisen puolueen kaikissa järjestöissä vaalitaistelun kokemukset saatettava kiireellisesti käsiteltäväksi ja sen kautta myöskin vasemmistolaisissa joukoissa.
[1*] Huhtikuun plenum käsitteli, paitsi kysymystä »Suomen taloudellis-valtiollinen tila ja puolueen toiminnan pääsuonta», lisäksi imperialistisen sodanvaaran, ammatillisen liikkeen, Neuvostoliiton sekä eräitä kansainvälisen liikkeen kysymyksiä.