1. Kominternin viime kongressi arvioi maailman tilanteen nykyisen kauden luonteenomaiseksi tunnusmerkiksi kapitalismin ristiriitojen kärjistymisen, mikä väistämättömästi vie kapitalistisen vakaantumisen (stabilisation) yhä suurempaan ja suurempaan järkkyyntymiseen ja kapitalismin yleisen pulan jyrkistymiseen. Tämän arvion saattoi Komintern TpK:n X täysi-istunto VI kongressin jälkeen seuranneen kehityksen perusteella todeta täysin oikeaksi ja kokemuksen vahvistamaksi.
Sitä vastoin Kominternin eri osastoissa esiintyvät opportunistit arvioivat kapitalistisen vakaantumisen yhä vaan lujittuvan eivätkä tahtoneet nähdä kapitalististen maiden sisäisten ristiriitojen kärjistymistä, ei työväenjoukkojen vasemmistumista eikä uuden vallankumouksellisen nousun kasvamista. Tästä oikeistolaisten perusvirheestä johtuu heidän opportunistinen politiikkansa, mikä työväen joukkotaisteluiden kehittyessä saa suorastaan lakonrikkuriluonteen. He häiritsevät sosdemien paljastamista, asettuvat tielle estämään vasemmalle kehittyväin työläisten siirtymistä kommunismin leiriin ja häiritsevät joukkotaistelujen vallankumouksellista johtamista.
Oikeistolaisopportunistinen suunta on siten »puoluevastainen ja proletaarisen vallankumousliikkeen eduille syvästi vihamielinen virtaus», minkä katsomusten kannattajat eivät voi kuulua kommunistiseen puolueeseen. Siksi onkin Komintern osastoissaan käynyt tarmokasta taistelua oikeistolaisuutta vastaan, mikä nykyisessä yhä kärjistyvien luokkataisteluiden tilanteessa on kommunistisen liikkeen päävaara, koska sen vaikutus voisi saattaa kommunistiset puolueet taistelukyvyttömiksi. Siksi on koko Kominternin »päätehtäväksi puolueen sisäisen politiikan alalla muodostunut taistelu opportunismia vastaan, joka kuljettaa porvarillista vaikutusta työväenluokkaan, ja sosdem virtauksia vastaan kommunistisessa liikkeessä». (KI:n TpK:n X:s täysi-istunto.)
Oikeisto-opportunismia vastaan käytävälle taistelulle on suurena jarruna sovittava suhtautuminen oikeistolaisuuteen nähden. Tämä »pelkurimainen opportunismi» ei avoimesti ole asettunut oikeistolaisten kannalle, mutta näiden virheitä peittäessään ja puolustaessaan tosiasiallisesti ajanut oikeistolalsuuden asiaa puoluetta ja Kominterniä vastaan. Oikeistolaisten tultua erotetuiksi useimmista puolueista on tämä sovittelevaisuus »kaikissa kommunistisen liikkeen peruskysymyksissä liukunut oikeistolaisten asemille ja on se Kominternin sisällä ottanut itselleen oikeistolaisten tehtävän». Sovittelevalsuuden päättävä torjuminen ja täydellinen likvidoiminen on välttämättömänä edellytyksenä oikeistolaisuuden hävittämiselle kommunistisissa puolueissa.
2. Taisteluun oikeistovaaraa vastaan Suomen vallankumouksellisessa työväenliikkeessä ja SKP:ssä, jota puolueemme jo aikaisemminkin kulloinkin esille tulevien kysymysten yhteydessä oli käynyt, kiinnitti erikoista huomiota puolueemme KK:n täysi-istunto t.v. huhtikuulla, jonka koko työ tapahtui itsearvostelun ja oikeistovaaraa vastaan käytävän taistelun merkeissä. KK:n täysi-istunto totesi, että Suomen vallankumouksellisen työväenliikkeen keskuudessa, niin hyvin julkisen vasemmistoliikkeen kuin myös kommunistisen puolueen eräissä piireissä, on syntynyt opportunistisia harhakäsityksiä, jotka ovat versoneet esiin kapitalismin osittaisen vakaantumisen maaperästä. Suomen kapitalismin vakiintuminen olikin vuosina 1922–28 saavuttanut verrattain huomattavia tuloksia. Kun samanaikaisesti myös kansainvälinen kapitalismi kehittyi osittaisen vakaantumisen merkeissä ja monet Neuvostoliiton sosialistisen rakennustyön voitettavana olevat vaikeudet estivät n. s. vasemmistolaisen työväenliikkeen eräitä johtavia kerroksia näkemästä tämän valtavan rakennustyön todellista edistymistä, syntyi näissä kerroksissa eräänlainen »vakaantumispsykologia». Se estää näitä täysin ymmärtämästä Suomessakin jo ilmenevän kapitalismin pulan merkitystä ja luokkataistelun kärjistymistä. Se johtaa ne porvariston voimien yliarvioimiseen ja työväenluokan vallankumouksellisten voimien aliarvioimiseen. Nämä ainekset luulevat nyt elettävän kapitalismin rauhallisen kehityksen aikaa, jolloin mitään luokkien yhteentörmäyksiä ei ole odotettavissa. Sellaisia käsityksiä ovat ilmaisseet mm useat ammatillisen liikkeen toimihenkilöt. Tästä arviosta johtuen vaativat nämä ainekset hiljaista ja rauhallista pikkunäpertelyä, jyrkempien luokkataistelumuotojen välttämistä sekä enemmän tai vähemmän sovittelevaa suhtautumista sosialidemokratiaan nähden, jonka kehittymistä sosialifasismiksi nämä ainekset eivät näe eivätkä tunnusta. Näitä opportunistisia tendenssejä ovat omansa vielä vahvistamaan Suomen vasemmistolaisessa työväenliikkeessä yhä voimakkaina elävät sosdem traditiot, Suomen sosdem puolueen suhteellinen elinvoimaisuus (varsinkin pikkuporvariston kannatuksen varassa) ja sen jokapäiväinen vaikutus, eräät »demokraattiset vapaudet», joita lahtarivalta vielä ei ole voinut työväestöltäkään kokonaan riistää, sekä jotkut ammatillisen liikkeen viime vuosina saavuttamat organisatoriset tulokset. Ssimanaikaisesti kiristyvä pääoman taloudellinen ja valtiollinen kuristus, poliisi- ja ohranavainojen yltyminen, lahtariterrorin kaikenpuolinen kiristyminen ja työväen luokkavoimien aliarvioiminen näiden horjuvien ainesten taholta johtavat niitä yhä pitemmälle ja pitemmälle taistelusta luopumaan, alistumaan ja antautumaan kapitalistien ja sosialifasistien edessä, vieden ne lopulta suoranaiseen ja tietoiseen likvidaattoriuteen ja rintamakarkulaisuuteen saakka, mihin eräitä ajaa myöskin heidän henkilökohtainen pelkuruutensa.
3. Legaalinen vasemmistolainen työväenliike Suomessa (johon on kuulunut ja yhä kuuluu Suomen AJ:n enemmistö, vv. 1920–23 toiminut STP, v:sta 1924 alkaen eduskunta- ja kunnallisvaaleissa esiintynyt »sos. työväen ja pienviljelijäin vaaliliitto», sos. nuorisoliikkeen joukkojärjestöt, vasen sivusta työväen urbeiluliikkeessä yms) on toimivain kerrostensa kokoonpanon puolesta ollut tosiasiallisesti kommunistien ja heidän lähellään olevain ainesten sekä puolsosialidemokraattien blokki eli yhteisrintama taistelua varten lahtarivaltaa ja Suomen sosdem puoluetta vastaan. »Vasemmistososialistit» tässä blokissa ovat sosialidemokraateista eronneet paitsi organisatoorisessa myös poliittisessa suhteessa, jopa osa kehittyen todella lähelle kommunistista kantaa, toiset taas horjuen puoleen ja toiseen ja vissi osa eroten virallisesta sosdemokratiasta pääasiassa vain sosdem puolueen sosialifasistisen luonteen takia (johon kuuluu v:n 1918 työväen vallankumouksen tuomitseminen, sovinto lahtaridiktatuurin, jopa suojeluskuntalaitoksen ja ohranan kanssa, kaikkien eri hallitusten ja kapitalistien joko suoranainen tai välillinen avustaminen ja hallituksessa olo v. 1927, kommunistivainojen avustaminen, ajojahti Neuvostoliittoa vastaan jne). Ainoastaan tässä suhteessa, s.o. sosialifasistisen politiikan vastustamisessa, on siis opportunistinen osa »vasemmistososialisteja» eronnut Suomen sosialidemokraateista, pohjaltaan pysyen sosdem ideologian (ja vanhan ammatillisen byrokraattisuuden, tradeunionismin) vallassa. Tällaisia opportunisteja on ollut melkoinen osa AJ:n johtoelimien jäsenistä ja toimitsijoista (Väisänen, Härmä, Valpas, Kulo ym). Että nämä opportunistiset ainekset ovat viime vuosina edes senkin verran, kuin tosiasiassa on tapahtunut, pysyneet, — joskin vikisten ja väkisten — noskelais-vastaisella taistelurintamalla eikä E. Huttusen, Louhikon ja muiden luopioiden tavoin loikkineet yli, siihen on pidättävänä aiheena ollut osaksi kylläkin noskelaisjohtajain sosialifasistinen toiminta, mutta pääasiassa kuitenkin laajain työväenjoukkojen lähtemätön viha sosdem puoluetta kohtaan.
4. SKP on näihin opportunisteihin kaiken aikaa suhtautunut kriitillisesti ja vuosien kuluessa tavantakaa arvostellut heidän vääriä tendenssejään, semminkin heidän taholtaan ilmitullutta selvästi likvidatoorista pyrkimystä SKP:n vaikutuksesta »riippumattoman» eli »kiltin vasemmistolaispuolueen» luomiseen. Laajojen järjestyneen työväen joukkojen keskuudessa harjotetun kommunistisen agitation kautta on kerta toisensa perään onnistuttu pitämään näitä opportunisteja aisoissa ja lyömään takaisin virkavallan ja sosdem puolueen yritykset SKP:n eristämiseksi työväen syvistä riveistä (useissa vaaleissa STP:n hajoituksen ja uusiintuneiden joukkovangitsemisten jälkeen; ammatillisessa liikkeessä, nuoriso- ja urheiluliikkeessä jne). Oikealla taktiikalla ja joukkotoiminnalla on useissa AJ:n kongresseissa (vv. 1920–23—26) onnistuttu tekemään noskelaisille mahdottomaksi täyttää porvaristolle antamaansa lupausta joko valloittaa AJ:n johto käsiinsä tai halkaista koko järjestö. Jos kohta tällöin on täytynyt manöveerata suorittamalla erinäisiä perääntymisiä, on kuitenkin ratkaisevissa kysymyksissä yleensä kommunistien onnistunut saada AJ:ssä (eräitä liittoja lukuunottamatta) ajettua ehdotuksensa läpi, kunnes nyt ensi kerran viime ja tänä vuonna puolueemme omaa linjaansa ajaessaan jäi pahasti alakynteen. AJ:n VIII edustajakokous hyväksyi opportunististen »vasemmistojohtajain» noskelaisille lepytysuhriksi aikomat päätökset eräissä mitä tärkeimmissä kysymyksissä (Kööpenhaminan sopimuksen vahvistamatta jättäminen, edustajan Kansainliiton työkonferenssiin nimeämismahdollisuuden antaminen AJ:n toimikunnalle). Tämän edellä oli jo tapahtunut monia opportunistisia tekoja AJ:n ja eräiden liittojen johtoelimien taholta (kuljetustyöntekijäin liiton johdon taholta tapahtunut Skandinavian ja muiden maiden amsterdamilaisten reformistien ylistely ja niiden toimettomuuden ja petollisuuden puolustelu, kun samanaikaisesti kieltäydyttiin yhteistyöstä Neuvostoliiton ja muiden maiden vallankumouksellisten ammattijärjestöjen kanssa. AJ:n kieltäytyminen yleisäänestyksellä vetoamasta joukkoihin yhtenäisyyskysymyksessä; aiheettomien muistutusten antaminen eräille ammatillisille perusjärjestöille noskepamppujen vaatimuksesta; Väisäsen ym antautuminen noskehajoittajien armoille paperityöntekijäin liiton edustajakokokouksessa; AJ:n toimikunnan VIII edustajakokoukselle esittämä ehdotus kansainvälisyyskysymyksestä, jossa kokonaan vaiettiin yhteistyöstä Neuvostoliiton ammatillisten järjestöjen kanssa jne). Kommunistien puolelta oli kyllä AJ:n kongressin edellä käyty laajaa ja verrattain menestyksellistä ottelua joukkojen keskuudessa Köpenhaminan sopimuksen puolesta, mutta siinä ottelussa ei selvästi ja säälimättömästi paljastettu »vasemmistolaisten» nimellä kulkevain opportunistien, vaan etupäässä vain noskelaisten karva, joten AJ:n kongressiin mennessä työväenjoukkojen painostus Väisästen ja Härmäin sakkiin ei tuntunut läheskään niin suurelta kuin noskelaisjohtajain painostus heihin. Ja kerrassaan heikosti oli saatu järjestetyksi kommunistinen fraktiotyö ammatillisissa järjestöissä ja itse AJ:n edustajakokouksessa, minkä johdosta edustajakokouksessa olleet kommunistitkaan eivät noudattaneet puolueen ohjeita.
5. Puolsosialidemokraattisten vasemmistolaisjohtajain opportunistinen suunta on, paitsi ammatillisen liikkeen alalla (josta on olemassa koko joukko muitakin esimerkkejä[2*]), esiintynyt suorastaan »ohjelmallisissa» muodoissa julkisuudessakin, mm kirjoituksissa »yhteydestä millä hinnalla tahansa», — millä on tarkoitettu »yhtenäisyyttä» nimenomaan noskelaisjohtajain kanssa ja ollenkaan välittämättä siitä, »mitä linjoja liike kulkee, kunhan vaan on toimintaa». Näiden oikeisto-opportunistien mielestä on yhtenäisyys itsetarkoitus, mikä ei riipu sen sisällöstä, kun taas vallankumouksellinen työväestö luonnollisesti voi hyväksyä yhteyden vain luokkataistelun pohjalla. Yhteys sosdem ohjelman pohjalla ei auta työväen luokkaetujen valvomista, vaan niiden vahingoittamista.
SKP:n taholta tapahtunut puolsosdemokraattisten opportunistien toiminnan arvostelu ja taistelu niitä vastaan on näistä luonnollisesti tuntunut sangen kiusalliselta, ja siksi onkin niiden taholta toistuvasti herätetty ajatus laillisen, lahtarihallituksen salliman vasemmistopuolueen perustamisesta, mikä samalla tarkottaa maanalaisen kompuolueen likvidoimista. Sellainen legaalinen vasemmistopuolue Suomen nykyisissä oloissa ei voisi olla muuta kuin vasemmistososdemokraattinen joukkojen pettämistä edistävä puolue, jolla on toimintamahdollisuuksia vain sikäli, kuin porvaristo sitä voi käyttää taistelussa kommunistista puoluetta vastaan. Uuden puolueen puuhaajista (Välläri, Kulo, Valpas, Väisänen ym) ovatkin useat jo nyt julkisestikin asettuneet vastustamaan kommunistista puoluetta (Vällärin »riippumattomuus ulkopoliittisista tekijöistä ja piireistä», Väisäsen kirjoitus S. Ammattijärjestön lehden t.v. lokak. numerossa jne), samalla kun he salaisesti yrittävät lujittaa vaikutustaan työväen joukkojärjestöihin nimenomaan uuden puolueensa kätilön hankkimishommissa. Tämän vasemmistososialidemokraattisen puolueen perustaminen tietäisi sosdem vaikutuksen vahvistumista työväenjoukkojen keskuudessa ja ehkäisisi siten niiden liittymistä kommunistisen puolueen ympärille, minkä vuoksi SKP tätä puuhaa mitä päättävimmin vastustaa.
6. Näiden likvidaattorien harjoittaessa opportunistista politiikkaansa tietoisesti, määrättynä suuntana, jota he jo teoreettisestikin perustelevat, on työväen vasemmistoliikkeen horjuvien ja epävarmojen ainesten keskuudessa tapahtunut joukko tilapäisiä ja enemmän itsetiedottomia oikeistovirheitä, joihin useasti jotkut kommunistitkin ovat tehneet itsensä syypääksi. Niin on laita erittäinkin kunnallinen toiminnan alalla, jossa kommunistisen puolueen välitön vaikutus alan laajuuden ja fraktioverkostomme heikkouden vuoksi on verrattain pieni. Sellaisista virheistä mainittakoon sos. työväen ja pienviljelijäin kunnallisvaalijulistus viime kunnallisvaaleissa, minkä puutteita ja virheitä puolueemme jo aikaisemmin on perusteellisesti arvostellut, vasemmisto-työväen vaaliliittoilu sosdemien kanssa eräillä paikkakunnilla viime kunnallisvaaleissa — virheen tehneiden joukossa yksityisiä kommunistejakin —; eräät yksityiset tapaukset, joissa vasemmistoedustajat — joukossa joskus kommunistejakin — ovat myöntäneet varoja porvarillisiin tarkoituksiin (Mannerheimin lastensuojelusliitolle, porvariston lippujuhliin — jopa yhdessä aikaisemmassa tapauksessa suojeluskunnallekin) vastapalvelukseksi joistakin määrärahoista työväen tarkoituksiin; »kunnan edun» huomioon ottaminen eräissä tapauksissa käsiteltäessä työttömyysrahojen myöntämistä kunnan varoista ja joskus vasemmistotyöväen eräiden osien taholta esiintynyt pyrkimys »rakentavaan työskentelyyn» porvarillisen kunnan elimissä. Virhe, johon myöskin kommunistit ottivat osaa, oli sos. työväen ja pienviljelijäin eduskuntaryhmän taholta tapahtunut äänestys eduskunnassa punaisen päivän johdosta käydyssä välikysymyskeskustelussa, missä sos. työväen ja pienviljelijäin ryhmä äänesti sosdem ehdotuksen puolesta, kun ryhmän oma ehdotus oli tullut hylätyksi.
Läheisessä yhteydessä kunnallisen ja parlamentaarisen toiminnan kanssa on »talonpoikaisideologian» tilapäinen ilmeneminen eräissä puolueen jäsenkerroksissakin, mistä ilmauksena ovat sellaiset seikat kuin uskonnonvastaisesta valistustyöstä kieltäytyminen eräillä maaseutupaikkakunnilla, liiallinen »soveltautuminen» talonpoikaisten pikkuporvarillisiin vaatimuksiin agitatiossa jne. Näissä tapauksissa on siis ilmennyt vasemmistotyöväen keskuudessa ja eräissä puolueemme kerroksissa tilapäisiä antautumisia lehmäkauppoihin porvariston ja sosdemien kanssa, luokkapolitiikan kannalta luopumista, eräissä tapauksissa suoranaista työväen asian vastustamista ja periaatteetonta äänten kalastamista — kaikki virheitä, jotka ovat mitä päättävämmin tuomittava.
7. Oikeistolaisvirheitä on tapahtunut myöskin suhtautumisessa sosdemokratiaan nähden. Sosdemokratian sosialifasistista luonnetta ei suurille joukoille ole osattu tehdä selväksi. Useimmissa tapauksissa ovat vasemmistotyöläiset pitäneet sosdem puoluetta joko työväenpuolueena (sovinnollinen vapunvietto sosdem järjestöjen kanssa monilla paikkakunnilla, monet virheet kunnallisessa toiminnassa; »puolueettomuus- ja tasapuolisuuskanta» eräiden vusemmistolaisurheilumiesten keskuudessa jne) tai sitten on väärällä taktikoimisella annettu sosdem puolueelle työväenpuolueen näkö (Helsingin vasemmistolaisten nuorten työläisten yhteisrintamatarjous sosdem nuorisojärjestöille elok. 1 p:n edellä, minkä ohella lisäksi sosdem nuorisojohtajat jätettiin joukoille paljastamatta; taistelun heikkous sosdem puolueen »vasemmistoa» vastaan, mikä virhe ilmeni osittain sostyöväen ja pienviljelijäin vaalijulisluksissakin jne). Kaikki nämä virheet ovat joukoissa herättäneet ja pitäneet yllä sellaista harhakäsitystä, kuin olisi sosdem puolue vielä työväenpuolue, jonka kanssa vallankumouksellinenkin työväestö voi vielä yhdessä tai toisessa tapauksessa yhdessä toimia. Täten on myöskin hidastutettu sosdem työläisten siirtymistä pois sosialifasistien leiristä.
K. Kansallinen rajoittuneisuus, joka ilmenee kansainvälisten tapausten riittämättömänä joukoille selvittämisenä ja mistä johtuen useimpiin tärkeisiin maailmantapahtumiin on reageerattu liian heikosti tai ei ollenkaan (Berliinin vappu, Lodzin lakko, Kiinan vallankumouksen tapahtumat, siirtomaiden kumousliikkeet, Kiinan ja Neuvostoliiton selkkaus, Bombayn lakkoliike jne): Köpenhaminan sopimuksen käsittely ahtaasti Suomen kannalta jne estää näkemästä maailman tapahtumien suuren keskinäisen yhteyden ja johtaa siten vääriin katsomuksiin kansainvälisestä luokkataistelutilanteesta sekä erityisesti sodanvaaran aliarvioimiseen, mitä myöskin on Suomen vasemmistolaisessa työväenliikkeessä ilmennyt. Neuvostoliiton sosialistisen rakennustyön suurten saavutusten riittämätön selvittäminen vasemmistolaisissa työväenlehdissä todistaa näiden lehtien puutteellisesta tämän rakennustyön arvostamisesta. Aina ei myöskään ole osattu riittävästi konkreettisten päiväntapausten pohjalta paljastaa imperialistien sotavalmisteluja Neuvostoliittoa vastaan ja Suomen porvariston osuutta näissä sotavalmisteluissa. Kun sodan vaara Neuvostoliittoa vastaan tällä hetkellä on päävaara, on tässä suhteessa tapahtuneilla virheillä sitäkin suurempi merkitys.
9. Joukkojen vasemmistumisen aliarvioiminen johtuu välittömästi tilanteen väärin arvioimisesta ja oikeistolaisviettymyksestä. Erikoisen laajana esiintyi tämä joukkojen aktiivisuuden aliarvioiminen Punaisen Päivän yhteydessä, jolloin useat puolue-elimetkin tekivät itsensä syypäiksi tähän virheeseen. Jo Punaisen Päivän valmistelussa ilmeni tästä virheestä puhuvia laiminlyöntejä (vasemmistolehdistö ei ajoissa reageerannut porvariston ja sosdem provokatioon »kommunistisesta kapinasta», »verilöylystä» jne: valmisteluja ei kaikkialla alettu riittävän ajoissa jne). Joissakin paikoissa (Lahti, Viipuri, Pori jne) eivät paikalliset puolue-elimet ollenkaan antaneet lakkotunnusta. Mielenosoituskulkueita ei järjestetty kaikkialla; joissakin paikoin järjestettiin vain maksullisia tilaisuuksia, joista ilmoitettiin poliisille tai ei mitään tilaisuuksia; olipa joitakuita sellaisiakin tapauksia, joissa nuorisoliittolaisia ja puolueeseen kuulumattomiakin työläisiä oli lakossa, mutta puolueen jäsenet eivät siihen yhtyneet: Lahdessa joutui kaikki järjestelytyö yksin nuorisoliittolaisten haltuun jne. Kaikkialla perusteltiin näitä virheitä sillä, että joukkoja ei saada liikkeelle, väite, jonka Punaisen Päivän kokemus kaikkialla kumosi. Samanlaista joukkojen tahdon aliarvioimista oli jo vappuna esiintynyt Helsingissä, jossa mielenosoitusta järjestävä komitea aikoi peruuttaa mielenosoituksen, joka saatiin aikaan vain joukkojen painostuksesta; eräissä paikoin ei vappuna ruman ilman takia ollenkaan järjestetty mielenosoituskulkueita. Tällainen joukkojen perässä laahaaminen on mitä vakavin vaara kommunistiselle puolueelle, joka sen kautta menettää auktoriteettiaan joukkojen silmissä, kadottaa ntiden luottamuksen eikä siten voi olla joukkojen johtajana lähestyvissä taisteluissa.
10. Seuraava vakava vaara on liiallinen laillisuus, laillisten mahdollisuuksien yliarvioiminen ja pelko astua lahtarilaillisuuden puitteiden ulkopuolelle, niitä erikoisesti on ilmennyt ammatillisissa ja muissa vasemmistotyöväen hallitsemissa järjestöissä. Tällaisista virheistä mainittakoon lippujen ja tunnusten poistaminen vapaaehtoisesti poliisin määräyksestä vappuna ja muulloinkin: »häiriöiden» pelko mielenosoituksissa; airueiden ja järjestysmiesten taholta tapahtuva poliisimääräysten täytäntöönpaneminen: mielenosoitus- ja kokouskieltoihin vastarinnatta alistuminen; Punaisen Päivän julistuksen sensuroiminen eräissä vasemmistolehdissä; ammatillisten ja eräiden muiden järjestöjen sivussa pysyttäytyminen sodanvastaisessa taistelussa; eräiden vasemmistolehden alituinen ja yksinomainen porvarivaltion lakiin vetoaminen ja arkuus työväen oikeuksien puolustamisessa jne. Puolueen tällaisista virheistä mainittakoon puolueen lippujen ja tunnusten puuttuminen vappuna ja eräissä yksityistapauksissa vieläkin ilmennyt halu kieltää maanalaisen kommunistisen puolueen olemassaolo. Ammattiyhdistyslaillisuutta on ilmennyt eräässä tapauksessa, jossa paikallinen puolue-elin kieltäytyy käsittelemästä lakkokysymystä eikä ylempi puolue-elin (pik) ole tätä virhettä korjannut. Laillisten mahdollisuuksien yliarvioimisesta on eräissä piireissä johtunut salaisen puoluetyön laiminlyöntejä, toimettomuutta ja passiivisuutta puoluetyössä, mikä jossakin tapauksessa on johtanut suoranaisiin tehtävien suorittamisesta kieltäytymisiin, puoluerikkomuksiin ja avoimeen likvidaattoriuteen asti puolueessa ja nuorisoliitossa.
Antautumista lahtarivainon edessä on niinikään ilmennyt nim. eräissä huonoissa ja pelkurimaisissa kommunistien esiintymisissä ohranassa ja oikeudessa; vasemmistolehdissä joskus ilmenevässä arkuudessa (laimea reageeraus poliisi- ja ohranavainojen johdosta, sotilaskysymyksiä käsittelevien kirjoitusten julkaisematta jättäminen); vasemmistolaisten joukkojärjestöjen ja erittäinkin niiden toimitsijain pelossa poliittisten kysymysten käsittelyn suhteen. Jos tämä virhe pääsisi voittamaan alaa, tultaisiin pian siihen, että poliisi täydellisesti saisi sanella, mitä työväestö saa tehdä ja tekemättä jättää. Se lamaannuttaa työväen taistelutahtoa, riistää siltä uskon omiin voimiinsa ja on siten luokkataisteluliikkeelle vaarallinen harhapyrintö.
11. Oikeistolaisuus SKP:ssä ja erittäinkin Suomen vasemmistolaisessa työväenliikkeessä on siis jo muodostunut vakavaksi vaaraksi, mikä oikeuttaa puhumaan selvästä oikeistolaisesta suunnasta. Huolimatta puoluejohtomme ohjeista ja varotuksista eivät nämä oikeistolaiset ainekset ottaneet ojentuakseen, vaan jatkavat entistä määrätietoisemmin opportunistista suuntaansa. Tämä opportunistinen ryhmä (Valpas, Härmä, Väisänen, Nurminen, Kulo, Välläri, Kristiansson, Viitanen jne) ei tosin ole suurilukuinen eikä siinä ole puolueemme jäseniä, mutta on sen johdossa henkilöitä, jotka aikaisemmin vallankumouksellisella luokkalinjalla taistellessaan ovat saavuttaneet jonkunlaista joukkojen kannatusta, mitä he nyt yrittävät omien opportunististen tarkoitusperiensä hyväksi väärin käyttää. Mutta ottaen huomioon, että kärjistyneessä luokkataistelutilanteessa, jommoista kohti me yhä enemmän kuljemme, pieninkin epäjärjestys ja horjuminen saattaa taistelun menestymisen vaaranalaiseksi ja että paitsi näitä selviä oikeistolaisia on vielä yksityisiä oikeistohorjahduksia ja virheitä tehneitä sekä »rauhaa rakastavia» sovittelijoita — puolueenkin jäseniä, — on oikeistovaara todettava tämän hetken päävaaraksi, mitä vastaan on horjumatta taisteltava. »Säälimättä ja ankarasti on arvosteltava ja paljastettava opportunistiset oikeistolaiset pyrinnöt ja virheet, mitkä ovat ilmauksia sosdemien ideologian tunkeutumisesta vallankumouksellisen liikkeen ja puolueen riveihin» (SKP:n huhtik. täysi-istunto).
12. Puolueen valtavan enemmistön tarmolla ja horjumattomasti taistellessa oikeistovaaraa vastaan esiintyy puolueessamme ja sen liepeillä joukko tovereita, jotka — olematta itse varsinaisia oikeistolaisia — eivät puoluetta ja vallankumouksellisen työväestön etumaisinta osaa tässä taistelussa auta, vaan päinvastoin kaikin tavoin sitä estävät ja ehkäisevät. Sovittelevalla ja peittelevällä suhtautumisellaan oikeistolaisiin virheisiin ja oikeistovaaraan nähden nämä toverit tosiasiassa auttavat ja tukevat oikeistolaisia näiden puoluevastaisessa ja vahingollisessa työssä. Tällaista sovittelevaa suhtautumista oikeistolaisiin virheisiin nähden on aikaisemmin ilmennyt useimmissa työväen vasemmistolehdissä (T. Tiedonantaja, Työ, Savon Työ ja Työn Ääni), jotka esim. ammat. liikkeen kysymyksissä eivät aikaisemmin suostuneet tuomitsemaan oikeistolaisia virheitä, vaan vieläpä puolustelivatkin niitä, sekä ammatillisen liikkeen lehdistössä. Sovittelevaisuuden ilmaus, joka jo lähenteli oikeistolaisuutta, oli Savon Työssä julkaistu »riippumattomien» julistus ja eräät päätöslauselmat, ettei ammatillisessa liikkeessä ole nyt otettava esille mitään »riitakysymyksiä». Samaan henkeen esiintyi Pekkala Helsingin järjestyneen työväen yleisessä kokouksessa. Sovittelevaisuuden ilmaus oli edelleen eräiden T. Tiedonantajan toimittajain eroaminen toimituksesta sen vuoksi, että lehti lopultakin alkoi taistelun oikeistolaisuutta vastaan. Kommunistisen nuorisoliiton ja puolueen eri elimissä on sovittelevaisuutta ilmennyt siten, ettei oikeistovirheitä ole suurille joukoille heti paljastettu, sekä siinä, ettei kommunistinen puolueemme ole aina ajoissa ja riittävän tarmokkaasti taistellut väärien käsitysten syntymistä ja ilmauksia vastaan ammatillisen liikkeen yhteyskysymyksessä, ja on tällaisia harhakäsityksiä sen vuoksi päässyt osaksi leviämään myöskin puolueemme jäsenistön keskuuteen. Puolueen johtavat elimet eivät vielä ole ehtineet riittävän laajalle joukkojen keskuuteen välittää Kominternin oikeata selvittelyä nykyisen kauden tilanteesta, mistä johtuen virheellisiä käsityksiä kapitalistisen yleisen pulan nykyisestä kolmannesta vaiheesta ilmenee puolueemmekin jäsenjoukkojen keskuudessa. Myöskin on todettava puolueen KK:n ja politbyron myöhästyneen ohjeiden antamisessa ja taistelun alkamisessa oikeistovaaraa ja sen yksityisiä ilmauksia vastaan, vaikkei KK suinkaan ole ilmaissut sovittelevaisuutta. Myöskin organisatoorisissa toimenpiteissä oikeistolaisiin kurinrikkojiin nähden on myöhästymistä tapahtunut, eikä fraktia- ja puoluekuri sen vuoksi ole puolueessamme tyydyttävällä kannalla.
13. Samanlaisella päättäväisyydellä kuin oikeistolaisia vastaan »on taisteltava myös oikeistolaisuuteen sovittelevasti suhtautujia vastaan sekä torjuttava näiden sovittelevain vaatimukset opportunististen virheiden arvostelemisesta kieltäytymisestä, jommoinen kieltäytyminen merkitsisi oikeistolaisuudelle vapaan olemassaolon sallimista, minkä täytyisi johtaa vallankumouksellisen liikkeen aatteelliseen rappeutumiseen». Samalla kun puolue kaikin voimin taistelee oikeistolaisuutta vastaan, jonka asianajajilla ei missään tapauksessa ole sijaa puolueen riveissä, kutsuu se tilapäisesti virheitä tehneitä puolueemme jäseniä avoimesti tunnustamaan virheensä, korjaamaan ne ja puolueen riveissä taistelemaan oikeisto-opportunisteja vastaan. Oikeistolaisuuteen sovittelevasti suhtautujien on avoimesti ja päättävästi sanouduttava irti oikeistolaisista syrjäpyrintöjen kannattajista, aktiivisesti käytävä taistelua ei vain sanoissa, vaan teoissa oikeistolaisia virtauksia vastaan, ehdoitta alistuttava Kominternin ja puolueen kaikkiin päätöksiin ja aktiivisesti pantava ne käytäntöön. Puoluevelvollisuutensa täyttäen on heidän asetuttava yhteiseen rintamaan uhkaavaa oikeistovaaraa vastaan, mihin rintamaan puolueemme kutsuu myöskin puolueeseemme kuulumattomia luokkatietoisia työläisiä yhtymään.
»Ilman oikeistolaisten... likvidaattorien hajallelyömistä, ilman sovittelevaisuuden päättävää torjumista on Kominternin ja sen osastojen tehtävien täyttäminen uuden nousun vallitessa mahdotonta. Näihin tehtäviin kuuluu taistelu sodanvaaraa vastaan ja Neuvostoliiton puolustamiseksi, taistelu sosdemokratiaa ja erikoisesti sen 'vasenta' sivustaa vastaan, kompuolueiden ja työväenluokan valmistautuminen tuleviin vallankumouksellisiin taisteluihin, todella vallankumouksellisten työväenluokan johtajien valinta, jotka rohkeasti ja horjumatta kykenevät johtamaan proletariaattia taisteluun kapitalismin kukistamiseksi ja proletariaatin diktatuurin pystyttämiseksi... Todeten vallankumouksellisen työväenliikkeen vihollisten voimistuvat yritykset kommunististen puolueitten irrottamiseksi laajoista proletaarisista joukoista (erottamalla kommunisteja ammattiliitoista, erottamalla heitä toimista, lakkauttamalla puolueen lehtiä, sen järjestöjä jne) ja kutsuen taisteluun näitä yrityksiä vastaan on KI:n ja TpK:n X täysi-istunto sitä mieltä, että suurimpana vaarana nykyhetkellä on kompuolueiden vallankumouksellisen joukkoliikkeen kasvamisen temposta jälellejäämisen vaara (perässä laahaaminen). KI:n TpK:n täysi-istunto kutsuu Kominternin kaikkia osastoja mitä päättäväisimpään taisteluun perässälaahaamisvirtauksia vastaan, mitkä ovat sosdem jätteiden ilmausta, jotka kompuolueiden on voitettava, koska ne muuten eivät voi täyttää työväenliikkeen etujoukon tehtäväänsä, etujoukon, joka johtaa työväenluokkaa uusiin vallankumouksellisiin taisteluihin ja voittoihin.»
Puolueen organisatoorinen vahvistuminen ei ole tapahtunut sen huomattavaa poliittista joukkovaikutusta vastaavassa määrässä. Puoluetta kohdanneet, johtavien kaadereitten joukkovangitsemiset ovat tuottaneet raskaita vaurioita sen organisatooriselle kehitykselle. Eräitten piirien johtojen toimintakyky tilapäisesti halvaantui ja tärkeät yhteydet jonkun aikaa katkesivat. Piirikomiteain toimintakyvyn ja yhteyksien palauttaminen vaatii aikansa. Jatkuvat vangitsemiset, kokemattomien voimien joutuminen piirikomiteoiden ja paikallisten johtavien puolue-elinten johtoon hidastutti määrätyn ajan puolueen organisatorisen aseman korjaantumista entiselleen ja objektiivisten mahdollisuuksien (illegaalisen työn välttämättömyyden käsittämisen syventyminen ja puolueen auktoriteetin kasvaminen joukkoon) hyväksi käyttöä organisatorisesti. Kuitenkin on viimeksi kuluneella vuodella, varsinkin viimeisten kuukausien aikana, tapahtunut huomattava käänne parempaan päin puolueemme organisatorisessa lujittumisessa. Katkenneet yhteydet saadaan jälleen kuntoon. Piirikomiteat ja alempi puoluekoneisto on suurelta osalta uudelleen järjestämisen alaisena. Tämä kehitys on jatkumassa nykyäänkin.
Paitsi luokkavihollistemme hyökkäyksiä, jotka suunnitelmallisesti on pyritty suuntaamaan johtoa vastaan, on puolueen organisatoorista rakentamista vaikeuttanut osassa vallankumouksellista työväkeä olevat legaaliset harhat — jotka ovat syntyneet vielä viime aikoihin asti vallinneista suhteellisen laajoista julkisista toimintamahdollisuuksista, — että ei tarvita illegaalisia järjestöjä, kun on julkisia, sekä viettymys eräissä tapauksissa nojata legaalisiin järjestöhuippuihin ja joukkopohjan väheksyminen. Vaikka näitä harhoja vastaan on taisteltu ja on edelleen taisteltava, niin toisaalta on kumminkin nykyisessä tilassa (jolloin porvaristo kiihdyttää hyökkäystä luokkataistelun kannalla olevien järjestöjen kimppuun) varottava sellaisiakin katsomuksia, että yksinomaan tyydyttäisiin maanalaisiin järjestöihin. Tämä on meidän oloissa ja yleensäkin väärä katsomus, sillä todella vallankumouksellinen työ edellyttää aina molempia, salaista ja julkista.
Entisestään kärjistynyt ja yhä kärjistyvä luokkataistelutinanne (jonka vallitessa legaaliset mahdollisuudet supistuvat, taistelut, niiden johtaminen tulee tärkeäksi, laajat järjestymättömät joukot, jotka tavataan vaan työmaalla ja taistelussa, kysyvät järjestäjää ja ohjaajaa, sodanvaara lisääntyy kaikkine seurauksineen ja vallankumouksellinen nousukausi lähenee) tekee tärkeämmäksi kuin koskaan ennen niin hyvin puolueemme organisatoorisen lujittamisen kuin myös sen vaikutuksen vahvistamisen suurten työväenjoukkojen keskuudessa.
Kerrassaan heikkoa ja riittämätöntä on vielä puolueemme juurruttaminen työpaikoille, laajan ja vireästi toimivan työmaasoluverkon perustalle, mikä on ainoa varma tae siitä, että maanalainen puolueemme pysyy tiukassa, erottamattomassa yhteydessä työväenluokan laajojen joukkojen kanssa. Kulkien eteenpäin heikoimman vastuksen linjaa, ovat suurimmat työmaat joko jääneet kokonaan puolueen organisatoorisen vaikutuksen ulkopuolelle tai hyvin heikosti kiinnikoplattu. Ja vaikka joukko työpaikkasoluja onkin saatu järjestetyksi, ei niiden toimintaa ole vielä saatu tarkoitustaan vastaavasti käyntiin. Oma-alotteinen toiminta on ollut niiltä heikkoa. Ylempien puolue-elimien antamat ohjeet ovat soluissa useasti jääneet perusteellista käsittelyä vaille ja usein on suorastaan laiminlyöty niiden toteuttamista. Seurauksena on ollut, että puolue-elimet eivät ole kyenneet riittävästi johtamaan vasemmistumisen tiellä olevain työväenjoukkojen toimintaa. Onpa suorastaan jouduttu kulkemaan työväenjoukkojen häntäpäässä (kuten monin paikoin Punaisena Päivänä), kun olisi pitänyt marssia edellä.
Tähän katsoen on nyt lähimpinä tehtävinä organisatiotyön alalla toteutettava seuraavaa:
1. Piiri- ja paikalliskomiteoitten on niiden alaisille puoluejärjestöille järjestettävä erikoisia työmaajärjestöjen laajentamiskamppailuja, joiden yhteydessä tehdään jäsenille selvää työmaaorganisation lujittamisen merkityksestä vallankumouksellisen luokkataistelun kannalta ja käydään päättävää taistelua leväperäistä suhtautumista vastaan puolueen illegaalisen koneiston luomista koskevassa kysymyksessä sekä legaalisuuden lumoissa kulkemisen vaaraa vastaan.
2. On ryhdyttävä erityisen tarmokkaisiin toimenpiteisiin elinvoimaisten työpäikkasolujen muodostamiseksi lähitulevaisuudessa kaikille suurimmille työpaikoille. Tämän tehtävän toteuttamiseksi on paikallisten johtavain puolue-elinten tehtävä tarkat suunnitelmat siitä, mille työpaikoille asianomaisella paikkakunnalla tai sen läheisessä ympäristössä on vissin määräajan kuluessa työmaasolu muodostettava, mikä puolue-elin on lähinnä vastuussa tämän tehtävän suorittamisesta, mitä neuvoja tässä on huomioon otettava jne. Ne aluesolun jäsenet, jotka työskentelevät sellaisilla työpaikoilla, joihin on muodostettava työpaikkasolu, on velvoitettava työskentelemään työpaikkasolun muodostamiseksi omalla työpaikallaan.
3. Solujen toiminnan elävöittämiseksi voimaperäiseksi on ryhdyttävä mitä päättävimpiin toimenpiteisiin. Työmaasolujen (kuten myös piiri- ja paikalliskomiteoitten) kokoukset on pidettävä säännöllisesti. Kokoukset on huolellisesti valmistettava. Ylemmän puoluekoneiston vaadittava kiinteästi alaisiltaan elimiltä, että aiheettomia laiminlyöntejä kokousten pidossa ja asioitten käsittelyssä ei saa tapahtua. Työpaikkasolujen on säännöllisesti selostettava paikalliselle puoluekomitealle, mitä työpaikalla tapahtuu, ja toisaalta on taas välttämätöntä, että ylimmät puolue-elimet kiinnittävät täyttä huomiota solujen työn järjestelmälliseen ja suunnitelmalliseen ohjaukseen. Puoluekeskuksen on tässä suhteessa järjestöjä opastettava kiertävien ohjaajien avulla.
4. Työmaasolujen kuoreensa sulkeutumisesta on päästävä pois. Solun on työmaalla pyrittävä saamaan koko työväen joukkotoiminnan johto käsiinsä, varsinkin työtaisteluissa ym joukkoliikehtimisissä. Yhtään ainoaa työläisiä koskevaa tärkeää kysymystä ei saa solu toiminnassaan sivuuttaa.
5. Solujen oma-alotteista toimintaa on kehitettävä. Erittäin tärkeänä on pidettävä työmaalehtien toimittamista ja mahdollisimman säännöllistä julkaisemista.
6. Solujen kokouksissa on avoimesti ja tiukasti, mutta asiallisella pohjalla arvosteltava tehtyjä virheitä sekä yksityisten jäsenten puoluekurin rikkomuksia, pyrkien tälläkin itsekritiikillä siihen, että puolue saadaan mahdollisimman taistelukykyiseksi.
7. Puolueen järjestöverkon laajentamisessa on sitkeästi pyrittävä ensi kädessä lujittamaan ja luomaan soluja sellaisille työpaikoille, paikkakunnille ja alueille, jotka näyttelevät tärkeää osaa taistelussa sotaa ja porvariston harjoittamaa kansalaissodan valmistelua vastaan (sotatarve- ja metallitehtaat, rautatiet, satamat sekä sotatarvetehtaiden ja rautateiden lähistöllä olevat maaseutupaikat, armeijan ja suojeluskuntain tukialueet ym.)
8. Puoluejärjestön levittämistä ja vahvistamista maatyöväen ja köyhän talonpoikaisväestön keskuuteen on sitkeästi ajettava. Kaikkiin huomattavampiin maaseutukeskuksiin on koetettava saada muodostetuksi tukikohtia puolueelle köyhemmän talonpoikaisten ja maaseudun palkkatyöväestön vetämiseksi puolueen vaikutuksen alaiseksi, Paikalliskomiteain on, työmaa- ja kyläsolujen perustamisen ohella, rakennettava paikkakunnille, mihin ei vielä saada soluja, kiinteitä yhteyksiä yksityisten tovereiden kautta.
Monin paikoin on vielä jälellä naisten osuuden väheksymistä puoluetyössä. Tällaiset käsitykset on jyrkästi torjuttava ja ryhdyttävä vetämään naisia mukaan puoluetyöhön, kohdistamalla päähuomio suurilla työpaikoilla työskenteleviin naisiin. Entistä suurempaa huomiota on kiinnitettävä puolueen jäsenverkon lujittamiseen ruotsinkielisen väestön keskuudessa.
9. Yleensä on todettava, että uusien jäsenten vetäminen puolueeseen ei tapahdu niin nopeasti ja niin suuressa määrässä kuin puolueen edessä olevat suuret ja monipuoliset tehtävät vaatisivat ja kuin edellytyksiä olisi, ottamalla huomioon kommunistisesti tietoisten karaistuneitten proletaarien määrän.
Sen vuoksi on aivan nopeasti ryhdyttävä voimaperäiseen työhön puolueen jäsenverkon laajentamiseksi tuntuvasti.
Puolueella on ollut huomattavaa menestystä salaisen toimintansa yhdistämisessä työväen julkiseen joukkotoimintaan (työpaikkajärjestöissä, vaalikomiteoissa, paikallisjärjestöissä, erilaisissa yhdistyksissä ja osastoissa, erilaisissa toimintakomiteoissa jne.), joka liike ja jonka julkiset järjestöt eivät ole kommunistisia puoluejärjestöjä, mutta joiden sisällä puolueen jäsenet työskentelevät. Mutta on paljon puutteellisuuksia korjattava tämänkin vaikutuksen vahvistamiseksi. Puolueen ryhmät eli fraktiat legaalisissa joukkojärjestöissä eivät ole olleet tiukasti organisoituja, eivät puolueen jäsenet ole aina säännöllisesti järjestyneet fraktioiksi eivätkä riittävällä tarmolla työskennelleet fraktioissaan. On luotettu liiaksi siihen, että kaikki menee ilman muuta yleisen vasemmistoliikkeen voimalla läpi. Tuloksena on ollut tappioita, jotka organisoidun fraktiotyön avulla olisi voitu välttää. Monissa legaalisissa järjestöissä ei käytännössä ole kyllin ymmärretty välttämättömäksi sitä, että puolueen jäsenet tällaisessa järjestössä olisi järjestetyn fraktian kautta liitetty läheiseen yhteistyöhön keskenään ja seurauksena on ollut, ettei ole saatu aikaan kyllin tehokasta itsenäistä esiintymistä. Kun erinäisten järjestöjen kokouksia varten on tilapäisesti järjestetty n.s. »vasemmistofraktia», ei siinä ole aina otettu huomioon sitä, että ne olisivat kiinteästi puolueen johdettavissa. Tästä on johtunut, ettei ole aina onnistuttu saamaan aikaan yhtenäistä esiintymistä puolueen linjan mukaisesti. Tilanteen parantamiseksi tässä suhteessa on puoluefraktiain organisoiminen asetettava pitkin linjaa käyntiin. Iskutehtäväksi on otettava:
1. Että jokaiseen joukkojärjestöön ja niiden johtaviin elimiin (ammatillisiin, delegaattien työvaliokuntiin, urheilu-, raittius-, osuustoiminta-, vaali- ja paikallisjärjestöihin, pienviljelijäin järjestöihin, kunnanvaltuustoihin ym) muodostetaan organisatorisesti puolueen jäsenistä kokoonpantu fraktia ja pannaan käyntiin säännöllinen fraktiatyö. Jokaisella fraktialla täytyy olla organisaattorinsa. Fraktiain käsittäessä yli 5 jäsentä valitsee se keskuudestaan toimikunnan. Fraktian johdon tulee olla mitä läheisimmässä yhteydessä vastaavaan puolueen johtavaan elimeen (perus- tai paikallisluontoisen järjestön taikka komitean fraktia puolueen paikalliskomiteaan, piiriä käsittävän järjestön pikkiin ja maatakäsittävän ja keskusjärjestön fraktia puoluekeskukseen), joka johtaa sen toimintaa asianomaisen elimensä kautta. Nuorisoliiton ja puolueen fraktioilla tulee olla kiinteä yhteys. Fraktiain järjestämiselle ei saa esteeksi muodostua sekään, että sen kautta tuntemukset lisääntyvät, vaan on, mahdollisimman tarkasti huomioon ottaen konspiration vaatimukset, yhdistettävä samassa legaalisessa järjestössä olevia — eri soluihin lukeutuvia — puolueen jäseniä samaan fraktiaan. Milloin kumminkin jossain suuremmassa järjestössä on niin huomattavasti puolueen jäseniä, että niiden yhdessä fraktiassa kokoontuminen tuottaisi vaikeuksia, voidaan ne jakaa tarkoitusenmukaisesti fraktian osiksi, jotka yhdessä tosiasiallisesti muodostavat fraktian. Fraktian osien organisaattorit muodostavat silloin fraktian toimikunnan. Toimikunnan on järjestettävä alaryhmien säännöllinen ja yhdenmukainen työskentely.
2. Kunkin puoluefraktian (kuten kunkin työpaikkasolunkin) tulee jäsentensä kautta kerätä ympärilleen parhaita, toimeliaimpia puolueeseen kuulumattomia vasemmistotyöläisiä (»puolueetonta aktiiviväkeä»), jotka käytännössä avustavat fraktian tehtäväin suorittamista, ennenkaikkea sen päätösten läpiajamista k.o. joukkojärjestön kokouksessa. Tarpeen vaatiessa voidaan myös järjestää tällaisen vasemmistolaisen aktiiviväen ja puolueen jäsenten yhteisiä neuvottelukokouksia, kuitenkin kaikkea varovaisuutta noudattaen (niin ettei puolueen jäsenet tule ilmi yms).
3. Erityisen tärkeänä päätehtävänä on nyt pidettävä puolueen fraktiatoiminnan järjestämistä kunnolliselle kannalle ammatillisen liikkeen perusjärjestöissä. Ainoastaan niiden avulla voidaan ammatillinen liike pysyttää todella proletaarisen luokkataistelun pohjalla.
Myöskin ammatillisissa keskuselimissä (AJ:n johdossa, liittotoimikunnissa ja neuvostoissa) olevien fraktiain toiminnan paremmin järjestäminen ja tehostaminen on erikoisen välttämätöntä nykyään. AJ:n johdossa olevat kommunistit muodostavat ammatillisen liikkeen keskusfraktian. Eri ammatillisten liittojen ja AJ:n fraktiat yhdessä muodostavat taas fraktioyhtymän, jonka tulee tärkeimmissä tapauksissa kokoontua yhdessä pohtimaan kysymyksiä byron ammatillisen jaoston harkinnan mukaan. Ammatillisen liikkeen johtavien elinten puoluefraktiain suora yhteys perusjärjestöjen sisällä toimiviin puoluefraktioihin voi tulla kysymykseen silloin ja siinä määrin, kuin asiain nopea käsittely sitä ehdottomasti vaatii. Tällaisen yhteyden toteuttaminen käytännössä ratkaistaan kussakin tapauksessa erikseen asianomaisen puoluekomitean ja fraktiain yhteisellä suostumuksella. Suoran fraktiayhteyden kautta menevät asiat on saatettava vastaavien paikallisten puolue-elinten tietoon.
Puoluejärjestöissä on tästä lähtien tehtävä ehdottoman selvä raja puolueen jäsenten ja kaikkien puolueen mukana seuraavien vasemmistolaisten ja erilaisten avustajain välillä. Jäseneksi ei voida katsoa ketään sellaista toveria, joka ei tee säännöllistä puoluetyötä jossakin puolue-elimessä tai järjestössä. Sitä vastoin — kuten tähän astinen kokemus on osoittanut — ei ole enää syytä ylläpitää jäsenien ja koejäsenien välistä erotusta; kaikki kelvollisiksi osottautuneet tähänastiset koejäsenet voidaan rekisteröidä jäseniksi. Jäseniä otetaan lähinnä niiden vallankumouksellisten aktiivien (»käsivarsien») joukosta, joita puoluejärjestöt jäseniensä kautta vetävät ympärilleen osaaottamaan vallankumoukselliseen työhön. On kiinnitettävä huomiota siihen, että paikkakunnalta pois muuttavat (ja sotapalveluksesta vapautuvat) puolueen jäsenet tulevat vedetyiksi puoluetyöhön toisella paikkakunnalla.
Puolueen jäsenten poliittisen tietoisuuden kohottamiseen on pantava entistä enemmän painoa. Siinä on käytettävä erinäisiä keinoja olosuhteiden mukaan (ryhmäopiskelua, puoluekirjallisuuden, »Proletaarin», puolueen asiakirjojen ym kollektiivista lukemista jne). Jokaisen puolue-elimen on velvoitettava jäseniään tarkasti seuraamaan välttämätöntä puoluekirjallisuutta.
Puoluekonferenssi velvoittaa puoluejohdon ryhtymään toimenpiteisiin, jotta ainakin tärkeimpien puolue-elinten (pikkien, alapikkien, suurempien pakkien) käytettävissä olisi puoluetyössä välttämättömät kirjalliset apuneuvot, ottamalla tällöin myöskin huomioon ruotsalaisen väestön keskuudessa tehtävän puoluetyön vaatimukset.
Puolueen työn lujittamiseksi on välttämätöntä johtavien puolue-elinten (piiri- ja paikalliskomiteain) vahvistaminen ja niiden kokoonpanon tarkistaminen. Ne ehdottomasti luotetut puolueen jäsenet, jotka toiminnassaan ovat osoittaneet aktiivisuutta ja toimintakykyä, on vedettävä johtaville paikoille. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota sellaisten työläisten vetämiseksi johtaviin elimiin, jotka suuremmilla työpaikoilla ollen ovat elimellisessä yhteydessä laajempiin työläisjoukkoihin.
Paikalliskomiteaverkko on vielä aivan riittämätön ja on sen laajentamista tarmokkaasti ajettava.
Konferenssi pitää tarpeellisena orgjaoston perustamisen puolueen ylimmän johdon yhteyteen Suomessa ja antaa Politbyron tehtäväksi lähempien ohjeiden laatimisen Suomen Byron ja piirikomiteain jaostojen uudestijärjestämisessä. Tällöin on mm otettava huomioon sellaiset tärkeät työhaarat kuin työ maaseudulla ja ruotsalaisen väestön keskuudessa.
Saavutettuja myönteisiä kokemuksia piirikonferenssien pidossa on edelleen kehitettävä. Niitä on pidettävä säännöllisemmin, vetäen mahdollisimman suuressa määrässä mukaan edustajia itse työpaikoilta. Erityisesti on aivan lähiaikoina järjestettävä konferensseja organisatiokysymysten käsittelyä varten. Myöskin paikalliskomiteain on järjestettävä työpaikkain jäsenten neuvotteluja, lähinnä organisatoristen kokemusten vaihtamista varten.
Yhteys puolueen ja SKNL:n elinten välillä on useissa tapauksissa ollut heikkoa. Tämä laiminlyönti on heti korjattava. Liiton KK:n, piirielinten ja aluekomiteain on oltava säännöllisessä vuorovaikutuksessa puolueen vastaavien elinten kanssa molemminpuolisen edustuksen kautta liiton ja puolueen eri elinten kokouksissa. Samassa järjestössä olevan puolueen ja nuorisoliiton fraktiain on työskenneltävä yhdessä. Vain säännöllisen yhteyden avulla voidaan taata puolueen johto nuorisoliitossa.
Ohrana on ruvennut järjestelmällisesti lähettämään provokaattoreja ja urkkijoita puolue-elimiin (Kukko, provokaattoreiksi antautuneet Rasi ja Venäläinen). On sen vuoksi välttämätöntä, että puolueen toiminnan ja jäsenten suojelemiseksi ryhdytään välttämättömiin itsesuojelustoimenpiteisiin. Sitä varten on piiri- ja paikalliskomiteain taholta tehostettava puolueen jäsenten toiminnan valvontaa ja pidettävä huolta siitä, että varsinkin toimitsijoiksi joutuu ei ainoastaan täysin luotettavia, vaan myöskin kokeneita ja karaistuja tovereita, jotka ymmärtävät konspiration vaatimukset. Vähemmin tunnettuja tovereita on koeteltava legaalisissa tehtävissä, joissa heillä on tilaisuus osoittaa horjumattomuuttaan ja luonteen lujuuttaan, tarmoaan, älyään, toimeenpanevaisuuttaan.
Vaikkapa provokaattorin tunkeutumista järjestöön ei voitaisikaan tehdä mahdottomaksi, niin huolellisen itsepuolustuksen avulla sellainen voidaan supistaa harvoihin poikkeustapauksiin. Palojen varalta on piiri-, paikallis- ja soluorganisaattoreille valmistettava varamiehet, joista kukin on selvillä vastaavan organisaattorin työstä siten, että tämän joutuessa tavalla tai toisella työstä syrjään, eivät yhteydet pääse katkeamaan, vaan työ voi keskeytymättä jatkua.
Konspiratiota on tiukennettava ja kehitettävä, mutta niin, että sen takia ei puolue-elimet jää kuoreensa sulkeutuneiksi, elottomiksi olioiksi, vaan konspiratio pysyy puolueen ja sen joukkotyön suojaamiskeinona ohranaa vastaan. Puolueen jäsenten valmistamiseksi puoluetta vastaan tähdättyjen lahtarien iskujen varalle on parannettava heidän konspiratiivista kouluutustaan. Soluissa ja muissa puolue-elimissä on paremmin kuin tähän saakka selostettava ohranan menettelytapoja ja annettava neuvoja puoluejäsenten esiintymisistä poliisikuulusteluissa ja oikeudessa. Käsiteltävä ja arvosteltava kaikkia esiintymisiä ja tuomittava puolueen päätösten vastaiset esiintymiset, jotta jokainen puolueen jäsen osaisi puolustaa itseään ja järjestöään porvarillisen tuomioistuimen edessä eikä paljastaisi tietämättömyydessään tovereita, vaan esiintyisi oikeudessa horjumatta puolueen ja sen aatteiden puolesta. — Puolueen johtavien elinten on näissä kysymyksissä jatkuvasti ohjeita annettava.
Taistelu provokaattoreja ja urkkijoita vastaan on tehtävä entistä tehokkaammaksi. Varsinkin on kehitettävä työläisjoukkojen moraalisen joukkopainostuksen järjestämistä heitä vastaan. Puolueemme tässä suhteessa tekemät vanhat päätökset ovat entistä paremmin toteutettavat.
Luokkataistelun kiristyessä, porvariston käyttäessä taistelussa työväkeä vastaan yhä suuremmassa määrässä suoranaisia kansalaissodan menettelytapoja (työväentalojen miehittämiset, mlelenosoituskulkueiden kimppuun hyökkäykset elok. 1 p:nä, lakkorikkurikoplien väkivaltaisuudet jne) ja toiselta puolen työväen taisteluhengen kasvaessa, astuu kysymys työväen itsepuolustuksesta yhä enemmän päiväjärjestykseen. Tämä vaatii selvää kumouksellista kasvatustyötä tietoisen ja rohkean itsepuolustushengen nostattamiseksi laajojen työläisjoukkojen keskuudessa, joukkojärjestöissä.
Samalla on asetettava kysymys työläisten itsepuolustuksen järjestämisestä, sen konkreettisista muodoista. Tässä on kysymys ennenkaikkea mitä laajimpien työläisjoukkojen vastarinnan ja suojelemisen järjestämisestä porvariston väkivaltaisia taistelutapoja vastaan sellaisissa työläisten joukkoesiintymisissä kuin lakkotaisieluissa, katumielenosoituksissa, joukkokokouksissa ym.
Tärkeimpiä nykyisen kauden käytännön kysymyksistä on katumielenosoitusten järjestäminen. Punaisen Päivän kokemus osoitti, että tässä suhteessa ovat jo nyt osoittautuneet välttämättömiksi uudet menettelytavat, että käytännöllisesti on asetettava kysymys joustavasta katumielenosoitusten taktiikasta, joka on vapaa vanhojen kaavojen mukaisesta menettelytavasta. Viime aikojen kokemus eri puolilla Suomea on antanut tässä suhteessa useita opettavia, myönteisiäkin esimerkkejä.
Tällaisista nyt päiväjärjestykseen nousseista kysymyksistä on esimerkkinä seuraavat.
1. Mielenosoituskulkueiden järjestäminen suoraan työpaikoilta.
2. Mielenosoituskulkueiden suuntaaminen ei vain perintötapojen mukaisille mlelenosoituspaikoille, vaan sellaisiin kohtiin, jolloin ne saavat suoranaisen kumouksellisen joukkopainostuksen luonteenkin, esim. hallitustalojen, eduskunnan ja kunnanvaltuustojen edustalle, työläisten mielenosoitukset kasarmeille kumouksellistuttavan vaikutuksen aikaansaamiseksi sotilasjoukoissa, mielenosoitukset tehtailta toisille jne.
3. Erikoisesti vaikuttavien uusien mielenosoitusmuotojen käyttäminen sellaisten kuin puna-orpojen ja naisten mielenosoitukset sekä työläisten mielenosoitukset työvaatteissa.
4. Joukkovastarinnan järjestäminen poliisin toimenpiteitä vastaan. Puhujien nopea lähettäminen sellaisille paikoille, jotka mielenosoituksen kestäessä muodostuvat joukkojen vastarinnan solmukohdiksi.
5. Toimenpiteet mielenosoituskulkueiden suojelemiseksi ja mielenosoituksen jatkamiseksi poliisin toimenpiteistä huolimatta. Tähän kuuluu esim. kokouspaikkojen nopea vaihtaminen, poliisin harhaanjohtaminen, erikoisten ryhmien määrääminen mielenosoittajien päävoiman suojaamiseksi poliisiväkivaltaa ja fasistisia hyökkäyksiä vastaan, iskujoukkojen muodostaminen mielenosoituskulkueiden alotteen tekijöiksi, toimenpiteet mielenosoituskulkueiden kasvamiseksi matkan varrella, joukkojen vetämiseksi kaduille ja horjuvan katuyleisön mukaanvetämiseksi.
Näitten kysymysten oikea ratkaisu vaatii hyvin joustavaa ja perusteellista ennakolta harkittua suunnitelmaa kunkin sellaisen yksityistapauksen varalta. On tarkasti harkittava ne toimenpiteet, millä tällaisissa tilanteissa parhaiten voidaan torjua poliisin väkivalta. Hyvin tärkeää on, että mielenosoituksessa joukot eivät jää oman onnensa nojaan, vaan että niiden liikehtimistä ohjaa keskitetty johto, joka nopeasti kykenee yhtymään tilanteen vaatimiin toimenpiteisiin.
Itse työpaikoilla tulee työväen itsepuolustustaistelujen kiristyessä saamaan yhä enemmän konkreettisia käytännöllisiä tehtäviä (lakkovartiot, työläisten lakkokokouksien suojeleminen, taistelu lakonrikkureita ja muita työnantajain kätyreitä vastaan).
Mitä tulee erikoisesti uusien itsepuolustusjärjestöjen perustamiseen, niin ei niitä voida perustaa jonkun keskitetyn kaavan mukaan, vaan on ne vähitellen kehitettävä niistä käytännöllisistä itsesuojelutoimenpiteistä, joihin työläiset erilaisissa tilanteissa ryhtyvät ja jotka niissä parhaiksi osoittautuvat. Pääpaino onkin ensikädessä pantava näiden taisteluiden kestäessä esiintyneitten käytännöllisten kysymysten oikeaan ratkaisemiseen kussakin erikoistapauksessa ja siinä saavutettujen kokemusten perusteella valmistettava kysymystä erikoisten järjestöjen perustamisesta.
Joka tapauksessa on viipymättä alotettava itsepuolustuskysymyksen selvitystyö ja otettava varma suunta työväen itsepuolustuksen järjestämiseen. Kysymys ei voi olla puolueen sisäisistä erikoistaistelujärjestöistä, vaan laajempaln työväenjoukkojen yhteisrintamataistelun elimistä, jos kohta niitä ei voitaisikaan perustaa legaalisesti, vaan valtiovallan kielloista huolimatta.
Puolueen sotilastyön alalla on sitkeästi pyrittävä kumoukselliseen joukkotyön laajentamiseen ja syventämiseen sotilasjoukkojen keskuudessa. On pyrittävä kehittämään uusia välittömän joukkotyön muotoja sotilastyön alimpain elinten, solujen ja sotilaspalkalliskomiteain oma-alotteisen toiminnan pohjalla. On pyrittävä saamaan aikaan sotilasjoukkojen joukkoesiintymisiä (harjoituslakkoja, mielenosoituksia, joukkovaatimusten esittämistä jne). Erikoista huomiota on tällöin kiinnitettävä työläisten ja sotilaiden lähentämiseen toisiinsa valmistelemalla ja kehittelemällä konkreettisia työläisten ja sotilaitten veljeilymuotoja, kuten mielenosoituksia kasarmeilla, sotilaiden osanottoa työläisten mielenosoituksiin ja kokouksiin, järjestettävä vuorovaikutus työpaikkojen ja kasarmien välillä, esimerkiksi työpaikka- ja kasarmilehtien kautta, avustamalla armeijassa olevien työtovereiden perheitä jne.
Välttämättömänä ehtona puolueen joukkotyön kehittämiselle armeijassa ja sotilaiden joukkoesiintymisten johtamiselle on puolueen soluverkon lujittaminen armeijassa. Tämä soluverkko on nykyään riittämätön.
Sotilaiden ja työläisjoukkojen toisiinsa lähentäminen, minkä välttämättömyys taistelujen kärjistyessä käy yhä ilmeisemmäksi, edellyttää kiinteää organisatorista yhteyttä puolueen, nuorisoliiton ja puolueen sotilaslinjan kesken (kolmikot), varsinkin tärkeimmissä proletaarisissa keskuksissa.
Nuorison harjoittama sotilasvalmennustyö on ollut riittämätöntä. Mutta tämän työn voimistuttamisen ohella on nuorisoliiton yhdeksi tärkeimmäksi tehtäväksi katsottava laajan antimilitaristisen joukkotyön kehittäminen. Kutsuntain yhteydessä ei ole rajoituttava yksityisten sotilaitten valmennukseen eikä läksijäisillanviettoihin armeijaan lähteville, vaan on silloin kehitettävä voimaperäinen useampia viikkoja kestävä poliittinen kamppailu.
Punaisen Päivän kokemus osoitti selvästi useita heikkouksia joukkokamppailujen alalla. Pahimpia niistä oli se, että puolue-elimet eri paikkakunnilla eivät kyllin ripeästi ja joustavasti ryhtyneet panemaan käytäntöön kamppailua koskevia ohjeita, josta oli seurauksena myöhästymistä kamppailukysymyksen viemisessä joukkoihin. Tällaisen myöhästymisen välttämiseksi on ehdottomasti tiukennettava annettujen ohjeiden täytäntöönpanovalvontaa. Tässä suhteessa on entistä enemmän kehitettävä elävän, henkilökohtaisen valvonnan ja ohjauksen muotoja (erikoiset keskustasta ja piirikomiteoista lähetetyt ohjaajat, paikallisten puolue-elinten elävä yhteys ylimpien puolue-elinten kanssa konferenssien ym kautta).
Varsin heikkoa on ollut kamppailukysymysten pohtiminen ja kamppailun järjestäminen itse työpaikoilla. Vastaisuudessa on päästävä siihen, että suuria joukkokamppailuja johtavat elimet valitaan työpaikoilla työläisten yleisissä kokouksissa (toimintakomiteat, edustajat kamppailujen järjestämistä koskeviin konferensseihin sekä yleisiin koko paikkakuntaa käsittäviin toimintakomiteoihin jne).
Vallitsevan taloudellisen pulan vaikeudet kapitalismi pyrkii voittamaan työväenluokan riiston tehostamisella (ratsionalisointi ja pyrkimys palkkain alentamiseen) sekä työväen vastustuskyvyn heikontamisen ja kahlitsemisen avulla (ammatillisten järjestöjen tarjoamain työehtosopimusten jyrkkä vastustaminen, yritykset saada aikaan yksityisiä orjasopimuksia työläisten kanssa, pyrkimys »teollisuusrauhaan» ja lakkojen kieltoon valtiovallan toimenpiteillä ym). Pulan yhä laajetessa ja syventyessä luokkataistelu kärjistyy ja terävöityy. Kiertämättömän imperialistisen sodan valmistelut Suomessakin tekevät jo valmistuskaudella yhä suuremmat ja yhä jyrkemmät luokkien väliset yhteentörmäykset välttämättömiksi. Siksi porvaristo tekee kaikkensa tuhotakseen työväen luokkataistelujärjestöt ja heikentääkseen sen kautta työväen kasvavaa luokkavoimaa. Tosin aika ei ole vielä tullut ammatillisten järjestöjen hajoittamiseen fasistisin keinoin, mutta noskelaiset ovat kerta toisensa jälkeen epäonnistuen yrityksissään vallata AJ:n johto, vuodesta vuoteen pitäneet jatkuvasti AJ:n hajoitusuhkaa vireillä, häirinneet ammatillisten järjestöjen kehitystä, estäneet työväen luokkataistelutoimintaa, sen oma-alotteisuutta, taisteluja työ- ja palkkaehtojen parantamiseksi (paperityöläisten taistelun pettäminen v. 1927), puolustaneet lakonrikkureita (satamataistelun aikana Viipurissa), yrittäneet murtaa työväen lakkotaisteluja (Nokian lakossa) jne.
Vielä AJ:n VIII:ssa kongressissa noskelaiset johtajat tekivät yrityksen AJ:n valtaamiseksi, luottaen nähtävästi siihen, että eräät vasemmistolaisiin lukeutuvat AJ:n opportunistiset ja horjuvat johtajat heitä yrityksissään auttaisivat. Tämänkin yrityksen luokkatietoiset työläiset löivät musertavasti takaisin. Silloin noskelaisjohtajat kieltäytyivät AJ:n johdosta, ryhtyen entistä aktiivisempiin toimiin AJ:n hajohtamiseksi, tekemättä kuitenkaan selvää ratkaisua siitä, eroavatko AJ:stä vaiko eivät. Nyttemmin »sosdem ammattiyhdistysväen neuvottelukokouksen» (syysk. 29–30 p:nä) kautta on asema entisestään selvinnyt sikäli, että nosket nyt ottivat ratkaisevan askeleen AJ:n hajoittamiseksi itse teossa. Hajoituskokouksessa asetetun »valtuuskunnan» tehtävänä on nyt hommata hajaannusta AJ:ssä (eroamisilmoituksia ja uhkauksia, verojen suorituksesta kieltäytymisiä ja mahdollisuuksien mukaan alkavat toimia hajoitusjärjestön johtona).
Hajoituskamppailunsa tunnukseksi ovat nosket ottaneet demagoogisen julkean väitteen, että on pelastettava AJ:n »taistelukuntoisuus», joka muka on joutunut kommunistien kykenemättömyyden takia vaaraan (jäsenmäärä alenee, katkaistu suhteet »länsimaisiin järjestöihin» eikä voida mennä lakkoon, työnantajat eivät antaudu tekemisiin kommunistisen AJ:n kanssa, hallituksen kanssa ei ole »normaali»-suhteita, syytös, että AJ on muuttunut »kommunistiseksi puoluejärjestöksi» jne). Samalla kapitalistit ja niiden hallitus valmistuvat auttamaan noskeja heidän rikkurijärjestönsä perustamishommissa kiristämällä terrorisoivaa painostusta, kommunistien ja vasemmistolaisten vainoja, iskien lehtien kimppuun (painovapauden kuristuslaki), mahdollisesti syyttämällä AJ:ä tai joitakin sen toimitsijoita oikeudessa »kommunistisuudesta», »valtiopetoksen valmistelusta» yms.
Tärkein tehtävä on nyt mitä voimakkaimman kamppailun järjestäminen hajoittajia vastaan. Ei riitä julistusten ja kansliaohjeiden antaminen, vaan on mobilisoitava kaikki voimat hellittämättömään taisteluun. Rajoittajia vastaan on nostettava työväki työpaikoilla. Työpaikoilla järjestettävän kamppailun kautta on ennenkaikkea vahvistettava ja aktivisoitava kaikki työpaikka- ym perusjärjestöt. Näissä on työväki musertavasti saatava lyömään takaisin hajoitusyritykset. Taistelua on jatkettava kaikkialla — työväen yleisissä kokouksissa, teollisuus- ja keskusneuvostoissa, liittojen toimikunnissa, s.o. kaikissa ammatillisen liikkeen asteissa samoinkuin työväen joukkokokouksissakin niin, että ne kaikki asettavat jyrkästi hajoittajia vastaan, tuomitsevat ankarasti koko sen homman kapitalistien asian ajamiseksi.
Varsin tärkeää on koettaa vaikuttaa kaikkialla, etteivät hajoittajat saisi edes sosdem työläisiä hajoituksensa kannattajiksi ja AJ:n järjestöyhteydestä eroon, ei ainakaan mitään huomattavaa osaa niistä. Missä ikinä on vaan mahdollista saada juuri sosdem puolueeseen kuuluvaakin ja heitä seuranneita työläisiä nousemaan hajoitusta ja hajoittajia vastaan, on tällaiset esiintymiset asetettava heti julkisuuteen. Hajoittajia vastaan esiintyvät sosdem ja puolueettomat, myös mukaan saadut työväen luokkataistelun kannalla olevat järjestymättömät työläiset, on järjestettävä jatkuvaan toimintaan (komiteoihin, kokouksiin). Erikoista huomiota on pantava siihen, että hajoittajia vastaan esiinnytään sielläkin, missä tähän asti ei ole ollut aktiivista vasemmistolaista toimintaa. Maaseudulle on lähetettävä puhujia, levitettävä AJ:n yhteyskamppailua kannattavia sanomalehtiä, lentokirjasia jne.
Kamppailun yhteydessä on toimeenpantava tarmokas jäsenvärväys (»jokaista lähtevää noskejohtajaa kohti on saatava 100 uutta proletaarista luokka taistelijaa»!). Jäsenmäärän kohottamisella on siten osoitettava, että ainoastaan vallankumouksellisella, luokkataistelun kannalla oleva AJ kykenee nostattamaan työväen pääoman hyökkäystä vastaan ja järjestettyyn taisteluun työväen elinehtojen puolesta.
Hajoittajia vastaan käydyssä kamppailussa on selvitettävä kuinka lahtarivallan suoranaisten vainotoimenpiteidenkin (joukkovangitsemisten yms) lisääntyminen ammatillista liikettä vastaan voi oleellisesti riippua juuri siitä, saako noskelaisten hajoitushomma sosdem työläisten yleistä tai edes huomattavaa kannatusta, ja toisaalta »taas laajemmat vainotoimenpiteet voivat tulla ehkäistyä tai lykkääntyä toisiin aikoihin, jos suuret työväen joukot (myös enin osa sosdem työläisiä) saadaan kaikkialla erityisen valppaasti ja tarmokkaasti nousemaan tiukkaan vastarintaan.
On järjestettävä eri paikkakunnilla ammatillisesa liikkeessä toimivafn kommunistien neuvotteluja tilanteen selvittämiseksi. Tässä tarkoituksessa on kutsuttava koolle myöskin vasemmistolaisten ammatillisen liikkeen aktiivin neuvotteluja.
Koko puolue samoinkuin Kommunistinen Nuorisoliittokin on mobilisoitava tähän kamppailuun; on muistettava ja kaikkialla alleviivattava, että nopea, päättävä ja horjumaton toiminta on nyt kaiken menestyksen ehto. Vain mitä laajimpain työväenjoukkojen liikkeelle saaminen hajoittajia vastaan voi pelastaa AJ:n niiltä vaurioilta ja vaaroilta, joihin se joutuisi, jos sosialifasistit saisivat jonkin huomattavan määrän järjestöjä ja työläisiä hajoitushommansa mukaan.
Voimakas taistelu AJ:n hajoitusta ja noskelaisia hajoittajia vastaan ei ole mahdollinen eikä voi menestyä, ellei samalla säälimättä taistella myös AJ:n enemmistön (n.s. »vasemmistolaisten») keskuudessa olevia opportunistisia oikeistolaisia antautujia ja horjuvia sovittelijoita vastaan. On julkisesti osoitettava, kuinka väärin nämä antautujat ja horjuvat arvioivat tilanteen (Nurmisen ym selittelyt, että tilanne ei ole v. 1926 jälkeen muuttunut, lamauttava selittely, ettei nyt muka voida saada aikaan taisteluita eikä pidättää jäsenmäärän vähentymistä, joka on muka »aivan luonnollinen asia»). Näitä vääriä selvittelyjä ja väitteitä vastaan on asetettava ja tehtävä selväksi oikea tilannearvio; Suomessa niin selvästi nähtävissä olevat sodanjälkeisen kapitalismin kolmannen kauden piirteet, jotka todistavat Kominternin arvion täysin oikeaksi. Sellaiseen selvittämiseen ei puolueen taholta käyty tarpeeksi ajoissa ja riittävän tarmokkaasti, mitä laiminlyöntiä on vieläkin korjattava.
Työläisjoukkojen edessä on aivan avoimesti osoitettava, kuinka noskelaisten hajoitushommaa ovat objektiivisesti edistäneet sellaiset opportunististen antautujain edesottamiset kuin Härmän, Kulon, Väisäsen ym kirjoitukset ja puheet ja sen suunnan taholta Savon Työssä ollut julistus sekä varsinkin koko opportunistinen taistelu Köpenhaminan sopimusta vastaan. Kerrassaan vääränä on hyljättävä sellainen sovittelukanta, kuin mm Pekkala esitti Helsingin kokouksessa, että nyt muka pitäisi sysätä syrjään kaikki »vasemmistolaisten keskinäiset riitakysymykset», mikä merkitsisi eräiden vasemmistolaisten johtajain vahingollisten opportunististen temppujen ja sosialifasistien edessä antautumisen peittelemistä ja villasella painamista. Tuollaista sovittelukantaa vastaan on päättävästi taisteltava, sillä millään temppuilemisella ja keinottelemisella ei nyt noskelais-ohranalaisten hyökkäystä lyödä takaisin vain päinvastoin edistetään.
Oikeistolaisuutta ja opportunistista horjumista osoittaa myös eräiden vasemmistolaisten ammatillisen liikkeen johtajien taholta ilmennyt Neuvostoliiton ammatillisen liikkeen väheksyminen ja vierominen (esim. Puuteollisuustyöväen liiton toimikunnan enemmistön perääntyminen Puuteollisuustyöväen sopimusasiassa Neuvostoliiton veljesliiton kanssa, Nahkateollisuustyöväen liiton johdon hylkäävä, kanta sopimukseen, jota liiton edustaja oli tekemässä, saboteeraus ja vastustus Köpenhaminan sopimusasiassa). Sitävastoin työväen myötätunto Neuvostoliittoa kohtaan on yhä kasvanut, kuten Köpenhaminan sopimuksen käsittely ja vaatimukset sen voimaansaattamisesta osoittavat. Nyt käytävässä yhteyskamppailussa on edelleen voimakkaasti painostettava työväenluokan kansainvälisen yhteyden asiaa. Tässä yhteydessä on paljastettava porvariston sotavalmistelut Neuvostoliittoa vastaan, selvitettävä Köpenhaminan sopimusta, jotta sen sisältö ja merkitys saataisiin yhä laajemmin työläisjoukoille täysin tunnetuksi ja sitä koskeva joukkokamppailu siten voimakkaaksi sekä taisteltava liittojen kansainvälisen yhteyden ja yhteistyön puolesta luokkataistelun pohjalla kaikkien ammatillisten järjestöjen kanssa. Siihen katsoen, että noskelaiset parastaikaa ponnistelevat kaikki voimansa saadakseen sosdein ja horjuvat työläiset eroamaan AJ:stä, jätetään PB:n tehtäväksi määrätä aika, milloin kommunistien on vaadittava toimikunnan lopullisesti vahvistamaan sopimus. Tätä ajankohtaa harkittaessa on otettava huomioon, miten pian nyt alettavan joukkokamppailun voimalla onnistutaan saada jäsenten enemmistö, jopa osa sosdem työläisiäkin, mobilisoitua vastarintaan noskelaisten nykyistä hajoitushanketta vastaan. Tästä riippumatta on joka tapauksessa jatkettava joukkotaistelua Köpenhaminan sopimuksen puolesta. Kaikkia sen vastustajia ja jarruttajia on arvosteltava, sosialifasistien edessä antautujat on erityisesti tässä kysymyksessä paljastettava, niiden opportunistiset luovimiset ja temppuilut tuomittava ja osoitettava heidät luokkataistelun ja kansainvälisen ammatillisen yhteysasian jarruttajiksi ja kieroiksi vastustajiksi.
AJ:n edustajan lähettäminen Kansainliiton työtoimistoon on vaadittava lopetettavaksi ja tässä yhteydessä osoitettava vääriksi oikeistolaisten ja sovittelijain selittelyt, että muka AJ:n VII edustajakokouksen, VIII edustajakokouksen voimaan jättämä päätös velvoittaisi edustajan nimeämiseen.
Taisteluun oikeistolaisuutta ja siihen sovittelevasti suhtautumista vastaan on myöskin yhdistettävä taistelu ammatillisen liikkeen johdossa esiintyneitä byrokraattisuuden ja passiivisuuden ilmauksia vastaan, mitkä itse asiassa ovat eräitä oikeistolaisuuden ilmenemismuotoja, yhdistäen koko ammatillisen liikkeen kamppailun työläisten jokapäiväiseen taisteluun elinehtojensa puolesta, luokkasovintoa (mondismia), valtion työriitaisuuksiin sekaantumista ja muita pakkotoimenpiteitä vastaan, proletaarisen luokkataistelun ja ammatillisen liikkeen oikean vallankumouksellisen johdon puolesta. Taistelun tässä vaiheessa ja ottaen huomioon Suomessa vallitsevan lahtarimielivallan olosuhteet katsotaan kuitenkin taktillisista syistä tarkoituksenmukaiseksi ammatillisen liikkeen eri elimissä vähemmistönä sietää oikeistolaisiakin samoin kuin sosdem työläisiäkin, samalla kun aina pyritään vahvistamaan luotettua vallankumouksellista enemmistöä näissä elimissä. Mitä taas tulee opportunistien kellokkaisiin, niin on järjestelmällisesti valmistettava niiden syrjäyttämistä ennenkaikkea toimitsijain paikoilta, mutta myös tomikuntain jäsenyydestä, koettaen siinä tarkoituksessa saada ne mahdollisimman nopeasti eristettyä jäsenistöstä ja täysin paljastettua joukkojen silmissä. Sitä mukaan kuin meille täten onnistuu lopettaa heidän joukkovaikutuksensa, on heidät ilman muuta poistettava, jopa osaksi tästäkin ehdosta riippumatta, siis ennemminkin, sikäli kuin toiset heistä ovat meidän vaikutuksemme kehittämiselle erityisen suureksi haitaksi ja vaaraksi. Samalla on tilapäisesti horjahtaneita toverillisesti arvosteltava ja selittäen koetettava vetää oikealle linjalle ja taisteluun opportunisteja vastaan.
Kokemus on osoittanut, että puolueemme, joka on heikko, ei ole pystynyt vielä läheskään riittävän hyvin johtamaan ammatillista liikettä ja työväen taloudellisia taisteluja. Pääpuutteet ovat siinä, että puolueemme ei ole levinnyt tarpeeksi laajalle työväenjoukkojen keskuuteen, ei ole saanut kyllin tehokasta toimintaa työpaikoille, eikä ole saanut riittävästi toimivia fraktioita ammatillisiin järjestöihin. Nämä puutteet ovat viime aikoina olleet omansa vaikeuttamaan mm sellaisten käsitteiden hämäännysten poistamista, että samoinkuin v. 1926 AJ:n kongressissa noskelaisia vastaan suoritettiin manööveri, niin muka nykyään myös Väisänen, Nurminen ym opportunistit vain taktikoivat ja manöveeraavat, vaikka tosiasiassa nämä jo päivänselvästi ovat periaatteellisen antautumisen tiellä noskelaisten edessä.
Puolueen vaikutuksen vahvistaminen ammatillisissa järjestöissä ja niiden johdossa on välttämätöntä. Kyetäkseen hyvin johtamaan työväen taloudellisia taisteluja ja ammatillisia järjestöjä on puolueemme soluverkko saatava laajennettua joukkojen keskuuteen ja ennenkaikkea suurille työpaikoille, ammatillisiin jäjestöihin on saatava lisättyä oikein toimivia kommunistisia fraktioita ja niiden ohjausta tehostettava. On myöskin vedettävä aktiivisia, koeteltuja ja tarmokkaita tovereita valmennettavaksi johtavaan työhön ammatillisessa liikkeessä. Vasta näillä edellytyksillä voidaan saada takeita, että meidän linjamme ja ohjeemme pannaan täytäntöön ammatillisissa järjestöissä.
Kaikissa järjestöissä on kommunistien ja heidän kannattajainsa ajoina pidettävä varansa, etteivät noskelaiset tai sellaiset opportunistiset »vasemmistolaiset», jotka voivat tiukassa paikassa loikata noskein puolelle, pääse millään häikäilemättömilläkään tempuilla saamaan asemia tai johtoa käsiinsä, sieppaamaan minkään järjestön omaisuutta tms.
Sanomalehtien ja ammatillisten lehtien sisältöön on nyt pantava erikoista huomiota. On katsottava, ettei näissä ajeta luokkataistelulinjalle vahingollista kantaa, ja jos on julaistu tai on julaistava siitä poikkeava kirjoitus, on siihen heti reageerattava ja osoitettava joukoille tuollaisen kannan turmiollisuus.
Puolueemme riveissä on pidettävä yllä hellittämätöntä aktiivisuutta ja vaadittava tiukkaa ohjeiden noudattamista sekä vastuunalaista oma-alotteisuutta. Puolueohjeiden rikkojia vastaan on heti käytettävä joukkojen painostusta ja puoluekuria. Fraktioilta on vaadittava säännöllistä työtä, kontrolloiden niitä sekä vaatien selostusta toiminnasta.
Kuultuaan selostuksen Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton talouden ja kulttuurin sosialistisesta rakennustyöstä, SKP:n konferenssi toteaa, että se tuotantokoneisto ja talous, jonka neuvostomaan työväki sai imperialistisen maailmansodan ja suurimpien kapitalististen maiden intervention jälkeen perinnöksi tavattomasti rappeutuneena (tehdasteollisuuden tuotanto v. 1920 vain n. 15 % ja maatalouden tuotanto n. 45 % v:n 1913 tuotantoon verraten), oli jo v. 1927-28 neuvostomaan proletariaatin ponnistuksilla ei ainoastaan pantu täyteen kuntoon, vaan vieläpä täydennetty uusilla tehtailla ja uusilla tuotantovälineillä niin, että tehdasteollisuuden tuotanto mainittuna vuonna jo kohosi 27 % ja maatalouden tuotanto 6 % v:n 1913 tason yläpuolelle. Ja nyt on Neuvostoliiton työväki ryhtynyt toteuttamaan suurta talouden sosialistista rakentamissuunnitelmaa, jonka mukaan neuvostomaan talouteen 5 vuoden kuluessa sijoitetaan seuraavat valtavat summat: teollisuuslaitoksien rakentamiseen ja laajentamiseen 20,4 miljardia ruplaa, sähköasemien rakentamiseen 3,1 miljardia, liikenteeseen 13,6 miljardia, maatalouteen 20,6 miljardia sekä kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin tarkoituksiin 16 miljardia. Koko talouteen yhteensä 86 miljardia rpl. Näiden valtavien suurten sijoituksien tuloksena kohoaa teollisuuden tuotanto v. 1932-33 lähes kolminkertaiseksi v:n 1927-28 tuotantoon verraten (tuotantovälineitä valmistavan teollisuuden tuotanto 3,3 kertaiseksi), tavaran kuljetus rautateillä n. kaksinkertaiseksi, maatalouden tuotanto 55 %:lla ja koko kansantalouden puhdas tuotanto yli kaksinkertaiseksi (24,4 miljardista 49,7 miljardiin ruplaan).
Tämä talouden rakennustyö käy selvästi sosialistiseen suuntaan ja muuttaa suuresti neuvostomaan talouden eri aineksien välisiä suhteita. Sosialistisien aineksien (valtion ja osuustoiminnalliset laitokset) ominaispaino lisääntyy seuraavasti: Varojen sijoituksista tulee sosialistisen sektorin osalle v. 1927-28 57 %, mutta v. 1932-33 jo 83,7 %; sijoituksista teollisuuteen, talouden johtavaan osaan, vastaavasti 66,5 %:sta — 96,2 %; suurteollisuuden tuotannosta vastaavat luvut 98,3 ja 99 %; tavarainvaihdosta vast. 86,1 ja 96,8 %. Maatalouden alalla paisuu sosialistinen sektori hyvin voimakkaasti: viljelysala kollektiivisissa ja neuvostotalouksissa lisääntyy vuoteen 1933 mennessä 27 miljoonaan hehtaariin, samalla kun yksityistalouksien piiri lakkaa määrällisesti kasvamasta, kun siltä yhä suurenevat väestömäärät siirtyvät yhteiskunnallistetun talouden piiriin, joka jo 5-vuotiskauden viimeisenä vuotena antaa lähes puolet kaikesta tavaraviljasta. Tämän kautta voitetaan nykyiset viljavaikeudet, vieläpä saadaan huomattavat viljamäärät ulkomaille vientiä varten ja siis jouduttamaan neuvostomaan teollistuttamista.
Tämän suuren rakennussuunnitelman toteuttamiseen on Neuvostoliiton proletariaatti käynyt innokkaasti ja rohkeasti, tietoisena siitä, että sen suoritettavana on tässä yhtä tärkeä iskutehtävä kuin oli rintamataistelu kansalaissodan kaudella yhdistynyttä vastavallankumousta ja ulkomaista imperialismia vastaan. Neuvostomaan proletariaatti tietää varsin hyvin, että tämän sosialistisen rakennusohjelman toteuttamisen ehtona on työn tuotantovoiman kohottaminen yli kaksinkertaiseksi ja että tämä vaatii, paitsi tekniikan viime saavutusten tasolla olevia uusia tuotantolaitoksia, myöskin proletaaristen joukkojen tietoisen oma-alotteisuuden kautta tapahtuvan tuotannon sosialistista järkiperäistyttämistä ja työkurin nousua. Vasta tällä pohjalla on suunniteltu tuotannon kasvu ja tuotantokustannuksien aleneminen 35:llä % saavutettavissa. Jo tämä viisivuotiskausi parantaa edelleen suuresti työväen elinoloja: 7 tunnin työpäivä tulee koko teollisuudessa pisimmäksi sallituksi työpäiväksi; työpalkat kohoavat 46 %:lla ja realipalkat, hintojen alentuessa, 70 %:lla.
Suuri sosialistinen rakennustyö Neuvostoliitossa on tehnyt turhiksi porvariston toiveet neuvostomaan kapitalistisesta kehityksestä, siitä että neuvostomaa saataisiin alistetuksi kapitalistisen maailman armoille, muutetuksi kansainvälisen pääoman siirtomaaksi. Kommunistisen puolueen johdolla on suurista vaikeuksista huolimatta voimakkaasti ja voitollisesti hyökätty kaupungin ja maaseudun kapitalistisia aineksia vastaan, vallattu ratkaiseva ylivoima sosialistisille talousmuodoille. Maatalouden suurmittainen kollektivisoiminen uuden tekniikan avulla, kone- ja traktoriasemien rakentaminen sekä sosialistisen teollisuuden voimakas kasvu siirtävät työväen ja talonpoikain liiton uudelle, tuotannolliselle pohjalle, lujittavat proletariaatin diktatuurin tärkeimpiä asemia. Jo menestyksellisesti alotettu 5-vuotissuunnitelman toteuttaminen vahvistaa neuvostomaan puolustuskykyä ja lujittaa siten koko maailman proletaarisen kumousliikkeen taisteluasemia. Samalla Neuvostoliiton edistyvä sosialistinen rakennustyö yhä vahvistaa kapitalististen maiden työväessä itseluottamusta ja taisteluhenkeä, se kun kouraantuntuvasti osoittaa, että vain työväki kykenee pelastamaan ihmiskunnan siitä umpikujasta, johon kuoleman tautia poteva kapitalismi on sen saattanut.
Neuvostoliiton eristäminen ja finanssisaarto olivat imperialististen maiden aseina niiden odottaessa Neuvostoliiton vähitellen alistumista kapitalistimaiden taloudelliseen riippuvaisuuteen. Kun nämä toiveet pettivät, niin näemme nyt imperialistien tarmokkaasti hankkiutuvan sotaan neuvostomaata vastaan sen sosialistisen rakennustyön tuhoamiseksi. Kuvaavana yrityksenä sodan provosoimiseen on Itä-Kiinan rautatien valtaus, teko, jonka takana selvästi näkyvät suurimperialistien kynnet. Suomenkin lahtarihallituksen sitoo taloudellinen pula entistä lujemmin suurimperialistien rengiksi. Konferenssi kehoittaa Suomen työväkeä entistä päättävämmin taistelemaan tätä sodan vaaraa vastaan ja tekemään osaltaan tyhjiksi kapitalistien yritykset häiritä sitä suurta sosialistista rakennustyötä, jota Neuvostoliitossa nyt suoritetaan.
Erikoisen tärkeää on taistelu noskeherroja vastaan. Nämä yhä selvemmin kapitalistien kätyreiksi vajonneet johtomiehet, joiden talutusnuorassa on vielä huomattava osa Suomen maalaisväestöä, joko salaavat joukoiltaan Neuvostoliiton suuren sosialistisen rakennustyön tai yrittävät sitä parjata, esittäen sen jonkinlaiseksi valtiokapitalistiseksi hommaksi. Tällä tavalla yrittävät he heikentää työväen luokkasolidarisuutta neuvostomaan työväestöä kohtaan ja helpottaa kapitalistien sodan valmisteluja. Puolueen tehtävänä on mahdollisimman voimaperäisen valmistustoiminnan kautta selvittää tosiasiat työväen suurille joukoille, synnyttää niissä elävä vakaumus sen sosialistisen rakennustyön valtavasta kansainvälisestä merkityksestä, jota Neuvostoliiton proletariaatti nyt suorittaa.
Kun Neuvostoliiton työväki puolueensa johdolla tarmokkaasti ja horjumatta rakentaa sosialismin perustaa, teollista maata, kollektivisoi maataloutta, samalla yllä tiukemmin hyökäten kapitalismin jäännöksiä vastaan sekä maaseudulla että kaupungissa, tunkien ne aste asteelta pois maaseudulla että kaupungissa neuvostotalousjärjestelmästä hävittämällä niiltä riiston pohjaa, niin se välttämättömästi kärjistää luokkataistelua ja aiheuttaa heilahteluja pikkuporvarillisissa aineksissa. Tämän pikkuporvarillisen spontaanisuuden painostus on ilmennyt oikeistolaisena opportunistisena horjuntana myöskin eräissä NKP(b):n osissa, jotka eivät kyllin hyvin ymmärrä kumouksen kehityksen teitä.
Tätä opportunistista horjuntaa on ilmennyt aina, mutta erikoisesti kehittyneenä oppositiona vasta viime aikoina. NKP(b):n puoluekokouksen jälkeen on entistä tiukemmin hyökätty kulakkien ja nepmannien kimppuun, voimakkaasti siirretty maataloutta kollektivismin pohjalle, sosialistisen rakennustyön vauhti ja mitat suuresti kasvavat. Samalla ovat suurentuneet myös rakennustyön eteen nousseet vaikeudet, jotka aiheutuvat kapitalismilta perityn talouden alhaisesta teknillisestä tasosta, siitä että valtavana enemmistönä on talonpoikien pientalous, ja myös luokkavihollisten (kulakkien ja uuden porvariston) tiukemmasta vastarinnasta. Sosialistisen rakennustyön paisuessa ja samalla puolueen ja työväenluokan kohtaamien vaikeuksien suuretessa alkoivat oikeistolaiset horjahtelut ilmetä yhä enemmän, lopulta muodostuen selväksi, opportunistiseksi oppositioksi puolueen sisällä, oppositioksi, joka esittää omaa linjaansa puolueen linjaa vastaan kaikissa perustavissa kysymyksissä.
Kun puolueen päälinjana on neuvostomaan nopea teollistuttaminen, niin oikeisto-opposition linjana on päinvastoin teollistuttamisvauhdin hidastuttamisvaatimus. Tätä vaatimustaan perustelevat oikeistolaiset sillä, että nopea vauhti »rikkoo tasapainon» taloudessa ja vain kiristää tavaranpuutetta. Eivät ymmärrä sitä, että nykyinen »tasapaino» (eri alojen välinen määrällinen suhde) »onkin rikottava», muutettava, sillä kapitalismilta peritty tuotantokoneisto ei ole rakentunut työtätekevien joukkojen todellisten tarpeiden tyydyttämistä varten. Eivät ymmärrä, että tavaran, tuotteiden puutteen pohjimmaisena syynä on tuotantovälineiden puute, ja että nopeasti kasvavat joukkojen tarpeet ovat tyydytettävissä ainoastaan nopeasti lisäämällä tuotantovälineiden määrää, siis voimakkaasti rakentamalla raskasta teollisuutta.
Kun puolueen kanta on se, että kysymys sosialismin voitosta on ratkaistavissa ainoastaan talonpoikaisen tuotannollisen yhteenliittämisen, kollektivisoimisen kautta maan nopean teollistuttamisen pohjalla hävittäjällä kulakit luokkana, niin oikeistolaisten kanta on aivan päinvastainen. He selittävät, että pääasiallisena keinona on yksilöllisen talonpoikaistalouden vaurastuminen vaihdon (oston ja myynnin) osuustoiminnallistamisen kautta ja että maaseudun kapitalistisetkin ainekset, kulakit, voivat rauhallisesti »kasvaa sosialismiin» osuustoiminnan ja proletaarisen valtion pankkien säännöstelevän ja ohjaavan toiminnan kautta, eivät ymmärrä, että köyhät ja keskivarakkaat taloudet eivät voi kohota vauraiksi talouksiksi, eivät voi hankkia eivätkä tehokkaasti käyttää tuotantovälineitä muutoin kuin liittymällä kollektiivisiksi suurtalouksiksi. Eivät ymmärrä, että nyt enää eivät riitä markkinamuodot työväen ja talonpoikaiston liiton perustaksi, että liitto on nyt välttämättä siirrettävä tuotannolliselle pohjalle, että yksilöllinen maatalous on muutettava sosialistiseksi ainoastaan siten, että suurteollisuus on tuotannollisessa yhteydessä maatalouden kanssa, muokkaa sitä kaltaisekseen siten, että itse maatalouteen luodaan proletariaatin hallitsevia kukkuloita (neuvostotaloudet, kone- ja traktoriasemat), joilla sosialistisen sektorin ja ennenkaikkea suurtalouden johtava osa maataloudessa turvataan.
Kun oikeistolaiset antavat väärän arvion talonpoikaistalouden yhteiskunnallisesta luonteesta, kun he selittävät, että talonpoikaistalouksien kehityksen perustavana liikuntavoimana on rikastumiskysymys, niin he siirtävät kulakkitalouden kasvavat piirteet keskivarakkaaseen talouteen, siten poistaen eron kulakin ja keskivarakkaan talouden väliltä, voidakseen sen jälkeen selittää mahdolliseksi kulakin »rauhallisen kasvamisen sosialismiin» yhdessä keskivarakkaan kanssa (Buharin). Näin he hämäävät sen tosiasian, että luokkataistelu kehityksen nykyisessä vaiheessa väistämättömästi kärjistyy ja vaatii työväenluokalta tarmokasta ja horjumatonta toimintaa luokkavihollista vastaan. Oikeistolaiset eivät näe sosialistisen rakennustyön nykyhetken erikoisuutta, sitä että samanaikaisesti esiintyvät erikoisen terävänä sekä proletariaatin diktatuurin väkivaltainen puoli (riistäjien vastarinnan tukahduttaminen) että sen järjestävä rauhallinen, kasvattava, ohjaava puoli (talonpoikaisten johtaminen, ohjaaminen, järjestäminen, uuden kurin kasvattaminen).
Kun puolue käyttää poikkeuksellisia toimenpiteitä kulakkeja vastaan viljanhankinnoissa ja yhä tiukemmin säännöstelee tavaranvaihtoa, niin oikeistolaiset selittävät, että puolue tekee talonpojista vain viljan pakolla luovuttajia ja palaa takaisin sotakommunismin menettelytapoihin. Nämä väitteet osoittavat, että oikeistolaiset eivät ole ymmärtäneet sotakommunismin eivätkä uuden talouspolitiikan olemusta. Sotakommunismin erikoisuutena oli markkinasuhteiden hävittäminen väkivaltaisin keinoin ja siten tukahdutettiin talonpoikaisten halu tuotannon laajentamiseen. Uusi talouspolitiikka taas ei ole milloinkaan merkinnyt täydellistä kaupan vapautta. Uuden porvariston suhteen on puolue aina ollut sovittamaton ja johdonmukaisen luokkataistelun kannalla. Mutta silloin kun uuteen talouspolitiikkaan siirryttiin, silloin oli kaikin muodoin saatava järjestymään tavaranvaihto maaseudun kanssa, ja siksi oli pakko sietää uutta porvaristoa. Oikeistolaiset tekevät hädästä hyveen selittämällä, että proletariaatin diktatuurin aikana porvaristo muka on yhteistyössä proletariaatin kanssa tämän taistelussa sosialismin puolesta. Kun nyt on luotu vankka taloudellinen pohja työväenluokan liitolle keskivarakkaan talonpoikaiston kanssa, kun koko neuvostomaata voimakkaasti muokataan sosialistiseksi, kun »vapaiden» markkinoin tilalle astuu suunnitelmallinen jako, joka vielä kyllä säilyttää oston ja myynnin muodon, niin nyt on uutta porvaristoa voitu ryhtyä tarmokkaasti tunkemaan pois neuvostomaan talousjärjestelmästä, tyyten sitä hävittämään.
Kun oikeisto-oppositio vastustaa neuvostomaan nopeaa teollistuttamista ja maatalouden kollektivisoimista, panee pääpainon yksilötalouteen, puolustelee kulakkia ja julistaa sen rauhallisesti kasvavan sosialismiin, niin se merkitsee luopumista proletariaatin johtoasemailta liitossa talonpoikaisten kanssa ja luisumista pikkuporvariston leiriin. Tämän vuoksi oikeisto-oppositiosta tulee kaikkien proletariaatille vihamielisten ainesten vetovoimakeskus, jonka kautta »kolmas voima» yrittää saada äänensä kuuluville. Objektiivisesti on oikeistosta tullut porvarillisen vaikutuksen johdatin työväenluokkaan.
Taistelu puoluetta vastaan taloudellisen rakennustyön pääkysymyksissä on vienyt oikeisto-opposition yhä pitemmälle taisteluun bolshevistisen puolueen järjestöperiaatteitakin vastaan, tiukkaa puoluekuria ja puolueen yhtenäisyyttä vastaan (väite, että heitä painostetaan puolueessa, fraktiotoiminta, periaatteeton liittoutumisyritys trotskilaisen opposition kanssa) sekä puolueen poliittisen linjan parjaamiseen (syytökset talonpoikaisten feodaalisesta riistämisestä, puolueen luisumisesta trotskilaisten »liikateollistamisen» kannalle, ajamaan politiikkaa, joka taannuttua maataloutta jne).
Samoin kuin Neuvostoliiton sisäpolitiikan kysymyksissä samoin myöskin kansainvälisen kumousliikkeen kysymyksissä on oikeistolaisilla NKP(b):n ja Kominternin linjasta tyyten eroava kantansa. Väärin arvioivat he kansainvälisen kumousliikkeen nykyisen kehitysetapin ja siitä johtuvat myös ajamaan väärää taktiikkaa Kominternissä. He vastustavat likvidaattorien erottamista Kominternistä, KI:n bolshevisoimista, jarruttavat — työväenluokan voimien mobilisoimista, eivät pidä välttämättömänä taistelun terästämistä sosialidemokratiaa ja eritoten sen »vasemmistoa» vastaan. Kieltävät sen tosiasian, että nykyinen ajanvaihe on imperialismin sisäisten ristiriitojen jyrkän kärjistymisen aikaa työväenluokan hyökkäystaistelujen aikaa, — lyhyesti: oikeisto-oppositio eroaa NKP(b):n ja KI:n kannasta kaikissa kansainvälisen kumousliikkeen perustavissa kysymyksissä. NKP(b):n oikeisto-oppositiosta oppeineen »järjestetystä kapitalismista» on tullut tukikohta kaikille oikeistolaisille KI:n eri osastoissa.
Opposition linja NKP(b):n sisäpoliittisissa kysymyksissä on kiinteässä yhteydessä sen linjan kanssa kansainvälisen kommunistisen liikkeen alalla. Siirtyminen talouden sosialistiseen rekonstruointiin neuvostojen maassa ja kansanvälisen työväenliikkeen kohoaminen kumoustaistelun korkeammalle asteelle ovat saman prosessin eri puolia, nim. kansainvälisen kumouksen eri puolia. Sen vuoksi taistelun logiikka pakottaa opposition asettumaan puolueen ja KI:n linjaa vastaan kansainvälisen kumouksen koko rintamalla.
Suurimpana vaarana on nyt kansainvälisessä kumousliikkeessä oikeistovaara. Se esiintyy usein epäselvin opportunistisin vaatimuksin, sovittelevana suhtautumisena selviinkin opportunistisiin ilmauksiin. Oikeistolaisuuden peittely ammatillisten, osuustoiminnallisten ym järjestöjen jokapäiväisessä työssä, ahdas käytännön kanta ja periaatteeton touhuaminen; se että peitellään taistelua oikeistolaisia vastaan ja siten muka tahdotaan suojella puolueen auktoriteettia ja yhtenäisyyttä — siinä eräitä sovittelukannan ilmenemismuotoja, jotka lamauttavat työväenjoukkojen kumouksellisen taistelutarmon. Siksi on välttämätön päättävä, jyrkkä taistelu ei ainoastaan selvää oikeistolaista opportunismia vastaan, vaan myöskin sitä puolustelevia sovittelukannan edustajia vastaan, sillä sovittelukannan paljastaminen ja voittaminen on itse oikeisto-opposition paljastamisen välttämätön ehto.
Neuvostoliiton Kommunistinen puolue on voitokkaasti selvinnyt kaikista oppositioista. Mutta niin musertavasti ja niin lyhyessä ajassa, kuin nyt itse tapahtumain kulku on todennut perusteettomiksi oikeisto-opposition väitteet ja kumonnut opposition, ei vielä mikään huomattavampi oppositio aikaisemmin ole tullut murskatuksi. Tämä osoittaa parhaiten NKP(b):n linjan oikeaksi.
Kommunistisen Internationalen VI kongressi analysoi tarkoin maailman tilanteen sekä hyväksymässään ohjelmassa ja päätöslauselmissa määritteli kommunististen puolueiden toiminnan päälinjan. X plenumi totesi kongressin arvion oikeaan osuneeksi ja antoi kommunistipuolueille toimintaohjeet nykyisenä ajankohtana. Näiden kokousten päätösten perusteella ja Kominternin johdon ohjeiden mukaisesti on SKP:n johto ohjannut puoluetyötä Suomessa, antaen siitä tarkkoja toimintaohjeita puolueen elimille ja järjestöille. Puoluekonferenssi toteaa tämän ohjelman vastanneen Suomen tilannetta ja vallankumouksellisen luokkataistelun vaatimuksia sekä vieneen tätä eteenpäin. Konferenssi katsoo, että puoluetyötä Suomessa on tehtävä edelleen SKP:n huhtikuun plenumin osoittamilla toimintalinjoilla. Konferenssi on päätöksillään oikeistovaarasta, toiminnasta ammatillisen liikkeen alalla ja organisatiokysymyksestä konkretisoinut puolueen tehtävät nykyisen ajankohdan vaatimuksien perusteella. Tämän lisäksi puoluekonferenssi hyväksyy erinäisiä direktiivejä puolueen KK:lle otettavaksi huomioon lähimmän ajan puoluetoimintaa ohjattaessa.
Puolueemme tähänastinen sodanvastainen taistelu ja viimeksi Punaisen Päivän kokemus on osoittanut, että siellä, missä sodanvastaisen taistelun tunnukset on viety joukkoihin ja kyetty ne yhdistämään työläisten jokapäiväisiin osittaisvaatimuksiin, on myöskin saatu valtavat joukot jalkeille taisteluun sotaa vastaan.
Katsoen siihen, että sodanvaara Neuvostoliittoa vastaan ei viime aikana ole suinkaan heikentynyt, on sodanvastaista taistelua hellittämättä jatkettava, yhdistämällä tämän taistelun kysymykset kaikkiin edessäoleviin joukkokamppailuihin.
Punaisen Päivän sodanvastaiselle taistelulle antamaa sysäystä on käytettävä tämän taistelun jatkamiseksi entistä tarmokkaammin, sen viemiseksi yhä laajempiin joukkoihin.
Käsi kädessä Suomen porvariston sotahankkeiden kanssa Neuvostoliittoa vastaan käy vastavallankumouksellisten voimien keskittäminen, kansalaissodan valmisteleminen ja väkivaltaisten, fasististen menettelytapojen käyttäminen porvariston taholta työväkeä vastaan. Sen vuoksi onkin taisteluun sodanvaaraa vastaan kiinteästi yhdistettävä taistelu fasismia ja porvariston kansalaissotavalmisteluja vastaan.
Tärkeimpinä käytännöllisinä tehtävinä sodan- ja fasismivastaiaen taistelun alalla pitää konferenssi nyt seuraavaa:
1) Sosialidemokratian rauhanhumpuukin »antimilitaristisen» petoksen todellisen luonteen paljastaminen suurille joukoille.
2) Entistä selvempi ja konkreettisempi porvariston sotahankkeiden paljastaminen ja taistelu oikeistolaista sodanvaaran aliarviointia vastaan puolueen riveissä ja vasemmistoliikkeessä.
3) Käytännöllisten sotilaspoliittisten kysymysten, sellaisten kuin armeija- ja suojeluskuntakysymysten, sotilaiden vaatimusten ym vieminen yhä suuremmassa määrässä joukkojen pohdittavaksi.
4) Nuorison antimilitaristisen työn auttaminen pääsemään lujalle pohjalle, jota sillä ei vielä ole.
5) Maalaisväestön, sotilaiden ja naisten joukkojen vetäminen liikkeellä taisteluun sotaa ja fasismia vastaan.
6) Puolueen järjestöverkon lujittaminen ensi kädessä siellä, missä se on tärkeätä sodan- ja fasisminvastaisen taistelun kannalta (metalli- ja sotatarvetehtaat, rautatie, satamat, armeija, maalaisväestö rautateiden varsilla jne).
7) Entistä tarmokkaampi taistelu suojeluskuntia vastaan, niiden hajoittamisen ja aseistariisumisen puolesta.
8) Sodan- ja fasisminvastaisen taistelun sekä työväen itsepuolustusta koskevien kysymysten entistä perusteellisempi selvittely puolueen aikakauslehdissä, opintotyössä ja joukkolehdistössä.
Konferenssi tehostaa puoluejohdon velvollisuutta huolehtia siitä, että annettujen ohjeiden perusteella alettu työttömyyskamppailu todella kehitetään laajaksi joukkoliikkeeksi nykyisen pulakauden tilanteen pohjalta lähtien. Puolueen järjestöjen on valvottava, että liikkeeseen todella vedetään kaikki työttömät, järjestyneet ja järjestymättömät, niin kaupungissa kuin maaseudullakin sekä samalla myös työssä olevat työläiset, työpaikoilta lähtien. Työttömäin asia on vietävä ammatillisiin järjestöihin, alkaen perusjärjestöistä, sekä muihin joukkojärjestöihin ja levitettävä liike maaseudun työväen ja pientalonpoikain joukkoihin. Erikoisen tärkeä on, että toiminta ei jää huonekokousten ja viranomaisille lähetettäväin lähetystöjen varaan, vaan kehitetään todella vaikuttavaksi liikkeeksi katumielenosoituksineen. On pidettävä huolta siitä, että taistelun kärki kohdistuu koko kapitalistista järjestelmää vastaan ja liike saa voimakkaan poliittisen joukkotoiminnan luonteen. Työttömäin asiassa eduskunnassa ja kuntain valtuustoissa esiintymiset, samoin kuin työttömäin keskuudessa suoritettava valistustoimintakin on ohjattava tapahtumaan samassa hengessä. Takeiden saamiseksi siitä, että ainakaan puolueen puolelta ei mitään laiminlyödä edellä osoitetun tarkoituksen saavuttamiseksi, on pantava toimeen annettujen ohjeiden noudattamisen tehokas kontrolli.
Pitäen silmällä tämän kauden luokkataistelun yleisiä kärjistymisnäköaloja sekä erikoisesti niiden kärjistymisedellytyksiä maaseudulla tulee puolueen päättävästi työskennellä maaseututyönsä kaikenpuoliseksi voimistuttamiseksi ja maaseudun luokkataistelun terävöittämiseksi. Erikoista huomiota on kiinnitettävä maaseudun varsinaisen proletariaatin, maa- ja metsätyöläisten taisteluun nostattamiseen ja niiden taistelujen järjestämiseen käyttämällä tässä työssä joukkotoiminnan organisatoorisina tukikohtina maa-, metsä- ja uittotyöväen liiton osastoja sekä työmaille ja kylille muodostettavia maatyöväen komiteoita ja luottamusmiehiä.
On tutkittava ja joukoille selvitettävä maanomistajaväestön keskuudessa tapahtuvaa differentioitumista (yhteiskunnallista erilaistumista eli jakaantumista), samalla selvittämällä proletariaatin ja köyhän talonpoikaisväestön välisen liiton luonnetta ja merkitystä tätoän hetken oloja ja tarpeita silmälläpitäen. Kominternin ohjelma niiltä osiltaan, joka koskee maaseudun työtätekevien kerrosten voittamista kommunistisen puolueen puolelle proletariaatin diktatuurin toteuttamiseksi sekä proletariaatin diktatuurin tehtäviä maataloudessa kuin myös muut kommunistien maaseututyötä koskevat KI:n päätökset on tehtävä tunnetuksi erikoisesti puoluelinjalla ja vasemmistolaisten työläis- ja maalaisköyhälistön kerrosten keskuudessa.
Katokamppailua on tehostettava ja laajennettava.
Nykyään ei ole kysymys köyhäin talonpoikain erikoisen liiton perustamisesta, mutta on tarkoin seurattava tyytymättömyys- ja oppositioilmiöitä taantumuksellisen maalaisliiton ja sosdem puolueen mukana kulkevan köyhän talonpoikaisväestön keskuudessa ja pyrittävä niitä tyytymättömyysilmiöitä syventämään. Porvariston perustaman »pienviljelijäpuolueen» luonteen ja pyrkimysten paljastamiseen on kiinnitettävä huomiota ja samoin on vahvistettava sekä entistä kiinteämmin ohjattava vasemmisto-opposition toimintaa pienviljelijäliitossa.
On annettava ohjeita maalaisproletariaatin ja köyhän talonpoikaisväestön keskuudessa suoritettavaa sodan- ja fasismivastaisia taistelua varten ja tarmolla työskenneltävä sen taistelun tehostamiseksi. Mahdollisimman pian julkaistava talonpoikia ja maalaistyöväkeä varten sotakysymystä ja Neuvostoliiton oloja selvittävät kirjaset.
Huomioon ottaen vasemmistolaisen kunnallistoiminnan laajuuden ja vasemmistoedustajain suuren lukumäärän kunnan valtuustoissa sekä kunnallisen toiminnan tähänastisen puutteellisen ohjauksen, tulee tästedes kunnalliseen toimintaan kiinnittää erikoista huomiota, ollen lähimpänä tehtävänä:
Ohjattava vallankumouksellista kunnallistoimintaa niiden periaatteiden mukaisesti, mitkä esiintyivät Kominternin II kongressin parlamenttitoimintaa koskevissa teeseissä sekä KI:n puolueen huhtikuun plenumin päätöksen pohjalla laaditussa v:n 1928 kunnallisvaaliplatformun arvostelussa, mikä on jo erikoisena kirjasena saatettu puoluelinjalle.
Julkaistava vasemmistolaisia valtuusryhmiä ja vasemmistojoukkoja varten erikoinen kunnallista toimintaa selvittävä ohjekirjanen.
Kiirehdittävä kunnallisen keskustoimiston perustamista.
Nykyisen tilanteen vaikutuksesta kiihtyvä kansallisuustaistelu vaatii sekin vallankumouksellisen työväen puolelta entistä tarkempaa huomiota ja tehokkaampaa toimintaa sen johdosta. Puolueemme on kyllä jatkuvasti osoittanut, mikä merkitys kansallisuuskysymyksellä on työväenluokan vapautustaistelussa sekä korostanut suomenkielisen proletariaatin velvollisuutta puolustaa ruotsalaisen vähemmistökansallisuuden itsemääräämisoikeutta aina Suomen valtioyhteydestä eroamiseen saakka. Mutta huolimatta siitä, että vasemmistolaisen työväenliikkeen taholta on tämä tunnustettu, ei siihen käytännössä ole suhtauduttu tarpeellisella vakavuudella eikä ponnella. Taistelua aitosuomalaisen porvariston natsionalistisia sortopyyteitä vastaan ei ole käyty niin horjumattomasti ja häikäilemättömästi kuin olisi pitänyt.
Tässä on saatava aikaan ratkaiseva käänne. Kansallisuussorron kaikkia ilmauksia vastaan on käytävä päättävää taistelua ja samalla selvitettävä suomalaisille työläisille ja työtätekeville talonpojille, kuinka suomalaisen porvariston aitosuomalaisen kiihotuksen tarkoituksena on vain johtaa heidän huomiotaan pois hetken polttavista kysymyksistä. Samalla on paljastettava sosdem johtajain kaksinaamaisuus kansallisuuskysymyksessä, he kun yrittelevät peitellä natsionalistista kantaansa (Ahvenanmaan itsemääräämisoikeuden kieltäminen) parlamenttaarisella keinottelupolitikoimisella ruotsalaisten herrojen kanssa.
Ruotsalaisen väestön ja maalaiskansan suuri enemmistö on seurannut porvarillisia ja sosdem johtajia siinä harhaluulossa, että ne todella taistelevat ruotsalaisen kansan etujen ja oikeuksien puolesta. Niiden paljastamiseksi ja ruotsalaisen työväen ja työtätekeväin talonpoikain irrottamiseksi tällaisista herrasjohtajista on suomalaisen työväen kaikilla tavoin, sanoin ja teoin osoitettava, että sillä ei ole mitään osaa enempää suomalaisten porvarien sortopolitiikassa kuin sosdem johtajain porvariston sortopolitiikan pettämispelissäkään.
Ruotsalaisen työväen etujoukon, joka on joutunut puolueemme vaikutuspiiriin, on aika asettua itsenäiselle kannalle ruotsalaisen kansallisen taistelun kysymyksissä. Sen on astuttava leppymättömän, päättävän taistelun eturiviin ruotsalaisten kansallisten oikeuksien puolesta suomalaisen porvariston sortopyyteitä vastaan. Sen on samalla taisteltava ruotsalaisten porvarien ja sosdem johtajain sovitteluhommia vastaan suomalaisten sortajain kanssa, todistamalla ruotsalaiselle työtätekevälle kansalle, että niiden johdolla eivät sen kansalliset edut tule valvotuiksi. Tässä taistelussa on Suomessa ruotsalaisten kansallisten etujen rinnalla vedettävä etualalle työväen, pientalonpoikain ja työtätekeväin kalastajain luokkavaatimuksia, täten kehittäen ruotsalaisten kansallisuustaistelun ohella ruotsalaisten riistettyjen työtätekevien joukkojen vetämistä vallankumoukselliseen luokkataisteluun. Kannattamalla sellaisia ruotsalaisten erikoisvaatimuksia, kuin ovat Ahvenanmaan maakäräjäin maan kiinteimistöjä ja asevelvollisuutta koskevat päätökset, joiden avulla Ahvenanmaan porvarit koettavat säilyttää ruotsalaisen työväen ja työtätekeväin talonpoikain luottamusta sekä eristää näitä suomalaisista luokkaveljistä, on meidän havainto-opetuksen kautta autettava ruotsalaisia työtätekeviä joukkoja vapautumaan harhoista ja nousemaan taisteluun omaa porvaristoaan vastaan.
Puolueemme toimintaa ruotsalaisten työläisten, työtätekevien kalastajain ja pientalonpoikain joukossa on voimistutettava ja käytävä järjestelmällistä taistelua vaikutuksen saamiseksi sellaisissa ruotsalaisissa joukkojärjestöissä, joissa on paljon työtätekevää kansaa ja jotka voidaan voittaa työväen vallankumouksellisen taistelun tukikohdiksi. Niin puoluejärjestöissä kuin yleisessä joukkotoiminnassa on edistettävä käytännöllistä kansainvälistymistä ja hyvää yhteistoimintaa ruotsin- ja suomenkielisten työläisten kesken.
Konferenssi katsoo, että työläisnaisten edustajaliike on entistä enemmän saatava muodostumaan sekä järjestyneet että järjestymättömät käsittäväksi joukkoliikkeeksi, jonka ennenkaikkea on pohjauduttava työpaikoille. Edustajaliikkeessä vallinneet puutteellisuudet, kuten liikkeen riittämätön ankkuroiminen työpaikoille, edustajain työn epäsäännöllisyys; ja osittain kokonaan puuttuminen kokousten väliajoilla, heikko asema, maaseudun työtätekeväin naisten keskuudessa ja kykenemättömyys kiinnittää edustajat työkautensa päätyttyä työväen luokkataisteluliikkeeseen, ovat sellaisia puutteita, joiden poistamiseen on kiinnitettävä vakavaa huomiota.
Edustajaliikkeen on tarkasti seurattava työläis- ja talonpoikaisnaisten pienempiäkin taloudellisia ja poliittisia vaatimuksia, pitäen niitä toiminnan lähtökohtina, vieden samalla etualalle taistelua laajempien luokkavaatimusten puolesta ja vetäen liikehtimisiin mukaan työtätekeväin naisten joukot maalla ja kaupungissa. Edustajaliike on saatava juurrutetuksi ensi kädessä suuriin tehtaille ja työpaikoille ja liike yleensä lujittumaan kaupungin ja maaseudun työtätekevien naisten keskuudessa. Edustajakokousten pitäminen on saatava säännölliseksi, mahdollisimman lyhyin väliajoin uusiintuvaksi ja, missä suinkin mahdollista on, kuukausittain tapahtuvaksi. Samoin on edustajain työ järjestettävä säännölliseksi ja heidän osanottonsa työväen taloudelliseen ja poliittiseen luokkataisteluun yhtäjaksoiseksi. Paitsi edustajain selostusvelvollisuuttä yleisten edustajakokousten jälkeen, on alettava toteuttaa kaikkien edustajain työvelvollisuutta valtuuskautena (esim. osallistuminen lakko- ja palkkaliikkeisiin, taistelu rikkuriutta vastaan, toiminta poliittisissa kamppailuissa, reageeraaminen lasten liikkeeseen, erikoisesti koulun kysymyksiin, vankien huoltotyöhön, lehtien ja kirjallisuuden levitys yms). Edustajille annettujen erilaisten tehtävien toimeenpanoa on ohjattava ja tarkkailtava.
Edustajat on valtuuskautenaan ja varsinkin sen päätyttyä vedettävä mukaan säännölliseen työväen luokkaopiskeluun ja järjestötyöhön. Tämänlaisen kouluutuksen saaneen joukon parhaimmisto on vedettävä puolueen riveihin.
Ammatilliset järjestöt on saatava tukemaan naisten edustajaliikettä, kuitenkin varoen, etteivät ammattiosastojen naisedustajat tule korvaamaan työpaikoilta valittavia edustajia. Kaikkien muidenkin työväenjärjestöjen on annettava tukeaan naisten edustajaliikkeelle.
Puolueen johto edustajaliikkeeseen nähden on turvattava luomalla fraktioverkosto edustajaliikkeen julkisiin johtoelimiin.
On ryhdyttävä järjestämään yhteyttä Suomen edustajaliikkeen ja Neuvostoliiton, lähinnä Neuvosto-Karjalan ja Leningradin alueen työläis- ja talonpoikaisnaisten edustajaliikkeen kesken.
Konferenssi katsoo välttämättömäksi, että puolueen johto jatkaa, voimistuttaa ja lujittaa käynnissä olevaa opposition yhteysliikettä TUL:n sisällä työväen luokkavoimien kokoamiseksi yhteiseen riittämään porvaristoa ja noskelaisia vastaan liikkeen enemmistön voittamiseksi ja yhä laajempien vasemmistolaisten vaikutuksen alla pysytettävien joukkojen vetämiseksi sekä TUL:n riveihin että myöskin TUL:n ulkopuolella oleviin vasemmistolaisjärjestöihin.
Viimemainitun tarkoituksen saavuttamiseksi on käytävä suurta kamppailua kaupungissa ja maaseudulla, että todella laajat joukot tulisivat vedettyä mukaan työväen urheiluliikkeen piiriin ja että liike enemmän kuin tähän asti saisi joukkourheilun suunnan ja pääsisällön. Tämän suuntaista kamppailua on käytävä työväen ja maalaisköyhälistön keskuudessa vetäen tähän mukaan julkiset joukkojärjestöt kautta linjan.
Urheiluliikkesssä olevan opposition voimien kokoamiseen on aatteellisen taistelun tukikohdiksi muodostettava julkisia yhteyskomiteoita luokkakannalla olevien, liitosta erotettujen ja liitossa olevain sekä vasta liittyvien joukkojen aatteellisen taistelun ja poliittisesti tiiviin yhteisrintaman yhdyssiteeksi, kuitenkin niin, etteivät yhteyskomiteat esiinny organisatoorisina uuden liiton eliminä, eivät kanna jäsenmaksuja, eivät järjestä kilpailuja jne., vaan aktivisoivat vasemmistolaisen urheilusivustan yhtenäistä esiintymistä ja toimintaa.
On johdonmukaisesti taisteltava kaikkia vasemmiston keskuudessa ilmeneviä oikeistolaisia ja »vasemmistolaisia» horjahteluja ja haparoimista rastaan, kuten puolueettomuuspyrinnöt, uuden liiton perustamispuuhat tässä vaiheessa, vasemmistolaisen nuorison ja naisten osuuden väheksyminen, eräiden aktiiviurheilijain porvarisleiriin loikkaamiset ym, mitkä kaikki ovat omiaan hidastuttamaan lujan yhtenäisen ja laajan luokkatietoisen urheiluliikkeen rintaman muodostamista.
Kapitalististen valtioiden ulkonaisten ja sisäisten ristiriitain kärjistyminen kapitalismin nykyisenä kautena, taloudellinen pula, jonka vallitessa kapitalistit siekailematta toimeenpanevat tuotannon ratsionalisoinnin, jonka yhtenä seurauksena on nuorten työläisten yhä suurempi osallistuminen tuotantoon ja alistaminen pääoman häikäilemättömän riiston kohteeksi sekä samalla myös taistelun kiihtyminen kommunistisen liikkeen ja toiselta puolen porvarillis-sosdem liikkeen välillä, — kaikki nämä seikat asettavat nyt kommunistiselle nuorisoliitolle Suomessakin nuorten työläisten voittamisessa vallankumouksellisen liikkeen puolelle tärkeämmät tehtävät kuin koskaan ennen.
Näiden tehtäväin laajuuteen katsoen SKNL on vielä liian heikko. Viime vuotisen jäsenmäärän laskun jälkeen on siinä kuitenkin ollut havaittavissa hidasta nousua. Samanaikaisesti on talonpoikaisnuorison ja naisten prosenttimäärät liiton jäsenistössä kasvaneet ja aktiivisuus lisääntynyt. Liiton järjestö verkko on laajentunut suhteellisesti hitaammin kuin jäsenmäärä.
Suuri epäkohta on työmaasoluverkoston heikkous. Tämä osoittaa sitä, että liitossa ovat vielä voitolla alueelliset järjestömuodot, joiden puitteissa ei kyetä suorittamaan nykyaikaisen vallankumouksellisen joukkoliikkeen tehtäviä. Organisatooriset puutteet ja heikkoudet johtuvat liittoa kohdanneista valtiovallan suorittamista vainotoimenpiteistä, jäsenten keskuudessa vallitsevista legaalisista harhoista ja liiton johtavien elimien puutteellisesta toiminnasta jäsenmäärän lisäämiseksi ja työpaikkatoiminnan edistämiseksi.
Oikeistovaara on SKNL:ssä ilmennyt legaalisen toiminnan edelleasettamisena, nuorten työläisten taistelutahdon aliarvioimisena kamppailuja järjestettäessä (Punainen Päivä, kansainvälinen nuorisopäivä). Jopa eräiden jäsenten taholta illegaalisen toiminnan likvidoimispyrkimyksenä. Sovittelevaisuus on myöskin ilmennyt vanhempien työläisten opportunististen virheiden arvostelematta jättämisenä. Vasta viimeaikoina on arvostelussa päästy alkuun ja näyttää nuorisoliitto pystyvän käymään taistelua oikeistolaisopportunistista horjahteluja vastaan.
Liiton poliittisessa toiminnassa on myöskin esiintynyt heikkoutta. Antimilitaristinen työ ei ole muodostunut laajaksi joukkokamppailuksi ja on siinä jätetty tärkeitä legaalisia kysymyksiä käsittelemättä (omaisten päivät Tampereen rykmentissä). Harhaanjohtava pasifistinen virhe oli Helsingin nuorten työläisten Punaisena Päivänä esittämä tunnus: ei koskaan enää sotaa.
Taistelussa sosdem työläisnuorisoliikettä vastaan on ollut heikkouksia sekä eräissä tapauksissa toteutettu väärää yhteisrintamataktiikkaa (sosdem nuorisolle tehdyn yhteisrintamatarjouksen jättäminen Helsingin sosdem nuoriso-osastolle Punaisen Päivän edellä, joka virhe tuli vielä suuremmaksi, kun ei tarjouksen hylkäämisen jälkeen sosdem nuorisojohtajiston osuutta sodan valmisteluihin tarpeeksi hyvin paljastettu). Taistelu porvarillisia nuorisojärjestöjä vastaan on myöskin ollut heikkoa.
Parhaiten onnistui liitto Punaisen Päivän kamppailussa kokoamaan nuorten työläisten joukkoja, ilmaisemaan taistelutahtonsa imperialistisia sotia vastaan, vaikka Punaisen Päivän mielenosoitusten järjestelyssä ilmeni suuria heikkouksia. Puolueen esittämän poliittisen joukkolakkotunnuksen läpivieminen paikallisten puolue-elinten vastustuksesta huolimatta eräillä paikkakunnilla (Helsinki, Vaasa) osoitti kuitenkin tässä tapauksessa nuoriso-elinten huomioon otettavaa aktiivisuutta. Kansainvälisen nuorisopäivän heikko järjestely vaikutti, ettei nuorisojoukkojen aktiivisuus päässyt ilmenemään.
Poliittisen toiminnan kansallista rajoittuneisuutta osoittaa useiden tärkeiden kansainvälisten kysymysten heikko käsittely (Neuvostoliiton ja Kiinan selkkaus, Berlinin vappu) tai kokonaan käsittelemättä jättäminen (Indian tapahtumat).
Taloudellis-ammatillisessa työssä ei liitto ole osannut taloudellisten taistelujen yhteydessä tuoda liiton taloudellis-ammatillisia vaatimuksia suurten työläisnuorisojoukkojen tietoon eikä ole pystynyt ohjaamaan nuoria työläisiä taisteluun taloudellisten vaatimusten puolesta.
Liiton maaseututyössä on myöskin suuria puutteellisuuksia. Liiton järjestöverkko maaseudulla on vielä pieni. Maaseudun työtätekevän nuorison mukaan vetäminen on tapahtunut lyhytaikaisten kamppailujen yhteydessä. Sitkeätä, hellittämätöntä taistelua maalaisnuorison valloittamiseksi ja liiton maalaisnuorison vaatimusten tunnetuksi tekemiseksi ei ole käyty.
Legaalisiin nuorisojärjestöihin on liiton vaikutus melko hyvä. Niissä (opintoyhdistykset, järjestönuorten liike) on ollut viime aikoina havaittavissa voimakasta nousua. Se ilmenee järjestöverkon laajenemisessa ja niiden poliittisenkin aktiivisuuden kohoamisessa (poliittinen ryhmäopiskelu, taistelu koulujen militarisoimista vastaan, osanotto vaali- ym julkisiin kamppailuihin). Tätä osottaa myöskin komiteatoiminnan laajentuminen ja vakiintuminen sekä agitpropryhmäverkoston kehittyminen.
Liiton ja vasemmistotyöväen sanomalehtien suhde ei ole ollut hyvä. Sanomalehdistö ei ole tarpeeksi tarmokkaasti osallistunut liiton kamppailuihin mm sotilastyössä ja kv. nuorisopäivän kamppailun järjestämisessä.
SKNL:n tärkeimpänä lähiajan tehtävänä on työväenluokan nuorison enemmistön valtaaminen vaikutuspiiriinsä. Sitä varten on heti toteutettava KNI:n V kongressin määrittelemä käänne toiminnassa, mikä tarkoittaa jäsenmäärän huomattavaa lisäämistä, soluverkon laajentamista etupäässä suurille työpaikoille, taloudellis-ammatillisen työn tehostamista ja sen saattamista yhdeksi liiton työn pääaloista, liiton järjestöverkon levittämistä maaseudulle, ruotsalaisen nuorison keskuuteen, strategisesti tärkeille paikkakunnille sekä legaalisten vallankumouksellisten joukkojärjestöjen voimakasta kehittämistä liiton fraktioiden johdolla ja ohjauksella.
Sodanvastaista taistelua on tarmokkaasti jatkettava ja kehitettävä.
Oikeistovaaraa ja siihen sovittelevasti suhtautuvia aineksia vastaan on liiton elinten taholta käytävä päättävää taistelua. Tämä taistelu on vietävä työpaikoille laajojen nuorisojoukkojen keskuuteen.
Sotilastyössä on myös heti aikaan saatava käänne siten, että sotilasvalmennustyön lisäksi, jota on entistä laajemmin ja tarmokkaammin tehtävä, kutsuntojen yhteydessä järjestetään pitempiaikaisia joukkokamppailuja yhteyden solmiamiseksi armeijassa ja ulkopuolella olevan työtätekevän nuorison välille.
Sosdem nuorisoliikkeen valheellisen sisällön, varsinkin antimilitaristisen humpuukin ja sen johtajiston petturuuden paljastamista on tehtävä entistä tarmokkaammin imperialistisen sodanvastaisen taistelun ja muiden taistelukysymysten yhteydessä sekä sen kautta temmattava vielä heidän mukanaan kulkevat nuoret työläiset vallankumouksellisen liikkeen puolelle.
Maaseudun työtätekevän nuorison valloittaminen on lähiajan iskutehtävä, joka on suoritettava maaseutunuorison omista oloista johtuvain kysymysten pohjalla käytävän taistelun kautta.
. Legaalinen työväen lehdistö on saatava tukemaan nuorisokamppailuja ja liiton illegaaliset lehdet »Nuori Kommunisti» ja »Nuori Kaarti» on saatava poliittisesti linjaa valaiseviksi ja käytännöllistä työtä ohjaaviksi jäsen- ja joukkolehdiksi.
Liiton jäsenten poliittiseen kasvatukseen on kiinnitettävä entistä suurempaa huomiota. Kansainvälisiin kysymyksiin on säännöllisesti tutustutettava kaikki liiton jäsenet. Jokainen jäsen on saatava aktiiviseksi. Soluissa on saatava aikaan säännöllinen poliittisten aineiden opiskelu legaalisen ja illegaalisen kirjallisuuden avulla liiton keskusjohdon antamien ohjeiden mukaan.
Säännöllinen yhteys liiton ja puolueen eri elinten välillä on heti toteutettava.
Tehdyt virheet on säälimättömän itsekritiikin avulla paljastettava ja poisjuuritettava.
[1*] SKP:n V puoluekonferenssi pidettiin kesällä v. 1928. Konferenssissa käsiteltiin seuraavat kysymykset: Suomen valtiollinen tila ja puolueen lähimmät tehtävät, Suomen osuus sodanvaaran kysymyksessä, Suomen poliittinen tila ja sen vaatimat toimenpiteet, siirtomaakysymys ja selostus KI:n ohjelmasta. Konferenssi ei vahvistanut varsinaisia viimeistellyssä muodossa laadittuja päätöslausuntoja, vaan antoi puolueelle orientoitumisen suunnan ja ohjeita lähiajan toimintaa varten.
[2*] Vällärin, Kulon ym valmius liittää Suomen AJ Amsterdamiin; noskelaishajoittajain rukoileminen AJ:n johtoon VIII:ssa edustajakokouksessa; Väisäsen ehdotus AJ:n toimikunnan ensimmäiseksi julkilausumaksi: Väisäsen AJ:n maaseutujärjestäjille antamat ohjeet, ettei saa puhua mitään sosdemokraateista eikä edes antautua väittelyyn niiden kanssa; työläisten kieltäminen ottamasta osaa mielenosoituslakkoihin ohranavainoa vastaan; AJ:n toimikunnan kieltäytyminen ilmaisemasta myötätuntoa Göteborgin sodanvastaiselle konferenssille; AJ:n toimikunnan eräät »rakentavat» lausunnot hallitukselle ja sen eri elimille jne.