Suomen Kommunistinen Puolue ei ole vielä voittanut sitä kriisiä (pulatilaa), johonka puolue ja koko vallankumouksellinen työväenliike Suomessa joutui porvariston viime vuotisen päällekarkauksen sekä SKP:n oman ja julkisten vasemmistolaisten työväenjärjestöjen opportunistisen antautumisen johdosta fasistimullistuksen edessä.
Puolueemme on onnistunut vuoden aikana panemaan jälleen järjestökoneistonsa sekä keskuksessa että tärkeimmissä piireissä jossain määrin auttavaan kuntoon, joskin sen toiminta edistyy vain hyvin hitaasti, alituisessa kireässä taistelussa fasisti- ja poliisiahdisteluja vastaan, missä taistelussa ei ilman osittaisia raskaitakaan iskuja eteenpäin päästä. Ei ainoastaan puolueen johtavat kaaderit, vaan sen järjestöjen rivitkin ovat suureksi osaksi uusiintuneet ja organisatorisesti vahvistuneet. Mutta puoluejärjestöjen elävä yhteys laajoihin työväen joukkoihin on vielä saavuttamatta. Vallankumouksellisen joukkotyön ja työväen joukkotaistelujen alalla suurporvariston luokkasorron eri muotoja vastaan on puolueemme vielä vanhan toimettomuuden ja saamattomuuden pauloissa. Siis tällä kaikkein tärkeimmällä alalla on puolueemme bolshevisoituminen, opportunistisen maatumisen voittaminen teossa ja toimessa, sen mukaisesti kuin Kominternin Tp. Komitea ja SKP itse on päättänyt, vasta alulla ja vaatii nyt edessä olevana aikana osakseen jokaisen puolueen jäsenen täyden huomion ja entistä suuremman tarmon.
1) Vuoden kokemus osoittaa, että SKP:n viimevuotinen puoluekonferenssi oli täysin oikeassa määritellessään Suomen porvariston valtajärjestelmän uusimman asteen merkitsevän suurporvariston fasistista diktatuuria. Tämä diktatuurijärjestelmä on esiintynyt ja yhä esiintyy ennen kaikkea seuraavissa päämuodoissa.
a) Suurporvaristo on ottanut omien pääedustajiensa, finanssipääoman edustajien, kokoomuspuolueen ja sitä lähinnä olevien aineksien käsiin välittömän johtovallan koko hallitusjärjestelmässä (presidentti, tosiasiallinen johto hallituksessa, eduskunnassa, hallinnossa, armeijassa, suojeluskuntalaitoksessa jne.), käyttäen samalla näennäisinä vapaina käsivarsinaan yhtäältä lapualaisliikettä ja toisaalta sosdemokraattisen oppositionsa koneistoa;
b) työväenluokan valtiollisen ja taloudellisen luokkataistelun parlamenttaaristen, kunnallisten ynnä kaikkien muiden laillisten oikeuksien ja laillisten järjestöjen (Ammattijärjestön, eduskunta- ja vaalijärjestöjen, sanomalehtien ym.) väkivaltainen tuhoaminen ja kaiken vallankumouksellisen työväenliikkeen ilmausten järjestelmällinen, raivoisa vainoaminen ja terrorisoiminen niin laittomin kuin laillisinkin keinoin;
c) suuri järjestelmällinen työpalkkain alentaminen ja muidenkin työehtojen häikäilemätön kiristäminen kaikilla teollisuusaloilla, joukkotyöttömyyden hyväksikäyttäminen suoranaisen pakkotyön käytäntöönottamiseksi laajassa mittakaavassa;
d) maalaisköyhälistön ja laajain omistavainkin talonpoikaisjoukkojen puhtaaksi ryöstäminen ja äärimmäiseen kurjuuteen polkeminen suurkapitalistien voittoetujen ja rikastumisen turvaamiseksi;
e) hillitön sotavarustelu ja täysin fasistinen ulkopolitiikka Neuvostoliittoa vastaan.
On välttämätöntä ja tärkeää kommunistien puolelta entistä selvemmin osoittaa työtätekevän kansan laajoille kerroksille tämä Suomessa vallitsevan hallitusjärjestelmän fasistinen luonne, jonka kieltäminen ja peittäminen ja melkein kansanvaltaiseksi maalaaminen on nykyään Suomen sosdemokratian johtajain pääkeino — eikä suinkaan vaaraton ja tehoton keino — joukkojen pimittämiseksi pysymään heidän vanavedessään ja siten passiivisesti kannattamaan pankkiherrain svinhufvudilaista diktatuuria.
2) Ensimmäisenä päävaikuttimena, joka Suomen suurporvaristoa sysäsi fasistiseen vallankäyttöön, oli pyrkimys sen avulla turvata riistosaaliinsa, jota uhkasi kapitalistisen talouden pula. Taloudellinen maailman pula, ollen — kuten Kominternin XI täysistunto sen osotti — kapitalismin yleisen kriisin pohjalla kehittynyt historian suurin talouspula, on kuluvana vuonna yhä tiukemmin kiristänyt Suomen ulkomaankauppaa. Talouspulan pääsyynä on Suomessa kuitenkin pidettävä sitä seikkaa, että finanssipääoman (pankkien sekä teollisuus- ja maatalousrenkaiden) voiton saalistus on joutunut räikeään ristiriitaan tuotantovoimien kehityksen kanssa sekä teollisuudessa että maataloudessa. Toisin sanoen tuo voiton saalistus vaikeuttaa ja kahlehtii elävän työvoiman kehitystä, tuotantotekniikan edistystä ja ylipäänsä kansantalouden kohoamista korkeammalle asteelle. Tämän ristiriidan voittamiseksi ovat Suomen suurkapitalismin johtajat ottaneet käytäntöön aito kapitalistisen menettelytavan: työtätekevän kansan enemmistön häikäilemättömän rosvoamisen. Fasistisen valtakomennon avulla ovat suurkapitalistit, kuten kapitalistiset maanviljelijätkin kautta linjan hyökänneet työtätekevän kansan elintason kimppuun. Heti fasistikumouksen suoritettuaan riensi porvaristo alentamaan työväen palkkoja niin teollisuudessa kuin maataloudessakin. Tätä on jatkettu koko kuluneen vuoden. Useilla aloilla on palkat alennettu puoleen ja vielä enemmänkin. Työväkeä on joukottain heitetty työttömyyteen. Erityisesti maaseudulla on työläisiä työssä orjasopimuksella ja mahapalkalla ja hallitus on valmistuttanut suunnitelman työttömien kahlehtimiseksi pakkotöihin. Samaan aikaan on lisättyjen tullien ja monopoolien avulla kiristetty hintakiskontaa. Turvatakseen varat sortovaltansa virkakoneistoa, kapitalisteille annettavia avustuksia ja sotavarustelutarkoituksia varten on hallitus korottamistaan korottanut kansan veroja ja pyyhkii pois jo hyväksyttyjä määrärahoja noin 700 milj. mk. edestä, sekä ensi vuoden budjetista vielä paljon enemmän, etupäässä vähentäen yleisiin töihin, työpalkkoihin ja sivistystarkoltuksiin kuuluvia määrärahoja.
Maaseudun puolproletaarit ja pientalonpojat ovat joutuneet huutavaan hätään. Pohjolassa syödään jo pettua. Lisätyt verot ja tullit sekä koronkiskonta ja lainain uloshaut sortavat keskitalonpoikiakin konnuiltaan. Tuhansilta talonpojilta on ryöstetty omaisuus. Toiset saavat vielä asua maitaan koronkiskurien velkaorjina. Myöskin iso osa pikkuvirkailijoista, opettajista, konttorihenkilökunnasta, käsityöläisistä yms. kärsii puutetta.
3) Työväenluokan vastustuskyvyn masentamiseksi ja sen vastahyökkäysten ehkäisemiseksi on porvaristo koko vuoden jatkanut sen järjestöjen terrorisoimis- ja tuhoamispolitiikkaa sekä sen valtiollisten oikeuksien ja vapauksien hävittämistä. Viime syksyn terrorivaaleilla, joissa puolueemme kärsi täyden tappion, valittu eduskunta on hyväksynyt fasistiset lait, joiden nojalla luokkatietoiselta työväeltä riistetään valtiollinen ja kunnallinen äänioikeus sekä laillistettiin hallituksen, virkamiesten ja lapualaisten väkivalta työväkeä vastaan. Tätä työväen kuristusta on vielä täydennetty kaikilla pakkomääräyksillä ja työmaaterrorilla, jonka toimeenpanemista sosialifasistit tehokkaasti ovat edistäneet. Suomen Ammattijärjestö sekä muut vasemmistolaiset työväenjärjestöt on lakkautettu ja sosialifasistit ovat rosvonneet työväen lehtiä, kirjapainoja ja yhdistystaloja. Erikoisesti on ohranavaino kohdistunut kommunistista puoluettamme vastaan, jonka porvaristo ymmärtää ainoaksi voimaksi, joka järjestää työväen ja talonpoikaisten voimia fasistista diktatuuria ja koko kapitalistista järjestelmää vastaan.
4) Fasistikumous merkitsi myöskin Suomen suurporvariston häikäilemättömän avointa etenemistä hyökkäävän ulkopolitiikan tiellä, ennen kaikkea vastavallankumouksellisen rosvosodan valmistelussa Neuvostoliittoa vastaan. Suomella on imperialististen suurrosvojen kätyrinä ja kansainvälisen taantumuksen tukikohtana tulevan imperialistisen sotarintaman pohjoissiivellä erikoisen tärkeä osuus aseellisen päällekarkauksen valmisteluissa Neuvostoliittoa vastaan. Johtavien kapitalististen maiden porvariston ja sosialifasistien esimerkkiä noudattaen on valkoinen Suomi sosdemokraatteineen innolla ottanut osaa kaikkiin kansainvälisiin neuvostovastaisiin parjauskamppailuihin (»uskonvainot», »sosialistivainot», »polkumyynti», »pakkotyö»). Suoranaista sotilaallista yhteistoimintaa Suomen ja muiden pahimpain neuvostovihollismaiden välillä ovat osoittaneet mm. laivasto- ja upseerivierailut, Ranskan johtavien militaristien erikoinen huomio »onnettoman Suomen» kohtaloon jne. Laajain kansankerrosten yllyttämistä kannattamaan neuvostovastaista sotaa ja Suomen suurporvariston omia imperialistisia anastuspyyteitä sekä kansan huomion kääntämistä pois oman maan olojen kurjuudesta tarkoittaa Suur-Suomi-propaganda, valhetulva Inkerin ja Karjalan talonpoikain »sorronalaisesta» asemasta, kiihtyvä venäläisvihan lietsonta, neuvostovastainen boikottaus. Tuoreimpina todistuksina Suomen porvariston voimaperäisestä neuvostovastaiseen sotaan valmistumisesta ovat tuntuvasti lisätyt sotilasmenot, asevarustelujen 6-vuotissuunnitelma, strategisten rauta- ja maanteiden valmistelu, sotalaivain rakentamisen kiirehtiminen, ilma- ja kaasusodan välineiden kehittäminen, suojeluskuntain sotaharjoitusten huomattava vilkastuminen, Neuvostoliiton edustajain loukkaaminen, provokatooriset »isänmaalliset» mielenosoitukset Karjalankannaksella, Mannerheimin nimitys puolustusneuvoston puheenjohtajaksi ja sotaprovokaattori Valleniuksen vapauttaminen.
5) Suomen eduskunta on nyt niin notkea fasistihallituksen elin, että fasistiporvareilla ei ole ollut erikoista syytä puhua parlamenttarismia vastaan, vaan on päinvastoin tällaisen — terrorivaaleilla, lakeja törkeästi rikkoen valitun — parlamentin olemassaolo ollut edullinen fasistijärjestelmän toimeenpanolle. Se on myös antanut sosialifasisteille ja muille »demokraattia» näytteleville porvareille tilaisuuden uskotella työväelle ja talonpojille, että Suomessa ei vallitse fasismi, vaan kansanvaltainen järjestys. Armeijassa, suojeluskunnissa ja virkakoneistossa on fasismin asemia lujitettu. Sanomalehdissä ja suullisella propagandalla muokataan mielialaa uusia fasistidiktatuurin ja terrorin kiristyksiä varten, mm. vaatien kuolemanrangaistuksen käytäntöön ottamista kommunisteille.
6) Erikoinen tehtävä fasistirintamassa on sosialidemokraattisella puolueella. Sen sosialifasistiset johtajat, jotka jo ennen fasistimullistusta ja sitä toimeenpantaessa antoivat kannatuksensa erinäisille fasistisille toimenpiteille (yhdistyslaki, Kivimäen linja), ovat sen jälkeen antaneet uusia, epäämättömiä todistuksia fasistisuudestaan (Ammattijärjestön hajoittaminen, työväentalojen ja kirjapainojen ryöstö, Tannerin ym puheet sosialidemokratian ja lapualaisten yhteisestä päämäärästä, lojaalisuus Svinhufvudille, edistysmielisten ja maalaisliiton hännystely ym.). Tähän kuuluu myös osanotto fasistisen valtiovallan tukemiseen eduskunnassa, kätyröiminen valtion ja kuntain viroissa, osanotto sodanvalmistuksiin ja kapitalistisen talouden pelastuspyrinnöihin. Mutta voidakseen täyttää tehtävänsä, joka on työväenluokan vastustuskyvyttömänä pidättäminen sekä sen käsistä ja jaloista sidottuna luovuttaminen fasisti- ja sotaterrorin alaisuuteen, täytyy sosialifasistien yrittää luovimalla peitellä julkeata apupalvelustaan fasismille. Ne voivat kyllä puhua fasismia vastaan, välistä räikeilläkin sanoilla, mutta samalla kierosti uskotellen, että fasisteja ovat vain maantiellä mellastavat lapualaiset eikä suurporvariston pääjohtajat. Tätä sosialifasistien petkutusta ei puolueemme ole vielä läheskään riittävästi saanut paljastettua. Puolueemme tärkeänä tehtävänä on taistella tarmokkaasti sitä työväenkin keskuudessa laajalle levinnyttä harhaa vastaan, että sosdem johtajat muka ovat fasismin vastustajia, ja että niitä voitiin äänestää »pienempänä pahana», että Ståhlbergia voitiin kannattaa samasta syystä ja että nykyinen hallitusjärjestelmä voisi parantua täten »demokraattiseksi». On paljastettava ensiksikin se petkutus, että porvariston luokkaherruus n.s. »demokratian» eli parlamenttarismin muodossa olisi muka pohjaltaan ja periaatteellisesti toista kuin se on fasistisen diktatuurin muodossa, sekä toiseksi paljastettava se petkutus, että sosialifasistit käytännössä eivät muka kannattaisikaan fasismin toteuttamista, koska kerran puheissaan esiintyvät vanhan porvarillisen demokratian puolesta.
7) Porvariston leirissä esiintyy koko joukko sisäisiä ristiriitoja, rakoilemista sekä vanhoja ja uusia ryhmityksiä, riippuen osaksi etujen ristiriidoista osaksi siitä välttämättömyydestä, että porvaristo tarvitsee useita eri puolueita ja muita eri järjestöjä, joiden kunkin on esiinnyttävä jonkun verran eri tavalla, voidakseen kerätä eri kansankerrosten kannatusta (kokoomuspuolue, lapualaiset, aitosuomalaiset, ruotsalainen puolue, maalaisliitto, edistysmieliset, sosialidemokratia, »vapaa työväenliitto» jne.). Aivan yhtenäiseksi ei porvariston rintama voikaan koskaan muuttua sisäisesti. Se on yhtenäinen ainoastaan taistelussaan vallankumousliikettä vaataan. Sen sisäisillä rakoiluilla ja sen eri ryhmäin välisillä liittoutumisilla ja kahnauksilla ei ole sitä merkitystä, että porvarillinen luokkavalta koskaan noihin ristiriitoihin hajoaisi, ellei työväenluokka, yhdessä riistetyn talonpoikaisväestön kanssa sitä kukistaisi. Köyhälistön ja pientalonpoikain laajojen rivien luokkataisteluun, tämän taistelun vahvistumiseen ja nousuun Kommunistisen Puolueen johdolla, perustuu näin ollen vallankumouksen näköala Suomessa.
1) Kun sianpääläinen diktatuuri hävitti Suomen Ammattijärjestön ja luokkataistelun kannalla olevat työväen vaalijärjestöt, sanomalehdet jne. tahtoi se kerta kaikkiaan tehdä mahdottomaksi työväen luokkataistelun ylipäänsä. Se on koettanut ja koettaa yhä edelleen niin hyvin poikkeuslaeillaan kuin myös laillistamattomalla terrorilla ynnä sosialidemokraattisten järjestöjen avulla jatkuvasti estää työväen luokkataisteluliikkeen esiintymisen ei ainoastaan eduskunta- ja kunnallisvaaleissa, vaan myös kaikilla muilla valtiollisen ja taloudellisen joukkoliikkeen aloilla. Tämä tehtävä on porvaristolle ylivoimainen, se voi tällaisilla hyökkäyksillään korkeintaan saavuttaa itselleen ohimenevän hengähdyspaussin, jonkun aikaa pidättää vallankumouksellisen työväenliikkeen nousua. Ennenkaikkea kommunistisen puolueen johtavasta toiminnasta riippuu tällöin vallankumouksellisen nousun jouduttaminen, jonka edellytyksenä on lähinnä se seikka, että työväen joukkoliikkeen painopiste, joka ennen oli eduskuntana kunnallisvaalikamppailujen sekä ammattijärjestön työsopimuspyrintöjen alalla, saadaan nopeasti siirtymään uusille urille ja osaksi uusiin muotoihin: työpaikkaliikkeisiin yleensä ja erityisesti työlakkoihin, työttömäin liikkeeseen ja katuesiintymisiin, voimakkaisiin mielenosoituksiin ja muihin joukkotaisteluihin. Ainoastaan tämän käänteen suorittaminen työväen joukkoliikkeessä, tämä voimain uudesti ryhmitys sen luokkataistelurintamalla auttaa työväkeä murtautumaan ulos luokkavihollisen kuristavasta saarroksesta sekä siirtymään tehokkaaseen vastahyökkäykseen.
2) Käytännössä on tämä käänne joukkoliikkeiden mobilisoimiseen työpaikoilla ja kaikkialla, missä työväen joukot tavattavissa ovat, osoittautunut puolueellemme erittäin vaikeaksi tehtäväksi, eikä suinkaan pelkästään ulkonaisten olojen vaikeuden takia, vaan ennen kaikkea puolueen omien vikojen ja puutteiden takia. Tällä alalla ei puolueemme ole vieläkään paljon vapautunut siitä »jäsenten-puutumisesta», joka sitä vaivasi vuosikausia ennen fasistista mullistusta, niin ettei se kyennyt taistelemaan esim. lakkoliikkeiden kehittämiseksi eikä joukkotyön kumouksellistuttamiseksi. Sodan jälkeisen kapitalismin koko toisen kauden aikana SKP, sensijaan että olisi järjestelmällisesti työskennellyt »sosialidemokraattisten perujen poisjuurittamiseksi» puolueesta ja sen kanssa yhteydessä olevasta legaalisesta vallankumouksellisesta liikkeestä, »soveltautui käytännöllisessä toiminnassaan opportunistisesti kapitalismin suhteellisen vakaantumisen oloihin ja sitä vastaaviin porvariston lUokkaherruuden laillisiin muotoihin» (KI:n TpK:n politsihteeristön lausunnosta). Ylimalkaisia direktiivejä uudesta kurssista oli puoluejohto kyllä antanut Kominternin VI kongressin ja X täysistunnon päätösten perusteella, mutta se ei huolehtinut siitä, miten niitä piti konkreettisesti sovelluttaa käytäntöön, joten ne jäivätkin vain paperille. Ja silloin kun niinsanotnt »hoipertelijat» (Välläri, Nurminen, Tuomi, Ahokanta ym.) nousivat avoimeen taisteluun puoluetta vastaan (v. 1929), koettaen kääntää ennen kaikkea Ammattijärjestön toiminnan kerrassa reformistiselle tolalle, niin että siihen olisivat olleet tyytyväisiä sekä sosialidemokratian että porvariston johtajat, silloin puolueemme johto kyllä »otti oikeita askeleita puolueen työn kumouksellistuttamiseksi, mutta teki sen liian vähän päättäväisesti, liian suppeassa mittakaavassa ja suuresti myöhästyen, eikä osannut saada aikaan välttämätöntä käännettä puolueen työssä» (TpK:n politsihteeristön edellämainitusta lausunnosta). Tällä opetuksella on nytkin vielä tärkeä merkitys. »Hoipertelijat», jotka väittivät edustavansa johdonmukaista työväen luokkataistelukantaa ja meidän puolueemme ajavan väärää »äkkijyrkkää» (uusvasemmistolaista) suuntaa, ovat sitten fasistidiktatuurin aikana miltei kaikki menneet sosialidemokratian leiriin, siis sangen johdonmukaisesti loikkineet kylläkin luokkataistelun, mutta porvariston luokkataistelun rintamalle. Meidän puolueemme sitä vastoin on pelottomalla itsearvostelullaan oikaissut poliittisen linjansa ja parantanut omaa taistelukykyisyyttään, mutta vallankumouksellisten joukkoliikkeiden nostattamiseksi (ennen kaikkea työpaikoilla ja työttömäin keskuudessa) se on vieläkin toiminut liian vähän päättäväisesti, liian suppeassa mittakaavassa ja suuresti myöhästyen, saamatta vieläkään aikaan välttämätöntä käännettä tässä työssään ja kykenemättä vielä kaikkialla puolueen riveissä täysin voittamaan antautumismielialan jätteitä.
3) Tätä tilaa ovat sosialifasistit lahtarivallan avustuksella käyttäneet himokkaasti hyväkseen, yrittäen nyt saada käsiinsä Suomen työväenliikkeen johdon, mikä heille »demokraattisin keinoin», ennen fasistidiktatuurin, ei onnistunut. Työväentalojen, kirjapainojen ja työväenliikkeen muun omaisuuden ryöstämisessä on säännöllisesti ollut käytännössä sellainen työnjako, että ensin ovat lapualaiset maantierosvot suorittaneet tihutyön, senjälkeen hallitus takavarikoimisen ja oikeusilveilyn ja sitten ovat sosialidemokratian johtajat rientäneet saaliin kimppuun, kuin shakaalit öisellä tappotantereella. Työmailla ovat taas useimmat sos.dem. ammatillisten järjestöjen toimitsijat toimineet suoranaisina työnantajain kätyreinä ja ilmiantajina. Tästä huolimatta ovat he saaneet lisää jäseniä amm. järjestöihinsä, ainakin muutamia tuhansia (kaikkiaan niissä lienee nykyään noin 20.000). Tosin enin osa entisistä S. Ammattijärjestön jäsenistä on jäänyt sosialidemokraattisten järjestöjen ulkopuolelle, mutta väärin olisi luottaa siihen, että sos. amm. järjestöt ylipäänsä eivät voi kasvaa laajemmiksi joukkojärjestöiksi. Ne voivat kyllä kasvaa, jos kommunistien aktiivisuus ei ammatillisen toiminnan alalla nykyisestään parane. Sos. dem. johtajat voivat siinä tarkoituksessa ruveta myös käyttämään paljon kavalampaa luovimismenettelyä kuin tähän asti. Viime eduskuntavaaleissa heidän onnistui vetää äänestäjikseen enin osa työläisvalitsijoistakin, nähtävästi enin osa niitäkin, jotka ennen olivat äänestäneet vallankumouksellisen työväen ehdokkaita. Se oli mitä räikein osotus siitä, kuinka huonosti puolueemme oli vuosien kuluessa, huolimatta siitä että se oli kaiken aikaa haukkunut sosialidemokratian johtajat niiden oikealla nimellään, noskelaispettureiksi ja sosialifasisteiksi, osannut todella paljastaa laajoille työväenjoukoille niiden oikean luonnon, niin etteivät nämä joukot olisi voineet pahimmankaan terrorin aikana erehtyä pitämään sos. dem. puoluetta »pienempänä pahana» kuin muita porvariston puolueita. Pitämättä tätä sosialifasistien vaalivoittoa vielä minään ratkaisevana voittona taistelussa hegemoniasta (johtoasemasta) Suomen työväenliikkeessä, on sitä ennen kaikkea katsottava mitä vakavimmaksi varotukseksi meidän puolueellemme toimettomuudesta ja saamattomuudesta joukkotyön alalla. Vappumielenosoituksissa eivät sosialidemokraatit, huolimatta legaalisuuden monopolista, saaneet tänä vuonna mukaansa yleensä sen enempää väkeä kuin ennenkään, mutta sitä ei voi lukea meidän puolueemme ansioksi, koska meidän järjestömme eivät juuri missään pystyneet murtamaan heitä koskevaa mielenosoituskieltoa. Mitä ripeintä ja tarmokkainta ponnistusta kysytään puolueeltamme taistelussa sosialidemokratian vaikutusta vastaan, jos tahdotaan puolueellemme taata työväenluokan enemmistön kannatus.
4) Suomen työväen luokkataistelun painopisteen siirtyminen vaalikamppailujen ja legaalisen (laillisen) ammattijärjestön toiminnan alalta työpaikoille, kaduille ja työttömäin joukkoihin ei suinkaan sisällä sitä, että puolueemme olisi luovuttava käyttämästä ainoatakaan niistä legaalisista taistelumahdollisuuksista, mitä suinkin voidaan hyväksi käyttää. Kysymys siitä, onko pääpaino pantava salaiseen vaiko julkiseen toimintaan, merkitseisi erheellistä kysymyksen asettelua, sillä nyt on tärkeämpää kuin koskaan ennen oikein yhdistää julkinen ja salainen toiminta kommunistisen puolueen työssä, semminkin vallankumouksellisessa joukkotyössä kaikilla eri aloilla. Siinä on puolueemme jäsenillä vielä paljon oppimista. Liian yksipuolisesti on viime aikana tehty vain salaista työtä ja liian ahtaan piirin keskuudessa. Järjestöjen on opittava voittamaan itseensä-sulkeutuneisuuden vaara ja alati vaikuttamaan laajain joukkojen keskuudessa, silti saattamatta jäsenistöään viholliselle ilmi. Varsinkin työpaikoilla on vallankumouksellisten järjestöjen pakko salata jäsenensä, mutta osattava samalla kehittää laajaa julkista toimintaa. Työpalkkain ulkopuolella on perustettava vallankumouksellisia joukkojärjestöjä mitä erilaisimmissa muodoissa, legaalisia tai puolilegaalisia (salaten jäsenten nimiä ja johtavain komiteain kokoonpanoa). Tällaisia järjestöjä on puolustettava ja sikäli kuin niitä hajoitetaan, perustettava uusia, sekä ylipäänsä itsepintaisesti taisteltava julkisen järjestymis- ja kokoontumisoikeuden ja sanavapauden puolesta. Mutta pois kaikki sellainen kuvittelu, että entinen legaalisen joukkotoiminnan aika voisi enää palata. Pois kaikki sellainen pyrintö, että työväen luokkataistelun painopiste siirrettäisiin takaisin vaalikamppailujen ja legaalisten ammatillisten järjestöjen toiminnan alalle!
Passiivisuus vallankumouksellisen joukkotoiminnan alalla, mikäli se ei johdu pelkästä kokemattomuudesta ja neuvottomuudesta, vaan vastahakoisuudesta tätä toiminnallisuutta kohtaan, on nykyoloissa mitä vahingollisinta lajia opportunismia, jota vastaan on valppaasti ja tiukasti taisteltava kahdella rintamalla. Päävaara on katsottava olevan oikeistolaisessa viistopyrinnössä, toisin sanoen sellaisessa vastahakoisuudessa ja jarrutuksessa bolshevistisen joukkojen mobilisoimistyön suhteen, joka perustun esim. legaalisen »hyvänsään» palaamisen odotukseen, vanhain legaalisten menettely- ja työtapain takaa-ajamiseen, sovinnolliseen suhtautumiseen sellaiseen kantaan, jonka mukaan sosialidemokratia sittenkin olisi jokin »pienempi paha» jne. Missä tällaista viistopyrintöä tavataan puolueen jäsenissä versomassa, on ankarasti käytävä kimppuun eikä tyydyttävä ennen kuin se on juurineen revitty irti sillä oikeisto-opportunismi voi sellaisissa oloissa, kuin puolueemme nykyään toimii, hyvän aikaa viihtyä sovinnossa illegaalisenkin puoluekoneistotyön kanssa, hiljaisesti saboteeraten joukkotoiminnan kehittämistä. »Vasemmistolainen» viistopyrintö, joka sekin on pohjaltaan opportunistista, esiintyy näissä oloissa sellaisena vastahakoisuutena bolshevistista joukkotoimintaa kohtaan, joka on yhteydessä esim. puna-armeijan saapumisen odottelun kanssa tahi sellaisen haihattelun kanssa, että kaikki taloudelliset lakot on muutettava poliittisiksi lakoiksi tahi tilanteesta välittämättä julistettava poliittisia lakkoja tai keksittävä muita voimakkaampia keinoja, jotta vain säästyttäisiin siitä vaivaloisesta valmistelutyöstä, mitä suurten joukkojen mobilisoiminen kysyy. Räikeässä muodossa esiintyi ultravasemmistolainen viistopyrintö erään Helsingissä syntyneen oppositioniryhmän, n.s. »punaisten rintamamiesten» julistuksissa, joissa vastustettiin ei ainoastaan vaalitaisteluun osanottoa, vaan myös ammatillista toimintaa sekä mielenosoituksia ja kaikkea julkista joukkotoimintaa (vieläpä oikein kiitettiin fasisteja julkisen toiminnan mahdollisuuksien hävittämisestä), itse tyytyen vain huutamaan aseelliseen taisteluun varustautumisesta. Puoluejohto teki oikein asettaessaan tämän ryhmän toiminnan Helsingin puoluejärjestön keskusteltavaksi ja arvosteltavaksi. Nykyään on tuo ryhmä menettänyt kaiken merkityksensä. Erinäiset tämän ryhmän jäsenet kehuivat heidän olleen yhteydessä Leningradiin, missä on esiintynyt toinen vielä pienempi oppositioryhmä Eino Rahjan johdolla, jolla on takavuosilta paljon persoonallista aihetta väärään kaunaan puoluejohtoa kohtaan ja sen johdosta menetettyään uskonsa koko puolueeseen, on katsonut nyt ajan sopivaksi ryhtyä likvidaattorimaisella tavalla parjaamaan puoluetta ja puoluejohtoa. Hänen »platformunsa» supistuneekin pääasiassa tuohon parjaamiseen. Puoluejäsenten velvollisuus ou esiintyä selvästi ja lujasti tuollaista puoluevastaista oppositioni-yrittelyä vastaan.
5) Sen, että puolueemme todella suorittaa käännettä oikean bolshevistisen joukkotoiminnan tiellä, pitää ennen kaikkea ilmetä sen kykynä järjestää ja johtaa työväen joukkoesiintymisiä porvariston fasistista sortoa vastaan. Samalla kun puolueemme järjestöt ovat fasistidiktatuurin jatkuvien iskujen alla järjestäneet rivejään uudelleen taistelukuntoon ja täyttäneet uusilla proletaarisilla voimilla vihollisen niihin iskemät aukot, ovat he tehneet useita yrityksiä työväen joukkoesiintymisten aikaansaamiseksi.
Sellaisia yrityksiä tehtiin vaalien yhteydessä, marraskuun vallankumousjuhlien aikana, Lenin-Liebknecht-Luxemburg viikolla, Ammattijärjestön oikeusjutun aikana, kansainvälisenä työttömäin päivänä helmikuussa, Vappuna, elokuun 1 p:nä ja erinäisissä muissa tapauksissa sodan valmistuksia vastaan. Näissä tilaisuuksissa ja muulloinkin valmistettiin ja levitettiin julistuksia ja lentolehtisiä, esitettiin julki puolueen asettamia tunnuksia, pidettiin puheita jne. Kasarmeissa levitettiin myös julistuksia, panivatpa toverit toimeen punaliputuksenkin Suomenlinnassa ym. Näistä yrityksistä ei kuitenkaan kehittynyt voimakkaampia joukkoliikkeitä. Vappuna, huolimatta siitä, että oli valmistauduttu mielenosoituksiin, saatiin aikaan vain parissa paikassa pieni mielenosoitus. Elokuun 1 p:nä ei puolueen yrityksillä ollut lainkaan menestystä. Näitä esiintymisiä oli kyllä valmistettu, olipa yritetty sitä työpaikoiltakin käsin, mutta valmistuksia ei osattu tehdä oikealla tavalla, ne eivät pohjautuneet jokapäiväiseen sitkeään työhön työpaikoilla, joka on ainoa tapa voittaa työväen luottamus, niin että se joukolla lähtee puolueen kutsusta kadulle. Puolueemme jäsenten ja järjestöjen on tästedes paljon paremmin opittava niin toimimaan työväen keskuudessa, että joukot heissä näkevät parhaan auttajansa ja esitaistelijan toiminnassa heidän jokapäiväisten tarpeidensa puolesta. Kun sitten jokin työnantajan ja poliisin törkeä teko erikoisesti kuohuttaa työläisten mieliä, tai kun on kysymyksessä jokin koko paikkakuntaa tai koko maata käsittävä kamppailu fasistisen mielivallan ilmauksia vastaan, on puoluejärjestön, yhteistoiminnassa laajemman työläisaktiivin kanssa, organisatoorisesti valmistettava mielenosoitus, hyvin harkittava tunnukset, kytkien yleiset tunnukset työpaikan ja paikkakunnan työväen läheisiin tarpeisiin. valittava oikea aika liikkeelle lähtöä varten sekä jaettava tehtävä varmojen tovereitten kesken. Tällöin on pidettävä huolta siitä, että jonkun toverin laiminlyönnin takia ei joukkotoiminta joudu kärsimään, kuten muutamia kertoja tapahtui kuluneena vuonna. Puolueen vastuunalaisten elimien on, oikein arvioiden olevat olot ja työväen mielialan, päätettävä, millaista mielenilmausta yritetään ja miten sitä kehitetään edelleen, silloin kun siihen todella saadaan yhtymään suuret joukot. Kaikissa valmisteluissa on muistettava, että fasistivalta tulee väkivallalla sekaantumaan asiaan ja on ajoissa järjestettävä joukkoluontoinen työväen itsepuolustus sekä kouluutettava luotettavat aloteryhmät antamaan liikkeelle ryhtiä ja sitä oikein ohjaamaan.
6) Puolueemme on tehnyt erinäisiä yrityksiä saadakseen jälleen käyntiin työväenluokan vallankumouksellisen joukkojärjestötoiminnan, jonka fasistihyökkäys löi hajalle. Erikoisen tärkeä on työväen luokalle sen ammatillinen järjestäminen. Vasemmistolaisia ammatillisia järjestöjä, jotka viime vuonna vastaan panematta antoivat itsensä lakkauttaa, on koetettu herättää toimintaan, mutta siihen ryhdyttiin liian myöhään eikä siinä ole onnistuttu. Vain muutamilla paikkakunnilla pitivät järjestöjen toimikunnat kokouksia, parhaassa tapauksessa kooten ympärilleen pienen aktiivin, mutta tarkoitti tämä toiminta pikemmin järjestöyhteyksien säilyttämistä kuin uuden joukkotoiminnan alkamista taistelun kehittämiseksi sen alan työväen etujen puolesta. Ei kehitetty näiden järjestöjen puoljulkista toimintaa eikä taistelua niiden legaalisuuden puolesta. Ei ole myöskään vakavasti yritetty perustaa uusia julkisia järjestöjä sellaisessa muodossa kuin fasistidiktatuurin olosuhteissa olisi mahdollista. Ammattijärjestöä vastaan nostetun oikeusjutun yhteydessä lähettivät järjestöt Helsinkiin parisataa edustajaa, mutta puolueemme ei saanut tämänkään johdosta kehitettyä laajaa joukko-ottelua yli koko maan, missä yhteydessä olisi ollut tilaisuus esittää työväen joukkojen käsiteltäväksi Suomen ammatillisen liikkeen polttavat kysymykset, entisyyden puutteet ja virheet sekä edessä olevat tehtävät. Sos. dem. ammatillisissa järjestöissä ei kehitetty tehokasta toimintaa nostattamalla niissä olevat vallankumoukselliset ja sos. dem. työläiset niiden sosialifasistista johtoa vastaan. Keväällä ryhdyttiin puolueemme toimesta eri seuduilla järjestämään ammatillisia ryhmiä työpaikoilla ja asetettiin väliaikaisia teollisuusliittojen keskuselimiä sekä perustettiin sitten Punainen Ammattijärjestö. Nämä järjestöt eivät kuitenkaan ole ryhtyneet kehittämään joukkotoimintaa ja työtaisteluja. Ja nyt on se vaara, että ne jäävät pieniksi ja itseensä sulkeutuneiksi, jonkunlaiseksi puoluejärjestöjen toisinnoksi, ja niiden sekä keskuselinten toiminta jää pelkäksi näpertelyksi järjestöaparaatin juoksevissa tehtävissä. Tämä vaara voidaan välttää ainoastaan sillä tavalla, että luodut järjestöelimet puoluefraktiain johdolla ryhtyvät järjestelmällisesti kehittämään joukkotoimintaa työpaikoilla. Sinne on perustettava vankat perusjärjestöt, joista pitää tulla työväen joukkotoiminnan vankka tuki. Vain näiden työpaikkaryhmien jokapäiväinen, valpas toiminta työväen jokapäiväisten kysymysten hyväksi tekee ne järjestöt kykeneviksi oikein valmistamaan sellaisia lakkoja, joita työnantajat eivät saa noskelaisten avulla niin helposti murretuksi kuin kävi pienten työselkkausten viime talvena.
7) Toiminta työttömyysliikkeen hyvin järjestämiseksi on nyt puolueen tärkeimpiä toimialoja. Työttömyys on jatkuvasti lisääntynyt, yhä uusia joukkoja heitetään pois kapitalistien, valtion ja kuntien työstä, ja lisää aijotaan heittää. Näin joutuu yhä uusia joukkoja työttömiksi ja yhä suurempaan puutteeseen. Maaseudulla on työttömyys erikoisen raskas ja kärsivät siitä myös palkkatöissä varsinaisesti käyneet pikkutalonpojat. Valtion ja kuntien puolesta ei työttömien auttamiseksi tehdä mitään. Työmäärärahoja yhä supistetaan. Järjestöjen työttömyyskassatkin on valtio rosvonnut. Ja nyt suunnittelee hallitus vielä työttömäin pakkotyöhön kytkemistä. Tällaisissa oloissa olisi pitänyt järjestää laaja ja voimakas työttömäin liike. Alkua siihen olikin syystalvella, jolloin Helsingissä työttömät asettivat vaatimuksia ja lähettivät lähetystön valtioneuvostoon niitä esittämään sekä tukivat vaatimuksiaan mielenosoituksella. Mutta vangitsemisilla ja poliisiterrorilla sai hallitus liikkeen tukahutetuksi ja nosket pääsivät järjestämään »työttömäinliikettään», joka merkitsee työttömäin kytkemistä toimettomuuteen heidän komiteainsa ja kunnallishallintojen holhouksen alaisina, joiden kautta nosket ja porvarit harjoittavat monenlaista terroria ja painostusta työttömiä kohtaan. Siihen, että työttömäin liike näin joutui kuolleeseen pisteeseen, oli syynä sama saamattomuus ja oikeiden toimitapojen sovelluttamisen kykenemättömyys kuin muussakin puolueen joukkotoiminnassa. Ei kyetty, eikä ollut riittävää yritystäkään, työttömäin keskuudessa toimien, näiden omaa joukkotoimintaa järjestäen ja kehittäen, rohkaisemaan heitä taisteluun hätätilastaan johtuvien käytännöllisten vaatimusten puolesta, järjestäen samalla tehokkaan joukkopuolustuksen fasisti- ja poliisiterroria vastaan. Kuluneen vuoden virheet on nyt oikealla bolshevistisella itsearvostelulla osotettava ja lähdettävä järjestämään työttömien toimintaa uudella joukkopohjalla, kehittäen siitä voimakas joukkoliike hallitusta, kunnallispomoja ja koko kapitalistijärjestelmää vastaan.
8) Horjumattomasti luottaen Suomen työväenluokan ja Kommunistisen Puolueen omaan vallankumoukselliseen kehityskykyyn ja taisteluvoimaan, on kaikkien puolueen järjestöjen ja jäsenten juuri nyt näytettävä ei sanoissa, vaan tositeoissa, mitä merkitsee todellinen bolshevistinen kurssi Suomen proletariaatin luokkataistelun vahvistamisessa, johtamisessa ja sen kehittämisessä korkeampiin taistelumuotoihin. Siinä mielessä on nyt köyhälistön syvä suuttumus ja katkeruus ohjattava joukkotaisteluksi maassa vallitsevaa porvarillista sortovaltaa vastaan, kussakin tilanteessa aina kehittäen ja järjestäen taistelua niin pitkälle ja sellaisessa muodossa kuin vain on mahdollista saada joukot puoluetta seuraamaan. Alinomaisesta vastaanpanemattomuudesta fasistisen väkivallan edessä on saatava loppu. On saatava tästä lähin joukkojen tunnukseksi: kova kovaa vastaan! Se, mitä viimevuotisen puoluekonferenssin päätöslauselmassa sanottiin fyysillisestäkin vastarinnasta, on pidettävä vakavana päätöksenä, eikä tyhjänä puheena. Yksilöllinen terrori ei ole kommunistisen puolueen menettelytapoja, mutta Suomen porvariston johtajille ja kätyreille, jotka luulevat että yksinoikeus joukkoväkivallan käyttöön on heillä, että voivat vastusta kohtaamatta tehdä vallankumouksellista työväkeä vastaan mitä rikoksia ja tihutöitä tahansa, on näytettävä, että he siinä erehtyvät. Fyysillisen joukkovastarinnan tarkoituksenmukaisuus on kuitenkin tarkoin harkittava kussakin konkreettisessa tapauksessa erikseen, kussakin poliisi- ja fasistihyökkäyksessä, toverien vangitsemistilaisuuksissa jne., ennen kaikkea sen näkökannan mukaan, onko vai eikö ole luultavaa, että se todella kohottaa työväenjoukkojen taisteluhenkeä ja kykyä. Tärkeimpänä tehtävänä on pidettävä sitä, että todella saadaan (ei vain kutsuta) laajat joukot aktiivisesti osaa ottamaan puolueemme järjestämiin mielenosoituksiin ja sopivassa tilanteessa myös poliittisiin joukkolakkoihin. Sikäli kuin se meille onnistuu, sitä paremmin voidaan tällaisten joukkotaistelujen yhteydessä vastata luokkavihollisen päällekarkauksiin voimallisilla vastaiskuilla, jotka murtavat heidän rivejään ja vahvistavat suuresti vallankumouksellisen proletariaatin rintamaa. Poliittisen joukkolakon tunnusta ei ole kevyesti heiteltävä, sillä siitä on tehtävä tositoiminnan tunnus, jonka puolue, silloin kun se sen päättää, kykenee myös toimeenpanemaan. Jos ennen vallankumouksellisen tilanteen kypsymistä Suomessa porvaristo tekee sen äärettömän rikoksen, että ryhtyy sotaan Sosialistista Neuvostoliittoa vastaan, on Suomen työväen noustava kaikella väellä ja voimalla kommunistisen puolueemme johdolla sotaan sotaa vastaan. Kovissa kokemuksissa ja taisteluissa karaistunut Suomen köyhälistö ja Punainen Neuvosto-Karjala silloin rinnan rynnistäkööt taistellen suurimmasta voitosta ja iskien lahtarilaumat maahan. Nykyään lähinnä olevan ajan kaikki osataistelut ja joukkoliikkeet Suomessa, joita puolueemme on nostettava ja järjestettävä, tarkoittavatkin Suomen työväenluokan vallankumouksellista valmistamista ratkaiseviin suurtaisteluihin, jotka nopeasti lähestyvät, ja ennen pitkää tulevat alkamaan muodossa tai toisessa, tulipa sitten ensin sota tahi ilman sotaa vallankumoustilanne, jonka tuloa puolueemme tahtoo jouduttaa.
1) Suomen maaseudulla vallitsee nyt hätä ja levottomuus. Maatyöväen ja talonpoikain suurten joukkojen eläminen on käynyt yhä ahtaammaksi ja heitä on yhä suuremmissa määrin alettu häätää pois konnuiltaan. Tämä maalaisraatajien ahdinko johtuu suurkapitalistien ja niiden hallituksen rosvohyökkäyksestä heitä vastaan. Mutta etteivät he näkisi hätänsä oikeata syytä eivätkä ryhtyisi taisteluun sen todellisia aiheuttajia vastaan, selittävät nämä heille, että se johtuu kansainvälisistä syistä, joita ei voida auttaa. On kyllä totta, että koko kapitalistisessa maailmassa vallitsee talouspula, mutta sitä juuri käyttävät suurkapitalistit nyt hyväkseen lykätäkseen tappionsa työväen ja talonpoikain niskoille ja yhä enemmän rikastuakseen. Suomenkin kapitalistit, joilla on vaikeuksia kilpailussa kansainvälisillä markkinoilla, ovat voitto-osinkonsa säilyttääkseen hyökänneet työväen ja talonpoikain kimppuun rosvotakseen niiltä, mitä irti saavat. Toimeenpanemansa fasistisen hallituksen turvin ovat ne kuluneen vuoden aikana useaan otteeseen polkeneet työväen palkkoja, erikoisesti maaseudulla, niin että työläiset ovat joutuneet alastoman nälän kouriin. Sahoista, metsätöistä sekä muista kapitalistien, valtion ja kuntain töistä on erotettu suuria joukkoja ja yhä uusia heitetään maantielle. Myöskin ne talonpojat, jotka eivät tule toimeen ilman palkkatöistä saamiaan lisäansioita, heillä kun on liian vähän maata, ovat nyt menettäneet ne tai saavat töitä vain pilkkapalkalla. Talonpojat, joilla on jotain myydä, eivät saa tuotteitaan kaupaksi, kun kansan ostokyky on suuresti vähentynyt. Heidän tuotteistaan maksavat yhä vähemmän kapitalistiset yhtiöt ja porvarien hallitsemat osuuskunnat (Valio, Hankkija ym.), selittäen syyksi, että ulkomailla ovat hinnat laskeneet, mutta salaten ne summat, joita ne yhä keräävät kassoihinsa ja pankkipääomalle. Finanssipääoma, s.o. pankkipääoma yhtyneenä teollisuuspääomaan, kiskoo trustiensa ja hintasopimusrenkaittensa kautta korkeita hintoja talonpoikien ostamista tavaroista. Erikoisesti rosvotaan talonpoikaa kiskurikoroilla, ja jos hän ei voi aikanaan näitä korkoja, velkain kuoletuksia ja vekseleitään maksaa, niin pannaan hänen omaisuutensa uloshakuun ja myydään pakkohuutokaupalla. Valtio, kunnat ja kirkko ryöstävät verorästeistä työläisten ja talonpoikain omaisuutta. Viime vuonna pantiin vireille yli 40 tuhatta ulosottoa ja tänä vuonna on jo pakkohuutokaupalla myyty 9 ja 1⁄2 sataa maatilaa, niistä yli 600 alle 15 ha:n kokoista. Sama kohtalo uhkaa lähiaikoina yhä suurempia joukkoja, jotka nyt vielä elää kituuttavat pankkiherrojen velkaorjina. Erikoisen raskas on entisten torpparien ja muiden uusien isäntien elämä, joiden niskoilla on raskas lunastustaakka: yksin ent. torpparit pakotettiin »vapautuksekseen» sitoutumaan 600 milj. mk:n lunastusvelkoihin, joiden korot ja kuoletukset nyt ovat heille ylivoimaiset. Näin ryöstämillään varoilla jatkavat suurkapitalistit rikastumistaan ja valtio elättää kansan niskoilla yhä suurempaa virkamies- ja upseerilaumaansa sekä lisää mielettömiä sotavarustuksia, samalla kun valtion työmäärärahoja ja sivistystarkoituksiin myönnettyjä eriä yhä pienennetään, mikä merkitsee yhä uusien joukkojen heittämistä työttömyyteen ja hätään. Vuoden vallinnut sianpääläinen fasistidiktatuuri on näin näyttäytynyt ei ainoastaan työväen, vaan myöskin talonpoikain pahimmaksi painajaiseksi.
2) Tämä suurkapitalistien ja niiden hallituksen rosvous on tehnyt maalaiskansan tyytymättömäksi. Tyytymättömyys heijastuu yksinpä sellaisissakin kuin maalaisliittolaisissa, lapualaisissa ja sosialidemokraattisissa lehdissä, jotka eivät voi kokonaan olla julkaisematta kuvauksia maalaiskansan hädästä. Jopa niissä pilkistää esiin silloin tällöin syytöksiäkin pankkiherroja ja hallitusta vastaan. Päätarkoituksena on kuitenkin näillä lehdillä uskotella maalaisraatajille, että nyt ei heidän hätäänsä voida auttaa, vaan on heidän kärsittävä ja »tultava omillaan toimeen». Talonpoikain tyytymättömyys on tullut myös julki kokouksissa, joita on pidetty kunnittain ja maakunnittain ja joista on lähetetty vaatimuksia ja lähetystöjä Helsinkiin. Päävaatimuksena on ollut, että pakkohuutokaupat on keskeytettävä ja verorästien sekä velkasaatavien uloshaku lykättävä toistaiseksi. Muita vaatimuksia on ollut: korkojen alentaminen, lyhytaikaisten velkojen järjestäminen pitkäaikaisiksi, halpakorkoisen luoton hankkiminen yms. Hallitus on koettanut tyynnyttää talonpoikia lupauksilla sekä joillakin laina-, ym. järjestelyillä, joista talonpoikain suuret joukot eivät hyödy mitään. Suurtalollisia on koetettu tyydyttää elintarvetulleilla, mutta samalla on teollisuustuotteiden hintoja kohotettu tullisuojeluksen avulla. Pankkien komentamat lehdet kirjoittavat, että on aikomus ryhtyä pelastamaan »terveitä talouksia», jolla puheella on tarkoitus voittaa suurtalolliset suurpääoman puolelle. Mutta samalla on hallitus pakotettu yhä avonaisemmin paljastamaan todellisen sisunsa. Kun talonpojat Piikkiössä estivät ryöstövoudin suorittamasta pakkohuutokauppaa, niin hallitus, jossa kokoomuslaiset ja maalaisliittolaiset ovat enemmistönä, julisti, että sellaista ei tulla suvaitsemaan ja että pakkomyyntien häiritsemiset estetään »lain kaikella ankaruudella». Samalla määräsi hallitus vahvistetut poliisikomennuskunnat huutokauppatilaisuuksiin. Tällä hallitusmiestensä teolla paljasti maalaisliitto taas uudestaan itsensä suurpääoman liittolaiseksi ja talonpoikain viholliseksi. Ruotsalainen »kansanpuolue», joka pettää ruotsalaisia talonpoikia, kalastajia ja työläisiä uskottelemalla ajavansa heidän kansallisia ja yhteiskunnallisia etujaan, kannattaa myös tätä fasistihallitusta, ollen aitosuomalaisten fasistien kanssa liitossa ruotsalaisia raatajia rastaan. Sosialidemokraattiset johtajat ovat myös yhteisrintamassa suurkapitalistien kanssa talonpoikia vastaan. Nosket selittävät, että maaseudun köyhälistön ja talonpoikain hätää ei nyt voida auttaa, vaan on näiden autettava itseään. Pienviljelijäin liittonsa kokouksissa ne eivät edes käsittele toimenpiteitä pienviljelijäin auttamiseksi, vaan jopa suosittavat palaamista luontaistalouteen. Pakkohuutokauppojen selittävät ne johtuvan talonpoikien omasta syystä, keinottelusta ja ylellisyydestä eikä suurpääoman rosvouksista, ja Piikkiön tapauksen yhteydessä ne julistivat silmää räpäyttämättä, että talonpoikien pitää alistua »laillisen hallituksen» vaatimuksiin eikä ryhtyä itseään puolustamaan ryöstäjiä vastaan. Näin esiintyy koko fasistirintama, suurporvariston sianpäistä noskejohtajiin asti, yhtenäisenä talonpoikia vastaan.
3) Talonpoikain liikkeessä ovat tähän asti olleet näkyvimpinä ja pääasiallisina osanottajina suurtalolliset, jotka itse harjoittavat työväkensä ja alustalaistensa riistämistä, vaikka ne väliin kiukkuisestikin esiintyvät pankkipääomaa ja hallitusta vastaan. Mutta eihän ne sellaiset voi johtaa talonpoikain tositaistelua suurporvarien ryöstöretkeä vastaan. Se näkyy siitäkin, että niiden lähetystöt Helsingissä ovat tyytyneet hallitus ja pankkiherrojen selityksiin, jopa ovat alkaneet rauhottaakin talonpoikia, kehoittaen niitä »laillisuuteen». Ja vaikka ne sitten taas puhuvat jyrkemminkin, eivät ne yritäkään järjestää talonpoikain suuria joukkoja taisteluun. On selvä, että talonpoikien asiaa voivat todella ajaa ja sen puolesta päättävästi taistella vain itse talonpoikain suuret joukot. Ne ovat näihin asti olleet melko toimettomina. Puutteeseen joutuneet keski- ja pientalonpojat ovat kiristäneet suolivyötään ja mutisseet tyytymättömyyttään omissa piireissään. Ei ole myöskään maalaisköyhälistö, torpparit mäkitupalaiset ja maatyöläiset nousseet taisteluun työttömyyttä ja palkanpolkemisia, veroryöstöä ja häätöjä vastaan. Maaseudun suuret raatajajoukot ovat niin ankaran pakotuksen ja terrorin alaiset, että eivät ole vielä uskaltaneet lähteä liikkeelle. Heitä pelottelevat velka- ja takausmiehet sekä valtion virkamiehet. Mutta on selvää, että nyt on maatyöväen ja talonpoikain elämä käynyt sellaiseksi, että ne eivät mitenkään voi toimettomina sallia ryöstön jatkuvan, niiden täytyy ryhtyä joukkovoimalla hätäpuolustukseen.
4) Meidän puolueemme on ollut sivussa talonpoikien liikkeestä. Se ei ole selvittänyt vallankumouksellisille työläisille, että työväenluokan pitää kiiruhtaa maalaisraatajien avuksi, selittämään heille, mistä heidän hätänsä johtuu ja kutka ovat heidän vihollisiansa. Puolueen olisi pitänyt osottaa talonpojille, kuinka he eivät nyt saa jäädä odottamaan pulan ohimenoa, sillä ei se itsestään ohi mene, vaan on heidän käytävä taisteluun. Puolueemme on kyllä asettanut talonpoikain päävaatimukset: velkain ja verojen uloshaun lopettaminen, pakkohuutokauppojen keskeyttäminen, hädässä olevien elämisen turvaaminen, syömä- ja siemenviljan jakaminen valtion, kuntain ja suuromistajan varastoista, puiden oton, laitumen ja kalaveden hankkiminen tarvitseville ja viljelysmaiden luovuttaminen ilman vuokraa tai muuta korvausta tukkiyhtiöiden ja muiden suurmaanomistajain maista. Mutta näitä vaatimuksia ei puolueemme ole tehnyt tunnetuksi laajemmalti eikä ryhtynyt käytännössä auttamaan maalaisköyhälistöä ja talonpoikia taistelemaan pakkohuutokauppoja, häätöjä ja muuta ryöstöä vastaan. Vain jossakin yksityisessä tapauksessa on pantu huomiota tähän kysymykseen ja onkin osottautunut, että köyhät talonpojat ovat valmiit ryhtymään toimeen elämisensä puolesta. Jo ovat talonpojat monin paikoin boikoteeranneet pakkohuutokauppoja ja yrittäneet käydä niitä teossa vastustamaan. Mutta siitä ei ole tullut totta, kun eivät ole osanneet sitä oikealla tavalla valmistaa eikä panna suuria joukkoja liikkeelle.
5) Nyt täytyy meidän voittaa toimettomuus ja saamattomuus tässä asiassa. Vallankumouksellisen työväen on kiireellisesti lähdettävä auttamaan hätää kärsivää maalaiskansaa taisteluun pankkiherrojen, virkanyrkkien ja muiden ryöstäjien väkivaltaa vastaan. Missä vain joudutaan yhteyteen maatyöväen ja talonpoikain kanssa, on näille selvitettävä asia ja ryhdyttävä järjestämään toimintaa. Heille on saatava selväksi, että nyt on kerrassaan lakattava maksamasta veroja ja velkoja sekä korko-, vuokra- ja lunastusmaksuja. Pakkohuutokaupat, ulosmittaukset ja konnuilta häädöt on estettävä yhteisillä voimilla, muuten ei niistä loppua tule. Tällaisessa taistelussa selviää kyllä maalaiskansan joukoille, niiden oman kokemuksen perusteella, ketä vastaan ja millä tavalla on taisteltava. Opitaan asettamaan oikeat vaatimukset, sellaiset, joiden toteuttamisesta on tosihyötyä keski- ja pientalonpojille sekä maatyöväelle, ja niiden valossa paljastamaan suurtalollisten nykyisen pulaliikkeen johtajat ynnä muut sellaiset osottamalla, kuinka ne itse teossa pettävät talonpoikain perusjoukkojen todelliset edut, jotka ovat esitetyt ainoastaan meidän ohjelmassamme. Samalla on järjestettävä sellainen maalaiskansan joukkopuolustus, että se kykenee tekemään vastarintaa valtion poliisivaltaa vastaan. On osattava niin toimia, että todella lähtevät liikkeelle maalaiskansan suuret joukot sekä saada aikaan niin voimakas liike, että sitä vastaan eivät uskalla asettua muut kuin porvariston varsinaiset »suojeluskonnat». Eikä enää käy niin kuin v. 1918, jolloin porvarit saivat valheillaan talonpoikia puolelleen, sotimaan työväkeä vastaan, vaan yhtyvät talonpojat työväen kanssa yhteisrintamaan ja solmitaan toimessa ja taistelussa työväen ja talonpoikain luja liitto.
1) Ensi työksi on puolueen riveissä heti suoritettava arkailemattoman itsearvostelun läpitunkema selityskamppailu, tarkoituksella saada kaikki puolueen järjestöt ja jokainen sen yksityinen jäsen täysin tietoiseksi siitä, että on aivan eri voimalla kuin tähän asti pantava käyntiin puolueen toiminnan todellinen bolshevistinen kurssi, käytännössä toteutettava se käänne, joka ennen on päätetty, mutta joka itse teossa vasta on heikolla alulla ja jota ilman ei puolueen eikä Suomen köyhälistöjoukkojen vallankumouksellinen taistelukyky voi edessä olevain tehtäväin tasolle kohota. Tämän selityskamppailun pohjana tulee olla nykyisen puoluekonferenssin päätökset kuin myös viime vuotisen puoluekonferenssin päätöslauselma ja Kominternin TpK:n Politsihteeristön kirjelmät viime vuoden kesäkuulta ja marraskuulta ynnä TpK:n XI täysistunnon päätökset. Niin hyvin tässä selityskamppailussa kuin myös jatkuvasti sen jälkeen on käytävä sisukkaasti kaiken sen toimettomuuden ja saamattomuuden kimppuun, mikä yhä vaivaa työmme edistämistä varsinkin laajain joukkojen keskuudessa; on juuritettava puolueesta jätteetkin vanhoista sosialidemokraattisista työtavoista ja piiskattava siitä pois kaikenlaatuinen opportunistinen »jäsenten puutuminen» ja vastahakoisuus bolshevistista joukkotoimintaa kohtaan, siellä missä sellaista vielä ilmenee. Mutta samalla on kaikkia puolueen jäseniä ja järjestöjä säännöllisesti neuvottava ja opastettava, mitenkä eri tehtävät käytännössä on oikein suoritettava, ensi sijassa semminkin ne tehtävät, jotka tässä alempana esitetään.
2) Puoluetyön painopiste on siirrettävä työpaikoille. Varsinkin suurilla työpaikoilla on alettava voimaperäinen työ, ottaen ensimäiseksi iskutehtäväksi vireästi toimivain ja toisille esimerkiksi kelpaavain puoluesolujen sekä ammatillisen liikkeen linjalla ammatillisten ryhmien luominen määrätyillä suurimmilla tai muuten tärkeillä työpalkoilla (esim. 6–7:llä työpaikalla ja niissä eri työhuonekunnissakin) eri puolilla maata, asettaen sitä varten erityisiä työmaaorganisaattoreja tai aloteryhmiä. Erityisesti on jokainen sellainen puolueen jäsen, joka on työssä suurella tai edes keskisuurella työpaikalla, käytettävä uusien yhteyksien hankkimiseen ja uusien jäsenten valmistamiseen solua ja ammatillista ryhmää varten hänen työpaikallaan; samoin on tähän työhön käytettävä myös työttöminä olevia puoluejäseniä, jotka tuntevat hyvin vissien työpaikkojen olot. Solun ja ammatillisen ryhmän perustaminen jollekin työpaikalle voidaan myös antaa läheisen alue- tai työpaikkasolun iskutehtäväksi. Kukin työpaikkasolu on opetettava oikealla tavalla harjoittamaan sen työpaikan työläisjoukkojen keskuudessa sekä salaista agitatiota että julkista joukkotoimintaa tarkoituksenmukaisessa muodossa. Työpaikkalehdet, joita kaikilla suuremmilla työpaikoilla toimivain solujen on toimitettava ja siellä levitettävä, on kirjoitettava tarkasti huomioon ottaen kunkin kysymyksessä olevan työpaikan työläisjoukon kipeimmät tarpeet, heidän käsitystasonsa ja mielenkiintonsa, sekä osoittaen heille, mitä käytännössä kulloinkin voidaan ja tulee tehdä proletaarisen luokkataistelurintaman vahvistamiseksi. Työpaikan asiain ohella on jokainen solu totutettava puolueen perusjärjestönä säännöllisesti käsittelemään myös yleisiä puolueen asioita ja tehtäviä.
3) On ryhdyttävä viipymättä työmailla valmistamaan ja järjestämään joukkovastustusliikettä porvariston fasistisen sorto-ohjelman toteuttamista vastaan, kuten kaikkia palkanalennuksia vastaan sekä ennen alennettujen palkkain korottamiseksi, työajan pidennyksiä, työvauhdin kiristämistä, työstä erottamisia, työmaaterroria ja -ohranoimista, kuin myös verotusta ja työväen kaikkien alkeellisimpienkin oikeuksien ryöstämistä vastaan. On saatava joukot ymmärtämään, mihin kerrassa rajattomaan kurjuuteen ja orjuuteen vajotaan, jos kaikkeen tähän sortoon yhä vaan vastaansanomatta alistutaan tai jos sallitaan noskelaisjohtajain joukkojen puolesta, niiden seläntakana sopia kapitalistien kanssa työväen riistämisestä. On osattava käytännössä osoittaa, että työväen vastustusvoima on fasistisen hirmuvallankin alla tehokas ja väkevä, kun vaan yhdytään yhteisrintamaan ja esiinnytään koko joukolla luokkavihollisia vastaan. Sen vuoksi on työpaikan työläiset saatava pitämään yhteisiä kokouksia kulloinkin tähdellisistä elinkysymyksistään (ennen kaikkea sellaisista kuin edellä on mainittu) sekä niissä valitsemaan edustajia tai erityisiä yhteisrintamakomiteoita edelleen ajamaan kysymyksessä olevaa asiaa velvoituksella tehdä ajottain tiliä toiminnastaan. Kommunististen järjestöjen on joukon keskellä näkymättöminä toimien osattava vaikuttaa työpaikkakokousten kulkuun ja päätöksiin sekä kehittää liikettä eteenpäin todelliseksi luokkataisteluksi, ponnistaen eturivissä kaikissa joukkoesiintymisissä ja suunnaten joukon ryntäystä ulos fasistisen laillisuuden puitteista vallankumouksellisiin vastalausekokouksiin, mielenosoituksiin, suuriin lakkoihin jne.
4) Erityisen huolellista huomiota on työmaalla kiinnitettävä työläisjoukon valmistamiseen taloudellista työlakkoa varten, joka on käytännössä kaikkein tärkeimpiä osittaistaistelun muotoja. Kommunistisen järjestön on tunnettava olevansa vastuussa siitä, että lakko ennakolta niin hyvin valmistetaan, niin sopivalla hetkellä aletaan ja niin päättäväisesti sekä tarkoituksenmukaisesti johdetaan, että lakkotaistelu tulee vaikuttamaan kohottavasti eikä masentavasti työläisten taisteluhenkeen ja -kykyyn. Työläisjoukko on saatava valitsemaan itsenäinen lakkojohto ja mahdollisimman yksimielisesti, useimpain sosialidemokraattistenkin työläisten kannatuksella, lyömään nurin sosdem ammattijohtajain yritykset lakon estämiseksi ja murtamiseksi. Lakkojohdon on järjestettävä taistelun ajaksi lukuisia toimikuntia kaikenlaatuista aktiivista lakkopalvelusta suorittamaan (lakkovahtipalvelusta, lakkoagitatiota, avun keräystä ym.), samoin vankkoja työväen itsepuolustuksen aloteryhmiä. Vetäen lakkoa kannattamaan työttömiä ja muiden paikkakuntain työläisiä, kuin myös talonpoikia, on kaikin tavoin ponnistettava lakon laajentamiseksi saman alan muille tai muuten läheisille työaloille. Ylipäänsä on tärkeätä pitää huolta siltä, että lakko tulee laajalti tunnetuksi maan koko työväenluokan keskuudessa. Lakkovaatimukset on tarkoin harkittava sekä tilannetta että työläisten taistelutahtoa silmällä pitäen ja vetäen itse työläisjoukot jo ennakolta vaatimuksia muokkaamaan. Taloudellisen lakkotaistelun kärjistyessä on lakkovaatimuksia harkitusti laajennettava, liittäen niihin myöskin sellaisia poliittisia tunnuksia, jotka ovat ilmeisen selvässä yhteydessä joko esitettyjen taloudellisten vaatimusten tahi kysymyksessä olevan lakkotaistelun kulun kanssa (esim. vaatimus poliisin tai suojeluskuntalaisten poistamisesta lakkopaikalta, vangittujen lakkolaisten vapauttamisesta tms.).
5) Työttömäin liike on saatava irti kuolleesta pisteestä. Sitä varten on ensinnäkin kunnollisen valmistustyön kautta työttömäin keskuudessa saatava nämä kaikkialla pitämään yhteisiä kokouksia (kaikkien samalla paikkakunnalla tai samassa kaupunginosassa asuvain tahi samaan työnvälitystoimistoon kuuluvain työttömäin kokouksia) sekä valitsemaan näissä kokouksissa vakinaiset työttömäin komiteat asiaansa ajamaan, velvoittaen ne aika ajoittain tekemään tiliä toiminnastaan yleiselle työttömäin kokoukselle. Työttömäin komiteoihin on valittava myöskin työssäolevien työläisten edustajia. On myöskin autettava syntymään mahdollisimman laajalle pohjalle perustuvia työttömäin yhdistyksiä. Sellaisia vaatimuksia, joita tänä syksynä ja ensi talvena on erikoisella ponnella ajettava, ovat: heti paikalla suoritettava raha-avustus; asuntojen, puiden, perunoiden ym. vaatiminen suurimmassa puutteessa oleville; työttömäin häätäminen asunnoistaan on estettävä; avattava heti uusia suuria valtion ja kuntain töitä täydellä palkalla; työttömäin vakuutus valtion ja työnantajain kustannuksella, mutta niin kauan kuin kunnollista vakuutusta ei ole, on valtion varoista säännöllisesti suoritettava työpalkkaa vastaava avustus; pantava työpaikoilla kautta maan heti voimaan 7-tuntinen työpäivä ja 40-tuntinen työviikko ilman palkan alennusta, kieltäen vajaan työviikon käyttämisen ja työstä erottamiset hätäaikana; estettävä valtion suunnitteleman joukkotyöorjuuden käytäntöönpano; lisäksi on vaadittava kaikki työnvälitystoimistot työväen vapaasti valitsemain elinten hoitoon. Sekä näiden että paikallisten erikoisvaatimusten puolesta on nostatettava työttömäin joukkojen herkeämätön taistelu viranomaisia sekä muita lahtareita ja noskelaisia vastaan, vetäen tähän taisteluun kaikkialla myös työssä olevat työläisjoukot mukaan. Jokaisesta pienestäkin tuloksesta, mikä tässä taistelussa yhdellä tai toisella paikkakunnalla saavutetaan, on heti levitettävä tietoa kautta maan. Kukin työttömäin komitea toimittakoon kaikkien piiriinsä kuuluvien työttömäin rekisteröimisen sekä pitäköön huolta, että järjestetään koko joukko aktiivisimmista työttömistä kokoonpantuja apukomiteoita suorittamaan eri tehtäviä, kuten järjestöllisiä tehtäviä, oikeusavun hankintaa, häätöjen estämistä, itsesuojelusta, naistyötä, nuorisotyötä, yhteistä ruokailua, lasten ruokaloita järjestämään jne. Avun keräys kaikkein äärimmäistä hätää kärsiville osuuskuntain ynnä erikoisten toimikuntain avulla voi sekin olla hyödyksi, mutta älköön se tulko toiminnan pääasiaksi. Pääasia on työttömäin jatkuvan joukkoliikkeen ja luokkataistelun tarmokas kehittäminen, silmällä pitäen kaikkia tarkotuksenmukaisia eri muotoja: suuria kokouksia ja joukkolähetystöjä, nälkäkulkueita ja mielenosoituksia, työttömäin joukkojen osanottoa työssä olevien taisteluihin, sekaantumista häätötapauksiin jne. Päämuotona taistelussa on pidettävä mielenosoituksia, mutta unohtamatta koskaan, että mielenosoitus on ennakolta niin hyvin valmistettava, että se todella tulee vaikuttamaan voimakkaasti osanottajain suurella paljoudella ja vihalla.
6) Vallankumouksellinen ammattijärjestö on kehitettävä alhaalta käsin, ennen kaikkea rakentaen sen perusjärjestöjä työpaikoille ja sittemmin liittäen niitä paikallisiksi neuvostoiksi ja teollisuusliitoiksi. Jos kohta näiden järjestöjen täytyy olla salaisia, on niiden alunpitäen opittava kehittämään laajalle ulottuvaa julkista joukkotoimintaa kaikissa mahdollisissa laillisissa, laittomissa ja puoleksi laillisissa muodoissa. Niiden tärkeimpänä tehtävänä tulee olla työtaistelujen valmistaminen ja johtaminen. On muistettava, että niinkauan kuin vallankumouksellinen ammattijärjestö pitää itsensä vain pienenä ja joukoista eristettynä koneistona, ei sillä ole luokkataistelussa virkaa mitään. Missä vanhoilla ammatillisilla järjestöillä on vähänkään edes puolilaillisen olemassaolon mahdollisuuksia, on ne säilytettävä ja niitä tiukasti puolustettava sekä perustettava uusiakin julkisia tai puolijulkisia järjestöjä kaikissa semmoisissa muodoissa, kuin nykyisissä porvarillisen diktatuurin oloissa on mahdollista; mutta niiden toiminnassa on vanhat sosialidemokraattiset työtavat hyljättävä ja sen sijaan kommunistisen fraktian avulla kehitettävä vireää ja joustavaa taistelukurssia, vetäen kaikki jäsenet aktiiviseen toimintaan. On otettava kaikkialla osaa laissa määrättyjen työmaaluottamusmiesten kuin myös apukassain hallintojen valintaan sekä koetettava parantaa niiden toimintaa joukkojen välittömän vaikutuksen kautta, samoin on taisteltava tapaturmavakuutuksen sekä työväen suojeluksen parantamiseksi työmailla jne. Kaikissa vallankumouksellisissa ammatillisissa järjestöissä tulee olla ripeästi toimivat kommunistiset fraktiat, noskelaisiin ammatillisiin järjestöihin on saatava muodostumaan voimakkaita, ammatillisen opposition ryhmiä, työläisiä, jotka ottavat osaa uusien noskelaisjärjestöjen perustamiskokouksiin, on kehotettava, että koettavat muuttaa nämä kokoukset luokkatietoisten ammatillisten järjestöjen perustamiskokouksiksi.
7) Puolueen on riennettävä kapitalismin kynsissä hätää kärsivän maalaisköyhälistön ja työtätekevän talonpoikaisväestön avuksi, kehittämään ja järjestämään sekä kautta Suomen levittämään heidän hätäpuolustusliikettään. Pääytimenä tässä liikkeessä tulee olla vero- ja maksulakko, s.o., kaikkien verojen, velkojen, korkojen, vuokrain ja lunastusten suorituksesta kieltäytyminen pula-aikana sekä kaikkien ulosmittausten, ryöstöjen ja häätöjen estäminen. Tämä voi onnistua vain suurella joukkovoimalla ja sen vuoksi on tänä syksynä ja ensi talvena ponnistukset keskitettävä joka paikkakunnalla maalaisköyhälistön sekä keski- ja pienviljelijäin mahdollisimman yleiseen osanottoon tähän liikkeeseen, s.o. hätäpuolustuskokouksiin, huutokauppatilaisuuksiin, joukkolähetystöjen saattamiseen kunnanvaltuuston kokouksiin, missä vero- tai hätäapukysymyksiä käsitellään, virkanyrkkien ja pahimpain lakon vastustajain talojen piirittämiseen jne. Jos paikkakunnalla on sellainen suojeluskunta, johon kuuluu ei ainoastaan herroja ja maaporhoja, vaan myöskin keski- ja pienviljelijäväkeä tai maatyöläisiä, on alunpitäen koetettava näitäkin painostaa ja pakottaa niin että liikettä vastaan sotimaan eivät nousisi muut kuin suurimmat roistot. Tällaisessa maaseudun hätäpuolustusliikkeessä on myös ajettava, niitä erikoisia hätäapuvaatimuksia, joita puolueemme tätä varten omaksuma toimintaohjelma sisältää (maatyöväelle ja mökkiläisille polttopuiden ja laitumen turvaaminen, työnansiota vaille jääneiden pientilallisten ja työläisten raha- ja vilja-avustus jne.) sekä tehtävä tunnetuksi muitakin puolueemme maatalousohjelman vaatimuksia. Maaseudun raatajain hätätilasta johtuvia erilaisia tehtäviä suorittakoot itsensä talonpoikain ja maalaisköyhälistön valitsemat erikoiset komiteat.
8) Suomen ruotsalaista vähemmistokansallisuutta on entistä tarmokkaammin puolustettava suomalaisen porvariston sortopyyteitä vastaan. Missä suomalaiset riistäjäainekset ruotsalaisen väestön asuma-alueilla valtaavat tai ovat jo vallanneet käsiinsä ruotsalaisten maatiloja, on jyrkästi vaadittava niiden joukkoluovutusta ja jakamista ruotsalaisille maanpuutteessa oleville pienviljelijöille tai kalastajille ja kartanojen työläisille. Puolueemme päävaatimuksena on oleva ruotsalaisen vähemmistökansallisuuden täysi itsemääräämisoikeus kaikilla ruotsalaisten asuma-seuduilla Suomessa. Missä vain ruotsalaiset itse haluavat vaikkapa erota Suomen valtiosta, kuten ahvenanmaalaiset haluavat, on kommunistien johdonmukaisesti taisteltava heidän eroamisoikeutensakin puolesta. Erityisesti ruotsalaisen köyhälistön tehtävänä on paljastaa ruotsalaisen »kansan puolueen» johtajat Suomen ruotsalaisen kansallisuuden asian pettäjiksi ja sortavan suomalaisen kapitalistiluokan hännystelijöiksi. Sosialidemokraattisen puolueen johtajat eivät ole ruotsalaisten asiassa yhtään sen parempia, kuin muutkaan suomalaiset porvaripolitikoitsijat, vaikkapa toisinaan sanoissaan yrittävätkin huiputtaa ruotsalaista työväkeä.
9) Nykyisissä fasistidiktatuurin ja kiristyvän pulan oloissa on puolueella erityisen tärkeänä tehtävänä ohjata työläisten ja talonpoikain viha ja suuttumus voimakkaiden mielenosoitusten ja valtiollisten joukko-ottelujen uralle. Paikallisen mielenosoituksen lähtökohtana voi olla jonkun työnantajan, poliisin tai muiden lahtarien törkeä teko, työttömien pieksäjäiset tai lakkolaisten vangitseminen tms. Tällaisissa tapauksissa on osattava niin toimia, että todella suuret joukot tulevat kokoon, järjestettävä joukkokokouksia työpaikoille ja valmistettava asiaa tehdaslehdistössä, suullisella agitatiolla jne, niin että mielenosoituksesta tulisi oikea joukkomielenosoitus. On pantava liikekannalle puolustusryhmät ja jaettava tehtävät koetelluille tovereille, jotka eivät jätä annettua tehtävää täyttämättä. Tärkeimmissä valtiollisen luokkataistelun tapauksissa, milloin joku luokkavihollisen röyhkeys herättää laajoissa köyhälistöjoukoissa erikoista mielenkuohua, on kaikella tarmolla yritettävä nostattaa työläisjoukot koko maata käsittävään mielenosoitukseen tai vastalauselakkoon. Kun puolue tällaiseen taisteluun kutsuu, on jokaisen järjestön ja jäsenen ponnistettava äärimmilleen saadakseen liikkeelle väkeä ja voimaa. Tärkein merkitys on oleva suurten työttömyysmielenosoitusten järjestämisellä ensi talvena.
10) Työhön osuuskunnissa on nyt pantava entistä enemmän huomiota. Jokaisen puoluejäsenen on kuuluttava johonkin osuuskuntaan ja tarmolla ajettava siinä työläisten etuja. Noskelaisjohdon politiikka on sen tekojen perusteella paljastettava täysin kapitalistiseksi politiikaksi, joka pitää vähittäishinnat korkeina tukkuhintain alentumisesta huolimatta, alentaa työläisten palkkoja, huonontaa työoloja ja kiristää riistoa, tietoisesti vierottaa työväkeä luokkataistelusta ajamalla muka »kaikkien kuluttajapiirien» politiikkaa, värvää osuuskuntiin kaikenkarvaista pikkuporvarillista väkeä tukemaan kapitalistista osuuspolitiikkaa ja harjoittaa osuuskuntien kokouksissa täydellistä mielivaltaa työläisedustajia vastaan. On koetettava voittaa proletaariset jäsenet osuuskunnissa kannattamaan ja ajamaan virkeän luokkataistelukannan mukaista suuntaa osuustoiminnassa, s.o. osuuskuntain muuttamista hyödyllisiksi työväenliikkeen apujärjestöiksi, jotka kannattaisivat työlakkoja ja työttömäin taistelua sekä kokoaisivat voimia vallankumousta varten.
11) Erityistä huolta on pantava työläisnaisten ednstajaliikkeen järjestämiseen. Sitä varten on työpaikoilla suoritettavan valmistelun jälkeen pidettävä yhden tai useamman työpaikan työläisnaisten kokouksia, joissa valitaan edustajat osaaottamaan säännöllisiin naisedustajakokouksiin ja niissä asetettaviin tehtäviin. Näiden naisedustajain toiminnan kautta on osattava vetää laajat työläisnaisten joukot yhteiseen taisteluun, ennen kaikkea kulloinkin päiväjärjestyksessä oleviin tärkeimpiin joukko-otteluihin, taisteluun palkanalennuksia, työstä erottamisia ja muita pääoman hyökkäyksiä vastaan kuin myös moninaisten erikoisesti naisia koskevain epäkohtain poistamiseksi. Naisten toimekkuutta on käytettävä työlakoissa (myöskin lakkovahteina) ja työttömäin taisteluissa, avustusten keräyksessä, sen jakamisessa, lasten ruokalain järjestämisessä, maaseudun hätäpuolustusliikkeessä jne. Edustajaliikettä järjestämään ja sen jatkuvaisuudesta huolehtimaan on ainakin suuria työpaikkoja varten asetettava erityisiä organisaattoreja ja aloteryhmiä. Tämän ohella on myös työläis- ja talonpoikaisnaisten kerhoja ohjattava ottamaan osaa joukkoliikkeisiin ja luokkataistelutoimintaan.
12) Koko puolueen ja sen eri elinten on enemmän kuin tähän saakka kiinnitettävä huomiota Kommunistisen Nuorisoliiton toimintaan ja annettava sille jatkuvaa ohjausta ja apua työläisnuorison taistelun järjestämiseksi ja tehostamiseksi, puolueen yleisiä päätöksiä sovelluttaen. Sitä on säännöllisesti opastettava löytämään sellaiset tunnukset ja työmuodot, millä nuorisojoukot parhaiten saadaan vireään toimintaan. Liiton on tehokkaasti osallistuttava puolueen ja ammattijärjestön toimintaan työpaikoilla, järjestämällä myös erikoista nuorisotoimintaa erityisten nuorisokysymysten pohjalla, perustamalla nuorison ammatillisia ryhmiä, osallistumalla työttömäin taisteluun (muodostamalla mm. erityisiä nuorisojaostoja työttömäin komiteain yhteyteen) jne. Maatalouspulan johdosta kehitettävässä joukkoliikkeessä on tarmolla taisteltava puutetta kärsivän maalaisnuorison eturivissä. Sotapalvelukseen menevän työläisnuorison valmentamista on parannettava. Liiton jäsenten on opittava paremmin kuin tähän asti mobilisoimaan suuria joukkoja kokouksiin ja mielenosoituksiin. Erityisesti on liiton avustettava luokkataistelun kannalla olevien urheilujärjestöjen muodostamista sekä kommunistisen työn järjestämistä noskelaisten urheilujärjestöjen sisällä. Puolueen on parannettava ja valvottava edustajainsa osanottoa nuorisoliiton eri elinten toimintaan, lisättävä liiton työssä olevien puolueen jäsenten lukua, avustettava liittoa sen vastuunalaisten työntekijäin kasvattamisessa ja vedettävä yhä enemmän nuorisoliittoon kuuluvia tovereita ottamaan osaa johtavain puolue-elinten työhön. Nuorisoliiton erikoisena iskutehtävänä on lähimmän puolen vuoden aikana kohottaa jäsenmääränsä kaksinkertaiseksi, pannen pääpainon jäsenten värväykseen työpaikoilta.
13) Puolueen tulee tehdä voitavansa, jotta saadaan kehitettyä järjestelmällisesti toimiva mahdollisimman laajalle joukkopohjalle perustuva itsenäinen Puna-avun järjestö. Puoluejärjestöjen ja -lehtien tulee säännöllisesti osallistua kaikkeen sen toimintaan ja kamppailujen järjestämiseen valkoista terroria, fasismia, luokkatuomioita ja vankilakidutusta vastaan sekä vallankumouksellisten valtiollisten vankien vapauttamisen puolesta. Puolueen on vaikutettava niin, ettei Puna-Avusta muodostu pelkkä avustus- tai hyväntekeväisyysjärjestö, vaan oikea työväenluokan luokkataistelujärjestö.
14) Erityisen tärkeä on järjestää laajalle ulottuva, monipuolinen valistustyö Neuvostoliiton valtavan sosialistisen rakennustyön saavutuksista kaikilla aloilla sekä Neuvostoliiton työväen ja talonpoikain elintason kohoamisesta. Tämä on tehtävä tosiasioihin perustuvain tietojen pohjalla ja käyttäen hyväksi kaikki suullisen ja kirjallisen propagandan mahdollisuudet, rinnastaen Neuvostoliiton olojen kanssa kapitalistisen Suomen synkät olot sekä valaisten tässä yhteydessä neuvostojärjestelmän luonnetta ylipäänsä ja sen sovelluttamista Suomen oloihin. Tätä varten on Ulkomaan Byron toimitettava valaisevaa ainehistoa ja kirjallisuutta. On selvitettävä joukoille myöskin Puna-Armeijan luokkaluonnetta ja tehtäviä sekä levitettävä oikeaa käsitystä Neuvostoliiton rauhanpolitiikasta ja Suomen lahtarien sotavalmisteluista, joita kavalat noskelaisjohtajatkin monella tavoin avustavat (ei ainoastaan syytämällä lokaa Neuvostoliittoa vastaan, vaan myös ulko- ja sota-asioita käsittelevissä valiokunnissa ja komiteoissa, n.s. »taloudellisessa neuvottelukunnassa», erinäisten sotatarvetehtaiden johtokunnissa jne.). Jos kommunistit eivät tee muuta kuin sinkoilevat ylimalkaisia julistuksia herrain sotahankkeita vastaan, ei siitä ole suurtakaan apua, heidän on osotettava kansan joukoille, mikä ääretön vaara on edessä, jos kädet ristissä odotetaan sotaa ja vastaanpanematta sallitaan suurporvariston kätyreineen jatkaa noita rikollisia hankkeitaan yhä pitemmälle. Päivääkään viivyttelemättä, ennen kuin se on liian myöhäistä, on työtätekevän kansan joukkoja valmistettava tositeolla taistelemaan sotaa vastaan, levitettävä niille oikeaa leniniläistä tietoa siitä, miten tätä taistelua on käytävä ennen sotaa ja miten sodan sattuessa. Samalla on teossa eikä vain sanoissa pidettävä huoli kommunistisen puolue järjestöverkon laajentamisesta sodan kannalta katsoen tärkeimmille työmaille, rautateille, metallitehtalsiin, satamiin ym. sekä armeijaan ja laivastoon.
15) Puolueen järjestöt ja jäsenet ylipäänsä ja ennen kaikkea sen aktiivinen kantaväki, on saatava käytännössä ottamaan osaa armeijassa suoritettavaan työhön. Piiri- ja paikalliskomiteain on kunnolla johdettava sotilastyötä alueellaan sijaitsevissa joukko-osastoissa ja valittava kuhunkin sotilastyötä johtavaan kolmikkoon, sen työtä ohjaamaan, todella asiaan innostunut ja kykenevä puoluekomitean jäsen. Armeijassa toimivat puoluesolut on saatava seuraamaan ja käsittelemään myös puolueen yleisiä tehtäviä ja päivän tärkeimpiä luokkataistelukysymyksiä. Päätehtävänä työssä armeijan sisällä on sotilaiden joukkoesiintymisten kehittäminen heidän jokapäiväisten vaatimustensa pohjalla, näiden esiintymisten yhdistäminen työläis- ja talonpoikaisjoukkojen yhteiseen taisteluun sekä sotilasjoukkojen vallankumouksellinen kasvattaminen. Johtavien puolue-elinten on tehtävä kaikkensa parannuksen aikaansaamiseksi nuorisoliiton antimilitaristisessa joukkotyössä ja sotilasvalmennuksessa.
16) Puolueen keskusjohto kuin myös jokainen piiri- ja paikalliskomitea tietäköön olevansa vastuussa siitä, että tässä päätöslauselmassa osotetut ynnä muut välttämättömät tehtävät vitkastelematta suoritetaan. Piiri- ja paikalliskomiteoilta on vaadittava tässä suhteessa entistä enemmän oma-alotteellisuutta, samalla valvoen ja ohjaten niiden toimintaa keskusjohdon taholta (mm. erityisiä neuvonta- ja ohjaustilaisuuksia järjestäen). Uusia, kehityskykyisiä, luotettavia ja taistelutarmoisia voimia on esiin nostettava ja kouluutettava puolueen johtavien kaaderien vahvistamiseksi, pitäen tätä lähiaikana yhtenä kaikkein tähdellisimmistä tehtävistä. Koko puolueen marxilais-leniniläisen valistustason kohottamiseksi on toimitettava puolueen kaikkien järjestöjen ja jäsenten käytettäväksi ennen kaikkea Marxin, Engelsin, Leninin ja Stalinin kirjoituksia ja yleensä parasta kommunistista kirjallisuutta sekä tehokkaasti edistettävä järjestelmällistä opiskelua kiinteässä yhteydessä sekä kansainvälisen että Suomen käytännöllisen luokkataistelun pääkysymysten kanssa. Puoluelehdistöä on kehitettävä, erityisesti lisäämällä »Proletaarin» ja »Tiedonantajan» levikkiä ja työpaikkalehtien lukua, parantamalla lehtien sisältöä, huolehtien kirjoitusten havainnollisuudesta ja selvyydestä sekä työmaakirjeenvaihtajaverkon järjestämisestä. On toimitettava kansanomaisesti kirjoitettuja vallankumouskirjasia, jotka ovat omansa kohottamaan joukkojen taisteluhenkeä ja lisäämään taistelukokemuksia. On opittava kirjottamaan myöskin legaalisia julkaisemismahdollisuuksia silmällä pitäen. Puoluetehtäväin suorittamisessa on tehostamiskeinona käytettävä myös vallankumouksellista kilpailua eri puoluejärjestöjen samoinkuin yksityisten jäsentenkin kesken. Tehtävien laiminlyömistä, kurittomuutta ja varsinkin rintamakarkuruutta vastaan on päättävästi taisteltava. Entistä tarkemmin on noudatettava salaisen toiminnan vaatimuksia (konspirationia) ja taitavasti kehitettävä uusia menettelytapoja tällä alalla. Puoluejärjestöjen vahvistamiseksi on heti tarmokkaisiin toimenpiteisiin ryhtyen vedettävä niiden riveihin lukuisasti rehellisiä vallankumouksellisia työmiehiä ja työläisnaisia, jotka ovat luokkataistelussa osottautuneet aktiivisiksi ja luotettaviksi. Jokaiselle puolueen jäsenelle on jo puolueeseen tullessaan selvitettävä luokkataistelun peruskysymykset ja kommunistisen puolueen johtava osuus proletariaatin luokkataistelussa sekä puolueen jäsenten velvollisuudet vallankumoustyössä.
1. Etsiessään ulospääsyä yhä kärjistyvästä talouspulasta vyöryttää Suomen porvaristo kaikilla tavoilla sen seuraukset työväenluokan harteille. Fasistidiktatuurin turvin on se kuluneena vuotena suunnannut häikäilemättömän yleishyökkäyksen työväenluokan elintasoa vastaan. Kaikilla teollisuusaloilla samoin kuin maataloudessakin on työpalkkoja alennettu jopa 60:llä prosentillakin, kiristetty työläisten muita työ- ja elinehtoja ja heitetty kymmeniätuhansia työläisiä työttömyyskurjuuteen. Tämän hyökkäyksen, jota sosialifasistit ja heihin liittyneet opportunistiluopiot (Nurminen, Välläri, Väisänen, Tuomi, Härmä jne.) aktiivisesti ovat varsinkin perustamiensa ammatillisten järjestöjen avulla avustaneet, on porvaristo voinut toteuttaa ilman mitään sanottavampaa vastarintaa. Työläisjoukkojen keskuudessa kytevää ja kasvavaa tyytymättömyyttä ei SKP ja vallankumouksellinen ammatillinen liike ole kyenneet järjestämään taisteluiksi työnantajakapitalistien hyökkäystä vastaan. Se ei ole johtunut pelkästään ulkonaisten olojen luomista vaikeuksista, vaan ennen kaikkea siitä, että puolue ja vallankumouksellinen ammatillinen liike eivät vielä ole riveissään voittaneet sitä opportunistista passiivisuutta, joka johti antautumiseen fasistikumouksen edessä ja vasemmistolaisen ammatillisen liikkeen täydelliseen toimettomuuteen ja hajaantumiseen. Vallankumouksellinen ammatillinen liike ei ole kyennyt tunkeutumaan työpaikoille ja voittamaan takaisin menetettyä työläisten luottamusta. Niitäkään pieniä työriitaisuuksia, joita työläisten enemmän tai vähemmän oma-alotteisena toimintana on puhjennut (Gutzeitin laatikkotehtaan työmaalla Kotkassa, Osuusliike Elannossa, Helsingin leipurien palkkariita, hätäaputyöläisten liikehtimiset eri paikoissa maata), ei ole kyetty järjestämään ja kehittämään työtaisteluiksi, vaan ovat työnantajat ja sosialifasistit onnistuneet ne tukahduttamaan.
2. Suomen työläisten elinehto, ainoa pelastus, on nousta vastarintaan porvariston yhä jatkuvaa ja kärjistyvää hyökkäystä vastaan, jonka tarkoituksena on syöstä koko työväenluokka, palkkatyöläiset, maaseudun raatajarahvas ja työtätekevä talonpoikaisto nälkään ja kurjuuteen, jotta kapitalistit voisivat säilyttää riistovoittonsa ja vielä niitä lisätäkin. Tämän vastarinnan järjestäminen on SKP:n ja vallankumouksellisen ammatillisen liikkeen kiertämätön velvollisuus. Lähimpänä tehtävänä on työläisten taloudellisten päivänvaatimusten pohjalta lähtevien taisteluiden valmistaminen ja johtaminen ja niiden kehittäminen joukkoliikkeeksi, joukkotaisteluksi ja vastahyökkäykseksi porvariston riisto- ja sortohyökkäystä ja koko fasistista diktatuurijärjestelmää vastaan.
3. Onnistuakseen tässä tehtävässä, jossa on vastassa työnantajien ja heidän apuriensa sosialifasistien yhteisrintama, koko fasistinen sortokoneisto, on vallankumouksellisessa ammatillisessa liikkeessä toteutettava ratkaiseva käänne tähänastisesta toimettomuudesta. Avoimen ja säälimättömän, konkreettisiin tapauksiin kohdistuvan itsekritiikin ja selvityskamppailun avulla on osoitettava ja paljastettava tähänastisen toimettomuuden ja saamattomuuden syyt ja tehdyt virheet ja tältä pohjalta lähtien murrettava vielä omissakin riveissään ilmenevä opportunistinen käsitys työtaistelujen mahdottomuudesta nykyisen pulan aikana ja fasistidiktatuurin olosuhteissa. Samoin on päättävästi taisteltava »vasemmistolaiseen» sanahelinään pukeutuvaa äkkijyrkkyyttä vastaan, joka ilmenee taloudellisten, päivänvaatimusten puolesta käytävän joukkotaistelun aliarvioimisena ja muka repäisevämpien otteiden vaatimisena. Tässä selvitys- ja valistustyössä on korjaamalla tähänastiset laiminlyönnit tehtävä tunnetuksi ennen kaikkea Profinternin V kongressin päätökset ja jatkuvasti ulkomaiden työläisten taistelukokemuksia.
4. Työtaistelujen valmistamisessa on suunnitelmallisesti kiinnitettävä huomio tärkeimmille teollisuusaloille ja teollisuuskeskuksiin, sekä myöskin maa- ja metsätyöläisten keskuuteen. Suunnitelmallisen työn järjestämiseksi on välttämätöntä tutustua asemaan sekä eri teollisuusaloilla että eri työpaikoissa. Järjestäen työlakkoja kaikkialla, missä vain kapitalistien hyökkäykset työläisten elinehtoja vastaan niin voimakasta tyytymättömyyttä synnyttävät, että lakko saadaan syntymään, on tällöin pyrittävä ohjaamaan ja erityisesti keskittämään lakkoliikettä kaikkein tärkeimmille tuotannonaloille, niille, missä sen kautta voidaan maan kapitalismille voimakkaimpia iskuja antaa. Yksikään työriitaisuus ei saa mennä vallankumouksellisen ammatillisen liikkeen ohi, vaan on jokaista mahdollisuutta käytettävä taistelun järjestämiseksi työläisten elinehtojen puolesta. Kaiken ammatillisen toiminnan työpaikoilla, niin myös kaiken julkisen joukkotoiminnan täytyy tähdätä liikkeen kehittämiseen lakkotaistelujen uralle.
5. Työtaistelujen valmistamisessa on tähän asti suureksi osaksi rajoituttu vain lehtien ja julistusten avulla suoritettuun ylimalkaiseen propagandaluontoiseen valistustyöhön. Tällä tavoin ei ole voitu eikä voida työläisiä taisteluun nostaa. Työpaikoilla on työtä suoritettava, työpaikoilta lähtien on ryhdyttävä huolellisesti ja määrätietoisesti valmistamaan ja järjestämään työläisten taistelua elinehtojensa puolesta. Tämä on jokaisen puolueen jäsenen, työpaikkasolun ja ammatillisen työpaikkaryhmän tehtävä, jonka suorittamisesta ne ovat vastuussa. Työpaikkalehdissä, suullisessa keskustelussa ja yleisissä työpaikkakokouksissa on käsiteltävä työpaikan työläisten oloja ja elämää, seurattava tarkasti tapauksia työpaikassa, ja niiden pohjalta lähtien osotettava, että puute ja kurjuus työläisten keskuudessa lisääntyy alituisesti, jos yhä edelleenkin vastaanpanematta alistutaan kapitalistien toimeenpanemiin palkanalennuksiin ja muihin kuristustoimenpiteisiin. Ennen kaikkea on osattava lähteä työläisten omien vaatimusten ja tarpeiden pohjalta eikä heitettävä heidän päittensä yli lentäviä ylimalkaisia tunnuksia. Osavaatimusten valinnassa on tartuttava niihin tapauksiin, jotka työläisten mieliä enemmän kuohuttavat ja jotka heihin kipeimmin kohdistuvat, kuten palkanalennuksiin, joukkoerottamisiin, työmaaterroriin, työpäivän pidentämiseen, lyhennettyjen työviikkojen käytäntöönottamiseen palkkaa alentamatta, työväen suojeluslakien määräyksien rikkomisiin ja huonontamisiin, myös vaadittava 7-tuntista työpäivää palkkaa alentamatta jne. sekä otettava huomioon työpaikan nuorten työläisten ja eri työläisryhmien erikoiset tarpeet ja vaatimukset. Lähtien noskejohtajien kaikista, varsinkin viimeaikaisista renginpalveluksista työläisten palkkojen alentamiseksi (kuten esim. Helsingin kunnan- ja hätäaputyöläisten palkkojen alennus, Elannon johdon yhdessä noskelaisen järjestön kanssa suorittama palkkojen alennus, Helsingin leipurien työpäivän pidentäminen ja palkkojen alentaminen, Gutzeitin laatikkotehtaan työriidan murtaminen jne.), on työläisille paljastettava noskelaisten ja heidän ammatillisten järjestöjensä koko palkanalennus- ja luokkapetospolitiikka, jonka tarkoituksena on, puhuen maan taloudellisen elämän terveeksi tekemisestä, tosiasiassa vain turvata kapitalistien riistovoitot.
Kun merkit viittaavat työriidan puhkeamiseen, on taistelua valmistamaan valittava työpaikan työläisiä edustava ja heidän luottamustaan nauttiva komitea ja on työpaikan kaikki työläiset saatava aktiivisesti osallistumaan vaatimusten muokkaamiseen ja asettamiseen sekä koko palkkaliikkeen valmisteluun. Vaatimusten esittämisessä työnantajalle on niin toimittava, että saadaan aikaan työläisten yhteinen esiintyminen (esim. allekirjoitettu joukkovaatimus, joukkolähetystö jne.). Missään tapauksessa ei vaatimusten esittämistä ja neuvottelujen käymistä ole jätettävä noskelaiselle järjestölle, niinkuin tehtiin Elannon työriidassa, vaan on työriidan kaiku kaikissa sen vaiheissa säilytettävä työläisten omien edustajien ja elimien käsissä.
Työtaistelun johtoon on jokaisella sitä koskevalla työpalkalla asetettava työläisten valitsema, heidän luottamustaan nauttiva lakkokomitea, joka koko ajan on kiinteässä yhteydessä taistelussa olevien työläisten kanssa. Työtaistelun käsittäessä useampia työpaikkoja, on työpaikkojen lakkokomiteoiden lisäksi lakon johtamisen keskittämistä varten valittava keskuslakkokomitea. Jotta lakkokomiteasta muodostuisi todellinen yhteisrintamaelin, jonka johdolla voidaan torjua työnantajien ja noskelaisjohtajien yritykset murtaa työtaistelu, on siihen valittava myöskin sosdem. työläisten, ruotsalaisten työläisten, kun sellaisia työpaikalla on, järjestymättömien, työläisnaisten, nuorten työläisten ja työttömien edustajia, kuitenkin turvaten sen, että todella luokkatietoisella työväellä on siinä koko lakon ajan johtava vaikutus. Noskelaisten alottamiin ja johtamiin työtaisteluihin on aktiivisesti osallistuttava ja saatava heiltä johto työläisten omiin käsiin. Noskelaisten yrityksiä vastaan solmia työläisten selän takana työehtosopimuksia työnantajain kanssa on nyt, kun ei ole olemassa julkisia vallankumouksellisia ammatillisia järjestöjä, asetettava tinkimätön periaate, että työläisten on tehtävä työehtosopimukset vain itse valitsemiensa edustajien kautta ja vain tällaiset sopimukset hyväksyttävä.
Työtaistelua on kaikin tavoin tehtävä tunnetuksi ja mahdollisuuksien mukaan, ottamalla yhteys muiden työpaikkojen työläisiin ja työttömiin, jo valmisteluasteella pyrittävä laajentamaan ja kehittämään se useampia työpaikkoja, paikkakuntia ja teollisuusaloja käsittäväksi, sekä myötätuntoisuuslakon että eri työpaikkojen työläisten omien ja kaikille yhteisten vaatimusten puolesta käytävän taistelun kautta ja yhdistämällä siihen työttömien joukkotaistelun. Vallankumouksellisen ammatillisen liikkeen ja työtaistelujen valmistamisessa ja käymisessä vapauduttava ammattikunnallisesta rajoittuneisuudesta, siitä pohjaltaan sosialidemokraattisesta menettelytavasta, joka oli sangen yleinen vanhassa ammatillisessa liikkeessä ja joka vieläkin ilmeni esim. Elannon työriidassa siten, että annettiin noskelaisjohdon lyödä ammattikunta kerrallaan ja Helsingin leipurien työriidassa siinä, ettei yritettykään saada yhteyttä muiden leipomoliikkeiden kuin Elannon työläisten kanssa. On tehtävä jyrkkä käänne siinä, että työläiset rauhallisesti kotona pysyen odottavat työtaistelun päättymistä, sensijaan on heidät järjestettävä todelliseen joukkotaisteluun, mielenosoitusten ym. joukkoesiintymisten avulla tukemaan vaatimuksiaan.
Työlakossa on tärkeätä, kuten Punaisen Ammatillisen Internationalen V kongressin päätöksissä terotetaan, oikein arvioida sekä omat että vastustajan voimat, oikein valita lakon alkamishetki, käyttää riittävän joustavaa vallankumouksellisen manöveerauksen taitoa ja samoin osata hyvässä järjestyksessä perääntyäkin, jos olosuhteet sitä vaativat, kootakseen uusia voimia uutta taistelua varten. Kaikessa lakkotaktiikassa, niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin on ratkaisevana näkökantana pidettävä sitä, miten saadaan paraiten kohotettua joukkotaistelun henkeä, vahvistettua luokkataistelun rintamaa ja lujitettua joukkojen luottamusta vallankumouksellisen liikkeen johtoon.
6. Aineellisen avun hankkimiseksi lakkolaisille on ajoissa ja tarmolla ryhdyttävä, vaikka nykyisissä oloissa ei olekaan mahdollista entisenlaisten, lakkokassojen kerääminen. Tukemis- ja avustustoiminta on muodostettava todelliseksi joukkotoiminnaksi joukkokeräyksineen, joihin on vedettävä mukaan mahdollisimman suuret joukot työläisiä, työläisvaimoja ja työläisnuorisoa sekä maaseudun talonpoikaisväestöä. Tässä on vaadittava n.k. edistysmielisten osuuskauppojen avustusta (lakkolaisten ruokinta, tavaroiden antaminen luotolla jne.) ja niissä toimien järjestää jäsenjoukot liikkeelle lakkolaisten puolesta.
7. Työtaistelujen menestyksellinen käyminen vaatii nykyisissä olosuhteissa tarmokasta ja tehokasta puolustus- ja aloteryhmien avulla järjestettävää joukkopuolustustoimintaa, johon ja erikoisesti taisteluun lakonrikkuriutta vastaan (esim. joukkolakkovahteihin jne.) on vedettävä mukaan myöskin työttömät työläiset ja työläisvaimot sekä aktiivinen työläisnuoriso. Taistelu lakonrikkuriutta vastaan edellyttää sekä laajaa ja voimaperäistä valistustyötä ennen kaikkea työttömien työläisten ja maaseudun palkkatyöläisten ja pientalonpoikien keskuudessa että myöskin tarmokasta ja päättävää joukkotaistelua lakonrikkurelta vastaan.
8. Nykyisissä fasistiterrorin ja porvariston työväenluokkaa vastaan suuntaaman yleishyökkäyksen olosuhteissa saa taloudellinen taistelu sen kärjistyessä ja laajentuessa yhä enemmän poliittista luonnetta. Taistelun kärjistyessä on lakkovaatimuksia harkitusti laajennettava, liittäen niihin myöskin sellaisia poliittisia tunnuksia, jotka ovat ilmeisen selvässä yhteydessä joko esitettyjen taloudellisten vaatimusten tahi kysymyksessä olevan lakkotaistelun kulun kanssa (esim. vaatimus vangittujen lakkolaisten vapauttamisesta, poliisin ja koko valtiovallan lakkoon sekaantumista vastaan, rajoittamattoman lakko-oikeuden puolesta jne.).
1. Suomen porvaristo on fasistihallituksen määräyksestä nostetulla oikeusjutulla virallisestikin vahvistanut Suomen Ammattijärjestön lakkauttamisen, joka oli eräs fasistikumouksen tärkeimpiä tarkoituksia. Sitä vissiä aktiivisuutta, jota Ammattijärjestöä vastaan nostetun jutun yhteydessä esiintyi, ei kyetty kehittämään joukkotaisteluksi vasemmistolaisten ammatillisten järjestöjen olemassaolon puolesta ja niiden henkiin herättämiseksi sekä uusien ammatillisten järjestöjen luomiseksi. Tosiasiallisesti vasta tämän vuoden keväällä aletun vallankumouksellisen ammatillisen liikkeen rakennustyössä, jonka tuloksena on ammatillisten järjestöjen perustaminen eräille paikkakunnille, on tosin vieläkin kovin hitaasti edistytty työpaikoille pääsemisessä.
2. Vallankumouksellisen ammatillisen liikkeen alhaaltakäsin lähtevässä rakennustyössä on nyt, kun vanhojen ammatillisten järjestöjen hajaantuminen on tosiasia, päälinjana pidettävä uusien, työpaikkapohjalle perustuvien ammatillisten järjestöjen luomista, ollen perusjärjestönä työpaikkaryhmä. Näitä voi suuremmilla työpaikoilla olla useampia työhuonekunnittain, jotka yhdessä muodostavat työpaikkajärjestön. Niiden yhteyteen, on muodostettava nuorten työläisten alaryhmiä. Lyhytaikaisilla työmailla, kuten rakennusteollisuudessa voidaan perusjärjestöt kuitenkin muodostaa ammattiryhmittäin. Saman alan työpaikkajärjestöt muodostavat alueellaan teollisuusneuvostot, jotka yhdistyvät paikalliseksi ammatilliseksi keskusneuvostoksi ja myöhemmin teollisuusliitoiksi. Ammatillisten järjestöjen työn painopisteen on oltava työpaikoilla. Vaikka nykyisen fasistidiktatuurin ja -terrorin oloissa työpaikkaryhmien täytyykin olla salaisia, on niiden osattava kehittää kaikkia julkisen, laajan, laillisen, puollaillisen ja laittoman joukkotoiminnan muotoja. Kaikkia mahdollisuuksia hyväksikäyttäen on pyrittävä luomaan itsenäisiä ja erillisiä julkisia ja puoljulkisia järjestöjä ja apujärjestöjä sekä aina ja kaikissa tilaisuuksissa väsymättä taisteltava vallankumouksellisen, ammatillisen liikkeen laillisen ja julkisen olemassaolon puolesta. Toiminnan yksipuolinen salaisuuteen painuminen ja suljetuksi ryhmäksi eristyminen, jollaisia pyrkimyksiä tähänastisessa rakennustyössä on havaittavissa on leimattava vakavaksi virheeksi, jota vastaan on päättävästi taisteltava. Vanhojenkin ammatillisten järjestöjen säilyttämiseksi ja uusien muodostamiseksi on tehtävä kaikki voitavissa oleva. Kaikkinainen työväen joukkotoiminta työpaikoilla, kuten työpaikkakokoukset, työpaikkojen luottamusmiehistö, sairaus- ja työttömyyskassojen hallintojen vaalit, sivistys- ja urheilujärjestöjen perustaminen ja noskelaisten ammatillisten järjestöjen perustamiskokoukset, on koetettava suunnata todellisen luokkataistelun kannalla olevan työväen julkisen joukkotoiminnan kehittämiseksi.
3. Ammatillisen liikkeen rakennustyössä on suunnitelmallisesti kiinnitettävä päähuomio eri teollisuusalojen tärkeimpiin teollisuuskeskuksiin ja suurimpiin työpaikkoihin. Sodanvastaisenkin taistelun takia on vakava huomio kohdistettava rautatieläisten, kuljetustyöläisten ja välittömästi tai välillisesti sotatarkoituksia palvelevien työpaikkojen työläisten järjestämiseen. Erikoista huomiota on kohdistettava järjestämistyöhön maa- ja metsätyöläisten keskuudessa. Työnantajakapitalistien hyökkäyksen torjumiseksi ja koko fasisminvastaisen taistelun tehostamiseksi on maa- ja metsätyöläisten liittäminen vallankumoukselliseen yhteisrintamaan teollisuustyöläisten kanssa välttämättömyys. Lähimmäksi iskutehtäväksi on otettava työpaikkaryhmien muodostaminen ensi kädessä määrätyille suuremmille ja tärkeimmille työpaikoille. Yhteyksien saamiseksi työpaikoille on käytettävä mm. niillä aikaisemmin työskennelleitä työttömiä. Tätä työtä opastamaan, järjestämään ja valvomaan on, ainakin suurempia työpaikkoja varten, asetettava erityisiä organisaattoreja tai aloteryhmiä.
4. Työpaikkaryhmien on työpaikoilla käytettävä kaikkia mahdollisuuksia julkisen toiminnan, ennen kaikkea työpaikkakokouksien aikaansaamiseksi oloihin sopivaa lähtökohtaa ja muotoa käyttäen. Valituilta työpaikkaluottamusmiehiltä on vaadittava, että he täyttävät kunnolla tehtävänsä työehtosopimusten määräysten, työväen suojeluslakien säännösten noudattamisen ja työväen muidenkin etujen valvomisessa ja on heidän aika ajoittain tehtävä selvää toiminnastaan työpaikan työläisten yleisessä kokouksessa. Tällaista toimintaa on työväen joukkotoiminnalla kannatettava ja tarpeen vaatiessa painostettava, että siitä kehittyisi todella työväen etujen mukainen toiminta. Työpaikoilla suoritettavan työn välttämätön väline on työpaikkalehti, jollaisen aikaansaaminen on asetettava tehtäväksi kaikille tärkeimmille ja suurimmille työpaikoille. Työpaikkalehtien ja Ammatillisen keskuslehden on enemmän kuin tähän asti kuvattava työpalkkojen oloja ja elämää ja sen pohjalta lähtien edistettävä työväen taistelutoiminnan kehittämistä.
5. Vallankumouksellisen ammatillisen liikkeen rakennustyössä ei ole lähdettävä siitä käsityksestä, että ensin on luotava valmis koneisto ja sitten vasta taisteltava, vaan on vallankumouksellisen ammatillisen liikkeen järjestöjen kehityttävä jokapäiväisessä taistelussa työläisten elinehtojen puolesta. Tätä ei ole ymmärrettävä niin kaavamaisesti, että työpaikoilla suoritettavan ja suoritetun työn tuloksena olisi järjestö perustettava vasta työlakon yhteydessä, päinvastoin on jo ennen lakkoa kaikin voimin ponnistettava, että järjestö saadaan syntymään ja hyvään kuntoon. Mutta erityisesti on syntyviä lilkehtimisiä käytettävä niiden perustamiseen ja lujittamiseen.
6. Noskelaisten ammatillisia järjestöjä, joihin kuuluu yli 20.000 työläistä, ei ole aliarvioitava, vaan taisteluun niitä vastaan ja toimintaan niiden sisällä on kiinnitettävä entistä vakavampaa huomiota. Vaikka vallankumouksellisen ammatillisen liikkeen onkin kaikin voimin taisteltava työläisten niihin liittymistä vastaan paljastamalla konkreettisin tosiasioin niiden todellinen luonne työnantajakapitalistien apujärjestöinä, fasistisen diktatuurijärjestelmän elimellisenä osana, on tämän ohessa tehtävä määrätietoista työtä myöskin näiden järjestöjen sisällä järjestämällä niihin oppositioniryhmiä. Suurinta huomiota on kiinnitettävä sosialifasistien vahvimpiin ammattiliittoihin, kuten esim. metallityöntekijäin ja rakennustyöläisten liitot. On myös välttämätöntä tarpeen vaatiessa lähettää näihin järjestöihin yksityisiä vallankumouksellisia työtä valmistamaan ja johtamaan. Jos esim. työläisten enemmistö jossakin osastossa päättää liittyä sosialifasistien ammattiliittoon, ei vallankumouksellisen vähemmistön ole erottava, vaan mentävä mukaan. Pyrkimyksenä tulee olla sosialifasistisiin järjestöihin kuuluvien työläisten vetäminen taisteluun pääomaa ja sosialifasistisia johtajiaan vastaan toteuttaen yhteisrintamaa alhaalta käsin. Noskelaisten järjestöihin kuuluvia työläisiä ei ole leimattava sosialifasisteiksi, vaan on tehtävä selvä ero heidän ja sosialifasististen johtajien välillä. Koko sosialifasistisen järjestökoneiston valtaaminen ei tietysti ole mahdollinen, mutta jäsenten voittaminen sitkeän työn avulla on. Huomio on myös kohdistettava työn järjestämiseen fasistisissakin rikkurijärjestöissä varsinkin niillä paikkakunnilla, joissa niillä on merkitystä.
7. Aktiivisten johtavien työntekijäin puutteen poistamiseksi on niitä rohkeasti vedettävä esiin taistelutahtoisten ja toimintatarmoisten työläisten joukosta. Heitä on neuvottava ja kouluutettava neuvottelujen, konferenssien ja mikäli suinkin mahdollista, lyhyiden kurssien avulla ja sopivan kirjallisuuden kautta.
8. Vallankumouksellisen ammatillisen liikkeen johtaminen, neuvominen ja opastaminen on koko puolueen tehtävä. Ammatillisiin järjestöihin on järjestettävä ripeästi ja säännöllisesti toimiva fraktiotoiminta. Se, että vanhassa vasemmistolaisessa ammatillisessa liikkeessä ei ollut oikein järjestettyjä kommunistisia fraktioita ja niillä bolshevistista toimintaa, teki juuri mahdolliseksi tämän liikkeen opportunismiin luisumisen. Ammatillisen toiminnan johtamista ei kuitenkaan saa suorittaa määräämällä ja komentamalla, vaan on puolueen jäsenten aina osattava vakuuttaa muut kantansa oikeellisuudesta ja aktiivisimpina taistelijoina hankittava luottamus itselleen ja koko puolueelle.
9. Suomen vallankumouksellisen ammattijärjestön on järjestettävä kiinteät suhteet Profinterniin, johon se jo viime kesäuä pitämässään konferenssissa on päättänyt liittyä, sekä tehtävä tunnetuksi Profinternin päätökset kaikissa järjestöissään. Sen on myös lujitettava suhteitaan muiden maiden, lähinnä Skandinavian ja Itämerenmaiden vallankumouksellisten ammatillisten järjestöjen ja vallankumouksellisten oppositioiden kanssa.
1. Työttömyys on kuluneen vuoden aikana jatkuvasti laajentunut. Yli satatuhatta teollisuudessa ja maataloudessa työskennellyttä palkkatyöläistä on jo täydellisesti työttömänä ja sen lisäksi tekevät suuret joukot työssä olevistakin vain vajaita työviikkoja alennetulla palkalla. Ja yhä uusia ja uusia työläisjoukkoja ajavat kapitalistit lisäämään työttömien armeijaa. Työttömyydestä kärsii myös se suuri joukko pientilallisia, jotka maatilkkujensa pienuuden tähden ovat olleet pakotetut hankkimaan osan toimeentuloaan omalla tai perheenjäsentensä palkkatyöllä, kuin myös melkoinen osa pikkuporvaristoa.
Työttömyyden laajentuessa on hätä ja puute työttömäin keskuudessa suunnattomasti kasvanut. Suomessa ei ole edes minkäänlaista työttömyysvakuutusta olemassa. Vasemmistolaisten ammatillisten järjestöjen työttömyyskassatkin on porvaristo rosvonnut. Vain vaivaisavun muodossa on pienelle murto-osalle satatuhantisesta työttömäin joukosta myönnetty siellä täällä mitätöntä avustusta. Valtion ja kuntain yleisiin töihin myönnettyjä varojakin supistetaan parhaillaan. Fasistivaltio, kunnat ja työnantajakapitalistit käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen työttömäin hätää ja puutetta lisätäkseen riistovoittojaan. Jatkuvan työttömyysuhkan alaisena olevien työläisten palkkoja alennetaan ja muita työehtoja huononnetaan. Järjestämissään varatöissä pyrkivät ne saamaan aikaan työläisten keskinäistä kilpailua, voidakseen niissäkin alentaa palkkoja mielinmäärin ja jarruttaakseen työttömäin joukkoliikkeen kehittymistä. Osittain ovat ne siinä onnistuneetkin. Tämän lisäksi suunnittelee fasistihallitus työttömien joukottain alistamista kapitalistien, suurtilallisten ja rikkaiden talonpoikien pakkotöihin mahapalkalla (hallituksen »ohjeet työttömyysasiassa ensi työttömyyskautta varten»).
2. Sosialidemokraattiset johtajat ovat silloin tällöin sanoissa puolustavinaan työttömäin asiaa, mutta käytännössä toteuttavat ne johdonmukaisesti porvariston politiikkaa, joka tarkoittaa työttömien painamista yhä suurempaan hätään ja kurjuuteen. Kuntien valtuustoissa ja komiteoissa ovat ne mukana alentamassa työttömien nälkäpalkkoja vieläkin pienemmiksi. Sen lisäksi panevat ne kaikki taitonsa ja voimansa liikkeelle estääkseen työttömien joukkotaistelun välttämättömien elämisen mahdollisuuksien puolesta nälkää ja kurjuutta kylvävää porvaristoa, fasistihallitusta ja sen pakkotyösuunnitelmia vastaan. Työttömäin itsenäisen toiminnan ja joukkoesiintymiset leimaavat sosialifasistiset johtajat provokatoorisesti hyödyttömiksi ja »hämäräperäisiksi» hankkeiksi.
3. Työttömäin joukkojen keskuudessa vallitseva ja yhä kasvava hätä ja ennen tuntematon kurjuus tekevät välttämättömäksi, että työttömät käyvät nopeasti järjestettyyn joukkotaisteluun elinehtojensa puolesta eivätkä enää tyydy yksinomaan vallanpitäjille osotettuihin yksilöllisiin vetoomuksiin ja vaatimuksiin työstä ja avustuksesta. Työttömäin tähänastinen toiminta ei ole ollut luonteeltaan todellista ja suunnitelmallista joukkoliikettä. Pääsyynä tähän on ollut se, että puolueemme ei ole osannut auttaa ja oikein järjestää heidän jokapäiväisistä tarpeistaan johtuvien vaatimusten puolesta käytävää taistelua, eivätkä kaikki puolueen elimet ja jäsenet aina ole osottaneet riittävää haluakaan siihen. Puolueen avustamana ja tukemana tapahtui kyllä viime vuoden marraskuussa Helsingissä työttömien joukkoesiintyminen hallitustalossa, mutta tämä niinkuin jotkut muutkin, tosin tätä pienemmät, puolueen vaikutuksesta syntyneet työttömäin esiintymiset jäivät kehittämättä ja laajentamatta todelliseksi joukkoliikkeeksi, niin että alussa ollut työttömien joukkoliike pysähtyi siihen. Puolue ei kyennyt järjestämään työttömäin yleisiä kokouksia, joissa olisi valittu vakituiset työttömäin komiteat heidän etujaan valvomaan ja siitä johtuvia erilaisia tehtäviä suorittamaan. Tämä samoinkuin helmikuun 25 päivän, työttömäin kansainvälisen mielenosoituspäivän, kokemukset paljastavat, että puolueemme ei ole suorittanut tällä alalla oikeata bolshevistista työtä ja on sentähden joutunut eristetyksi työttömäin joukoista. Esimerkiksi kansainvälisen mielenosoituspäivän valmistamisessa eivät kommunistit suorittaneet sellaista joukkotyötä, että tästä päivästä olisi tullut todellinen työttömien ja työssä olevien työläisten yhteisen joukkoesiintymisen päivä pääoman nälkiinnyttämispolitiikkaa vastaan. Työttömäin joukkoja ei vedetty mukaan tämän taistelupäivän valmistamiseen ja järjestämiseen, jossa juuri työttömäin komiteoilla olisi ollut erittäin tärkeitä tehtäviä suoritettavanaan. Nyt nämä komiteat puuttuivat kokonaan. Työttömäin vaatimuksia koskevia tunnuksia ei muokattu yhdessä työttömäin joukkojen kanssa, niin että puolueemme esittämät vaatimukset olisivat todella tulleet näiden joukkojen omaksi. Nyt tyydyttiin ne tekemään tunnetuiksi vain julistusten kautta, joskin niiden antamisessa esiintyi nyt jonkunverran suurempaa oma-alotteisuutta kuin ennen. Osa tunnuksista oli myös epätarkkoja ja puutteellisia. Siten esim. Helsingin 6 AK:n tunnus »työläisille sana-, kokoontumis- ja toimintavapaus palautettava» voi tässä muodossa helposti tukea sellaisia harhaluuloja, että olisi mahdollista palata takaisin fasistidiktatuurin edellä vallinneisiin porvarillisen »demokratian» oloihin. Tällaiset harhaluulot voivat syntyä ja elää sitäkin helpommin, kun sosialidemokraattiset johtajat harjoittavat järjestelmällistä agitatiota sellaisten käsitysten puolesta. Oikein olisi ollut kehoittaa työttömiä joukkovoimalla taistelemaan ja hankkimaan itselleen sana- ja kokoontumisvapaus, mikä taistelu yhtyy välittömästi työttömäin taisteluun heidän kipeimpien taloudellisten vaatimustensa puolesta. Työssä olevien työläisten keskuudessa eivät kommunistit ole myöskään ymmärtäneet toimia siten, että näille olisi käynyt selväksi välttämättömyys osallistua työttömien taisteluun ja heidän joukkoesiintymisiinsä.
Puolueemme saamattomuus, laiminlyönnit, puutteet ja virheet työttömien keskuudessa suoritettavassa työssä eivät voineet johtaa muuhun kuin työttömien toiminnan miltei täydelliseen paikallaan pysymiseen ja mm. työttömäin kansainvälisen taistelupäivän epäonnistumiseen. Puolueemme eristyneisyys työttömäin joukoista on nopeasti muutettava pysyväksi työyhteydeksi heidän kanssaan, mikä voi tapahtua vain suorittamalla oikeata bolshevistista työtä heidän keskuudessaan, ja mikä merkitsee täydellistä käännettä tähänastisessa toiminnassamme tällä alalla.
4. Tähänastinen kokemus on työttömille työläisille jo kyllin selvästi osottanut, että heidän hätänsä ja puutteensa ei porvarillisia vallanpitäjiä ollenkaan liikuta. Kaikki mitä sillä taholla mahdollisesti tehdään työttömyyshädän lieventämiseksi, tapahtuu vain työttömäin joukkopainostuksen pelosta tai sen pakottamana. Tämän tähden tekee työttömäin oma etu välttämättömäksi voimakkaan joukkoliikkeen kehittämisen työttömäin asian puolesta. Työttömien on aina ja kaikkialla esitettävä mahdollisimman suurella joukolla kapitalisteille, kunnallisille ja valtiollisille viranomaisille ja virastoille, osuuskunnille ym. vaatimuksia elämisen ehtojensa turvaamisesta. Näiden vaatimusten asettamista ja käsittelyä varten on kaikkialla pidettävä samalla paikkakunnalla, samassa kaupungissa tai saman työnvälitystoimiston alueella asuvain työttömäin yleisiä kokouksia, joissa valitaan myös vakinaiset työttömäin komiteat asiaa jatkuvasti ajamaan. Työttömäin komiteat on velvoitettava tekemään aika-ajoin tiliä toiminnastaan työttömäin yleiselle kokoukselle. Kokousten onnistuminen ja vaikuttavaisuus on turvattava huolellisella ja yksityiskohtaisella valmistelulla harjoittaen niiden puolesta agitatiota, niiden välttämättömyyttä ja merkitystä selittäen työnvälitystoimistojen odotushuoneissa, yleisissä ruokaloissa, yömajoissa, työläisten asunnoissa jne. eli kaikkialla missä työttömiä tavataan. Työttömien kokoontumispaikoissa heidän kanssaan suoritetut keskustelut on, milloin siihen suinkin mahdollisuuksia on olemassa, koetettava kehittää saapuvilla olevien yleiseksi kokoukseksi, jossa keskustellaan jostakin sillä kertaa enimmän työttömien mieliä kiinnostavasta kysymyksestä. Tällöin on muistettava, että kokousten aikaansaamista ei panna riippumaan joidenkin muodollisten kokoustapojen noudattamisesta ja täyttämisestä, kuten esim. virallisen puheenjohtajan valitsemisesta yms. Työssä oleville työläisille on tehtävä selväksi, että heidän on välttämätöntä osallistua työttömien kanssa yhteiseen taisteluun. Kommunistien on myötävaikutettava siihen, että työttömät ja työssä olevat työläiset kohtaavat toisensa työpaikkojen edustalla ja niiden läheisyydessä neuvotellakseen taisteluistaan ja toistensa tukemisesta, niin lakkotapauksissa kuin työttömäin esiintymisissäkin. Työttömäin kokouksia ja heidän ja työssäolevien työläisten yhteisiä kokouksia varten on myös vaadittava käytettäväksi paikkakunnan julkisia huoneustoja ilman korvausta. Fasistisen virkavallan kieltäessä tällaisten kokousten järjestämisen tai yrittäessä estää niiden pitämistä on ponnistettava kaikki voimat kokouskiellon murtamiseksi.
5. Kommunistien on kaikin tavoin autettava ja opastettava työttömiä heidän tämänpäivän tarpeisiin perustuvien vaatimuksiensa muokkaamisessa ja perille ajamisessa. Sellaisia vaatimuksia, joita tänä syksynä ja ensi talvena on ajettava, ovat esim.: heti suoritettava raha-avustus ilman takaisinmaksuvelvollisuutta; säännöllisten ruoka-ateriain, asuntojen, puiden, perunoiden ym. antaminen korvauksetta; työttömiä ei saa häätää asunnoistaan; työttömien vuokra-, valo- ja lämpövelkain mitättömäksi julistaminen ja maksuton valo ja lämpö työttömyyden ajaksi; työläisten itsensä valvonnan alla oleva työttömäinvakuutus valtion ja työnantajain kustannuksella, mutta niin kauan kuin kunnollista vakuutusta ei ole, on valtion varoista säännöllisesti suoritettava työpalkkaa vastaava avustus; työttömille pienasuntojen omistajille on työttömien asukkaiden vuokramaksut korvattava kuntien varoista; lääkäri ja lääkkeet ilmaiseksi: pienille lapsille maitoa maksutta; koulussa oleville lapsille vapaa ruoka, vaatteet ja opiskeluvälineet; avattava heti uusia suuria valtion ja kuntain töitä täydellä palkalla; lyhennettyjä työviikkoja tekeville on maksettava sellainen avustus, että osatyötön saa täyden palkan; pakkotyötä vastaan; työstä erotetuille työtä; työnvälitystoimistojen hoito ja hallinta työläisten itsensä valitsemille elimille; sotapalveluksesta vapautuneille on turvattava työpaikan saanti; kaikilla työpaikoilla on pantava heti voimaan 7-tuntinen työpäivä ja 40-tuntinen työviikko ilman palkan alennusta; nuorisolle ja terveydelle vaarallisissa töissä 6 tunnin työpäivä; yksityisille kapitalisteille ja maaporhoille ei saa missään tapauksessa luovuttaa valtion ja kuntain varoja sen varjolla, että ne muka järjestävät työtä työttömille, eikä millään muullakaan verukkeella. Näitä ja muita vaatimuksia on kullakin paikkakunnalla muokattava paikallisia oloja ja sen paikkakunnan työläisten tarpeita vastaaviksi ja osotettava ne joukkoesiintymisten yhteydessä sille fasistikomennon elimelle ja työnantajalle, jolle vaatimus sisältönsä ja luonteensa puolesta lähinnä kuuluu.
6. Yhä laajemmassa mitassa kärsivät nyt jo työttömyydestä myös valtion, kuntain ja yksityisten kapitalistien palveluskuntalaiset, konttori-, virasto- ja kauppa-apulaiset, alemmat virkailijat, opettajisto ym. ilman että heitäkään entisten työnantajainsa ja valtion taholta autettaisiin tukalassa asemassaan. Kommunistien velvollisuus on auttaa ja edistää heidän liittymistään yhteiseen työttömäin taisteluun heitä nälkiinnyttäviä kapitalisteja, fasistihallitusta ja porvarillista kunnalliskomentoa vastaan elämismahdollisuuksiensa turvaamisen puolesta. On mm. vaadittava valtion, kunnan ja teollisuuslaitosten korkeapalkkaisten virkamiesten suurten palkkojen alentamista ja siten vapautuvien varojen käyttämistä alempain virkailijaryhmien ja palveluskuntalaisten hädän lievittämiseksi.
7. Työttömäin joukot on saatava vakuutetuiksi siitä, että työväenluokan etu vaatii myöskin heidän osallistumistaan joukkotyöhön työssäolevien työläisten elinehtojensa puolesta käymän taistelun parantamiseksi hyökkäävää pääomaa vastaan. Työttömäin osallistuminen erilaisimpiin tehtäviin (lakkovahteina, lakkokomiteoissa jne.) työtaistelujen aikana on erittäin merkityksellinen niin hyvin taistelun voitokkaalle päättymiselle kuin myöskin työttömien omalle taistelulle. Taisteluun lähtevien työläisten on puolestaan ymmärrettävä työttömien työtaistelulle antaman avun merkitys ja vedottava työttömien työläistoverien apuun.
8. Työttömäin joukkotaistelun käymistä varten ovat työttömäin julkisissa kokouksissa valitut ja heidän luottamustaan nauttivat elimet tuiki välttämättömät. Sellaisia elimiä ovat ennen kaikkea työttömäin komiteat ja niiden erilaiset apukomiteat sekä muun nimiset elimet ja ryhmät, jotka työttömät omasta alotteestaan muodostavat kokouksessaan. Suuremmissa kaupungeissa ja maalaiskunnissa sopii perustaa työttömäin komiteoita kaupunginosittain, työnvälitystoimistoalueittain sekä kylittäin tai kyiäryhmittäin sekä pienillä paikkakunnilla koko aluetta käsittävä työttömäinkomitea.
Työttömäin komitean yhteyteen on paikallisten olojen ja työttömien taistelutehtävien vaatimusten mukaan perustettava myös apukomiteoita. Niiden tehtäviin kuuluu esim.: säännöllisen yhteyden pitäminen työssäolevien työläisten kanssa tarkoituksella seurata työnantajien ja työläisten välillä sattuneita työriitaisuuksia, ylityön teettämisen ja 8 tunnin työpäivän noudattamisen valvominen ja siitä selostuksen antaminen työttömäin komitealle; elintarpeiden jakaminen ja uusien ruokaloiden järjestäminen valtion ja kuntain varoilla; pikkulasten huollon järjestäminen; asuntohäätöjen silmälläpitäminen ja joukkojen vastarinnan järjestäminen häätöjä vastaan sekä työttömien yleinen rekisteröiminen alueittain ja paikkakunnittain todellisen selvityksen hankkimiseksi niiden tilasta työttömäin komitealle työttömäin vaatimusten puolesta käytävää taistelua varten.
Työttömäin komiteain ja niiden apukomiteain tulee olla läheisessä ja säännöllisessä työyhteydessä, mikä on omansa kohottamaan työttömäin joukkojen taistelukykyä ja taistelutahtoa. Säännöllisin väliajoin on apukomitean annettava selostuksiansa toiminnastaan työttömäin komitealle, Viimeksimainittujen on samoin taajaan ja säännöllisesti tehtävä selvää toiminnastaan työttömäin joukoille, saaden niiltä uusia tehtäviä luokkataistelun edistämiseksi.
9. Työttömäin voimien kokoamiseksi ja heidän taistelunsa edistämiseksi kaupungeissa, teollisuusseuduilla ja maaseudulla on työttömäin toimintaa kehitettävä edelleen järjestöllisiksi yhteyksiksi. Nämä järjestöt eivät aseta jäsenilleen jäsenmaksuvelvollisuutta eivätkä muutenkaan laadi kankeita sääntöjä toimintaansa vaikeuttamaan. Ne ottavat jäsenikseen jokaisen työttömän työläisen, työmiehen ja työläisnaisen, maaseudun palkkatyöläisen, pienvirkailijan ja köyhän työttömän talonpojan. Näiden yhdistysten, samoin kuin työttömäin komitean on työttömäin ja työssäolevien joukkojen yhteisen taistelun kautta voitettava itselleen julkinen toimintaoikeus kaikista fasistidiktatuurin kiristys- ja sortoyrityksistä huolimatta. Paikallisten olojen ja työttömäin taistelutehtävien vaatimusten mukaan voidaan yhdistysten yhteyteen perustaa myös apukomiteoita, joiden tehtävät ovat samat kuin työttömäin komiteain yhteydessä toimivilla apukomiteoilla.
10. Työttömäin taistelun laajaksi ja voimakkaaksi kehittämisen perusehto on, että työttömäin toiminta ja taistelu rakentuu mitä laajimman joukkojen yhteisrintaman pohjalle. Tätä silmälläpitäen on välttämätöntä, että erityisesti työttömäin taistelua järjestävät ja johtavat työttömäin komiteat, samoin kuin työttömäin yhdistysten johtoelimet ovat kokoonpannut niin, että ne edustavat mitä laajimpia työttömäin ja myös työssä olevain kerroksia, kuuluen niihin myös sosialidemokraattisia, puolueettomia, järjestyneitä ja järjestymättömiä työläisiä.
11. Työttömäin joukkotaistelun keskeisin muoto on joukkomielenosoitukset työttömäin vaatimusten puolesta, osotettuina fasistivaltion ja fasistisen kunnalliskomennon elimille ja työnantajille. Siten on työttömäin pienetkin tyytymättömyyden, taistelumielialan ja -tahdon ilmaukset pyrittävä kehittämään taisteluksi vallitsevaa fasistikomentoa vastaan. Työttömien joukkoesiintymisiä välittömän avustuksen puolesta on myöskin järjestettävä kapitalististen suurliikkeiden (meijerien, ravintoloiden ym.) edustoilla. Edelleen ovat työttömäin nälkämarssit ja lähetystöjen lähettäminen hallitus- ja kunnallisviranomaisten luokse työttömäin vaatimusten esittämistä varten itse paikalla.
Mielenosoitusten ja joukkoesiintymisten ennakkovalmistelussa ja järjestämisessä ei saa säästää vaivaa ja uurastusta, muistaen, että mitä suurimmin joukoin ja mitä päättävämmin työttömät ja työssäolevat joukot näihin esiintymisiin kerääntyvät ja suorittavat niitä, sitä suurempi mahdollisuus on murtaa kapitalististen nälkiinnyttäjien vastarinta. Kun työttömät joukot käyvät joukkoesiintymisiin, niin on välttämätöntä, että ennakolta esim. armeijassa oleville työläis- ja talonpoikaissotilaille tiedotetaan näistä ja valmistetaan heitä militaristista sotilaskomentoa vastaan tähdättyjen omien vaatimusten pohjalla tukemaan työttömien vaatimuksia.
12. On pidettävä mielessä, että sosialidemokratian johtajat edelleen tulevat kavaltamaan työttömien joukkojen asian yrittäen peittää kavallustaan kaikenlaisilla sana jyrkillä esiintymisillä. Puolueellamme on erittäin suuri ja tärkeä tehtävä paljastaessaan sosialidemokratian johtajain petospolitiikan ja kavalluksen työttömien joukoille niiden rikollisten tekojen kautta ja valossa. On osotettava, miten ne esim. toimivat yhdessä porvariston kanssa kapitalismin pulasta pelastamiseksi työväen joukkojen ja köyhän talonpoikaiskansan sekä pikkuvirkailijain hädän kustannuksella, kuinka ne pyrkivät kapitalisteja auttamaan puuhaamalla 40-tuntista työviikkoa palkkoja alentamalla, kuinka ne tukevat porvaristoa pakkotyön järjestämisessä ja kapitalistisen valtion työtätekeviltä joukoilta riistettyjen varojen käyttämisessä porvariston hyväksi jne. Tämmöisen paljastamistyön kautta on suuret joukot, myös sosdem. työläiset autettava näkemään sosialidemokratian johtajat etujensa kavaltajiksi, jotta he tietäisivät kavahtaa näitä.
13. Osottaessaan apua ja tukea työttömäin joukoille maalla ja kaupungeissa niiden taistelun järjestämisessä ja johtamisessa tämän päivän kipeimpien tarpeitten ja pienimpienkin työttömäin aseman helpottamista tarkoittavien vaatimusten puolesta, on puolueemme samalla työttömyydestä kärsiville kansanjoukoille samoin kuin koko riistetylle ja sorretulle väestölle osotettava, että Neuvostoliitossa, jonka työväki yhdessä maalaisköyhälistön ja köyhän talonpoikaiston kanssa kommunistisen puolueen johdolla on kukistanut porvariston luokkavallan ja työväen diktatuurin turvin ja kautta rakentaa sosialismin, on työttömyys kokonaan poistettu. Tämän esimerkin valossa tulee tehdä selväksi, että se tie, jota on kulkenut ja kulkee Venäjän työväki, on myöskin Suomen työväenluokalle ja maalaisköyhälistölle, palveluskuntalaisille ja pikkuvirkailijoille ainoa tie, joka ne pelastaa ei ainoastaan työttömyydestä ja sen mukanaan tuomasta suunnattomasta kurjuudesta, vaan kaikesta riistosta ja sorrosta.
Yleisesti tunnettu asia on, että talonpoikia nykyään suistuu tiloiltaan suurin joukoin. Mutta tiedättekö, että tänä vuonna on jo ainakin 5000 talonpoikaistilaa liukunut viljelijäinsä käsistä ilman niiden omaa tahtoa, samalla kun viime vuonna oli suoritettu 41.000 ulosmittausta. Mistä tämä tämmöinen? Veloista, korko- ja verorästeistä, joita ei raatajatalonpoika ahtaan ajan vuoksi ole kyennyt maksamaan, on nyt ryöstetty pankeille ja muille suurrikkaille pakkohuutokaupoin tai muuta tietä työtätekevien talonpoikain maita ja kotikontuja, mille vetää vertoja vain suurten nälkävuosien aikainen talonpoikain omaisuuden anastus varakkaitten käsiin. Ja kymmenientuhansien talonpoikien edessä on talojensa ja tiluksiensa menetys.
Ne talonpojat, jotka näin on suistettu ja uhataan suistaa rikkaitten velkojien vaatimuksesta tiloiltaan, joutuvat mierolle, nälkään ja kurjuuteen. Niin lisääntyy se köyhän maalaiskansan joukko, joka nyt jo kärsii työttömyydestä ja kaiken välttämättömimrnän elannon puutteesta ja varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomessa syö jokapäiväisenä leipänään pettua.
Ei ole työstään elävän talonpojan ja maalaisraatajan elämä ja osa koskaan helppo ollut. Te sen tiedätte omasta kokemuksesta. Pankki, suurkapitalistit, maaporhot ja riistäjäluokkien valtio ovat teitä aina kynineet. Raskaan työnne tuloksista on suurin osa rosvottu verojen, tullien ja ylettömien maanhintojen, vuokrien ja kiskurikorkojen muodossa suurrikkaille ja niiden herrakomennolle. Monen monia teistä on riistetty puulaakien, ruukkien ja kartanoherrain palkkatyössä. Talonpoikaisväeltä on keljuiltu vähäiset maataloustuotteet ja metsätkin polkuhinnasta. Tämän puserruksen alla olette köyhtyneet ja velkaantuneet. Puute ja nälkä on ollut maalaisköyhälistön jatkuvana vieraana ja on se kolkutellut monen torpparin, palstatilallisen ja pienviljelijänkin ovea parempinakin vuosina.
Suuresta hädästänne huolimatta työntävät riistäjäluokat kuitenkin nyt yhä kärjistyvän kapitalistisen pulakauden ja rappeutumisen kaikki taakat työtätekevän kansan kannettaviksi. Äskettäinkin lisättiin tulleja lähes 500 milj. markalla niille tavaroille, joita työtätekevä rahvas ravinnokseen ja muuhun välttämättömään tarpeeseensa joutuu ostamaan. Ja yhä tiukemmin herrakomento uhkaa lisätä taakkaa työtätekeville. Samanaikaisesti annetaan rahapulassa olevien suurten maalaisporhojen auttamiseksi miljoonien arvosta valtion obligationeja. Sanalla sanoen: fasistisen hallituskomennon koko politiikka tähtää siihen, että saataisiin riistäjien — suurkapitalistien, suurtilallisten ja maaporhojen riistoedut turvatuksi myös nykyisen pulakauden vallitessa. Kenen kustannuksella? Työtätekevän talonpoikaiston, maaseudun ja teollisuusseutujen työläisten kustannuksella.
Samanaikaisesti rilstäjäluokat mätkivät kansalta ryöstettyjä suunnattomia rahasummia kansalle vahingollisiin tarkoituksiin. Miljoonia markkoja heitetään ohranan ja poliisin ylläpitämiseksi. Nämä laitokset ovat herroille tarpeen ei vain fasistiterrorin järjestämiseksi työväenluokkaa vastaan, vaan käytettäväksi nyt myös hädässä olevain talonpoikain puolustusliikkeen tukahduttamiseksi ja talonpoikain maiden ryöstämiseksi, kuten on pakkohuutokaupoissa nähty. Sorto- ja riistotarkoituksiaan varten on porvaristo suojeluskunnatkin laittanut ja niihin suuria summia kansan varoja heittänyt. Suurvirkamiesten palkkoja, joita jokunen aika sitten jälleen korotettiin, ei ole nytkään, työtätekevän kansan yleisen hädän vallitessa, supistettu.
Entä sitten sotamenot! Ainakin 700 miljoonaa markkaa on verorahoista tänäkin vuonna, jolloin talonpoikien tiloja tuhansissa ryöstetään ja maalaisköyhälistö uuvutetaan nälkään, Suomessa työnnetty sotatarkoituksiin ja yhä suurempia summia aijotaan työntää. Pankkiherrat ja niiden luokkakaverit valmistelevat sotaa Neuvostoliittoa, sen työväkeä ja talonpoikaistoa vastaan Suomen työkansalta nyljetyillä verorahoilla.
Oletteko ajatelleet, minkä vuoksi Suomen porvaristo nyt miekkaa hijoo?
Koko Neuvostoliitossa ja niin myös Neuvosto-Karjalassa ja Inkerissä, jossa on työväen ja talonpoikain hallitus ja joissa työtätekevän kansan riistäminen on tyyten lopetettu, kehittyy sekä teollisuus että maatalous tavattomalla vauhdilla ja työläisten ja talonpoikien hyvinvointi kohoaa, samanaikaisesti kuin kapitalistimaat ovat pulassa ja rappeutumisen suossa ja työtätekevien elämä ja olo päivä päivältä on huonontunut. Neuvostoliitossa on neljätoista miljoonaa talonpoikaa vapaaehtoisesti perustanut suuria yhteisviljelyksiä ja yhteistalouksia sekä kohottanut maatalouden tuotantoa ja helpottanut työrasitustaan koneitten avulla, joita teollisuustyöväki heille valmistaa. Tällä tavoin näyttää taisteluliitossa oleva Neuvostoliiton työväki ja talonpoikaisto kapitalistimaiden raatajaväelle, miten työkansalla on tie ulos hädästä ja kurjuudesta. Tämän vuoksi suurkapitalistit kaikissa maissa vihaavat Neuvostoliittoa ja tahtovat sen tuhota. Suomen kapitalisteilla on mielessä myös rosvosuunnitelmat, joiden toteuttamiseksi he sotaa valmistelevat. Niiden silmissä kangastelee Karjalan ja Inkerin valtaus. Suomen työväen ja talonpoikaiston vereksimmät voimat meinaa porvaristo heittää tykin ruuaksi noiden tarkoituksiensa toteuttamiseksi, hankittuaan itselleen ensin tykit ja muut sotavehkeet työkansan kustannuksella.
Talonpojat ja maalaisköyhälistö! Nouskaa joukolla tällaista peliä ja komentoa vastaan. Ellette käy tositoimiin, sortuu suuri osa Suomen talonpoikaista raatajakansaa pankkiherrain jalkoihin. Onhan velka- ja verotaakkanne jo käynyt ylivoimaiseksi.
Kiiruhtakaa sen vuoksi pitämään yhteisiä kokouksia asioittenne pohtimista ja yhteistoiminnan aikaansaamista varten. Valitkaa omia komiteoitanne toimintanne ja taistelunne johtoon. Asettakaa näihin komiteoihinne taatusti rehellisiä, luotettavia rahvaan miehiä ja naisia sekä ottakaa niihin mukaan myös nousevaa polveanne, nuorisoanne. Antakaa kokouksissanne komiteoillenne toimintaohjeita ja neuvoja. Herättäkää kaikkialla nukkuvia veljiänne. Puhaltakaa henkiin kautta koko Suomenniemen sorretun ja ahdistetun maalaisrahvaan hätäpuolustustoiminta.
Talonpoikaisrahvaan puolustamiseksi ei nyt riitä uudet lainat ja maksuajan tilapäiset lykkäykset, joilla herrat petollisesti teitä houkuttelevat odottelemaan. Nyt on tuiki välttämätöntä, että työtätekeväin talonpoikain tilojen ryöstöt kerrassaan loppuvat, että omalla työllään elävä talonpoika ja maalaisköyhälistö vapautuu kaikesta velkojen, lyhennysten, korkojen, vuokrien ja verojen maksusta ja että köyhä hädässä oleva kansa maalla saa kiireellistä, kouraantuntuvaa apua. Niin suuri on hätä ja niin ankara on maalaisrahvaan talouden ja toimeentulon pula. Sen vuoksi omalla työllään elävän talonpoikaiston ja maalaisköyhälistön hädästä pelastamisen tärkeimpinä ehtoina nyt on:
1) Että estetään ryöstöhuutokauppojen ja häätöjen toimittaminen ja lopetetaan vasaramarkkinat.
2) Että torpparit ja talonpojat eivät poistu tiloiltaan, vaan pysyvät niillä, virkavallan antamista häätöpäätöksistä huolimatta.
3) Että lopetetaan kaikenlaisten velkojen, niiden kuoletusmaksujen ja korkojen maksaminen pankeille ja suurriistäjille.
4) Että entisten torpparien, mäkitupalaisten ja uusien asutustilallisten tiluksista lopetetaan lunastusmaksujen suorittaminen, koska heillä on oikeus saada maata ilmaiseksi.
5) Että vuokramaksujen suoritus torpista ja mäkituvista lopetetaan.
6) Ettei makseta penniäkään veroja nälkää ja kurjuutta kylvävälle, sotaa valmistavalle hallitukselle, fasistiselle kunnalliskomennolle ja pohjattomaan papin säkkiin.
7) Että saadaan viipymättä raha- ja vilja-avustusta hädässä olevalle ja työttömälle maalaisväestölle. Valtion, kuntien ja yksityiskapitalistien hallussa on suuria viljavarastoja. Älkää maalaisraatajat kuolko täysinäisten vilja-aittojen ääreen, kuten esi-isämme yli 60 vuotta sitten suurina nälkävuosina!
8) Että maatyöläisille ja pientilallisille, jotka ovat tähän saakka joutuneet suurtilallisilta ja maaporhoilta joko rahalla tai työllä lunastamaan poltto- ja tarvepuut, laitumet, perunamaat jne, tämä tulee ilman mitään korvausta.
9) Että maalaisköyhälistö ja pientalonpoikaisto saa työtä kunnollisella palkalla sekä että raatajat joukolla panevat sulun työpalkkojen alentamiselle ja toimivat niitten korottamisen puolesta.
Talonpojat ja maalaistyöläiset! Tässä edellä on esitetty se, mitä nyt kipeimmin ja pikaisimmin vaaditaan teidän ahdinkonne lieventämiseksi. Suomen Kommunistinen Puolue kehottaa ja kutsuu teitä toimintaan ja taisteluun ryöstönuhkan alaisina olevien kontujenne ja näiden vaatimusten puolesta.
Teille ovat kyllä hallitusherrat ja muut suurrikkaat myötäänsä julistaneet, että ei muka ole varoja maaseudun hädänalaisten auttamiseen. Mutta se on törkeää totuuden salaamista. Sanokaa niille, että lopettavat esimerkiksi valtion ja kuntien varojen tuhlauksen sodanvalmisteluun, suojeluskuntien ja poliisin tarkoituksiin sekä virkaherrojen suuriin palkkoihin. Siitä jo kertyy varoja paljon. Vaatikaa, että säästyneet varat on käytettävä hädänalaisten avustamiseen ilman takaisinmaksuvelvollisuutta.
Mutta muistakaa joka hetki, että ilman omakohtaista, ilman kaikesta riistäjien holhouksesta vapautunutta joukkotaistelua ette pienintäkään vaatimustanne saa toteutetuksi, ette voi hädästänne selviytyä. Sillä ilman työtätekevän kansan joukkovoiman rautaista painostusta eivät riistäjät hituistakaan otettaan hellitä. Ryöstöhuutokaupoista ei tule loppua, elleivät hädässä olevat talonpojat yhteisharkinnan nojalla ja yhteisvoimin itse niitä lopeta. Suurkapitalistit, suurtilalliset ja maaporhot sekä niiden hallitus — koko lapualaisfasistinen rintama, maalaisliiton ja sosdem. puolueen johtoherrat mukaan luettuna, ovat jokaista sellaista toimenpidettä vastaan, mikä todella asemaanne lieventäisi. Sosdem. puolueen ja maalaisliiton johtoherrathan, jotka muiden porhojen kanssa ovat julistaneet talonpojan konnun ryöstön laillisesti sallittavaksi, ovat teitä nimenomaan varottaneet estämästä pakkohuutokauppojenkin toimeenpanoa. Lapuanliikkeen nimellä kulkeva liike, joka kyllä sanoo ajavansa talonpojan asiaa, on pankkiherrain ja suurten metsäpuulaakien tirehtöörien johtama liike pääoman etujen puolesta. Ei se ole hädässä olevalle talonpoikaistolle mitään apua antanut eikä anna. Ja se n.s. pulaliike on taas fasististen suurviljelijäin hommaa saadakseen itselleen uusia etuoikeuksia köyhän kansan kustannuksella.
Herrapuolueet, maalaisliiton ja sosialidemokraattiset johtoherrat, suurviljelijät ja muut porhot, ovat niin ollen teitä vastaan. Mutta silti ette te ole yksin. Sekin on teidän pidettävä mielessä. Taistelussanne on teillä voimakkaana liittolaisena teollisuustyöväki, joka käy horjumatonta taistelua riistäjiä vastaan. Jokapäiväisessä taistelussa rakennetaan työväen ja talonpoikain lujaa taisteluliittoa riistäjiä vastaan. Vain tässä liitossa tulette niin voimakkaiksi, että selviydytte voittajina.
Samalla kun näin kutsumme teitä horjumattomaan taisteluun tämän päivän kipeimpien tarpeittenne ja siedettävämpien olojen puolesta, luottaen taistelevan työväen tukeen, samalla on velvollisuutemme teille sanoa, että lopullisesti voitte vapautua riistosta vain yhdessä työväen kanssa kukistamalla porvariston luokkavallan ja perustamalla työväen ja talonpoikain hallituksen. Ratkaisevana vapauttavana iskuna tulee tällöin olemaan maaseudulla se, että suurtilallisten, puulaakien ja pappilain kaikki maat ja muu omaisuus takavarikoidaan ja jaetaan vähäosaisille talonpojille ja tilattomille ilman mitään korvausta, samalla kun työtätekevän talonpoikaiston maiden ja muun omaisuuden täydellinen koskemattomuus on taattava. Ja tietäkää, että työväki ei tule koskaan ryöstämään työtätekevän talonpoikaiston maita, sillä työväen ja talonpoikaiston suurten joukkojen on kuljettava käsi kädessä porvaristoa ja sen rosvokomentoa vastaan.
Työtätekevät talonpojat ja maalaisköyhälistö! Astukaa rohkeasti taistelun tielle. Te olette vihollistanne monin kerroin lukuisammat ja voimakkaammat, kunhan vaan yhdistätte voimanne. Jalkeille vaan, siis riistetty ja sorrettu maalaisrahvas.
Taisteluun leipäpalasi, kontusi ja elämäsi puolesta. Alas herrain rosvokomento ja riistäjien järjestelmä!
SUOMEN KOMMUNISTINEN PUOLUE.