Yhtäältä on Sosialistisen Neuvostoliiton kansainvälinen merkitys ja voima suuremmoisesti kasvanut; tämä voittoisan proletariaatin diktatuurin maa, kaikkien maiden työväen yhteinen isänmaa, on jo luonut vankan perustuksen sosialistiselle taloudelleen sekä alituisesti, lannistaen suurimmatkin esteet ja vaikeudet historiallisten tehtäväinsä tieltä, jatkaa Leninin puolueen johdolla, niin vauhdikkain ottein, ettei maailman historiassa ole esimerkkejä niin nopeasta kehityksestä — suuren ohjelmansa läpiajamista sosialistisen teollistuttamisen, kollektivisoimisen ja kulttuurivallankumouksen aloilla.
Toisaalta taas koko kapitalistinen maailma on jatkuvasti pahenevan talouspulan kynsissä, joka monopolikapitalismin, suurpankkien ja teollisuusyhtymäin, saavuttaman täydellisen ylivallan takia ei selviä samalla tavalla kuin kapitalismin entiset liikepulat ovat ohimenneet, vaan yhä syvenee ja ajautuu nykyään eri maiden finanssiylimystön vaikutuksesta yhä selvemmin ja nopeammin väkivaltaisten ratkaisujen, suurten luokkataistelu-yhteenottojen, fasististen mullistusten, imperialististen sotien ja proletaaristen vallankumousten tielle.
Ranskan ja Japanin välisen hyökkäysliiton johdosta on imperialistinen sota Kiinan kansaa vastaan jo alkanut ja samalla sodan valmistelu Neuvostoliittoa vastaan joutunut uuteen, mitä kireimpään vaiheeeseen, Ranskan armeijan päällikkökunnan johdolla joudutetaan kuumeisesti Puolan, Rumanian ja moniaiden muiden maiden sotavarusteluja Neuvostoliittoa vastaan. Englannin imperialismi kannattaa ja edistää näitä rikollisia sotahankkeita, ja vaikka imperialistien yleisen vastavallankumouksellisen sotayhteisrintaman homma onkin monessa suhteessa sekaisin niiden keskinäisten ristiriita in johdosta, niin on sodanvaara siksi läheinen ja suuri, ettei sitä voida Kommunistisen Internationalen eikä yhdenkään kommunistisen puolueen toiminnassa nyt hetkeksikään jättää vakavinta huomiota vaille.
Erityisesti on Suomen Kommunistisella Puolueella syytä keskittää huomionsa tähän kärjistyneeseen kansainväliseen tilanteeseen ja sen vaatimuksiin, sillä Suomen lahtarivalta on mitä läheisimmässä yhteydessä Englannin, Ranskan ja Puolan imperialistien sotahankkeiden kanssa sekä tekee paraikaa kaikki voitavansa jouduttaakseen omalta osaltaan varustautumistaan ottamaan osaa neuvostovastaiseen interventiosotaan, jota varustelua ei sellainen Suomen hallituksen manööveri, kuin hyökkäämättömyyssopimuksen allekirjoittaminen ole päiväksikään pysäyttänyt.
2) Talouspula on Suomessakin kuluneena vuonna kärjistynyt ja laajentunut. Lukuunottamatta sotatarveteollisuutta sekä paperi- ja selluloosateollisuutta, on tuotanto kaikilla aloilla yhä supistunut sekä sisä- ja ulkomaankauppa kutistunut. Taistellen voittoetujensa puolesta on Suoman finanssikapitalismi ajanut mitä häikäilemättömimpää anastus- ja ryöstöpolitiikkaa. Yksityiset työnantajat ovat yhteistoiminnassa valtion kanssa kilvan jatkaneet työläisten palkkojen alentamista; korotettujen tullien suojassa on hintakiskonta käynyt yhä pahemmaksi tuotantokustannusten suuresta pienenemisestä huolimatta; veroja on korotettu ja jaettu niiden kautta saatuja rahoja vientipalkkioina ja suoranaisina lahjoinakin suurkapitalisteille. FInanssiporhojen ajaman talouspolitiikan johdosta ovat maataloustuotteiden menekkimahdollisuudet varsinkin kotimaassa yhä pienentyneet ja erotus talonpoikain saamien hintojen ja teollisuustuotteiden korkeina pysyvien hintojen välillä on käynyt entistä räikeämmäksi. Monin eri keinoin on anastettu talonpoikain, piensäästäjäin ja pienempäin kapitalistienkin omaisuutta, suurpankkien ja harvojen suurrikkaiden käsiin (pakkohuutokaupoilla, kultakannastaluopumista ovelasti hyväksikäyttäen jne.). Seurauksena tästä kaikesta on, että Kansalais- ja Yhdyspankin ympärillä olevat finanssiporhot saavat siirrettyä pulan rasitukset työtätekeväin kansankerrosten kannettaviksi, jopa osaksi entisestäänkin rikastuvat kansan enemmistön hädästä, mutta yleinen talouspula ei siitä suinkaan lievene, vaan kärjistyy, valtion ja kuntain talous rappeutuu ja kapitalistisen yhteiskunnan sisäiset ja ulkonaiset ristiriidat kärjistyvät äärimmilleen.
3) Suomen porvaristo on pyrkinyt lujittamaan fasistista diktatuuriaan, mutta ei ole onnistunut ehkäisemään entistä isompain rakoilujen esiintymistä tässä valtajärjestelmässään. Erimielisyyksiä on porvariryhmien kesken kehittynyt semminkin seuraavista kysymyksistä: 1:ksi, myönnytysten tekemisestä pulassa olevan maatalousporvariston (erityisesti suurtalollisten) vaatimuksiin, kuten korkokannan alentamiseen, velkamoratorioon, ulosottojen lykkäämiseen ym., missä kysymyksissä suurpankit ja kokoomuksen johto ovat ehdottomasti vastaan, »edistyksen», sosialifasistien ja useiden maalaisliiton johtajien kannattamina; mutta maalaisliiton ja lapuanliikkeenkin riveissä on kahtiajakoa: toiset puoleen (lapualaiset pulamiehet), toiset vastaan (hämeenlinnalais-helsinkiläinen LL:n johto); 2:ksi, siitä kysymyksestä, onko Suomessa porvarillisen luokkavallan lujittamiseksi hyödyllistä vai vahingollista yhä enemmän rajoittaa parlamenttarismia ja äänioikeutta ja luopua vanhasta laillisuudesta; kokoomus ja lapuanliike sitä vaativat, »edistys», sosialifasistit ja osa ruotsalaista puoluetta ovat vastaan, pitäen epäviisaana ja arveluttavana supistaa porvarillisen diktatuurin yhteiskunnallista pohjaa; maalaisliitto taas horjuu tässä kysymyksessä sinne tänne; vieläpä itse kokoomus-lapualaisenkin leirin sisällä esiintynyt erimielisyyttä taktiikasta, s.o. väkivaltaisten menettelytapojen käyttämisestä toisten porvarien pakottamiseksi kannattamaan heidän erikoisehdotuksiaan, sekä siitä, miten yltiöpäistä silmillehyppimiskurssia on jo tällä hetkellä ajettava Neuvostoliittoa vastaan. Nämä hankaukset puhkesivat selvimmin ilmi lapuanliikkeen toimeenpaneman Mäntsälän hyökkäysretken yhteydessä, jonka jälkiselvittelyssä esiintyi erimielisyyttä kokoomuslapualaistenkin kesken ja hajaannus meni jossain määrin myös suojeluskuntain riveihin. Johanssonin johtama pulaliike ajaa suurtalollisten erikoisetuja, jotka ajoittain voivat esiintyä jyrkästikin, koettaen toisaalta siirtää pulansa seuraukset työläisten ja köyhäin talonpoikain kannettavaksi ja toisaalta taas pitää puoliaan finanssipääomaa vastaan, joka nielee heidän etujaan ja omaisuuttaan.
4) Nuo porvarillisten ryhmäin väliset hankaukset eivät kuitenkaan ole vähääkään muuttaneet niiden yhteistä vastavallankumouksellista taisteluasennetta ei vallankumouksellista työväenliikettä eikä myöskään tyytymättömäin talonpoikaisjoukkojen itsenäistä liikehtimistä vastaan, jota nyt on pitkästä aikaa ensi kerran esiintynyt laajemmassa mitassa Pohjanmaalla, Muhoksella ja Kalajokilaaksossa; alkua siihen on havaittavissa monin paikoin muuallakin maassa, mitkä esiintymiset ovat suuntautuneet fasistikomentoa ja finanssipääoman kiristystä vastaan. Nivalassa syntynyt keski- ja pientalonpoikain ja maatyöläisten joukkotaistelu kukistettiin Helsingistä lähetetyn poliisivoiman ja sotaväen avulla; kaikki porvariryhmät, sosdem johtajia myöten, kannattivat sen kukistamista.
5) Voimakkaammin kohdistuu suurpääoman hyökkäys työväenluokkaan. Virallistenkin tietojen mukaan oli työttömyys viime keväänä kaksi kertaa niin suuri kuin vuosi takaperin, jonka lisäksi tulee vajaita viikkoja tekevät työläiset. Palkat ovat laskeneet jo niin alas, että suuri osa ei ainoastaan »varatöissä», vaan myös kapitalistien töissä olevista työläisistä kuolisi nälkään, elleivät saisi lisäksi vaivaisapua kunnalta. Kuntien välityksellä ajetaan työttömiä joukottain suoranaiseen pakkotyöhönkin. Paraikaa suunnitellaan laissa määrättyjen työpäivän rajojen, tapaturma- ym. työväen lainsäädännön kumoamista. Alituisesti supistetaan määrärahoja koulujen ja muiden yhteiskunnallisten laitosten tarpeisiin, joita työväkikin käyttää, mutta sota- ja suojeluskuntamenoja ei supisteta.
6) Tätä suurporvariston rosvohyökkäystä ovat Suomen sosdem johtajat ovelasti avustaneet useammalla eri metkulla: 1:ksi, vetoamalla siihen, että nyt kun on pula-aika, niin »kaikkien kansankerrosten pitää kantaa uhrauksia» (Väinö Tanner eduskunnassa), eikä sen vuoksi työväenkään sovi nyt panna työehtojen huonontamista vastaan; 2:ksi, missä työläiset sittenkin päättävät ryhtyä taisteluun työnantajain häikäilemättömimpiä kuristusehtoja vastaan, niin voivat sosdem. ammattipamput kääntää kelkkansa ja lähteä taistelun johtoon sopiakseen sitten työnantajain kanssa siitä, kuinka pitkälle sillä kertaa työehtoja huononnetaan sekä painostaakseen sen jälkeen työläisiä sanomalla, että ottakaa nyt hyvällä tämä »pienempi paha», muuten tulee vielä pahempaa; 3:ksi, uskottelemalla työttömäin joukoille, että kunhan olette vähän hiljaa, niin kyllä me ajamme teidän etujanne ja pyydetään porvareilta teille apua; 4:ksi, sillä tempulla, että sanoissaan »tuomitsevat» koko kapitalistisen järjestelmän, mutta missä vaan työväenjoukot omin päin kokoontuvat tuomitsemaan ja vastustamaan sitä samaa järjestelmää, niin sosdem johtajat huutavat poliisia kukistamaan kommunismia teossa ja 5:ksi, sillä tavalla, että sanovat taistelevansa »fasismia vastaan», pitäen porua lapualaisista maantierosvoista ja mäntsäläläisistä, mutta samalla puolustaen kaikkein suurimpia Suomen fasismin päämiehiä, kuten Svinhufvudia, hallitusta, Kansallispankin johtoa ym. »laillisen järjestyksen» tukipylväinä, väittävät Suomessa olevan voimassa »kansanvallan» eikä fasistisen vallan, koska eduskunnasta on poistettu vankilaan vain vallankumoukselliset kansanedustajat ja lakkautettu ainoastaan kommunistien julkiset sanomalehdet, Suomen Ammattijärjestö jne. Tätä mokomata »kansanvaltaa» puolustamaan he kehottavat työväkeä jokaisissa vaaleissa, ja suojeluskuntiakaan he eivät enää vastusta eikä tunnusta fasistisiksi, vaan tahtovat, että niitä pitäisi parantaa erottamalla niistä pois kaikkein hurjimpia Walleniuksen kannattajia. Kaikissa tällaisissa metkuissaan kuin myös Neuvostoliiton parjaamisessa, ilmaisevat Suomen sosialidemokratian johtajat todellisen sosialifasistisen olemuksensa, jota kuitenkaan ei ole vielä saatu sosdem työläisille eikä monille puolueettomillekaan selvästi paljastetuksi.
7) Sietämättömän raskaiksi ovat Suomen kansan syville riveille jo käyneet suurporvariston fasistisen sortohallinnon kustannukset ja kuristukset. Sen johdosta on nyt kehittymässä työväen ja sorrettujen pientalonpoikain vallankumouksellisen joukkoliikkeen nousu. Se on vasta alussaan, mutta se tulee kasvamistaan kasvamaan. Fasistisen terrorin ja nälkähyökkäyksen lisäksi suurporvaristo nyt varustautuu syöksemään kansan vielä sotaan Sosialistista Neuvostoliittoa vastaan, vaikka vakava ystävyys Suomen kansaan ja suuren Neuvostoliiton kansain kesken olisi — ja kerran tulee olemaan — Suomen kansan arvokkain apu ja tuki.
Nämä Suomen porvariston konnamaiset sotahankkeet nyt silmäin edessä päättää Suomen Kommunistinen Puolue puolestaan tehdä kaikki voitavansa poliittisesti ja organisatorisesti niin valmistaakseen Suomen työväen ja köyhäin talonpoikain laajoja joukkoja, jotka muodostavat Suomen kansan enemmistön, jotta ne todella pystyvät sotimaan sotaa vastaan sekä kukistamaan kirotun kapitalistisen vallan Suomessa.
1. Työväen joukkojen aktiivisuus ja taistelutahto on kasvanut. Varsinkin tänä vuonna on ollut huomattavasti työriitaisuuksia, joista useat ovat kehittyneet työlakoiksi, päättyen useimmat näistä työtaisteluista ainakin osittaiseen työläisten voittoon. Nämä liikehtimiset ovat kuitenkin käsittäneet vain suhteellisesti vähäisiä joukkoja ja ilmenneet etupäässä hätäaputyöläisten keskuudessa, rakennustyöalalla, eräillä sahoilla ja metsätyöläisten keskuudessa. Perä-Pohjolassa, Laitakarissa ja Veitsiluodossa on käyty jatkuvaa taistelua verojen poisvetämistä vastaan palkoista, saaden tämä joukkoliikkeen luonteen, tukikohtana työpaikat, missä on pidetty kokouksia ja mielenosoituksia, joihin on osallistunut sekä työssäolevia että työttömiä. Näissä liikehtimisissä on useissa tuntunut puolueen organisatorinen johto, toisissa jäsenten vaikutus, mutta on ollut työläisten oma-alotteisiakin esiintymisiä. Työttömäin joukkoesiintymisiä on ollut vain harvoja ja valittu parikymmentä työttömäin komiteaa, mutta näiden jatkuvaa toimintaa ei ole saatu organisoitua.
2. Puoluejärjestöt ovat toimeenpanneet lukuisia yrityksiä poliittisten joukkoesiintymisien ja mielenosoitusten järjestämiseksi, parhaalla menestyksellä Turussa tammikuussa ja vappuna, Kemissä ja Oulussa naistenpäivänä, Ykspihlajassa vappuna. Vappumielenosoitusten valmistelussa ja toimeenpanossa oli vielä paljon puutteellisuuksia. Kieltolakiasiaa ei puolue kyennyt käyttämään joukkokamppailun järjestämiseksi. Kun Mäntsälän hulinaviikko maaliskuussa alkoi, niin puolueen toimesta annettiin julistuksia, missä fasistikomennon olemus, sosialifasistien osuus ja fasistileirin erimielisyydet paljastettiin sekä kutsuttiin työläisiä taisteluun, mutta puolueen toiminnan kankeuden vuoksi ei mitään käytännöllistä taistelua aikaansaatu.
8. Jotta puolue voisi todenteolla ja menestyksellä edistää ja jouduttaa työväen joukkoliikkeen nousua ja oikein ohjata joukkoja osataistelujen tiellä yhä korkeampiin vallankumouksellisiin taistelumuotoihin on keskitettävä huomiota joukkotyössä ilmenneiden pääpuutteiden ja vikojen voittamiseen ja tällöin otettava huomioon seuraavaa:
a) Puolueemme on käytännössä vasta osaksi päässyt vapaaksi entisestä passiivisuudestaan joukkojen mobilisoimisen alalla, jota passiivisuutta esiintyy milloin kokemattomuudesta ja ymmärtämättömyydestä joukkotyössä, milloin taas oikeistolaisen tai »vasemmistolaisen» (»äkkijyrkän») viistopyrinnön yhteydessä; edellistä esiintyy useimmiten joukkojen mobilisoimismahdollisuuden aliarvioimisena, jälkimmäinen taas vaistovaraisuuden yliarvioimisen pohjalla. Epäilemättä SKP:llä on yhä syytä pitää oikeisto-opportunismia päävaarana, mutta jatkaen samalla taistelua myös »vasemmistolaista» opportunismia vastaan, sillä molemmat ne merkitsevät pohjaltaan vastahankaisuutta todellista bolshevistista joukkojen valistamis-, järjestämis- ja mobilisoimistyötä kohtaan, siis puolueen nykyisen päätehtävän laiminlyömispyrintöä.
b) On saatava aikaan kaikkien puoluejäsenten jokapäiväinen yhteys sosialidemokraattisten ja puolueettomien työläisten kanssa, opittava tuntemaan työolot ja palkkasuhteet työpäikoittain, seurusteltava noiden työläisten kanssa, kyseltävä heidän mielialojaan ja ajatuksiaan, heidän vaikeuksiaan ja ristiriitojaan, mitä on sattunut työnantajain, työnjohtajain, viranomaisten, verokarhun, poliisin, talonomistajain ym. kanssa. Selitettävä asiat heille yksinkertaisesti, todistettava sitovasti sosdem johtajain väitteet vääriksi sekä sosdem työläisten epäilykset meidän ehdotustamme suhteen aiheettomiksi, koettaen aina saada heidät vakuutetuksi meidän ajamastamme asiasta.
c) Ylimalkaisuus ja kaavamaisuus, jota on vielä paljon agitatiossa, lehtien kirjoituksissa, puolueen tunnuksissa ja koko sen joukkotyössä, on saatava poistetuksi. Kaikkia joukkoesiintymisiä ja mielenosoituksia valmistettaessa on otettava lähtökohdaksi joukkoja sillä kerralla eniten kuohuttavat tuoreet tapaukset, olipa sitten kysymys vaan paikkakunnan tapauksista tai koko maata käsittävistä ja sen mukaisesti harkittava joukoille esitettävät ehdotukset ja tunnukset. Silloin joukot tuntevat nämä konkreettiset tunnukset omikseen ja ne ovat omiaan mobilisoimaan liikkeelle todella laajoja joukkoja.
d) Työpaikkakokouksen järjestämisessä on vasta siellä täällä onnistuttu hyvin ja saatuja kokemuksia on käytettävä opiksi. Siinäkin on lähdettävä mikäli mahdollista tapauksista, jotka sen työpaikan työläisiä, kaikenlaisista työnantajain vääryyksistä jne. kuohuttavat. On myös käytettävä hyväksi laillisten luottamusmiesten valitsemista, sairaskassain vaaleja ym. Työpaikkakokousten ei tarvitse olla aina muodollisia kokouksia (puheenjohtaja, sihteeri jne.), mutta niissä on aina esitettävä käytännöllisiä ehdotuksia joukkotoimintaan muodossa tai toisessa (esim. ehdottaen vastalause-esiintymistä tai joukkolähetystön lähettämistä tms. ellei ole mahdollista sillä kerralla saada joukkoja mielenosoitukseen tai lakkoon), ollen pääasia, että saadaan työpaikan työväen enemmistö mukaan ja liikkeelle. On myös opittava kunnolla järjestämään ja ohjaamaan työläisnaisten edustajaliikettä.
e) Osattava oikein ja taitavasti konspiroida työmaalla, niin että 1) joukkotyöhön pystyvät kommunistit pääsevät työhön suurille työmaille ja ennen kaikkea juuri tärkeimmille työmaille, 2) että säilysivät siellä joutumatta kiinni kommunistisesta työstä ja 3) että kuitenkaan eivät olisi siellä yhtään päivää toimettomina, vaan vaikuttaisivat joukon keskellä alinomaa taisteluhengen kohottamiseksi ja joukkoliikkeen järjestämiseksi. Pelätään, että joukkotyötä tehden pikemmin joudutaan ilmi kuin vain omien puoluetoverien kesken hommaillessa, vaikka asia voi olla aivan päinvastoin, jos vaan osataan oikein ja taitavasti toimia laajojen joukkojen keskuudessa. Se taito on puolueen jokaisen jäsenen ja solun opittava.
f) Työ sosdem ammattiosastossa, mikä on päätetty, mutta mitä ei ole tehty, on nyt saatava käyntiin siellä, missä ne ovat vähänkin joukkojärjestöjä. Konstilla millä hyvänsä on päästävä niiden yhteyteen ja saatava sisälle luotettavia vallankumouksellisia, ajaen siellä bolshevistista politiikkaa (ei välläriläistä), toisin sanoen nostaen työläisiä luokkataisteluun, paljastaen sosdem. pomojen hommia, mitä ne työnantajan eduksi juonittelevat, järjestäen oppositioryhmiä, ei niin, että nostatetaan vain pieni vähemmistö ammattiosaston tai liiton jäsenistön enemmistöä vastaan, vaan koetetaan nostaa enemmistö sosdem pomoja vastaan.
g) Lakkotaktiikassa on aina vakavasti yritettävä ajaa tiukasti läpi työväen lakkovaatimuksia, vaikkapa edes osakin niistä, koettaen laajentaa lakkoa. On yleensä käytettävä yleisäänestystä kaikkien työläisten kesken ja kun enemmistö työläisiä päättää lopettaa lakon, on siihen tavallisesti sillä kertaa mukauduttava, mutta jatkaen vallankumouksellista työtä enemmistön voittamiseksi. Uusia lakkomuotoja on pyrittävä kehittämään, kuten esim. lakkolaisten jäämistä työpaikalle koko lakkoajaksi. Taloudellisten taistelujen yhteydessä on tilanteen mukaisesti nostettava esille sellaisia poliittisia vaatimuksia, jotka ovat yhteydessä taistelun kulun kanssa. On pyrittävä myös kehittämään poliittisia joukkolakkoja.
h) Työttömäin liikettä on edistettävä ei yksin julistusten ja lehtien välityksellä, vaan myös säännöllisellä joukkotyöllä kaikkialla, missä työttömiä on, kutsuen suuria joukkoja vaatimaan avustusta kunnalta ja muilta porvarien laitoksilta, taistellen pienimmästäkin tuloksesta ja kehittäen pysyviä toimintamuotoja. Esiintymisiä noskelaisten järjestämissä kokouksissa on jatkettava.
i) Mielenosoitusten ja protestikokonsten valmistelussa ja toimeenpanossa on otettava oppia erityisesti vappuna tapahtuneista epäonnistumisista (esim. Kemissä ja Tampereella); on valvottava, että itsepuolustusryhmät ja yksityiset toverit eivät laiminlyö tehtäviään ja että mielenosoituksen johtaminen paikanpäällä tapahtuu joustavasti.
j) Taistelussa sosdem puoluetta vastaan on aina osoitettava tosiasioilla, miten se toisaalta suoranaisesti kannattaa fasistidiktatuuria ja toisaalta taas metkuilee työväenjoukkojen suosion hankkimiseksi, joutuen hankauksiin lapualaisen fasistisen rintaman ja lapualaissivustan kanssa, paljastettava sosdem johtajain kaikki eri metkut lakkoliikkeiden ja työttömyyskysymysten yhteydessä jne.
k) Pienviljelijäväestön ja maatyöväen keskuudessa on puolueen työssä nyt saatava todellinen käänne käytännössä aikaan, niin että vallankumouksellinen työväki kaikella tavalla auttaa ja tukee maatyöläisiä ja pienviljelijöitä nousemaan itsenäiseen taisteluliikkeeseen ja lujittaa taisteluliiton heidän kanssaan. Erityistä huomiota on nyt kiinnitettävä maalaisliittolaisten, johanssonilaisen, jahnssonilaisten ja sosdem johtajain väitteiden paljastamiseen talonpojille. On levitettävä vielä paljon laajemmalle puolueen esittämiä tunnuksia ja pidettävä huolta puolueen vaikutuksen organisatorisesta lujittumisesta maalla. On voitettava kaikki puolueen keskuudessa siellä täällä vielä esiintyvä talonpoikaistyön aliarvioiminen.
4) Kaikessa puolueen joukkotyössä on opittava todella käyttämään bolshevistista yhteisrintama-metodia. Vallankumouksellinen yhteisrintama, proletaarisen demokratian muotojen pohjalla (perusmuotona työpaikkakokous), merkitsee taisteluyhteyttä kommunistien ja puolueettomien sekä sosdem työläisten kanssa työmailla ja kaikkialla joukkoesiintymisissä, työttömyys- ja lakkoliikkeissä jne. Yhteisrintama ei saa merkitä sovinnon hieromista sosdem järjestöjen kanssa. Erimielisyyksistä ei saa vaieta, mutta ei myöskään luopua joukkoyhteydestä eikä vetäytyä sivuun, ellei heti saada hyväksytyksi meidän ehdotuksia, vaan on sitkeästi jatkettava työtä, kunnes saadaan joukkojen enemmistön luottamus. Oikea bolshevistinen suhtautuminen joukkoihin on yhtä vapaa perässälaahustamisesta ja epäuskosta joukkojen vallankumouksellisuuden kypsymiseen kuin myöskin joukkojen nyt jo saavuttaman vaistovaraisen vallankumouksellisen tason yliarvioimisesta, se on alinomaista aktiivista työtä laajojen joukkojen luokkatietoisuuden kohottamiseksi, niiden vapauttamiseksi pikkuporvarillisista ennakkoluuloista ja vallankumouksellisten taistelukeinojen selvittämiseksi niille, niiden kasvattamiseksi ja ohjaamiseksi eteenpäin luokkataistelun yhä korkeampain vallankumouksellisten taistelumuotojen tielle.
1. Puolueen poliittinen linja on ollut oikea ja on puolue selviytynyt siitä kriisistään, johon se fasistimullistuksessa joutui. Oikeistovaara on yhä edelleen katsottava puolueen päävaaraksi, mutta taistelua on valppaasti jatkettava kahdella rintamalla. Puolueen työssä on yleensä parannusta ja eräillä seuduilla, kuten Turussa, Oulussa, Kemissä on huomattavaakin edistystä tapahtunut; Perä-Pohjolassa on puolueellamme työväenliikkeessä hegemonia (yliote). Mutta useimmissa strategisesti tärkeissä piireissä, kuten Uudenmaan ja Viipurin, ei ole saavutettu vielä sanottavia tuloksia joukkotyössä. Kontrollitehtäväin suorittamisen yhteydessä on puoluekoneisto lujittunut ja työpaikkatoiminnassa saatu eräitä tuloksia, mutta työpaikkasolut eivät ole lisääntyneet siinä määrin kuin aluesolut, ja muutenkaan ei työpaikkatoiminnan alalla ole vielä saatu varsinaista käännettä aikaan, muuta kuin siellä täällä Perä-Pohjolassa. Puolueessa on olemassa myös oppositiotoiminnan järjestämisen aliarviointia ja laiminlyöntiä sosdem ammatillisissa järjestöissä. Rohkeasti on vedetty esiin uusia kaadereita, mutta johtavissa elimissä jäsenten vaihtuvaisuus on ollut suurena haittana. Puolueen jäsenmäärä on huomattavasti kasvanut. Jäsenistä on noin 80 % liittynyt fasistimullistuksen jälkeen, jonka vuoksi poliittinen taso jäsenistössä on vielä heikkoa. Salainen lehdistö on kuluneena aikanakin edelleenkin laajentunut ja voimistunut, mutta suuri puute on elävästä työpaikkalehdistöstä ja ylipäänsä lehdistössä on laadullisesti paljon parantamisen varaa.
Puolueyhteys SKNL:ään on parantunut, mutta alemmat järjestöt ovat heikosti toteuttaneet liiton ohjausta ja neuvontaa. Liiton työssä on eräillä seuduilla havaittavissa vilkastumista, sen jäsenmäärä on kasvanut, sen työpaikkatyössä viriämistä, mutta liitto ei ole vielä läheskään todellinen joukkojärjestö. Antimilitaristinen työ ja maaseudun nuorison taistelun järjestäminen on vielä heikkoa ja samoin varhaisnuorisotyö, jota aliarvioidaan. Liittoa vaivaa vielä sulkeutuneisuus ja passiivisuus joukkotyössä, semminkin heikko nuorison taloudellisten kysymysten ajaminen. Sen taistelu sosdem nuorisoliikettä vastaan on vielä huonoa.
Viime vuoden puoluekonferenssin päätökset puolueen tehtävistä ovat yhä voimassa.
Niitä on tehtävä yhä enemmän tunnetuksi ja entistä suuremmalla tarmolla ja taidolla niiden toteuttamista jatkettava. Tässä työssä on nopeampain tulosten saavuttamiseksi ja kommunistisen liikkeen välttämättömämpäin asemain vahvistamiseksi tarpeen keskitys sekä alueittain (josta PB antakoon lähempiä ohjeita), että myöskin poliittinen työalojen keskitys seuraavasti:
A. Poliittinen keskitys, s.o. taistelun keskitys suurporvariston fasistisen politiikan tärkeimpiä välittömiä eortotoimenpiteitä vastaan seuraaville aloille:
1) Pääoman taloudellisia kuristus- ja ryöstötoimenpiteitä: työpalkkojen polkemista, työehtojen kiristämistä, joukkoeroittamisia, lyhennettyjä työviikkoja, työväen suojeluslainsäädännön kuristamista ja pakkotyötä vastaan; tulli- ja veroriistoa, talonpoikain ahdistamista veroilla, kiskurikoroilla- ja finanssipääoman hintapolitiikalla ja kaikkia pakkoryöstöjä vastaan on nostettava joukot taisteluun esittämällä mm. seuraavanlaisia tunnuksia:
Työttömyys- ja sairasvakuutus kaikille työläisille työnantajain ja valtion kustannuksella.
Pulaan joutuneet pienviljelijät, jotka elävät kättensä työstä, vapautetaan veronmaksusta sekä velkain suorituksesta pankeille ja koronkiskureille.
Tehtävä loppu työtätekevän kansanenemmistön ryöstämisestä ja nälkiinnyttämisestä.
2) Fasistidiktatuurin poliittisia luokkasorto ja -vainoja; työväen luokkajärjestöjen väkivaltaista lakkauttamista, kansalaisoikeuksien riistämistä, yhtämittaisia joukkovangitsemisia, raivoisaa luokkaterroria vastaan nostettava suurten joukkojen taistelua, esittäen seuraavanlaisia vaatimuksia:
Lahtarihallitus kukistettava.
Työväen ja talonpoikain etujen puoltajat vankiloista vapaaksi. Alas kansan vihollisten puolueet: Kokoomus, Ruotsalainen Kansan Puolue, »Edistys», Maalaisliitto ja kapitalistien kätyri, Sosialidemokraattinen Puolue.
Tuhottava lapualainen lahtariliike, kapitalistisen rahavallan nyrkki.
Suojeluskunnat hajoitettava, päälliköt rangaistava, aseet luovutettava työväelle ja köyhälle talonpoikaisväelle.
3) Fasistidiktatuurin sotapolitiikkaa, varusteluja, kansalliskiihkoa ja neuvostovastaista provokatoorista yllytystä yms. vastaan, tehden tunnetuksi Neuvostoliiton sosialistisen rakennustyön valtavia saavutuksia, nostatettava joukkoja taisteluun tunnuksilla:
Alas sotahullut herrat! Estettävä ne syöksemästä Suomen kansan syvät rivit rikolliseen sotaseikkailuun!
B. Keskitystä työalottain:
1) Työhön suuremmilla työmailla, myöskin rautateillä ja muussa liikenteessä (puolueyhteyksien, solujen ja ammatillisten työpaikkaryhmien kautta). Puoluejäsenten työ on uudelleen järjestettävä, niin että kukin joutuu käyttämään suurimman osan ajastaan työhön sosdem ja puolueettomain työläisten (myös työläisnaisten) keskuudessa ja ainoastaan pienemmän osan muuhun puoluetyöhön.
2) Työhön sosdem ammatillisissa järjestöissä, niiden jäsenten voittamiseksi luokkataisteluun ja sosialifasististen johtajain paljastamiseksi, järjestäen vasemmisto-oppositioryhmiä.
3) Työhön työttömäin keskuudessa sekä työttömien ja työssäolevien liittämiseksi yhteiseen luokkataisteluun.
4) Työläisnuorison keskuudessa: kommunistisen nuorisoliiton toiminta kehitettävä todelliseksi joukkotyöksi, voittaen siinä esiintyneet puutteet.
5) Joukkotyöhön armeijassa sekä jatkuvaan toimintaan reserviläisten keskuudessa.
6) Työhön maatyöväen ja työtätekevien talonpoikaisjoukkojen keskuudessa. On voitettava jäytävä saamattomuus, mikä on vallinnut maatyöväen taisteluun järjestämisen laiminlyömisenä. Puolueelle luotava organisatoorisia tukikohtia maaseudun köyhälistön keskuudessa.
7) Kaaderikasvatukseen puolueessa ja uusien jäsenten opastamiseen: järjestettävä käytännölliseen puoluetyöhön kytketty poliittinen opiskelu ja erikoiskursseilla tehostettava johtavien kaaderien kasvatusta.
Muita työaloja ei suinkaan ole laiminlyötävä keskitettäessä toimintaa lähinnä edellämainituille aloille. Päinvastoin on pidettävä varsin tärkeänä pnoluetyön parantamista esim. seuraavilla aloilla:
a) ruotsalaisten työläisten, kalastajain ja pienviljelijäin keskuudessa, puolustaen horjumatta heidän luokkaetujaan sekä ruotsalaisen kansallisuuden vapautusta kaikesta suomalaisten sorrosta, puolustaen heidän itsemääräämisoikeuttaan, osoittaen, miten ruotsalaisten porvarien politiikka tosiasiassa kannattaa aitosuomalaista fasistiliikettä; saatava elävä yhteistyö ruotsalaisten ja suomalaisten puolue-elimien välillä;
b) puna-avun toimintaa tehostettava ja pyrittävä sille saamaan poliittisen joukkotyön sisältö;
c) työssä osuustoiminnan alalla on voitettava opportunistinen kanta osuuskuntien käyttämisen laiminlyömisessä luokkataistelun apujärjestönä, kuin kaikkea osuustoimintaa vierova kanta;
d) On pyrittävä järjestämään työväen itsenäistä urheilutoimintaa ja vallankumouksellista oppositiotoimintaa niissä urheilujärjestöissä, joissa on työläis- ja työtätekevää talonpoikaisväkeä;
e) On selitettävä, että se ei ole vallankumouksellisen taisteluedun mukaista, että lähdetään itsevirtaukselliseen pakolaissiirtolaisuuteen neuvostomaahan;
f) Tehostettava ja parannettava suuresti konspiratiota kaikkialla puoluetyössä ja kehitettävä myös joukkotaistelua poliisia, provokaattoreita ja urkkijoita vastaan;
g) Puoluekuria yleensä tiukennettava, erityistä tehtäväin täsmällistä suoritusta ja kontrollia tehostettava.
*
Koko puolueen on oltava valmiina sekä luokkavihollisen äkillisten päällekarkausten että porvarien sisäisten ristiriitojen ja selkkausten ja purkauksien varalta, jotka tarjoavat meille otollisen tilaisuuden nostattaa työtätekeviä joukkoja itsenäisiin taisteluesiintymisiin, kuin myös muutenkin äkkiä nouseviin näiden joukkojen taisteluliikkeisiin. Siis antamatta tapausten yllättää itseään, on puolueen oltava aina valmiina muuttamaan menettelytapoja yhä vallankumouksellisemmiksi. SKP:n lähimpänä päätehtävänä on juuri työtätekeväin joukkojen taisteluvalmeuden kohottaminen ja ohjaaminen, aktivisoiminen, vallankumouksellistaminen nykyhetken oloja vastaavissa taistelu- ja llikehtimismuodoissa, pitäen silmällä luokkavihollisen voittamista niissä ratkaisevissa vallankumoustaisteluissa, jotka nyt lähestyvät. Työtätekevien, riistettyjen joukkojen elävään tietoisuuteen on saatettava, että pelastus on omassa joukkovoimassa, kun pidetään ohjeena varma päätös: kova kovaa vastaan! ja lujitetaan sorrettujen yhteisrintama porvaristoa vastaan. Puolueen päätunnuksena olkoon: työväen ja talonpoikain tasavalta, jonka puolesta taistellessa on kaikkialla selitettävä, että se merkitsee samaa kuin Neuvosto-Suomi.
Näin ollen on puolueen taistelussa edessäolevana aikana vedettävä etualalle seuraavanlaisia tunnuksia:
Työväenluokan ja pienviljelijäin yhteisrintama voimakkaaksi!
Kansan työtätekevän enemmistön itsepuolustus mahtavalla joukkovoimalla!
Vapaaksi rahavallan ja virkavallan kynsistä!
Suomesta on luotava Työväen ja talonpoikain tasavalta!
1) SKP ja ammatillinen liike ovat vasta heikosti kyenneet työmallia valmistamaan ja järjestämään joukkovastustUsliikettä porvariston yhä kärjistynyttä riisto- ja sortohyökkäystä vastaan. Fasistimullistuksen jälkeisestä täydellisestä vastarinnattomuudesta on kuitenkin jo olemassa heräämisen merkkejä. Viime vuoden toisella puoliskolla, mutta varsinkin tämän vuoden aikana olleissa työriitaisuuksissa ovat työläiset, eräissä oma-alotteisesti, mutta useimmissa puolueen ja punaisen ammatillisen liikkeen vaikutuksesta ja monissa niiden organisatoorisella johdolla esiintyneet joukkovaatimuksin palkanalennuksia ja muita työehtojen huononnuksia vastaan ja myöskin niiden parantamisen puolesta. Useat syntyneistä lilkehtimisistä ja työtaisteluista ovat päättyneet ainakin osittaiseen työläisten voittoon. Näille työtaisteluille ja muille työmailla taloudellisten kysymysten pohjalla syntyneille liikehtimisille on kuitenkin tunnusomaista, että ne ovat olleet suhteellisen pieniä, esiintyneet suureksi osaksi hätäaputyöläisten keskuudessa ja pientyöpaikoissa. Jatkuvan joukkoliikkeen luonteen sai vain Kemin seuduilla (Laitakarissa ja Veitsiluodossa) tilipussista toimitettua veroryöstöä vastaan alotettu liike, johon osattiin yhdistää muitakin kysymyksiä ja jota tukemaan kyettiin vetämään myöskin työttömät työläiset ja työläisvaimot.
Puolueen ja ammatillisen liikkeen työssä työmailla työläisten nostattamiseksi taisteluun elinehtojensa puolesta voidaan siis todeta edistymistä. Tämä edistyminen on kuitenkin Perä-Pohjolaa lukuunottamatta vielä varsin vähäistä. Työpaikkasolujen ja ammatillisten työpaikkaryhmien toimintaa vaivaa vielä ylimalkaisuus ja kuoreensa sulkeutuminen, rajoittuminen järjestön sisäiseen askarteluun. Ne eivät vielä useinkaan osaa tarttua niihin lukemattomiin työpaikoilla esiintyviin konkreettisiin kysymyksiin, jotka työläisiä kiinnostavat. Kehittää niiden ajamiseksi salaista ja julkista järjestelmällistä joukkotyötä ja toimintaa, jatkaa alullesaatua liikettä tilannetta ja työläisten taistelumielialaa vastaavia muotoja käyttäen. Tämä ei aina ole seurausta kokemattomuudesta ja ymmärtämättömyydestä voittaa lisääntyneitä vaikeuksia, vaan usein myös opportunistisesta passiivisuudesta, jota ei vielä ole kokonaan murrettu puolueen ja punaisen ammatillisen liikkeen riveistäkään, ei myöskään ole riittävästi kyetty auttamaan ja jouduttamaan eräitä työläispiirejä vapautumaan niissä vielä ilmenevistä lainaantumismielialoista ja arkuudesta. Ammatillisen liikkeen työn painopiste ei vielä, eräitä poikkeuksia lukuunottamatta, ole työpaikoilla, josta on osoituksena sekin, että verrattain runsaasta lehdistöstä huolimatta ei ole kuin harvoja työpaikkalehtiä.
2) Työttömäin taistelun järjestämiseksi on eräillä paikkakunnilla työttömäin kokouksissa saatu muodostetuksi työttömäin komiteoita, joiden työtä eivät puolue ja punainen ammatillinen liike kuitenkaan ole läheskään riittävästi kyenneet auttamaan ja ohjaamaan, joten komiteain työ on usein jäänyt heikoksi ja lyhytaikaiseksi. Vaikka eräissä tapauksissa onkin saatu järjestetyksi työttömäin menestyksellisiäkin joukkoesiintymisiä, on työttömäin taistelu elämisensä puolesta kuitenkin ollut vielä perin vähäistä ja heikkoa. Työtä työttömien keskuudessa on vieläkin suurelta osalta suoritettu julistuksien ja lehtien avulla, ollen jokapäiväinen työ työnvälitystoimistoissa, soppajonoissa ja muissa työttömien kokoontumispaikoissa vielä heikkoa ja puutteellisesti järjestettyä. Esiintymistä noskelaisten järjestämissä työttömäin kokouksissa, joissa heidän työttömyyspolitiikkansa on usein onnistuneestikin paljastettu, ei ole osattu kehittää työttömien oman komitean valitsemiseen ja sen johdolla kulkevan liikkeen järjestämiseen. Hätäaputyömailta tapahtuvia eroamisia ei ole kuin harvoissa tapauksissa kyetty järjestämään taisteluliikkeiksi. Vain Perä-Pohjolassa on sanottavia saavutuksia työssäolevien ja työttömien yhteistoiminnan toteuttamisessa.
3) Ammatillisen liikkeen järjestämistyö, tunkeutuminen työpaikoille ja vallankumouksellisen joukkotyön kehittäminen niissä on edistynyt kovin hitaasti ja rajoittunut toistaiseksi pienemmille työpaikoille. S. A. J:n jäsenmäärä on eräitä harvoja paikkakuntia lukuunottamatta vielä huomattavasti pienempi kuin puolueen; kuitenkin on siinä jäsenmäärän suhde puoluejäsenien ja puolueeseen kuulumattomien välillä terve ja oikea. Erikoisesti on todettava järjestämistyön laiminlyöminen maaseudulla, maa-, metsä- ja uittotyöläisten keskuudessa. Vain muutamilla seuduilla on tässä suhteessa joitain harvoja yhteyksiä saatu aikaan. Aivan riittämättömästi on taisteltu työväen julkisen järjestäytymisoikeuden puolesta ja liian heikosti on pyritty avustamaan ja ohjaamaan työläisiä puoljulkisten ja julkisten toiminta- ja järjestömuotojen, kuten luottamusmiehistön, julkisten riippumattomien ammattiosastojen jne, perustamisessa ja kehittämisessä, vaikka siihen nykyisissäkin oloissa on mahdollisuuksia. Puolueen taholta ei ole läheskään riittävästi avustettu ja ohjattu ammatillisen liikkeen rakennustyönä, vaikka viime aikoina onkin parannusta todettavissa. Siellä täällä (Kuopio, Kotka, Vaasa) on puolueen riveissä esiintynyt suoranaista ammatillisen liikkeen aliarvioimista ja sen rakennustyön jarruttamista. Fraktiotoiminnan järjestäminen SAJ:n sisälle on miltei kokonaan laiminlyöty. Punainen ammatillinen liike on fasistien ja noskelaisten lakkautetuksi julistaman Suomen Ammattijärjestön toiminnan jatkamista nykyisessä muodossaan ja siksi sille kuuluu SAJ:n nimi.
4) Taistelu noskelaisjohtajien petospolitiikkaa vastaan on ollut aivan liian heikkoa ja ylimalkaista. Varsinkaan ei puolueen ja punaisen ammatillisen liikkeen taholta ole riittävästi ja tarpeeksi selvästi ja yksityiskohtaisesti paljastettu SAK:n johtajien ja eritoten opportunistien ja kommunistiluopioiden (Nurminen, Välläri, Härmä jne.) »vasemmistolaisia» fraaseja ja manööverejä (puheet suunnitelmataloudesta, 40-tunnin työviikko, anomus työttömyysvakuutuksesta, esitykset hätäaputöiden lisäämisestä, valetaistelu n.s. osuustoimintaliikkeen johtoherroja vastaan, Nurmisen, Härmän ym. työehtosopimusten kaupittelu työläisten edut kavaltaen jne.). Oppositiotoiminnan järjestämistä noekelaisten ammatillisissa järjestöissä ei päätöksistä huolimatta ole ripeästi pantu käyntiin ja on tässä työssä ollut havaittavissa myös väärää pyrkimystä yksityisten jäseneroamisten aikaansaamiseen.
Vastaisessa työssään kaupunkien ja maaseudun työläisten, työssäolevien ja työttömien, nostattamiseksi joukkovastarintaan ja vastahyökkäykseen porvariston yhä kärjistyvää fasistista riistohyökkäystä vastaan on puolueen ja ammatillisen liikkeen todellisella vallankumouksellisella sisulla ja työkurssilla ponnistettava eteenpäin niiden tehtävien suorittamiseksi, jotka viimeisen puoluekonferenssin päätöslauselmissa, jotka edelleenkin ovat voimassa ja työn perusohjeina, on asetettu. Erikoisesti on huomio kiinnitettävä ja keskitettävä seuraaviin tehtäviin:
1) Kaikkien viimeaikaisten työtaistelujen ja muiden taloudellisten kysymysten pohjalla syntyneiden liikehtimisten kokemukset on kerättävä ja lehdistön, lentolehtisten ja ennen kaikkea työmailla suoritettavan selvitystyön avulla tehtävä tunnetuksi laajoille työläisjoukoille yli koko Suomen, asettamalla vastakkain puolueen ja punaisen ammatillisen liikkeen kanta toiseltapuolen ja noskelaisen ammattiliittobyrokratian osuus toiselta puolen. Näiden konkreettisten tosiasiain perusteella on työläisille osoitettava, että taistelu elinehtojen puolesta on nykyisissäkin olosuhteissa mahdollinen ja että se on ainoa keino saada sietämättömiin oloihin korjausta ja parannusta.
2) Työpaikkatyön elävöittämiseksi ja kehittämiseksi todelliseksi vallankumoukselliseksi joukkotyöksi on ennenkaikkea välttämätöntä: a) työpaikkasolujen ja työpalkkaryhmien työn säännöllinen ja konkreettinen ohjaus- ja tarkastus, kaikkien opportunistisen toimettomuuden ilmausten käsitteleminen ja arvosteleminen, toimettomien elimien ripeä ja tarmokas vahvistaminen ja uusiminen; b) työn saattaminen suunnitelmallisemmaksi sopivaa ajanjaksoa varten laadittavien työsuunitelmien avulla; c) jokaisen jäsenen työn tehostaminen konkreettisten tehtävien antamisen ja niiden suorittamisen tarkastamisen avulla, niin että hän suurimman osan ajastaan todella käyttää joukkotyöhön; d) aika ajoittain järjestettävät paikkakunnan työpaikkaryhmien edustajain neuvottelu- ja opastustilaisuudet; e) työpaikkalehtien aikaansaaminen iskutehtävänä määrätyille suuremmille ja tärkeimmille työpaikoille.
3) Kaiken työpaikkatyön on tähdättävä työpaikan työläisten valmistamiseen ja järjestämiseen taisteluun jokapäiväisten pienimpienkin tarpeidensa ja vaatimustensa puolesta, ottamalla huomioon työpaikan nuorten työläisten, työläisnaisten ja eri työläisryhmien erikoiset vaatimukset. Tämän taistelun järjestämisessä on opittava joustavammin kuin tähän asti käyttämään erilaisia tilanteita ja joukkojen taisteluvalmiutta vastaavia muotoja, kuten työpaikkakokouksia, joukkolähetystöjä ja mielenosoituksia työnantajan luo, työvauhdin jarruttamista, sellaista työlakkoa, jonka aikana ei lähdetä työpaikalta pois; on opittava kehittämään taistelua korkeammalle tasolle, pyrkien taistelua laajentamaan ja nostaen esille taistelun kulun kanssa yhteydessä olevia poliittisiakin kysymyksiä. Jokaista esiintymistä on aina huolellisesti valmistettava, yritettävä tiukasti ajaa läpi vaatimuksia, vaikkapa edes osakin niistä ja pidettävä päämääränä sitä, että jokainen taistelu ja joukkoesiintyminen vaikuttaisi kohottavasti työläisten taistelumielialaan ja lisäisi heidän luottamustaan puoluetta ja punaista ammatillista liikettä kohtaan. On vältettävä eristäytymistä työpaikan työläisten enemmistöstä ja pantava kysymys taloudellisen lakon alkamisesta, kuin myös lopettamisesta, yleensä koko työläisjoukon päätettäväksi, sitkeästi jatkaen työtä työväestön enemmistön voittamiseksi, muistaen, että se voidaan saavuttaa vain hellittämättömällä taistelulla työläisten elinehtojen puolesta.
4) Saavutettuja organisatorisia tukikohtia työttömien keskuudessa lujittaen, laajentaen ja uusia luoden on kehitettävä järjestelmällinen ja suunnitelmallinen joukkotyö työttömien suurten joukkojen keskuudessa, ennen kaikkea hätäaputyömailla, työnvälitystoimistoissa, soppajonoissa ja muissa kokoontumispaikoissa heidän jokapäiväisten tarpeidensa ja vaatimuksiensa puolesta. Noskelaisjohtajien keinottelu- ja petospolitiikka on heidän tekojensa yhteydessä ja valossa vakuuttavasti paljastettava. Kaikkien työssäolevien ja työttömien työläisten yhteisen luokkataistelurintaman muodostamiseksi on sitkeästi ponnistettava, kuten viimeisen puoluekonferenssin päätöslauselmassa on tarkemmin osoitettu.
5) On osattava toverillisesti ja oikealla tavalla lähestyä jokaista työpenkin ääressä työskentelevää ja työtöntä työläistä, kansallisuuteen ja puoluekantaan katsomatta, heitä kiinnostavien konkreettisten kysymysten pohjalla, heidän vetämisekseen vallankumoukselliseen yhteisrintamaan, yhteisiin toimikomiteoihin proletaarisen demokratian pohjalla. Tämä ei saa merkitä sovinnon hieromista sosdem järjestöjen kanssa eikä vaikenemista periaatteellisista mielipide-eroavaisuuksista, mutta ei myöskään sitä, että alunpitäen asetetaan sosdem työläisille yhteistyön ehdoksi pesäeron tekeminen heti paikalla heidän johtajistaan, muistaen, että vain työläisten oman kokemuksen kasvaessa proletaarisen demokratian pohjalla kehittyneessä yhteisrintamaliikkeessä ja noskejohtajain petospolitiikan paljastamistyön kautta konkreettisilla tosiasioilla voidaan noskejohtajat eristää heidän vaikutuksessaan olevista työläisjoukoista. Työläisten voittamisessa vallankumoukselliseen yhteisrintamaan on esim. satamatyöläisten keskuudessa kohdistettava huomio myös entisten rikkurien ja samoin n.s. Karjalan ja Inkerin pakolaisten valistamiseen ja järjestämiseen.
6) Työmailla ja työttömäin joukkojen keskuudessa on kehitettävä sodanvastaista joukkotyötä paljastamalla erikoisesti noskelaisjohtajien osuus ja kieroilu sodan valmistelussa sekä osoittamalla, miten he tahtovat saattaa ammatillisen liikkeensä sellaiseen asemaan, että se sodan aikana tukisi ja auttaisi porvariston sodankäyntiä. Tämä paljastustyö on yhdistettävä jokapäiväiseen taisteluun työläisten vaatimuksien ja tarpeiden puolesta ja kohdistettava erikoista huomiota sodan kaimalta tärkeisiin työpaikkoihin.
Punaisen ammatillisen liikkeen järjestämistyössä on tarmoa terästäen, kaikkia tähänastisia kokemuksia hyväksikäyttäen ponnistettava eteenpäin jo alettuun suuntaan, pannen pääpaino paljoa suunnitelmallisemmin ja keskitetymmin suurimpiin ja tärkeimpiin teollisuus- ja liikelaitoksiin, ennen kaikkea sellaisissa keskuksissa kuin Helsinki, Viipuri, Tampere, Kyminlaakso, Kuopio jne.
Erikoista huomiota on kohdistettava työläisnuorison järjestämiseen punaiseen ammatilliseen liikkeeseen, perustamalla ammatillisten perusjärjestöjen sisään nuorisoryhmiä nuorison omien taloudellisten vaatimusten ajamista varten. Näihin ryhmiin kuuluvien nuorten työläisten on kuitenkin osallistuttava työpalkkaryhmän koko toimintaan.
Työn alullepanemiseksi maa-, metsä- ja uittotyöläisten keskuudessa on asianomaisten puolue-elimien ja paikallisten ammatillisten keskusten otettava iskutehtäväkseen SAJ:n yhteyksien hankkiminen ja työpaikkaryhmien perustaminen maakyliin ja metsäkämpille, käyttäen siinä mm. kaupungeista maaseudulle vaeltavia työttömiä. Suuremmissa kartanoissa on perustettava työpaikkaryhmiä, pienemmissä taloissa on maatyöläisten liityttävä yhteen kylittäin ja metsätöissä työskentelevät kämpittäin, säilyttämällä kuitenkin järjestön ytimen kylässä.
Aivan toisella tarmolla kuin tähän asti on pyrittävä avustamaan ja ohjaamaan työläisiä kaikkien julkisten ja puolijulkisten toiminta- ja järjestömuotojen käyttämisessä ja kehittämisessä viimeisen puoluekonferenssin osoittamalla tavalla.
Noskelaisten ammatillisissa järjestöissä, missä ne vähänkin ovat joukkojärjestöjä, on ehdottomasti ja ripeästi saatava käyntiin oppositiotoiminta, koettaen kaikin keinoin saada yhteyksiä niissä olevien työläisten kanssa. Taistellen niissä kaikkea luokkapetospolitiikkaa vastaan, myöskin sellaista kuin välläriläiset kommunistiluopiot ajavat »vasemmistolaisten» fraasien varjolla, paljastaen noskejohtajat heidän tekojensa valossa, on niissä muodostettava oppositioryhmiä, pitäen päämääränä jäsenistön enemmistön voittamista. Puolueen ja ammatillisen liikkeen riveissä on tarmokkaasti taisteltava kaikkia noskelaisen ammatillisen liikkeen ja noskejohtajien manöveeraamismahdollisuuksien aliarvioimisen ilmauksia vastaan. Noskejohtajien ja eritoten välläri- ja nurmislaisten kommunistiluopioiden kaikkiin »vasemmistolaisiin» fraaseihin ja manöövereihin on heti ja tarmokkaasti vastattava, paljastettava niiden todellinen luonne ja tarkoitus. Niillä paikkakunnilla, joissa fasistisella »vapaalla työväenliitolla» on merkitystä, on ulotettava hajotustyön järjestäminen niissä.
8) Ammatillisen liikkeen kaaderien kouluuttamista varten on toimitettava sopivaa ainehistoa ja kirjallisuutta, jota voidaan käyttää erikoisissa opiskeluryhmissä ja tärkeimmillä paikkakunnilla ensi tilassa järjestettävissä opastus- ja neuvottelutilaisuuksissa.
9) Kaikkien puolue-elimien alhaalta ylös asti on tarmokkaasti avustettava ja ohjattava punaisen ammattillisen liikkeen rakennustyötä. Puolueen on ammatillista liikettä johdettava ripeästi ja bolshevistisesti toimivan fraktiotoiminnan avulla. On pidettävä huoli siitä, että PB:n viime helmikuussa puolueen ja punaisen ammatillisen liikkeen suhteista tekemät oikeat päätökset tulevat käytännössä toteutetuiksi.
1. Erityisesti on puolueen kiinnitettävä huomiota siihen, että sodanvaara on nyt paljon välittömämpi kuin viime vuonna. Kaikessa toiminnassaan on puolueen varustauduttava sodan puhkeamisen varalta. Sotilaspoliittisen työn tulee perustua Leninin oppiin taistelusta sotaa vastaan ja Kominternin VI kongressin päätöksiin sodanvaarakysymyksestä. On lähinnä selvitettävä, miksi »sodan boikotin» tunnus on vahingollinen ja mikä on kommunistien suhde sotaan; puna-armeijan puolelle silrtymiskysymys; työväen aseistautumiskysymys; imperialistisen sodan kansalaissodaksi muuttamistunnus; on myös tarpeen rauhan tunnuksen väärän käytön selvittely. Ja erikoisen vakava työ on puolueellamme yhä vielä kitkeäkseen Suomen työläisiltä pois ilmenevä väärä ja turmiollinen käsitys, että Neuvostoliiton puna-armeija tulee vapauttamaan Suomen työväen lahtarivallan ikeen alta ilman Suomen työväen ja talonpoikain joukkojen omaa vallankumouksellista taistelua.
On tehostettava sodanvastaista agitatiota ja joukkotyötä erityisesti seuraavilla aloilla:
a) Taisteltava tarmokkaasti kaikkea porvariston sota-agitatiota vastaan, erityisesti lapualaisten »kansallissosialististen» ym. aatteellisten yhdistysten avulla työläisten ja talonpoikain keskuudessa harjotettua natsionalistista kiihoitusta vastaan ja paljastettava sen valheellisuus. Osoitettava, että oikeata kansallisuuspolitiikkaa Suomen kansan kannalta ajaa kompuolue ja että Karjalan ja Suomen kansojen yhteys on tulevan vallankumouksen tulos.
b) Paljastettava kaikki neuvostovastaiset valheet ja vehkeilyt ja nostettava joukkojen taistelukiihko niitä vastaan, erityisesti kiinnittäen huomiota valkoemigranttien, Karjalan ja Inkerin liittojen Suomesta käsin harjoittamaan vastavallankumoukselliseen vehkeilyyn ja Suomen viranomaisten niille antamaan apuun.
c) Osoitettava, että Suomen hallitus, huolimatta vahvistetusta hyökkäämättömyyssopimuksesta ja kauppaneuvottelustaan Neuvostoliiton kanssa, jatkaa kiihkeästi sotavarusteluja (aseistuksen valmistuksen lisääminen kotimaassa, niiden ostaminen ulkomailta ja kuljettaminen ym.). valmistautuen sopivan tilaisuuden tullen taas hyökkäämään Neuvostoliittoon. Selvitettävä, että se sota on sotaa kansallista Neuvosto-Karjalaa vastaan, missä on satojatuhansia suomalaisia ja karjalaisia työläisiä ja talonpoikia sosialistisessa rakennustyössä. Tällaista rosvosotaa vastaan on kaikilla voimilla taisteltava.
d) Tehtävä työläisille ja talonpojille tunnetuksi, miten Suomen porvariston parlamenttaarinen toimintakin on suureksi osaksi keskittynyt sodanvalmisteluun, joka vain lisää työläisten ja työtätekeväin talonpoikain maksettavaksi määrättyjä veroja (sotabudjetti, uusi asevelvollisuuslaki, erikoisvaltuuksien myöntäminen hallitukselle ja presidentille ym.).
e) Erityisen tärkeätä on paljastaa sosialifasistien internationalen ja Suomen sosdem osallistuminen sodanvalmisteluun ja miten ne kaikenlaisella kieroilulla ja manöveerauksilla koettavat peittää sen joukoilta. Sosdem joukkojen keskuudessa on niin toimittava, että saadaan sosialifasistijohtajain manöveeraukset joukoille konkreettisesti paljastetuksi. Mutta ei riitä paljastaa vain heidän nykyistä toimintaansa, vaan on samalla, koettaen mahdollisimman tarkkaan arvioida heidän todellinen esiintymisensä sodan syttyessä, osoitettava, miten he silloinkin yrittävät tällaisilla manöveerauksilla ja provokatiolla Neuvostoliittoa vastaan ajaa työläiset tykin ruoaksi kapitalismin puolesta.
f) On välttämätöntä havainnollisesti osoittaa, että sodan vastustaminen ei ole vain taistelua Neuvostoliiton puolesta, vaan ennenkaikkea Suomenkin työläisille ja työtätekeville talonpojille oman asian ja tulevaisuuden puolustamista, sillä neuvostovastainen sota merkitsee Suomessa, niinkuin kaikissa kapitalistisissa maissa, ei ainoastaan kauheita kärsimyksiä työtätekeville kansankerroksille, vaan myös porvariston yritystä synkän fasistisen taantumuksen vakiinnuttamiseksi.
Näiden ja muiden esiintyvien konkreettisten kysymysten pohjalla koetettava saada sotakysymys päivänkysymykseksi ja saatava työtätekevät konkreettisissa eri kysymyksissä vaatimaan sotapolitiikasta luopumista.
2. Sodanvastaisessa työssä on kiinnitettävä huomiota erityisesti antimilitaristisen joukkotyön järjestämiseen, mikä on ollut perin heikkoa, vaikka tosin kaikissa puolueen kamppailuissa on sodanvastainen taistelutunnus ollut keskeisenä.
Joukkomielenosoituksia varten on tarpeen huolellinen poliittinen joukkovalmistus elävässä yhteydessä laajoihin joukkoihin ja niiden toimeenpanossa on muistettava, että nykyoloissa ne voivat onnistua vain, kun mielenosoituksiin suhtaudutaan taidon kannalta.
On kehitettävä suurempaa aktiivisuutta työväen itsepuolustustoiminnassa, järjestäen tarmokkaasti kaikkialla itsepuolustusryhmiä työpaikoittain sekä tärkeämmillä paikkakunnilla myöskin alueellisia vakinaisia puolustusjärjestön kaaderijoukkoja, vetäen niihin puolueen ulkopuolellakin olevia vallankumouksellisia työläisiä, semminkin eri joukkokamppailuja valmistettaessa. Puoluejärjestön tulee antaa kaikkialla puolustusjärjestölle kiinteä johto, vetää se tiiviisti puolueyhteyteen osallistumaan kaikkiin puolueen kamppailuihin. Puoluejohdon on annettava lähempiä ohjeita puolustusjärjestön muodoista ja tehtävistä.
3. Sodanvaaran kannalta on määrätietoisesti puolueen ja ammatillisen järjestön organisatooriset tukikohdat hankittava ja lujitettava sotatarveteollisuuteen rautateille, merimiesten keskuuteen, satamiin, metalli- ja paperiteollisuuteen ja erityisesti painostettava työn käyntiin saamista maatyöläisten keskuudessa. Sodanvaaran kannalta on myös tärkeätä saada järjestetyksi tukikohtia sosdem joukkojärjestöissä.
4. Naisten toiminnan järjestäminen on suunnattava sodan varalta. Enemmän työläisnaisia puolueeseen ja niiden sijoittamista johtaville paikoille järjestettävä. Puoluetyötekniikkaa on naisille opetettava.
5. SKNL:n järjestäminen ja toiminta sodanvaaraa silmälläpitäen. Liiton joukkotyömuotojen ja erityisesti antimilitarisista joukkotyötä kehitettävä. Rekryyttien valmennusta päättävästi tehostettava. Myös pioneerijärjestö osallistutettava sodanvastaiseen taisteluun.
6. Reserviläisten ryhmien muodostamista jatkettava, vetäen ryhmiin myös luokkataistelutahtoisia puolueettomiakin työläisiä. Reserviläisten ryhmät järjestettävä myös sodanvastaiseen opiskeluun tulevien tehtävien varalta ja vedettävä ne yleensä puoluetyön ja kamppailun piiriin.
7. Työssä armeijassa on entistä tarmokkaammin tehostettava joukkotyön kehittämistä armeijan sisällä ja annettava joukkoesiintymisille entistä selvempi vallankumouksellinen sisältö. Tässä työssä on käytettävä niitä myönteisiä kokemuksia, joita työ eri joukko-osastoissa on kuluneena talvena antanut. Työväen tärkeiden joukkoesiintymisten tukemiseksi on koetettava saada aikaan myös sotilaiden joukkoesiintymisiä lähiseuduilla olevissa joukko-osastoissa sekä päinvastoin sotilaiden suurempia joukkoesiintymisiä tukemaan on nostatettava lähiseudun työläisiä. Erityisen tärkeätä on yhteisten esiintymisten kehittäminen niissä tapauksissa, jolloin sotaväkeä lähetetään kukistamaan työväen tai talonpoikain joukkoesiintymisiä.
On tärkeätä kiinnittää huomiota työläisten ja talonpoikain taistelukysymysten selvittämiseen sotilaille ja niiden puolustamisen välttämättömyyteen, kuten Nivalan joukkoesiintymiset opettavat. Armeijan sisäistä organisatiota on yhä paranettava ja toiminnassa oma-alotteisuutta kehitettävä. Sotilastyöntekijäin neuvottelukokouksen päätöslauselma on tehtävä tunnetuksi myös työläis- ja talonpoikaisjoukoille ja työtä sen pohjalla edelleen kehitettävä. Siinä otettava huomioon uuden asevelvollisuuslain mukaiset reserviharjoitukset ja alettava valmistelutyöt toiminnan järjestämistä varten reserviläisten leirikokousten aikana.
8. Taistelun suojeluskuntia vastaan tulee maaseudulla olla sidottu talonpoikaiskysymykseen, lähtien luokkapohjalta, köyhien, keskivarakkaiden ja toisaalta suurtilallisten, virkamies- ja muiden kapitalististen ainesten etuvastakohdista, työtätekeviä ankarammin painavasta pulatilanteesta, pakkohuutokaupoista jne., sekä sisäisistä ristiriidoista suojeluskunnissa. On edistettävä suojeluskuntien hajoamisprosessia, kehottaen työtätekeviä joukottain eroamaan suojeluskunnista, mutta mikäli vain on mahdollista ei luovuttamaan aseitaan lahtareille.
9. Kominternin VI kongressin päätökset sotakysymyksestä on viipymättä uudelleen julkaistava ja täydennettävä uusimmilla aineksilla sotilaspoliittisesta tilanteesta ja tehtävistä. Yleensä on julkaistava enemmän kuin tähän saakka imperialistisen sodanvastaista kirjallisuutta, ottaen myös huomioon ruotsinkielisten tarpeet. Sotilaslehdistöä laajennettava ja laadullisesti parannettava. Koko puoluejärjestössä alettava sotavastaisen taistelun ja kapinataidon opiskelu.
10. Puolue on kehitettävä taistelupuolueeksi sodanvastaisessa taistelussa, ottaen orgtyön alalla lähinnä huomioon: a) Puolueen johtokaaderien ytimen turvaaminen ja varaelimien muodostaminen, b) solujen ja yhteyksien suojaaminen tärkeillä aloilla sotatarveteollisuudessa, liikenteessä jne., c) yhteysmetoodien ja keinojen monipuolistuttaminen ja kehittäminen, joka nyt on liian ahdasta ja yksipuolista, d) puoluelehdistön ja julkaisutoiminnan turvaaminen ja kehittäminen sodan varalta myös joukko-osastojen sisällä, e) illegaalisen työn tekniikan luominen ja kehittäminen, f) on erityisesti asetettava oikein kysymys konspiration kehittämisestä kaikilla puoluetyön aloilla ja joukkotyön turvaaminen, g) rohkeaa alotteellisuutta kehitettävä erityisesti joukko-osastoissa ja puoluekuria suuresti tehostettava kaikkien puoluejärjestöjen työssä, h) sotilasjärjestön uudelleen järjestämisessä saatuja myönteisiä tuloksia ja kokemuksia on käytettävä hyväksi sotilastyön saattamiseksi vielä kiinteämpään puolueyhteyteen, toiminnallisen yhteyden kehittämiseksi ja koko puoluevastuuta tiukennettava antimilitaristisen joukkotyön järjestämiseksi, vallankumouksellisen työn tehostamiseksi armeijassa rekryyttien valmennustyön laajentamiseksi. Kun sota-aikana huomattavasti puoluejäseniä joutuu armeijaan, on niiden kesken ryhdyttävä ennakkotoimenpiteisiin nopean yhteyden järjestämiseksi.
11. Päätehtävä on puolueella nyt sodanvastaisenkin työn kannalta työväen enemmistön voittaminen ja vetäminen vallankumouksellisen taistelun puolelle, joukkojen mobilisoiminen osavaatimusten puolesta, käyttäen erilaisia joukkotaistelujen muotoja, edistäen joukkojen radikalisoitumista ja vallankumouksellista valmistumista lähestyviin ratkaiseviin taisteluihin. Mutta tilanteen muutosten mukaisesti on nopeasti osattava muuttaa myös toimintamuotoja ja taktiikkaa. Sotatilanteen aikana ja muutoinkin kärjistyneessä tilanteessa voi tulla kysymykseen pienenkin joukon rohkea esiintyminen suurten joukkojen etunenässä. On saatava eläväksi taistelutunnukseksi: kova kovaa vastaan! Vallankumouksellisen työväen tietoisuuteen on saatava juurtumaan vakaumus, että tarmokkaasti toimimalla, todella bolshevistista joukkotoimintaa kehittämällä on täysin mahdollista saada muutetuksi porvariston alkama rikollinen sota kansalaissodaksi, johon lahtarivalta ja kapitalistinen järjestelmä kukistuu.
1) Suomen kapitalistisen talouden pula on yhä kiristynyt. Lukuunottamatta sotatarve-, paperi- ja selluloosateollisuutta, on niin kotimaisille kuin ulkomaisiltakin markkinoille tavaroita valmistava teollisuus jatkuvasti vähentänyt tuotantoaan. Kansallis- ja Yhdyspankin ympärille trustiutuneet pankki- ja teollisuusherrat ovat ajaneet mitä häikäilemättömintä anastus- ja ryöstöpolitiikkaa, sälyttääkseen pulan rasitukset työtätekeväin kansankerrosten kannettaviksi. Nuo herrat ovat tehneet jo yli 100.000 työläistä tyyten työttömiksi, polkeneet työssäolevainkin työläisten palkat niin pieniksi, että nämä eivät voi ostaa itselleen edes kaikkein välttämättömimpiä elintarpeita. Maaseudun suuret pieneläjäjoukot ovat myös vailla välttämättömiä ansiotöitä, joten heidänkin ostokykynsä on suuresti alentunut. Korkeiden tullien ja monopoliasemansa suojassa on tuo vähäinen upporikkaitten herrain ryhmä hintakiskonnalla, valtion ja kuntain veroilla, kultakannasta luopumisella, koronkiskonnalla, ryöstöhuutokaupoilla jne. omiin käsiinsä anastanut ja yhä anastaa suuret määrät työläisten työn tuloksia, talonpoikain, piensäästäjäin ja pienempäin kapitalistienkin omaisuutta. Pankki- ja teollisuusherrain ahneuden ja voitonhimon tähden käy pula aina vain pahemmaksi ja työtätekevän kansan hätä suuremmaksi.
2) Estääkseen hädässäolevaa talonpoikaa näkemästä ahdinkonsa todellista syytä, uskottelevat porvarit ja sosialidemokraatit, että maatalouden pula johtuu muka maatalouden tuotannon ja tuotantovälineiden liian suuresta kasvusta väestön lisääntymiseen verraten, sekä siitä, etteivät ulkomaat voi ostaa teollisuuden, eikä talonpoikaistalouden tuotteita. Mutta tosiasia on, että syypää talonpoikain hätään on kapitalistinen riistokomento, jossa suurrikkaat työttömyyden, suuresti alennettujen palkkojen jne. kautta nyt pulan aikana enemmän kuin ennen riistävät kansan työtätekeviltä kerroksilta kyvyn ostaa maatalouden tuotteita. Tästä on seurauksena talonpoikain myymien tuotteiden hintojen tavaton aleneminen. Samaan aikaan täytyy talonpojan ostamistaan teollisuustavaroista maksaa trustiutuneille teollisuuspohatoille useissa tapauksissa kohotettuja tai sitten vain mitättömästi laskeneita hintoja. Hintakiskontaansa täydentävät yhdistyneet pankki- ja teollisuusherrat koronkiskonnan ja veroriiston julkealla tehostumisella.
3) Talonpojan myymien tavarain hintojen alenemisesta hyötyvät vain monenlaiset välikädet. Vero- ja korkorahojen hankkimista varten myymästään lehmästä tai hiehosta saa talonpoika noilta välikäsiltä tuskin kolmatta osaa siitä, mitä nämä sitten kiskovat työläiseltä lihan hintoina. Mutta samalla tavalla nylkevät talonpoikaisia sen »omat» osuustoimintajärjestöt. Niidenkin talonpojan tuotteista itselleen kiskoma osa on pulan aikana vain suurentunut. Vuodesta 1928 on vähittäiskaupassa myytävää maidon hinta laskenut 1 markasta 98 pennistä (Sosialinen Aikakauskirja v. 1932 N:o 1, siv. 43) 1 markkaan 43 penniin kilolta, mutta meijerien talonpojalle maidosta tilittämä hinta on laskenut samaan aikaan 1:10–1:15 markasta noin 65 penniin (Mercator) kilolta. Pientuottajat eivät usein saa edes sitäkään. Kun talonpoika siis ennen pulaa sai meijeriin viedystä maidosta noin 60 % sen vähittäismyyntihinnasta, niin saavat he nyt siitä vain noin 45 %. Talonpojan hädän aikana ovat meijerit, Valio ja Karjakeskus käyneet yhä ahneemmiksi. Suuri osa talonpojalta pidätetystä tavaran hinnasta käytetään näiden laitosten virkamiesten suuriin palkkoihin. Näiden laitosten johtajat kuin muutkin toimitsijat saavat suurten palkkojensa lisäksi vielä suuret summat voitto-osinkoja. Valion pääjohtaja Pitkäniemi saa ainakin 1⁄2 miljoonaa palkkiona Valion suorittamasta talonpoikain hyvästä nylkemisestä pankkipääoman hyväksi. Monella tavoin (esim. vekselien ja lainojen korkoina) välittävät meijerit ja Valio pankkiherroille säännöllisesti osan talonpojan kustannuksella kiskotuista voitoista (noin 57 % meijerien pääomista oli v. 1927 lainavaroja). Valion omiinkin kassoihin pidätettiin niistä 21 vuoden aikana (v:sta 1906 vuoteen 1927 ) 30 milj. mk. Ja osuusmeijerien ja maidonmyyntiosuuskuntien samalla tavalla keräämät rahastot olivat jo v. 1927 noin 85 milj. mk. Nämä varat eivät nyt talonpojan hätää yhtään helpota. Vaikka talonpoika onkin meijerin jäsen, niin toimivat sen johdossa olevat varakkaat talonpojat ja kartanoherrat aina siten, että todellinen hyöty meijereistä tulee vain rikkaille sekä pankkiherroille. Kapitalistinen osuustoimintakin toimii yhtenä riistojärjestelmän rattaana.
4) Samoin tavaroita ostaessaan joutuu talonpoika trustiutuneiden pankki- ja teollisuusherrojen nylettäväksi. Yhtenä näiden herrojen pääapulaisena toimii osuusliike Hankkija, joka vuosina 1905–1927 noille herroille talonpojilta kiskomiensa varojen lisäksi kokosi voittoa omiin kassoihinsa yli 17 milj. mk. Kaupan kautta riistetään talonpoikaa nyt pulan aikana entistä julmemmin. Samaan aikaan kun talonpojan myymien tuotteiden hinnat ovat alentuneet lähes puolella (kauran hinnan ilmoitetaan nyt olevan 37 %, voin 40 % ja naudanlihan 41 % alempi kuin vv. 1926–28). Samaan aikaan ovat talonpojan ostamain tavarain hinnat pysyneet ennallaan ja eräiden kohooneetkin. Esim. miehen puku, jonka ostamiseen v. 1928 tarvittiin noin 570 kg. maitoa, maksaa nyt vähintäin 880 maitokilon hinnan. Boksinahkakengät maksoivat v. 1928 160 kg. maitoa, nyt yli 230 kg. Ostaakseen kilon sokeria pitää talonpojan nyt myydä noin 14 kg. maitoa, kun sen v. 1928 sai 8 kg:lla. Yksi kilo kahvia v. 1928 maksoi 291⁄2 kg. maitoa, nyt se maksaa jo 50 kg. Suurinta osaa talonpoikaistosta nyletään myös viljatullien avulla korkeiksi hinnattujen viljanhintojen kautta, josta hyötyy vain kourallinen suurviljelijöitä, myllykapitalistit ja riistäjien fasistinen valtio. Kun pienviljelijä v. 1927 sai ruisjauhokilon 3 maitokilon hinnalla niin nyt hänen täytyy sitä varten myydä 41⁄2 kiloa maitoa.
Maataloudessa tarvitsemiaan koneita, työkaluja, lannoitusaineita ja väkirehuja ostaessaan joutuu talonpoika myös nylettäväksi. Maataloustuottajain Keskusliiton laskemien suhdelukujen mukaan täytyi talonpojan v. 1926–27 myydä 41⁄2 kg. maitoa saadakseen 1 kilon tuomaskuonaa, nyt pitää hänen sitä varten myydä 81⁄2 kiloa maitoa; kun kalisuolakilosta piti silloin maksaa 41⁄2 maitokilon hinta, niin tarvitaan siihen nyt 11 kg. maitoa. Väkirehuista pitää talonpojan jokaista kiloa kohden nyt myydä 50 % enemmän maitoa kuin ennen. V. 1928 täytyi vietin meijeriin noin 900 kiloa maitoa voidakseen ostaa käsiseparaattorin, nyt täytyy sitä varten viedä meijeriin noin 1200 kiloa maitoa. Tämä kaikki tapahtuu vain sen tähden, että yhtyneet raha- ja teollisuaskapitalistit pyrkivät nyt pienentyneen menekin aikana säilyttämään riistovoittonsa yhtä suurina kuin ennenkin. Laillinen viinanmyyntikin ulotettiin sentakia, että senkin kautta voitaisiin riistää osa talonpoikain työntuloksista yläluokan hyödyksi.
5) Talonpoikaa ryöstetään myös entistä häikätlemättömäminän koronkiskonnon kautta. Suuri osa talonpoikaisesta joutui tekemään velkaa lunastaessaan tilansa itsenäisiksi maaporhoilta tai valtiolta. Voidakseen hankkia karjaa, suorittaa uudismaan raivausta, ostaa maatyökaluja, parantaa rakennuksia, kadon, tulipalon tai muiden vahinkojen kohdatessa on talonpojan myös tavallisesti otettava velkaa ja maksettava siitä korkea korko. Talonpojan koronkiskureina ovat:
a) Pankit, joiden huipulla Kansallis-Osakepankkl ja Yhdyspankki ja niiden johdossa oleva suurrikkaiden koplakunta. Niiden enemmän tai vähemmän kiinteässä yhteydessä olevina haarakonttoreina ovat osuuslainakassat, säästö-, hypoteekki-, kunnallis- ja kauppapankit. Pikkupankkienkin lainaajilta riistämistä suurista voitoista siirtyy loppujen lopuksi suuri osa juuri suurpankkien johtajain, Paasikiven, Honkajuuren ym. käsiin. Julkistenkin tietojen mukaan kiskoivat säästöpankit lainaamistaan rahoista talonpojalta 12–15 % korkoa (prof. Gebhardin mukaan). Erittäin raskaaksi talonpojalle käyvät lyhytaikaiset vekselilainat, joihin hänen usein on pakko turvautua ja joiden protestiin mennessä menee maat ja mannut aivan mitättömien summien takia.
b) Pikkulainojen valvonnan helpottamiseksi on suurrahakkaitten apulaisten toimesta perustettu osuuslainakassat ja niiden keskukseksi Osuuskassojen Keskuslainarahasto Osakeyhtiö erityisesti koronkiskontaa varten pientalonpoikain keskuudessa. Osuuskassoissa ovat jäsenet vastuussa toistensa veloista, joka tekee niiden rahottajain, suurpankkien tappion vaaran pienemmäksi. Alkaen 300.000 markan pääomalla kohotti Osuuskassojen Keskuslainarahasto sen noin 28 vuoden aikana kiskomillaan koroilla 62 milj. markan suuruiseksi. Paljon suuremmat summat se on välittänyt sekä kotimaisten että ulkomaisten suurpankkien ja niiden osakkeiden hyväksi. Osuuskassojen Keskuslainarahasto Osakeyhtiön ryöstöpolitiikkaa kuvaa n.s. frangilaina, jonka korko nyt aijotaan korottaa 8,75 %:sta yli 14 %:iin. Osuuslainakassojen kiskomista korkeista koroista (aina 31–35 %) ovat porvarilehdetkin hätyyttäneet kääntääkseen talonpojan huomion pois pääkoronkiskureista, Kansallis-Osakepankista ja sen päämiehistä (Paasikivi, Honkajuuri y.m. suurkapitalistit), jotka tosiasiassa ovat osuuslainakassojenkin harjoittaman koronkiskonnan takana.
c) Monet entiset torpparit ovat torppiaan itsenäiseksi lunastaessaan joutuneet maakapitalistien ja yksityisten koronkiskurien velkaorjuuteen. Useammassa tapauksessa on kaikkein vaikeimmassa asemassa olevain ja pienempäin talonpoikain, jotka eivät saa luottoa pankeilta, käännyttävä yksityisten koronkiskurien, maakauppiaitten ym. puoleen, jotka ovat pankkejakin häikäilemättömämpiä korkoja ottaessaan ja lainoja uloshakiessaan.
6) Kaiken tämän kapitalistien harjoittaman välittömän riiston lisäksi kiskovat valtio ja kunta pulan aikanakin korkeita veroja. Niin välilliset kuin välittömätkin verot ovat vain kohonneet. Samaan aikaan, jolloin suurella osalla talonpoikaistoa ei ole tietoa, miten päästä huomisen päivän yli, kun puuttuu usein leipäkin, samaan aikaan käytetään monia satoja miljoonia hädässäolevien viimeisistä penneistä kerätyistä veroista sotavarusteluihin, suuripalkkaisen ja talonpoikaistoa sortavan virkavallan, leipää itselleen vaativia Nivalan talonpoikia pamputtavien poliisien ja vankilain ylläpitämiseen. Tehdäänpä verorahoista suoranaisia lahjoituksiakin suurkapitalisteille.
7) Tämän monimutkaisen riistojärjestelmän kautta pitävät pankkiherrat ja teollisuuspatruunat työtätekevää talonpoikaa hillittömän voitonkiskontansa yhtenä päälähteenä. He poistivat kieltolainkin tarkoituksella saada tätäkin tietä riistettyä osan talonpojan työn tuloksista ja sitoakseen hänet yhä tiukemmin velallisekseen. Niiden voitonahneuden takia menettää moni talonpoika koko omaisuutensakin. Tänä vuonna uhkaa pakkohuutokauppa vähintäin 16.000 talonpoikaistilaa. Sen lisäksi on Osuuskassojen Keskuslainarahasto-Osakeyhtiön harjoittama frangilainapetos saattanut vielä noin 6–8.000 pientilallista tilojensa menettämisen uhan alaiseksi. Oulun ja Kuopion lääneissä odottaa keskim. joka 9:s pientilallinen pakkohuutokaupanpitäjää taloonsa tänä vuonna. Mutta koska pankkiherrain päätarkoituksena on talonpojan työn tuloksien jatkuva riistäminen ja ryöstäminen, on pakkohuutokaupan alituinen uhka pankkiherrain käsissä tehokkaana keinona, jonka avulla he pakottavat talonpojan alistumaan suurpääoman entistäkin julmemman riistämisen alaiseksi. Yksikään porvariston puolue ei tahdo etsiä ja sitä vähemmän toteuttaa sellaisia toimenpiteitä, jotka köyhiä ja keskitalonpoikia pulassaan auttaisivat ja vapauttaisivat heidät tästä pankki- ja teollisuusherrain riiston alaisuudesta ja turvaisivat talonpojan omaisuuden ja työn riistolta ja ryöstöltä. Päinvastoin ne tahtovat kietoa työtätekevän talonpojan entistä ankarampaan rahavallan orjuuteen.
8) Vielä ahtaammalla pitää kapitalistien riistokomento maaseudun työläisiä ja ansiotöistä päätulonsa saavaa kääpiötilallista, jotka molemmat kärsivät maanpuutetta. Osalta näistä on tämä riistojärjestelmä jo kotikonnun ryöstänyt. Yksityiset työnantajat, kunnat ja valtio ovat painaneet heidän ansionsa niin alas, etteivät ne riitä edes vaatimattomaankaan elantoon, kun työssäoleva maatyöläinen omissa ruuissaan työskennellessään saa vain 5:stä 10:een markkaan päivältä. Metsätyöläisten ansiot porvarilehtienkin tietojen mukaan jäävät enimmäkseen alle 15 markan päivältä. Valtion ja kuntain hätäaputöissä ovat palkat yhtä kehnot. Maaseututyöttömäin lukumäärä on virallisen tilaston mukaan v. 1930–31 aikana 65 % kaikista maan työttömistä (tähän ei ole laskettu työttömyydestä kärsiviä pientalollisia), eikä näiden työttömien avustamista ole lainkaan järjestetty. Suurtilalliset ja kartanopatruunat teettävät töitänsä suuressa määrässä mahapalkalla, joten maaseudun raatajain perheet joutuvat kuntain elätettäviksi (sikäli kuin nekään mitään apua antavat). Porvariston taholta ei ole aijottukaan tehdä mitään maalaisraatajain hädän lieventämiseksi, vaan koetetaan kaikin keinoin heidän riistoaan tehostaa ja estää heidän taistelunsa olemassaolonsa puolesta.
1) Tämän porvariston riisto- ja ryöstöpolitiikan todellisella johtajana ovat suurteollisuus- ja rahaherrat, joidenka huippuna Kansallis- ja Yhdyspankin johtajat ja pääosakkaat (Paasikivi, Honkajuuri, Norrmen, Paloheimo, Walden ym.). Nämä herrat ne tosiasiassa komentavat koko Suomessa nyt vallitsevaa sortojärjestelmää. Kokoomuspuolueen takana olevain Kansallispankin herrojen taskuihin suurelta osaltaan joutuvat talonpoikain työn tulokset suurten maataloustuotteiden välittäjäfirmojen (Valion, Hankkijan ja Karjakeskuksen) saalistuksen sekä valtion ja kuntain veroryöstön kautta. Talonpoikaisto yhdessä työväestön kanssa joutuu kustantamaan pääasiassa kokoomuksen suurpösöjen suuripalkkaiset virkapaikat. Käyttäen apunaan järjestettyjä lapualais- ym. joukkoja ja toiselta puolen rahallista mahtiansa pakottaa kokoomus muut puolueet loppukädessä tanssimaan pillinsä mukaan. Maaseudun pieneläjäin vaatimuksiin suhtautuu se jyrkän vihamielisesti ja pyrkii entistä enemmän rajoittamaan työtätekevän talonpoikaiston kaikkia oikeuksia.
2) Maalaisliitto on hallituksessa ollessaan ajanut täysin suurpääoman etujen mukaista politiikkaa. Virkapaikkojen kalastus omille kellokkailleen, virkaherrain palkkain korottaminen, sotilasmenojen jatkuva lisääminen, työmiehiä ja köyhiä talonpoikia rasittavien verojen ja tullien korottaminen, pankkien rosvopolitiikan tukeminen ja suoranaiset lahjoitukset niille, työtätekevää talonpoikaa ryöstäväin välitysfirmain suosiminen, maatalouden riistäjäainesten etujen ajaminen työtätekevän väestön kustannuksella (viljatullit, viljansekotuspakko, Maakiinteistöpankki jne.), fasistisen pakkokomennon kaikinpuolinen tehostaminen ja työväen ja köyhän talonpoikaisten hätäpuolustusliikkeen alaslyöminen (Nivalan talonpoikain pieksäjäiset ja tuomio), ovat luonteenomaisia maalaisliittolaiselle hallituspolitiikalle. Tulevissa vaaleissa aikoo maalaisliitto estää sen rahavaltaa suosivaan politiikkaan tyytymättömät talonpojat lähettämästä omia edustajiaan eduskuntaan.
Nykyinen sorto- ja ryöstökomento, josta maalaisliitto on myös välittömästi vastuussa, on syvästi kuohuttanut pulassaolevaa talonpoikaisväestöä ja nostattanut vastaansa tähän saakka sitä kannattamaan erehtyneet köyhät talonpojat. Pettääkseen edelleen tyytymättömäksi käynyttä työtätekevää talonpoikaa ja pitääkseen sitä johtonsa alaisuudessa, on maalaisliitto ottanut ohjelmaansa eräitä maaseudun varakkaiden, mutta nyt ahdinkoon joutuneitten pulamiesten vaatimuksia. Vaikka maalaisliitto puhuukin koko talonpoikaisen nimessä, ajaa se vain maaseudun riistäjäin etuja. Suurieleisillä puheilla talonpoikain hädästä pyrkii se säilyttämään valitsijajoukkonsa ja estämään itsenäisen talonpoikain hätäpuolustusliikkeen kehittymisen. On turha toivoakaan, että maalaisliitto ryhtyisi rehellisesti ajamaan talonpoikain asiaa. Sitä komentavat suurpääomalle nahkansa myyneet ja työläisten ja köyhäin talonpoikain riistosta rikastuneet Kalliot, Sunilat, Niukkaset, Vesteriset, Lohet ym., jotka ovat sen täydellisesti alistaneet fasisti- ja herravallan palvelukseen.
3) Sosialidemokratia, joka on julistautunut »köyhän kansan ainoaksi asianajajaksi», on samoin käytännössä asettunut puolustamaan pankkiherrain talonpoikiin kohdistamaa ryöstöpolitiikkaa. Sosialifasistiset johtajat ovat asettuneet eduskunnassa ja muualla jyrkästi vastustamaan talonpoikain itsenäistä taistelua suurpääoman hinta-, korko-, ja veroryöstöpolitiikkaa vastaan. Leimaamalla hädänalaisten talonpoikain aivan oikeutetut vaatimukset pakkohuutokauppojen lopettamisesta, korkojen alentamisesta ja hädänalaisten talonpoikain auttamisesta rikolliseksi kapinaksi »laillista» hallitusta vastaan, ovat he julistautuneet avoimesti työtätekevän talonpoikaisten vihollisiksi. Työväenluokan keskuudessa he kylvävät ennakkoluuloa talonpoikain taistelutoimintaa vastaan rinnastamalla talonpoikain itsenäisen liikehtimisen lapualaisfasistien mellasteluihin. Tällä tavalla he koettavat narrata työväenkin tukemaan fasistihallituksen rankaisuretkikuntia, joita he itse avoimesti yllyttäen kannattavat. Saarnoillaan »säästäväisyyden», »ammattitaidon kohottamisen» ja »omavaraistalouteen siirtymisen puolesta» ovat he osaksi onnistuneet pidättämään työtätekeväin talonpoikain nousevaa itsenäistä hätäpuolustustaistelua erikoisesti Satakunnan ja Hämeen torppariseuduilla ja Itä-Suomessa.
4) Suurtalollisten ja muiden maaseudun riistäjäin johdossa syntyneet pulaliikkeet ovat eräissä tapauksissa hyvinkin jyrkästi asettuneet pankkien korkopolitiikkaa ja rahavaltaa vastaan. Ne puhuvat koko talonpoikaisten nimessä. Pankkiherrat ryöstävät suuren osan maaseudun riistäjäinkin riisto-osuudesta ja siksi syntyy kahnauksia heidän ja suurpääoman välillä. Mutta eivät nuo porvarilliset pulaliikkeet edes yritäkään pelastaa maaseudun työtätekeviä kerroksia hädästä. Päinvastoin ne ovat ajaneet jyrkästi näiden etujen vastaista politiikkaa. Viljatullit, vientipalkkiot, viljansekotuspakkolaki, lakialote »terveiden» suurtalonpoikain talouksien pelastamisesta valtion avulla ja valtion varojen käyttäminen avustuksena suurpankeille tappioista, jota näille koituu akordien myöntämisen johdosta suurviljelijöille, vaatimukset rahanarvon alentamisesta jne., joita nämä pulaliikkeet ovat ajaneet, lisäävät ennenkaikkea työtätekevän talonpoikaiston ja työväen rasituksia. Toiseltapuolen porvarilliset pulaliikkeet koettavat puolustaa maaseudun riistäjäin voittoja pankkeja vastaan, mutta samalla niiden tarkoituksena on suuriäänisellä touhulla narraten estää työtätekevää talonpoikaistoa siirtymästä itsenäisen taistelun tielle.
5) Maalaisliittolais-fasistisen hallituksen ja eduskunnan tekemät lakialotteet maatalouspulan johdosta on tarkoitettu helpottamaan vain eräiden maaseudun huippukerrosten asemaa ja riistomahdollisuuksia sekä turvaamaan raha- ja pankkilaitosten vastaiset riistomahdollisuudet. Toiseltapuolen koettavat Hynnisen ynnä muut hallituksen komiteat lupauksilla tyynnyttää tyytymättömäksi käynyttä talonpoikaisia sekä uskotella, että pula on menemässä ohitse, tuuditellen siten nyt hädässä olevia talonpoikia helpomman huomispäivän toiveilla.
6) Estääkseen talonpojat näkemästä oman hätänsä todellisia syyllisiä, oman maan suurrikkaita ja kansainvälisiä rahavaltiaita ja päinvastoin saadakseen heidät yhä enemmän tukemaan nykyistä riistojärjestelmää, uskottelevat kaikki porvarit ja sosialidemokraatit, että talouspula on muka selittämätön ja väistämätön paha, ikäänkuin luonnononnettomuus, josta kukaan ei ole vastuussa eikä siis ketään voida siitä syyttää, vaan jokaisen on kannettava »oma osansa» tämän »onnettomuuden» muka kaikille raskaista seurauksista. Niinikään koettaa porvaristo kansallisella kiihoituksella kääntää talonpojan huomion pois hädänalaisesta asemastaan. Se yllyttää suomenkielistä talonpoikaa samalla tavalla riistettyä ja puijattua ruotsinkielistä veljeään vastaan. Olisi rajoitettava ja mahdollisesti kokonaan riistettävä tämän oikeus itse määrätä omista asioistaan ja hoitaa ne omalla kielellään. Suomenkielisen työtä tekevän talonpojan edut eivät kuitenkaan lainkaan vaadi tällaisen vääryyden tekoa ruotsinkieliselle osatoverilleen.
Erityisesti koettaa Suomen porvaristo yllyttää suomalaista talonpoikaisia Neuvostoliiton talonpoikia ja työläisiä vastaan, jotka jo 15 vuotta sitten yhteisvoimin kukistivat kartanoherrain, pankkiirien ja teollisuusporhojen vallan. Talonpojalle uskotellaan, että Neuvostoliiton muka harjoittama polkumyynti olisi syypää suomalaisen talonpojan hätään, vaikka Suomen kapitalistit itse ovat ryöstäneet puoli-ilmaiseksi talonpoikain metsät ja harjoittavat niillä nyt polkumyyntiä. Porvaristo väittää, että Neuvostoliitto muka valmistaa hyökkäystä Suomea vastaan tuhotakseen Suomen itsenäisyyden, vaikka se itse on tämän itsenäisyyden jo aikoja sitten myynyt suurten imperialististen maiden dollareihin ja puntiin. Tosiasia on, että Neuvostovalta jo heti syntyessään tunnusti Leninin kautta itsenäisyyden Suomellekin, Neuvostovallan turvissa ovat myös Neuvosto-Karjalan ja Inkerin talonpojat eläneet vapaina rahavallan riistosta ja kohottaneet jatkuvasti talouttaan. Neuvostoliitto ei uhkaa minkään kansan itsemääräämisoikeutta, vaan on sen aina periaatteessa ja käytännössä pitänyt pyhänä. Mutta Suomen porvaristo pelkää, että sen riistämä ja sortama talonpoika nähdessään Inkerin, Karjalan ja koko Neuvostoliiton talonpoikain hyvinvoinnin alituisesti kohoavan, loppujen lopuksi myös seuraa Venäjän talonpoikain esimerkkiä ja kukistaa herravallan hartioiltaan. Sentähden valmistautuu fasisti-Suomi yhdessä suurten imperialististen maiden porvariston kanssa nylkemäinsä talonpoikain voimilla tuhoamaan työläisten ja talonpoikain vallan Neuvostoliitosta, alistaakseen sielläkin talonpoikaiston jälleen pankkiherrain, tilanomistajain ja teollisuuskapitalistien orjuuteen. Sentakia onkin viimeaikoina porvari- ja sosialifasistilehdistön neuvostovastainen yllytys ja parjaus yhä yltynyt. Täten valmistetaan Suomen työmiehelle ja talonpojalle yhä uusia sodan rasituksia ja kauheita kärsimyksiä.
7) Porvaristo ja sosialifasistit ovat kaikin keinoin kylväneet työtätekevien keskuuteen ennakkoluuloja Neuvostoliittoa vastaan ja koettaneet salata sen suuria saavutuksia. Neuvostoliiton työtätekevä talonpoikaisto kukistettuaan liitossa työläisten kanssa kapitalistien ja maaporhojen vallan, otettuaan näiltä maat ja katkaistuaan kerralla velka- ja verokahleensa, nostaa voimakkain ottein talouttaan, alituisesti taistellen suuria vaikeuksia vastaan ja yhteisvoimin työväen valtion avulla voittaen ne. Vapaaehtoisesti yhteisiin suurtalouksiin järjestyneinä ovat he neuvostovallan avulla saaneet käytettäväkseen uusiaikaisimman koneiston ja kohottavat maan tuotantokykyä tieteen kaikinpuolisen hyväksikäyttämisen avulla. Samaan aikaan kun suomalaiselle talonpojalle saarnataan luontaistilaan palaamista, kun hänen täytyy luopua välttämättömästä karjastaan, koneistostaan, voimaperäisestä lannoituksesta ja karjanruokinnasta, kun suomalaisella talonpojalla väikkyy aina mielessä kotikonnun menetys ja hän kärsii suoranaista nälkää, kun hänen oikeuksia vaatiessaan poliisihurtat ovat pamputtamassa, samaan aikaan nousee neuvostovallan avulla ja suojassa sen talonpoikaisen elämä niin kulttuurisesti kuin taloudellisestikin. Suomen talonpoikaisten köyhimmät kerrokset eivät enää usko porvariston ja sosialifasistien valhejuttuja Neuvostoliitosta.
Vihdoinkin on hätää kärsivän vähävaraisen talonpoikaiston tultava vakuutetuksi siitä, että pelastus ei tule minkään porvarillisen puolueen politiikan kautta; ei kokoomuksen, ei maalaisliiton eikä sosialidemokratian. Eivat auta hädässä olevaa talonpoikaa myöskään suurpohattojen johtamat pulaliikkeet eikä fasistinen hallitus ja eduskunta. Kaikissa maissa nyt jo joukottain liikehtiväin veljiensä esimerkkiä seuraten on Suomenkin työtätekevän talonpoikaisten jo aika ryhtyä omalla joukkovoimallaan ottamaan itselleen oikeutta.
1) Osa työtätekevästä talonpoikaistosta on jo käynyt itsenäisesti etsimään pelastusta hädästään alkaen puolustustaistelun rahavallan nylky- ja ryöstöpolitiikkaa vastaan. Pohjois-Suomessa (Varsinkin Nivalassa ja Muhoksella) on ollut varsin huomattavia työtätekeväin talonpoikain liikehtimisiä. Talonpojat ovat vaatineet korkojen alentamista, pakkohuutokauppojen lopettamista, ansiotöiden järjestämistä kunnollisella palkalla, velkojen maksun lykkäystä, suuripalkkaisten virkaherrojen palkkain alentamista jne. Vaatimuksia ajaessaan ovat he saaneet vastaansa koko fasistisen virkavallan ja porvarilliset puolueet sosialidemokraatteja myöten. Osa samoista talonpojista, joiden keskuudesta porvaristo v. 1918 petoksella hankki ne voimat, joilla se löi työväen vallankumouksen, tuntevat nyt porvariston poliisien pamput omassa selässään. Sen kautta heräävät ne näkemään todellisen vihollisensa. Tämä tietää vakavan murroskohdan alkua työtätekevän talonpoikaiston vapautumisessa sitä pettävän ja ryöstävän porvariston johdon alaisuudesta. Nivalan työtätekevät talonpojat, etsiessään pelastusta hädässään, saivat koko rahavallan fasistidiktatuurin kimppuunsa poliiseineen, herrasoikeuksineen ja yritettiinpä herrasupseerien pakkokomennossa olevat työläis- ja talonpoikaissotilaatkin usuttaa talonpoikain kimppuun.
Nivalan talonpoikain liike päättyi tappioon, koska se jäi vain paikalliseksi, Nivalan seutuja käsittäväksi ja sitä eivät työläiset riittävällä tarmolla tukeneet eikä sen johdossa ollut kommunisteja. Porvariston onnistui tällä kertaa sosialifasistien ja maalaisliiton aktiivisella avulla kukistaa talonpoikain vastarinta. Mutta tosiasia on, että vain seuraamalla Nivalan työtätekevien talonpoikain esimerkkiä, kehittämällä liikkeensä laajemmaksi ja kommunistisen puolueemme mobilisoimain vallankumouksellisten työläisten riittävän tarmokkaalla tuella, voi työtätekevä talonpoika vapautua kapitalistisen riisto- ja ryöstöjärjestelmän kahleista.
2) Työväen ja pienviljelijäin voimakas yhteisrintama, joka murskaa pankki- ja teollisuusherrojen riistovallan ja pystyttää sen tilalle työväen ja talonpoikain tasavallan — se yksin voi kohottaa maaseudun raatajarahvaan inhimillisiin elämänoloihin. V. 1931 pidetty Suomen Kommunistisen Puolueen konferenssi hyväksyi erikoisen talonpoikain hätäpuolustusliikkeen ohjelman, jossa se asetti tehtäväkseen rientää kapitalismin kynsissä olevan hätääkärsivän maalaisköyhälistön ja työtätekevän talonpoikaisväestön avuksi, kehittämään ja järjestämään sekä kautta Suomen levittämään heidän hätäpuolustusliikettään. Suomen Kommunistinen Puolue on määritellyt talonpoikain päävaatimukset:
Lopetettava velkain ja verojen uloshaku, keskeytettävä pakkohuutokaupat, turvattava hädässäolevain eläminen, jaettava syömä- ja siemenviljaa valtion, kuntain ja suuromistajain varastoista, hankittava puut ja rakennustarpeet, laidun ja kalavesi tarvitseville, luovutettava viljelysmaata ilman vuokraa tai muuta korvausta tukkiyhtiöiden ja muiden suurmaanomistajien maista. Työtätekeväin talonpoikain itsenäisen pulaliikkeen vaatimukset eivät ole kaikki näin pitkällemeneviä ja selviä, mutta puolueemme vilpittömästi kannattaa kaikkia työtätekeväin talonpoikain suurpääomaa vastaan tähdättyjä vaatimuksia, joilla pyritään heidän asemaansa helpottamaan tällä hetkellä, ja mobilisoi työväenjoukkoja tukemaan heidän taisteluaan. Puolueemme on vakuutettu siitä, että työtätekevä talonpoikaisto tulee lopuksi hyväksymään sen esittämän vapautuksen tien ainoana tienä ja yhdessä työväen kanssa käy tarmolla taisteluun tämän tien raivaamisen puolesta.
Hädässäolevain talonpoikain on entistä suuremmalla joukolla noustava puolustamaan oikeuksiaan. Alistuminen pakkovaltaan merkitsee ainaista hädän ja puutteen lisääntymistä. Työtätekeväin talonpoikain on joukolla heti ryhdyttävä taistelemaan seuraavien tunnusten puolesta:
Pulaan joutuneet pienviljelijät, jotka elävät kättensä työstä, on vapautettava veronmaksusta sekä velkain suorituksista pankeille ja koronkiskureille!
Työväen ja talonpoikain etujen puoltajat vankiloista vapaiksi!
Alas kansan vihollisten puolueet: kokoomus, ruotsalainen kansanpuolue, »edistys», maalaisliitto ja kapitalistien kätyri, sosialidemokraattinen puolue!
Suojeluskunnat hajoitettava, päälliköt rangaistava, aseet luovutettava työväelle ja köyhälle talonpoikaisväelle!
Alas sotahullut herrat! Estettävä ne syöksemästä Suomen kansan syvät rivit rikolliseen sotaseikkailuun!
Työväen ja pienviljelijäin yhteisrintama voimakkaaksi! Suomesta on luotava työväen ja talonpoikain tasavalta!
Puolueemme ei ole vielä läheskään kaikkialla voittanut jäsenissään ja laajoissa työväenjoukoissa ilmenevää ymmärtämättömyyttä talonpoikain keskuudessa tehtävän työn suhteen. Onpa suoranaista vastahakoisuuttakin sitä kohtaan. Ei myöskään ole riittävästi tehty selväksi, että sekin osa köyhää talonpoikaistoa, joka kansalaissodassa taisteli porvariston puolella, on nyt oikealla työllä voitettavissa yhteiseen taisteluun herravaltaa vastaan. Puolueen yhteydet talonpoikaistoon ovat vielä heikot, vaikkakin siinä viime aikoina on jonkun verran edistytty. Maatyöväen nostattaminen taisteluun elinehtojensa ja oikeuksiensa puolesta ja sen järjestäminen työmme ensimmäiseksi tueksi maaseudulla on miltei tyystin laiminlyöty. Talonpojille ei ole selvästi osoitettu, mistä heidän hädänalainen asemansa johtuu, eikä paljastettu porvariston puolueiden ja sosialifasistien keinottelua talonpoikain hädällä. Nyt on jännitettävä kaikki voimat, että SKP:stä kehittyisi työväen ja talonpoikain vallankumouksellisen taisteluliiton todellinen johtaja. Asettaen v:n 1931 konferenssin tästä kysymyksestä tekemät päätökset vakavana velvoituksena puolueen kaikkien järjestöjen ja yksityisten jäsenten eteen, velvoittaa KK:n täysistunto ryhtymään seuraaviin toimenpiteisiin käänteen aikaansaamiseksi työssämme maaseudulla:
1) Suuresti tehostettava marxilais-leniniläistä aatteellista selvitystyötä puolueen maaseututyössä esiintyneiden opportunististen laiminlyöntien ja virheiden poisjuurimiseksi, talonpoikaiskysymyksen aliarvioimisen ja ymmärtämättömyyden sekä maatyöläisten huomiotta jättämisen viimeistenkin perujen hävittämiseksi. Puolueen jäsenten on viipymättä tutustuttava puolueen päätöksiin talonpoikain hätäpuolustusliikkeestä ja puolustusjärjestöissä käsiteltävä ne. Nämä päätökset on tehtävä tunnetuiksi myös köyhien ja keskivarakkaiden talonpoikain laajoille joukoille, selvitettävä niitä paikallisilla ja muilla talonpojille tunnetuilla esimerkeillä, ja siten saatava nämä joukot ottamaan niissä esitetyt vaatimukset omiksi vaatimuksikseen. Puoluejärjestöjen ja puoluejäsenten on näiden päätösten pohjalla aina toimittava huomioon ottaen paikalliset olot, hätätilanteen ja talonpoikain hätäpuolustusliikkeen kehitystason.
2) Paljastettava porvariston ja sosialifasistien valheelliset puheet maatalouden pulan lievenemisestä. Osoitettava, miten nuo herrat ovat käytännössä tukeneet suurpankkien riistopolitiikkaa ja maaseudun rikkaimpia kerroksia. Paljastettava niin sanottu pulalainsäädäntö, jonka tarkoituksena ei ollenkaan ole vähävaraisemman talonpoikaiston auttaminen, vaan päinvastoin yhä uusien rasituksien sälyttäminen sen kannettavaksi. Raatajarahvaalta kiskottujen varojen jakeleminen valtion ja kuntain kassoista eri riistäjäryhmille on paljastettava ja vaadittava näiden varojen jakamista hädässä oleville maatyöläisille ja köyhille talonpojille.
3) Paljastettava konkreettisesti ne muodot, joiden kautta pankki- ja teollisuusherrat talonpoikia riistävät (talonpoikain riistäminen heidän myydessään tuotteitaan, ostaessaan tavaraa, koronkiskonnan, verojen ja tullien kautta, talonpojan riistäminen palkkatyöläisenä).
4) Päättävästi puolustettava köyhien ja keskitalonpoikain keskuudesta nousseita, suurpääomaa vastaan suuntautuvia vaatimuksia, joilla he pyrkivät helpottamaan asemaansa tällä hetkellä, vaikka ne olisivatkin puolinaisia eivätkä sellaisinaan heille todellista apua hädässään tuokaan. Nämä joukkojen omat vaatimukset lähtökohtana, niitä kehittäen ja syventäen nostatettava joukkoliikkeitä pakkohuutokauppojen ja muiden ryöstöjen estämiseksi, ja saatava työväestö tässä talonpoikia tukemaan. Välttämättä kehitettävä taistelua koronkiskomista vastaan, tehtävä tunnetuksi puolueemme tunnus velkojen ja korkojen sekä verojen maksamatta jättämisestä. Selvitettävä, että tuloksiin tässä taistelussa voivat talonpojat päästä vain joukkovoimalla. Kun fasistikomento käyttää väkivaltaa hätäpuolustusliikettä vastaan, on talonpojille saatava selväksi, että nyt on pantava kova kovaa vastaan. Kun talonpoikaistaistelijoita vangitaan, on joukolla vaadittava nämä heti vapautettaviksi. Taistelussa pakkohuutokauppoja vastaan on talonpoikaistolle kirkkaasti selvitettävä, että vallankumouksellinen työväki ei suinkaan kannata maiden ottamista pois työtätekevältä talonpoikaistolta, vaan päinvastoin tukee heidän tämänpäiväistä taisteluaan kontujensa ja irtaimistojensa puolesta, työväen noustua valtaan annetaan maattomille, maanalkää kärsivälle maalaisköyhälistölle sekä vähämaisille talonpojille suurtilallisten (kartanot, hovit), tukkiyhtiöiden ja pappiloidenmaat sekä irtaimisto lunastuksetta. (Sielläkin, missä ei ole talonpoikain omaisuuden välitön ryöstö kysymyksessä, on talonpoikaistoa nostettava taisteluun velka-, korko- ja veroriistoa vastaan ja vaadittava järjestettäväksi ansiotöitä maatyöläisille ja köyhemmälle talonpoikaisväelle.
5) Maatyöläisten ja hädässä olevain talonpoikain joukkokokousten huolellinen ennakkovalmistelu on niiden onnistumisen tärkeä ehto. Tulokseksi näistä kokouksista on pyrittävä saamaan konkreettisia toimenpiteitä, vaikkapa pieniäkin. Kokouksien valitsemia erikoisia hätäkomiteoita on puolueen kaikin puolin avustettava ja ohjattava. Maaseudun erilaisissa järjestöissä (maalaisliitto, sosdem. pienviljelijäin liitto, erilaiset osuuskunnat jne.) on työtätekevä rahvas pyrittävä irrottamaan sen etuja vastustavan johdon vaikutuksesta ja saamaan se itsenäiseen talonpoikaisliikkeeseen. Suurporvariston asiamiesten, maalaisliiton pomojen, sosdemien ja lapualaisten toimesta järjestämissä pulakokouksissa on kohotettava työtätekevän talonpoikaiston vaatimukset esille ja paljastettava noiden herrojen talonpoikaa pettävä politiikka.
6) Maatyöväen keskuudessa tehtävä voimaperäistä työtä heidän järjestämisekseen taisteluun työ- ja elinehtojensa korjaamiseksi. Vahvistettava puolueen järjestöä maaseudulla vetäen siihen entistä enemmän parhaita taistelijoita maa- ja metsätyöläisten keskuudesta. Samoin saatava alulle maatyöläisten ammatillinen toiminta.
7) Voimistutettava työtä ruotsinkielisen maatyöväestön ja talonpoikaiston keskuudessa, puolustaen heidän kansallisia vaatimuksiaan ja heidän taisteluaan Suomen porvarien aitosuomalaista kansallista sortoa vastaan. Samalla on voimakkaasti paljastettava porvariston suursuomalaisen »ryssä»-vihan lietsonnan tarkoitusperät: talonpoikain huomion kiinnittäminen pois omasta hädästään ja sodan valmistaminen Neuvostoliittoa vastaan. Neuvostoliiton sosialistisen rakennustyön saavutusten selvitystyötä on kaikin puolin voimistutettava. Suojeluskunnissa olevaa pientalonpoikaisväkeä on kehotettava niistä eroamaan, mutta mikäli mahdollista säilyttämään aseet itsellään. Porvariston ja sosialifasistien harjoittamaa työtätekevältä kansalta ryöstettyjen miljoonain tuhlausta sotavarusteluihin, suojeluskunnille ja virkavallan suuriin palkkoihin on jyrkästi vastustettava ja nostatettava talonpojat taisteluun porvariston sotapolitiikkaa vastaan.
8) Oikealla bolshevistisella joukkotyöllä voitettava jälellejääneisyyteimme työssä maaseudun työläisten ja työtätekevien talonpoikien keskuudessa. Jännitettävä kaikki puolueen voimat työväen ja työtätekeväin talonpoikain yhteisen taistelun kehittämiseen ja voittoon viemiseen.
1) SKP:n työssä ideologisella rintamalla on esiintynyt monia puutteita ja heikkouksia. Varsin heikosti on huolehdittu marxilais-leniniläisen kirjallisuuden kustantamisesta suomenkielelle ja sen toimittamisesta puolueen elimille ja järjestöille jäsenten ja kaaderien kasvattamisen avuksi. Puolueen ohjelmaa, sen toiminnan linjaa ja päätöksiä ei ole riittävästi perusteltu teoreettisilla tutkielmilla Suomen taloudesta ja politiikasta. Taistelua vihollisideologioita, niin hyvin sosdemien teorioita kuin vasemmistolaisessa työväenliikkeessä ja omissa riveissä esiintyneitä virheellisiä teorioita vastaan ei ole käyty jatkuvasti, eikä se ole aina ollut tarpeeksi päättävää ja konkreettista. Erityisesti ovat sillä alalla tehdyt laiminlyönnit tuntuneet n.s. historian rintaman hoitamisessa ja johtamisessa. Sen tähden merkitsi toveri Stalinin kirje aikakauslehti »Proletarskaja Revolutsijan» toimitukselle »Muutamista bolshevismin historian kysymyksistä»[1] myöskin puolueellemme hyvin vakavaa muistutusta ja velvoitusta työn parantamiseen ideologisella rintamalla koko laajuudessaan ja erityisesti sen viimeksi mainitulla osalla.
2) SKP:ssä ei kyllä ole avoimesti esiintynyt vanhan sosialidemokraattisen puolueen minkään ryhmän ihannoimista »melkein» bolshevistisena. Jo perustavassa kokouksessa, erikoisesti toveri O. V. Kuusisen itsekritiikissä leimattiin kerta kaikkiaan vanhan sosdem. puolueen keskustalaisen, n.k. siltasaarelaisen ryhmän kanta epämarxilaiseksi, joksi se oli paljastunut sen ohjelman ja taktiikan vararikossa v:n 1918 tappiolla päättyneessä vallankumouksessa. Mutta vaikka tätä itsearvostelua vastaan ei olekaan esiintynyt vastaväitteitä puolueen sisällä, on kuitenkin syytä muistuttaa, että on tarkoin varottava oikeisto-opportunistista vanhan kaunistelua, samoin kuin myös »vasemmistolaista» omahyväisyyttä esim. työväessä ilmenneen vaistovarais-vallankumouksellisen taistelutahdon ja toiminnan tulkitsemista jo oikeaksi bolshevismiksi, millaiset käsitykset hidastuttavat itsearvostelua ja bolshevisoitumista. Puolueemme jäsenten ja toimitsijain verrattain alhainen teoreettinen taso ja vielä selvittämättä olevien monien vanhan työväenliikkeen kysymysten monimutkaisuus aiheuttavat sen, että horjahdusten mahdollisuus puolueessamme tässä ei suinkaan ole pienempi kuin KI:n muissa puolueissa.
3) Niin puolueemme omien rivien bolshevisolmisessa kuin myöskin työssä suurten joukkojen aktivisoimiseksi ja vallankumouksellisen tietoisuuden kasvattamiseksi on tärkeätä pyrkiä käyttämään hyväksemme myöskin Suomen vanhan työväenliikkeen kokemuksia ja opetuksia. Siinä mielessä on päättävästi vastustettava sosfasistien yrityksiä esiintyä vanhan työväenliikkeen parhaiden traditioiden perillisenä ja muka niiden jatkajana. Tällöin on tarkasti pidettävä huolta siitä, ettei Suomen proletariaatin kunniakkaita taistelumuistoja käytetä vanhan sosdem. puolueen virheiden apologiaan, puolusteluun, mikä menettely olisi omiaan elättämään eräissä luokkatietoisissakin työläisissä esiintyvää pyrkimystä ihannoida ja kaivata vanhaa sosdem. puoluetta nykyisen sosfasistisen puolueen vastakohtana. Sellaista mielialaa käyttää sosdem. »vasemmisto» (välläriläiset y.m.) tietoisesti hyväkseen pidättääkseen näitä työläisiä kehittymästä bolshevismiin. Kun Suomessa ei ollut marxilaisen vallankumouksellisen teorian ohjaamaa puoluetta tai sitä vastaavaa ryhmää, joka olisi kussakin luokkataistelutilanteessa esittänyt marxilaisen kannan asiasta, niin on sitäkin tärkeämpää nyt koko vanhan työväenliikkeen yksityiskohtainen uudelleen arviointi. Taistelua edelläesitettyjä vääriä katsomuksia ja vaaroja vastaan ei voida menestyksellä käydä ilman, että Suomen työväen luokkataistelun pääetapit marxilaisesti valaistuina saatetaan työväenluokan tietoon. Vasta sen kautta voivat taistelujen antamat kokemukset ja opetukset tulla oikealla ja täysin tehokkaalla tavalla käytettyä nykypäiväisen taistelun hyväksi.
4) Mikäli vanhaa työväenliikettä on tähän saakka kirjoituksissa ja tutkielmissa käsitelty, on se pääasiassa rajoittunut kysymyksen asetteluun tai aineiston keräykseen. Eräissä niistä (Kuusisen, Mannerin, Sirolan ym. kirjoituksissa) on kyllä esitetty sen arvosteluakin, mutta se ei ole ollut vielä riittävän yksityiskohtaista ja tyhjentävää. Niinpä on aivan riittämättömästi selvitetty ja tehty tunnetuksi vuosien 1905–07 vallankumoustapauksia ja Suomen työväenluokan kokemuksia niissä. Kokonaan tutkimatta on parlamenttaarisen rämettymisen kausi vv. 1907–1917. Aivan puutteellinen on ollut vanhan sosdem. puolueen imperialistiseen sotaan suhtautumisen käsittely ja arvostelu.
6) Vuosien 1917–18 vallankumoustapauksista on jo olemassa yksityiskohtaisempiakin arvioita, mutta monet siihen välittömästi liittyvät kysymykset kaipaavat syvempää tutkimista ja selvittämistä ennen kuin niistä saatavissa oleva hyöty voidaan kokonaan käyttää tämän päivän ja tulevien taistelujen hyväksi. Ei ole esim. juuri ollenkaan selvitetty v:n 1917 kesän tapauksia, enempää kuin porvarillisdemokraattisen, kansallisen vallankumouksen kasvamista proletaariseksi vallankumoukseksi, yhdeksi renkaaksi kansainvälisen vallankumouksen ketjussa. Monia pääpiirteissään jo oikein selvitettyjä kysymyksiä (kompuolueen johto vallankumouksen voiton ehtona, kapinan taito, kansalaissodan päättävän johtamisen välttämättömyys, proletariaatin diktatuurin valtion elinten muodot, niiden kasvaminen ja kehittyminen, kysymys vallankumouksen liikkeellepanevista voimista, proletariaatin liittolaisista, talonpoikais- ja kansallisuuskysymysten merkitys eri etapeilla jne.) ei ole silloisten kokemusten valossa tehty riittävästi tunnetuiksi eikä sovellutettu puolueen jokapäiväiseen luokkataisteluun.
6) Riittämättömästä näiden asiain selvittämisestä ja tutkimustyön puutteellisesta johtamisesta johtuu, että esim. eri kouluissa Neuvostoliitossa esitetään Suomen vanhan työväenliikkeen, erikoisesti vv. 1903 ja 1918 vallankumouksenkin kysymyksissä osittain eroavia arvioita. On myös ilmestynyt kirjoja ja kirjoituksia (esim. E. Haapalaisen ja J. Puron kirjat, Kommunistin, Vapauden ja Punaisen Karjalan artikkelit Suomen vallankumouksen kysymyksistä ym.), joiden poliittisessa asenteessa on esiintynyt epätarkkuuksia ja virheellisyyksiä, mihin puolueen johto ei olo usein ollenkaan reageerannut. Puolueen vastuunalaisten työntekijäin, jopa puoluejohdon jäsentenkin kesken on esiintynyt tärkeissä työväenliikkeen historian kysymyksissä erimielisyyksiä, ilman että puolue olisi asianomaisella tavalla määritellyt niihin nähden kantansa (Rahja–Sirola. Taimi–Evä, Taimi–Sirola väittelyt ym.). Tämä on luonnollisesti ollut vain omiaan lisäämään epäselvyyttä näissä kysymyksissä.
7) Tämän tähden päättää KK:n täysistunto:
1. Että työssä ideologisella rintamalla on kiireellisesti korjattava siinä ilmenneet puutteellisuudet ja virheet ja sen johtamiseen pantava vakava huomio. Suomen proletariaatin luokkataistelun eri etappien tutkiminen ja selvittäminen marxismin-leninismin pohjalla kuin myös SKP:n toiminnan ja kehityksen valaiseminen sen omien ja Kominternin päätösten valossa on saatava tarmokkaaseen käyntiin.
2. Asian tärkeyttä ja tämänpäivän taistelujen tarpeita silmälläpitäen olisi tutkimustyössä kiinnitettävä huomiota mm. seuraavanlaisten kysymysten selvittämiseen:
a) Kommunistisen puolueen merkitys. Tutkittava ja annettava marxilainen arvio siitä, miten Suomen vanha sosdem. puolue syntyi ja kehittyi ja millainen oli sen ohjelma ja ideologia ja miten se konkreettisissa taistelutilanteissa ja yleensä täytti tehtävänsä proletariaatin järjestäjänä, luokkatietoisuuden kohottajana ja taistelujen johtajana. Tällöin on entistä tarkemmin arvioitava sen eri virtausten yleinen linja valaisten sitä, miksi ei tämä jakamaton puolue enempää kuin sen »siltasaarelainen» (kautskylais-keskustalainen) sivustakaan kyennyt oikealla tavalla käymään luokkataistelua eikä varsinkaan oikein johtamaan vallankumousta v. 1918. Täytyi syntyä uusi puolue, SKP, Kominternin osasto, jonka on voitettava itsessään kaikki sosdem. perut ja bolshevisoituneena taistellen ankarasti oikeistolaista ja »vasemmistolaista» vinopyrintöä sekä sopuilua vastaan, käytävä voittoisa taistelu sosialifasisteja ja niihin liittyneitä renegaatteja vastaan työväenluokan enemmistön voittamiseksi, voidakseen johtaa Suomen proletariaatin täyttämään historiallisen tehtävänsä edessä olevissa suurissa taisteluissa. Erityisiä huomiota pitää kiinnittää tällöin taisteluun vaistovaraisuuden palvontaa vastaan, esiintyköön tämä sitten oikeisto-opportunistisena oman toimettomuuden ja saamattomuuden puolusteluna sellaisilla väitteillä, että »joukkoja ei saa liikkeelle» (erinäisten alempien puolue-elimien arviot) tai »vasemmistolaisena» työväen oma-alotteisen taisteluvalmiuden liioittelemisenn (esim. tov. H. Malmin artikkelit Vapaudessa). Kytkien Suomen vanhan työväenliikkeen kokemuksiin ja vedoten Leninin puolueen ja KI:n muiden veljespuolueiden esimerkkeihin ja SKP:n omiin kokemuksiin, on selvitettävä bolshevistisen puolueen oikeata joukkoihin suhtautumista.
b) Suomen vallankumouksen luonne. On tutkittava, miten marxilais-leniniläisen puolueen olisi ollut asetettava proletariaatin tehtävät demokraattis-kansallisessa vallankumouksessa v. 1905–07 ja proletaarisessa vallankumouksessa 1917—18 ja erikoisesti, millä tavalla näissä vallankumouksissa olisi ollut asetettava kysymys porvaris-demokraattisen vallankumouksen kasvamisesta proletaariseksi. Tältä pohjalta lähtien, ottaen huomioon Suomen yhteiskuntataloudellisissa ja poliittisissa oloissa tapahtuneet muutokset, on analysoitava tulevan proletaarisen vallankumouksen liikkeellepanevat voimat ja niiden mobilisoiminen tilanteen vallankumoukselliseksi kypsyttämistä ja voittoisan vallanoton toimeenpanoa varten.
c) Kysymys vallanotosta ja kansalaissodan johtamisesta. Selvitettävä 1905–06 ja 1917–18 esimerkeillä vanhan sosdem. puolueen epämarxilainen kanta yleensä vallankumoukselliseen vallan valtaamiseen, kapinan taitoon, vallanotosta kieltäytyminen v. 1917, epäröiminen taistelun ratkaisevina alkuaikoina ja virheet ja puutteet sen johtamisessa. Samalla on osotettava kansalaissodan myönteiset kokemukset v. 1918, työläisissä ilmennyt vallankumouksellinen innostus, alote- ja hyökkäyshalu ja järjestämiskyky (Punakaarti, päälliköiden kouluuntuminen taisteluissa), konkreettisesti esittäen puutteellisuudet ja virheet, niin poliittiselta kuin sotataidon kannalta, niin johdon kuin joukkojenkin, silmällä pitäen tulevia taisteluita. Erikoisesti on tarpeen selvittää vallankumouksellisen luokkakurin merkitys ja kokemukset siitä, ettei ollut sellaista keskitettyä ja oikein poliittisesti ohjattua erikoista elintä taistelua varten vastavallankumouksellisia vastaan kuin Neuvostoliiton Tsheka-GPU.
d) Kysymys valtiosta, porvarillisesta demokratiasta ja proletariaatin diktatuurista. Syvennettävä tutkimus- ja selvitystyötä siitä, mitä Suomen vallankumoukselle v. 1918 merkitsi, ettei sen ohjelmassa työväenluokan johtavan puolueen epämarxilaisuuden tähden asetettu proletariaatin diktatuurin kysymystä, vaan esiinnyttiin demokraattisella ohjelmalla. Samalla on osoitettava, kuinka taistelun kuluessa vallankumouksen logiikan voimalla kasvoi todellisen proletaarisen valtion aineksia ja muodostui vallanelimiä, vaikka se kehitys, tietoisen marxilaisen johdon puutteessa, oli hidasta ja vastavallankumouksen verraten nopean voiton takia jäi kesken. Samalla on osotettava sellaisten laajojen joukkojen valitsemien, todella demokraattisten järjestöjen, työväen ja talonpoikain neuvostojen merkitys kuin oli Venäjällä, koko työtätekevän kansan mobilisoimiseksi vallankumoukselliseen taisteluun vallanottoon ja sen pitämiseen.
e) Vallankumouksen talouspolitiikka. On syvennettävä v:n 1918 vallankumouksen talouspolitiikan selvittämistä ankarasti arvostelemalla sen ohjelmattomuutta ja puolinaisuutta, sitä, että ei ollut määriteltyä ohjelmaa suurtilojen ja tukki- ym. yhtiöiden maiden pakkoluovuttamisesta ja tilattomille ja köyhille talonpojille jakamisesta eikä myöskään teollisuuden ja pankkien kansallistuttamisesta eikä päättäväisyyttä niiden haltuun ottamisessa, missä se oli jo täysin mahdollinen ja välttämätön. Mutta samalla on osoitettava, miten Suomen proletariaatti sittenkin kykeni hoitamaan ja järjestämään tuotantoa ja miten se siinä loi uusia muotoja. Tämän avulla on kohotettava työtätekevän kansan itseluottamusta, osottamalla, kuinka paljon paremmin se voikaan tämän tehdä tulevassa vallankumouksessaan, kun sillä on johtajanaan kommunistinen puolue ja käytettävänään omat ja Neuvostoliiton proletariaatin kokemukset. Nykyistä pulan taustaa vastaan ja siitä ulospääsyn mahdollisuuksia selvitettäessä on tämä tärkeätä havainnollisesti osoittaa.
f) Maa- ja talonpoikaiskysymys. Edelleen selvitettävä vanhan sosdem. puolueen ja v. 1918 vallankumoushallituksen ohjelmaa ja toimintaa maatalouskysymyksessä. Tarkistettava ja täydennettävä suoritettuja tutkimuksia, oikaisten niissä olevat virheet, niin että käy pätevästi selville Suomen työtätekevän maalaiskansan kerrostumat, toiselta puolen varakkaan talonpojan kehittyminen kapitalistiseksi riistäjäksi ja toiselta köyhän talonpojan proletarisoitumisprosessi, edellytysten kypsyminen köyhien talonpoikain voittamista varten proletariaatin liittolaisiksi vallankumouksessa. Valaisten maakysymyksen ratkaisun kesken jäämistä niin hyvin 1905–06 kuin 1917–18 ja porvarillisten maareformien vararikkoa, niin maalaisliiton kuin nykyisen sosdem. puolueen kavallusta maaseudun työtätekeviä kohtaan, on osotettava, kuinka nykyisissä, porvarillisen »torpparivapautuksen», asutustoiminnan, sekä köyhän ja keskitalonpojan yhä tiukemmin pankkipääoman kuristukseen joutumisen johdosta, uusissa oloissa astuu esiin maakysymyksen ratkaisu, proletaarisen vallankumouksen kautta, liitossa köyhemmän talonpoikaiston kanssa, jonka ratkaisun suunta on hahmoitettu SKP:n toimintaohjelmassa.
g) Kansallisuuskysymys. Selvitettävä kansallisuuskysymyksen esiintymismuodot ja merkitys Suomessa eri etapeilla: suomalaiskansallinen taistelu ruotsalaista virka- ja rahavaltaa vastaan, taistelua Suomen kansan itsemääräämisoikeuden puolesta tsarismia vastaan. Kriitillisesti osotettava, kuinka vanha sosdem. puolue ei osannut käyttää tässä taistelussa kehittyviä luokkataisteluvoimia, eikä johtaa niitä edistämään vallankumouksellisen taistelun asiaa. Suomen kansallisuuskysymyksen uusimpana vaiheena on selvitettävä aitosuomalaisuuden hyökkäys ruotsalaisten kansallisia oikeuksia ja kansallista olemusta vastaan. Samoin Neuvostoliittoa vastaan harjoitettu kansallinen kiihoitus sodan valmisteluna sitä vastaan.
h) Parlamenttaarisen rämettymisen aika 1907–1917. Selvitettävä, kuinka Suomen vanha työväenliike, ensin huomattavalla menestyksellä käytettyään 1905–07 vallankumoustaistelujen avulla avautuneita legaalisia mahdollisuuksia ja demokraattisia oikeuksia, sitten todellisen marxilaisen puolueen puutteessa, ajautui yhä enemmän reformismin tielle. Se ilmeni taloudellisten taistelujen jarruttamisena, parlamenttaarisena rämettymisenä ja maalaiskansan taistelujen kehittämisen laiminlyömisenä. Tätä varten on tutkittava tärkeimmät eduskunnassa esiintyneistä kysymyksistä osottaen, millä tavalla niissä esitettiin työväen luokkalinja ja millä tavalla se olisi pitänyt esittää (siltasaarelaisten ja revisionistien taistelujen arvio ja arvostelu). Tämän kauden arvio on tärkeä siksi, että silloin muokkautui se työväenliike, joka sitten imperialistisen sodan aikana esiintyi passiivisena, sosdem. puolueen ja ammattijärjestön kieltäytyessä aktiivisesta luokkataistelusta (lakoista, mielenosoituksista), ja v. 1917–18 joutui valmistumattomana vallankumoustapahtumiin. Näitä kokemuksia on käytettävä sekä propagandistisesti että toiminnallisesti (tehtävät taantumus- ja sotadiktatuurin oloissa).
i) Kansainvälisyys. Selvitettävä vanhan sosdem. puolueen asema II:ssa Internatsionalessa, sen kanta ja ryhmät, verrattuina muiden puolueiden vastaaviin virtauksiin, erikoisesti sen Saksasta ja Skandinavianmaista saamat vaikutukset ja mitä Suomen proletariaatille merkitsi se, että sen puolue laiminlöi ne tilaisuudet, jotka yhteistyö bolshevikkien kanssa sille tarjosi lähemmän aatteellisen ja organisatorisen yhteyden kehittämiseksi Leninin puolueen kanssa. Tämä opetus on käytettävä puolueen nykyisen kansainvälisen kasvatuksen hyödyksi, niin että jokaiselle puolueen jäsenelle ja tietoiselle raatajalle Suomessa käy selväksi Kominternin ja sen johtavan Leninin puolueen merkitys ja esimerkki.
j) Bolshevistisesti valaista ja selvittää SKP:n historiaa ja toimintaa eri etapeissa sen omien ja Kominternin päätösten valossa. Sillä tavalla jouduttaa puolueen käänteentekoa todella bolshevistiseen joukkotyöhön ja tehokkaiden joukkotaisteluiden kehittämiseen.
3. Lähempiä ohjeita tutkimustyöstä esim. siitä, mistä muista kuin edellämainituista kysymyksistä olisi lähimpänä aikana toimitettava marxilais-leniniläinen esitys, samoin eri kysymysten käsittelyjärjestyksestä, antaa UB yhteisymmärryksessä PB:n kanssa.
4. Kaikessa työväenliikkeen ja vallankumouksen historian kysymysten tutkimisessa ja kokemusten esittämisessä on työ järjestettävä siten, että se myös auttaa niiden kysymysten selvittämistä, jotka puolueelle nyt ovat tärkeitä, ja sillä tavalla saadaan Suomen proletariaatin vallankumoukselliset traditiot ja muut taistelukokemukset palvelemaan sen taistelutahdon ja oman voiman tunnon kohottamista ja että ne entisten virheiden selvittämisen kautta auttavat välttämään niitä tulevaisuudessa. On muistettava, että asioiden leniniläinen esittäminen merkitsee sitä, että hyljätään jyrkästi kaikenlainen virheiden puolustaminen tai peitteleminen mutta myöskin vältetään kaikenlaista epähistoriallista huitomista, joka veisi uuteen virheeseen eikä suinkaan auttaisi asian selvittämistä.
5. Tutkimustyön tehostamista varten on puoluejohdon yhteydessä toimiva SVT uudelleen järjestettävä ja saatettava toimintaan, ja on sen UB:n välittömän ohjauksen alaisena järjestettävä yhteistoiminta asianomaisten tutkimus- y.m. laitosten kanssa, niin että yhteistyöllä voitaisiin mahdollisimman pian suorittaa tutkimukset edellämainituista kysymyksistä. Tutkimusten tulokset on artikkeleina, kokoelmateoksina ja erikoistutkielmina toimitettava puoluetyön ja kasvatustyön avuksi.
[1] Ks. Josif Stalin, »Eräistä bolshevismin historian kysymyksistä» (1931). [PDF]