Kominternin TpK:n XII täysistunto totesi, että »kapitalismin suhteellinen vakaantuminen on päättynyt ja että siirrytään »luokkien ja valtioiden välisten suurten yhteentörmäysten uuteen jaksoon, vallankumouksien ja sotien uuteen jaksoon». Sen on kokemus yhä enemmän vahvistanut oikeaksi.
Neuvostoliitossa toteutettiin ensimmäinen 5-vuotissuunnitelma 4 vuodessa. Toisen 5-vuotissuunnitelman ensimmäiset tulokset takaavat ensimmäisen vuosisuunnitelman täyttämisen. Bolshevistinen kevätkylvö- ja sadonkorjuukamppailu suoritettiin nopeasti ja laadullisesti tyydyttävästi, sosialististen peltojen runsas sato ja teollisuuden jatkuva voimakas nousu takaavat, että v:n 1933 saavutukset tulevat olemaan entistä suuremmat. Vielä olemassaolevat vaikeudet voitetaan ja lyödyn porvariston viimeinenkin vastarinta murretaan valppaan voitokkaan luokkataistelun avulla taloudellisen, poliittisen ja kulttuurielämän eri aloilla. Neuvostoliiton johdonmukainen ja luja rauhanpolitiikka on imperialistien vastatoimenpiteistä huolimatta huomattavasti lujittanut sen kansainvälisiä asemia. Täten Neuvostoliitto Leninin puolueen, sen KK:n ja tov. Stalinin horjumattomalla johdolla, päästyään jo sosialismin ensimmäiselle kaudelle, jatkaa voitokkaasti sosialistisen yhteiskunnan rakentamista.
Kapitalistisessa maailmassa osoittavat kiihtyvä valuutta-, tulli-, tuontirajoitus- ja velkasota, inflation alkaminen ja finanssiromahdus kapitalismin emämaassa Amerikassa ym. seikat kapitalismin talouspulan jatkumista ja syventymistä. Tapahtuu imperialististen valtioiden välisten ristiriitojen suuri kärjistyminen (Amerikka-Englanti, Amerikka-Japani, Saksa, Ranska liittolaisineen jne) ja sota valmistelujen kiihtyminen. Imperialistit varustautuvat sotaan keskenään, mutta ponnistelevat samalla Englannin johdolla yhteisen esiintymisen aikaansaamiseksi Neuvostoliittoa vastaan. Ne tahtovat ratkaista omatkin ristiriitansa Neuvostoliiton kustannuksella. Aktiivisimpana hyökkääjänä on jatkuvasti Japani, jonka alkama neuvostovastainen sota samalla olisi hyökkäysmerkkinä läntisillekin imperialisteille, joita mitkään sopimukset eivät sido, kun on kysymyksessä sota vihattua Neuvostoliittoa vastaan, joka jo olemassaolollaan vaikuttaa kumouksellistuttavasti imperialististen ja siirtomaiden työläisiä talonpoikaisjoukkoihin.
Luokkasuhteiden kärjistymistä ja vallankumouksellisen nousun kypsymistä todistavat valtavat lakkoliikkeet ja talonpoikaiskapinat Puolassa, fasisminvastaisen liikkeen laajuus useissa maissa, suuret lakot ja farmarien taisteluesiintymiset Amerikassa, Kiinan punaisen armeijan voitot jne. Luokkasuhteiden kärjistymistä todistaa myöskin fasismin valtaantulo Saksassa. Täten on porvariston valta jo useissa tärkeissä maissa muodostunut avoimeksi fasistiseksi diktatuuriksi. Luokkataistelujen kärjistyessä on fasismista tullut kansainvälinen ilmiö, mikä ei kuitenkaan porvaristoa pelasta. Saksassa ei fasismin ole onnistunut tuhota kommunistista puoluetta, joka illegaalisen taistelun oloissakin hirvittävästä terrorista huolimatta kykenee järjestämään taisteluesiintymisiä fasismia vastaan. Hitler menettää jo osan iskujoukkolaistensakin kannatusta. Hitlerin valta vain jouduttaa vallankumouksellisen pulan kypsymistä Saksassa. Samalla on sosialidemokratia yhä avonaisemmin paljastanut fasistisen olemuksensa. Saksan sosialidemokratian ja reformistisen ammatillisen liikkeen vararikko merkitsee koko II Internationalen ja Amsterdamin internationalen hajoamisen alkua. Vielä on sosialidemokratia kuitenkin porvariston yhteiskunnallinen päätuki niin Saksassa kuin muuallakin.
Kansainvälisen tilanteen näköaloina ovat siis imperialistien keskeisin ja neuvostovastaisen sodan lähentyminen, luokkataistelujen nopea kärjistyminen, vallankumouksellisen pulan edellytysten kypsyminen, mikä useissa maissa voi äkkiä johtaa vallankumouksellisen pulan syntymiseen. Lähenee nopeasti suurten, ratkaisevien yhteentörmäysten jakso. Se on otettava huomioon myöskin arvioitaessa luokkataistelun näköaloja Suomessa.
Kapitalistisen vakaantumisen päättyminen on Suomessakin yhä selvemmin nähtävissä.
1. Talouspula jatkuu, joskin epätasaisesti. Eräillä tuotantoaloilla on nyt havaittavissa pientä tilapäistä tuotannon nousua. Puutavara- ja paperiteollisuuden tuotannon nousu johtuu niiden parantuneista menekkimahdollisuuksista ulkomaan markkinoilla. Siihen ovat vaikuttaneet sellaiset seikat kuin v. 1931 alettu inflatio, metsän hintojen romahdusmainen lasku, häikäilemätön työpalkkojen alentaminen, Neuvostoliiton puutavaran viennin ehkäisytoimenpiteet eräissä maissa ym. Metalliteollisuudessa johtuu tuotannon vähäinen nousu sotatarvetilauksista. Tämä tuotannon tilapäinen nousu ei kuitenkaan merkitse pulan loppumista eikä sen yleisempää lieventymistäkään. Useimmilla tuotantoaloilla jatkuu tuotannon lasku ja pysähdystila (esim. kutomateollisuus, rakennusteollisuus), ulkomainen vienti supistuu (esim. maataloustuotteet). Suomen vientiä tilapäisesti elvyttäneet tekijät ovat jo osittain poistuneet (inflatio muissakin maissa, Neuvostoliiton viennin uudistaminen Englantiin). Suomen kapitalismin riippuvaisuus suurmaiden taloudesta ja sen omat toimenpiteet, mitkä supistavat kulutusta ja markkinoita, tekevät pulan edelleen kiristymisen Suomessakin kiertämättömäksi.
2) Pula-aikaa ovat eräät suurpääomayhtymät Suomessa onnistuneet käyttämään hyväkseen suurten voittojen saalistamiseksi häikäilemättömän työtätekevien luokkien rosvoamisen kautta, palkkojen alennuksen, työpäivän pidentämisen, korvauksettomien ylitöiden kiristämisen, työvauhdin kiihdyttämisen, inflation, tullien, hintojen korotuksen, raaka-aineen hintojen laskun, valtion apurahojen turvin, tuotannon ja kauppavaihdon laskiessakin (kutomateollisuus, Valio, tukkuliikkeet, pankit). Veroriisto sotilas-, poliisi- ja ohranamenoihin on kasvanut. Työttömät on jätetty oman onnensa nojaan.
Työtätekevää talonpoikaistoa rasittaa tavattoman suuri erotus maatalous- ja teollisuustuotteiden hintojen välillä, suuret välittäjäpalkkiot, työansioiden suuri väheneminen, yleinen velkaantuminen ja yhä nousevat verot. Pakkohuutokaupat ovat kuluvan vuoden aikana lisääntyneet. Pohjois-Suomessa on monin paikoin nälänhätä.
3) Tietäen, että tällainen ryöstöpolitiikka välttämättömyydellä nostattaa työtätekevissä joukoissa yhä suurempaa tyytymättömyyttä, pyrkii Suomen porvaristo edelleen kiristämään fasistista sortopolitiikkaansa, tukahduttaakseen sen avulla joukkojen kaikki tyytymättömyyden ilmaukset ja vastarinnan. Sen keskuudessa esiintyy kuitenkin edelleenkin erimielisyyksiä tämän yhteisen fasistisen päälinjan toteuttamisen parhaista keinoista, erityisesti siitä, missä määrin on tarpeellista peitellä fasistidiktatuuria demokraattisilla verhoilla. Suurkapitalistien kokoomuspuolue, lapuanliike eri haarautumineen, joihin kuuluvat Johanssonin ryhmä, kalstalaiset ja muut Saksan kansallissosialisteja matkivat ryhmät sekä ruotsalaisen puolueen ja maalaisliiton lapualaisainekset, pyrkivät aikaansaamaan täyden mussolinilais-hitleriläisen terrorikomennon ja sen voimaan saamiseksi yrittävät harjoittaa erittäin häikäilemätöntä demagogiaa (kansan huiputusta). Pikkuporvariston ja talonpoikain kannatuksesta riippuvat edistyspuolue, maalaisliitto ja ruotsalaisen puolueen »vasemmisto» sekä työväen kannatuksesta riippuva sosialidemokraattinen puolue sensijaan pitävät edullisempana fasistidiktatuurin nykyistä, »laillisuudella» verhottua muotoa. Vaaleissa kärsi kokoomuksen johto yhdessä lapualaisten kanssa suuren tappion. »Lailliset» fasistit vaaleissa voittivat, koska he osasivat käyttää hyväkseen joukkojen vihaa ja inhoa lapualaisfasisteja vastaan ja osasivat sanoillaan peittää teoissa suorittamansa fasistiset toimenpiteet. Huonoimmin se onnistui maalaisliitolle, joka avonaisimmin on esiintynyt suurpääoman renkinä ja siksi kärsikin vaalitappion. Osa työtätekevää talonpoikaistoa on jo pulan kourissa siinä määrin vasemmistunut, että se käänsi maalaisliitolle selkänsä ja tuotti vaalimenestyksen »pienviljelijäpuolueelle» ja »kansanpuolueelle», joiden kannattajat johtonsa estely-yrityksistä huolimatta pyrkivät astumaan kapitalisminvastaisen ja antifasistisen taistelun tielle.
Suomen porvariston ulkopolitiikka on sodan valmistamisen politiikkaa Neuvostoliittoa vastaan. Tämän politiikan vahvistamisesta puhuvat yltyvä kiihkokansallisuuden lietsominen (sanomalehtien, lapuanliikkeen, eri »heimojärjestöjen» ym. kautta), Suomen hallituksen kömpelö manöveeraus kysymyksessä Suomen yhtymisestä hyökkääjän määrittelysopimukseen, lisätyt aineelliset sotavarustelut (laivaston lisääminen, kymmenien lentokenttien rakentaminen, sotatarveteollisuuden kasvu jne);
4) »Laillisen» fasismin leiriin kuuluvista ryhmistä on työtätekeville vaarallisin sosialidemokratia, mikä on Suomen porvariston yhteiskunnallinen päätuki. Kierosti se salaa ja kieltää Suomessa vallitsevan komennon fasistisen luonteen, väittäen Suomessa muka vallitsevan »kansanvallan». Se tarjoaa avoimesti yhteisrintamaa ja yhteistyötä muille porvaripuolueille, mutta hylkää ehdottomasti yhteisrintaman vallankumouksellisen työväen ja kommunistien kanssa fasismia ja porvaristoa vustaan. Sosialidemokratian johtajat matelevat nöyrästi lapualaistenkin edessä, joiden vaatimuksesta he riensivät puoluekokouksessaan hylkäämään oman keltaisen internationalensakin päätökset ja entistä avonaisemmin vakuuttamaan uskollisuuttaan Suomen kapitalistiselle valtiolle ja nykyiselle lahtarikomennolle — erikoisesti myöskin neuvostovastaisen sodan aikana.
Tätä vallitsevan lahtarivallan tukemistaan osaavat, sosialidemokratian johtajat kuitenkin peitellä »vasemmistolaisilla» temppuiluilla (kirjoittelu lapualaisia vastaan, Huttusen ja Räisäsen kyselyt eduskunnassa, kirjoittelu työväen hädästä, »Soihdun» »vasemmistolaisuus», teeskentely »vankien puolesta» viimeisen nälkälakon aikana, Saksan sosialidemokratian selittäminen maanalaiseksi puolueeksi jne.). Nämä manööverit, joita erittäinkin sosdempuolueen »vasemmisto» (Sundström, Ampuja ym.) suorittaa, ovat sosialidemokratian kavalin keino fasistidiktatuurin tukemiseksi.
Sosialidemokraattisen puolueen kanssa kilpailevat työtätekevien vetämisessä kapitalisminvastaisilla fraaseilla lahtarikomennon taakse eri kansallissosialistiset ryhmät. Ovelinta ja sentähden vaarallisinta työtä tässä suhteessa tekee kuitenkin sosialidemokraattinen puolue.
5) Pääoman suurhyökkäyksen ja fasistisen terrorikomennon pohjalla on syntynyt joukko työväen ja työtätekevän talonpoikaisten vastataistelulta, jotka kuitenkin vielä ovat olleet enimmäkseen pieniä ja hajanaisia. Pulan jatkuessa, pääoman suurhyökkäyksen kiristyessä, lapualaisfasistien hyökkäyksen terävöityessä, »laillisen» fasismin toteuttaessa yhä avonaisempaa terrorikomentoa, tulee myöskin työväen taistelutahto kohoamaan, työtätekevän talonpoikaisten alkanut vasemmistuminen jatkumaan ja syventymään, kaupunkien pikkuporvariston tyytymättömyys kasvamaan, ristiriidat ja selkkaukset fasistien omassa leirissä lisääntymään ja kärjistymään. Tämä on lähimmän ajan perspektiivi. Kapitalistisen vakaantumisen loppu Suomessa johtaa luokkataistelun kärjistymiseen ja vallankumouksellisen pulan edellytysten jatkuvaan kypsymiseen.
Tilanne velvoittaa puoluettamme ponnistamaan voimansa Suomen proletariaatin ja köyhän maalaiskansan aktivisoimiseksi ja vallankumouksellistuttamiseksi. Kahden edellisen vuoden päätöslauselmat puolueen päätehtävistä jäävät edelleenkin voimaan.
1) Työväen ja köyhän maalaiskansan elinehtoja vastaan suunnattua hillitöntä pääoman suurhyökkäystä vastaan on puolueen kehitettävä, järjestettävä ja johdettava työläisten valtavia joukkotaisteluja ja lakkoja palkanalennuksia, työpäivän pidennystä, maksuttomien ylitöiden vaatimista, työvauhdin kiristämistä ja muita elinehtojen huononnuksia vastaan parempien palkkojen ja työehtojen puolesta; työttömien taistelua työttömyysvakuutuksen ja avustuksen puolesta, työttömien pakkotöissä riistämistä vastaan; köyhän talonpoikaiston liikehtimistä pakkohuutokauppojen estämiseksi, vero-, velka- ja korkoriistoa, tukkiyhtiöiden saalistamista ja monopoliyhtymien harjoittamaa hintakiskontaa vastaan sekä kaikkien työtätekevien voimallisia taisteluesiintymisiä mielenosoituksin ja lakoin fasistien jatkuvia hyökkäyksiä, fasistista terroria ja koko lahtarivaltaa vastaan.
2) SKP:n on fasistikomennon vastapainoksi tehtävä tunnetuksi työtätekevien neuvostojärjestelmää ja nostettava työtätekevien joukot puolustamaan neuvostojärjestelmää ja sosialistista Neuvostoliittoa suurten imperialistivaltojen ja Suomen porvariston, sotahankkeita vastaan tehden laajalti tunnetuksi sosialismin saavutuksia Neuvostoliitossa ja myös Neuvosto-Karjalassa taloudellisen, poliittisen ja kulttuurielämän eri aloilla, taistellen porvariston harjoittamaa, kansalliskiihkoista yllytystä ja sotakiihoitusta sekä kansallista rajoittuneisuutta vastaan, paljastaen tosiseikoilla uhkaavan sodanvaaran läheisyys ja kansainvälisen — erikoisesti Suomen, — porvariston sotavarustelut sekä harjoittamalla sodanvastaista joukkotyötä työväen, talonpoikaiston ja sotilaiden keskuudessa, niinkuin KK:n v. 1932 täysistunnon päätöslauselmassa osotetaan.
3) On tarpeen entistä taitavampi ja tarmokkaampi taistelu sosialidemokratiaa vastaan. Sosialidemokratian johtajat ovat pääesteenä joukkotaistelujen syntymiselle, joita he vastustavat sekä yhä julkeammin lakonrikkurimenetelmin että myöskin »vasemmistolaisin» manööverein. On taisteltava sosialidemokratian levittämiä antautumismielialoja vastaan, jotka osittain tunkeutuvat puolueemmekin riveihin synnyttäen toimintahaluttomuutta, pelkuruutta ja käytännön opportunismia. Vastapainoksi sosialidemokratian puheille »hyvien aikojen» uudelleen palaamisesta on esitettävä marxilainen arvio kapitalismin vakaantumisen loppumisesta ja vallankumouksellisen pulan lähenemisestä, heidän yhteistyönsä »laillisen» lahtariporvariston kanssa muka lapualaista fasismia vastaan on paljastettava lahtaridiktatuurin nykyisen, voimassaolevan muodon tukemiseksi. Heidän uusi talousohjelmansa on osoitettava yritykseksi pönkittää lahoavaa kapitalistista järjestelmää työtätekevien kustannuksella monopolipääoman hyödyksi valtiokapitalismin muodossa. Sitä vastaan on työväen asetettava joukkotaistelu elinetujensa puolesta, vallankumouksellisen pulasta ulospääsyn puolesta, vallan valtaamisen, proletariaatin diktatuurin puolesta.
Samoin on taisteltava kansallissosialistisia ryhmiä vastaan, josta eräät yrittävät kapitalistivastaisilla fraaseilla värvätä joukkoonsa myöskin vallankumouksellisia työläisiä.
4) Samanaikaisesti on rohkeasti lähestyttävä sosialidemokraattisia työläisiä heidän voittamisekseen yhteiseen taisteluun luokkavihollista, kapitalismia vastaan. Yhteisrintaman luominen heidän kanssaan on täysin mahdollista ja välttämätöntä. Puolueemme yhteisrintamatarjous sosdem. puolueelle antoi hyvän mahdollisuuden yhteisrintaman käytännössä luomiselle sosdem työläisten kanssa. Tätä mahdollisuutta ei riittävästi käytetty. Ei järjestetty laajaa joukkokamppailua puolueettomien ja sosdem työläisten keskuudessa. Sitä ehkäisi myöskin puolueemme riveissä vielä laajalle levinnyt ultravasemmistolainen käsitys, että myöskin sosdem työläiset ovat sosialifasisteja ja »parantumattomia». Tätä väärää ja vahingollista katsomusta vastaan on tarmokkaasti taisteltava samoin kuin oikeisto-opportunistista käsitystä vastaan »yhteisrintamasta millä hinnalla tahansa» ja sellaisesta sovintorintamasta, että tosiasiassa kannatetaan sosdem puoluetta eikä paljasteta sen politiikkaa.
5) Sosialidemokratian paljastaminen on mahdollista vain laajan, konkreettisen joukkoagitation kautta, jossa kirjoituksin ja puhein työläisille tajuttavalla kielellä, heille läheisistä ja tunnetuista tapauksista ja asioista lähtien, heidän tärkeimmät tarpeensa huomioon ottaen selitetään heille taistelun välttämättömyys ja lähimmät tehtävät siinä, kumotaan vastustajain väitteet ja kohotetaan heidän taisteluhaluaan ja valmiuttaan konkreettisten taistelutehtävien suorittamiseen. Ilman että opitaan oikein harjoittamaan vallankumouksellista agitatiota, ei ole toivoakaan joukkojen mobilisoimisesta taisteluun. Joukkoagitatio on kuitenkin pääasiallisesti ollut ylimalkaista ja rajoittunut vain lehdistöön ja puoluekirjallisuuteen, mikä ei ole levinnyt laajalti edes vasemmistolaisen työväen joukkoon. Salainen puolueemme ei osaa harjoittaa agitatiota julkisesti. Puoluetoiminta on vieläkin jäänyt liian paljon puoluejärjestöjen sisäiseksi puuhailuksi, pelkäksi yksityisten uusien jäsenten vetämiseksi, kirjallisuuden levittämiseksi ja kamppailujen organisatooriseksi valmistamiseksi — omassa liemessään kiehumiseksi, käytännön lahkolaisuudeksi. Erikoisena puutteena on vastustajain otteiden ja väitteiden heikko huomiointi ja nopean ja konkreettisen niihin vastaamisen puuttuminen.
6) Havainnollisen esimerkin joukkotyömme heikkoudesta antoi eduskuntavaalikamppailu. Puolueemme ei onnistunut laajoista vallankumouksellisista työväenjoukoista poistaa virheellistä käsitystä vaalitoimintaan osanoton mahdottomuudesta ja tarpeettomuudesta. Ei mobilisoida vaalivalmisteluihin laajaa puolueetonta aktiivia, ei järjestää vaalimielenosoituksia, kokouksia ja muita joukkoesiintymisiä, ei esiintymisiä vastustajajärjestöjen vaalitilaisuuksissa, sanalla sanoen: ei joukkotoimintaa, vaan ahdasta, joukoista eristettyä puuhailua. Laajan joukkotoiminnan puuttuessa ei puolueemme kyennyt joukoille tekemään selväksi sosdem puolueen äänestämisen turmiollisuutta, niin että sosialidemokraatit saivat suuren osan aikaisemmin vallankumouksellisten työläisten ja pienviljelijäin listoille tulleista äänistä. Kun puolueemme vaalikirjallisuudenkin levitys raskaiden laiminlyöntien vuoksi jäi hyvin heikoksi, ei puolueemme ääntä näissä vaaleissa saatu laajojen joukkojen kuuluviin ja jäi vaalien tarjoama mahdollisuus agitation ja joukkoesiintymisten kehittämiseen suurimmaksi osaksi käyttämättä.
7) Joukkomielenosoitusten järjestämisessä on saavutettu jonkunverran parannusta. Heikkoutena kuitenkin on mielenosoitusten poliittinen valmistelu työpaikoilla, suullinen agitatio ja järjestelytyö siellä. Mielenosoitukset ovat usein epäonnistuneet joko itse esiintymisen valmisteluissa tehtyjen laiminlyöntien ja virheiden tai puolueen jäsenten taholta tapahtuneen annettujen tehtävien opportunistisen täyttämättä jättämisen vuoksi. Tässä uhkaa vakava vaara: joukot menettävät luottamuksensa puolueeseen, joka kutsuu heitä esiintymään, mutta ei kykene esiintymistä järjestämään.
Mielenosoituksia on järjestettävä sellaisten kysymysten pohjalla, jotka sillä hetkellä erikoisesti tuntuvat tärkeiltä ja kuohuttavat työläisten mieliä. Lakkojen aikana on pyrittävä järjestämään lakkolaisten, heidän perheidensä, heitä tukevien työläisten ja työttömien mielenosoituksia. Työttömien mielenosoituksia on järjestettävä jonkun konkreettisen vaatimuksen puolesta. Erityisen menestyksellisiä ovat olleet mielenosoitukset poliittisten vankien murhia ja vankilakidutusta vastaan ja on tällaisia tapauksia vastakin käytettävä joukkojen mobilisoimiseen. Erikoisten kamppailupäivien mielenosoituksiin on aina yhdistettävä kunkin työpaikan ja työväen ryhmän sen hetken polttavimmat kysymykset. Mielenosoitusten järjestämisessä on luovuttava kaikesta kaavamaisuudesta järjestäen sekä suuria joukkomielenosoituksia että äkkiarvaamattomia, lyhyitä esiintymisiä kadunkulmissa, työpaikkojen edessä, vankilan edustalla jne., mistä nälkälakkokamppailun yhteydessä Helsingissä oli muutamia esimerkkejä.
Joukkomielenosoitusten lisäksi on vedettävä esille poliittisen joukkolakon tunnusta, pyrkien sopivissa tilanteissa järjestämään niitä yhdellä tai useammalla työpaikalla muutaman minuutin lakosta alkaen pitempiin lakkoihin asti, kuitenkin niin, että lakkoon todella osallistuu sen työpaikan työläisten enemmistö.
Mielenosoitusten valmistamiseksi on joukoille tehtävä täysin selväksi ne kysymykset, minkä puolesta mielenosoitus järjestetään, kiinnittäen erikoista huomiota sosdem ja opportunistien väitteiden torjumiseen mielenosoitusten muka tarpeettomuudesta ja vahingollisuudesta. Puolueemme jäsenistössä ja työväenjoukoissa on kasvatettava voimakasta taisteluhenkeä, niin että mielenosoitukset ehdottomasti muodostuvat joukkoluontoisiksi taisteluesiintymisiksi.
Organisatoorisesti on mielenosoitukset hyvissä ajoin ja yksityiskohtaisesti valmistettava, kiinnittäen erikoista huomiota itse esiintymisten valmistamiseen (puhujat, iskuryhmät, niiden yhteys mielenosoitusjohtoon, kaikkien esiintyjien varamiehet jne). Kaikki tehtävät on annettava henkilökohtaisellä vastuulla, niiden toteuttamista on valvottava, niiden laiminlyömisestä rangaistava, kohottaen samalla puoluejäsenten oma-alotteellisuutta.
1) Puolueen työ työpaikoilla on jonkunverran edistynyt. Työpaikkatyömme suurimpana heikkoutena on vieläkin solujen heikko toiminta ympäröivän työläisjoukon keskuudessa, heikko joukkoagitatio, sosialidemokratiaa vastaan käytävän taistelun ylimalkaisuus, suhtautuminen sosdem työläisiin pääasiassa samalla tavalla kuin sosdem johtajiinkin, rohkean aatteellisuuden puuttuminen taistelussa yhteisrintaman aikaansaamiseksi sosdem työläisten kanssa. Soluja vaivaa kuoreensa sulkeutuneisuus, opportunistinen aktiivisuuden ja alotekyvyn puute, osaamattomuus järjestää kaikkien työläisten yhteistä taistelua työpaikan kysymysten pohjalla.
Työpaikoilla on kehitettävä liikehtimisiä, lähtien sellaisista kysymyksistä, jotka sen työpaikan työläisiä kullakin hetkellä eniten kiinnostavat. Näitä liikehtimisiä on pyrittävä laajentamaan lakkoon asti. Lakkoon on saatava yhtymään sen työpaikan työläisten enemmistö, työläisten itsensä valitseman lakkokomitean johdolla. Lakkokomiteaan on myös valittava sosdem ja puolueettomia työläisiä, jotka ovat taistelun kannalla. Lakkotaktiikassa on noudatettava KK:n v:n 1932 päätöksien osoittamaa linjaa.
On otettava selvää sen työpaikan työläisten palkoista, työajasta, erottamisista, työläisten kohtelusta, veroryöstöistä, asunnoista häädöistä jne. On harkittava käytännöllisiä ehdotuksia ja vaatimuksia, kysellen vielä ehdotuksista useampien, myöskin puolueettomien ja sosdem puolueeseen kuuluvien työläisten mielipidettä. On pyrittävä mielenilmaisujen ja liikehtimisten aikaansaamiseen työtätekeviä painavaa poliittista sortoa, fasistista terroria vastaan, yhdistäen niihin valtakysymyksen selvittelyn.
Vastustajien toimenpiteisiin ja väitteisiin on kiinnitettävä valpasta huomiota ja niitä selvitettävä työpaikalla. Erikoisesti on sosialifasististen johtajain otteet ja väitteet osotettava vääriksi asiallisesti ja pätevästi todistamalla. Selvitystä ja paljastusta vaativat varsinkin sellaiset sosdem väitteet, ettei pula-aikana voi taistella; että kommunistit ovat itse syyllisiä siihen, että heitä vainotaan, kun Suomessa muka vallitsee kansanvalta; että kommunistit muka ovat työväenluokan hajoittajia, kun eivät kannata sosdem politiikkaa (mikä on luokkarauhan, luokkasovinnon, marxilaisuudesta luopumisen politiikkaa) jne.
On tarmokkaasti ja määrätyn suunnitelman mukaan jatkettava uusien työpaikkayhteykslen ja solujen perustamista; saatettava solujen työn ohjaus säännölliseksi ja jatkuvaksi, määräten sen erikoisen toverin tehtäväksi paikalliskomiteassa; tärkeimpien solujen työhön on kiinnitettävä hyvin kouluutettu toveri opastajaksi, tärkeimpien solujen selostukset on määräajoin kuultava alapiiri- tai piirikomiteoissa;
2) Työttömien keskuudessa on useilla paikkakunnilla pidetty työttömien kokouksia, noskelaisten järjestämissä kokouksissa on kaikesta kokousterrorista huolimatta saatu aikaan esiintymisiä, jopa kokousten valtauksia. Työttömien mielenosoituksia on sensijaan ollut vain muutamia. Erikoisen huomattavia ovat olleet mahapalkkalaisten ja hätäaputyöläisten liikehtimiset ja lakot, joissa työväen yhteisrintamaa käytännössä on toteutettu sosdem johtajien vastustuksesta huolimatta. Suurin puute työssä on, ettei kyetä laajentamaan liikettä, ei pyritä työttömäin komitean valitsemista pitemmälle. Liikkeen kehitys on ollut sangen epätasaista ja vaihtelevaa aaltoliikettä. Työttömäin päivän vietto epäonnistui täydellisesti.
Päähuomio on edelleenkin kiinnitettävä sellaisiin kysymyksiin kuin kysymykset työttömien avustamisesta, työttömyysvakuutuksesta valtion ja työnantajain kustannuksella, jaetun ruuan laadusta ja määrästä, kohtelusta työnvälitystoimistoissa ja ruuanjakelupaikoilla, poliisi- ja ohranaterrorista työttömäin kokouksissa, työttömien pakkotöihin pakottamisesta, pakkotyöläisten työvaatteista ja työkaluista, työpaikalle kuljetuksesta, asunto-oloista työmailla, köyhäinhoitoavustuksen korvaamisesta pakkotyöllä kuntain pakkotyövankiloissa, äänioikeuden riistämisestä työttömiltä jne. Tällaisten kysymysten johdosta harjoitetun laajan joukkoagitation pohjalla on pyrittävä saamaan aikaan esiintymisiä työttömien vaatimusten puolesta laajan yhteisrintaman pohjalla puolueettomien ja sosdem työläisten kanssa julkisten ja puolijulkisten elimien johdolla, joihin sosdem työläisiä on valittava. On selitettävä työttömille joukoille porvariston ja sosdem johtajien toimenpiteiden ja väitteiden työläisvihamielisyys: työttömien rauhoittaminen puheilla työttömyyden vähenemisestä — kun kesäaikanakin on kymmeniä tuhansia työttömiä; suunnitelmat työttömien lähettämisestä maaseudulle asutustilallisiksi — kun entisetkin pientalonpojat joutuvat pois tiloiltaan; — työttömien luovuttaminen yksityisille töihin — mikä on työttömäin julkeata riistämistä ja orjakauppaa; kunnanvaltuustojen, myöskin sosdem johtajain, kieltäytyminen avustamasta työttömiä muka rahanpuutteessa — vaikka suuria summia tuhlataan työtätekeville tarpeettomiin ja vahingollisiin tarkoituksiin; noskelainen kokousterrori ja ohranaan turvautuminen työttömien kokouksissa jne.
On luotava säännöllisesti toimivat aktiiviryhmät työnvälitystoimistoihin, ruuanjakelupaikkoihin, hätäaputyömaille ja muille työttömien kokoontumispaikoille. Näihin aktiiviryhmiin on vedettävä puolueeseen kuulumattomiakin rehellisiä vallankumouksellisia työläisiä.
3) Työ ammatillisessa liikkeessä on edistynyt huonosti. Ammatillisia järjestöjämme vaivaa suuresti lahkolaismainen kuoreensasulkeutuneisuus, esiintyypä vielä käsityksiä ammatillisen liikkeen tarpeettomuudestakin. Vastuun tästä kantaa osaltaan myöskin puolueemme, jonka eri elimet ylhäältä alas asti eivät riittävästi eivätkä ennen kaikkea tarpeeksi konkreettisesti ole ohjanneet ammatillisissa järjestöissä olevien puoluefraktioiden työtä. Työtä reformistisissa ammatillisissa järjestöissä, mikä erikoisesti sosdem työläisten taisteluhalun kohotessa olisi ollut erittäin välttämätöntä, ei kaikista päätöksistä huolimatta ole suoritettu.
Ammatillisen työn alalla ja erikoisesti suhteessa reformistisiin järjestöihin on senvuoksi nopeasti saatava aikaan täydellinen käänne. Koko puolueen on käsitettävä, että ammatillisen työn konkreettinen ja jatkava ohjaus on jokaisen puolue-elimen tärkeä velvollisuus. Punaisten ammatillisten ryhmien on tultava vaikutukseltaan todellisiksi joukkojärjestöiksi, jotka vetävät taisteluun mukaan myöskin sosdem työläisiä. Reformistisiin ammatillisiin järjestöihin on siellä olevista työläisistä muodostettava vallankumouksellisen ammatillisen opposition ryhmiä. Reformistisiin joukkojärjestöihin on puolueen ja SA:n jäsenten liityttävä, jo vallankumouksellisen ammatillisen opposition ryhmäksi muodostuttuaan kutsuttava niihin muitakin vasemmistolaisia työläisiä lujittamaan VAO:n voimia taistelussa reformistista johtoa vastaan asianomaisen järjestön jäsenenemmistön voittamiseksi luokkataisteluun.
4) Työtätekevien joukkojärjestöistä on ainoastaan Puna-apu illegaalisenakin ollen osannut kehittää laajaa joukkotoimintaa mitä erilaisimmissa muodoissa (Vankien Toverit-ryhmät, erilaiset illanvietot, rahankeräys merkkien myymisellä, verrattain laaja lehdistö, ripeä lentolehtisten julkaiseminen päiväntapausten pohjalla, eräät itsenäiset mielenosoitukset jne.). On kuitenkin välttämätöntä käyttää hyväksi kaikkia joukkojärjestöjä, joissa työläisiä on, kuten esim. TUL:ää, jonka järjestöissä on runsaasti työläisnuorisoa. Toimivien puolue- ja nuorisoliittofraktioiden perustaminen TUL:n järjestöihin on välttämätön edellytys kommunistisen työn suorittamiselle työläisurheiluväen keskuudessa. Tämän työn tarkoituksena on työläisurheilijain vetäminen työtätekevien yleiseen taisteluun, näiden järjestöjen käyttäminen kommunistisen agitation legaalisena puhujalavana, sosdem vaikutuksen hävittäminen työläisnuorison keskuudesta. Työläisurheilijain keskuudessa harjoitettavassa agitatiossa on lähdettävä heitä läheisesti koskevista kysymyksistä, kuten kysymykset urheilukentistä, urheilumäärärahojen jaosta jne. samalla paljastaen TUL:n johdon harjoittama järjestödemokratian tukahuttaminen, sen yhteistyöpyrkimykset porvariliiton kanssa, TUL:n alistaminen sosdem puolueen apujärjestöksi jne.
5) SKNL:n toiminta on suuresti heikentynyt pääasiassa ohranan suorittamien joukkovangitsemisten johdosta. Nuorisoliiton työn todella käyntiin saamiseksi on välttämätöntä mitä suurin huomio ja apu jokaisen puolue-elimen taholta nuorisoliitolle, nuorisosolun perustaminen jokaiselle työpaikalle, missä nuoria työläisiä on ja missä on puoluesolu, pystyväin ijältään nuorten puoluejäsenten luovuttaminen nuorisosoluihin puolueytimeksi, ohjaajien antaminen, nuorisoliiton poliittinen ja organisatorinen ohjaus, auttaen sitä laatimaan itselleen työläis- ja talonpoikaisnuorison taisteluohjelman, jonka puolesta taistellen se voi kohota työläisnuorison johtavaksi joukkojärjestöksi. Tämän aseman se voi saavuttaa vain asettumalla nuorten työläisten taistelun johtoon heidän elinetujensa puolesta, kehittäen tätä taistelua työläisnuorison kipeimpien tarpeiden ja vaatimusten pohjalla, harjoittaen laajaa agitatiota ja joukkotyötä näiden vaatimusten puolesta sosdem nuorisoliikettä vastaan, mikä viime aikoina on kasvanut. Tätä työtä on tehtävä työläisnuorisojoukkojen keskuudessa ja nuorisoa kiinnostavissa muodoissa.
Työläisnaisten edustajaliikettä on vain muutamilla paikkakunnilla eikä edustajakokouksia pidetä säännöllisesti. Eräissä puolue-elimissäkin ilmenee vielä naisten keskuudessa suoritettavan työn aliarvioimista. Nämä väärät käsitykset on hävitettävä ja työ naisten keskuudessa saatava koko puolueen työksi. Tämän työn poliittisena sisältönä tulee olla työtätekevien naisten joukkojen herättäminen ja järjestäminen taisteluun taloudellisten ja poliittisten vaatimustensa puolesta, kuten: sama palkka samasta työstä, samanlainen työttömyysavustus niin naisille kuin miehillekin perhesuhteista riippumatta, koululapsille maksuttomat koulutarpeet, ruoka, lääkärinhoito ym., ruumiillisen rangaistuksen poistaminen kouluista jne. selvittäen myös kysymystä vapaasta sikiönlähdettämisoikeudesta, erityisesti tämän kysymyksen ratkaisemisesta Neuvostoliitossa. Päähuomio naisten edustajaliikkeessä on kiinnitettävä työläisnaisiin työpaikoilla ja heidän kysymyksiinsä sekä taisteluun sosdem yrityksiä vastaan vallata työtätekeväin naisten laajat joukot kannattajikseen ompelukerhoillaan, äitienpäivillään, jne.
Ruotsinkielisen työtätekevän väestön keskuudessa on puolueemme työ erittäin heikkoa, ollen tähän työhön nähden ilmeistä laiminlyöntiä havaittavissa puoluejohtommekin taholta. On kehitettävä, ruotsalaisten työläisten, köyhien talonpoikain ja kalastajien taisteluja taloudellisten etujensa puolesta niin ruotsalaisia kuin suomalaisiakin kapitalisteja, tilanherroja ja pankkipääomaa vastaan. On tehtävä laajaa selvitystyötä suomalaisten työläisten ja talonpoikaisten keskuudessa osoittaen niille, kuinka aitosuomalaisuuden tarkoituksena on ruotsalaisten kansallisia oikeuksia vastaan hyökäten johtaa suomalaisten työläisten huomio pois taistelusta suomalaisia riistäjiä vastaan ja eristää toisistaan suomalaiset ja ruotsalaiset työläiset. Samoin on ruotsalaisten työläisten ja talonpoikain keskuudessa paljastettava, kuinka ruotsalaisilla herroilla on tarkoituksena pitää heitä talutusnuorassaan ruotsalaisella kansallisella kiihoituksella. On pyrittävä paljastamaan ruotsalaisen kansanpuolueen kaksinaamaisuus suhtautumisessa lapualaisuuteen ja ettei se suinkaan puolusta metsäläisen vähemmistökansallisuuden kansallisia etuja (»laillisen» sivustan yhteisrintama aitosuomalaisen maalaisliiton kanssa, lapualaissivustan taholta tapahtunut kansallisten etujen uhraaminen lapualaisuuden alttarille) sekä sosdem puolueen kaksinaamaisuus kansallisuuskysymyksessä (puoluekokouksen kompromissipäätös ruotsalaisten sosialifasistien ja aitosuomalaisen Sasu Punasen ehdotuksen välillä) osoittaen, että vain kommunistinen puolue tukee rehellisesti ruotsalaisen vähemmistökansallisuuden taistelua suursuomalaista kansallisuuskiihkoa, aitosuomalaisuutta ja sen hyökkäyksiä vastaan.
6) Pienviljelijäin ja maatyöväen taisteluliike ei ole kehittynyt riittävän voimakkaasti. Se joukkoliike, josta yhtenä ilmauksena oli Nivalan »kapina», ei ole viime aikoina huomattavammin laajentunut. Muhoksella ja Oulujokilaaksossa on pulaliikehtiminen suuressa määrin sulkeutunut kuoreensa ja kadottanut osittain sitä elävää kapitalisminvastaista joukkoluonnettaan, mikä sillä alkujaan oli, rajoittuen pääasiassa fasistisen komennon puitteissa tapahtuvaksi rauhalliseksi kerho- ja kokoustoiminnaksi.
»Kansanpuolueen», menestyksellinen esiintyminen vaaleissa osoittaa talonpoikaisten keskuudessa olevan syvää kuohuntaa ja vasemmistumista, jota ei puolueemme vielä ole kyennyt saamaan vaikutuksensa alaiseksi. Tämä taistelupohjalla syntynyt liikehtiminen koetetaan »kansanpuolueen» johdon taholta johtaa pois käytännöllisestä pulataistelusta, kehittää se fasistiseksi liikkeeksi ja aidata kapitalistisen riistokomennon raameihin, joiden pohjalla mm. pienviljelijäpuolue toimii.
Puolueemme on voimakkaasti tehtävä työtä pien- ja keskitalonpoikain itsenäisen, vallankumouksellisella johdolla toimivan pulatoiminnan kehittämiseksi laajaksi joukkoliikkeeksi pakkohuutokauppojen, korko-, velka- ja veroryöstöjen estämiseksi, hintakiskontaa ja tukkiyhtiöiden harjoittamaa ryöstöä vastaan, vaatien kadon johdosta avustusta työtätekeville talonpojille ja maata maattomille korvauksetta tukkiyhtiöiden, suurtilallisten ja pappilain maista. Köyhän maalaiskansan taisteluja on järjestettävä KK:n v. 1932 täysistunnon osoittamalla tavalla, kiinnittäen erikoista huomiota maatyöläisten nostattamiseen taisteluun elinehtojensa puolesta.
7) Puolueen työstä armeijassa tehtyä päätöstä tämän työn suorittamisen välittömästä ohjauksesta puolue-elimien johdolla ja vastuulla on perin heikosti toteutettu. Työ armeijassa ei ole kehittynyt todelliseksi joukkotyöksi.
Puoluesolujen armeijassa on työssään lähdettävä sotilaiden tärkeimmistä, polttavimmista kysymyksistä (päiväraha, ruoka, kohtelu upseerien taholta, upseerien elämä ja etuoikeutettu asema, liialliset harjoitukset, mielivaltaiset rankaisut jne.), harjoitettava näiden kysymysten pohjalla joukkoagitatiota ja yritettävä saada koko sotilasjoukko tai ainakin iso enemmistö yksimielisesti esiintymään vaatimustensa puolesta (laululakko, harjoituslakko, kelvottoman ruuan poisheittäminen jne.). Yleensä on toimintaa kehitettävä v. 1932 päätöslauselmassa odotettuun suuntaan.
8) Puoluekaaderien ja jäsenten kasvatustyössä on kiinnitettävä huomiota erikoisesti myös käytännöllisen puoluetyön metodien selvittämiseen, noudattaen suunnitelmallisuutta puoluetyössä ylimmästä johdosta soluun asti, entistä laajempaa tehtävien antamista henkilökohtaisella vastuulla määräajaksi, entistä tarkempaa tehtävien suorittamisen valvontaa jo niiden suoritusvaiheessakin, jäsenten puoluetuntoisuuden ja oma-alotteellisuuden huomattavaa kohottamista, puoluekurin ehdottoman noudattamisen tarkkaa valvontaa ja taistelua puolueen eheyden puolesta, kaikkien puolue-elinten toiminnallisen joustavuuden kohottamista puoluekoneiston hitauden ja raskaskäyntisyyden voittamiseksi. Aivan erikoisen tärkeää on taistelu ohranaa ja provokatiota vastaan, puolueen teknillisen työn perusteellinen parantaminen, oikean konspiration käsittäminen ja noudattaminen yhdistäen mitä suurimpaan huolellisuuteen ja varovaisuuteen mitä suurimman rohkeuden ja mitä laajimman toimeliaisuuden joukkojen keskuudessa. Tämän toimeliaisuuden tulee ilmetä reippaana, rohkeana esiintymisenä työläisten etujen puolesta työnantajia ja sosdem johtajia vastaan, toverillisena suhtautumisena ja ohjauksena työpaikan muihin työläisiin nähden, pelkäämättömänä esiintymisenä »tavallisena vasemmistotyölälsenä» eikä minkään salaliittolaisen tavoin taitavana ja rohkeana jokaisen julkisen mahdollisuuden käyttämisenä puolueen politiikan selvittämiseksi laajoille työtätekeville joukoille.
*
Puolueemme on terve. Sillä on esitettävänä joukko saavutuksia ja tuloksia, mutta ne ovat vielä aivan riittämättömiä ja ne jäävät suuresti jälkeen kärjistyvän tilanteen vaatimuksista ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Tämä jälellejääneisyys on koko puolueen tarmokkaalla työllä mitä pikaisemmin poistettava. On taisteltava ennen kaikkea oikeisto-opportunistista vaikeuksien edessä väistymistä, passiivisuutta, käytännön opportunismia, sekä samalla »vasemmistolaista» puoluetyöstä kieltäytymistä, muka voimien vallankumousta varten säästämisen varjolla, toimetonta »suuren rytinän» odottelua ja joukkojen vaistovaraisuuden yliarvioimista vastaan. Puolueen on nopeasti kehitettävä bolshevistista joukkotyötä, minkä tarkoituksena on työväen suurten joukkojen valmistaminen ja vieminen taisteluun, heidän vallankumouksellistuttamisensa, heidän valmistamisensa taisteluun vallasta, proletaariseen vallankumoukseen, taisteluun työväen diktatuurin puolesta. Nykyisissä oloissa, suurten yhteenottojen nopeassa tahdissa lähestyessä, on puolueemme kaikin voimin bolshevistisella työllä edistettävä vallankumouksen jouduttamista jo ennen imperialistien keskeisen tai neuvostovastaisen sodan puhkeamista. Näistä yhteentörmäyksistä erottavat meitä enää vain lyhyet ajanjaksot — olkoon tämä tietoisuus alituisena kannustajana SKP:n koko työssä.
Riistohvökkäyksensä avulla on Suomen porvaristo edelleen kyennyt alentamaan työläisten palkkoja niin teollisuudessa ja metsätöissä kuin maataloudessakin sekä jatkuvasti huonontamaan muita työehtoja. Vaikka tämä porvariston häikäilemätön hyökkäys, joka on painanut työväen suurten joukkojen elintason alle nälkärajan, on voimistuttanut ja laajentanut työläisten tyytymättömyyttä ja vasemmistumisen kasvua, ei SKP:n ja vallankumouksellisen ammatillisen liikkeen ole vieläkään onnistunut nostattaa työpaikoissa työläisten laajempia joukkotaisteluja. Lukuunottamatta merimieslakkoa ovat palkkaliikkeet ja työtaistelut olleet pieniä, rajoittuneet pieniin ja vähämerkityksellisiin työpaikkoihin ja pääasiassa hätäaputyömaille. Sellaisilla Suomen kapitalismille tärkeillä vientiteollisuuden aloilla kuin paperi- ja selluloosateollisuudessa ja kotimarkkinateollisuuden pääaloilla, metalli- ja kutomateollisuudessa ovat kapitalistit vastarinnatta voineet toteuttaa riisto-ohjelmansa. Erikoisesti en todettava, ettei mesätyöläisten keskuudessa viime talvena, eräitä pienempiä palkkataisteluja lukuunottamatta (Simpeleessä, Sippolassa, Oulun ja Kemin seuduilla), onnistuttu järjestämään mitään mainittavampaa joukkoliikehtimistä siitä huolimatta, että metsätöissä työskenteli entistä enemmän työläisiä ja palkat olivat entistä paljoa kurjemmat, niin että paikotellen oli havaittavissa työläisten metsätöistä poisvirtaamista. Suurten metsätyöläisjoukkojen keskuudessa, joiden asema on jatkuvasti kurjistunut, ei ole tehty minkäänlaista joukkotyötä.
Useimmat niistä palkkataisteluista, joita työpaikoissa on puhjennut, ovat syntyneet puolueen ja vallankumouksellisen ammatillisen liikkeen vaikutuksesta ja käyty niiden johdolla. Jokelan tiilitehtaan työläiset estivät lakon avulla palkanalennuksen. Eräässä räätälinliikkeessä Helsingissä lopettivat ompelljattaret (työpaikalta poistumatta yhteisestä sopimuksesta työn, kun työnantaja ilmoitti palkkoja alennettavaksi, ja esittivät samalla vaatimuksen, ettei ketään saa lakon johdosta erottaa. Työnantaja oli pakotettu suostumaan työläisten vaatimukseen. Ylistaron tiilitehtaalla onnistuttiin järjestämään lakko, vaikka paikallinen sosdem ammattiosasto jo oli tehnyt työnantajan kanssa työehtosopimuksen, jossa palkkoja alennettiin 10 %:lla. Yhden päivän kestänyt menestyksellinen lakko Pietarsaaren käsilankkutehtaalla, jossa yli puolet työläisnaisista on lottia ja »vapaan» työväenliiton jäseniä, on esimerkki siitä, kuinka muutamankin vallankumouksellisen liikkeen jäsenen oikean suhtautumisen ja työn avulla »vapaan työväenliitonkin» jäsenet voidaan saada palkkaliikkeeseen. Laitakarin sahan taaplarien sitkeä palkkataistelu hävittiin sen takia, ettei sitä onnistuttu laajentamaan työpaikan muille osastoille, kun taaplarit muiden osastojen työläisiä valmistamatta pienenä eristettynä ryhmänä ryhtyivät lakkoon. Useimmille työpaikoissa syntyneille liikehtimisille on vielä tunnusomaista, että ne ovat pysähtyneet työpaikkakokousten pitämiseen, vaatimusten esittämiseen, lähetystön lähettämiseen, ilman että näin oikealla tavalla alulle saatua liikettä olisi sitten tilannetta ja työläisten taisteluvalmiutta vastaavia taistelumuotoja käyttäen aktiivisesti yritetty ja osattu jatkaa lakkotaistelun uralle. Useissa esiintymisissä on myöskin lyöty laimin lakkokomitean valitseminen. Paljon esiintyy vielä opportunistista toimettomuutta, aktiivisuuden puutetta, kuten esim. Turussa eräällä työmaalla, jossa puolueen ja ammatillisen liikkeen jäsenet eivät yrittäneetkään esiintyä työnantajan koollekutsumassa työläisten kokouksessa.
Työläisjoukkojen kasvava tyytymättömyys on pakottanut noskelaisjohtajat entistä enemmän naamioimaan työläisten joukkotaistelun jarruttamis- ja nujertamispolitiikkansa »vasemmistolaisiin» fraaseihin ja manöövereihin (kuvaukset työläisten hädästä, välikysymykset ja kirjelmät palkoista, työehtosopimuspuuhat jne.). Helsingin makkaratyöläisten lakko osoittaa, että Suomenkin sosialidemokraattiset ammattiliittojohtajät silloin kun eivät enää kykene työtaisteluja estämään, ovat valmiit ryhtymään niiden johtoon, voidakseen ne estää kehittymästä tehokkaiksi joukkotaisteluiksi ja voidakseen ne murtaa, Helsingin makkaratyöläisten lakon valmisteluissa oli vallankumouksellinen ammatillinen liike aktiivisesti mukana. Elannon työläisjäsenien ostolakon järjestämisen avulla vaikutettiin ratkaisevasti lakon päättymiseen Elannossa työläisten osittaiseen voittoon. Sosdem ammattiosastossa olevan oppositioryhmän riittämättömän aktiivisuuden takia sen ei kumminkaan onnistunut riittävästi paljastaa SAK:n johtoa, joka vastusti ostolakkoa, jarrutti taistelun kärjistämistä ja lakon päätyttyä Elannossa jätti muiden liikkeiden työläiset oman onnensa nojaan ja näin murti lakon.
Merimieslakossa, ensimmäisessä suuremmassa työtaistelussa fasistikumouksen jälkeen, jonka merimiesunionin välläriläinen johto merimiesten painostuksesta oli pakotettu julistamaan, jäi puolueen ja vallankumouksellisen ammatillisen liikkeen lakon valmistelutyö pääasiassa merimiesten VAO:n äänenkannattajan, »Majakan» propaganda- ja agitatiotyöhön. Lakon aikana on julistusten Ja lehtien avulla suoritettu unionin johdon tappiopolitiikan paljastamistyötä, mutta huonojen yhteyksien ja riittämättömän joukkotyön takia ja ennen kaikkea sentakia, että oppositiotyö merimiesunionissa oli ennen kaikkea opportunistisesti lyöty laimin, ei ole saatu muodostetuksi merimiesten valitsemia lakkokomiteoita, ei ole kyetty kehittämään joukkotaistelun rikkureita vastaan eikä, paria Ykspihlajan ja H:gin satamatyöläisten myötätuntoisuusesiintymistä lukuunottamatta, järjestämään tehokasta rikkurilaivojen saartoa. Merimieslakko on selvästi osoittanut, että Välläri, joka silloin tällöin on ottanut »arvostelevan» asenteen SAK:n johtoa vastaan ja näin yrittää keinotella ammatillisessa liikkeessä, tosiasiassa harjoittaa aivan samanlaista työläisten taistelun estämis- ja jarruttamispolitiikkaa kuin SAK:n johtokin ja tekee kaikkensa vallankumouksellisen työväenliikkeen mustaamiseksi. Hän ei pyrkinytkään kehittämään taistelua tehokkaaksi, hän esti kaikin voimin taistelun lakkorikkuriutta vastaan, hyökkäsi mitä ruokottomimmin vallankumouksellista työväenliikettä vastaan täydellisessä yhteistyössä Skandinavian ja Englannin reformistijohtajien kanssa, harjoitti lakkolaisten pettämistä niissä maissa muka järjestettävällä saarrolla ja kävi provokatoorista parjauskamppailua Neuvostoliittoa vastaan siitä huolimatta, että vain Neuvostoliiton satamissa on toimeenpantu suomalaisten laivojen tehokas saarto ja pakotettu laivanvarustajat 12 laivalla hyväksymään merimiesten palkan korotusvaatimus ja allekirjoittamaan työehtosopimus.
Suomen porvariston häikäilemätön riistohyökkäys, jota porvaristo edelleen kaikin keinoin pyrkii jatkamaan ja kehittämään, vaatii puoluetta ja vallankumouksellista ammatillista liikettä keskittämään päävoimansa työläisten voimakkaiden joukkotaistelujen kehittämiseen työpaikoissa. Aktivisoimalla toimintansa ja työskennellen väsymättömästi kaikkialla, missä vain voidaan liikehtimistä kehittää, on voimat keskitettävä työtaistelujen suunnitelmalliseen valmistamiseen ennenkaikkea tärkeimpien teollisuusalojen (puutavara-, paperi- ja metalliteollisuus, metsätyöt) suurimmissa työpaikoissa. Työpaikan työläisten kipeimmistä, pienimmistäkin vaatimuksista lähtien (pieninkin työehtojen huonontaminen, mestarin mielivalta, työläisten erottaminen jne) on huolellisen ja sitkeän valmistelun avulla koetettava saada alulle liikettä, joukkotaistelua, työpaikkakokouksia, joukkovaatimuksia, joukkolähetystöjä. Kaikkia taistelumuotojia joustavasti käyttämällä on liikettä sitkeästi pyrittävä kehittämään lakkotaistelun uralle, laajentamaan sitä ja järjestämään työläiset todella voimakkaaseen joukkotaisteluun. On pyrittävä ottamaan esille taistelun kulun yhteydessä olevia poliittisia vaatimuksia, järjestämään ja johtamaan työläiset taisteluun niiden puolesta ja tilanteen mukaan kehittämään taistelua poliittiseen joukkolakkoon saakka. Sopivissa tilanteissa on työpaikoissa pyrittävä järjestämään muutaman minuutin, tunnin, päivän ja pidemmän aikaa kestäviä poliittisia joukkolakkoja. Työtaisteluja johtamaan on aina pyrittävä muodostamaan työläisten itsensä tilannetta vastaavalla tavalla valitsema lakkokomitea. Palkankorotusvaatimuksen puolesta on koko maassa viipymättä kehitettävä voimakas suullinen ja kirjallinen joukkokamppailu, toteuttaen yhteisrintamataktiikkaa alhaaltakäsin, koetettava järjestää ei vain työpaikkakokouksia, vaan työläisten yleisiä joukkokokouksia, jotka hyväksyvät vaatimuksia, laajan työläisdemokratian pohjalla valitsevat lähetystöjä ja komiteoita asiaa eteenpäin viemään. Tämän kamppailun on perustuttava palkkaliikkeiden konkreettiseen valmistamiseen itse työpaikoissa.
Eräillä tuotannon aloilla havaittavissa oleva tilapäinen nousu ei ole voinut vähentää pysyväistä joukkotyöttömyyttä, vaan on virallisten työttömyysnumeroiden pienentyminen pääasiassa saavutettu huomattavien työttömien ryhmien mielivaltaisella poistamisella työttömyystilastoista.
Porvariston työttömyyspolitiikassa on todettavissa entistä julkeampi työttömien riistäminen kurjasti palkatuissa hätäaputöissä, jotka asiallisesti ovat muodostuneet pakkotöiksi, yhä laajemmin on myöskin otettu käytäntöön köyhäinavun periminen pakkotyöllä kunnallisissa työlaitoksissa. Ensi vuodeksi hallitus suunnittelee työttömyysmäärärahojen huomattavaa supistamista ja työtätekeviltä kiskottujen verorahojen suoranaista lahjoittamista kapitalisteille yksityisen yritteliäisyyden nimessä, mikä tosiasiassa merkitsee työttömien lähettämistä yksityisten kapitalistien pakkotöihin. Työttömyyden torjumisen nimessä fasistihallituksen taholta ulotetut toimenpiteet maaseutu- ja kaupunkityöttömien asuttamisesta uudistilallisiksi ovat harkittu yritys suurilla lupauksilla tyynnyttää työttömiä ja estää näiden taistelu. Samalla kytketään työttömiä maahan velkaisänniksi ja siten turvataan suurtilallisille ja tukkiyhtiöille halpaa työvoimaa.
Puolueen ja vallankumouksellisen ammatillisen liikkeen työssä työttömien taistelun järjestämiseksi on todettavissa suurempaa aktiivisuutta kuin joukkovastustusliikkeen kehittämisessä työpaikoissa, ja osittain parempia tuloksiakin. Useilla paikkakunnilla on saatu muodostetuksi työttömien komiteoita, työttömien kokouksia on pidetty monilla paikkakunnilla, eräillä säännöllisestikin, on hyväksytty kirjallisia joukkovaatimuksia kaupunginvaltuustoille, maaherroille ja muille viranomaisille yleisten töiden järjestämiseksi, avustuksen myöntämisestä jne., valittu joukkolähetystöjä ja järjestetty joukkokäyntejä kunnanvaltuustojen kokouksiin. Keravalla, Lahdessa ja useilla muilla paikkakunnilla on näiden esiintymisten avulla pakotettu kunnan viranomaiset järjestämään yleisiä töitä tai antamaan työttömille avustusta. Varsinaisia työttömien katumielenosoituksia on sensijaan ollut kovin vähän, laajempia ja menestyksellisempiä ovat olleet hätäaputyöläisten liikehtimiset, joita on ollut useilla paikkakunnilla eri puolilla maata. Pietarsaaressa järjestettiin palkka- ym. kysymyksistä lähtien kokouksia, joukkolähetystöjä ja lakkojakin jatkuvasti koko talven ajan. Viipurissa onnistuttiin lakon avulla poistamaan työläisten velvollisuus maksaa särkyneistä työkaluista korvausta. Maariassa järjestettiin vapaan automatkan saamiseksi työmaalle ensin hätäaputyöläisten kokous ja sitten onnistunut mielenosoitus kunnanvaltuuston talolle. Helsingissä kesällä v. 1932 järjestetyn soppatyöläisten lakon avulla vaikutettiin ratkaisevasti näiden pakkotöiden poistamiseen. Helsingin viimekesäisten hätäaputyöläisten edustajaliikkeen aikana onnistuttiin valitsemaan luottamusmiehet parillakymmenellä työmaalla ja järjestämään luottamusmiesten kokouksia ja yhteinen lähetystö hätäaputyöläisten vaatimusten esittämistä varten. Noskelaisten järjestämissä työttömien kokouksissa on terrorista huolimatta saatu aikaan työttömien esiintymisiä, hyväksytty työttömien omia vaatimuksia, onpa vallattukin eräitä kokouksia.
On kuitenkin todettava, ettei näitä työttömien esiintymisiä ole kyetty kehittämään sellaiseksi laajemmaksi ja jatkuvaksi joukkoliikkeeksi kuin vallitsevissa objektiivisissa oloissa olisi ollut mahdollista. Työttömienpäivänä ei saatu järjestetyksi joukkoesiintymisiä, mutta itse työttömienpäivän kamppailu vaikutti aktivisoivasti työhön työttömien keskuudessa. Jatkuva joukkotyö työttömien suurten joukkojen keskuudessa on edelleenkin heikkoa pysähtyen usein alkuunsa ja jääden työttömien komitean valintaan. Hätäaputyömailta pois virtaamisia ei useinkaan ole onnistuttu järjestämään joukkotaisteluksi työehtojen parantamisen puolesta. Noskelaisten järjestämissä kokouksissa on vielä usein rajoituttu noskelaisjohtajien, jopa joskus sosdem työläistenkin haukkumiseen, ehdottamatta hyväksyttäväksi konkreettisia vaatimuksia, komiteoiden valitsemasta yhteisten esiintymisten aikaansaamista varten. Eräissä tapauksissa taas, kuten sosialidemokraattien järjestämässä H:gin hätäaputyöläisten kokouksessa viime keväänä, annettiin puolueen ja vallankumouksellisen ammatillisen liikkeen riittämättömän valppauden ja johtamisen takia noskelaisten paikallisjärjestölle mahdollisuus työttömien vaatimusten esittämiseen ja heidän nimessään esiintymiseen.
Työttömien liikkeen kehittämisessä on jatkuvan joukkotyön turvaamiseksi työttömien keskuudessa kaikin voimin ponnistettava säännöllisesti toimivan aktiiviryhmän luomiseksi työnvälitystoimistoihin, hätäaputyömaille, ruuanjakelupaikkoihin ja kaikille työttömien kokoontumispaikoille. Näiden aktiiviryhmien ja työttömien komiteoiden työn konkreettiseen ohjaamiseen on kiinnitettävä entistä suorempaa huomiota. Työttömien jokaisen ryhmän konkreettisista vaatimuksista lähtien (kerta-avustus, ruuan parantaminen kunnallisissa soppaloissa, vuokra-avustus, polttopuiden jakaminen, hätäaputyöläisten palkkojen korottaminen, kuntien työlaitoksiin teljettyjen puolustaminen ja vapaaksi vaatiminen jne.) on pyrittävä järjestämään entistä laajempia työttömien kokouksia, joukkolähetystöjä ja mielenosoituksia kunnan ja muiden viranomaisten luo, hätäaputyöläisten lakkoja jne. Näitä esiintymisiä on koetettava laajentaa ja kehittää yhä taisteluluontoisemmiksi kiinnittämällä erikoista huomiota työttömien katumielenosoitusten järjestämiseen konkreettisten vaatimusten puolesta. Entistä voimakkaammin on taistelua käytävä eri muodoissa yhä laajemmin käytäntöön otettua pakkotyöjärjestelmää vastaan, paljastettava suunnitelmat Saksan hitleriläisten malliin järjestettävistä nuorten työläisten pakkotyöleireistä, osotettava, että työttömien asutustilojen raivaustyöt järjestetään pakkotöinä jne. On myöskin paljastettava, että työttömyyden torjumisen nimessä järjestetyt työt ovat usein laatunsa puolesta sodanvarustelutöitä. Nuorison pakkotyöleirejä tulee Suomenkin porvaristo Saksan esimerkin mukaisesti käyttämään myöskin työläisnuorison militarisoimiseen sodanvarustelujensa hyväksi. Maatyöläiset ja muut maannälkää näkevät on nostatettava taisteluun fasistien työttömyyden varjossa harjoittamaa asutuspolitiikkaa vastaan kehittäen köyhän maalaisväen taistelua maansaannin turvaamiseksi tukkiyhtiöiden, suurtilojen ja pappilain maiden pakkoluovuttamisen kautta maanpuutteessa oleville. Kaikkia sosialidemokraattien, kansallissosialistien ym. järjestämiä kokouksia on pyrittävä käyttämään niiden työttömyyspolitiikan paljastamiseen työttömien taisteluvaatimusten esittämiseen ja joukkoliikkeen eteenpäinviemiseen.
Entistä voimakkaammin on paljastettava, että sosialidemokraattiset johtajat pyrkivät pysähdyttämään ja rajoittamaan työttömien liikkeen toivomusten ja kirjelmien lähettämiseen eri viranomaisille, yrittämättäkään järjestää työttömien talsteluesiintymisiä vaatimusten läpiajamiseksi, että he koettavat murtaa syntyneet liikehtimiset leimaamalla ne provokatioksi ja usuttamalla ohranan ja poliisin työttömien kimppuun. Konkreettisten esimerkkien avulla on osotettava, mitenkä he niissä kunnanvaltuustoissa, joissa ovat enemmistönä (Tampere, Kotka jne.) noudattavat aivan samanlaista työttömyyspolitiikkaa, hätäaputyöläisten nylkemistä nälkäpalkoilla, kuin porvaritkin. On selvitettävä, kuinka puhumalla siitä, että kaikkien kansankerrosten on otettava osaa pulan seurausten kantamiseen he hyväksyvät työttömyyskurjuuden kustannusten siirtämisen työtätekevien kannettavaksi, kuinka he avoimesti, kuten esim. Tanner, eräässä vaalihaastattelussaan selittävät, ettei nyt ole aika taisteluun työttömyys- ja muun yhteiskunnallisen vakuutuksen puolesta. Näin he kaikessa tosiasiallisesti tukevat porvariston ja hallituksen työttömyyspolitiikkaa, mutta verhoavat sen entistä »vasemmistolaisempiin» fraaseihin (kurjuuskuvaukset, työttömyyskuvaukset, työttömyysvakuutus, 40-tunnin työviikko jne.).
Kaikessa palkkataisteluiden ja työttömien liikkeen valmistelussa ja järjestämisessä on kaikella tarmolla pyrittävä toteuttamaan työväenjoukkojen yhteisrintamataktiikkaa. Kommunistien, vallankumouksellisen ammatillisen liikkeen jäsenten ja kannattajien on ammatillisissa järjestöissä, työväen kokouksissa ja työpaikoissa tehtävä rohkeasti alotteita työläisten yhteisen toiminnan järjestämisestä lähtökohtana työläisiä koskevat konkreettiset kysymykset. Työläisdemokratian pohjalla, työläisten itsensä valitsemina, on saatava yhteisiä elimiä valmistamaan ja järjestämään yhteisiä kokouksia, mielenosoituksia, palkkaliikkeitä ja muita esiintymisiä. Tarkoituksena tässä tulee olla työväenjoukkojen enemmistön voittaminen vallankumouksellisen taistelun tielle. Kommunistien, vallankumouksellisen ammatillisen liikkeen jäsenten ja kannattajien on mentävä mukaan työläisdemokratian pohjalla valittuihin yhteisiin elimiin, vaikka he jäisivät vähemmistöksikin ja aktiivisen, uhrautuvan, työläisten etuja tinkimättömästi puolustavan työnsä avulla johdettava liikettä. On säälimättä taisteltava kaikkia yhteisrintamataistelun jarruttajia ja rikkojia vastaan, paljastettava ja eristettävä heidät joukoista.
Vallankumouksellisessa ammatillisessa liikkeessä (SAJ) on v. 19321 KK:n täysistunnon jälkeen jäsenmäärä jonkunverran kasvanut ja vakiintunut, vaikkakin eräät joukkovangitsemiset ovat järjestörakennustyötä vahingoittaneet. Organisatio on kuitenkin jäänyt pieneksi eikä sitä ole saatu läheskään riittävästi aktivisoitua. Sillä ei ole tiivistä toiminnallista yhteyttä laajoihin joukkoihin, mihin on ollut mahdollisuuksia. Tähän on vaikuttanut se, että puolueen ja ammattijärjestön jäseniä vielä monin paikoin vaivaa omaan piiriinsä sulkeutuneisuus, ei osata keskinäisellä seurustelulla työpaikoissa ja työttömien keskuudessa vaikuttaa puolueettomiin ja sosdem työläisiin. Ammatillisen joukkotyön pääperustaa, toimintaa työpaikoilla, ei ole oikealla tavalla osattu kehittää. Vain harvoissa tapauksissa on työpaikoissa osattu käyttää joukkotyömuotoja (kokouksia, mielenosoituksia jne.), joiden avulla, kuten Suomestakin saadut kokemukset osottavat, voidaan valmistaa ja järjestää joukkotaisteluja. Ammatillisen liikkeen järjestämistyö ei ole tapahtunut kiinteässä yhteydessä taistelutoiminnan kanssa eikä syntyneitä liikehtimisiä ole läheskään riittävästi osattu käyttää järjestöjen vahvistamiseen ja kehittämiseen.
Vastuun ammatillisen työn heikkoudesta kantaa pääasiassa puolue. Puoluejohdon ja ammatillisen keskuksen taholta ei ole annettu riittävästi käytännöllistä ohjausta eivätkä alemmatkaan elimet ole kyllin aktiivisesti toteuttaneet puolueen päätöksiä ammatillisen liikkeen avustamisesta ja ohjaamisesta. Riittämättömästi on taisteltu niitä vääriä katsomuksia ja virheellistä suhtautumista vastaan, jotka esiintyvät ammatillisen liikkeen aliarvioimisena, sen työn lahkolaismaisuutena ja korvaamisena puoluejärjestön työllä.
Sosdem ammatillisten järjestöjen (SAK) jäsenmäärä, joka julkisen Suomen ammattijärjestön lakkauttamisen jälkeen ilmoitettiin 25.000:ksi, on nyt laskenut huomattavasti alle 20.000. Entisten ammatillisesti järjestyneiden työläisten enemmistö ja yleensä työläisjoukot suhtautuvat kielteisesti SAK:hon, joka pääoman komentamana lapualaishyökkäyksen avulla, ohranan turvin ja sosdem johtajain sekä opportunistiluopioiden hajoitustyön kautta perustettiin. SAK:n vaikutus on kuitenkin laajempi kuin sen jäsenmäärä, siinä on myöskin muutamia joukkojärjestöjä, kuten kirjatyöläisten liitto ja eräissä liitoissa (metalli-, kutomo-, paperi- ja muurariliitto) on joukkoluonteisia paikallisia osastoja. Joukkojärjestö on myöskin muodollisesti riippumaton merimiesunioni, jonka johto on välläriläisten ja avoimien sosdemien käsissä. Näihin järjestöihin nähden ei ole toteutettu puolueen päätöksiä oppositiotoiminnan järjestämisestä, mikä sosdem työläisten taisteluhalun kohotessa ja SAK:n johdon petturipolitiikan yhä enemmän paljastuessa olisi ollut erittäin välttämätöntä ja tuloksellista, vaan on päästetty sivu erinomaisia tilaisuuksia oppositiotyön järjestämiseen ja vieläkin osittain pyritty seuraamaan joukkoerojen linjaa (Kuopio).
Vallankumouksellisen ammatillisen liikkeen järjestämistyön alalla on käytännössä nopeasti toteutettava täydellinen käänne. Koko ammatillinen työ on järjestettävä työtaistelujen kehittämistä ja nostattamista silmälläpitäen. Sitä varten on SAJ:n päästävä laajojen työläisjoukkojen yhteyteen, kehitettävä järjestöistä toiminnallisesti todellisia joukkojärjestöjä. Lähinnä on työ keskitettävä seuraaviin tehtäviin:
1) Kaiken ammatillisen työn perusta pitää olla työpaikoissa. Olemassaolevia ammatillisia työpaikkaryhmiä on laajennettava, aktivisoitava, lujitettava ja ohjattava todellisen joukkotyön kehittämiseen. Niillä työpaikoilla, joilla ei vielä ole työpaikkaryhmiä, on heti ryhdyttävä niiden muodostamiseen. Työpaikoille on koetettava saada useampia työpaikkaryhmiä työpaikkaosastottain, muodostaen ne yhdessä työpaikka järjestön. Niillä työpaikoilla, joissa on nuoria työläisiä, on työpaikkajärjestön yhteyteen, sen sisälle, muodostettava oma nuorisoryhmä. Työn painopisteen on oltava ennen kaikkea suurimmilla ja tärkeimmillä työpaikoilla ja teollisuusaloilla. Puolueen ja ammatillisen liikkeen elinten on kaikella tarmolla hankittava yhteyksiä maaseudulle, maa- ja metsätyöläisten oloja ja vaatimuksia käsittelevien kirjoitusten, lehtien ja lentolehtisten avulla kehitettävä voimakas agitatiotyö ja näin saatava alulle maa- ja metsätyöläisten ammatillinen järjestäytyminen ja taistelutoiminta työ- ja elinehtojensa puolesta. Erikoisesti on huomiota kiinnitettävä työhön työläisnuorison, työläisnaisten ja ruotsalaisten työläisten vetämiseksi ammatilliseen taisteluun.
2) Työhön nähden SAK:n alaisissa järjestöissä on kaikella tarmolla toteutettava perusteellinen käänne ja seuraava taktiikan muutos. Kaikkialla siellä, missä SAK:n alaiset järjestöt, niin liitot kuin paikalliset osastotkin, ovat joukkojärjestöjä, ja missä ei ole SAJ:n joukkojärjestöjä, on puolueen ja vallankumouksellisen liikkeen jäsenten liityttävä sosdem ammatillisiin järjestöihin, perustettava niissä VAO:n ryhmiä ja kehitettävä laajaa oppositiotyötä. Näissäkin tapauksissa on työpaikkaryhmät säilytettävä. Samanlaista taktiikkaa on noudatettava niihin pieniinkin osastoihin nähden, joita voidaan käyttää vallankumouksellisen ammatillisen liikkeen joukkovaikutuksen vahvistamiseen. Niissä järjestöissä, joissa on jo järjestettyjä VAO:n ryhmiä, vallankumouksellisen ammatillisen opposition tulee vetää muitakin työläisiä liittymään niihin, lujittamaan VAO:n roimia. VAO:n on taisteltava niin SAK:n johdon kuin välläriläisten luopioidenkin kaikkea luokkapetospolitiikkaa vastaan jäsenenemmistön valloittamiseksi luokkataisteluun, vallankumouksellisten työläisten järjestöistä erottamista vastaan, proletaarisen ammatillisen demokratian puolesta, kaikkien luottamusmiespaikkojen ja paikallisten osastojen valtaamiseksi, mitä tarmokkaimmin torjuen kaikki antautumismielialat sosdem ammatillisen byrokratian edessä.
3) Luottamusmiesverkostoa on saatuja kokemuksia ja lainkin suomia mahdollisuuksia hyväksikäyttäen koetettava järjestää kaikkialla ja sen kautta parannettava yhteyttä työläisjoukkoihin niiden taistelun järjestämiseksi.
4) Ammatillisessa valistustyössä, jossa pääasiana tulee olla työväen jokapäiväisten elin- ja taistelukysymysten käsittely, on kiinnitettävä suurempaa huomiota kuin tähän saakka kansainvälisen luokkataistelun ja ammatillisen liikkeen kysymyksiin: kahden maailman väliseen taisteluun, Neuvostoliiton sosialistiseen rakennustyöhön, maailman kapitalismin kriisiin, erityisesti sosialifasististen johtajien harjoittaman demagogian ja Suomen sosdem puolueen uuden »talouspoliittisen ohjelman» paljastamiseen. Tässä ohjelmassaan noskelaisjohtajat, tahtoen auttaa kapitalismia ulos pulasta, vaativat toimenpiteitä valtiokapitalismin kehittämiseksi uskotellen sen merkitsevän rauhallista sosialismiin kasvamista, mutta asiallisesti he asettuvat sen kautta avoimesti tukemaan monopolikapitalismin vallan vahvistamista niin valtiokoneistossa kuin maan taloudessakin. On osoitettava, että siinä esittämillään työläisten oloja koskevilla ehdotuksilla sosdem johtajat tahtovat vain peittää sen, että heidän ohjelmansa toteuttaminen tulee tekemään työläisiin kohdistuvan kapitalistisen riiston ja sorron entistä ankarammaksi, johon useimpien heidän ehdotustensa toteuttaminen jo välittömästikin johtaa (esim. työpalkka-, työttömyys- ja asutuspolitiikkaa koskevat kohdat). On osoitettava, miten sosdem johtajat tulevat entistä enemmän kapitalistien apuna taistelemaan vallankumouksellista työväenliikettä vastaan ja häikäilemättömästi täyttämään osaansa porvariston yhteiskunnallisena päätukena. Valistustyössä on käsiteltävä kansainvälisiä työtaistelukokemuksia ja niiden opetuksia, valaistava Saksan reformistisen ammatillisen liikkeen antautumista hitleriläisen fasistidiktatuurin rengiksi, Amsterdamin Internationalen romahdusta jne.
Suhteessa sosialidemokraatteihin tulee niin valistustyössä kuin kaikessa toiminnassa tehdä asiallinen ero sosdem työläisten ja sosialifasististen johtajien välillä. Kaikessa toiminnassa tosiasioilla paljastaen johtajain työväen luokkaetujen vastaisen politiikan on tehostettava yhteyttä sosdem työläisiin pyrkimällä toverillisella jokapäiväisellä työväenkysymysten käsittelyllä saamaan heidät vakuutetuiksi toimintamme ja taistelujemme oikeudesta ja vetämällä sosdem työläisiä yhteisrintamataisteluihin ja näin eristettävä sosdem johtajat joukoista. On myös paljastettava fasistien (kansallissosialistien, kalstalaisten ym.) työväkeen kohdistuva yhteiskunnallinen demagogia.
Tosiasiain avulla voimakkaasti paljastaen sosdem johtajien ja heihin liittyneiden luopioiden (Välläri, Nurminen, Härmä jne) Suomen ammattijärjestön hajoitustyön ja heidän luokkapetospolitiikkansa on lyötävä takaisin heidän yrityksensä esiintyä Suomen ammattijärjestön työn jatkajina ja osoitettava, että vain nykyinen Suomen Ammattijärjestö on entisen työn jatkaja ja vain sille kuuluu sen nimi.
Ammatillisen lehdistön kehittämisessä on ponnistettava ennen kaikkea työpaikka lehtien aikaansaamiseen ensi sijassa suuremmille ja tärkeimmille työpaikoille. Joukko valistustyön laajentamiseksi on käytettävä kaikkia mahdollisuuksia ammatillisten tilapäislehtienkin, salaisten lentolehtisten ja lyhyiden lentokirjasten julkaisemiseen. Lehdistöä on kehitettävä siihen suuntaan, että se todella täyttäisi paikkansa myöskin ammatillisen työn ja työtaistelujen organisatorisena ohjaajana.
5) Työnantajien järjestämiä valkoisia työväenjärjestöjä vastaan (eräissä satamissa, sahoilla ym.) on käytävä voimakasta joukkotaistelua paljastamalla nämä »vapaat» järjestöt työnantajien orjajärjestöiksi. On pyrittävä saamaan yhteyksiä niissä oleviin työläisiin koettamalla heitä taloudellisten kysymysten pohjalla vetää taisteluun elinehtojensa puolesta. Milloin on tarkoituksenmukaista, voidaan joitakin varmoja tovereita komentaa tekemään työtä näiden järjestöjen sisällä.
Suhtautumisessa entisiin rikkureihin ja Karjalan pakolaisiin on otettava huomioon, että nykyinen pulatila on saanut monet heistä näkemään asemansa kurjuuden ja rikkomuksensa työväenluokkaa vastaan. Heitä on osattava oikein lähestyä ja pyrittävä vetämään heitä työväen yhteisiin taisteluihin.
6) Vallankumouksellisen ammatillisen liikkeen on aktiivisesti osallistuttava työväenluokan yleiseen vallankumoukselliseen joukkotaisteluun, erikoisesti sodanvastaiseen joukkotyöhön ja kaikkiin yleisiin kamppailuihin.
7) On otettava huomioon, että vallankumouksellisen ammatillisen liikkeen toiminnan aktivisoituessa ja työläisten joukkotaistelun kehittyessä tulee porvariston fasistinen hyökkäys ammatillista liikettä vastaan edelleen kärjistymään. Sen vuoksi on ammatillisen liikkeen julkisten toimintaoikeuksien puolesta käytävää taistelua tehostettava ja kehitettävä se joukkotaisteluksi.
8) Aivan eri tavalla kuin tähän asti on puolueen ylhäältä alas asti kiinnitettävä huomiota ammatillisen liikkeen avustamiseen, konkreettiseen johtamiseen työpaikka- ja oppositioryhmästä ammatilliseen keskukseen saakka. Järjestetyn ripeän fraktiotoiminnan avulla toteutettava siinä asianomaisten puolue-elimien ja jäsenien vastuunalaisuus ja kontrolli. Erikoisesti on ponnistettava rohkean oma-alotteisuuden ja toiminnallisuuden kehittämiseen. Teknillisessä työssä on saatava aikaan perusteellinen parannus.
Erikoisen ammatillisen liikkeen aktiivin kouluuttamiseen on ryhdyttävä opiskeluryhmien ja opastus- ja neuvottelutilaisuuksien järjestämisen avulla. LB:n ja PB:n on pidettävä huolta opiskeluohjelmien ja muun oloihin sopivan opiskeluainehiston hankkimisesta.
1) Vaikka liitolla on kuluneena aikana joukkotyössään pientä edistystä taloudellisten taistelukysymysten ajamisessa (liikehtimiset varatyömailla Helsingissä, Lahdessa ja Ykspihlajassa) ja eräiden katuesiintymisten järjestämisessä (XVIII kansainvälisenä nuorisopäivänä, esiintymiset poliittisten vankien nälkälakon yhteydessä), niin nuorisoliiton työssä kokonaisuudessaan on hälyyttävä repeämä. Tämän repeämän tekee entistäänkin vaarallisemmaksi luokkataistelutilanteen jatkuva kärjistyminen ja yhä laajemmalle ulottuvan sodan vaara. Liitto on kärsinyt viime syksyn ja kevään kuluessa raskaita tappioita ohranaiskujen takia. Ne ovat osaltaan aiheuttaneet suoranaista pysähdystäkin vähäksi alkaa liiton työssä. Todellista käännettä liiton kehittämiseksi työtätekevän nuorison taistelujärjestöksi ei ole saavutettu.
2) SKNL ei ole kohonnut työtätekevän nuorison taisteluiden johtajaksi. Sen joukkotyö on heikkoa, erittäinkin työ nuorison tärkeimpien kerrosten keskuudessa suurilla työpaikoilla, työttömien, maaseudun työtätekevien sekä vastustajain järjestöihin kuuluvien työläisnuorisojoukkojen keskuudessa, heidän jokapäiväisten elinkysymystensä ajamisessa. Huolimatta työläisnuorison ja maalaisnuorison suuresta tyytymättömyydestä oloihinsa, ei liitto ole kyennyt nostattamaan nuorison joukkotaisteluita elinehtojensa puolesta. Heikosta työstä työpaikoilla, erityisesti suurissa tehtaissa johtuu heikko yhteys työläisnuorison ratkaisevaan osaan. Nuoren jäsenistön kokemattomuus ja heikko poliittinen taso, liiton perustehtävien ymmärtämättömyys, oikeisto-opportunistinen toimettomuus ja uskon puute vallankumouksellisen jonkkotyön tekemisen mahdollisuuteen sekä toiselta puolen »vasemmistolaiset» odotusmlelialat, joilla kierretään jokapäiväinen joukkotyö, heikko taistelu oikean konspiration puolesta ja provokatiota vastaan, — ne ovat pääesteet nuorisoliiton eteenpäinmenon tiellä. Liiton johdolla toimivan vähälukuisen pioneerijärjestön työ on entisestään heikentynyt. Sodanvastaisessa taistelussa, taloudellisessa taistelutoiminnassa, työssä maaseudulla ym. ei työn tila vähääkään vastaa tilanteen asettamia vaatimuksia. Tästä on liiton johtoelinten rinnalla vastuussa puolue, joka ei riittävästi ole poliittisesti ja organisatoorisesti ohjannut liiton työtä.
1) Kapitalistien suurhyökkäys on erityisen ankarasti kohdistunut työtätekevään nuorisoon. Työläisnuorison palkat on painettu alle nälkärajan. Nuoria erotetaan ensi vuorossa työpaikoilta, oppilaat joutuvat oppiajan päätyttyä työstä pois tai siirretään toiseen ammatti- tai aputyöhön pienemmälle palkalle. Kouluista pääsevän nuorison suuri joukko ei saa työtä. Työtön nuoriso asetetaan töiden saantiin ja avustukseen nähden viimeiselle tilalle. Käyttäen hyväkseen työttömyyttä riistää porvaristo nuorisoa räikeästi mm. ammattitaidon kohottamisen varjolla järjestettyjen kurssien kautta. Sosfasistit suunnitelevat yhdessä porvariston kanssa erikoisia pakkotyösiirtoloita maatalouden alalla, Saksan fasistien malliin, riistääkseen nuorten työläisten taisteluvapauden ja käyttääkseen heitä maatyöväen palkkojen polkijoina. Vuosiorjuudessa elävän maatyöläisnuorison palkka- ja asunto-olot ovat entistä kurjemmat. Suuri työttömyys koskee myös köyhää, talonpoikaisnuorisoa, jolta on ansiotyöt riistetty ja jota uhkaa joka päivä kotikonnun menetys.
a) Työssäolevain, oppilaiden ja työttömän nuorison yhteinen taistelu on suunnattava nuorison palkkojen alentamisia ja työstä eroittamisia vastaan, tilistä ja omaisuudesta otettavaa veroryöstöä vastaan ja pakkotöitä vastaan kaikissa eri muodoissa (soppatyöt, kunnan työlaitokset, työsiirtolahanke).
b) Liiton ensimmäisiksi tukikohdiksi on saatava suuret työpaikat. Siellä olevan nuorison taistelut on ensi kädessä suunnattava palkkojen alentamista vastaan, palkkojen korotuksen puolesta, vaadittava samasta työstä sama palkka ijästä ja sukupuolesta riippumatta. On noustava taisteluun työpäivän pidentämistä, näännyttävää työvauhtia ja pomojen mielivaltaa vastaan, 6-tuntisen työpäivän puolesta nuorille. Työmaasolun on kullakin työpaikalla tartuttava jokaiseen työläisnuoria kuohuttavaan kysymykseen, jonka pohjalla on lähdettävä taistelua järjestämään. Oppilaille on vaadittava työpaikan turvaamista oppiajan päätyttyä omalla alallaan, oppiajan laskemista työaikaan ja täyden palkan maksamista. On taisteltava poliittisen ja taloudellisen järjestäytymisen ja palkkaliikkeisiin osanoton puolesta, huolimatta oppisopimuksessa olevasta kiellosta.
c) Työtön nuoriso on nostatettava taisteluun: kaikkia työläisiä käsittävän valtion ja työnantajain kustannuksella tapahtuvan työttömyysavustuksen puolesta, ammattikurssien, työtupien ym. varjolla harjoitettavaa työttömän nuorison orjuutusta ja riistoa vastaan, vaatien järjestettäväksi nuorisolle sopivia töitä samoilla palkoilla kuin vastaavissa töissä v. 1928. On estettävä nuorten työläisten häädöt asunnoistaan vaatien vuokrarahaa ilman takaisinmaksuvelvollisuutta, ruokaa, vaatteita ja raha-avustusta työttömyyden ensi päivistä lähtien.
d) Maatyöläisnuoriso ja köyhä talonpoikaisnuoriso on järjestettävä ja johdettava taisteluun palkkain alentamisia vastaan, vaatien sopivien, kunnollisesti palkattujen töiden järjestämistä ja työttömyysavustusta myöskin maaseudun nuorille työttömille. Maatyöläisnuoriso on mobilisoitava vuosisitoumuksia ja mahapalkkajärjestelmää vastaan, taisteluun asunto-olojen parantamisen puolesta. Se on vedettävä tukemaan ja johtamaan työtätekevän talonpoikaisnuorison taistelua pakkohuutokauppoja ja muita ryöstöjä vastaan, vaadittava omalla työllään eläviltä talonpojilta ryöstetyt maat luovutettavaksi takaisin sekä maattomien ja vähämaisten maantarpeen tyydyttämistä pakkoluovuttamalla suurtilallisten, tukkiyhtiöiden, pappilain maat ilman mitään korvausta näille.
2) Työläisnuorison elinkamppailu on yhdistettävä taisteluun fasistista valtakomentoa, työläisnuorison valtiollista sortoa, järjestäytymis- ja kokoontumisvapauden ryöstöä, joukko vangitsemisia, vankilarääkkäyksiä ja työnantajain harjoittamaa työmaaterroria vastaan.
Nuorisossa ilmenevää tyytymättömyyttä yrittävät vastustajat demagogiallaan estää puhkeamasta vallankumouksellisiksi teoiksi ja toiselta puolen lupauksilla ja uskottelulla rauhoittaa tyytymättömiä, toiselta puolen fasistisella terrorilla koettaen murtaa työläisnuorison vastarinnan. Meidän on paljastettava fasistien toimet, heidän kiihkoisänmaallinen yllytyksensä ja usein jyrkkäsanainen yhteiskunnallinen demagogiansa (puheet »taistelusta» kansainvälistä pankki- ja koronkiskuripääomaa vastaan ym), jolla he peittävät todelliset tarkoituksensa ja vetävät työtätekevää nuorisoakin fasistisiin järjestöihinsä.
3) Sosialifasistiset nuorisojohtajat (Sundström, Mauri Ryömä, Huhta ym.) ovat kuitenkin kavalimpia ja sen vuoksi vaarallisimpia fasistisen komennon puolustajia. Jyrkkäsanaisilla puheilla (työväen diktatuurista, tinkimättömästä luokkataistelusta, suunnitelmataloudesta, demagoginen »vaatimusohjelma» nuorille työttömille ym.), he ovat onnistuneet vetämään mukanaan huomattavia työläisnuorisojoukkoja. Työtätekevälle nuorisolle on heidän petollinen toimintansa konkreettisin esimerkein paljastettava. On osotettava, miten he käytännössä puolustavat nykyistä fasistikomentoa selittämällä sitä »kansanvallaksi», hyväksymällä täysin ja toteuttamalla sosdem puolueen politiikan, joka puolue on julistanut olevansa valmis yhteisrintamaan »kansanvaltaisen porvariston» (»laillisten» fasistien), muttei kommunistien, se on vallankumouksellisten työläisten kanssa. Heidän mainostamansa suunnitelmatalous on paljastettava välineeksi, jolla he pyrkivät estämään taistelua sosialistisen suunnitelmatalouden puolesta, selittäen amerikkalaisen monopolikapitalismin kontrolloiman valtiokapitalismin todelliseksi suunnitelmataloudeksi ja osallistuen sodan valmisteluihin neuvostomaata vastaan. Kohta kohdalta on meidän valistustyössämme paljastettava sosdemien »työttömän nuorison vaatimusohjelman» kapitalismia tukeva luonne (työsiirtolahanke) ja heidän esittämiensä taistelukeinojen tehottomuus (kehotus sosdem eduskuntaryhmälle ajaa näitä kysymyksiä).
Taisteluunsa fasistikomentoa vastaan on nuorisoliiton vedettävä työtätekevän nuorison, varsinkin sosdem nuorison joukkoja mukaan vakuuttaen heidät yhteisen taistelun välttämättömyydestä. Taistelua valtiollisten oikeuksien puolesta on käytävä taisteluna kokoontumis-, mielenosoitus- ym. oikeuksien valtaamiseksi joukkovoimalla, taisteluna kadusta, joukkopuolustautumisena poliisi- ja ohranavaltaa vastaan vetäen liiton kautta työtätekevän nuorison suuria joukkoja iskuryhmiin. Siten on toteutettava puolueen tunnus: kova kovaa vastaan!
4) Taistelussa ennenkaikkea Neuvostoliittoa vastaan tähdättyä imperialistista sotaa vastaan on paljastettava jokainen porvariston varustelutoimenpide työpaikoilla, varatöissä ym. ja opittava se työ yhdistämään taisteluun jokapäiväisten osa vaatimusten puolesta. On tehtävä selväksi, että imperialistinen sota on ensikädessä tähdätty työtätekeviä vastaan ja tuo heille raskaimmat kärsimykset. Tekemällä tunnetuksi Neuvostoliiton nuorison oloja, sen taloudellisen aseman jatkuvaa nousua (rajattomia opiskelumahdollisuuksia, nuorisotyön suojelua, laki 6-tunnin työpäivästä alle 18 vuotiaille, 4 viikon kesäloma, oppiajan lukeminen työaikaan täydellä palkalla ym.), Neuvostoliiton esimerkin mukaan osottaen Suomen työtätekevälle nuorisolle vallankumouksellisen ulospääsyn tie ulos pulasta ja mobilisoiden työtätekevää nuorisoa puolustamaan Neuvostoliittoa. Tällä pohjalla on voimistutettava kansainvälistä kasvatustyötä työläisnuorison keskuudessa laajentaen sen näköpiiriä ja taistellen kansallista rajottuneisuutta vastaan.
Sotaväkeen kutsuttujen joukkovalmennuksessa on otettava lähtökohdaksi vaatimukset taloudellisesta avusta: työnantajan on maksettava kuukauden lomapalkka armeijaan meneville, työttömille nuorille on kunnan maksettava vastaava avustus, perhe on vapautettava veroista ja turvattava sille riittävä avustus perheenhuoltajan koko sotaväessä oloajalta. Laajoille työtätekevän nuorison joukoille on paljastettava Suomen fasistinen rosvokomento, Suomen porvariston imperialistiset pyrkimykset, armeijan luokkaluonne ja osotettava työläisnuorisolle taistelukeinot imperialistisen sodan muuttamiseksi kansalaissodaksi. Joukkovalmennuksen yhteydessä ja väreinkin armeijassa oloajalla on lujitettava työläisten ja köyhäin talonpoikain liittoa nostaen jatkuvasti esille kysymystä yhteisestä taistelusta pakkohuutokauppoja, palkanalennuksia, vero- ym. ryöstöjä vastaan. Nuorisoliittolaisten on solmittava henkilökohtaisesti yhteyksiä armeijassa olevain työläis- ja talonpoikaissotilaiden kanssa pyrkien vetämään keitä nuorisoliiton vaikutuspiiriin. Antamalla paraita voimiaan sotllasjaostoihin on nuorisoliiton voimistutettava työtä armeijassa.
On pyrittävä voimakkaasti toteuttamaan v. 1932 SKP:n KK:n täysistunnon päätöstä sodanvastaisesta taistelusta.
5) Sosialidemokraattisten nuorisojohtajain joukkovaikutuksen murtaminen ja heidän demagogiansa paljastaminen on ehtona näiden taistelukysymysten viemiselle joukkoihin. On taisteltava kaikkea sosdem nuorisoliiton aliarviointia vastaan. Jokapäiväisen taistelun kuluessa on osotettava sosdemien vastavallankumouksellisuus, mutta pystyttävä myös itse hyvin ja voitollisesti kamppailuja johtamaan. Sitä varten on nuorisoliittolaisten osallistuttava ammatillisen liikkeen toimintaan, liityttävä jäseniksi SAJ:n ja sen kautta kehitettävä nuorison taloudellisten kysymysten ajamista. On muodostettava nuorisojoukkojen yhteisrintama alhaaltakäsin elinkysymystensä puolustamiseksi, tarttuen kaikkiin esille nouseviin pienimpiinkin kysymyksiin. On vedettävä yhteiseen taisteluun kaikki työpaikan, paikkakunnan, teollisuusalan jne. nuoret puoluekantaan katsomatta, annettava heidän valita kamppailukomiteansa ja kehitettävä taistelua eteenpäin työmaakeskusteluista ja kokouksista sopivan tilanteen tullen aina lakkoon asti.
1) Käänteen aikaansaamiseksi SKNL:n työssä lankeaa SKP:lle vastuunalainen tehtävä: turvata edelläolevien tehtävien täyttäminen vahvistamalla puoluejohtoa nuorisoliitossa, järjestämällä molemminpuolinen yhteys kaikissa elimissä ja varsinkin työmaasoluissa, luovuttamalla tarpeen vaatiessa parhaita nuorisotyöhön sopivia voimiansa liitolle. Jokaiselle työpaikalle, varsinkin suuremmille, joissa on puoluesolu, on saatava sen alotteesta myös nuorisosolu. Kaikissa puoluejärjestöissä on tämän päätöksen pohjalla suoritettava puoluekeskustelu puolueen tehtävistä nuorisoliiton johtoon nähden osoittaen opportunistisille nuorisotyön aliarvioitsijoille, että nuorisotyö on osa puoluetyötä.
2) Liiton jäsenistössä on puolueen avulla murrettava pois vielä suuressa määrin ilmenevä oikeisto-opportunistinen käsitys vallankumouksellisen joukkotyön mahdottomuudesta ja käytävä ankaraa taistelua kaikkia antantumismielialoja vastaan liiton sisällä ja laajoissa työläisnuorisojoukoissa, jotka käsitykset ovat päävaarana tällä hetkellä. Samaan, joukkotyön kieltämiseen, vievät myös »vasemmisto»-lahkolaismaiset käsitykset osataistelujen tarpeettomuudesta ja yksinomaisesta lopputaistelujen odottamisesta.
3) Liiton jäsenten työ on suunnattava joukkojen keskuuteen, hankkien määrätietoisesti tukikohtia suuremmilta ja tärkeimmiltä työpaikoilta. On juurrutettava käytäntöön periaate, että vanhempien työläisten järjestöissä ja taisteluissa (SAJ, Puna-apu, palkka- ym. liikehtimiset) nostetaan jatkuvasti nuorisokysymys esille ja muodostetaan yleisten taistelukomiteain yhteyteen ja niiden johdon alle nuorison omia elimiä, joiden erikoistehtävänä on nuorisojoukkojen mobilisoiminen aktiiviseen taisteluun, mutta jotka osallistuvat myös koko k.o. järjestön työhön (nuorisoryhmät ammatillisissa järjestöissä, nuorten työttömäin komiteat).
4) Julkisten muotojen hyväksikäyttämistä silmälläpitäen on puolueen ja nuorisoliiton yhdessä muodostettava urheiluliikettä johtavia elimiä, jotka johtavat työn järjestämistä TUL:n sisällä. On kehotettava vallankumouksellisten nuorten työläisten joukkoja liittymään TUL:n järjestöihin ja käytävä taistelua ratkaisevasta vaikutuksesta palkallisten järjestöjen jäsenjoukkoihin ja paljastaen sosfasistisen johdon petollinen politiikka. Tätä tarkoitusta varten on kehitettävä näiden järjestöjen sisällä voimakas fraktiotoiminta. Niissä tapauksissa, jolloin porvarillisen urheiluliiton maaseutuseuroissa ja porvarillisissa nuorisoseuroissa on huomattavampia työtätekevän nuorison joukkoja, on liiton jäsentensä kautta järjestettävä siellä toimintaa pyrkien vetämään nuorisoa liiton vaikutuspiiriin.
Urheilujärjestöjen rinnalla on käytettävä hyväksi muita mitä erilaisimpia julkisia muotoja pitäen päämääränä niiden muodostamista ensikädessä suurempien työpaikkojen nuorten työläisten keskuuteen, kehittäen työläisnuorison kulttuuri- ja valistustyötä, toimeenpannen retkeilyjä ja käyttäen niitä oikean luokkakasvatuksen hyväksi.
5) Liitossa on otettava käytäntöön uusia työtapoja. Erikoisesti on työmaasolujen toiminnan valvontaa ja ohjausta tehostettava ylempien elimien taholta. On kasvatettava taistelussa nuorisoliittolaishenkeä ja yksilöllisen vastuun tuntoa ottamalla käytäntöön kaikissa elimissä työsuunnitelmat 2–3 kk. varten, asettaen kiinteitä tehtäviä, vaatien jatkuvaa työn tarkistusta ja selostusvelvollisuutta, käyden toverillista, mutta lujaa arvostelua kunkin tehtävän täyttämisestä. Jäseniä on kasvatettava liittokuriin, joka on edellytyksenä annettujen tehtävien tarmokkaalle täyttämiselle. Nuorisotyön johtaminen ei saa käydä komentamalla, vaan kysymysten asiallisen selvittämisen kautta, pyrkien kohottamaan jäsenten oma-alotteisuutta. Työnjako on saatava aikaan edistämään parempaa konspiratiota liitossa. Puolueen on iskutehtävänään siirrettävä mahdollisimman nopeasti maanalaisen työn kokemuksia nuorisoliitolle.
6) Pioneerityön käyntiin saattamiseksi on nuorisoliittolaisista valittava ja kouluutettava pioneerityölle johtajia, jotka nostattavat lasten taistelua kouluissa opettajien mielivaltaa ja lahtarien agitatiota vastaan (vaatimus ilmaisista koulutarpeista, vaate- ja ruoka-avustuksesta, ym.). Tässä on käytettävä hyväksi mitä erilaisimpia julkisia työ- ja järjestömuotoja. Toiminnan perustaksi on saatava koulut ja sellaiset työpaikat, joissa on lapsityövoimaa (pikatoimistot, sanomalehtipojat, kengänkiillottajat, ammattikurssit ym.). Vanhempien puoluejäsenten velvollisuus on lähettää lapsensa pioneerijärjestöihin.
7) Liiton jäsenten opiskelu on yhdistettävä välittömästi palvelemaan taistelutoiminnassa esiintulevien kysymysten periaatteellista selvittelyä. On tutustuttava vastustajain tavallisimpiin väitteisiin ja annettava niihin kommunistinen vastaus.
Nuorisoliittolaisten opiskelun rinnalla on perustettava laajempia opiskeluryhmiä, joihin on vedettävä suuremmassa määrässä liittoon kuulumatonta työläisnuorisoa, sijottaen liiton jäseniä ohjaajiksi.
Nuorisoliittolaisten opiskelua ja näiden laajempien ryhmien opiskelua varten on liiton KK:n puolueen avulla valmistettava sopivia opiskelusuunnitelmia.
Uusia kaatereita on vedettävä esiin työpaikkasoluista sekä myös koetelluista entisen julkisen nuorisoliikkeen kouluuttamista voimista. Heidän työtottumuksensa lisäämiseksi on järjestettävä eri työntekijäin ryhmien neuvotteluja kokemusten vaihtoa varten.
8) Näiden tehtäväin toimeenpano liitossa edellyttää täydellistä käännettä joukkotyöhön. KNL on puolueen apujärjestö työssä nuorisojoukkojen keskuudessa. Liiton tinkimättömänä tehtävänä on, johtaen nuorison omaa taistelua, kasvattaa siinä luottamusta puolueeseen, armotonta luokkavihaa ja taisteluhenkeä porvariston väkivaltajärjestelmää vastaan. Tämä tehtävä voidaan toteuttaa ainoastaan nuorisojoukoissa tehtävän kommunistisen joukkotyön pohjalla. Puolueen KK:n täysistunto korostaa erikoisesti puoluejärjestöjen poliittista vastuuta tämän käänteen suorittamisessa ja vaatii kaikkia puoluejärjestöjä asettamaan itselleen konkreettiset tehtävät puoluejohdon toteuttamiseksi nuorisoliitossa.
Kapitalistisen järjestelmän nykyinen talouspula on kohdistanut ruhjovasti myös pikkuporvarillisiin kerroksiin, käsityöläisiin ja pikkuliikemiehiin, virkailijoihin ja kapitalististen yritysten palveluskuntalaisiin sekä teknilliseen henkilökuntaan, vapaan ammatin harjoittajiin, opettajiin, opiskelevaan nuorisoon yms. ilmeten työttömyytenä, palkkain alennuksina, tulojen menetyksenä, yleensä elintason tuntuvana alenemisena, pakkona kieltäytyä kulttuuritarpeiden tyydyttämisestä, asuntokurjuutena, jopa suoranaisena nälkänäkin. Tästä on seurauksena tyytymättömyyden kasvaminen niiden keskuudessa: oppositiomielialat, hajaannusilmiöt vanhoissa puolueissa, porvarillisissa järjestöissä ja suojeluskuntalaisten keskuudessa sekä uusien teiden etsiminen, pelastuksen hakeminen. Tämä keskikerroksen kriisi ilmenee myös sekasortona aatteellisella alalla, epäluottamuksena vanhoihin arvoihin, uusien suuntien etsimisenä poliittisella ja sivistyselämän alalla, tieteessä, taiteessa, kirjallisuudessa.
Tätä tilannetta käyttää hyväkseen suurporvaristo, värvätäkseen erikoisten asiamiestensä kautta näitä pikkuporvarillisten kerrosten tyytymättömiä aineksia fasistisiin järjestöihin taistelemaan vallankumouksellista työväenluokkaa ja elinehtojensa puolesta liikehtivää talonpoikaisia ym. fasistikomentoon tyytymättömiä, erikoisesti kommunistista puoluetta vastaan. V. 1930 onnistui suurporvaristo saamaan pikkuporvarillisista kerroksista varsin laajaa kannatusta fasistiselle hyökkäykselleen ja yhä tarvitsee se näiden kerrosten apua toteuttaakseen edelleen fasistidiktatuurinsa kiristämissuunnitelmia, pyrkiessään voittamaan ne vaikeudet, joita sen eteen astuu kriisin terävöityessä ja työväen sekä talonpoikain ym. pikkuporvarillisten ainesten tyytymättömyyden ilmausten ja taisteluiden kehittyessä sekä ristiriitojen kärjistyessä fasistirintaman sisällä.
Se vaara, mikä tämän kautta työväenluokkaa uhkaa, on tehtävä sille selväksi ja samalla osoitettava, että erityisesti nyt on tarpeen oikea suhtautuminen näihin kerroksiin. Niitä on lähestyttävä ja voitettava niistä liittolaisia tai ainakin irroitettava niitä suurporvariston vaikutuksesta, jota tämä toteuttaa niin hyvin erikoisten fasistijärjestöjen kuin sosialidemokraattisten johtajainkin välityksellä. Että pikkuporvarillisissa kerroksissa on aineksia, joiden asettuminen suurpääomaa ja fasismia vastaan on mahdollinen, siitä on muista maista kyllin esimerkkejä. Ja on sellaisen mahdollisuuden merkkejä meillä Suomessakin.
Kun näitä pikkuporvarillisten kerrosten tyytymättömiä aineksia ei voida enää entisillä keinoilla saada kannattamaan fasistidiktatuuria, on fasistien taholta ryhdytty lisäämään yhteiskunnallista demagogiaa. Lapualaislehdissä julaistaan yhä taajemmin kirjoituksia, joissa räikeästi kuvataan välikerrosten, talonpoikain ja pikkuporvariston, työväenkin hätää sekä esitetään puoskarikeinoja sen poistamiseksi. On myös esiintynyt uusiakin järjestöjä (kansallissosialistit, iskumiehet ym.), jotka siihen tapaan kuin Hitler ennen valtaantuloaan, puhuvat suurkapitalismia vastaan ja esittävät muka »sosialistisia» (pääasiassa valtiokapitalistisia), jopa muka »vallankumouksellisia» (valta pois suurporvaristolta!) ohjelmia, tällä petkutuskeinolla pitääkseen tyytymättömiä yhä edelleen suurporvariston talutusnuorassa, auttamassa fasistidiktatuurin kiristämistä. Vaikka näillä kansallissosialistisilla ryhmillä ei vielä olekaan ollut suurempaa joukkokannatusta, ei niihin ole suhtauduttava välinpitämättömästi, sillä niiden vaikutus kasvaa, vaan on viipymättä alettava niiden paljastaminen ja taistelu niitä vastaan.
Pikkuporvarillisia kerroksia agiteeraa suurporvaristo erikoisesti kansalliskiihkon avulla. Viime aikoina on huomattavasti voimistunut nationalistinen kiihoitus Neuvostoliittoa vastaan, imperialististen sodanvalmistelujen edistämiseksi (parjauskamppailu, »suur-Suomi»-kiihoitus, Karjalan valloittamispuuhat yms). Nationalistinen kiihoitus esiintyy myös aitosuomalaisuuden vahvistumisena erikoisesti opiskelevan nuorison, yleensä sivistyneistön ja myös laajempien pikkuporvarillisten ja talonpoikaispiirien keskuudessa, ilmeten tässä taistelua virka- ja toimipaikoista (mm. yliopiston suomalaistuttaminen) ja merkiten se v. 1930 julistetun »kansallisen rauhan» rikkoutumista ja ristiriitojen kärjistymistä porvarillisen rintaman sisällä. On osaltaan meidän heikon työmme syytä kansallisuuskysymyksessä se, että sosialidemokratia on onnistunut saamaan lisää kannatusta ruotsalaisseuduilta. Kaikki tämä kehottaa puoluettamme erikoisesti vahvistamaan työtä nationalistista kiihoitusta vastaan, niin hyvin venäläisvastaista sotakiihoitusta kuin aitosuomalaisuuttakin vastaan.
Sosialidemokraatitkin ovat viime aikoina alkaneet yhä enemmän kiinnittää huomiota pikkuporvarillisiin piireihin ja ovatkin ne saaneet sieltä kannattajia, uskotellen todella taistelevansa poliittista ja kulttuuritaantumusta vastaan, kapitalistisia suurriistäjiä ja fasismia vastaan, vähäväkisten etujen puolesta. Me olemme näille kerroksille vain hyvin puutteellisesti paljastaneet tätä sosdem johtajain demagogiaa, osoittaneet, kninka niillä ei ole sosdem johtajilta mitään hyvää odotettavissa.
Puolueemme on kyllä pannut jonkun verran huomiota näihin kerroksiin. Niiden keskuudessa tehtävästä työstä on mainintoja päätöslausunnoissa, siitä on kirjoitettu lehdissä, mutta käytännössä on näitä päätöksiä hyvin vähän toteutettu. Nyt täytyy tässä suhteessa ryhtyä tarmokkaaseen toimintaan. Tätä työtä ei tietenkään saa tehdä proletariaatin ja köyhän maalaisväestön keskuudessa tehtävän työn kustannuksella, vaan sen ohessa ja yhteydessä.
Toiminnassa välikerrosten keskuudessa on aina pidettävä mielessä niiden suuri horjuvaisuus ja alttius suurporvariston vaikutukselle. Meidän puoleltamme on tarpeen ymmärtävä suhtautuminen niihin. On osattava oikein edistää niiden tyytymättömyyden kehittymistä toiminnalliseksi vastarinnaksi taantumusvaltoja vastaan ja sitä tietä vedettävä niitä työväen kanssa yhteiseen taisteluun. Tällöin on pidettävä mielessä, että näitä aineksia ei voiteta työväen puolelle hemmottelemalla niiden harhakäsityksiä ja heikkouksia eikä kannattamalla niiden sellaisia pyrkimyksiä, jotka vain edistäisivät niiden eristyneisyyttä työväenluokasta. Vain periaatteellisesti luja politiikka on tässäkin paras. Siinä voidaan saavuttaa tuloksia vain sitä mukaa kuin vahvistuu työväenluokan joukkoliike, joka vetää mukaansa myös keskikerroksia, rohkaisee niitä, antaa voitonvarmuutta.
Lähimmät tehtävät tällä alalla:
1) On lähestyttävä työtätekevien pikkuporvarillisten kerrosten eri ryhmiä niiden nykyisen hätätilan, niiden jokapäiväisten tarpeiden pohjalla, osoitettava niille parannuskeinot, ennen kaikkea nostatettava ne taisteluun fasismia, kaikkea sortoa ja riistoa vastaan. On yhdistettävä niiden liikehtimiset työväen ja talonpoikain taisteluihin. Niinpä esim. esitettäessä työssäolevan työväen ja työttömäin vaatimuksia työnantajille tai hallitukselle on otettava huomioon myös lähellä olevien palveluskuntalaisten oikeutetut vaatimukset ja siten vedettävä niitä mukaan taisteluun.
2) On selvitettävä fasististen ryhmien todellinen olemus, paljastettava ne, demagogisista puheistaan huolimatta, suurporvariston omaksi hyväkseen järjestämiksi puuhiksi, joista ei ole mukaan narratuille palveluskuntalaisille, sivistyneistöön ym. keskikerroksiin kuuluville kerrassaan minkäänlaista hyötyä, vaan ainoastaan lisättyä puutetta ja kurjuutta. Samanlaista paljastustyötä on tehtävä suojeluskuntiinkin nähden osottaen, että porvarillisten puolueiden n.s. laillisuusrintamankin tarkoituksena on vain paremmin peittää suojeluskuntiin vedetyiltä pikkuporvarillisilta aineksilta sitä, että suojeluskunnat ovat suurporvariston työtätekeviä vastaan aikaansaama taantumusjärjestö, josta on erottava pois.
3) On osotettava, että pikkuporvarillisilla kerroksilla ei myöskään ole mitään syytä etsiä apua sosdem puolueelta. Sosdem johtajat on paljastettava suurpääoman kätyreiksi niiden tuoreiden tekojen perusteella. On osotettava niiden puheet muka taistelusta kapitalistista riistoa ja fasistista taantumusta vastaan valheeksi, paljastettava niiden »sosialismi» todellisen sosialismin irvikuvaksi.
4) On vedettävä välikerrokset mukaan sodanvastaiseen taisteluun, paljastaen Suomen porvariston osallisuus maailman suurimperialistien taantumuksellisen sodan valmisteluissa Neuvostoliittoa vastaan, samoin kuin Suomen suurporvariston omat imperialistiset pyyteet (Karjalan luonnonrikkauksien ja teollisuuslaitosten rosvoamishalu). On osotettava, että Suomen kansalle ei tällainen sota voi tuottaa muuta kuin mittaamattomia kärsimyksiä. Erikoinen huomio on pantava työhön pikkuporvarillisten piirien naisten keskuudessa, joita suurporvaristo yhä enemmän käyttää sodan valmisteluissa (naisten työ sotateollisuudessa, Lotat). — Pikkuporvarillisissa piireissä esiintyville sodan vastustajille on osotettava, että pasifitisilla rauhanhaaveiluilla ja passiivisella vastalausetoiminnalla ei voida imperialistista sotaa vastustaa, vaan on sodan lietsojia ja valmistajia vastaan nostettava laaja ja voimakas kansanliike vallankumouksellisen proletariaatin johdolla. On selostettava neuvostohallituksen rauhanpolitiikkaa vastakohtana imperialistien sotapolitiikalle. Suomen pikkuporvarilliset militarismin ja imperialistisen sodan vastustajat on saatettava yhtymään kansainväliseen taisteluun imperialistista sotaa vastaan.
5) Tärkeänä osana taistelussa nationalismia vastaan on laaja selvitystyö, jonka kautta tehdään tunnetuksi Neuvostoliiton saavutuksia taloudellisen ja sivistyksellisen rakennustyön alalla, asettaen siellä tapahtuva edistys kapitalistisen maailman rappiota ja taantumusta vastaan. Mm. Neuvosto-Karjalan esimerkillä on osotettava, kuinka leniniläisen kansallisuuspolitiikan avulla on saatu suuria saavutuksia aineellisen ja henkisen kulttuurin alalla ja täten todistettava, ettei Karjalan kansa suinkaan tarvitse valkoisen Suomen apua, vaan on päinvastoin Suomessakin saatava aikaan työväen ja talonpoikain tasavalta, joka takaa aineellisen ja aatteellisen edistyksen sosialismin pohjalla.
6) Vakavaa selvitystyötä on tehtävä pikkuporvarillisten naisten keskuudessa, jotka joko työssä käyvinä (konttoristeina, virasto- ja kauppa-apulaisina, ym. palkkalaisina) tahi perheenemäntinä tuntevat raskaana kriisin painon. Heille on todistettava, kuinka heidän ja heidän perheidensä asema ei siitä parane, että he toimivat Martta-yhdistyksissä ym. porvariston järjestöissä, uskonnollisissa seuroissa yms, jopa houkutelevat sinne työläisnaisiakin. Heihin on niin vaikutettava, että he nousevat noiden järjestöjen johtoa vastaan, eroavat sieltä ja ryhtyvät taisteluun liitossa työläisnaisten, koko työväenluokan kanssa. Tätä työtä on tehtävä osuuskunnissa, raittiusseuroissa, koulukokouksissa, käsiteltäessä prostitutionikysymystä, rikollisuuden lisääntymistä, naapurikeskusteluissa yms., korostaen erityisesti sitä, että asiat yhä huononevat niin kauan kuin suurporvarit saavat hallita ja rosvota. Erityisesti on naisten keskuudessa tehtävä uskonnonvastaista työtä, paljastaen kirkon ym. uskonnollisten järjestöjen osuus kansan pimittäjänä näkemästä totuutta, todellista syytä hätäänsä.
7) Opiskelevaan nuorisoon, koululaisiin, teknillisiin opiskelijoihin ja ylioppilaihin on nuorisoliiton päästävä vaikuttamaan, osottaen kuinka vallitseva järjestelmä yhä supistaa opiskelumahdollisuuksia, nimenomaan köyheimmltä, ja kuinka heidän on vaikea, usein mahdoton saada sitä työtä, mihin ovat suurella työllä, uhrauksilla ja velkaantumalla hankkineet pätevyyden, samoin kuin muutakaan työtä, vaan joutuvat lisäämään työttömäin armeijaa. Vertauskohtana on osotettava, että samalla kun kapitalististen maiden nuorison tulevaisuus käy yhä pimeämmäksi, kasvaa sosialistisessa Neuvostoliitossa joka vuosi opiskelijain luku ja kaikki kouluutetut — velattomina — saavat työtä ammattivalmennuksensa mukaan, ja yleensä kohoaa työtätekevän nuorison elintaso kaupungissa ja maalla.
8) On selvästi paljastettava Suomessa, kuten koko kapitalistisessa maailmassa riehuva ja yhä synkkenevä kulttuuritaantumus (tieteen ja taiteen rappio, sivistysmäärärahain pienentäminen, ruumiinrangaistuksen käytäntöönotto, uskonnollinen pimentolaisuus) sekä nostatettava taistelua sitä vastaan. Erikoisesti on huomio kiinnitettävä niihin rehellisiin sivistyneistön piireihin, kirjailijoihin, taiteilijoihin, opettajiin ja opiskelevaan nuorisoon, jotka jo alkavat etsiä ulospääsyä kulttuurikriisistä. Niitä on tuettava mm. ohjaten vallankumouksellisia työläisiä tutustumaan heidän teoksiinsa ja kannattamaan heidän heikkojakin pyrkimyksiään kapitalistista taantumusta vastaan. Heihin on suhtauduttava ymmärtämyksellä, autettava heitä eteenpäin periaatteellisella, pätevällä arvostelulla, hemmottelematta heidän heikkouksiaan ja puolinaisuuksiaan, oikealla tavalla vetäen heitä leppymättömään taisteluun taantumuksellisia »kulttuurin» edustajia, suurpääoman prostituoimia tieteen ja taiteen alentajia vastaan. Suomen sivistyneistöä on kehotettava tutustumaan Neuvostoliiton kulttuurisaavutuksiin, siihen ahkeraan luomistyöhön, joka siellä on voimakkaassa vauhdissa työväenvallan, proletariaatin diktatuurin turvissa.
9) Ruotsalaisten pikkuporvarillisten kerrosten keskuudessa toimittaessa on osotettava, kuinka heitä ei aitosuomalaisten hyökkäyksiä vastaan suinkaan turvaa Ruotsalaisen Kansanpuolueen eikä sosdem johtajain politiikka, vaan ainoastaan liitto luokkatietoisen työväen kanssa kommunistien johdolla. Todistuksena on esitettävä Neuvostoliitto, jossa sadat tsaarin ennen sortamat kansat, joista useimmat olivat kaikesta kulttuurista osattomat, nyt täyttä itsemääräämisoikeutta nauttien rakentavat kulttuuriaan, muodoltaan kansallista, sisällöltään sosialistista.
10) Vastakohtana kapitalistisen maailman kulttuuritaantumukselle ja aatteelliselle sekasorrolle on esitettävä ainoa eheä, edistyksellinen maailmankatsomus, marxismi-leninismi, kommunismi, jonka johdolla on saavutettu Neuvostoliiton kulttuuriedistys ja jonka ympärille kaikessa maailmassa kerääntyvät kulttuurin parhaat esitaistelijat. Näiden yhteyteen on autettava Suomenkin rehellistä sivistyneistöä, kaikkia, jotka tahtovat työväen mukana taistella taantumusta, sotaa ja kurjuutta vastaan, kulttuuritaantumusta vastaan, sorrettujen kansanluokkien pelastuksen ja ihmiskunnan vapauden puolesta.
Se vallankumouksellinen tilanne, josta Suomen vallankumous 15 vuotta sitten nousi, oli välittömässä yhteydessä silloisen kansainvälisen tilanteen suurten maanjäristysten, imperialistisen maailmansodan ja Venäjän vallankumouksen kanssa.
Heti kun Venäjän tsaarin itsevaltius kukistui, helmikuun vallankumouksessa 1917, tunsi porvaristo Suomessa luokkavaltansa käyvän horjuvaksi ja haki kahdelta eri taholta ulkonaista tukea oman maan työväenluokkaa vastaan, toisaalta Venäjän porvariston, lähinnä sen väliaikaisen hallituksen ja toisaalta Saksan imperialismin taholta. Kun sitten Venäjällä suuri Lokakuun vallankumous Leninin puolueen johdolla pyyhkäsi pois väliaikaisen hallituksen, kukisti porvariston ja kapitalismin, nousi vallankumousliikkeen aalto heti Suomessakin korkeimmilleen ja jatkui siihen saakka, kunnes luokkavastakohtain äärimmäinen kärjistyminen ja molemminpuolinen aseistautuminen johti tammikuun lopussa 1918 luokkasotaan vallasta Suomen porvariston ja työväenluokan välillä. Suomen porvaristo huusi apua ulkomailta ja saikin Saksan imperialismilta sekä aseita että sittemmin myös sotaväkeä, samoin Ruotsista aseita, upseereja y.m. Suomen työväki taas sai apua ja aseita bolshevikeilta.
Suomen sosdem puolue ei v. 1917 ymmärtänet eikä yrittänytkään perusteellisesti arvioida kansainvälisen tilanteen ja Venäjän kumousliikkeen vaikutusta vallankumouksellisen tilanteen kehitykseen Suomessa; puoluetta oli aina suuresti vaivannut kansallinen karsinoituminen, syrjäseutumainen rajoittuneisuus ja eristyneisyys. Marxilaisuuden ideologia oli puolueessa omaksuttu pintapuolisesti. Puoluejohto kaiken aikaa jokseenkin kritiikittömästi omaksui sen kannan, mikä esiintyi Neue Zeitissa ja Kautskyn kirjoituksissa; näitä ja osaksi myös »itävaltalais-marxilaisten» kirjoituksia seurattiin, kun sitävastoin Leninin kirjoituksia ei tunnettu ja mikäli Venäjän työväenliikkeen kysymyksistä tietoja saatiin, saatiin, niitä vuoteen 1917 asti enemmän menshevistisistä kuin bolshevistisista lähteistä. Ainoastaan elävä yhteys bolshevikkien kanssa olisi voinut auttaa Suomen sosialidemokratian johtoa vapautumaan kansallisesta rajoittuneisuudestaan ja parlamentaarisesta maatumisestaan, mutta se yhteys puuttui. Tämä oli yhtenä pääsyynä siihen, että Suomen sosdem puolueen johto ei ajoissa ennen vallankumousta, ei koko vuoden 1917 kuluessa kyennyt itse näkemään eikä työväenluokalle osoittamaan vallankumouksellista perspektiiviä, vaan hapuili aina tammikuuhun 1918 asti ylipäänsä kaikkea selvää tilanteen arviointia ja perspektiiviä vailla. Suomen sosdem puolueen yhteys Venäjän bolshevikkien kanssa tosin v. 1917 kehittyi elävämmäksi, eikä Venäjän menshevikeillä, eserrillä y.m.s. ollut enää kesästä 1917 alkaen mitään menestystä heidän yrityksissään vaikuttaa Suomen sosdem eduskuntaryhmään (eritoten »valtalaki»-asiassa). Mutta Suomen sosialidemokratia ei aikanaan käsittänyt bolshevismin eikä Lokakuun vallankumouksen suuria historiallista kansainvälistä merkitystä. Se ei käsittänyt, että maailman historiassa oli nyt alkanut uusi aikakausi: kapitalismin yleisen pulan ja sosialisen vallankumouksen aikakausi. Eikä se toisaalta myöskään tehnyt itselleen ajoissa selväksi, mikä vaara Suomen vallankumousta saattoi uhata kansainvälisen imperialismin, s.o. silloin lähinnä Saksan imperialismin taholta ja miten se- aara piti yrittää nopealla toiminnalla välttää tai voittaa.
Tästä johtui ensimmäinen tärkeä opetus, minkä Suomen työväenluokka sai vuoden 1918 vallankumouksessa: kansainvälisyyden, proletaarisen internationalismin opetus. Sen täysin omaksuminen merkitsee nykyään ennen kaikkea sitä, että me, Suomen kommunistit, tunnemme ja täytämme seuraavat kolme velvoitusta:
1:ksi, on välttämättä voitettava kansallisen rajoittuneisuuden vaara. Tosin Suomen proletariaatilla on nyt todella internationalistinen, kommunistinen puolue, jota sillä 15 vuotta sitten ei ollut; mutta syrjäkuntalaisen rajottuneisuuden jätteitä on vielä paljon Suomen työväen, vieläpä kommunistienkin riveissä. Niitä on väsymättömällä työllä poiskitkettävä, kohotettava puolueen marxilais-leniniläisen ideologian tasoa ja terästettävä proletaarisen kansainvälisyyden tietoisuus eläväksi niin kommunistien kuin myös laajain työväenjoukkojen riveissä.
2:ksi, on tehtävä Suomen työväelle ja talonpojille selväksi Neuvostoliiton kansainvälinen merkitys. Sankarillisten taistelujen ja sosialistisen rakennustyön saavutusten kautta on Neuvostoliitto NKP(b):n johdolla nyt kohonnut tuhansin kerroin voimakkaammaksi kansainvälisen vallankumouksen tukipylvääksi, kuin se saattoi olla v. 1918 Suomen vallankumouksen aikana. Mutta ei riitä suinkaan, että me kommunistit tämän selviön käsitämme; meidän on kaikille Suomen työläisille ja työtätekeväin talonpoikain laajoille joukoille saatettava Neuvostoliiton sosialistisen rakennustyön suuri esimerkki elävään tietoisuuteen, kohottamaan heissä vallankumouksellista joukkoinnostusta ja uljasta, uhrautuvaisuuteen altista taisteluhalua. Sillä Suomen voittoisa vallankumous on itsensä Suomen työväen ja köyhäin talonpoikain taistelutehtävä.
3:ksi, voitettava imperialistisen sodanvaaran aliarviointi. Jos 15 vuotta sitten oli suoranainen sotatilanne maailmassa, niin on nytkin uhkaamassa ja tulossa imperialistinen maailmansota, niinhyvin imperialististen suurvaltain ja niiden vasallien sotajuonien johdosta Neuvostoliittoa vastaan kuin myös noiden suurvaltain keskinäisten ristiriitain tavattoman kärjistymisen johdosta. Valko-Suomen porvaristo, Neuvostoliittoa vihaten ja peläten, asettuen lähinnä Englannin imperialismin käskyläiseksi, mutta samalla kannattaen myös Ranskan ja Puolan imperialistien neuvostovastaisia sotajuonia, suorittaa osaltaan kiihkeitä sodanvarusteluja Neuvostoliittoa vastaan, hautoen mielessään etupäässä Karjalan anastusta. On äärettömän tärkeä saada kaikki tämä nyt selväksi Suomessa mitä laajimmille köyhälistö- ja talonpoikaisjoukoille, joilta hallitus- ja sotaherrat koettavat nuo rikolliset hankkeensa salata, voidakseen sitten äkkiarvaamatta syöstä kansan sotaan. Sen vuoksi on nyt vähäisinkin sodanvaaran aliarvioiminen voitettava ja kutsuttava joukkoja viipymättä taisteluun lahtarien sotahankkeita vastaan ja Neuvostoliiton puolustamiseksi. Sillä Neuvostoliittoa puolustaessaan Suomen köyhälistö suoranaisesti puolustaa omaa asiaansa.
1. Jos kohta Venäjän vallankumousliike v. 1917 ulottui osittain suoranaisestikin Suomeen (ennen kaikkea Suomessa olevan venäläisen sotaväen keskuuteen) ja vaikutti vallankumouksellistuttavasti Suomen työväenliikkeeseen, olivat kuitenkin Suomen sisäiset kysymykset ja tekijät päävaikuttimina vallankumouksellisen joukkoliikkeen nousuun Suomessa. Näitä oli kolme päävaikutinta:
a) Suomen proletariaatin ja porvariston välisen luokkavastakohdan suuri kärjistyminen. Tämä johtui toisaalta Suomessa jo alkaneesta monopolistisen finanssikapitalismin kehityksestä, joka voitonhimossaan pyrki sota-aikana häikäilemättömästi tiukentamaan palkkatyöväen riistoa, käyttäen hyväkseen tsaarivallan terroria työväen palkkavaatimusten estämiseksi; toisaalta taas Suomen työväenluokan itseluottamuksen kasvamista niissä lukuisissa taloudellisissa ja poliittisissa osataisteluissa, joita se oli käynyt vuosista 1904–05 lähtien ja joissa sen järjestyneisyys oli kehittynyt verrattain pitkälle. Kun sitten sotatilan terrori v. 1917 herposi, alkoi lakkoliikkeiden sarja, myöskin sellaisissa työväen kerroksissa, kuten esim. maatyöläisten keskuudessa, jotka ennen olivat jääneet kaikkein kurjimmille palkoille. Samoin kohosi myös nopeasti työväenjoukkojen poliittinen aktiivisuus ja vallankumouksellisuus.
b) Talonpoikaiskysymys: Tähän kuului ensiksikin torpparikysymys, jota eduskunta oli paikkaillut, mutta jota se ei ollut ratkaissut. Oli selvää, ettei se torppareita lainkaan tyydyttänyt, vaan heidän keskuudessaan alkoi nousta kuohuntaa. Toiseksi puoliproletaarisen tilattoman väestön kysymys, jolta kapitalismi oli riistänyt mahdollisuuden maanviljelyksen harjoittamiseen, mutta antamatta sille myöskään vakinaisen palkkatyön tilaisuutta. Ja kolmanneksi kysymys maata omistavain köyhäin pientilallisten tukalan aseman parantamisesta ja turvaamisesta.
c) Suomen itsenäisyyskysymys oli kolmas pääkysymys, joka tsaarivallan kukistuttua nousi täydessä mitassa päiväjärjestykseen ja vaati ratkaisuaan. Kerenskin hallitus piti kiinni Venäjän imperialistisista valtaoikeuksista Suomen yli, ja ainoastaan bolshevikit puolustivat Venäjällä täyden itsemääräämisoikeuden myöntämistä Suomen kansalle. Suomessa taas kansan suuri enemmistö vaati kansallista vapautta, mutta kaikki porvaripuolueet olivat vastaan aina siihen asti, kunnes Venäjän Lokakuun vallankumous tapahtui.
2. Suomen silloisen sosdem puolueen johto ajoi näissä kysymyksissä eduskunnassa v. 1917 useita oikeita, joskin puutteellisia alotteita, kuten valtalaki, 8-tunnin työpäivälaki, kunnallislakien uudistus ja julistukseen Me vaadimme sisältyvä ohjelma. Mutta se kävi tätä taistelua v. 1917 ahtaasti parlamentaarisissa puitteissa, ryhtymättä nostattamaan laajoja joukkoja eduskunnan ulkopuolella vallankumoukselliseen taisteluun. Kun Kerenski sulki Suomen eduskunnan, niin sosdem ryhmä mursi kyllä eduskunnan ovet auki, mutta ei silloinkaan vedonnut joukkoihin, vaan kääntyi heti takaisin tavanmukaisen parlamenttaarisuuden tielle. Se ei pyrkinyt vallankumoukseen. Suomen ammattijärjestön johto ja sosialidemokraattis-porvarilllnen kokoomushallitus suorastaan vastustivat lakkoja ja multa vaistovaraisesti syntyneitä joukkoliikkeitä keväällä, kesällä ja alkusyksystä 1917, eikä sosdem puolueen johto pannut tikkua ristiin niiden puolesta, eikä myöskään torpparien ja pientilallisten nostattamiseksi liikkeelle. Puoluejohto edisti kyllä silloin, joskin heikosti, punakaartien järjestämistä ja aseistamista, mutta ainoastaan jonkinlaiseksi takeeksi siltä varalta, että kävisi välttämättömäksi torjua porvariston hyökkäystä. Marraskuussa 1917, jolloin luokkavastakohdat maassa olivat kärjistyneet vallankumouksellisen kriisin pisteeseen ja työväen joukkojen taisteluhalu kohonnut korkeimmllleen, sosdem puolueen johto suorastaan pidätti, jarrutti joukkojen vallankumousliikettä: se ensin epäröi ja taipui lopulta suurlakon julistamiseen, mutta se ei lähtenyt johtamaan joukkoja vallanottoon, vaan tyhjän odotuksen jälkeen lopetti suurlakon ilman mitään tulosta tehdäkseen vieläkin yhden yrityksen eteenpäin pääsemiseksi umpikujasta parlamenttaarisen laillisuuden tietä. Vasta sitten kun tämäkin yritys osoittautui täysin turhaksi ja toivottomaksi, kun porvariston luokkasotavalmistelut esiintyivät jo kaikessa räikeydessään, päätti sosdem puolueen johto julistaa vallankumouksen maassa ja lähti kumouksellisen hallituksen, Suomen Kansanvaltuuskunnan, etunenään.
3. Suomen silloinen sosdem puolue ei ollut poliittisesti yhtenäinen, vaan hajanainen. Siinä oli kaiken aikaa ollut täysin porvarillinen, revisionistinen oikeistosiipi vähemmistöläisenä oppositiona, ja johtavana enemmistönä parlamenttaarisen luokkataistelun kantaa edustavat »siltasaarelaiset», jotka kyllä taistelivat jatkuvasti, joskin puolinaisesti, oikeistoa vastaan, mutta itse olivat vuosien 1905–07 jälkeen vuosi vuodelta juuttuneet parlamenttaarisen reformipolitiikan ja legalismin (laillisuuden) suohon, loitoten yhä kauemmaksi todellisen vallankumouksellisen marxilaisuuden kannalta. Suomen ammattijärjestön johto oli oikeistolaisten ja »sovittelijain» käsissä, työväen osuustoimintaliikkeen johto kokonaan oikeistolaisten käsissä. Maaliskuussa 1917 oikeistolaiset menivät hallitukseen yhdessä porvaripuolueiden edustajain kanssa eivätkä siltasaarelaiset nousseet taisteluun tuollaista hallitusta vastaan, vaan opportunistisesti tahtoivat eduskunnan sosdem enemmistön kautta muka kontrolleerata sen toimintaa.
Vuoden 1917 keskivaiheilta lähtien esiintyi puolueessa myös puoluejohdosta vasemmalla olevia aineksia, jotka esittivät erinäisiä vallankumouksellisempia ehdotuksia kuin siltasaarelainen johto. Mutta heidänkin vallankumouksellisuutensa oli niin heikkoa, etteivät he edes pyrkineet saamaan johtoa käsiinsä, eivät esittäneet omaa poliittista platformua, eivätkä ryhtyneet taistelemaankaan slltasaarelaisia vastaan, kuten nämäkään eivät taistelleet heitä vastaan, — käytännössä molemmat toimivat enimmäkseen käsikädessä. Näinollen sisäinen asema Suomen sosialidemokratiassa ei ollut samanlainen kuin Saksassa, missä spartakuslaiset taistelivat oppositiotaistelua kautskylaiskeskustalaisia vastaan ja keskustalaiset kävivät jo useita vuosia enemmän taistelua vasemmistoa kuin oikeistoa vastaan. Ideologiselta kannaltaan Suomen silta saarelaiset olivat kyllä kautskylaisia, mutta he eivät olleet juuriltaan irtaantuneet köyhälistön joukoista, niinkuin Saksan kautskylaiskeskustalaiset, eivätkä senvuoksi menettäneet kykyään siirtyä vallankumoukselliselle kannalle laajain työväenjoukkojen edistyvän radikalisoitumisen painosta.
Suomen silloinen sosdem puolue ei ollut poliittisesti, mutta ei myöskään organisatorisesti työväenluokan todellinen etujoukko. Puolue oli suuri, löysä joukkojärjestö, johon maan kaikki ammattiyhdistykset olivat kollektiivisesti liittyneet, ja lisäksi kuului siihen iso joukko maalaistyöväenyhdistyksiä. Puoluetoiminnan yhtenäisyys ja puoluekuri oli aivan heikkoa. Näin ollen ei puolue järjestömuotonsakaan puolesta saattanut kelvata vallankumouksellisia joukkotaisteluja johtamaan, vaan ainoastaan vaalikamppailuja käymään. Ainoa mahdollinen tie, millä tästä puolueesta olisi voinut tulla vallankumousliikkeen johtamistehtävään kelpaava puolue, olisi ollut puolueen hajottaminen kahtia, s.o. ainakin oikeiston ajaminen puolueesta pois ajoissa ennen vallankumousta, puolueen uudestijärjestäminen ja tietysti sen poliittisen linjan korjaaminen. Oikeiston erottaminen puolueesta olisi jo sinänsä kohottanut puolueen toimintakykyä; se olisi vapauttanut sen siitä poliittisesti vahingollisesta ja vaarallisesta tilasta, että puolueen yhteyden säilyminen voitiin ostaa vain tekemällä opportunistisia myönnytyksiä oikeistolle; siis siltasaarelainen johtokin olisi puolueen hajaantumisen jälkeen voinut nopeammin kehittyä vallankumoukselliseksi, jotapaitsi puolueen jäsenjoukkojen edessä olisi tällöin esiintynyt selvempänä ja jyrkempänä periaatteellinen ristiriita vallankumouksellisen ja reformistisen liikkeen välillä, se olisi jouduttanut jäsenistön kumouksellisoitumista ja olisivat taas voimakkaammin painostaneet johtoa vasemmalle. Mutta ei edes vasemmisto uskaltanut vaatia oikeiston erottamista ja puoluejohto teki kaikkensa välttääkseen puolueen hajoamisen. Tämä pyrintö oli siltasaarelaisen opportunistisuuden kulmakivi. Se tuijotti v. 1917 tulevaisuuteen pelkästään puolueen vaalivetovoiman kannalta katsoen, ja sen vuoksi siitä näytti onnettomuudelta työväen asialle, jos sosdem puolue hajoaisi kahtia. Ei kukaan Suomen sosialidemokraateista käsittänyt puolueen johtavaa osaa vallankumouksessa, ja niin olikin seurauksena, että Suomen työväen vallankumous tosiasiassa jäi kokonaan puolueen johtoa vaille. Puoluejärjestö itseasiassa hajosi alkutekijöihinsä vallankumouksen alkaessa, ainakin sen keskus- ja piirijärjestöt. Puolueen keskusjohdosta jäi jälelle vain jonkinlainen agitproposasto. Siltasaarelaiset kaaderit, yhdessä heistä vasemmalla olleiden kanssa, lähtivät miltei kaikki henkilökohtaisesti vallankumouselimiin. He olivat kaikesta opportunistisesta sosialidemokraattisuudestaan huolimatta niin läheisesti yhteenkasvaneet Suomen proletariaatin laajain joukkojen kanssa, etteivät luopuneet työväen taistelurintamalta. Lähtipä osa oikeistolaisiakin aineksia mukaan, mutta johtava osa oikeistoa jäi lahtarien puolelle, saboteeraamaan ja vehkeilemään vallankumousta vastaan.
Se historiallinen teko, että Suomen sosdem puoluejohdon jäsenet edes tammikuussa 1918 alkoivat vallankumouksen ja asettuivat sen etunenään, se ei ollut heille virheeksi, vaan ansioksi luettava. He olivat nyt lopultakin ratkaisevasti siirtyneet vallankumouksen kannalle, mutta selvä oli, etteivät he silti vielä olleet lähimainkaan vapautuneet entisestä parlamenttaarisen sosialidemokraattisuuden painolastistaan. Se haittasi heidän toimintaansa monessa suhteessa koko vallankumousajan ja aiheutti suuria virheitä ja puutteita heidän puoleltaan. Vasta vallankumouksen kovien kokemusten jälkeen ja Leninin opetuksiin tutustuttua heistä tuli kommunisteja, ja syksyllä 1918 joukko entisiä Suomen sosialidemokraatteja perusti uuden työväenpuolueen: Suomen kommunistisen puolueen.
4. Edelläolevasta on nykyään tehtävä ennen kaikkea seuraava johtopäätös:
Suomen työväen vallankumouksen historia vahvisti todeksi Leninin sanan, ettei proletaarinen vallankumous voi voittaa ilman että sen johdossa on kommunistinen puolue. Vuosina 1917–18 Suomen työväenluokalla ei ollut kommunistista puoluetta. Nyt se on! Silloisen sosdem puolueen uumenista saattoi vain puolueen hajaantumisen jälkeen ja sen jäsenistön poliittisesti uudestisyntymisen kautta syntyä kommunistinen puolue. Sen vuoksi oli silloin puolueen yhteyden suojeleminen pahinta opportunismia. Nyt on taistelu kommunistisen puolueen yhteyttä vastaan pahinta työväen vallankumouksen asian vahingoittamista. Kommunistinenkin puolue voi tehdä virheitä ja niin on SKP:kin tehnyt. (Ennen kaikkea puolueen laiminlyönnit v. 1930 fasistimullistuksen edellä ja aikana). Mutta kommunistinen puolue oikaisee virheensä ja ottaa niistä bolshevistista oppia. Tärkein edellytys Suomen köyhälistön tulevan vallankumouksen voitolle on juuri uusi puolue, kommunistinen puolueemme. Sen on Suomen työväki kalliisti hankkinut. Sen kehittäminen, puolustaminen ja vahvistaminen on Suomen jokaisen luokkatietoisen työläisen ensimmäinen vallankumouksellinen velvollisuus.
1. Koko 3-kuukautisen vallankumousajan esiintyi Suomen Kansanvaltuuskunnan ja muidenkin vallankumouksen hallituselinten toiminnassa tavaton ideolooginen takapajulle-jäänti, läpikäyvä kaksinaisuus eli ristiriitaisuus toisaalta väärän ohjelmakannan, pikkuporvarillis-vallankumouksellisen tietoisuuden ja toisaalta monien oikeasuuntaisten, proletaaris-vallankumouksellisten toimenpiteiden välillä, joihin käytännössä sittenkin johduttiin.
Suomen Kansanvaltuuskunta ei esittänyt proletaarisen, sosialistisen vallankumouksen, vaan porvarillis-kansanvaltaisen vallankumouksen ohjelmaa ja tunnuksia. Tämä oli yksi sen poliittisia päävirheitä. Sen esittämä valtiosääntöehdotus olisi v. 1904–05 voinut olla vallankumoukselliselta kannalta edistyksellinen, mutta nyt, kun Suomessa oli jo kymmenen vuotta ollut voimassa verrattain yleinen äänioikeus ja eduskuntalaitos, nyt, kun oli kysymys jo proletaarisesta vallankumouksesta, oli tuo ehdotus periaatteellisesti aivan mahdoton ja väärä. Se kuvasti vain Suomen silloisen sosialidemokratian parlamenttaaristen harhojen voimallisuutta, joita erityisesti oli vahvistanut se seikka, että Suomen sosdem puolue oli jo kerran vaaleissa voittanut enemmistön eduskuntapaikoista, ja toiseksi se seikka, ettei Suomen porvaristolla ollut vallankumoukseen asti mitään sotaväkeä eikä vi 1917 edes luotettavaa poliisiakaan.
Luonnollisesti oli Suomen vallankumouksella yhä edessä useita suuria porvarillis-kansanvaltaisen vallankumouksen tehtäviäkin loppuunvietävänä, ennen kaikkea torpparien ja mäkitupalaisten vapautus, jonka kansanvaltuuskunta kyllä julistikin voimaan. Mutta tuollaiset tehtävät saattoi proletaarinen vallankumous ohimennen viedä loppuun, ne eivät voineet määrätä vallankumouksen perusluonnetta. Kysymys olisi pitänyt asettaa selvästi ja päättävästi köyhälistön diktatuurista, kapitalismin kukistamisesta, sosialistisesta vallankumouksesta. Mutta Suomen Kansanvaltuuskunta, joka sekin epäilemättä tarkoitti avata tien sosialismia kohti, meni ohjelmassaan päin honkia. Sen päässä eli yhä se vanha, pohjaltaan reformistinen, pikkuporvarillinen harhakäsitys, että sosialismiin muka voitiin päästä yleisen äänioikeuden pohjalle rakentuvan muodollisen kansanvallan kautta, ja että maassa, missä kansanenemmistö oli talonpoikaisväestöä, ei muuta tietä sosialismiin voitu ajatellakaan. Suomen vallankumoushallitus ei lainkaan käsittänyt, että sosialismiin voitiin päästä ainoastaan työväen diktatuurin kautta. Se ei tuntenut Leninin esittämää ja II internationalen johtajain väärennyksistä puhdistamaa Marxin oppia valtiosta, eikä käsittänyt, ettei porvarillista, parlamenttaarista valtiokoneistoa voida niin parantaa, että se kelpaisi otettavaksi työväen asian palvelukseen, vaan että se on hävitettävä ja tilalle luotava työväenluokan oma valtakoneisto. Venäjällä oli jo 2–3 kuukautta ollut voimassa neuvostovalta, mutta siihen aikaan ei vielä oltu tietoisia siitä, että siinä oli syntynyt kansainvälisen työväen vallan muoto (toveri Lenin v. 1919 esitti tämän suuren ajatuksen).
2. Käytännössä kuitenkin osottautui työväen vallankumouksen virta voimakkaammaksi kuin vallankumouksen johtajain virheelliset suuntapyrinnöt. Niin johtui Suomen Kansanvaltuuskunta ja muut työväen valtaelimet käytännössä toteuttamaan toista, — oikeampaa politiikkaa, kuin ideoloogiansa ja ohjelmansa mukaista.
Ohjelmassa ei ollut tehtaiden pakkoluovutusta, mutta käytännössä niitä pakkoluovutettiin ja pantiin käyntiin vallankumoushallituksen toimesta. Yksityisiä suurtilojakin otettiin työväen hallintaan. Ohjelman mukaan piti ylipäänsä vasta eduskunnallisen lainsäädännön kautta vähitellen siirryttämän sosialististen toimenpiteiden tielle, — käytännössä pantiin sellaisia toimenpiteitä alkuun heti, vallankumouselinten määräysten perusteella.
Ohjelma ei edellyttänyt valtiollisten oikeuksien riistämistä porvaristolta. Mutta käytännössä siltä riistettiin valtiolliset oikeudet. Paperilla suunniteltiin porvarillis-kansanvaltaisen valtiokoneiston paikkailemista, eikä sen syrjäyttämistä. Mutta käytännössä johduttiin se syrjäyttämään. Ohjelma ei edellyttänyt työväen oman luokkavaltakoneiston luomista. Mutta käytännössä luotiin alku sellaiseksi koneistoksi, joskin kehittymätön, väliaikainen ja pääasiassa vain työväenjärjestöihin nojautuva (Kansanvaltuuskunta, Työväenjärjestöjen pääneuvosto, paikalliset työväenjärjestöjen eduskunnat, teollisuuskomiteat, vallankumousoikeudet, punakaartit, miliisi j.n.e.). Sanalla sanoen: käytännössä johduttiin Suomen vallankumouksessa monessa suhteessa toteuttamaan työväen diktatuuria.
Nykyään on kaikkien Suomen kommunistien velvollisuutena:
Käydä väsymätöntä taistelua eduskunnallisen kansanvaltaisuuden harhoja vastaan, joita vielä on paljon olemassa Suomen työtätekeväin kerrosten riveissä ja joita niiden keskuuteen alinomaa levittävät porvariston puolueet, varsinkin sosialifasistit. Lähtien vuoden 1917 ja 1918 historiallisista kokemuksista on osotettava, etteivät työtätekevät riistetyt luokat ikinä voi päästä vapaiksi porvarien luokkaorjuudesta eduskunnallista tietä: että proletaarisen vallankumouksen kautta on riistettävä porvaristolta ei ainoastaan aseet ja tuotantovälineet, vaan myös kaikki valtiolliset oikeudet ja mahdollisuuskin jatkaa poliittista toimintaa: ettei siis ole ajettava takaa minkäänlaista parannettua eduskunnallista kansanvaltaa, vaan saatettava voimaan työväen ja köyhän talonpoikaisväestön kansanvalta, neuvostovalta ja työväen diktatuuri sekä alettava päättävästi sosialistinen rakennustyö Suomessa. Ainoastaan tällä tiellä ja tällä selvällä ohjelmalla voidaan saavuttaa työtätekeväin, riistettyjen ja orjuutettujen luokkain yhteiskunnallinen vapaus, hyvinvointi ja kulttuurikehityksen rajaton mahdollisuus.
3. Kun Suomen Kansanvaltuuskunta poliittisesti oli itse enemmän vallankumouksen johdettavana kuin sen johtajana, oli siitä seurauksena, ettei se myöskään kyennyt mobilisoimaan taisteluun köyhälistön vallankumouksellisia joukkovoimia niin valtavasti ja nopeasti kuin olisi ollut välttämätöntä. Vallankin luokkasodan alussa, ennen rintamain muodostumista ja lujittumista, olisi rintamilla ollut mahdollista saavuttaa suuria, ehkäpä ratkaisevia tuloksia ripeällä, rohkealla ja tarmokkaalla hyökkäystaktiikalla. Vallankumoukselliset valtaelimet hajoittivat silloin liiaksi voimiaan eri hallintotehtäviin, kun olisi pitänyt keskittää kaikki voimat luokkasodan käyntiin ja sen välittömään avustamiseen.
Kieltämättä olivat vaikeudet erittäin suuret. Suomen työväellä ei ollut minkäänlaista sotakokemusta, aniharvat työläiset olivat koskaan saaneet vähintäkään sotilaallista opetusta (nekin harvat parikymmentä vuotta sitten), puhumattakaan upseerikouluutuksen saaneista. Aseita ei alussa riittänyt kuin pienelle osalle punakaartilaisista. Kaikki tämä osaltaan vaikutti punakaartin hyökkäystointen viivästymiseen alussa. Samoin sitoi voimia alussa moniaiden etelä-Suomessa olevain lahtaripesäkkeiden välttämätön puhdistaminen, kun laiminlyötiin »GPU:n» järjestäminen, jonka avulla olisi pantu todellinen vallankumousjärjestys voimaan rintaman selkäpuolella. Joka tapauksessa oli saamattomuus, voimain keskityksen puute ja ponnistusten riittämättömyys pääsyynä siihen, ettei alkuviikkoina päästy etenemään pitemmälle pohjoista kohti.
Punaisen rintaman kokoamisessa ja järjestämisessä suoritti Suomen työväki suuremmoisen työn. Muutamassa viikossa oli koko maan leveydeltä lahtareita vastassa ehkä tuhansien eri punakaartien ketju, yhteensä 80 tuhanteen mieheen nouseva vallankumouksellinen armeija. Tämä suoritus osoitti Suomen työväenluokan korkealle kehittynyttä organisatiokykyä ja valmiutta vallankumoukselliseen taisteluun. Puolustustaistelussa oli tämän armeijan voima ja kestävyys sangen suuri. Monen monia korkeasti kouluutettujen upseerien johtamia lahtarijoukkojen hyökkäyksiä se löi sankarillisesti takaisin, tuottaen niille raskaita menetyksiä. Mutta sen hyökkäysvoima sotilaallisen kokemuksen ja asiantuntevan rintamajohdon puutteessa, oli aivan riittämätön. Paremmalla poliittisellakin työllä olisi voinut suuresti nostattaa sen hyökkäysintoa ja voiton varmuutta, kuin myöskin lujittaa sen rintamakuria, jota usein haittasi punakaartilais-demokratia ja osaksi myös yksityisten kelvottomain ainesten vaikutus, kun puolue ei pitänyt huolta kunnollisten päällikköjen saamisesta kaikille punakaarteille. Paha laiminlyönti oli myöskin se, ettei valkoisten rintaman selkäpuolelle järjestetty esiintymisiä ja kapinoita, mihin Pohjolassa ja muuallakin olisi ollut edellytyksiä.
Yleensä siihen saakka, kunnes Saksan armeijan maahannousujoukot saapuivat selkäpuolelle, pysyi Suomen köyhälistön punainen rintama horjumattomana. Silloin kävi välttämättömäksi rintaman läntisillä osilla olevain joukkojen nopea vetäminen itäänpäin, Kymijoen taakse, mutta tällaista suurta manööveriä eivät punaiset joukot pystyneet suorittamaan, vaan tulivat lyödyiksi hajalle ja kärsivät tappion kautta linjan.
Tämän luokkasodan kokemuksista on Suomen työväellä ja kommunistisella puolueella tavattoman paljon oppimista vastaisuuden varalle. Niitä kokemuksia on yhä edelleen yksityiskohtaisesti tutkittava ja valaistava, mutta tärkeintä, mitä niiden johdosta on mielessä pidettävä ja terotettava, on seuraava:
1:ksi, että kapinaan on suhtauduttava taitona, jota on vakavasti ja ajoissa opittava;
2:ksi, että kapinan hetki on tarkasti ja monipuolisesti harkiten valittava, oikeata hetkeä ohipäästämättä;
3:ksi, että kapinan alussa menestys riippuu ennen kaikkea ripeästä toiminnasta, joka ei salli minuuttiakaan vitkastelemista;
4:ksi, että siitä hetkestä alkaen, kun kapina on päätetty nostaa, on hyökkäys parasta taktiikkaa ja uskallus parasta politiikkaa;
5:ksi, että kapinaa ei koskaan voita parhainkaan työväen esikaarti, jos se on eristetty laajoista joukoista eikä saa niitä nostatettua mukaan; kapinan voittaa työväenluokka suurten joukkojen voimalla, jos niitä oikein johtaa urhoollinen esikaarti, Kommunistinen puolue.
1. Suomen porvaristo paljasti v. 1918, varsinkin petomaisilla joukkoteurastuksillaan vallankumouksen tappion jälkeen, perinpohjin luokkaherruutensa lahtariluonnon. Siihen perustuva syvä luokkaviha auttaa varmaan Suomen köyhälistöä tulevassa valtataistelussa alunpitäen ryntäämään vihollisensa kimppuun mitä suurimmalla päättäväisyydellä ja iskuvoimalla. Se kokemus, minkä työväenluokka sai 15 vuotta sitten, helpoittaa nyt kommunistisen puolueen joukkotyötä. Suomen työväen joukkoja ei ole vaikea saada käsittämään, mitä on nyt voimassaoleva valtakomento, mitä on fasistinen diktatuuri, että ohjakset ovat suurporvariston käsissä, että lapualainen lahtariliike on kapitalistisen rahavallan nyrkki ja että suojeluskunnat, jotka köyhälistö tapasi vastassaan luokkasodan rintamalla vuonna 1918, ovat Suomen kapitalistien lahtarikaarteja. Sen vuoksi on Suomessa nyt täysin mahdollista, jos vain tehdään tarmokasta bolshevistisia joukkotyötä, koota työtätekevien joukkojen laajan enemmistön kannatus SKP:n aktionitunnuksille;
Lahtarihallitus kukistettava!
Työväen ja talonpoikain etujen puoltajat vankiloista vapaiksi!
Tuhottava lapualainen lahtariliike!
Suojeluskunnat hajotettava, päälliköt rangaistava, aseet luovutettava työväelle ja köyhälle talonpoikaisväelle!
2. Fasismin aatteellisena pohjana on porvariston yllyttämä kansallisuuskiihko. Sitä vastaan on käytävä väsymätöntä taistelua sekä työväen että varsinkin pikkuporvariston ja talonpoikaiston keskuudessa. On osoitettava, miten katalasti kalkki Suomen porvaripuolueet v. 1917 Kerenskin aikana, kannattivat Venäjän porvariston taistelua Suomen kansan itsemääräämisoikeutta vastaan; miten ne sitten, kun neuvostohallitus oli jo vapaaehtoisesti myöntänyt Suomelle täyden riippumattomuuden, valehtelivat Pohjanmaan talonpojille ja kaikille muillekin, värvätessään väkeä valkoiselle rintamalle, että kysymyksessä oli muka vapaustaistelu Suomen itsenäisyyden puolesta, eikä luokkasota Suomen köyhälistöä vastaan. On myös osoitettava, miten Suomen porvariston päämiehet v. 1918 häpeällisesti möivät maan Saksan imperialismille ja myöhemmin Englannin imperialismin palvelukseen. Ja nyt, jolloin kansan laajoille kurjuutta kärsiville kerroksille käy päivä päivältä yhä selvemmäksi, että Suomen porvaristo vie maan perikatoon, että finanssikapitalistiset porhot ovat itsenäistä Suomea hallitessaan niin hillittömästi sitä rosvonneet, ettei enää talouspulasta ulospääsyä näy, nyt, jolloin enin osa Suomen työväkeä, pikkuporvaristoa, maalaisköyhälistöä ja talonpoikia on sortumassa äärettömän hädän kynsiin, nyt yrittävät taas porvarit ja papit lietsoa kansallisuusklihkoa Neuvostoliittoa vastaan havitellen Karjalan anastusta, ja mättävät suunnattomia summia kansan varoja sotavarustuksiin. Tuota konnamaista sotapolitiikkaa vastaan on kaikkialla Suomessa nostettava laajoja joukkoja, julistaen SKP:n tunnuksia:
Alas sotahullut herrat! Estettävä ne syöksemästä Suomen kansan syvät rivit rikolliseen sotaseikkailuun!
Vakava ystävyys Suomen kansan ja suuren Neuvostoliiton kansain kesken voi olla — ja kerran tulee olemaan — Suomen kansan arvokkain apu ja tuki.
3. Kun pula ja kapitalistinen riisto Suomessa on viime vuosina raskaasti koskenut talonpoikaisväestöönkin, on sen keskuudessa esiintynyt laajempaa tyytymättömyyttä ja liikehtimistä kuin koskaan ennen. Vallankumouksellisen työväen on nyt kannatettava ja ohjattava talonpoikaisjoukkojen taistelua finanssipääomaa ja koko kapitalistista järjestelmää vastaan. On vaadittava, että pulaan joutuneet pienviljelijät, jotka elävät kättensä työstä, vapautetaan veronmaksusta sekä velkain suorituksesta pankeille ja koronkiskureille. On paljastettava, miten talonpoikia nyletään kapitalistisella hintapolitiikalla, vallankin osuuskapitalististen yhtymäin toimesta (Valion, Hankkijan, osuusmeijerien y.m.), joiden takana on suurpankit. On paljastettava maalaisliiton ja muidenkin talonpoikia petkuttavain puolueiden politiikka. On taisteltava talonpojan rinnalla pakkohuutokauppain estämiseksi. Vuoden 1918 kokemusten johdosta on työväen ja köyhäin talonpoikain muistettava, että he ainoastaan lujaan yhteisrintamaan keskenään liittymällä voivat voittaa porvariston, mutta elleivät he taistele käsikädessä, niin yhteinen vihollinen nielee heidät molemmatkin. Sen vuoksi SKP julistaa tunnuksen:
Työväenluokan ja pienviljelijäin yhteisrintama voimakkaaksi!
4. Porvarillinen järjestelmä tarvitsee pystyssä pysyäkseen tukikohdan myös työväenluokan keskuudessa. Suomen sosdem puolue on porvariston yhteiskunnallinen päätuki. Tämä puolue eroaa suuresti Suomen vanhastakin sosialidemokraattisesta puolueesta. Se on sosialifasistinen puolue, joka ei ikinä lähde vallankumoukseen, vaan taistelee porvarien puolella työväen vallankumousta vastaan. Sen pääjohtajat, Väinö Tanner y.m. olivat miltei kaikki jo vanhan työväenliikkeen riveissä revisionistisia porvarien kätyreitä. Nyt niistä on tullut täysiä sosialifasisteja, jotka lahtarlen eduksi hajoittivat Suomen Ammattijärjestönkin. Heitä on porvaristo käyttänyt lahtarivallan ministereinäkin. Väinö Tanner sai pari viikkoa komentaa suojeluskuntia, Kalle Heinonen hääriä sotaministerinä, Väinö Vuolijoki nuoleksia Mannerheimin saappaanpohjia jne. Mutta kaikesta tästä huolimatta nuo sosialifasistit ovat vielä olevinaan jotain parempia työväen »ystäviä» kuin muut porvarit. Ne ovatkin erityisiä työväen äänliippujen ja jäsenmaksujen ystäviä, ja näitä molempia kalastaessaan osaavat he ovelasti metkuilla ja jaaritella työväen etujen ajamisesta. Ennen kaikkea ne osaavat hämätä monia työläisiä ja pikkuporvareita sanasodallaan lapualaisia vastaan. Kaikkien Suomen porvaripuolueiden kesken on nykyään hankauksia ja torailua, — niin myöskin lapualaisten ja sosialifasistien kesken. Viimemainitut ovat jonkinlaisia keskustaporvareita, joita lapualaiset monessa asiassa halveksivat ja haukkuvat, joskus uhkailevatkin. Siis keskinäistä riitaa ja toraa niiden kesken kyllä on, mutta riita ei ole suinkaan siitä, että toinen puolustaisi kansanvaltaa ja toinen fasistista diktatuuria (niinkuin sosialifasistit väittävät). Molemmat ne puolustavat vallankumouksellista työväkeä vastaan sitä porvariston fasistista diktatuuria, mikä Suomessa nyt on voimassa. Mutta sosialifasistit tahtovat, että tämän diktatuurin puitteissa pitäisi hallita kansaa myös parlamenttaarisella oveluudella eikä hihkumalla ja riehumalla miten sattuu, josta kansan kärsivällisyys voi katketa ja porvariston diktatuuri joutua vaaraan.
Siis siitä on riita niiden kesken, millä menettelyllä porvariston diktatuuria parhaiten voidaan tukea. Mutta työväen edessä sosialifasistit hämäävät tämän kysymyksen kokonaan toiseksi, kuin muka he puolustaisivat kansanvaltaa fasismia vastaan, tahi työväen etuja taantumusta vastaan! Tätä niiden huiputusta eivät vielä läheskään kaikki Suomen työläiset näe läpi, vaan luulevat että sosialifasistien kannattaminen esim. vaaleissa on sentään »pienempi paha» kuin oikein lapualaisten emälahtarien kannattaminen. On saatava sosialidemokraattiset työläiset käsittämään, että »molempi parempi», — että toinen on parempi oveluudessa, toinen petomaisuudessa. Molemmatkin viholliset on tehtävä vaarattomiksi. Mutta sosialifasistien tekeminen vaarattomiksi on alettava siitä, että ne eristetään työläisjoukoista.,
5. Kommunistinen puolue katsoo eteenpäin, ei taaksepäin. Se ottaa menneistä vallankumouksista oppia edessä olevia vallankumoustaisteluja varten. Nyt on taas tulossa uusi vallankumousten ja sotien aika koko maailmassa. Siksi on kaikissa kapitalistisissa maissa nyt kiiruhdettava köyhälistön valmistamista edessä oleviin valtataisteluihin. Missä vähänkään vitkastellaan, siellä jäädään jälelle ja ollaan vaarassa, että suuret tapaukset yllättävät meidät valmistumattomina.
Niin kävi Suomessa vanhalle työväenliikkeelle, v. 1917–18. Ajoissa ennen vallankumousta olisi pitänyt valmistaa siihen työväenluokkaa. Ei vasta tammikuussa 1918, eikä vasta marraskuussakaan edellisenä vuonna, vaan vuonna 1916 — silloin olisi tullut alkaa mitä tarmokkain osataistelujen mobilisointi. Silloin jo työväenjoukkojen taisteluhenki nousemistaan nousi. Jos silloin olisi ollut todella bolshevistinen puolue sitä nousua auttamassa ja ohjaamassa, niin vuoden 1917 keväällä ja kesällä olisi Suomessa saatu järjestettyä suuremmoisia köyhälistön joukkoliikkeitä, joissa Suomen työväenluokka olisi niin valmistunut vallankumoukseen, että se marraskuussa olisi voinut voittaa. Silloin ei olisi valmistelussa myöhästytty.
Nyt on kysymys asetettava suunnilleen samoin. Nyt on SKP:n ja kaikkien sen järjestöjen ja jäsenten teossa näytettävä osanneensa ottaa bolshevistista oppia Suomen vanhan työväenliikkeen laiminlyönneistä vuosina 1916, 1917 ja 1918. Opportunistisen jälelle jäämisen vaara on nytkin olemassa ja se selvästi nähtävä. Jokaisen kommunistin on käsitettävä, että juuri nyt, tänään, eikä vasta huomenna, on pantava täyteen käyntiin bolshevistinen joukkotyö, on järjestettävä kaikkialla maassa kommunistinen yhteys laajoihin joukkoihin, työmailla, työttömien keskuudessa, ammattijärjestöissä ja maakylissä. Kaikkialla on ohjattava joukkoja liikehtimään, esittämään vaatimuksiaan, taistelemaan jokapäiväisten etujensa puolesta ja jokapäiväistä sortoa vastaan.
Jos näin tehdään, niin silloin ei myöhästytä. Silloin on Suomen työväenluokka valveillaan. Silloin sen joukot luottamuksella seuraavat Suomen kommunistisen puolueen johtoa ja lahtarilaumain edessä julistavat pelottomasti sen tunnuksia.
Kova kovaa vastaan!
Vapaaksi rahavallan ja virkavallan kynsistä.
Suomesta on luotava työväen ja talonpoikain tasavalta!
Näin tulee vuoden 1918 vallankumouksen tappiosta se voiton porras, jolta Suomen työväenluokka SKP:n johdolla nousee valtaan.