Kansanarmeijan ja seisovan armeijan kustannuksien toisiinsa vertailemiseksi on mahdollista esittää ainoastaan vertailu Schweitzin armeijan kulunkiarviosta. Tämä maa on ainoa valtiolaitos, jolla on kehittynyt kansanpuolustusjärjestelmä (kansanmilisi). Tämä ei kuitenkaan edellytä sitä, että Schweitzissäkään olisi vielä mikään ihanne kansanpuolustus. Ensinnäkin jää melkoisen suuri osa Schweitzin nuorisosta vaille välttämätöntä ruumiin harjotusta. Voimistelunopetus ei ole tätä nykyä vielä yleinen Schweitzin kouluissa. Vuonna 1895–96 sai 158,561 oppilaasta 10–15 ikävuosien väliltä voimistelunopetusta:
| koko vuoden | 64,473 | 42,3% | |
| osan vuodesta | 75,064 | 47,7% | |
| ei lainkaan | 15,657 | 10,0% |
3,874 alakansakoulu-piiristä oli mainittuna vuonna:
| tyydyttävä voimistelukenttä | 2,802:11a = 72,8 %:illa |
| vaillinainen » | 565:llä = 14,6 %:illa |
| ei mitään voimistelukenttää | 507:llä = 13,1 %:illa |
Niistä oli:
| kaikki tarpeelliset voimisteluvälineet | 1,762:11a = 45,4 % |
| vaillinaiset » | 1,321:llä = 34,1 %: |
| ei mitään voimisteluvälineitä | 791:llä = 20,5 % |
| voimistelusali | 699:llä = 18,0 % |
| ei voimistelusalia | 3,874:llä = 82,0 % |
Myöskään ei 461 ylemmästä kansakoulusta (seitsemästä koulusta puuttaa tiedot) annettu 133 koulussa määrättyä alinta määrää 60 tuntia vuodessa, voimistelunopetusta.
Yleensä lienee voimisteluopetus Schweitzin kouluissa pidemmälle edistynyt kuin Saksan kouluissa, samoin kuin kansanopetus on yleensäkin Schweitzissä korkeammalla kuin Saksassa, ja erittäinkin Preussissa. Ei kulune kovin kauvan, kun Schweitzin koko kansakoulunuoriso 10–15 ikävuosien välillä, — viimeksi mainitussa ijässä vasta päättyy kansakoulunkäynti, — nauttivat vähintäin määrätyn alimman tuntimäärän, 60 tuntia vuodessa, opetusta voimistelussa. Vuonna 1895–96 saatettiin tämä alinmäärä käytäntöön 1,811 koulussa = 33,2 %, siihen ei oltu päästy 3,638 koulussa = 66,8 %. Tämä säädetty alinmäärä ei kuitenkaan riitä ja ennen kaikkea puuttuu yleinen sotilaallinen nuorisokasvatus, se on ollut tähän asti vapaaehtosta ja on käsittänyt ainoastaan pienen ryhmän koulunuorisoa. Samoin puuttuu nuorten miesten pakollinen velvotus ruumiinharjotuksiin 15–20 ikävuosien välillä.
Asevelvollisuus alkaa 20 vuoden ijässä ja päättyy sen vuoden lopussa, jona asevelvollinen täyttää 44 vuotta. Ensimäiset 12 vuotta palvellaan kutsuntaväessä, (reservissä), toiset 12 vuotta nostoväessä, joka jakaantuu 1:sen kutsunnan nostoväkeen, käsittävä 33–39 ikävuodet ja — toisen kutsunnan nostoväkeen, käsittävä 40–44 ikävuodet.
Paitsi näitä luokkia on vielä hätäpuolustusväki, joka käsittää kaikki asekelpoiset Schweitzin kansalaiset 17 vuoden ijästä 50 vuoden ikään, mikäli he eivät kuulu kutsuntaväkeen tai nostoväkeen tai ole saaneet vapautusta palveluksesta. Hätäpuolustusväki on vielä jaettu aseistettuun väkeen ja apuväkeen. Hätäpuolustusjärjestö määrättiin yksityisseikkoja myöten liittohallinnon antamalla säädöksellä joulukuun 5 päivältä 1887.
Muuten säätää Schweitzin asevelvollisuuslaki seuraavaa:
Aliupseerit ja sotilaat, jotka ovat saaneet upseerikouluista kykeneväisyys-todistuksen, tulevat nimitetyiksi kantonien hallitusten toimesta luutnanteiksi.
Luutnantista yliluutnantiksi korottaminen tapahtuu tarpeen mukaan ja palvelusvuosien perustuksella. Ylentäminen yliluutnantista kapteniksi ja kaptenista majuriksi tapahtuu yksinomaan kyvykkäisyyden perustuksella katsomatta palvelusvuosiin.
Tuo on yksin oikea ylenemisen peruste, ja sen johdosta ei Schweitziläinen upseri loukkaannu, vaikkakin joku palveluksessa nuorempi ylennetään ennen häntä. Ei hän myöskään ryhdy ottamaan eroa, kuten Saksassa samallaisessa tapauksessa on sääntönä. Yleneminen Schweitzin armeijassa tapahtuu poikkeuksetta säädettyjen lakimääräysten mukaan, mielivaltaisuus on siten niin paljon kuin mahdollista estetty.
Schweitzin armeijassa ei sallita myöskään kantaa kunniamerkkejä eikä vastaanottaa ulkomaiden hallitusten jakamia arvonimiä. Sellaisten kunnianosotusten vastaanotto on kaikilta upsereilta, aliupsereilta ja sotamiehiltä kielletty. Myöskin on virkapuvun ja arvomerkkien kantaminen kielletty tavallisissa kansalaisolosuhteissa.
Sitä vastoin ovat säännöllisesti aseet kunkin omassa hallussa palvelusajan, siis myöskin nostoväen ja hätäpuolustusväen ajan. Kaikki liiton ja kantonin antamat varustus- ja aseistusesineet uskotaan sopimuksen kautta miehistölle mukaan kotiin, mutta ne jäävät valtion omaisuudeksi eikä niitä voida myydä eikä pantata. Laissa on tarkkaan säädetty, missä tapauksessa annetaan miehelle mukaan aseet ja sotilaspuku, ratsumiehelle myöskin hevonen. Kantonit saavat menoihinsa suurta korvausta liitolta.
Sen sijaan että upserien palkat voi sanoa kohtuullisiksi, ovat miehistön päivärahat, verrattuna muihin Europan armeijoihin ja varsinkin Saksan armeijaan korkeat. Schweitziläinen sotilas saa korkeimman palkan ja paraimman ylöspidon kaikista mannermaanvaltioitten sotilaista.
Nuori sotamies (»nahkapoika») saa päivässä Saksan rahassa 40 penniä,[1] sotamies 64 penniä,[2] kuormastosotamies ja ratsumies 80 penniä,[3] korprali 96 penniä,[4] aliupseri 80 pennistä 1:32 penniä,[5] j. n. e. Jokapäiväisenä ravintona on suurukseksi kahvia maidon kanssa tai suklaata, päivälliseksi liemiruokaa, lihaa ja kasviksia sekä illalliseksi ravitsevaa liemiruokaa. Päivänannos tekee rauhanaikana 1 ½ naulaa leipää ja ¾ naulaa lihaa. Erityisten ponnistusten jälkeen annetaan lisäannoksia (juustoa ja viiniä). Ravintoonsa ei sotilaan tarvitse käyttää mitään palkastaan. Milloin korvataan ravinto rahalla, annetaan siihen 80 penniä päivältä.
Schweitzin väessä käytännössä oleva virkapuku on sellainen laitos, mikä ei kuulu kansanpuolustuksen luonteeseen, vaan on seisovan armeijan virkapuvun matkimista ja kasvattaa upseristossa pöyhkeyttä, kuten Saksassa tarpeeksi on saatu kokea. Tässä kirjotuksessa tehtyjen ehdotusten mukaan laadittu puku tuottaisi Schweitzille vielä melkoisia säästöjä, samalla kuin se olisi paljon tarkotuksenmukaisempi kuin nykyinen virkapuku. Schweitziläinen ratsumies varsinkin on mitä epäkäytännöllisemmin vaatetettu ja mitä raskaimmin aseistettu.
Nuorten sotamiesten (nahkapoikien) harjotusaika tekee jalkaväessä 47 päivää, insinörikunnassa 52 päivää, tykkiväen eri lajeissa 57 päivää, ratsuväessä 82 päivää. Hallinto- ja välskäri-osastoissa sekä kuormastossa kestävät harjotukset 40–48 päivää. Kutsuntaväen jalkaväen kaikilla aselajeilla on joka toinen vuosi 10 päivän kertausharjotus. Ratsuväki on joka vuosi hajotuksissa kymmenen vuoden aikana, jonka jälkeen sen miehistö siirretään nostoväkeen. Nostoväellä on joka neljäs vuosi kertausharjotus, jalkaväellä ja ratsuväellä 10 päivän sekä tykkiväellä ja insinörikunnalla 11 päivän. Aliupserit valmistetaan aliupserikouluissa.
Suurin paino pannaan ampumiseen. Ja kun suurin osa nuorista miehistä on jo ennen sotaväkeen tuloaan oppinut kiväriä käyttämäänsä suurin osa harjotetuista miehistä rupeaa myöhemmin jäseniksi etäisimpiinkin kyliin perustettuihin ampumayhdistyksiin, — joita yrityksiä viranomaiset kaikin tavoin myöskin aineellisesti tukevat ja missä niin kutsutut ampumakomiteat antavat harjotusta tähtäyksessä, — niin ei lienee missään maassa Europassa suhteellisesti niin suurta määrää ja niin eteviä ampujia kuin Schweitzissä. Mies ja ase ovat kasvaneet yhteen.
Ominaista laatua on se tapa, että annetaan harjotuksista vapaaksi laskettavalle miehelle mukaan kotiin 30 kovaa patrunaa, että tämä voisi vihollisen hyökätessä heti taisteluvalmiina liittyä joukkoonsa. Meidän saksalaisia päällikköitämme kauhistuttaa ajatus, että tämä tapa otettaisiin käytäntöön myöskin Saksassa.
Sodan sattuessa voi Schweitzi asettaa sotajalalle:
| a. kutsuntaväkeä (reserviä) | 145,000 miestä |
| b. nostoväkeä | 83,000 » |
| Yhteensä | 228,000 miestä |
Aseistettu hätäpuolustusväki — harjotettua väkeä, — tekee 56,000 miestä, aseistamaton hätäpuolustusväki 213,000 miestä.
jos Schweitzin asevelvollisuuslaki siirrettäisiin Saksan oloihin, tekisi sotaväen luku 17 ½ kertaa niin paljon kuin Schweitzin; siis:
| kutsuntaväkeä (reserviä) | 2,537,000 miestä |
| nostoväkeä | 1,453,000 » |
| aseistettua hätäpuolustusväkeä | 952,000 » |
| aseistamatonta » | 3,272,000 » |
Schweitzin armeijan kulunkiarvio teki vuonna 1897 23,186,000 frankia. Tämä siirrettynä Saksan oloihin eli siis kerrottuna 17 ½:llä tekisi 405,755,000 frankia = 324,600,000 Saksan markkaa.
Saksan armeijan kulunkiarvio sitä vastoin teki tilivuonna 1897–98 Saksan markoissa 644,748,000 (= 805,593,000 frankia).
Korot niistä lainoista, joita maa-armeijaa varten on vuosikymmenien kuluessa tehty, ovat jätetyt tässä lukuunottamatta, vaikkakin ne vaativat vähintäin 60,000,000 Saksan markkaa (= 75,500,000 frankia); kulunkiarviossa on niitä varten uhrattu 75,000,000 Saksan markkaa (= 93,750,000 frankia). Tämän mukaan olisivat Saksan armeijan menot, kun armeija olisi ollut järjestetty Schweitzin armeijan malliin, tehneet tilivuonna 1897–98 324,604,000 Saksan markkaa (= 405,750,000 frankia) siis 320,144,000 Saksan markkaa (= 400,180,000 frankia) vähemmän. Jos me vielä vedämme pois eläkkeihin menevät menot — joskaan ei Schweitzissä tällaisia menoja lainkaan tunneta — niin laskisivat Saksan armeijan menot vielä tästä 53,775,000 Saksan markalla (= 67,218,000 frankilla).
Jos nyt otaksumme, että Saksa saattaakseen kansanpuolustusjärjestelmänsä korkeimmalle kehityksen asteelle, panisi käytäntöön sotilaallisen nuorisokasvatuksen, olisi tarvis hankkia voimisteluopetusta ja sotilaskasvatusta noin 2,350,000:lle kymmenen ja neljäntoista ikävuoden välillä olevalla pojalle sekä 3,200,000:lle viidentoista ja kahdenkymmenen ikävuoden välillä olevalle nuorukaiselle. Jos otaksumme edelleen että ensiksimainitut saavat vuosittain keskimäärin 140 tuntia harjotusta ja viimeksimainitut 70 tuntia, niin tarvittaisiin, olettaen että opettajalla olisi 24 viikkotuntia 44 viikkona vuodessa ja korkeintaan 50 oppilasta, noin 12,000 voimisteluopettajaa ja harjoitusmestaria. Tässä olisi edellytettynä, että useammalla pienellä koulupiirillä olisi yhteinen opettaja ja että oppilaat olisivat jaetut komppanioihin ja valitsisivat itse voimisteluopettajansa ja harjoitusmestarinsa. Jos näiden 12,000 voimisteluopettajan ja harjoitusmestarin vuosipalkka tekisi 1,800 Saksan markkaa (2,250 frankia) — kansakouluopettajien vuosipalkka on keskimäärin paljon alempi — niin vaatisi tämä 21,600,000 Saksan markan (27,000,000 frangin) menot, joita ei suorittaisi kunnat, vaan valtio. Tämän lisäksi tulisi menoja voimistelutelineisiin ja pieniin aseisiin sekä harjoituskenttien ja voimistelusalien rakentamiseen, joihin kuntien tulisi antaa maksuton maa ja valtion kustantaa rakennukset sekä voimisteluvälineiden ja aseiden hankinta. Näihin riittäisi hyvin 100,000,000 Saksan markan (125,000,000 frangin) laina, jonka korkoihin ja kuoletukseen vaadittaisiin noin 7,000,000 markkaa (8,750,000 frankia) vuodessa, ja tämän lisäksi menisi 12,000,000 Saksan markkaa (15,000,000 frankia) vuotuisiin ylöspito- ja korjauskustannuksiin. Näin menisi nuorison voimisteluopetukseen ja sotilaalliseen kasvatukseen vuosittain tasaisisssa luvuissa 40,600,000 Saksan markkaa (50,750,000 frankia), — melko summa kyllä, kun otetaan huomioon, että nykyään Saksan valtakunnan kansakouluopetus yhteensä vaatii noin 190,000,000 markkaa (237,500,000 frankia). Jos vielä oletetaan, että Schweitzin armeijalla ei ole riittävää vakinaista opettajakuntaa ja että siltä puuttuu tarpeet täyttävä pääesikunta. Näihin tarkotuksiin lasken Saksan armeijan menoihin lisäksi 20,000,000 Saksan markkaa (25,000,000 frankia) vuodessa. Näin olisivat siis Saksan kansanpuolustusjärjestelmän menot seuraavat:
| a. Schweitzin mukaan | 324,600,000 mk. = 405,755,000 fr. |
| b. opettajakunnan lisäykseen | 20,000,000 mk. = 25,000,000 » |
| c. nuorison sotilaskasvatukseen | 40,600,000 mk. = 50,750,000 » |
| Yhteensä | 385,200,000 mk. = 481,500,000 » |
Tämä tekisi 206,000,000 markkaa (257,500,000 fr.) vähemmän kuin tilivuoden 1897–98 armeijan kulunkiarvio, joka teki 591,000,000 markkaa (738,750,000 fr.) kun ei oteta lukuun rauhanajan eläkkeitä. Ja jos vielä tehtäisiin armeijan virkapuvut yksinkertaisiksi edellä esitettyyn tapaan ja toimeenpantaisiin kaikki muut edelläehdotetut säästöt, tekisi se vielä useita miljonia vuodessa, samalla kun ne tuottaisivat miehistölle suuria helpotusta palveluksessa.
| Numerot puhuvat. |
Mitä etuja tulisi Saksalle näin järjestetystä kansanpuolustuksesta?
1. Asekykyiseksi harjotetun miehistön lukumäärä tulee melkoista suuremmaksi kuin se nykyään on. Yleinen asevelvollisuus tulee toteutetuksi sekä teoriassa että käytännössä.
2. Kansan koko miehinen nuoriso kehittyy niin voimakkaaksi ja kykeneväksi, jolle ei ole tähän saakka esimerkkiä missään suuressa kansassa ja tästä kehityksestä on terveelliset seuraukset Saksan sekä nykyiselle että tulevaiselle taloudelliselle kehitykselle.
3. Lyhyt palvelusaika vähentää melkoisessa määrässä yksityisten uhrauksia ja vahinkoja, varsinkin heidän ammatilliseen kehitykseensä nähden.
4. Paljon parempi ravinto, korkeampi palkka ja lyhyt palvelusaika tekevät vanhempien antamat raha-avut sekä vanhojen säästöjen kulutukset tarpeettomiksi.
5. Sen sijaan että eläkemaksut ovat säännöllisesti nousseet, tulevat ne melkoisesti laskemaan ja supistuvat lopuksi muutamaan miljonaan.
6. Sotilasrääkkäykset loppuvat, karkaamiset ja itsemurhat lakkaavat, arestirangaistukset tulevat harvinaisiksi ja sotilasvankilat jäävät tyhjiksi.
7. Sotilasten jäntevyys tulee valtavasti nousemaan, palvelus suoritetaan vapaaehtoisesti ja paljon paremmin.
8. Hyökkäyssotaan kiihottaminen tulee mahdottomaksi ja ulkomaapolitiikka johdetaan luonnollisesti varovaisemmin.
9. Valtiokaappausten vaara tulee poistetuksi. Valtiolaitoksen kehitys kansanvaltaseen suuntaan on luonnollinen asia.
Meidän ammattisotilaamme ovat ymmärrettävistä syistä kansanpuolustusjärjestelmän pahimmat vastustajat, he katsovat sen aivan riittämättömäksi ja kansanvaltaisen luonteensa vuoksi myöskin vaaralliseksi. »Kivärit on helppo jakaa, mutta vaikea saada takasin», selitti ylisotamarski v. Moltke 1874-vuoden valtiopäivillä. Kuitenkaan eivät ammattisotilaatkaan voi yhdessä ja toisessa maassa välttää antamasta oikeita lausuntoja Sveitsin kansanpuolustuksesta.
Maalisk. alussa 1895 piti Itävaltalainen upseri pääesikunnan kapteni Edler von Mannsau Wienissä esitelmän niistä vaikutelmista, jotka hän oli saanut Sveitsiläisten joukkojen manövereissä 1894, joissa hän oli ollut läsnä. Hän antoi seuraavan arvostelun:
»Suojeltuna osaksi luoksepääsemättömien kallioitten kautta, osaksi mainioitten aseiden kautta, joiden käyttämiseen sveitsiläinen on hyvin tottunut (3,000 ampuma-yhdistystä, 160,000 jäsentä), voi liittohallitus tulla toimeen ilman seisovaa armeijaa, koska korkeasti sivistynyt sveitsiläinen nuori sotamies tietää tullessaan paljon sellaista, mitä muualla opitaan vasta palvelusaikana. Hyvin tärkeätä on edelleen, että Sveitsissä voidaan saattaa liikkeelle neljäsosa kenttäarmeijasta, kun harjotuksiin kutsuttujen joukko-osastojen täytyy esiintyä täydessä sotavahvuudessaan, sekä samoin kaikki muut laitokset ja kuormastot. Kaikilla asekykyisillä on täydelliset varustukset ja aseet ja osa muonavaroja, ja ratsuväellä vielä hevonen jo rauhanaikana hallussaan. Upserit laskevat, että kutsuntaväki (ensimäinen kutsunta, varsinainen kenttäarmeija) saadaan kokoon 5–6 päivässä ja hätäpuolustusväki, jonka on asetuttava rajoille, 12 tunnissa.»
Puhuja ilmaisi sitten vakuutuksensa, mikä saavutti kuulijain hyväksymisen, että tämä puolustusvoima riittää täydellisesti puolueettomalle Sveitsille, jonka ensi kädessä on puolustettava omaa aluettaan, mutta että Sveitsin, niin pian kuin se haluaisi hyökkäyksen kautta saavuttaa valtiollisia tarkotuksiaan, täytyisi seurata muiden valtioitten esimerkkiä ja muodostaa seisova armeija, sillä sen kansanpuolustus ei enää riittäisi siihen.
Loppupäätelmissä tulee siis ammattisotilaallisuus esiin, joka unohtaa, että Sveitsin politikan samoin kuin Itävallan ja Saksankin tulisi pysyä yksistään sillä kannalla, että kohtuuden mukaisesti tahdottaisiin lyödä takasin jokainen omaan maahan tehty hyökkäys. Sveitsin manöverit kuitenkin todistavat, että kyetään myöskin hyökkäyssotaan.
Vuotta myöhemmin 1895 piti ranskalainen kenraali Brunet ollessaan läsnä Sveitsin joukkojen tuon vuoden manöverissä eräässä juhlassa Zürichissä puheen, jossa hän lausui seuraavasti:
»Sveitsin armeijan mainetta ei tarvitse enempi luoda. Jo kauan aikaa sitten on Teidän sotilaslaitoksellanne ollut ainoa laatuaan oleva asema Europan suurten armeijain rinnalla, josta Teitä todella saattaa onnitella. Ei ole mitään, joka enempi hämmästyttäisi ja vaatisi enemmän huomiota, harrastusta ja arvonantoa kaikkien niiden puolelta, jotka niitä tutkivat ja luulevat ne tuntevansa. Ja — miksipä pitäisi minun se salata, — että siihen yhtyy melkein surkuttelun tunne, niin surkuttelun, älköön kuitenkaan tämä sana Teitä säikäyttäkö, surkuttelun, joka valtaa jokaisen Teidän naapurinne, kun hän näkee kaikkien suurten kansain nykyaikasten armeijain äärettömän vaikean toimeentulon ja nyt oppii tuntemaan, miten viisaasti ja millä menestyksellä Sveitsi yksistään Europassa on osannut ratkaista tuon tehtävän, jota kaikki turhaan yrittävät: aseistaa maan kaikki pojat ja tehdä jokaisesta sotamies ilman että maa sen kautta menettää ainoatakaan kansalaista.»
Kolmas arvostelu on kotosin vuodelta 1897; sen julkaisi lontoolaisen »Times»-lehden asianymmärtävä kirjeenvaihtaja, joka myöskin oli ollut läsnä eräässä sveitsiläisessä manoverissä. Hän kirjoitti:
»Sille, joka itse on ollut tilaisuudessa näkemään, mihin Sveitsin armeija kykenee, ei ole mahdollista puhua tästä armeijasta muuten kuin niin että se näyttää sille liiaksi suosiolliselta. Minä en tahdo väittää, että se kaikissa yksityiskohdissaan olisi täydellinen tai niinkään mallikelpoinen kuin Ranskan tai Saksan armeija, mutta sitä väitän ilman epäilystä, että se kokonaisuudessaan katsottuna ansaitsee tulla asetetuksi mannermaan paraimpien taisteluvoimien rinnalle. Ja yhdessä suhteessa on se yläpuolellakin kaikkia Europan joukkoja. Minun tietääkseni ei mikään valtio kykene panemaan liikkeelle joka vuosi neljättä osaa armeijastaan aivan kuin tosihyökkäykseen ryhdyttäissä. Tämä on erittäinkin pääesikunnalle hyvin tärkeätä. Sveitsin maaväestön joukkojaan kohtaan osottama suosio ja harrastus on aivan hämmästyttävä; niin he esim. tarjoovat auliisti maanviljelyskalustonsa käytettäväksi suojavallia rakennettaissa. Sellaista ei tapahdu missään muussa maassa. Ei mikään muu armeija kykenisi toimeenpanemaan todellisuutta niin täydellisesti vastaavaa sotamanoveriä.»
Kuvattuaan manöverin päänäytökset todellisella innostuksella, lopettaa kirjeenvaihtaja seuraavasti:
»Ei mikään armeija mailmassa anna englantilaiselle aihetta vakavampiin huomiontekoihin kuin Sveitsin armeija ja jos jotakuta englantilaista upseria haluttaisi olla läsnä heidän manövereissään, voi hän olla vakuutettu, että hän tulee hyvin vastaanotetuksi. Kun hän näkee tämän armeijan toimessa, ei hänen tarvitse kysyä, niinkuin hänen muualla tarvitsisi tehdä, ovatko siihen tarvittavat kustannukset maalle rasitukseksi. Ei missään näe vilpittömämpää isänmaallisuutta, ei missään vilpittömämpää itseuhrautumista kuin tämän armeijan riveissä, joiden uljas tunnuslause on: yksi kaikkien puolesta, kaikki yhden.»
Eräs asianymmärtäväinen ammattisotilas antoi meidän suurista saksalaisista keisarimanovereistä syksyllä 1897 seuraavan arvostelun: »Manöverit suuressa muodossa antavat upsereille väärän kuvan taistelusta, niillä ei ole mitään käytännöllistä merkitystä vaan ovat ainoastaan loistavia näytelmiä, jotka maksavat meille vuosittain useita miljoonia.»
Näin kuuluu ammattimiehen lausunto mailman parhaimman armeijan manovereistä. Verrattakoon tätä asianymmärtävien lausuntoihin Sveitsin kansanpuolustuksen manovereistä.
[1] Suomen rahassa 49 penniä. Suom. muist.
[2] Suom. rah. 79 p. Suom. muist.
[3] Suom. rah. 98 pen. Suom. muist.
[4] Suom. rahassa 1:19 p. Suom. muist.
[5] Suomen rahassa 164 penniä. Suom. muist.