Aikamme positiiviset tieteet ovat kieltämättä todistaneet, että yksilö on olemassa vain lajia, elämän ainoata pysyvää todellisuutta varten, kun sen sijaan 18:nen vuosisadan lopulla luultiin, että yhteiskunta on olemassa yksilön takia, ja siitä vedettiin se johtopäätös, — oppia aavistamattomasti käyttäen — että miljoonia orjuutettuja ja kärsiviä ihmisiä voi ja täytyy olla, jotta muutamat valitut voisivat elää. Meidän päivinämme näkyy, että tieteellinen ajattelu kehittyy sosiologiseen ja sosialistiseen suuntaan poispäin 18:nen vuosisadan jättämästä perinnöstä, liioitellusta individualismista.
Mutta biologia osottaa, ettei myöskään saa mennä päinvastaiseen äärimmäisyyteen, kuten jotkut sosialismin utopiset ja kommunistiset suunnat ovat tehneet. Nämät näkevät vain yhteiskunnan ja unohtavat kokonaan yksilön. Löytyy näet toinenkin biologinen laki, jonka mukaan yhteyden elämä on tuloksena eri yksilöjen elämästä, kuten yksilön elämä johtuu hänen alkeiselimistöjensä yhteisvaikutuksesta.
On nyt kyllin selkeästi todistettu, että sosialismi sellaisena kuin se esiintyy meidän aikanamme on täydellisesti sopusoinnussa tieteellisen ajattelun tulosten kanssa siinäkin, että se vaatii solidaarista yhteiskuntaa haaveperäisen individualismin liioitteluja vastaan. 18:nen vuosisadan lopussa vaikutti individualismi terveellisenä tempauksena, mutta seurauksena siitä vaikutuksesta, jonka rajaton kilpailu häikäilemättä tuo mukanaan, täytyy individualismin johtaa anarkismin »vapauttaviin» räjähdyksiin, anarkismiin, joka saarnaa »yksilöllistä toimintaa» ja joka kokonaan unohtaa inhimillisen ja sosiaalisen etujen yhteyden.
— Enrico Ferri: Sosialismi ja uuden ajan tiede (1894)