Heti suurlakon jälkeen muuttui kansanvaltaisuus halpahintaiseksi kauppatavaraksi, jota nyt on ollut joka porvarin suu täynnä. Mutta siitä huolimatta: torpparihäätäjiä, työnsulkuja enemmän kuin koskaan ennen, kuristuslakeja, aseellisia puoluekaarteja, järjestyneen työväen ahdistelemisia j. n. e. Sellaista kansanvaltaisuutta se on ollut.
Sellainen kansanvaltaisuus on ollut erinomaista agitatsionia punasimman sosialidemokratian hyväksi. Kun yhtään todellista radikalista porvarillista puoluetta ei ole ollut eikä syntynyt, vaan ainoastaan noita tunnetusti kansanvaltaisia suomettarelaisia ja samoin yhtä kansanvaltaisia perustuslaillisia, niin ei selväjärkinen työmies ole voinut mielessään päätellä muuten kuin tähän tapaan: Samallaista sakkia koko porvarien kirjava lauma, niin monta kuin niillä eri puoluenimiä onkaan. Kaikki ne yhtä lailla kieroilevat ja vastustavat kansan tahtoa sekä todella tarpeellisia perinpohjaisia uudistuksia. Ero porvareista!
Se on juuri luokkataistelun kanta. Ja sitä tietysti vielä vahvisti läheinen toivo, että sosialidemokratia todella pian on saapa niin paljon valtiollista valtaa, ettei sen ole tarviskaan lyöttäytyä minkään porvarillisen ryhmän armoille. Alettiin herätä omien suurten voimain tuntoon, ja se nostattaa aina taisteluhalua.
— O. W. Kuusinen: Oulun puoluekokouksen periaatteellinen merkitys (1906)