Luokkasodan päätyttyä seurasi valkoinen terrori ja valkoinen valtakomento, joka riisti työväenjärjestöiltä toimintaoikeudet, takavarikoi työväentalot ja kirjapainot ja näytti ottaneen päätehtäväkseen työväenliikkeen lopullisen nujertamisen. Porvariston haltuun jäänyt tynkäeduskunta hyväksyi toukokuussa 1918 poikkeuslait, joilla terrori koetettiin laillistaa. Samoin tehtiin huononnuksia v. 1917 syksyllä hyväksyttyihin 8 tunnin työaikalakiin sekä kunnallis- ja torpparilakeihin. Varmistaakseen asemiaan oli taantumuksellinen porvaristo valmis myymään Leninin allekirjoituksella 31. pnä joulukuuta 1917 Suomelle myönnetyn itsenäisyyden Saksan imperialismille, joka oli auttanut sitä vallankumouksen kukistamisessa. Tämä ryhmä ajoi eduskunnassa läpi päätöksen saksalaisen kuninkaan hankkimisesta Suomeen, joka toteutettuna olisi asiallisesti merkinnyt maamme joutumista Saksan alusmaaksi. Tästä päätöksestä O. W. Kuusinen sanoi: »Suomen vallankumouksen itsekritiikissä» v. 1918 seuraavasti:
»Mutta voitto lankesi vielä tällä kertaa pääoman väkivallalle. Saksan imperialismi kuuli Suomen porvarien rukouksen ja otti nielläkseen heidän isänmaansa nuoren itsenäisyyden, joka Suomen sosialistien pyynnöstä oli juuri vastikään saatu lahjaksi Venäjän Sosialistiselta tasavallalta. Suomen porvareita ei hetkeksikään kansallistunto soimannut eikä vieraan imperialismin orjan ies pelottanut, kun heidän isänmaansa uhkasi muuttua työtätekevän kansan isänmaaksi. Ennemmin he työnsivät kaiken kansansa saksalaisen suurrosvon saaliiksi pyytäen itselleen vain vaatimattoman orjavoudin paikan. He saivat sen paikan — ja ruoskan käteensä.»[1*]
Suomen onneksi vallankumous Saksassa lopetti kuningasseikkailun ja Suomi jäi tasavallaksi. Nälkä ja terrori jatkui, n. 80 000 kansalaista virui vankileireillä.
Suoranainen ihme oli työväenliikkeen nopea elpyminen maassamme vv. 1918–1919. Työväestö tajusi, että taistelusta ei voinut jättäytyä, pohdittiin tappion syitä ja uusia menettelytapoja. Pohdinta kävi Neuvostoliittoon siirtyneiden, vankileireillä tai vapaina olevien keskuudessa. Nuorisoliittolaiset olivat tässä pohdinnassa ensimmäisiä.
Vanha sos.dem. puolue hajosi ja asiallisesti sen historia päättyi luokkasodan tappioon. Suuri osa sen johtavia henkilöitä ja jäsenistöä oli tapettu, maanpaossa tai vankileireillä. Väinö Tanner ja hänen ryhmänsä, joka jo ennen luokkasotaa oli sanoutunut irti puolueen politiikasta ja oli syrjässä koko luokkasodan ajan, ryhtyi valtaamaan sos.dem. puolueen järjestökoneistoa ja sen omaisuutta. He tuomitsivat luokkasotaan lähdön ja hylkäsivät vanhan puolueen hyväksymät taisteluperinteet.
Näitä perinteitä ei halunnut hylätä Neuvostoliittoon siirtynyt sos.dem. puolueen ja Kansanvaltuuskunnan johtoryhmä ja punakaartilaiset, joiden edustajat kokoontuivat Moskovassa 29. 8. 1918 suomalaisten sosialidemokraattien neuvottelukokoukseen. Tämä ryhmä sai omien kokemuksiensa lisäksi tukea lokakuun vallankumouksen ja kansainvälisen työväenliikkeen opetuksista. Kokouksessa suoritettiin perusteellinen arviointi Suomen sos.dem. puolueen teoreettisesta ja käytännöllisestä toiminnasta ja arviointi päättyi uuden puolueen, Suomen Kommunistisen Puolueen perustamiseen.
Suomen työväenliike oli joutunut vaiheeseen, jossa jakautumista ei voitu välttää. Puolueen oikeistolainen ryhmä, joka ryhtyi ajamaan luokkasovinnon politiikkaa porvariston kanssa, asettui samalla taistelemaan vasemmistolaista ja kommunistista työväenliikettä vastaan. Tämän näkökannan ilmaisi selvästi Taavi Tainio sos.dem. puolueen ylimääräisessä kokouksessa 1918 joulukuulla sanoessaan mm: »Nämä vasta kastetut kommunistit ovat Suomen sosialidemokraattisen liikkeen vaarallisimpia vihollisia, tällä kertaa vaarallisempia kuin porvarit, jotka me tunnemme ja joiden suhteen osaamme olla varuillamme ja joita vastaan me kyllä puolemme pidämme, tekivätpä ne sitten mitä tahansa, mutta nämä entiset sosialidemokraatit hiipivät vallankumouksen naamiossa kimppuumme takaa päin ja sieltä suuntaavat meihin salakavalan iskunsa.»[2*]
Alustuksensa ponsissa Tainio kielsi sos.dem. puolueen jäseniä kuuntelemasta kommunistien »houkutteluja» ja esitti että tällaiseen ryhtyvät jäsenet erotettaisiin sos.dem. puolueesta, mikä tulikin kokouksen päätökseksi.
Kommunistisen puolueen perustajat halusivat jatkaa jyrkän luokkataistelun tiellä, mutta hylätä vanhan sosialidemokratian julkiseen toimintaan ja parlamentarismiin liittyneet harhat ja julistivat, että työväenluokan vapauttaminen on mahdollinen vain aseellisen vallankumouksen ja proletariaatin diktatuurin avulla. Kansainvälisen tilanteen vallankumouksellisuus ja Suomessa riehuva valkoisten aseellinen väkivalta johti tilannearvioon, jonka mukaan välitön aseellinen kumous ja sitä valmisteleva salainen toiminta näytti ainoalta mahdolliselta. Tilanne kuten sen arviokin muuttui pian, mutta oikean menettelytavan löytäminen vei aikansa ja nämä selvittelyt tuntuivat voimakkaina myös nuorisoliikkeen piirissä.
Luokkasota ja valkoinen terrori oli tuhonnut myös sos.dem. nuorisoliiton johdon ja suojeluskunta terrorin yhä jatkuessa toiminnan jatkuminen näytti uhkarohkealta. Liiton puheenjohtaja Edvard Hämäläinen, yksi harvoja vapautensa säilyttäneitä, ja eräät toiset nuorisoliittolaiset päättivät lähettää Mikko Ampujan liiton järjestäjänä kiertomatkalle tunnustelemaan mahdollisuuksia toiminnan aloittamiseksi. Näkymät tällä matkalla syyskuusta vuoden loppuun eivät olleet valoisia, koska yleisötilaisuuksia ei voitu vielä pitää. Keskustelut yksittäisten jäsenten kanssa valmistivat kuitenkin pohjaa toiminnan aloittamiselle. Näissä puuhissa syntyi jonkinlainen väliaikainen liittotoimikunta, joka jo 4. 11. 1918 lähetti toimintaa koskevan kyselykirjeen osastoille ja sai siihen myös lukuisia vastauksia, kyselyjä ja toivomuksia toiminnan aloittamisesta.
Syksyn kuluessa alkoi vankileireiltäkin vapautua yksi ja toinen, ja rohkeimmat heistä olivat valmiit heti aloittamaan toiminnan. Tieto SKP:n perustamisesta antoi myös luottamusta ja uskoa tulevaisuuteen, ja kun Saksan imperialismi marraskuussa kukistui ja maailmansota päättyi, heltisi myös valkoisen vallan ote hieman. Jo v:n 1918 lopulla aloittivat eräät osastot toimintansa ja perustettiin väliaikaisia piiritoimikuntia. Uudenmaan sos.dem. nuorisopiiritoimikunta antoi kehotuksen toimintaan jo joulukuun puolivälissä ja tehosti sitä kirjoituksellaan Suomen Sosialidemokraatissa 1. 1. 1919. Vihdin osasto oli pitänyt ensimmäisen kokouksensa 19. 12. 1918, joten toiminta oli jo alullaan kun väliaikainen liittotoimikunta julkaisi S. Sosialidemokraatissa 7. 1. 1919 kehotusartikkelin: »Suomen työläisnuorisolle! Ripeä toiminta kaikkialla käyntiin.» Kuten jo kirjelmässä 4. 11. 1918 vedottiin nytkin siihen, että Suomen laki takaa kokoontumisvapauden, ja tästä oikeudesta pitää taistella. Vedottiin myös viranomaisten lausuntoon, että ne järjestöt, jotka eivät olleet osallistuneet kapinaan, saivat toimia vapaasti. Kehotettiin perustamaan opintorenkaita ja hankkimaan kirjallisuutta ja ilmoitettiin, että liittokokous kutsuttaisiin koolle myöhemmin.
![[Nuoria]](img/nuoria.jpg)
Liittotoimikuntaan, joka v:n 1919 alusta ryhtyi johtamaan työtä, kuuluivat puheenjohtajana Edvard J. Hämäläinen, Hjalmar E. Eklund*, Emil Lindahl, Toini Johansson, Herman Jokela ja Hannes Räsänen sekä ruotsinkielisten edustajana Fritiof Sundqvist ja Helsingin Keskusjärjestön edustajana Lauri Leppänen. Toimikunta kutsui lisäksi jäsenikseen Yrjö Räisäsen ja J. H. Vehkamäen, viimeksimainitun sihteeriksi.
Vaikeuksista ja terrorista huolimatta toiminta lähti nopeasti liikkeelle. Jo ensimmäisen neljänneksen aikana liittotoimikunta piti seitsemän kokousta. Käsiteltävistä asioista ei ollut puutetta. Osastoille lähetettiin kyselykaavake luokkasotaan osallistumisesta ja teloituksista. Työläisnuoriso alkoi ilmestyä helmikuun alusta 1919 ja maaliskuussa lähti Emil Lindahl liiton järjestäjänä herättelemään osastoja ja piiritoimikuntia. Toisen neljänneksen lopussa oli toiminnassa jo 250 vanhaa osastoa ja perustettu 22 uutta, jäsenmaksunsa maksaneiden määrä ylitti jo 10 000. Ruotsinkielisistä järjestöistä, joita luokkasota ja valkoinen terrori oli koetellut samoin kuin suomalaisiakin, oli kesään 1919 mennessä lähtenyt liikkeelle kolme. V. 1917 lopulla oli näitä järjestöjä ollut 21 ja niissä 1 100 jäsentä. Till Storms-lehteä levisi silloin 1 200 kpl. V. 1919 alussa täydennettyyn ruotsinkielisten järjestöjen keskuskomiteaan kuuluivat Leonard Nyberg, Julius Lundberg, Oskar Björkman, Fritiof Sundqvist, Rurik Holm, Gunnar Viren ja Anna Forsström.
Sos.dem. nuorisoliitto oli purjehtinut luokkasodan jälkeiseen poliittiseen kuvaan entisellä »jyrkän luokkataistelun» lipullaan, heiluttelematta sitä kuitenkaan suuremmin. Sos.dem. puolue suhtautui oikeistolaisuudestaan huolimatta liittoon suvaitsevasti, koska ajateltiin että liitto vielä voitaisiin ohjata pian pidettävässä liittokokouksessa sos.dem. puolueen linjoille. Kommunistinen puolue oli vasta rakentumassa ja oli näin ollen vaikutusmahdollisuuksiin nähden heikommassa asemassa. Kaikesta päätellen SKP:llä oli kuitenkin jo yhteydet nuorisoliiton johtohenkilöihin. Suuntataistelu liiton piirissä ei tosin vielä ollut leimahtanut avoimeksi, mutta sitä valmisteltiin syyskuussa 1919 pidettävään liittokokoukseen.
SKP:n perustavan kokouksen yhteydessä Moskovassa 28–30. 8. 1918 pidettiin Venäjälle siirtyneiden sos.dem. nuorisoliiton liittotoimikunnan ja liiton jäsenten neuvottelukokous, johon osallistuivat liittotoimikunnan jäsenet Toivo Antikainen, Vilho Viitanen, Uuno Vistbacka ja Fanni Sydänmaa, Porin piiristä Aino ja Verner Forssten, Viipurin piiristä J. Jalmari Kirjarinta ja S. Laine sekä liiton jäsenet Emil Laiho (Louhikko), Jukka Lehtosaari, Kustaa Rovio, R. Lahti ja Vennström. Toivo Antikainen, Sos.dem. nuorisoliiton liittotoimikunnan varapuheenjohtaja ja Uudenmaan piirin sihteeri, joka oli kokouksen järjestämisen aloitteentekijä, toimi puheenjohtajana ja alusti kysymyksen: »Onko ja miten nuorisoliittolaisten taholta ryhdyttävä harjoittamaan agitaatiotoimintaa Suomessa.» Kokouksessa laadittiin menettelytapaohjelma lähempää tulevaisuutta varten. Siinä luonnehdittiin kansainvälistä ja Suomen tilannetta, todettiin kansainvälisen vallankumousliikkeen voimistuminen ja tultiin johtopäätökseen, että Venäjän köyhälistön kokemukset osoittavat köyhälistön ainoaksi tieksi kapitalismin kukistamisen työväen diktatuurin ja aseellisen vallankumouksen kautta. — »Tältä pohjalta lähtien on ryhdyttävä harjoittamaan Suomessa köyhälistönuorison keskuudessa voimaperäistä agitaatiotyötä aseellisen vallankumouksen valmistamiseksi varsinkin asevelvollisuusiässä olevan nuorison keskuudessa.»
Kokous antoi myös julistuksen Suomen köyhälistönuorisolle Venäjällä, jossa sitä kehotettiin liittymään Punaiseen Armeijaan ja valmistautumaan tuleviin vallankumoustapahtumiin. Keskusteltiin myös Muurmannin legioonan mukana olevista nuorisoliittolaisista ja Saksan jääkärien työläisjäsenistä sekä julkaistiin Suomen tilanteesta julkilausuma kaikkien maiden työläisnuorisolle. Työtä suunnittelemaan ja järjestämään perustettiin Suomen työläisnuorison ulkomainen toimeenpaneva komitea (STUT), johon tulivat järjestäjiksi Toivo Antikainen ja jäseniksi Verner Forssten, Kustaa Rovio ja Fanni Sydänmaa. Komitea ryhtyi mm. julkaisemaan Rynnäkköön-nimistä julkaisua ja antoi tammikuussa 1919 menettelytapoja ja päämääriä koskevan julkilausuman, jonka alussa arvostellaan Sos.dem. nuorisoliiton väliaikaista toimikuntaa siitä, että se kehottaa aloittamaan jälleen julkisen järjestötoiminnan, mutta ei anna selvää vastausta kenen puolesta ja ketä vastaan ja että liiton kehotuksessa ilmenee pyrkimys pysytellä toiminnassa porvarillisen laillisuuden rajoissa, joka pyrkimys on ristiriidassa vallitsevan vallankumouksellisen tilanteen kanssa. Samalla eritellään kommunistien ja sos.dem. nuorisoliiton liittotoimikunnan kannattajien eroa. Otsikkona »Suomen Työläisnuorisolle suunnat selviksi» sanotaan mm.:
1) »Päinvastoin kuin liittotoimikunta, joka mitään oppimatta Suomen työväen vallankumouksesta uudelleen hapuilee parlamenttaariseen toimintaan käsiksi me pyrimme tempaamaan Suomen työläisnuorison mukaan jo käynnissä olevaan kansainväliseen sosialistiseen vallankumoukseen. Kaikki muunlainen toiminta on tällä hetkellä leimattava työväen asian kavaltamiseksi, rengin palvelukseksi porvaristoa kohtaan ja ansaitsee työväestön halveksumisen...
3) Päinvastoin kuin liittotoimikunta, joka uskoo kukistavansa kapitalistisen vallan kapitalistien luvalla, taikka perustuslain säätämässä järjestyksessä, mutta ei missään tapauksessa vallankumoustaistelun avulla, kannatamme me salaista toimintaa, koska Suomessa ei tällä hetkellä muunlainen toiminta edistä vallankumousta.»
![[Helsinkiläisiä]](img/helsinkilaisia.jpg)
Julkilausuma varoittaa parlamentarismista ja sosialidemokraattisista johtajista ja kehottaa salaiseen toimintaan ja aseellisen vallankumouksen valmisteluun, jossa tärkeää osaa näyttelee vallankumouksellinen sotilasagitatsiooni armeijan keskuudessa.
»Kootkaa samanmielisiä vallankumouksellisia työläisnuoria salaisiin järjestöihin. Levittäkää sosialistisen vallankumouksen aatetta työväenluokan keskuudessa ja ennenkaikkea muistakaa tehdä valistustyötä sotilastakkeihin puettujen tovereitten keskuudessa.
Eläköön kommunismi!
Eläköön kansainvälinen sosialistinen vallankumous!
Eläköön lahtarivallan kukistava aseellinen kapina!
Eläköön työväen diktatuuria toteuttavat työ-, sotamies- ja maalaisköyhälistön neuvostot.
Tammikuulla 1919
Suomen Kommunistinen nuorisoryhmä»[3*]
SKP:n perustavassa kokouksessa oli tullut voimakkaasti esille mielipide, että edessä olevassa vallankumouksellisessa tilanteessa ei itsenäistä nuorisoliikettä tarvita, koska kaikki voimat on keskitettävä puolueen johdettavaksi aseellista kumousta varten. Julkista toimintaa ei luonnollisesti myöskään hyväksytty, koska sille ei nähty mahdollisuuksia ja sen katsottiin vain harhauttavan joukkoja. Näillä kannanotoilla ei käytännössä ollut suurta merkitystä, sillä ne muuttuivat jo v. 1919 kesään mennessä. Toivo Antikainen kertoo näistä asenteista v. 1935 kirjassaan SKP taistojen tiellä seuraavaa:
»SKP:n perustavassa kokouksessa ja toiminnan alkuaikoina sen jälkeen ei osattu oikealla tavalla asettaa kysymystä työläisnuorison itsenäisen vallankumouksellisen liikkeen kehittämisestä ja suhdetta julkiseen toimintaan. Kokouksessa vallitsi sellainen henki, että silloisessa tilanteessa, jolloin nähtiin uudelleen läheisenä aseellinen vallankumouksellinen taistelu, jonka valmisteluun tuli keskittää kaikki voimat, itsenäistä joukkoluontoista nuorisoliikettä ei tarvittaisikaan.»
»Nuorison edustajana vastustin perustavassa kokouksessa tällaista nuorisotoimintaan nähden kielteistä kantaa. Koetin selittää puheessani olevani työläisnuorison hengen tuntien varma siitä, etteivät nuorisoliittolaiset, tahdottiin tai ei, tai vaikkapa vastustettaisiinkin, jää toimettomaksi, vaan alkavat uudelleen vallankumouksellisen toiminnan työläisnuorison keskuudessa. Mielestäni tuli kysymys asettaa niin että vaikka vallankumouksellisen toiminnan johto yhteisessä taistelussa keskitetäönkin, nuorisolla tulee kuitenkin olla oikeus Itsenäiseen toimintaan.»[4*]
Nuorisoliikkeen kehitys Suomessa tapahtuikin tähän suuntaan ja käytännössä SKP omaksui nopeasti nuorison itsenäisen ja julkisen toiminnan hyväksymisen ja tukemisen kannan. O. W. Kuusisen saavuttua salaa SKP:n työhön Suomeen keväällä 1919 vakiintui tämä linja, ja jo v. 1919 SKP:n toisen puoluekokouksen päätöslauselmassa mainittiin, että »vallankumouksellisten työläisten on perustettava salaisia ja mahdollisuuksien mukaan julkisia järjestöjä...» Rynnäkköön-lehden vuoden 1919 kesäkuun numerossa mainitaan myös: »Työtä tulee tehdä nyt julkisesti ja salassa. Julkisesti sitä, minkä katsotte taistelulle otolliseksi, salassa siinä missä tarvitaan».
Moskovan nuorisoryhmän käytännöllinen työ Suomessa tapahtui SKP:n kautta ja niin pian kuin sen suhde julkiseen toimintaan oli muuttunut, sos.dem. nuorisoliitto vakiinnuttanut toimintansa ja saanut yhteydet SKP:hen, lakkasi Suomen työläisnuorison ulkomainen komitea toimimasta ja sen lehti Rynnäkköön ilmestymästä.
STUT:n toiminnalla oli kuitenkin ollut oma merkityksensä nuorisoliikkeen ja toimintaansa aloittelevan Kommunistisen puolueen välittäjänä. On merkittävää, että melkoinen joukko puolueen ensimmäisistä maanalaisista työntekijöistä saatiin juuri entisistä nuorisoliiton toimihenkilöistä ja myöhemminkin nuorisoliike oli se, joka kasvatti puoluetyöntekijöitä vastuunalaisillekin paikoille. Ei ole aiheetonta sanoa, että SKP syntyi nuorison puolueena ja ainakin tietoisimmalla osalla nuorisoa oli siihen hyvä kosketus ja luottamukselliset suhteet. Muutamia esimerkkejä tuosta kehitysvaiheesta.
Jo ennen SKP:n perustamista olivat Neuvostoliittoon siirtyneet suomalaiset sosialidemokraatit pyrkineet järjestämään yhteyksiä Suomeen ja sitä varten lähettäneet Ruotsiin muutamia henkilöitä. He muodostivat siellä tätä työtä varten toimiston. Mukana oli myös entinen sos.dem. nuorisoliiton sihteeri Jussi Railo. Tämän toimiston välityksellä tuli Suomeen kirjallisuutta, mm. kirjaset Kommunismin periaate, Kommunistien ohjelma, Talonpojille jne., vuoden 1919 loppuun mennessä n. 100 eri nimikettä. Näistä yhteyksistä ja alkavasta toiminnasta kertoo nuorisoliittolainen Iida Alajääski muistellessaan vallankumouksen kukistumisen epävarmaa jälkiaikaa:
»Oli epätietoisuuttakin, mutta oli sellaisiakin tietoisempia työläispiirejä, jotka eivät tappion jälkeisinä ensimmäisinä viikkoinakaan menettäneet taisteluhaluaan ja uskoaan työväenluokan uuteen taisteluun ja voittoon.»
Alajääsken mukaan »oli intoa, kostonhalua ja syvää vihaa lahtareita kohtaan».
»Meitä oli pienoinen Sörnäisten nuoriso-osaston joukko vielä jäljellä. Keskustelimme ja pohdimme alati tilannetta ja tehtäviä. Meissä oli tunne, että rikos on olla toimeton, nyt jos koskaan oli toimittava. Mutta miten toimia, miten järjestää ja päästä alkuun, sitä emme kyenneet ratkaisemaan. Seurasimme tapahtumia.»
»Puolivälissä syyskuuta (1918) tuli Toini Johanssonille (Sos.dem. nuorisoliiton liittotoimikunnan jäsen. N. P.) pakolaisilta Ruotsista kirje, jossa kehotettiin järjestämään nuorisoliiton toiminta maanalaiseksi. Lähempiä ohjeita luvattiin lähettää. Postiyhteys oli järjestetty Turkuun. Kokoonnuimme muutamien toverien kanssa tästä keskustelemaan ja tartuimme ehdotukseen kuin hukkuva oljenkorteen. Siitä pilkottu elämä ja toiminta.»
![[Pietarsaaren]](img/pietarsaaren.jpg)
Kertoja jatkaa miten hän hoiti postiyhteyttä Turusta Helsinkiin. He veivät turkulaisten kanssa lentolehtisiä maaseudullekin. Niitä tuli Turkuun Tukholman laivalla. Samoihin aikoihin tuli Toini Johanssonille Toivo Antikaiselta kirje, jossa kehotettiin entisiä »sörkkäläisiä» alkamaan salainen toiminta. Kirjeessä selostettiin myös sosialidemokratian ja kommunismin eroa. »Silloin pidimme itseämme vielä vasemmistososialidemokraatteina emmekä hyväksyneet Antikaisen käyttämää kommunisti-nimitystä. Päätimme olla vallankumouksellisia vasemmistososialidemokraatteja ja sellaisina lähteä uuteen vallankumoukseen. Käsitteemme tässä kuitenkin pian selvenivät, kun olimme pyytäneet ja myös saaneet Ruotsin kautta periaatteellista aineistoa (mm. O. W. Kuusisen kirjoituksia), jotka selvittivät meille että olemme oikealla tiellä ja että aseellinen taistelu on oikea ratkaisu. Aloimme järjestää salaisia kolmikoita. Lokakuussa järjestimme neuvottelukokouksen, jossa oli toistakymmentä sörkkäläistä sekä kolme minulle tuntematonta nuorta miestä.
Näihin aikoihin saapui N. N. käynniltään Venäjältä. Hän toi suullisesti ja kirjeellisesti tarkkoja ohjeita kolmikkorenkaiden muodostamisesta ja toiminnan yhdistämisestä. Meille kehittyi pian vilkas ja säännöllinen yhteys Viipurin ja Kannaksen kautta Neuvosto-Venäjälle. Aikaisemmin oli yhteydenpito ollut säännöllistä vain Tukholman kautta.» Kertoja selostaa lisäksi miten yhteyksiä järjestyi eri puolille maata, kirjallisuutta levitettiin, vankeja autettiin karkuun vankileireiltä jne.[5*]
Kaija Jäppilä, nuori punakaartilaistyttö, joka Lahden rintaman murtuessa pääsi siirtymään rintamalinjojen ylitse Helsinkiin, ei joutunut vankileirille vaan hakeutui Taina-toverinsa kanssa armeijan ompelimoon Turun kasarmiin Heikinkadulla. Sörnäisten nuoriso-osaston jäseninä he päättelivät, että valkoisten voitosta ja terrorista huolimatta vallankumoustyötä olisi jatkettava ja saivatkin pian yhteyden tovereihin. Jo 1918 syksyllä nuorisoliittolaiset järjestivät salaisen kokouksen, jossa pohdittiin tehtäviä ja saatiin myös SKP:hen yhteys, jota Ville-niminen mies ryhtyi hoitamaan. Ompelimoon perustettiin oma solu ja aloitettiin toiminta. Samassa talossa oli majoitettuna saksalaisia sotilaita, joille järjestettiin puolueen toimittamia saksankielisiä lentolehtisiä. Lentolehtisiä ja kirjallisuutta levitettiin kaupunkiin muuallekin, osallistuttiin punakaartilaisperheiden avustamiseen ja hoidettiin yhteyttä vankileirille kasarmirakennukselle työhön tuotujen punakaartilaisvankien kautta. Vaikka ompelimon solu lakkasi verstaan tultua lopetetuksi, niin työ jatkui muualla.[6*]
Periaatteellinen selvitystyö, joka vuoden 1919 jälkeen tuli työväenliikkeessä keskeiseksi asiaksi, ei tahtonut oikein luistaa vain salaisen kirjallisuuden avulla ja siksi SKP O. W. Kuusisen aloitteesta kesällä 1919 ryhtyi valmistelemaan Sosialistisen Aikakauslehden julkaisemista Sos.dem. nuorisoliiton kautta. Asian sai hoitaakseen nuorisoliiton johdon vasemmistolaisten kanssa tohtori Ivar Lassy, joka myöhemmin kertoi, että »Päivää ennen kuolemaansa (kesällä 1919) korkeassa kuumeessa maaten, kirjoitti liiton puheenjohtaja Edvard J. Hämäläinen nimensä aikakauslehteä koskevan päätöksen alle. Kaikista virheistään ja heikkouksistaan huolimatta sai lehtemme odottamattoman suosion työläispiireissä ainakin Helsingissä. Alkuperäinen painosmäärä 3 000 nousi pian 6 000. Sitä pidettiin erinomaisena saavutuksena näissä oloissa.»[7*]
Sosialistista aikakauslehteä, jossa julkaistiin salanimellä mm. O. W. Kuusisen kirjoituksia, ehti ennen syyskuun edustajakokousta ilmestyä kolme numeroa.
V. 1919 kevättalvi oli kuumeinen monessa muussakin suhteessa kuin valmistumisena sos.dem. nuorisoliiton kuudenteen, ensimmäiseen luokkasodan jälkeiseen edustajakokoukseen. Tällä oli ratkaiseva merkitys alkaneessa suuntataistelussa. Niin nuorten kuin vanhempienkin työläisten taloudellinen asema oli jatkuvasti huonontunut. Tätä osoittaa mm. Suomen Ammattijärjestön v. 1919 suorittama tutkimus, jonka mukaan kulutustarvikkeiden hinnat vuoteen 1914 verraten olivat kohonneet 963 %:lla, mutta työläisten palkat samana aikana vain 374 %:lla. Sitä mukaa kuin järjestöjen työ alkoi elpyä, kasvoi myös ammatillinen ja muu taistelu. Mm. kuljetustyöläisten lakko, joka alkoi heinäkuussa 1919, kesti 10 viikkoa ja päättyi työläisten voittoon.
SKP:n organisaatio alkoi levittäytyä yli maan. Puolue piti helmikuussa konferenssinsa ja päätti äkkijyrkän vallankumouslinjan mukaisesti suhtautua kielteisesti edessä oleviin eduskuntavaaleihin. Tämä päätös ei ehtinyt suuresti vaikuttaa maaliskuun alussa pidetyissä vaaleissa, varsinkin kun eräät vasemmistolaiset johtajat kehottivat osallistumaan vaaleihin protestina valkoista terrorikomentoa vastaan. Huolimatta toimintavaikeuksista ja siitä, että n. 60 000 työläiseltä oli riistetty äänioikeus, sos.dem. puolue sai eduskuntaan 80 edustajaa, heidän joukossaan muutamia vasemmistolaisiakin. Tulos oli yllättävä osoitus nopeasti elpyneestä työväenliikkeestä.
VI edustajakokouksen kokoontuessa Helsingissä 15–20. 9. 1919 ei vielä oltu täysin selvillä siitä, mille puolelle edustajiston enemmistö kallistuisi. Sos.dem. puolueen taholta oli tehty työtä liiton valtaamiseksi ja luotettiin siihen, että se käy kuten puolueessakin. SKP:llä ja kommunistien nuorisoryhmällä tuntui olevan hyvä ote nuorisoliiton työhön, vaikka nuorisoliiton johtoaines hapuili edelleen oikean linjan löytämisessä. Johdon enemmistö halusi säilyttää liiton yhtenäisenä ja luotti osittain siihen, että sos.dem. puolue vielä palaa jyrkän luokkataistelun kannalle.
Kun 102 osaston 114 edustajaa aloitti kokouksen, puuttui edustajalistasta monien tunnettujen nuorisoliittolaisten nimet. Siksi kokouksen avaaja Hjalmar Eklund lausui mm:
»Työväen oikeuksien vastustajat, työväenliikkeen vihaajat saivat hetkeksi täydellisen vallan, josta varmaan olivat uneksineet. Luulivat voivansa tappaa työväenliikkeen, ampua sen vallihautaan esitaistelijaansa mukana. He eivät siinä onnistuneet, eivätkä tule koskaan onnistumaan. Luokkataistelu on välttämättömyys niin kauan kuin luokkayhteiskunta on olemassa».
Tilannetta, jossa kokous ryhtyi ratkomaan asioita kuvasivat myös kokouksessa esitetyt tervehdykset. Edustajakokousonnitteluissaan Ruotsin sos.dem. nuorisoliitto toivotti: »Yhtyköön työläisnuoriso kautta koko maailman taisteluun kolmannen internationalen pohjalla.» (Kolmas kommunistinen internationaali oli perustettu maaliskuussa 1919 SKP:n ollessa yksi perustajista).
Taavi Tainio, jonka lausunto kommunisteista on jo aikaisemmin mainittu, toivoi sosialidemokraattisen puolueen tervehdyksessä, että nuorisoliiton ja sos.dem. puolueen suhde pysyisi yhtä kiinteänä kuin ennen, vaikka liitto olisikin nähnyt puolueessa oikealle kallistumista. Helilän osaston tervehdyskirjeessä sanottiin, »että liiton on seurattava v. 1917 hyväksyttyä menettelytapaa ja ellei puolue seiso jyrkällä luokkataistelukannalla, niin erottakoon puolueesta». Vankiloista oli saapunut tervehdyksiä Väinö Vuoriolta, Matti Lapilta, Jussi Vesterlundilta, Lauri Lindströmiltä ja Kalle Anderssonilta. Viimeksimainitut toivoivat liiton tekevän päätöksiä, jotka edistävät lähestyvää maailmanvallankumousta.
Jo toimintakertomuskeskustelu alkoi oikeistolaisten hyökkäyksellä liiton johdon vasemmistoa vastaan Sos. Aikakauslehden kysymyksessä. Väitettiin, että liitto »on ryhtynyt julkaisemaan liiton nimessä ja vastuulla lehteä, jonka synty ja kanta ovat hämäräperäisiä». Enemmistö piti kuitenkin lehteä hyvänä ja hyväksyi liittotoimikunnan perustelut tällaisen marxilaisen tieteellisen julkaisun tarpeellisuudesta. Lehden kannatuksen ja levikin perusteella katsottiin se itsekannattavaksi. Lisäksi liittotoimikunta ilmoitti, että lehden taloudellisesta puolesta ovat sitoutuneet vastaamaan yksityiset henkilöt, kuten Hella Wuolijoki, Sulo Wuolijoki, Eino Pekkala ym.
Liittotoimikuntaa kovisteltiin myös liiton lehden Työläisnuorison Helsinkiin siirtämiskysymyksestä, josta jo 1917 edustajakokouksessa oli tehty päätös. Kävi ilmi, että lehden yhtiön johtokunta ja kirjapaino Tampereella olivat joutuneet oikeistolaisten käsiin, jotka eivät suostuneet luovuttamaan lehteä.
Kokous päätti liittotoimikunnan esityksen mukaan, että v. 1920 alusta lehti on siirrettävä Helsinkiin. Sos.dem. puolueen ohjauksessa Työläisnuoriso aloitti kirjoittelun liiton johtoa vastaan, joka myöhemmin johti uuden lehden perustamiseen.
Nuorisosuojelukysymys, joka oli jo ollut esillä monessa edustajakokouksessa ja edellisessä kokouksessa v. 1917 johtanut päätökseen eduskunta-aloitteen tekemisestä ja laajan tutkimuksen suorittamisesta, ei nyt jaksanut saada huomiota osakseen. Eduskunta-aloite oli tehty, mutta sitä ei ehditty käsitellä luokkasodan alettua. Asia oli samassa pisteessä kuin 1917 lopulla. Tyydyttiin kertaamaan edellisen kokouksen päätöksiä ja velvoitettiin liittotoimikunta ryhtymään asian vaatimiin toimenpiteisiin.
Kysymys liiton suhteesta sos.dem. puolueeseen sensijaan tempasi kokouksen aktiiviseen keskusteluun. Sörnäisten osaston värikkäässä alustuksessa todetaan sos. dem. puolueen luopuneen jyrkän luokkataistelun kannasta ja sen pää-äänenkannattajan hyökkäilevän vasemmistomielenilmaisuja vastaan ja vieläpä yhtyvän taantumusporvariston kanssa kannattamaan »vapaussotia» Venäjän neuvostohallitusta vastaan muka sen takia, että se sortaa heimokansojamme. Pitäen tilannetta edelleen vallankumouksellisena ja jyrkän luokkataistelun tietä välttämättömänä Sörnäisten osasto esittääkin:
että sos.dem. puolue »teoillaan vahingoittaa työtätekevän luokan taistelua yhteiskunnallisesta määräämisvallasta» ja »tähän katsoen päättää Sos.dem. Nuorisoliitto tästä lähtien täysin itsenäisenä liittona taistella niiden päämäärien saavuttamiseksi, jotka se on itselleen hyväksynyt ja jotka ovat sopusoinnussa koko maailman sos.dem. nuorisoliittolaisten periaatteiden kanssa».
Liittotoimikunnan lausunnossa pidettiin sos.dem. puolueen horjuntaa oikealle vain tilapäisilmiönä_ja ehdotettiin suhteiden säilyttämistä entisellään. Toisaalta pidettiin luonnollisena edelleen kuulumista kansainväliseen sosialistiseen nuorisojärjestöön ja yhteyden järjestymistä sen kautta myös Kolmanteen Internationaaliin.
![[Sosialidemokraattisia]](img/sosdem2.jpg)
Keskustelussa käsiteltiin myös menettelytapoja ja kansainvälisiä suhteita, joita ei erillisinä ollut otettu työjärtykseen. Asioiden käsittelyyn ja erityisesti liiton johdon ponsiehdotuksien »pyöreyteen» vaikutti ilmeisesti viranomaisten asioihin puuttumisen pelko. Melkoista ristiriitaisuutta ja periaatteellista selkeytymättomyyttä esiintyi keskustelussa yhä edelleen. Esimerkiksi periaateohjelman uusimista ei esitetty huolimatta luokkasodan kokemuksista ja tapahtuneista tilannemuutoksista, joskin menettely tapaponsien perusteluissa esiintyy jo uudenlaista periaatteellista asettelua luokkataistelusta ja työväen vallasta. Kuinka pitkälle SKP:n vaikutus ulottui kokousasioiden järjestelyyn ja mm. päätöslauselmiin, se ei julkisesti tullut millään tavalla esille.
Emil Tuomi ilmoitti jo keskustelun alkupuolella, että Sörnäisten osasto oli lieventänyt ponsiaan sos.dem. puolueeseen nähden. Se kuitenkin riippuu nyt sosialidemokraattien asennoitumisesta »jyrkkään luokkataisteluun» seuraavassa puoluekokouksessaan.
Valtava enemmistö puheenvuoron käyttäjistä tuomitsi yleensä sos.dem. puolueen luokkasodan jälkeiset asenteet, osa toivoi puolueen palautuvan pian entiselleen. Tainiota, joka useassa puheenvuorossaan puolusti sos.dem. puolueen kannanottoja, arvosteltiin kovasti. Tuomi mm. kysyi, tarkoittiko Tainio lausunnollaan: »pois bolsevikit puolueesta», samanlaista poispotkimista kuin mitä Saksassa Nosket ja Scheidemannit olivat harjoittaneet spartakisteihin nähden.[8*]
Lennart Berghäll esitti Uudenmaan piirikokouksen kantana että nuorisoliiton tulee noudattaa sos. dem. puolueen päätöksiä vain sikäli kuin ne ovat sopusoinnussa liiton ja sosialistisen internationaalin päätöksien ja periaatteiden kanssa ja että puolueeseen kuuluminen on jäsenten yksityisasia.
Jukka Telen Lahdesta esitti entistä kiinteämpää yhteistoimintaa sos.dem. puolueen kanssa ja noudatettavaksi v. 1912 liittokokouksen päätöstä puolueeseen kuulumisesta.
Hugo Tolvanen Enosta sanoi valiokunnan mietinnön antavan liiaksi perään oikealle, mutta Hannes Juvonen Talikkalasta piti sitä erittäin onnistuneena keskustaratkaisuna, jossa on vedetty rajat sangen tarkasti sekä oikealle että vasemmalle. Lukuisista muutosehdotuksista ja vastalauseista huolimatta hyväksyttiin kokouksen asettama valiokunnan mietintö ja ponnet aivan pienellä muutoksella äänimäärin 65–25.
Valiokunnan ponsien perusteluissa lähdetään v. 1917 hyväksytyn ohjelman menettelytapaperiaatteista ja todetaan mm.:
»että luokkasovintoa köyhälistön ja porvariston välillä ei voi syntyä» ... »on pysyttävä erossa luokkasovinto- ja kompromissipolitilkasta sekä horjumatta käytävä loppuun asti leppymätöntä luokkataistelua porvariston herruuden kukistamiseksi».
»Köyhälistön vapautuksen ensimmäisenä ehtona on, että työtätekevät riistetyt luokat valloittavat porvaristolta omiin käsiinsä valtiollisen vallan. Tätä tehtävää varten on luokkatietoisen työväen järjestäydyttävä niin voimakkaasti kuin se on kapitalistisessa valtiossa suinkin mahdollista. Sitten kun työtätekevä kansa on saanut valtiollisen vallan itsellensä niin, että se voi todella olla kaiken vallan haltijana ja käyttäjänä, syntyy todellinen kansanvalta, joka lopettaa tuotantovälineitten yksityisomistuksen ja poistaa luokkavastakohdat saattaen kaikki kansan jäsenet luovaan työhön sekä järjestää sosialistisen yhteiskunnan».
Lisäksi perusteluissa todetaan kansainvälisen vallankumousliikkeen kulkevan aste asteelta eteenpäin ja että Suomenkin luokkataistelujen kohtalo on sidottu tähän vapausliikkeeseen. Menettelytapaa koskevissa ponsissa pidetään kiinni jyrkän luokkataistelun periaatteesta, valtiollisen vallan valloittamisesta työväenluokan käsiin keinona sosialistisen yhteiskunnan luomisessa, siksi oli seurattava köyhälistön vapaustaistelua eri maissa sekä oltava kiinteässä vuorovaikutuksessa sosialistisen nuorisointernationaalin kanssa.
Suhteesta puolueeseen sanovat ponnet:
»1) että sos.dem. puolueeseen kuuluminen ja siihen liittyminen olkoon kunkin liiton jäsenen yksityisasia;
2) edellyttäen, että tuleva puoluekokous asettuu jyrkän luokkataistelun kannalle ja määrää sen mukaiseksi sos.dem. puolueen menettelytavat, päättää kokous, että sos.dem. Nuorisoliitto kaikessa toiminnassaan antaa mahdollisimman voimakasta tukea Suomen sos.dem. puolueen toiminnalle mikäli se ei ole ristiriidassa sen omien liittokokouspäätösten kanssa».
Sotilaskysymys, joka koko liiton olemassaolon ajan oli ollut pääasiassa periaatteellisien toinen, oli nyt astunut esiin myös selvänä käytännön kysymyksenä. Valkoinen voittaja oli muodostanut maahan vakinaisen sotalaitoksen ja vielä lisäksi piti yllä suojeluskuntaa, erityistä 100 000 miehen luokka-armeijaa. Vaikka liiton aikaisempi antimilitaristinen ja pasifistinen asenne oli osoittautunut tehottomaksi, liikkui alustus ja keskustelu pääpiirteissään entisillä linjoilla. Sörnäisten osaston alustuksessa lähdettiin siitä, että nämä laitokset tulivat kalliiksi, raaistuttavat ihmisen ja muodostuivat yhteiskunnalliseksi vaaraksi ja että niitä pieni kapitalistikopla voi käyttää sotaseikkailupolitiikkansa hyväksi (ilmeisesti viittaus Viron retkiin. N. P.), joten militarismia oli edelleen vastustettava ja liityttävä kautta maailman leviävään aseistariisuntaliikkeeseen. Vieläkään ei pystytty selvittämään militarismin olemusta ja mahdollisuuksia sen todelliseen poistamiseen. Kuitenkin alustuksen ponnessa esitetty ajatus, »että militarismi varsinkin sellaisena kuin se meillä ilmenee» oli uusi ja osoitti, että käsitettä militarismi oli jo ryhdytty pohtimaan.
Keskustelussa useat puhuivat entiseen tyyliin vain antimilitaristisen kasvatustyön tehostamisesta, mutta uusiakin ajatuksia alkoi ilmaantua. Tilda Kaihosalo* Tampereelta sanoi: »Koko Pohjois-Hämeen piiri kannatti Sörnäisten osaston esitykseen sellaista muutosehdotusta, jossa selvemmin ilmenisi, että vastustamme militarismia sellaisena kuin se ilmenee kapitalismin palveluksessa». Hän toivoi myös jotain sanottavaksi suojeluskuntien oravakomppanioista ja siitä, että oikeistososialisteja kuuluu suojeluskuntaan. August Alenius Haapakoskelta puhui jo kokonaan uudessa sävyssä:
»Militarismi militarismia vastaan, parlamentarismi parlamentarismia vastaan. Jokaisen on mentävä sotaväkeen, siellä on parhain keino valistuksen levittämiseen. Että militarismi on kaadettava, se on luonnollista, mutta millä tavoin, se on eri kysymys» ... »Johdonmukaisuuden mukaan ei sotaväkeen menoa ole itsetietoisen työläisnuorison vastustettava, päinvastoin on sinne innolla käytävä. Siellä on kiitollinen työala jokaiselle, joka on selvillä luokkavelvollisuuksistaan, sillä poistaaksemme militarismin on meidän käytettävä olosuhteiden pakottamana väliaikaista militarismia imperialismi-militarismin painostamiseksi».
Arvi Hautamäki Viipurista kannatti Sörnäisten osaston ehdotusta niillä mahdollisilla muutoksilla, jotka ovat tarpeellisia sen selventämiseksi, ettei päätöksellä panna mitään vastalausetta Venäjän köyhälistön aseellista toimintaa vastaan. Lisäksi Hautamäki korosti sitä, että »antimilitaristinen agitatsioni on tällä kertaa ainoa mahdollinen käytännöllisiä tuloksia tuottava menettelytapa» Toivo Aro Savonlinnasta piti köyhälistön militarismia välttämättömänä välitilana vallankumouksen lopulliseen voittoon viemiseksi, jonka jälkeen kaikenlainen militarismi käy tarpeettomaksi. Nils Rintamo Porista korosti suojeluskuntavaaraa, joka on tärkeämpi kuin mitä täällä tahdotaan tunnustaa, sillä yhä vieläkin ainakin Satakunnassa se rehottaa voimissaan ja valmistautuu »kolmatta esiintymistä varten».
Vaikka jo alettiin erottaa työväen luokan vallankumouksellinen aseistautuminen ja Neuvostoliiton asevoimat kapitalistisesta militarismista, tulivat SKP:n ja kommunistisen nuorisoryhmän käsitykset työstä armeijassa vielä heikosti esille. Ilmeistä on myös että hyväksyttyjen ponsien muotoon vaikutti valtiollisen poliisin pelko. Sehän oli kokouksen aikana pidättänyt erään edustajan ja vaatinut tietoja menettelytapakysymyksen käsittelystä.
Valiokunnan sotilaskysymyksestä esittämät ponnet kuuluivat:
»1. Koska militarismi varsinkin sellaisena kuin se kapitalismin palveluksessa ilmenee on taantumuksen paras tuki tuottaen koko maallemme vaaraa ja turmiota, on liiton elintensä avulla kaikin sopivin keinoin ja kaikin voimin sitä vastustettava, ollen päämäärämme ehdoton aseistariisuminen ja jalompien ihanteiden juurruttaminen kansaamme sotaintoilun tilalle. Kuitenkin on toimittava niin, etteivät liiton jäsenet yksityisinä joudu vastaamaan joukkojen päätöksistä ja teoista; ja
2. Suomen sos.dem. Nuorisoliiton kuudes liittokokous vaatii, että sos.dem. eduskuntaryhmän on valtion v. 1920 tuloja menoarviosta vaadittava sotilasmäärärahojen poistamista ja äänestettävä niiden myöntämistä vastaan.»
Ponnet hyväksyttiin 40 äänellä 32 vastaan. Huomattava ryhmä vaati ponsista poistettavaksi määritelmän: »varsinkin sellaisena kuin se kapitalismin palveluksessa ilmenee».
Suojeluskunnista, jotka yleensä tuomittiin porvariston luokkakaarteiksi, tehtiin yksimielinen päätös. Siinä vaadittiin niiden hajottamista ja aseistariisumista ja vaadittiin eduskuntaryhmää jyrkästi vastustamaan suojeluskuntamäärärahoja.
Edellä esitettyjen lisäksi hyväksyttiin ponnet varhaisnuorisotyöstä. Tämä toiminta oli nuorisoliikkeen rinnalla alkanut elpyä vuoden 1919 aikana ja tullut yhä kiinteämpään yhteyteen nuorisoliikkeen kanssa ja oli jo siirtymässä kokonaan sen ohjaukseen. Koulukysymystä ja monia muita järjestötyön asioita käsiteltiin kuten esim. suhdetta Työväen Sivistysliittoon. Sivistysliiton perustamisesta oli nuorisoliitto tehnyt aloitteen v:n 1919 alkupuolella ja siihen päätettiin nyt perustamisvaiheessa liittyä. Työväen Urheiluliiton kanssa päätettiin myös ryhtyä kiinteään yhteistyöhön. Monta kertaa tuli esille myös kysymys poliittisista vangeista, joiden vapauttamista vaadittiin hyväksytyissä ponsissa. Suuri kunnioitus ja erittäin myönteinen suhde lokakuun vallankumousta ja nuorta neuvostovaltaa kohtaan ilmeni edustajien puheenvuoroissa eri asioiden yhteydessä. Ja kun kolmannen kokouspäivän aamuna tuli tieto, että läntiset kapitalistimaat olivat päättäneet lopettaa Neuvosto-Venäjän asioihin sekaantumisen, piti Ivar Lassy asiasta selostuksen. Hän korosti Venäjän työväenluokan taistelumerkitystä ja erityisesti Ranskan ja Englannin työläisten hallituksiaan kohtaan suorittaman painostuksen arvoa, jonka tulosta tämä päätös oli. Kokous yhtyi kolminkertaiseen eläköönhuutoon kansainväliselle työväenliikkeelle ja Venäjän sitkeälle ja kärsineelle köyhälistölle.
Liiton puheenjohtajaksi valittiin Hjalmar E. Eklund (Helsinki) ja liittotoimikunnan jäseniksi: Hannes Räsänen, Hjalmar Eklund (Turku), Emil Tuomi, Yrjö Räisänen, Emil Lindahl, Maiju Lehti, Lyyli Ilvonen ja Fritiof Sundqvist. Varalle: Lauri Leppänen, Arvo Vuorio, Karl Vialen, Juho Kalliomäki, Kusti Saamijärvi, A. Tuominen, Toini Johansson ja Hannes Stolt.
Sos.dem. nuorisoliiton VI edustajakokous oli selviytynyt edelleen »jyrkän luokkataistelun» linjalleen, vieläpä ottanut askeleen vasemmalle marxilaisuuden tiellä. Kritiikki sos.dem. puolueen asenteita kohtaan ja lausunnot menettelytapakysymyksessä osoittivat tätä suuntaa, vaikka tilanteen vuoksi »pyöristetyt» ponnet eivät annakaan kehityksestä täyttä kuvaa. Liiton johto oli selvästi vasemmistoenemmistöinen ja sillä oli yhteydet kommunistiseen puolueeseen. Suunta tuli näin määriteltyä, vaikka se ennustikin uuden raskaan taisteluvaiheen alkamista.[9*]
Juuri edustajakokouksen edellä ilmestyneessä Helsingin Nuorisoseuran 20-vuotisalbumissa kuvastaa Hannes Varpen kirjoitus »Väljemmille vesille» nuorisoliittolaisen näkemystä mm. seuraavasti:
»Mitä siis meidän on odotettavissa ensin näköpiirissämme? Etäällä häämöittää kyllä lupaavaa, mutta sekin saattaa olla vain — kangastusta, ja lähempää on — maarotille kylläkin houkutteleva Sargassomeri (sos.dem. puolue)... Mutta jos me tahdomme vielä elää, niin ohjataan sen ohitse, mennään niin lähelle kolmatta internationalea, että nähdään mitä se on. Ja kun olemme sivuuttaneet tuon vaarallisen sargassomeren, olemmekin internationalea jo paljon lähempänä. Silloin voimme jo huomata, että se ei ole kangastus, vaan joko satama tai — mikä tuskin tulee mieleemme — laivasto, johon ehkä meidänkin alustamme odotetaan. Ja mitä lähemmäksi sitä pääsemme, sitä selvemmäksi käy kuva... Se on valtava näky, joka panee ajattelemaan, että jotain suurta on tekeillä. Ja jos yritämme sen johdosta jotain arvailla ennen perille tuloa, mitä tuskin voimme olla tekemättä, niin välähtää aivoissamme kuin salama. Utopia! Olemme jo ennakolta varmat, että tämän maan löytäminen on nyt kysymyksessä. Ja kun meidänkin määrämme on sinne, missä sosialismi vallitsee, yhdymme tietysti ilolla odottaviin.
Ennen kuin lähdemme uudelle matkalle — tuntematonta kohti — on tietysti aluksemme tarkastettava. Siihen voimme kuitenkin luottaa, varsinkin kun emme ole yksin sen varassa. Se ei tosin ole mikään jättiläinen kooltaan, mutta lujarakenteinen se on. Ja miehistö siinä on mitä parhainta, viimeaikaisissa kokemuksissa karaistunutta.
Eteenpäin siis yhä Suomen työläisnuoriso — sosialismia kohti! ja Korkealle punainen lippu!»[10*]
Sos.dem. nuorisoliiton edustajakokouksessa esitetyt toiveet sos.dem, puolueen palaamisesta »jyrkän luokkataistelun tielle» eivät toteutuneet. Sos.dem. puolueen kokouksessa 8–16. 12. 1919 pääsi oikeistoryhmä voitolle ja varmisti asemansa erottamalla puolueesta etummaisimmat vasemmistolaiset. Puoluekokoukseen valmistauduttaessa käytiin ankaraa suuntataistelua. Sos.dem. puolueen tannerilainen johto turvautui siinä törkeään parjauspropagandaan pannen mm. alulle »ruplakommunistit»- ja »bolsevikkiagentti»-nimittelyt. Näitä vihjailuja valtiollinen poliisi käytti hyväkseen vangitessaan vasemmistolaisia. Nuorisoliitto, jota sos.dem. puolue ei pystynyt valtaamaan, joutui saman hyökkäyksen ja avoimen hajotustyön kohteeksi. Vain pari liittotoimikunnassa olevaa oikeistososialidemokraattia oli sos.dem. puolueen kanssa yhteistyössä ja lopulta hekin erosivat liitto toimikunnasta.
Ensimmäinen kiistakysymys koski nuorisoliiton lehteä Työläisnuorisoa, jota oikeistolaisten käsiin joutunut kustannusyhtiön johtokunta ei siirtänyt Helsinkiin, vaikka edustajakokous oli siitä päättänyt. Johtokunta ei myynyt liittotoimikurmalle edes myymättä olevia osakkeita, vaan varmisti niillä osake-enemmistön oikeistolaisille. Liittokokouksen jälkeen lehti aloitti avoimen sodan nuorisoliittoa ja sen johtoa vastaan. Kun yhtiökokous huhtikuussa 1920 edelleen kieltäytyi toteuttamasta liiton päätöstä, päätti liittotoimikunta ryhtyä julkaisemaan 1. 6. 1920 alkaen Nuori Työläinen-nimistä uutta lehteä, joka ilmestyi Helsingissä.
Toinen suuri kiistakysymys oli liiton kansainvälisten suhteiden järjestely, koska myös kansainvälisten järjestöjen sisällä oli tapahtunut ero revisionistien ja vallankumouksellisten marxilaisten kesken. Liiton V edustajakokous oli v. 1917 tehnyt päätöksen yhteyden ottamisesta uuteen kansainväliseen sihteeristöön, mutta luokkasota esti sen. Vv. 1918–1919 toimintakertomuksesta ilmeni, että tätä yhteyttä oli yritetty uudelleen toiminnan alettua luokkasodan jälkeen, mutta se oli jäänyt sensuurin vuoksi heikoksi. Kansainvälinen sihteeristö oli kuitenkin pitänyt Suomen nuorisoliiton suuntaa oikeana ja kutsunut edustajan Suomesta lähiaikoina pidettävään kongressiin. Liiton VI edustajakokous teki menettelytapaponsiensa yhteydessä periaatepäätöksen, »että Suomen sos.dem. Nuorisoliitto seuraa tarkasti köyhälistön vapaustaistelua eri maissa sekä pyrkii aikaansaamaan mahdollisimman kiinteän vuorovaikutuksen Sosialistisen Nuorisointernationalen kanssa». Uusi nuorisointernationale oli toiminut vilkkaasti. Sen elokuun konferenssissa Wienissä v. 1919 oli sen riveihin tullut lokakuussa 1918 perustettu Venäjän Kommunistinen Nuorisoliitto, joka heti perustamisensa jälkeen oli esittänyt kehotuksen kommunistisen nuorisointernationaalin perustamisesta. Wienin konferenssin tehtävänä oli tämän perustavan, Berliinin kongressin valmistelu.
Kuten aikaisemmin mainittiin Nuorisointernationaalin Bernin konferenssi v. 1915 merkitsi käännettä vasemmalle kansainvälisen nuorisoliikkeen kehityksessä. Berliinin kongressissa 20–26. 11. 1919 tämä suunta edelleen vahvistui. Vaikka yhä vielä jouduttiin kokoontumaan salaisena, oli kongressissa edustettuna 14 maata ja se hyväksyi järjestön nimeksi Kommunistinen Nuorisointernationaali (KNI). Hyväksyttiin myös uusi ohjelma, joka määritteli nuorisoliikkeen tehtävän seuraavasti:
»Työväenluokan lähin tehtävä kaikissa maissa on taistelu imperialismin poliittisen, taloudellisen ja henkisen vallan murskaamiseksi ja köyhälistön diktatuurin pystyttämiseksi. Voitokas taistelu on kuitenkin mahdollinen vain jos köyhälistö päättävästi luopuu Toisesta Internationaalista, joka on reformismin ja porvariston kanssa tehtyjen kompromissien rämettämä, porvariston, joka pyrkii pelastamaan vanhan yhteiskunnan ja siten pettää työläiset, ja jos työväen joukot ryhmittyvät Kommunistisen Internationaalin lipun alla, joka johtaa köyhälistöä sen vallankumouksellisessa taistelussa. Vallankumouskautena on ensi kädessä otettava käytäntöön kumoukselliset joukkotaistelun keinot, (mielenosoitukset, lakot, suurlakko, aseellinen kapina). Tämän ohella ei köyhälistö periaatteessa saata luopua mistään poliittisesta keinosta, ei parlamentistakaan.»[11*]
Ohjelman lisäksi hyväksyttiin järjestölle uudet säännöt ja päätettiin liittyä Kommunistiseen internationaaliin. Käsiteltäessä militarismia hylättiin pasifismi ja asetuttiin kommunistiselle kannalle työstä armeijassa. Kongressi oli tehnyt pesäeron oikeistolaisista aineksista ja suuntautunut kommunistisen liikkeen mukaan, mikä oli merkittävä ratkaisu kansainvälisen nuorisoliikkeen työsaralla.
Suomen edustajaa kokouksessa ei ollut, koska kutsu oli saapunut liian myöhään.
Sos.dem. nuorisoliiton liittotoimikunta otti kongressin jälkeen yhteyden KNI:n toimeenpanevaan komiteaan, julkaisi KNI:n ohjelman suomenkielisenä kirjasena ja selosti päätöksiä jäsenistölle. Maaliskuussa v. 1920 liittotoimikunta asettui kiinteästi yhteyteen KNI:n kanssa antaen samalla selostuksia liiton työstä. 5. 5. 1920 pidetyssä liittotoimikunnan kokouksessa päätettiin suorittaa liittoäänestys Nuorisointernationaaliin liittymisestä, joka tosin tapahtuisi liiton oman ohjelman pohjalla. Tilanne äänestystä varten oli epäedullinen, koska oikeistolaiset ja koko sos.dem. lehdistö kävivät ankaraa hajotus- ja pelotuskampanjaa. Tästä huolimatta äänestykseen osallistui 95 osastoa. Liittymisen puolesta oli 2.029 jäsentä ja 659 vastaan, 25 osastoa kieltäytyi äänestyksestä.
Tilanteen kireyden vuoksi liittotoimikunta jätti asian lopullisesti ratkaisematta, mutta jatkoi yhteydenpitoa KNI:n kanssa. Perusjärjestöissä käytyjen keskustelujen ja useiden piirikokousten kehotusten perusteella liittotoimikunta jätti asian liittoneuvoston kokouksen ratkaistavaksi 27. 2. 1921, Se teki myönteisen päätöksen 15 äänellä kolmea vastaan. Asiallisesti liitto oli ollut KNI:n osasto jo vuodesta 1920 jolloin yhteydet aloitettiin.
Kysymys liiton suhteista kansainväliseen järjestoon kiihdytti sos.dem. puolueen nuorisoliittoa vastaan suuntaaman hajotustyön huippuunsa. Sosialidemokraatit muodostivat v. 1921 alussa Hämeenlinnassa pidetyssä kokouksessa »sos.dem. nuorisojärjestöjen väliaikaisen keskuskomitean», jolle sos.dem. puolue lahjoitti heti 5 000 markkaa toiminta-avustukseksi. Hajottajien »keskuskomitean» kiertokirjeessä N:o 1 kehotetaan sosialidemokraatteja varmistamaan sos.dem. nuorisoliiton osastot johtoonsa ja mikäli se ei onnistu, eroamaan ja perustamaan uusi osasto jo valmisteluvaiheessa olevan uuden liiton alaiseksi. Uuden liiton asioiden hoitajaksi ilmoitettiin Kalle Myllymäki Hämeenlinnasta.[12*]
Hajotus- ja valtaustyö oli kuitenkin aloitettu jo paljon ennen »keskuskomitean» muodostamista. Uuden liiton lähtökohdaksi olivat hajottajat ajatelleet Pohjois-Hämeen piirijärjestön valtaamista, koska heillä oli sen toimikunnassa kannattajia. Työläisnuoriso-lehti valmisteli maaperää ja ylimääräinen piirikokous kutsuttiin koolle marraskuulla 1920. Vaikka valtaustyötä johti itse sos.dem. puolueen sihteeri, se epäonnistui täydellisesti ja hajotustyöhön osallistuneet piiritoimikunnan kaksi jäsentä erotettiin osastostaan. Samantapaisia yrityksiä tekivät hajottajat useassa muussakin piirissä, mutta onnistuivat ainoastaan Etelä-Savon piirijärjestössä valmistellaan sitä perusteellisesti. Valtiollinen poliisikin kantoi kortensa hajottajien kekoon pidättämällä ennen piirikokousta piirissä kiertävän liiton järjestäjän Ludvig Kososen ja pitämällä häntä vangittuna ohranan komerossa siksi kunnes valtaus oli suoritettu. Nuorison toiminta piirissä ei valtauksen vuoksi pysähtynyt, sillä vähemmistöön jääneet piirin suurimmat osastot perustivat heti uuden piirijärjestön.
Hajotustyön tulos oli laiha, vain n. 60 perusjärjestöä ja yksi piirijärjestö. Näillä voimilla perustettiin uusi liitto, Sosialidemokraattinen Työläisnuorisoliitto Hämeenlinnassa 15–16. 5. 1921. Perustajina oli 37 osastoa. Liitto otti itselleen myöhemmin Suomen Sos.dem. Nuorisoliiton nimen väittäen jatkavansa uuden liiton puitteissa vanhan liiton työtä, koska muka kommunistit valtasivat vanhan. Totuus on kuitenkin se, että vanha nuorisoliitto oli rakentunut jyrkän luokkataistelun periaatteille. Sen jäsenistön pääjoukko oli v. 1918 kokemuksiensa perusteella kasvamassa vasemmalle, selvemmälle marxilaiselle ja kommunistiselle kannalle, eikä heidän tarvinnut vallata liittoa, koska se oli heillä. Perustettua uutta liittoa johti sos.dem. puolue, joka kasvoi oikealle yhä revisionistisempaan suuntaan, irti marxilaisuudesta. Oikeistososialidemokraattien väitettä liiton perinteistä ja »valtauksesta» esittelee Sos.dem. Työläisnuorisoliiton historiankirjoittaja Marjatta Kankaanpää vielä v. 1950 selittäessään:
»Kommunistien maanalainen toiminta oli organisoitu äärettömän taitavasti. He yllättivät pahaa aavistamattomat sosialidemokraatit aluksi aivan täydellisesti. Jokaisen perus- ja piirijärjestön kokous oli miehitetty ja osastoissa käytiin kiistaa useinkin sillä seurauksella, että enemmistövoimallaan kommunistit saivat järjestön itselleen.
Mutta pitkää aikaa eivät myöskään sosialidemokraatit tyytyneet jäämään katsojiksi tässä taistelussa. Täysin salaisena pääsi Hämeenlinnassa kokoontumaan vuoden 1921 alkupuolella pienehkö ryhmä sosialidemokraatteja neuvottelemaan uuden keskusjärjestön perustamisesta.»[13*]
Tuntuu siltä, että kommunistien maanalaisen toiminnan tehokkuus esitetään edellä olevassa liioiteltuna, sillä pääsyy tannerilaisten sosialidemokraattien häviöön periaatetaistelussa oli heidän luopumisensa »jyrkästä luokkataistelusta». Nuorisoliittolaiset halusivat yhä pysyä tällä kannalla ja tekivät näine tunnuksineen tarmokasta järjestötyötä. Oikeistososialidemokraatit olivat kyllä valmiit hajotustyössään käyttämään salaistakin toimintaa toista työväenryhmää vastaan, vaikka he eivät hyväksyneet sitä käytettäväksi porvareita vastaan.
Sos.dem. Työläisnuorisoliiton mukaan menneistä ja myöhemmin siihen liittyneistä nuorista on jo nyt syytä sanoa, että he eivät sittenkään aina kulkeneet sos.dem. puolueen talutusnuorassa. Esim. Helsinkiin hajotustyötä varten perustettu Sos.dem. Nuorisoyhdistys kapinoi 30-luvulla lujasti puoluejohdon politiikkaa vastaan, ja monet työläisnuorisoliiton osastot osallistuivat fasismin ja sodanvastaisiin mielenilmauksiin.
KNI:n perustamiseen osallistumattomat oikeistososialidemokraattien johdossa olevat järjestöt perustivat Hampurissa v:n 1921 alussa Työläisnuorisointernationaalin, jonka ohjelma rakentui lähinnä kulttuurikysymyksien varaan. Tämän lisäksi syntyi ns. keskustalaisjärjestojen toimesta Wienissä 26. 2. 1921 sosialististen keskustanuorisojärjestöjen Wienin yhteistyöjärjestö, johon Suomen Sos.dem. Työläisnuorisoliitto päätti liittyä. Kun tästä liittymisestä äänestettiin eräässä Työläisnuorisoliiton haltuun joutuneessa pohjoisessa osastossa kesällä v. 1921, kävi niin että jäsenten enemmistö ei ollutkaan osaston johdon kanssa samaa mieltä ja tiedusteli paikalliselta SKP:n jäseneltä mitä olisi tehtävä. SKP:n jäsen suositteli, että äänestyslippuun olisi pantava vaatimus liittymisestä Kommunistiseen Nuorisointernationaaliin. Niin sitten kävikin, että suuri enemmistö oli KNI:hin liittymisen kannalla, jolloin oikeistolainen puheenjohtaja oli suuttunut perusteellisesti ja hihkaissut:
»Perkele. Tämä on sen Kontion hommaa. Tiedättehän, että ei nyt ole kysymys Moskovaan liittymisestä. Tällainen peli on lopetettava. Julistan äänestyksen mitättömäksi ja ensi pyhänä on uusi kokous.»[14*]
Wienin yhteistyöjärjestö yhtyi kuitenkin pian Hampurissa perustettuun oikeistolaiseen työläisnuorisointernationaaliin, joka lopullisesti perustettiin Amsterdamissa 12–13. 5. 1921.
On ilmeistä, että se järjestöllinen kehitys mikä oli tapahtumassa nuorisoliikkeen piirissä v. 1919 aikana häiriintyi joksikin aikaa suuntataistelun tultua avoimeksi. On myös selvää, että v:n 1918 kokemuksien ja tilanteen muuttumisen vuoksi periaatteellista selvittelyä ei voitu välttää. Se oli edessäolevia tehtäviä varten suoritettava ja se suoritettiin menestyksellisesti. Liiton toimintakertomuksessa vv. 1919–1922 sanotaankin:
»Vakaumuksemme on, että liittomme on kulkenut välttämättömän kehityskauden yli ja että tapahtunutta ei olisi voitu välttää muutoin kuin ehkä paikoilleen pysähtymällä, joka taas olisi merkinnyt taantumusta. Nyt on ainakin yritetty kulkea eteenpäin omaksumallamme tiellä ja niin on mielestämme edelleenkin tehtävä.»
Vaikka hajottajien paine nuorisoliittoa kohtaan kasvoi vv. 1920–21, jatkui toiminta ja jopa vilkastuikin eräillä aloilla. Sos.dem. puolue mm. kielsi liiton puhujilta pääsyn työväenyhdistyksiensä taloille ja liiton osastoja toimimasta niissä. Tällöin kokoonnuttiin ja pidettiin tilaisuuksia yksityisten jäsenten kodeissa. Kaikilla piireillä oli omia järjestäjiä ja mm. aluejärjestötoiminta laajeni ja alkoi vakiintua. Osasto- ja jäsenkehitystä kuvaavat luvut:
| v. 1919 | IV | nelj. | osastoja | 305 | jäseniä | 17.907 | (maksaneita) |
| v. 1921 | III | » | » | 206 | » | 8.709 | » |
| v. 1921 | IV | » | » | 217 | » | 10.647 | » |
Tapahtunut lasku muuttui nousuksi jo v. 1921 IV:llä neljänneksellä ja vuoden 1922 aikana oli todellinen osastomäärä 255 ja jäsenmäärä vastaavasti korkeampi, vaikka tilityksiä ei valtiollisen poliisin terrorin vuoksi enää saapunutkaan kaikista jäsenistä.
Ruotsinkielisten järjestöjen toiminta heikkeni huomattavasti suuntataistelujen aikana. V. 1919 lopulla olivat vain Helsingin, Turun ja Vaasan osastot aloittaneet toimintansa ja lisäksi oli perustettu kaksi uutta osastoa. Vv. 1920–21 oli toiminnassa 7 ruotsinkielisten osastoa, joissa jäseniä n. 350. Kysymys suhteesta Nuorisointernationaaliin oli vaikeasti ratkaistavissa. Viisi osastoa kannatti yhteyden palauttamista nuorisoliittoon ja liittymistä Kommunistiseen Nuorisointernationaaliin kahden jäädessä riippumattomiksi. Ruotsinkielisten nuoriso-osastojen keskuskomitea (Centralkomitten, CK) oli suurissa taloudellisissa ym. vaikeuksissa, mutta suoritti kuitenkin kirjallista valistustyötä. V. 1920 se sai aikaan »Till Storms»-lehden ilmestymisen uudelleen. Liittyminen KNI:een v. 1921 sai aikaan eräiden keskuskomitean jäsenten eroamisen, jolloin myös »Till Storms» lakkasi ilmestymästä. Sen jälkeen keskuskomitea järjestäytyi uudelleen ja solmi suhteet Sos.dem. nuorisoliittoon.
Suuntataistelun aikana nuorisoliitto järjesti joukkokamppailuja hyvällä menestyksellä. Niitä oli alettu ottaa käyttöön jo luokkasodan edellä. Näin järjestettiin mm. jäsenhankinta-agitaatio viikko ja, sanomalehtiviikkoja, Marianpäiväjuhlia, Lokakuun vallankumouksen vuosipäiväjuhlia, Karl Liebknechtin — Rosa Luxemburgin muistojuhlia ja -viikkoja ym., jotka kaikki saivat poliittisten esiintymisten luonteen. Voimakkaita taistelujuhlia tuli kansainvälisen nuorisopäivän juhlista, joita vastaan valtiollinen poliisi erikoisesti hyökkäsi suorittaen vangitsemisia ja kieltäen juhlien pidon. Syksyllä v. 1921 aloitettu toiminta Neuvosto-Venäjällä vallitsevan nälänhädän lieventämiseksi osoitti työväenluokan solidaarisuutta Neuvostoliittoa kohtaan. Tässä toiminnassa oli nuoriso ja Nuorisoliitto innokkaasti mukana. Liiton lehti Nuori Työläinen julkaisi 12. 8. 1921 etusivun pääkirjoituksen: »Kansainvälinen veljeys sanoista teoiksi!», jossa selvitellään työväenliikkeen kansainvälisyyttä ja sen soveltamista neuvostokansan auttamiseen. »Neuvostomaata on kohdannut kova kato ja lisäksi kansainvälinen imperialismi ja sen mukana Suomen taantumus valmistelevat sotaa sitä vastaan». Lehti jatkaa: »On ryhdyttävä heti toimeen Neuvosto-Venäjää kohdanneen iskun lieventämiseksi voimaperäisen avustustoiminnan avulla. Samalla on myös pidettävä huolta siitä, että kaikki meidän porvaristomme yhdessä reunavaltojen porvaristojen kanssa mahdollisesti suunnitellut sotahankkeet raukeavat tyhjiin. Venäjän on saatava rauhassa tehdä suurta, historiallista luomistyötään.» Kehotukseen vastasivat nuorisojärjestot kautta maan. Mm. Sörnäisten osastojen johtokunta päätti kokouksessaan 17. 8. 1921 esittää osastolle, että jokainen jäsen luovuttaisi yhden päivän palkan kuukaudessa ja että järjestettäisiin iltamia samaan tarkoitukseen.
Liiton kustannustoiminta oli näinä vuosina huomattavan vilkasta. Työväenliikettä ja sosialismia koskevien kirjasten painosmäärät olivat n. 2000–6000 kpl. kutakin ja ne myytiin nopeasti, koska väittelyissä tarvittiin tietoja. Kurssi- ja opintopiiritoiminta vilkastui kaikissa liiton piireissä.
Nuoren Työläisen levikki pysyi kilpailevasta lehdestä huolimatta 18–20.000 kpl:na ja kansainvälisessä kilpailussa, joka lehtilevityksestä käytiin Suomen, Ruotsin ja Norjan nuorisojärjestöjen kesken 3 kuukauden aikana v. 1922 selvisi Nuori Työläinen voittajaksi. Levikki oli silloin 20.000 kpl. Sos.dem. Työläisnuorisoliiton haltuun joutuneen Työläisnuorison levikki putosi 10.000:sta alle 3000:n ja velkojen lisääntyessä lehti siirrettiin v. 1923 kustannusyhtiöltä sos.dem. puolueelle Helsinkiin, jonne myös Työläisnuorisoliiton johto Tampereelta siirtyi.
Edellä esitetystä näkyy, että suuntataistelu käytiin lähinnä liiton lehden ja kansainvälisyyskysymysten puitteissa, mutta itse asiassa se oli periaateselvittelyä, joka antoi leimansa kaikkiin työväenliikettä lähellä oleviin kotimaisiin ja kansainvälisiin kysymyksiin. Ratkaisut eivät aina olleet helppoja ja varmaa on että se periaatteellinen apu, jota nuorisoliitto sai kommunistiselta puolueelta, auttoi selviytymään monesta pulmasta.
Seuraavassa muutamia päätösotteita asioista, jotka käsiteltiin osastoissa ja piirikokouksissa kautta maan. Valkeakosken sos.dem. nuoriso-osaston kehitystä liiton lehtikiistan alettua valaisevat seuraavat pöytäkirjaotteet:
Kokous 3.6.1920: Päätettiin levittää Työläisnuorisoa, ei Nuorta Työläistä.
Kokous 6.8.1920: Tehtiin ehdotus, että levitettäisiin molempia lehtiä. Päätettiin pienellä enemmistöllä, että levitetään edelleen vain Työläisnuorisoa.
Kokous 13.8.1920: Keskusteltiin kummankin lehden sisällöstä. Keskustelu jäi vastaukseksi.
Kokous 13.1.1921: Äänenkannattajakysymyksestä päätettiin äänestyksen perusteella, että ennen piirikokousta osasto ei tilaa kumpaakaan lehteä.
Kokous 27.1.1921: Evästettiin piirikokousedustajia äänenkannattajakysymyksessä, että Nuori Työläinen tulisi liiton äänenkannattajaksi liiton eheyden kannalta katsoen, vaikkakaan ei katsottu kumpaakaan lehteä täysin tyydyttäväksi.
Kokous 25.2.1921: Päätettiin tilata Nuorta Työläistä myytäväksi 75 kpl.
Kokous 31.3.1921: Käytiin vilkas keskustelu suhteesta III Internationaaleen. Kahdenlaisia mielipiteitä. 35 äänellä 18 vastaan päätettiin seurata liiton liittoneuvoston päätöstä (Komm. Nuorisoint. liittyminen).
Kokous 15.4.1921: Keskusteltiin siitä onko tarpeellista yksityisten sosialidemokraattisten jäsenten erota kommunistisesta nuorisoliikkeestä. Päätökseksi tuli, että on tarpeetonta erota kommunistisesta liikkeestä pienten mielipide-erojen tähden.
Kokous 8.2.1922: Keskusteltiin muutetaanko Sos. dem. Nuorisoliiton nimeä. Päätettiin, että muutetaan se Suomen Sosialistiseksi Nuorisoliitoksi ja evästettiin siten edustajakokoukseen lähtevää edustajaa.[15*]
Liiton nimikysymyksessä Pohjois-Pohjanmaan nuorisopiirikokous Karihaarassa joulukuulla v. 1920 esitti nimeksi Suomen Sosialistista Nuorisoliittoa, mutta jo seuraavassa piirikokouksessa Oulussa marraskuussa v. 1921 esitettiin nimeksi Suomen Kommunistinen Nuorisoliitto. Samassa kokouksessa käsiteltiin kysymystä »venäläisten toverien avustaminen» ja päätettiin, että »kokous edelleen tukee ja avustaa venäläisiä tovereitamme taistelussaan porvaristoa ja nälkää vastaan. Jyrkän paheksumislauseensa antaa kokous sitä häikäilemätöntä rosvopolitiikkaa vastaan, jota neuvostoviholliset harjoittivat Työläis-Venäjää kohtaan.»
Julistuksella jonka sos.dem. puolueen v. 1919 puoluekokouksessa vähemmistöön jäänyt vasemmisto antoi kokouksen jälkeen, pantiin alulle uuden julkisen puolueen Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen perustaminen. Vasemmistoryhmä kutsui perustavan kokouksen Helsinkiin 13–14. 5. 1920, mutta poliisi hajotti kokouksen ja useat perustajat saivat pitkiä vankilatuomioita »valtiopetoksen valmisteluista». Puolue kuitenkin perustettiin, sillä Helsingin sosialistinen kunnallisjärjestö julistautui 19. 6. 1920 Suomen Sosialistiseksi Työväenpuolueeksi. Jo vuoden lopulla oli puolueella koko maan käsittävä organisaatio, johon liittyivät monet sos.dem. puolueen piirijärjestöt ja osastot sellaisinaan.
SSTP:n perustajien julistuksessa vedottiin myös nuorisoon ja Sos.dem. Nuorisoliiton jäsenistö ottikin asian omakseen. SSTP:n puoluetoimikuntaankin tulivat valituiksi nuorisoliiton puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri ja yksi liittotoimikunnan jäsen sekä Nuoren Työläisen toimittaja. Liittotoimikunnan ja uuden puolueen väliset suhteet tulivat heti alusta alkaen luottamukselliseksi ja perustuivat yhteistoimintaan ja molemminpuoliseen apuun. Liiton osastot, jotka yleensä olivat katkaisseet suhteensa sos.dem. puolueeseen, tekivät SSTP:lle myönteisiä päätöksiä. Mm. Pohjois-Hämeen nuorisopiirikokous 25–26. 2. 1922 päätti asiasta seuraavaa:
»Meidän maassamme lähinnä vastaa kommunistista puoluetta Suomen Sosialistinen Työväenpuolue. Jo viimeisessä piirikokouksessa päätettiin antaa poliittisessa toiminnassa tukea tälle puolueelle, koska se osoittautui meidän maassamme seisovan jyrkän luokkataistelun pohjalla»... »ja siksi päätämme:
1) että nuoriso-osastot ovat kiinteässä yhteistoiminnassa SST-puolueen alaisten järjestöjen kanssa ja toimivat puolueen poliittisen johdon alaisena, koska se on ainoa puolue, joka johtaa vallankumouksellista luokkataistelua maassamme».
2) että nuoriso-osastot niillä paikkakunnilla, missä ei vielä ole STT-puolueen alaista järjestöä perustavat sen, tai missä se on voimiltaan heikko, siirtävät sinne voimia osastonsa vanhemmista jäsenistä.»[16*]
Kommunistisen puolueen Suomessa olevat johtajat olivat mukana perustamassa SSTP:tä. Tämä osoitti, että SKP:n vain aseelliseen ja salaiseen toimintaan pitäytymisen vaihe oli sivuutettu ja puolue pyrki kaikkia keinoja käyttäen vaikuttamaan laajoihin joukkoihin.
Tässä työssä Sos.dem. nuorisoliiton organisaatiosta oli ollut suurta apua. Tämän tuloksena koko vasemmistolainen työväenliike voimistui näinä vuosina nopeasti. Samalla kun liikehtimiset ja lakkoliikkeet kasvoivat, voimistui vasemmiston ote myös Suomen Ammattijärjestössä niin että keväällä 1922 pidetyssä SAJ:n edustajakokouksessa se sai jo vankan enemmistön. Tällöin myös Sos.dem. nuorisoliiton ja ammatillisen liikkeen suhteet paranivat Ammattijärjestön ryhtyessä taloudellisesti auttamaan nuorisoliiton valistustyötä.
Kommunistisen ja vasemmistolaisen työväenliikkeen voimistuessa yltyi taantumuksen vastahyökkäys. Suomen kapitalistien hyökkäys Karjalan valloitussuunnitelmineen yhtyi kansainvälisen imperialismin Neuvostoliiton vastaiseen kampanjaan. Suomen hallituksen ja taantumuspiirien aseistamien ja Karjalaan lähettämien terrorijoukkojen avulla yritettiin synnyttää ns. »Karjalan kansannousua». Retki päättyi kuitenkin surkeasti karjalaisten asettuessa neuvostovallan puolelle. Lisäksi valkokaartilaiset saivat vastaansa Neuvostoliittoon siirtyneen nuorisoliittolaisen Toivo Antikaisen johtaman 100-päisen hiihtojoukon ja kärsivät täydellisen tappion. Karjalan sotaa ei käyty yksin Karjalassa. SKP, SSTP ja Sos.dem. nuorisoliitto järjestivät Suomessa laajan kamppailun sotaseikkailupolitiikkaa vastaan, rauhan ja Neuvosto-Venäjän puolesta. SSTP julkaisi erityisen rauhanjulistuksen, jossa Karjalan rosvoretken tarkoitus paljastettiin ja kehotettiin työkansaa tarmokkaaseen taisteluun sitä vastaan. Rauhanpuolustajia vastaan aloitettiin suurjahti ja rauhanjulistuksen perusteella vangittiin 26. 1. 1922 mm. SSTP:n puoluetoimikunnan kaikki jäsenet ja tuomittiin »maanpetoksesta» 36 henkilöä, yhteensä n. 100 vuoden kuritushuonetuomioihin. Tuomituista oli Sos.dem. nuorisoliiton liitto toimikunnan jäseniä Emil Tuomi, Hannes Räsänen, Arvo Tuominen, ja liiton sihteeri Hannes Mäkinen.* Liiton puheenjohtaja Hjalmar E. Eklund ja Nuoren Työläisen toimittaja Pekka Paasonen, joita poliisin ei onnistunut vangita, joutuivat myös jättämään tehtävänsä. Paasonen siirtyi salateitse Neuvostoliittoon ja ryhtyi hoitamaan KNI:n Tpk:n (toimeenpanevan komitean) suomalaisen sihteerin tehtävää Suomen Sos.dem. Nuorisoliiton edustajana, Eklund taas jäi Suomeen hoitelemaan maanalaisen SKP:n nuorisojaoston toimintaa ja suhteita julkiseen liittoon.
Valtiollisen terrorin edelleen lisääntyessä alkoi ilmestyä avoimia fasistisia järjestöjä, kuten Suomen Suojeluliitto ja samanhenkinen lehti »Suunta», jotka esittivät ajatuksia parlamentin syrjäyttämisestä ja vasemmistotyöväen toiminnan kieltämisestä. Tästä huolimatta SSTP sai v. 1922 kesällä toimitetuissa eduskuntavaaleissa, joihin vasemmistotyöväki osallistui ensimmäistä kertaa omana vaaliliittona v. 1918 jälkeen, 27 edustajapaikkaa. Sosialidemokraattien edustajamäärä putosi 80:stä 53:een. Nuorisoliitto oli vaalityössä tarmokkaasti mukana ja joutui pian vainon kohteeksi.
Toimintatilanne kävi entistä vaikeammaksi, mutta liitto ehti pitää vielä VII edustajakokouksensa Helsingissä 27–30. 3. 1922. Tämä kokous jäi liiton viimeiseksi. Se osoitti, että liiton jäsenistön enemmistö oli taistelun koulussa kasvanut vaistonvaraisista, »jyrkän luokkataistelun» kannattajista marxilaisesti tietoiseksi etujoukoksi, josta myös kommunistinen puolue ja vasemmistolainen työväenliike sai tarmokasta ja rohkeata taistelijajoukkoa.
Kokouksessa oli 109 edustajaa 108:sta osastosta eli suunnilleen sama määrä kuin v. 1919 kokouksessa. Yleinen henki oli nyt selvästi suuntautunut vasemmalle, kun edellisessä kokouksessa vasta etsittiin tietä. Asioita käsiteltäessä, kuten toimintakertomusta, liiton uutta ohjelmaa, sotilaskysymystä, nuorisoliiton ja SSTP:n suhteita ja järjestömuotokysymystä, näkyi kommunistisen suuntauksen vaikutus. Monet alustukset oli valmisteltukin yhdessä SKP:n kanssa ja ohjelmaluonnosta valmisteltaessa oli saatu Kommunistisen nuorisointernationaalin apua.
KNI lähetti edustajakokoukselle toimintaa kiittävän ja innostavan tervehdyksen. Samoin lähettivät tervehdyksensä Venäjän, Ruotsin ja Tanskan kommunistiset nuorisoliitot, liiton vankilassa olevat jäsenet ja monet järjestöt.
![[Työläisnuorisoliikkeen]](img/tyolaisnuorisoliikkeen.jpg)
Toimintakertomuksesta keskusteltaessa liittotoimikunta sai kuten liiton lehti Nuori Työläinen tunnustusta työstään. Puheenvuoroissa pohdiskeltiin vangitsemisten, tilanteen kireyden ym. vaikeuksien aiheuttamia haittoja, mutta poliittiseen suuntaan nähden ei esiintynyt arvostelua. Työväen Sivistysliiton jäsenyydestä keskusteltaessa useissa puheenvuoroissa arvosteltiin sitä että Sivistysliitto oli tullut täysin oikeistososialidemokraattiseksi eli »noskelaiseksi» toiminnaltaan, vaikka sen olisi pitänyt olla yhteinen sivistysjärjestö ja suurin osa sen jäsenistä ja kerhoista oli vasemmistolaisia. Kuitenkin päätettiin edelleen jäädä Sivistysliittoon ja pyrkiä vaikuttamaan sen toiminnan sisältöön.
Nuorisoliiton uuden ohjelman luonnosta käsiteltäessä näkyi erityisen voimakkaana kansainvälisen ja kotimaisen kiristyneen tilanteen vaikutus ohjelman muotoiluun. Vaikka sisällöstä oltiin yksimielisiä, suurin osa edustajista oli sitä mieltä, että sen sanamuodot vaaransivat liiton olemassaolon. Ohjelmaluonnos olikin avointa ja selväsanaista tekstiä ja sen otsikossa jo määriteltiin Suomen Sos.dem. Nuorisoliitto Kommunistisen Nuorisointernationaalin osastoksi. Alussa luonnos selvitteli kapitalismin kehitystä imperialismin ja maailmansodan kauteen, joka kehitys oli johtanut työväenluokan ja sen nuorison aseman jatkuvaan huononemiseen ja koko järjestelmän umpikujaan. Tältä pohjalta katsoen ohjelmaluonnoksessa määriteltiin vallankumouksellisen nuorison tehtäviä:
»Siksi ei työväenluokan — eikä siis sen nuorisonkaan — kurjaa asemaa voi parantaa mikään muu kuin yhteiskunnallinen vallankumous, jonka työväenluokka diktatuurinsa avulla toteuttaa. Työväenluokan diktatuuri on välttämätön ylimenoaste siirryttäessä kapitalismista sosialismiin — ja tämän päämäärän saavuttamiseen on työväenluokan parhaimmiston ja etenkin juuri työläisnuorison kaikki toimensa suunnattava. Tämän tosiasian tuntien ja tunnustaen tahtoo myöskin Sos.dem. Nuorisoliitto kaikin keinoin työskennellä työväenluokan diktatuurin toteuttamiseksi, harjoittaen innokasta valistustyötä tämän päämäärän selvittämiseksi ja valaisemiseksi suurille järjestymättömäni nuorten työläisten joukoille.»
Luonnoksessa selviteltiin vallankumouksellisessa marxilaisessa hengessä kasvatustyön tehtäviä uuden proletaarisen sivistyksen luomiseksi ja työläisnuorison vetämiseksi pois oikeistososialidemokraattien ja porvariston vaikutuspiiristä. Työläisnuorison taloudellisen taistelun ohjaamista pidettiin tärkeänä tehtävänä ja korostettiin osallistumista kaikkiin joukkotaisteluihin, lakkoihin sekä ammatilliseen toimintaan vaikuttamalla niiden vallankumouksellistamiseksi. Myös koululaitoksessa, isänmaallisuuskysymyksen, uskonto- ja raittiusasioiden piirissä sekä urheilujärjestöissä on vaikutettava samaan suuntaan.
Militarismi- ja sotilaskysymyksestä sanottiin mm:
»Luokkatietoinen työläisnuoriso tietää, että porvaristo ei mielisuosiolla luovu vähäisimmistäkään mahtivälineistään eikä monisatavuotisista etuoikeuksistaan, vaan että valtakysymyksen tulevat ratkaisemaan yksinomaan voimatekijät. Siksi tähtääkin sotilaiden keskuudessa harjoitettava agitatsiomme sotilaiden saattamiseksi tietoisiksi luokka-asemastaan ja sen velvoituksista. Työväenluokan diktatuurin aikana tulee työläisnuoriso muodostamaan Punaisen Armeijan innokkaimmat ja taistelukykyisimmät joukot.»
Poliittisessa toiminnassa ohjelma määritteli SSTP:n lähimmäksi nuorisoliiton ohjaajaksi, jonka ohjelmaa ja päätöksiä on noudatettava luopumatta silti järjestöllisestä itsenäisyydestä. Samalla korostettiin kansainvälisen toiminnan välttämättömyyttä ja Kommunistisen Nuorisointernationaalin päätöksiin ja ohjaukseen alistumista sekä Kommunistisen Internationaalin tunnustamista työväenluokan vapaustaistelun ainoaksi kelvolliseksi johtajaksi.
Ohjelmakeskustelua käytiin perusteellisesti. Ensimmäisenä Väinö Vuorio esitti, että ohjelma oli kyllä tilanteen ja työväenluokan maailmankatsomuksen mukainen, mutta useissa kohdin »äkkijyrkkä», ja se voisi antaa »hallitukselle aihetta käydä kimppuumme». Hän ehdotti organisaatiokohdan poistamista, KNI:n osastonimen poistamista liiton nimestä ja suhteen SSTP:hen muotoilemista uudelleen. Vaikka eräissä puheenvuoroissa moitittiin Vuorion vaativan liikaa muutoksia, hyväksyttiin yleensä muutokset välttämättöminä, jotta voitaisiin säilyttää liiton toimintamahdollisuudet luopumatta silti periaatteista.
Kun luonnos palasi toisen kerran valiokunnasta, siitä oli karsittu vaarantavat sanonnat ja se hyväksyttiin pienin muutoksin.
Varovaisuussyistä pysytettiin nimi edelleen Suomen Sos.dem. Nuorisoliittona, vaikka esityksiä tehtiin sosialistiseksi, kommunistiseksi ja mm. Nuorten Työläisten Liitoksi. Sanonta »työväenluokan diktatuurista» oli muutettu »työväenvallaksi». Vallankumouksellinen työ armeijassa oli saanut muodon: »Siksi tehdäänkin agitatsionia asevelvollisuusiässä olevan nuorison saattamiseen tietoiseksi luokka-asemastaan ja sen velvoituksista». SSTP:tä koskevassa kohdassa sanottiin, että »liitto työskentelee kiinteässä vuorovaikutuksessa todellisen luokkataistelun kannalla olevan työväenpuolueen kanssa». Kansainvälisestä yhteydestä sanottiin: »Suomen Sos.dem. Nuorisoliitto tietää, että taistelu voi olla menestyksellistä vain kansainvälisesti käytynä ja siksi säilyttää liitto kansainväliset suhteensa».
Muutokset olivat heikentäneet ohjelman vallankumouksellista sanontaa, mutta siitä huolimatta se oli periaatteellisesti edeltäjäänsä parempi.
Valtiovallan asiaan puuttumista peläten oli sotilaskysymystä käsittelevä alustus jätetty pois alustusvihkosta. Väinö Vuorio esitti asian suullisesti. Sen käsittelyssä pysyttiin ohjelmakeskustelussa esitettyjen periaatteiden pohjalla. Keskustelu osoitti, että käsitteet militarismin olemuksesta alkoivat selvitä ja että entinen pasifistinen kanta yleensä tuomittiin hyödyttömänä ja tuloksettomana. Tätä osoittavat myös asiasta hyväksytyt ponnet:
»Militarismin lakkauttaminen, aseellisen vallan riistämisen kautta harvalukuiselta porvaristolta kansanenemmistölle, proletariaatille, on työväenluokan nuorison päämääränä kaikissa maissa. Tähän päämäärään pyrkiessään noudattaa Suomen sosialistinen nuoriso seuraavia ohjeita:
1) Suojeluskin talaitosta on pidettävä porvarillisen luokkamilitarismin häikäilemättömimpänä ja rikollisimpana muotona. Toimintaa sen hävittämiseksi on pidettävä sellaisena tehtävänä, jonka puolesta on lakkaamatta työskenneltävä.
2) Pasifistisen ja tuloksettoman sotapalvelusvastaisen agitation asemasta on entistä enemmän kiinnitettävä huomiota sosialistisen valistuksen levittämiseen sotapalvelusiässä olevan nuorison keskuudessa.»[17*]
Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että SKP:n sotilaslinjan työ armeijan joukko-osastoissa oli jo alkanut ja useissa tapauksissa yhteyksiä armeijassa palveleviin nuorisoliittolaisiin tai SKP:n jäseniin hoitivat juuri nuorisoliittolaiset.
Nuorisoliiton suhteesta SSTP:hen liitto toimikunta määritteli kantansa lähtien periaatteesta:
»Pikaisen proletaarivallankumouksen puolesta käytävässä yhteistaistelussa on mitä suurin yhtenäisyys ja ankarin keskitys tarpeen. Poliittinen johto voi kansainvälisesti olla vain Kommunistisella Internationalella, yksityisissä maissa vain sen osastoilla.» »Tämän Kommunistisen Nuorisointernationaalin II kongressin lausuman periaatteen syrjäyttäminen tietäisi, että syntyisi kaksi keskenään kilpailevaa kommunistista puoluetta, jotka eroaisivat toisistaan yksinomaan jäsentensä iän puolesta». »Tällaisen hajaannuksen estämiseksi on välttämätöntä, että Suomen Sos.dem. Nuorisoliitto sitoutuu — koska maassamme ei ole julkista kommunistista puoluetta — Kommunistisen Internationaalin hengessä toimivan Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen poliittiseen johtoon ja noudattaa sen taholta annettuja poliittisia suuntaviivoja ja ohjeita.»[18*]
Keskustelussa, joka oli täysin myönteinen SSTP:lle, muodostui asioista hyväksyttyjen ponsien sisältö seuraavanlaiseksi: »Keskitys ja kuri vapaustaistelussa ovat välttämättömiä, siksi vuorovaikutus SSTP:en kanssa on tarpeen ja sen ohjeita on noudatettava säilyttämällä silti oma taisteluitsenäisyys. Molemminpuolinen edustus toimintaelimissä ja kokouksissa on tarpeen, samoin toistensa auttaminen jäsenhankinnoissa ja järjestöjen perustamisessa».
Suhdetta ammatilliseen liikkeeseen, varhaisnuoriso-, urheilu-, raittius- ja sivistystyöjärjestöihin käsiteltiin rakentavaa yhteistyötä painottaen ja nuorisoliittolaisia ohjattiin tukemaan näiden järjestöjen työtä ja vaikuttamaan luokkahenkisesti sen sisältöön.
![[Kajaanin]](img/kajaanin.jpg)
Järjestömuotokysymyksessä tajuttiin, että muuttunut tilanne, uusittu ohjelma ja yhteydet SSTP:hen edellyttivät liiton toiminnassa uusia työmuotoja. Liittotoimikunnan alustus lähti sos.dem. puolueen epäluotettavuuden aikana syntyneestä nuorisoliikkeen itseensä sulkeutuneisuudesta ja kansainvälisesti syntyneestä »avantgardismista», joista oli päästävä. Nuorisoliiton asema oli nähtävä SSTP:n luokkataistelupuolueen johdon alaisena osana työväenliikettä, jonka päätehtävänä oli luokkataisteluain kouluttaminen. Jäsenhankinnan ja joukkotyön tehostamiseksi oli alueellisen järjestäytymisen lisäksi mentävä työpaikoille, muodostettava sinne nuorisoryhmiä, joista alueosastot huolehtivat. Työn laajentaminen ja tehostaminen edellytti myös parempaa työnjakoa osastojen jäsenten kesken ja yleisen työvelvollisuuden ulottamista jokaista jäsentä koskevaksi sekä erikoisalojen työryhmien perustamista järjestöihin.
Hyväksytyissä ponsissa päätettiin saattaa voimaan yleinen työvelvollisuus, perustaa työpaikoille osastojen alaisia työryhmiä, osastoihin erikoisalojen työryhmiä ja johtaviin elimiin työtä ohjaavia jaostoja. Päätettiin vahvistaa alueosastojen välistä yhteistoimintaa ja ehdotonta selostusvelvollisuutta asetettujen tehtävien täyttämisen kontrolloimiseksi.
Järjestömuotokysymyksen kuten muidenkin pääasioiden käsittely osoitti kokouksen yksimielisyyden ja pyrkimyksen kommunistiseen luokkataisteluhenkeen, joka kokouksessa vallitsi. Tajuttiin myös se vaaranalaisuus, jossa liitto toimi, vaikka tuskin nähtiin selvästi, että porvaristo pyrki liiton lakkauttamiseen huolimatta siitä, minkälaiseksi kokouksen päätöslauselmat sorvattaisiin.
Liittotoimikuntaan valittiin Hannes Räsänen, Onni Lundberg, Emil Paajanen, Uuno Nurminen, Kalle Hautamäki, Lennart Berghäll ja Hilja Vartiainen. Varajäseniksi Fanni Heinivaara, Yrjö Lehtinen, Viljo Partti, Matti Kohtanen, Otto Sippo, Fanni Tuliniemi ja Yrjö Räisänen.
Liiton puheenjohtajaksi valittiin Väinö Vuorio ja sihteeriksi Hannes Mäkinen, jonka valtiollinen poliisi oli pidättänyt. Mikäli hän saisi tuomion, liittotoimikunnalle annettiin oikeus valita toinen sihteeri.
Kokouksen lopussa lähetettiin tervehdys poliittisille vangeille. Väinö Vuorio kosketteli lopettajaissanoissaan tilannetta ja mahdollisia vainoja sanoen lopuksi:
»Tapahtukoon mitä tahansa, niin on meidän tehtävä velvollisuutemme ja raivattava tietä tulevalle työväen valtakunnalle. Kommunistisen Nuoriso-Internationaalin osastojen tulee eturintamassa pyrkiä siihen vallankumoukseen, joka on koko ihmiskunnan onni.»[19*]
VII edustajakokouksen jälkeen alkoi liiton tielle kasaantua vaikeuksia. Sihteeriksi valittu Hannes Mäkinen pysyi kaltereiden takana ja Väinö Vuorio saattoi hoitaa puheenjohtajan tehtäviä taloudellisista syistä vain sivutoimisena. Sihteerin tehtäviä, joihin samalla sisältyi järjestäjän ja lehden toimittajan tehtävä, väliaikaisesti hoitanut Onni Lundberg joutui myös v. 1923 alussa siirtymään maanalaisuuteen ja liitto oli jonkin aikaa ilman sihteeriä. Vähän ennen liiton lakkauttamista huhtikuussa v. 1923 saatiin sihteerin toimeen Jalmari Kuusela.
![[Sosdem3]](img/sosdem3.jpg)
Vaikka edustajakokouksen monien hyvien päätösten käytäntöön soveltaminen viivästyi, alkoi syksyllä 1922 näkyä järjestömuotopäätösten sovellutusta. Piireihin ja perusjärjestöihinkin ilmaantui agitaatioryhmiä, Nuoren Työläisen levityskaarteja, erilaisia työjoukkoja, joilla sovellettiin päätöstä yleisestä työvelvollisuudesta. Työn painopisteen siirtämisessä työpaikoille ja työpaikkaryhmien perustamisessa liitto ei ehtinyt saada tuloksia, sillä tällä alalla vaikutti jarruttavasti poliittinen vaino työpaikoilla, nuorten työttömyys ja vanhat perinteet ja tottumukset.
Syksyn toimintaan toi erikoisen säväyksen kansainvälisen nuorisopäivän ja valistusviikon merkeissä suurena painoksena liikkeelle pantu vauhdikas liiton julistus HERÄÄ! KÄY TAISTELUUN! Se sai nuorisoliittolaiset, mutta myös ohranat liikkeelle. Julistus hälyytti toimintaan lisääntyvää kurjuutta ja kiristyvää terroria vastaan. Se kehotti kokoamaan voimia yhteisrintamaan — taisteluun oikeuden ja vapauden puolesta. Se yllytti vallankumoukseen koko toisen puolen täyttävällä isolla tekstillä:
»KÖYHÄLISTÖÄ EI VAPAUTA NYKYISESTÄ TALOUDELLISESTA JA OIKEUDELLISESTA SORROSTA VIISAAT YKSILÖT, EI TARMOKKAIMMATKAAN PARLAMENTTIEDUSTAJAIN PUHEET, VAAN VOI PROLETARIAATIN VAPAUTUMINEN TAPAHTUA YKSINOMAAN SEN ITSE SUORITTAMAN OMAKOHTAISEN VALLANKUMOUSTAISTELUN KAUTTA».[20*]
Kuten aikaisemmin todettiin SSTP:n kesällä saama vaalivoitto pelästytti porvaristoa, sillä se ryhtyi heti sen jälkeen panemaan toimeen ilmeisesti valmiiden suunnitelmien mukaista laajaa hyökkäystä vasemmistolaista työväenliikettä vastaan. Porvarilehdistö, erityisesti fasistilehti Suunta vaati nuorisoliiton lakkauttamista. Niinpä jo 15. 10. 1922 saivat liittotoimikunnan jäsenet haasteen Helsingin raastuvanoikeuteen, jossa vaadittiin liiton lakkauttamista. Asia oli ensimmäisen kerran esillä 15. 11. ja sitten useita kertoja talven aikana. Liiton lakkauttamisvaatimuksen syyksi esitettiin sen liittyminen Kommunistiseen Nuorisointernationaaliin ja VII edustajakokouksessa tehty päätös yhteistoiminnasta SSTP:n kanssa sekä Herää! Käy taisteluun! -julistuksen levittäminen, joka leimattiin valtiopetokselliseksi ja sen levittäjiä vangittiin ja tuomittiin kymmenittäin eri puolilla maata.
Vaikka työväenliikkeen piirissä oli totuttu mielivaltaan, vangitsemisiin ja painostukseen, niin oikeudenkäynnin alkaessa ei uskottu, että koko maata käsittävä järjestö saatettaisiin lakkauttaa tällaisilla perusteilla. Harhakäsitykset porvarillisesta laillisuudesta olivat vielä lujassa ja siksi protestiliike oikeusjutun johdosta jäi heikoksi. Ajateltiin myös, että mahdollinen lakkauttaminen koskee vain liittoa, joten perusjärjestot, jotka oli rekisteröity erikseen, voisivat jatkaa toimintaansa. Liiton osastot ja piirijärjestöt esittivät vastalauseita liittoon kohdistettua vainoa vastaan, mutta vakavampia esiintymisiä ei saatu aikaan. Myöskään SSTP ja ammatilliset järjestöt eivät nähneet, että kyseessä oli laajemman hyökkäyksen alku, eivätkä nostaneet toimintaa nuorisoliiton puolesta.
Täysin varautumattomia ei lähestyviin tapahtumiin silti oltu, sillä KNI:n Tpk ja Pekka Paasonen olivat jo vuoden 1922 lopulla liiton joutuessa uhanalaiseksi antaneet ohjeita varautumisesta mahdolliseen lakkauttamiseen ja perustamaan varajärjestöjä sekä järjestelemään liiton talousasioita. Liitto ilmoittikin 20. 1. 1923 KNI:n Tpk:lle, että järjestö nimeltään Suomen Yhdistynyt Nuorisoliitto oli perustettu ja rekisteröity, ja että liitolla oli rekisteröitynä jo muutamia osastojakin. Nuorella Työläisellä oli oma kustantaja, ja yllätyksien varalta salaisten yhteyksien järjestely oli käynnissä, ilmoitettiin.
Lakkautusuhka ei lamauttanut liiton toimintaa, sillä syksyn nuorisopäivät ja valistusviikot kamppailuineen järjestettiin normaalisti. KNI:n III kongressin (syksyllä 1922) laatimaa nuorison taloudellista vaatimusohjelmaa ryhdyttiin levittämään ja suunnittelemaan sen soveltamista Suomessa. Tammikuussa v. 1923 perustettiin vielä 15 uutta nuoriso-osastoa, vaikka vainojen johdosta liiton ja piirien taloudellinen asema oli niin heikko, että vain kahdella piirillä oli tilapäisiä järjestäjiä. Talvella 1923 sos.dem. puolue oli SSTP:n esityksestä ja joukkojen painostuksesta saatu mukaan yhteiskamppailuun valtiollisten vankien vapauttamiseksi. Tässä kamppailussa oli nuorisoliitto voimakkaasti mukana omine tehtävineen ja julistuksin een. Vaadittiin mm. armahduksen ulottamista myös maanpaossa oleviin vallankumoustaistelijoihin. Se oli vaatimus jota sos.dem. puolue ei hyväksynyt.
KNI:n kehotuksesta liitto ryhtyi järjestämään v. 1923 maaliskuussa sodan ja taantumuksen vastaista taisteluviikkoa. Sen lähtökohtana pidettiin Euroopan tilanteen kärjistymistä ranskalaisten joukkojen suorittaman Ruhrin alueen miehityksen johdosta. Sodan vaara oli jälleen olemassa ja siihen yritettiin varautua ennen kuin se olisi omilla rajoilla. Koska myös Sos.dem. Työläisnuorisoliitto käytti agitaatiossaan sodanvastaisia tunnuksia, esitti Sos.dem. Nuorisoliitto yhteistoimintaa molempien liittojen kesken. Liiton osastojen taholta esitettiin tästä aloitteita ja johto kääntyi Työläisnuorisoliiton johdon puoleen, mutta yhtään yhteistoimintasopimusta ei saatu aikaan. Kun pitkän odotuksen jälkeen saatiin esitykseen vastaus, se oli jyrkän kielteinen. Sos.dem. Työläisnuorisoliiton johto noudatti SDP:n oikeiston ohjeita pysyä irti kommunisteista, mutta toisaalta myös vasemmistonuorison keskuudessa vallitsevat ennakkoluulot heikensivät yhteistoimintapyrkimyksiä.
Sodanvastaisen viikon aikana järjestettiin noin 59 tilaisuutta. Se ei ollut paljon, mutta se oli kuitenkin yritys nostaa kysymys sodan vaarasta joukkojen tietoisuuteen ja kokeilla yhteisrintaman rakentamista, johon KNI oli vakavasti kehottanut.
Liiton VII edustajakokous oli päättänyt edelleen olla mukana varhaisnuorisotyössä ja v. 1922 liitto teki aloitteen Sosialistisen lastentyövaliokunnan perustamisesta. Valiokuntaan tuli myös SSTP ja sen naissihteeristö. Se alkoi vuoden 1923 alusta julkaista Punalippu-nimistä lastenlehteä, joka ilmestyi kaksi kertaa kuukaudessa ja sai heti hyvän levikin. Järjestönuorten liiton ja Sosialistisen lastentyövaliokunnan yhteistyön tuloksena Punalipusta tehtiin järjestönuorten liiton lehti.
Huhtikuun 11. päivänä 1923 pamahti julkisuuteen Helsingin raastuvanoikeuden päätös, että Sos.dem. Nuorisoliitto on lakkautettu kaikkine perusjärjestöineen. Poliisiviranomaiset ryhtyivät heti estämään kaiken toiminnan.
Missä yritettiin pitää kokouksia, ne hajotettiin ja toimitsijoita pidätettiin. Syntyi pieniä yhteenottoja ja mielenosoituksiakin, mutta yhtään nuoriso-osaston kokousta ei enää saatu pitää. Huomattavin vastalausetilaisuus oli Helsingin Sosialistisen kunnallisjärjestön järjestämä, johon osallistui n. 2 000 henkilöä.
Poliisitoimenpiteet osoittivat että maassa vallitsi laittomuuden tila, joka jatkuvasti paheni. Sos.dem. Työläisnuorisoliitto ei millään tavoin ilmaissut vastalausettaan Sos.dem. Nuorisoliiton lakkauttamisesta, koska sen johto hyväksyi toimenpiteen. Suomen Sosialidemokraatti ilmaisi sos.dem. puolueen johdossa olevien oikeistososialidemokraattien kannan asettuen häikäilemättä viranomaisten puolelle.
Suomen Sosialidemokraattisen Nuorisoliiton tie oli ollut hyvin monivaiheinen. Se oli ollut kasvua vaistonvaraisesta vallankumouksellisuudesta tietoiseen marxilaiseen luokkataisteluun. Sen työn jatkajaksi ja aatteelliseksi perijäksi muotoutui toisaalta salainen kommunistinen ja toisaalta hyvin monimuotoinen vasemmistolainen julkinen nuorisoliike, joiden toimintaa nyt lähdemme seuraamaan.
Sos.dem. nuorisoliiton lakkauttamisella porvaristo oli iskenyt vallankumouksellista nuorisoliikettä, mutta myös järkyttänyt työläisnuorison käsityksiä porvarillisesta oikeudesta selventäen siten luokkakäsitettä. Tulos olikin päinvastainen kuin porvaristo odotti, sillä nuorisoliikettä ei pystytty nujertamaan. Samana päivänä jolloin lakkauttamispäätös annettiin, julkaistiin Helsingissä »Työväen-luokan nuorisolle» osoitettu nuorisoliittolaisten julistus, jossa kutsutaan luokkataistelun kannalla olevia nuorisojärjestöjä perustamaan uutta keskusjärjestöä. Julistuksen allekirjoittajat Väinö Vuorio, Kalle Hautamäki, Tintti Kaihosalo, Ludvig Kosonen,* Emil Paajanen, Yrjö Lahtinen, Lennart Berghäll, Viljo Partti ja Uno Nurminen vakuuttavat julistuksessa, että vihollisen pyrkimys, työläisnuorison järjestäytymisen ja luokkataistelutoiminnan estäminen, ei tule onnistumaan vaan uusia järjestöjä tullaan perustamaan kaikkialle ja jatkamaan työtä niiden puitteissa. (Nuori Työläinen N:o 15. 13. 4. 1923)
Vaikka vanhan liiton puolustusta ei pystytty kehittämään, oltiin kuitenkin valmistauduttu taistelemaan toimintaoikeuksista. Aloitteentekijäryhniä, johon kuuluivat Väinö Vuorio, Jalmari Kuusela, Uno Nurminen, Lennart Berghäll, Viljo Partti, Yrjö Lahtinen, Matti Kohtanen ja Kössi Ilola olivat pitäneet useita kokouksia, valmistaneet julistuksen, ohjelmalausunnon, kokouksen työjärjestyksen sekä ilmoittivat asettaneensa väliaikaisen toimikunnan järjestelemään uuden liiton — Suomen Sosialistisen Nuorisoliiton — perustavaa kokousta. Kokous pidettäisiin Helsingissä 6. 5. 1923.
Tapahtumat olivat kehittyneet niin nopeasti, että KNI:n sihteeristö ja Suomen nuorison edustaja Pekka Paasonen Moskovassa eivät ehtineet heti alussa mukaan. He lähettivät 26. 4. 1923 ehdotuksensa, että Sosialistisen Nuorisoliiton perustaminen peruutettaisiin ja otettaisiin käyttöön jo valmiina oleva Suomen Yhdistynyt Nuorisoliitto. Tämä siksi, että porvaristo ei tulisi sallimaan Sosialistisen Nuorisoliiton perustamista ja nuorisoa olisi suojeltava vangitsemisilta.
Suomen Sosialistisen Nuorisoliiton perustamiseen lähteneet nuoret olivatkin kuitenkin toista mieltä ja 8. 5. 1923 SKP:n nuorisojaoston kautta lähetetty suorasukainen vastaus ratkaisi asian. Vastauskirjeessä selitetään, että vanhan liiton lakkauttamisen jälkeen tilanne ei ollut kehittynyt suuntaan jollaista KNI:n sihteeristössä oli edellytetty, viranomaiset osittain perääntyvät. »On siis ilmeistä, että Suomen porvaristo ei ole kypsä astumaan suoran laittomuuden tielle». Porvariston hyökkäysotteen heltiäminen oli todennäköistä ja vanhan liiton lakkauttaminen oli nostanut koko maassa työläisnuorison taisteluasenteen ja uuden mielenosoituksellisen pyrkimyksen perustaa uusia nuorisojärjestöjä. Nopeasti järjestyvä sosialistisen liikkeen nousu oli tuonut esille kysymyksen uudesta liitosta. »Mitä oma agitaatiomme ei kyennyt aikaansaamaan, sen teki porvaristo kädenkäänteessä, muokkasi pellon ja kylvi siihen vanhasta kuonasta puhdistuneen siemenen.» Yhdistynyt liitto ei olisi voinut korvata tappiota, se olisi vain lisännyt sekaannusta. »Sos. Nuorisoliiton perustava kokous onnistui ja olemme jättäneet KNI:n Tpk:n päätöksen huomioon ottamatta.»
Vasemmistonuorison mieliala maassa oli todella innostunut ja sen vastaveto kautta maan erittäin nopea, sillä samalla kun nuoriso-osastoille virkateitse ilmoitettiin, että liitto oli lakkautettu eikä niillä ollut oikeutta enää kokoontua, oli uusien osastojen perustaminen jo käynnissä. Poliisin estäessä Sörnäisten sos.dem. nuoriso-osaston kokouksen perustettiin samalla Sörnäisten Sosialistinen nuoriso-osasto. Kun Vaasan poliisimestari ilmoitti osaston puheenjohtajalle liiton lakkauttamisesta perjantaina ja kielsi kokoontumisen vangitsemisen uhalla, oli jo keskiviikoksi — normaaliksi kokouspäiväksi — kutsuttu koolle uuden osaston perustava kokous. Paikalle saapuneella suurella poliisilaumalla ei ollut ohjeita tätä varten ja niin lähti uusi järjestö liikkeelle, virkailijat vain muutettiin.
Kun liiton perustava kokous sitten kokoontui, oli paikalla kaikkiaan 86 täysivaltaista edustajaa 72:sta yksityisestä sosialistisesta nuoriso-osastosta ja kuuden piirijärjestön alueelta yhteisiä edustajia. Näiden lisäksi oli 19 nuorisojärjestöä ilmoittanut kannattavansa uuden liiton perustamista. Näkyville paikoille nuorisoliiton johtotehtävissä oli astumassa uusia nimiä, tosin jo sos.dem. nuorisoliiton riveissä kokeiltuja. Kokouksen puheenjohtajiksi valittiin Yrjö Packalen Hämeenlinnasta, August Ripatti Jyväskylästä ja A. Rytkönen Oulusta, sihteereiksi Vilho Nokireki* ja Kössi Ilola Helsingistä.
Yksimielisen ja innostuneen perustamispäätöksen jälkeen hyväksyttiin liitolle säännöt ja perustamislausunto, joka vastasi ohjelmaa. Ohjelman teksti ei näyttänyt enää olevan tärkeä, tärkeintä oli saada järjestö rekisteröidyksi. Toiminnalle osattiin antaa sisältö jo ilman tällaista paperiakin. Perustamislausunto, joka oli liuskan mittainen, sisälsi lähinnä seuraavaa:
»Ensimmäisinä niiden tehtävien joukossa, jotka Suomen Sosialistinen Nuorisoliitto työläisnuorison järjestönä itselleen asettaa, on sosialistisen sivistyksen levittäminen laajoihin nuorisojoukkoihin. Liitto ei rajoita sivistystehtäväänsä vain työläisnuorison sivistystason yleiseen kohottamiseen, vaan katsoo välttämättömäksi harjoittaa kasvatustyötä myöskin luovan, henkisen toiminnan kohottamiseksi työväenluokan keskuudessa.
Teoreettiseen sivistystoimintaan yhdistyy järjestökasvatuksessa täydentävänä tekijänä käytännöllinen toiminta nuorison oikeuksien puolesta kouluissa, työpaikoilla ja poliittisessa elämässä ja osanotto proletariaatin luokkataisteluun sen eri muodoissa. Vain yhdistämällä toiminnassaan kaikki edellämainitut tekijät saattaa sosialistinen nuorisojärjestö kasvattaa mahdollisimman pystyviä taistelijoita työväenluokan vapaustaistelua varten». (Suomen Työmies 6. 5. 1923).
Ohjelmalausunto sai yksimielisen hyväksymisen. Jalmari Kuuselan alustuksen pohjalla hyväksyttiin myös yhteistoimintasuhteet työväen urheilu-, raittius- ja sivistysliittoihin sekä päätettiin liittyä Järjestönuorten liiton kannatusyhdistykseen ja tukea varhaisnuorisotyötä kaikin tavoin. Nuori Työläinen, joka Sos.dem. Nuorisoliiton lakkauttamisen yhteydessä oli erillisenä yhtiönä jäänyt lakkauttamatta, hyväksyttiin liiton äänenkannattajaksi, mutta SSTP:stä ei puhuttu mitään, koska arveltiin sen vaikeuttavan liiton asemaa viranomaisiin nähden.
Liiton puheenjohtajaksi valittiin Yrjö Lahtinen ja liittotoimikuntaan Konrad Arppe, Alex Allila, Vilho Nokireki, Betty Peltonen, Veikko Paajanen ja varajäseniksi John Lundberg, Ida Sinisalo, Alpo Haverinen, Lauri Ahokanta ja Hjalmar Rantalainen. Sihteerin valinta jätettiin liittotoimikunnalle ja tehtävään tuli myöhemmin Jalmari Kuusela.
Liiton toiminnan alku oli erittäin lupaava. Uusia järjestöjä syntyi ja piirijärjestöjä perustettiin niin että kesään mennessä niitä oli jo kaikkialla aikaisemmilla piireillä. Kesäkuuhun mennessä oli osastojen määrä jo 80 ja jäseniä 5074, heinäkuun lopulla osastoja oli 117 ja jäseniä 6194. Nuoren Työläisen levikki oli uudenkin liiton aikana 18 000–20 000, mikä osoitti, että osastot toimivat ja levitystyötä tehtiin. Reipas liikkeelle lähtö estettiin kuitenkin jo syksyllä. Niin sanotulla »elokuun leikkauksella» porvaristo yritti uudelleen tehdä lopun koko vasemmistolaisesta työväenliikkeestä ja samalla sosialistisesta nuorisoliikkeestä. Elokuussa 1923 vangittiin satoja ihmisiä, takavarikoitiin kirjapainoja ja lakkautettiin sanomalehtiä. Vuoden loppuun mennessä oli Sosialistinen Työväenpuolue ja Sos. dem. naisliitto lakkautettu. Tässä oikeusjutussa tuomittiin 189 henkilöä, tuomiot yhteensä 380 vuotta 10 kuukautta. Oikeusjuttu oli kansainvälisestikin huomiota herättävä näytös maan tilanteesta.
Sosialistisen nuorisoliiton toimintaa oli yritetty vaikeuttaa siten että estettiin iltamien ym. tilaisuuksien järjestämiset selittämällä, että järjestöt eivät muka olleet rekisteröityjä tai että ne oli lakkautettu Sos.dem. nuorisoliiton jutussa. Nuoret pitivät kuitenkin oikeuksistaan kiinni ja toiminta jatkui. »Elokuun leikkauksen» alkaessa viranomaisten mielivalta kasvoi ja toiminta kävi mahdottomaksi, kun monet johtavat nuorisoliittolaiset vangittiin. Myös Nuori Työläinen lakkautettiin, vaikka se ei ollut SSTP:n lehti.
Äänenkannattajaan nähden ei liittotoimikunta ollut kuitenkaan jättäytynyt yksin Nuoren Työläisen varaan, vaan suunnitteilla oli jo uusi, kaunokirjallinen viikkolehti Liekki, joka toimittajansa Vilho Nokireen kustantamana alkoi ilmestyä Turussa 5. 10. 1923. Lehden ilmestyminen oli melkoinen yllätys kokoomukselaisille nuorison vainoojille ja seuraavana päivänä kokoomuksen lehti »Uusi Aura» hyökkäsikin räikeästi »Turun Sanomien» kirjapainoa vastaan syyttäen sitä hirvittävästä häpeästä, jonka se tuottaa koko porvarilliselle lehdistölle painamalla Liekkiä, joka on kommunistinen lehti ja jonka toimittaja on tunnettu kommunisti. Painostuksen ja uhkailujen tuloksena kirjapainon oli lopetettava lehden painaminen. Samoin oli erään helsinkiläisen kirjapainon lakattava painattamasta Työväenjärjestöjen Tiedonantajaa. Kun hämeenlinnalainen sosialidemokraattinen kirjapaino myöhemmin otti Liekin painettavakseen, oli Sos.dem. Työläisnuorisoliiton lehdellä otsaa moittia painoa ja vaatia Liekin painamisen lopettamista.
Liittotoimikunta lähetti heti elokuun vangitsemisten jälkeen järjestäjän kiertämään piireihin ja myöhemmin syksyllä pidettiin kurssit uusien toimitsijavoimien kasvattamiseksi, mutta kaikkialla vastaan tulevan laittomuuden oloissa toiminta ei päässyt enää liikkeelle. Kun lisäksi yhdistysrekisteriviranomaiset kieltäytyivät rekisteröimästä liittoa jonkun muodollisen seikan perusteella, ei näissä olosuhteissa nähty mahdollisuuksia tämän järjestön kehittämiseen.
Sosialistinen nuoriso ei kuitenkaan viivytellyt yrittääkseen uudelleen, sillä taistelua toimintaoikeuksista oli käytävä viimeiseen saakka. Jo saman vuoden aikana 2. 12. 1923 kokoontuivat viiden helsinkiläisen nuorisojärjestön edustajat perustamaan uutta keskusjärjestöä. Oli päätetty lähteä liikkeelle vaatimattomasti ja noudattaa samaa taktiikkaa kuin SSTP:tta perustettaessa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Alex Allila ja sihteerinä Vilho Nokireki. Suuremmitta mutkitta päätettiin perustaa maatakäsittävä nuorisokeskusjärjestö — Sosialistinen Nuorisoliitto. Edellisen liiton nimessä ollut sana Suomen oli jätetty pois ja säännöt sekä ohjelma olivat erittäin lyhyet. Järjestön luokkaluonne tahdottiin kuitenkin ilmaista selvästi, mikä käy ilmi seuraavista ohjelman otteista:
»Työväenluokan nuorison sivistystason kohottaminen ja sen tietoiseksi tekeminen luokka-asemastaan ja sen velvoituksista on Sosialistisen Nuorisoliiton päätehtäviä». Ohjelmassa selostetaan liiton käytännöllistä työtä urheilu-, raittius- ym. kasvatusaloilla ja päädyttiin kehotukseen:
»Sosialistinen Nuorisoliitto kutsuu koko Suomen työtätekevää nuorisoa yhdistymään sen luokkataistelulippujen alle. Liitto on varmasti vakuutettu siitä, että vain luokkataistelun kautta voi työväenluokka vapautua siitä sorronalaisesta asemasta, missä se kapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen vallitessa on.»
![[Kansainvälisen]](img/kansainvalisen.jpg)
Päätettiin myös liittyä jäseneksi Työväen Sivistysliittoon ja yhteistoimintaan Suomen Työväen Raittiusliiton kanssa seka Työväen Järjestönuorten liiton kannatusjärjestöön.
Liiton puheenjohtajaksi valittiin Alex Allila Helsingistä ja liittotoimikunnan muiksi jäseniksi Konrad Arppe, Vilho Nokireki, Alpo Haverinen, Hjalmar Rantalainen ja Verner Paulin, kaikki Helsingistä.
Nyt oli jälleen uusi keskusjärjestö, jolla oli osastoja ja piirijärjestöjäkin jo valmiina. Ne aloittelivat hiljalleen toimintaansa eri puolilla maata. SSTP:n lakkauttamisen aiheuttama skandaalimainen kohu Suomesta poliisivaltiona ja nuorten sitkeä taistelu toimintaoikeuksistaan sai taantumuksen hieman hillitsemään väkivallan käyttöään, ja jo v. 1923 Sosialistisen Nuorisoliiton toiminta alkoi olla tosiasia, jota vastaan porvarillinen lehdistö ja valtiollinen poliisi raivokkaasti hyökkäsi.
Nuorison määrätietoisessa toiminnassa alkoi eri puolilla maata tuntua entistä voimakkaampana SKP:n ja sen nuorisojaostojen apu ja ohjaus. Monet entiset nuorisoliittolaisethan toimivat SKP:ssä ja puolueen salainen nuorisojaosto oli itse asiassa muodostettu julkisen nuorisoliikkeen johtavista henkilöistä. Vuoden 1924 aikana myös KNI:n yhteydet Suomeen olivat tehostuneet ja tulleet säännöllisiksi.
Sosialistisen Nuorisoliiton toiminta noudatteli edeltäjänsä työmuotoja ja toiminta jatkui suurin piirtein samanlaisena. Organisaatio oli perinteellinen ja siten helpoimmin hoidettavissa ja pitäytyminen totutuissa työtavoissa näytti tuovan nopeammin tuloksia joukko toiminnassa johon pyrittiin. Alussa korostettiin opiskelua ja päähuomio keskitettiin valistustyöhön. Vaikka kustannustoimintaan ei taloudellisista syistä ollut suuria mahdollisuuksia, levitettiin marxilaista kirjallisuutta. Liekki ilmestyi edelleen ja kesäkuusta 1924 lähtien liitto alkoi julkaista omaa Nuorisoliitto-nimistä järjestölehteä, jonka levikki jo syksyllä oli 3 000 kpl. Liittotoimikunnan alaisena toimi erityinen artikkelinvälityskomitea, joka hankki ja lähetti piirien ja perusjärjestöjen lehdille aineistoja ja artikkeleita. Näitä saatiin salateitse myös Moskovan ja Leningradin kouluissa opiskelevilta nuorisoliittolaisilta.
Liitto kiinnitti alusta alkaen suurta huomiota nuorten ammatilliseen, työpaikka- ja maaseututyöhön. Näitä työaloja oli erityisesti korostettu KNI:n ohjeissa ja niiden hoito vanhan sos.dem. nuorisoliiton aikana oli jäänyt aivan alkuunsa. Nyt ohjattiin nuorison ammatillista järjestäytymistä ja pidettiin palkka- ym. taloudellisia kysymyksiä käsitteleviä nuorison kokouksia eri puolilla maata. Saatiinpa jo yksi työpaikkanuorison järjestö Pasilan konepajalle Helsingissä ja ryhmiä muutamille muille työpaikoille. Tähän suuntaan pyrki toimintaa ohjaamaan erityisesti salainen nuorisoliitto joka mm. esitti, että Sos. Nuorisoliitto tekisi nuorten kesälomakysymyksestä yhteisrintamatarjouksen Sos.dem. Työläisnuorisoliitolle, jolla oli ohjelmassaan sama asia. Yhteisrintamaesityksellä olisi ehkä myös voitu irrottaa nuorisoa sos.dem. puolueesta, joka vastusti kaikkea yhteistoimintaa kommunistien kanssa. Julkisen nuorisoliikkeen johdon enemmistö ei ollut kuitenkaan valmis tällaiseen »veljeilyyn noskelaisten» kanssa, koska se vain hämäisi nuoria ja koska »kaikki puolueen yhteistoimintatarjoukset ovat menneet plörinäksi ja tuottaneet nettoa vain sos.demeille», kuten he ilmaisivat asian. Oltiin edelleen selvän luokkataistelun linjoilla porvariston apureiksi antautuneita sos.dem. puoluetta ja sen holhouksessa kulkevaa nuorisoliittoa vastaan ja pidettiin selvänä, että sieltä tulee kielteinen vastaus.
![[Sosialistisen]](img/sosialistisen.jpg)
Maaseutunuorisotyössä liitto pani alulle aineistonkeräyksen ja omisti marraskuun ensimmäisen viikon erityiseksi maalaisnuorison valistusviikoksi. Sen aikana suoritettavan valistustyön tarkoituksena oli saada kiinteä yhteys ja vaikutus talonpoikaisnuorisoon sen irrottamiseksi porvarillisen nuoriso- ja suojeluskuntaliikkeen piiristä. Lokakuussa 1925 levitetyssä lentokirjasessa »Matalien majojen raatajanuorisolle» liitto selvitteli talonpoikaisen ja maaseudun palkkatyöläisnuorison asemaa, porvarillisen propagandan harhaanjohtavaa vaikutusta, taloudellisen ja sivistyksellisen aseman parantamiseen tähtäävää oman järjestäytymisen merkitystä sekä talonpoikais- ja työläisnuorison liiton välttämättömyyttä tuloksien saavuttamiseksi. Toiminnan tuloksena perustettiin liiton alaisia pienviljelijä- ja palkollisnuorten osastoja.
Sosialistisen nuorisoliiton jäsenistön yhteiskunnallisesta kokoonpanosta antaa mielenkiintoisen kuvan perusjärjestöissä talvikautena 1924–25 suoritettu kysely. Siihen vastasi 120 osastoa ja vastauksista käy selville, että suurissa teollisuuslaitoksissa työskenteli liiton jäsenistä 1 247; pienissä 297; rakennus- ja kuljetusalalla 347; sekatyöläisinä 796; maataloudessa 110; pienviljelijöinä 152; liike- ja ta-loustyöläisinä 522; käsityöläisinä 428 ja loput koululaisia ym. (Nuorisoliitto Nro 3. V. 1925)
Liittoa perustettaessa joulukuussa 1923 oli toiminnallisia osastoja n. 80–85. Toiminnan elpyessä kevättalvella 1924 syntyi uusia ja herätettiin vanhoja niin, että kesällä liitossa oli jo 125 osastoa ja niissä jäseniä n. 5 000. Talvikaudella 1924–25 perustettiin 35 uutta osastoa ja herätettiin 15 vanhaa. Syksyllä 1925 oli osastojen luku jo 193 ja jäsenmäärä 6 500. Uusia aluejärjestöjä oli perustettu ja piirijärjestöt toimivat.[21*]
Liiton järjestämät joukkokamppailut kulkivat entisten »Viikkojen» ja »päivien» merkeissä poliisin ja ohranan sekaantuessa niihin entiseen tapaan. Varsinkin kansainvälisen nuorisopäivän vietto oli vainon kohteena. Leninin kuoleman jälkeen v. 1924 lisättiin LL (Liebknecht, Luxemburg) viikkoon Leninin elämäntyön merkityksen selvittäminen. Se muuttui LLL viikoksi saaden entistä laajemman kansainvälisen ja myös Neuvostoliitto-läheisemmän sisällön. Vaalikamppailuihin osallistuivat nuorisojärjestöt ja niiden jäsenet muiden järjestöjen mukana tarmokkaasti. Työpaikoille perustettiin vaalityöjärjestöjä, järjestettiin vaali-iltamia ja tilaisuuksia sekä luovutettiin osa palkasta vaalirahastoon.
Nuorisoliittolaisten kamppailu toimintaoikeuksistaan oli päättävää ja sitkeää taistelua häikäilemätöntä poliisimielivaltaa vastaan. Turussa, Kajaanissa, Vaasassa ja monilla maaseutupaikoillakin viranomaiset estivät jopa tavanomaisten iltamien ja jäsenten vastaanottotilaisuuksien yms. järjestämisen kieltäen ne etukäteen tai tunkeutuen häiritsemään niitä.
![[Nuorisoliittolaisten]](img/nuorisoliittolaisten.jpg)
Talvella 1925 valtiollinen poliisi pidätti liiton sihteerin Vilho Nokireen ja pani samalla toimeen liiton toimistossa perusteellisen tarkastuksen. Nokirekeä pidettiin ohranan komeroissa kolme viikkoa ja kuulusteltiin maanalaisesta toiminnasta. Kun mitään ei ilmennut, ohranan oli pakko laskea hänet sillä kertaa vapaaksi. Miten vihattuja ohranan miehet olivat nuorisoliittolaisten keskuudessa, sitä osoittaa mm. eräs Sörnäisten nuoriso-osaston 31. 8. 1925 järjestämä valistusviikon tilaisuus, josta nuori yleisö ajoi ulos kaksi yleisön keskuudessa istunutta ohranaa.
Ulos ajetut pitivät »kunniastaan» kiinni ja palasivat suuren poliisilauman kanssa, hajottivat tilaisuuden ja vangitsivat kuusi nuorisoliittolaista, joita kuulusteltiin ohranan komeroissa useita päiviä.
Vainoista huolimatta toiminta laajeni. Kehittääkseen yhteyksiään ja lisätäkseen joukkovaikutustaan liitto järjesti ensimmäiset maatakäsittävät sosialistiset nuorisopäivät 9–10. 10. 1925 Turkuun. Tällöin pidettiin henkisten ja fyysisten kilpailujen ohella neuvottelukokous, jossa olivat edustettuina kaikki piiritoimikunnat ja 20 osastoa eri puolilta maata. Pohdittavana oli eri alustajien esitysten pohjalta liiton toiminta, organisaatiomuodot, kunnallisvaalikysymys ja Punaisen kuukauden (lehdistön tukemiskamppailu) tehtävät.
Turun sosialistiset nuorisopäivät olivat osoitus siitä, että liitto oli poliittisesti kasvamassa merkittäväksi järjestöksi koko vasemmistolaiselle työväenliikkeelle. Se alkoi järjestöllisestikin saavuttaa entisten liittojen tason. Vielä v. 1925 lopulla osastojen luku lisääntyi voimakkaasti jäsenmäärän noustessa jo yli 10 000. Mutta tällöin porvaristo iski jälleen, ja nyt entistä raskaammin.
Ns. »marraskuun leikkaus» tapahtui 7. 11. 1925. Valtiollinen poliisi vangitsi eri puolilla maata lähes neljäkymmentä johtavaa nuorisoliittolaista. Heitä ja järjestöä ilmoitettiin tultavan syyttämään valtiopetoksen valmistelusta. Se oli tyypillinen otsikko kaikille sen ajan poliittisille tuomioille. Syytteen mukaista todistusaineistoa ei kuitenkaan näyttänyt olevan, vaikka sitä yritettiin hankkia kaikilla ohranan käyttämillä keinoilla. Kun syyteaineiston hankinta ei onnistunut, nostettiin oikeusjuttu täysin mielivaltaisin perustein taantumuksellisen porvariston painostaessa ankarasti ulkoapäin.
Väkivallan voitto ei muodostunut yhtä helpoksi kuin Sos.dem. Nuorisoliiton tapauksessa, sillä nuoriso ja sen auttaja salainen Kommunistinen Nuorisoliitto olivat myös päättäneet tehdä oikeusjutusta taistelukysymyksen ja viedä luokkataistelun oikeussaleihin. Heti kun pidätykset marraskuussa oli suoritettu syntyi Helsingissä nuorison toimikunta, joka aloitti rahankeräyksen oikeusavustuksen hankkimiseksi vangituille. Asiaa selvittävä kirjelmä lähetettiin ympäri maata ja alettiin muodostaa oikeusavustuskomiteoita. Näiden komiteain keskuspaikaksi tuli Helsingin työväentalossa myöhemmin erikoisen merkityksen saava huone N:o 9.
Oikeusjutun käsittely alkoi 10. 2. 1926 Turun lääninvankilassa. Siitä syntyi todellinen sankarikertomus vallankumouksellisen nuorison luokkatietoisuudesta ja rohkeudesta. Syytetyt muuttuivat syyttäjiksi ja porvarillinen väkivalta järjestelmä ohranalaitoksineen ja kanneviskaaleineen nostettiin työväenluokan kritiikin valokeilaan. Nuorten puolustusasianajajat, tuomari Asser Salo ja Ruotsista saapunut kansainvälisesti tunnettu lakimies Georg Branting sekä lukuisat syytetyt itsekin osoittivat nuorisotoimintaan kohdistuvien syytösten luokkaluonteen, niiden perusteiden keinotekoisuuden ja naurettavuuden.
Tuomari Salo osoitti laajassa puolustuspuheessaan tsaarinhallituksen aikaisen sorron jääneen mitättömäksi sen terrorin rinnalla, mitä Suomessa oli harjoitettu vuoden 1918 jälkeen, että yleensä tuomitaan ei tekojen vaan mielipiteiden mukaan, ja että nyt esillä oleva juttu oli valtiollisen poliisin kekseläisyyden tuote, jossa kuvitellut aseharjoitukset saarimatkoilla ym. vastaava esittivät ratkaisevaa osaa, että liiton katsottiin olevan aikaisemmin lakkautetun nuorisojärjestön jatkoa ja ottavan ohjeita KNI:ltä, johon se ei ole koskaan kuulunut. Salo osoitti myös miten valtiollinen poliisi oli tehnyt kuulustelupöytäkirjoja, joista vain osa oli luettu syytetyille ja jotka se sitten oikeudessa itse todistaa oikeiksi. Hän kumosi syytteen kohta kohdalta ja vaati sen mitätöimistä täysin toteen näyttämättömänä.
Tuomari Branting yhtyi Saloon ja katsoi Suomen oikeuslaitoksen siirtyneen arveluttaville raiteille, jos tuomioita voidaan antaa olettamuksen varassa ja poliisien todistuksen perusteella. Tällainen menettely muistuttaa puhdasta mielivaltaa.
Oikeuskäsittelyn aikana työväen keskuudessa sanottiin, että Sosialistinen Nuorisoliitto piti edustajakokoustaan Turun lääninvankilassa, koska sille ei muualla ollut siihen mahdollisuutta. Niin voitiin sanoa, kun johtavien nuorisoliittolaisten rohkeat puheet seurasivat toinen toistaan. Liiton puheenjohtajan Alpo Haverisen, sihteerin Vilho Nokireen, toimittajien Ludvig Kososen ja Armas Äikiän,* Hannes Kasasen, Emil Virtasen ja monien muiden lennokkaissa ja hehkuvasanaisissa puheissa osoitettiin maassa vallitseva mielivalta, vaadittiin perustuslaillisten oikeuksien toteuttamista ja oltiin valmiita jatkamaan oikeutettua taistelua kuritushuonetuomioidenkin hinnalla. Armas Äikiä vakuutti syyttäjilleen railakkaassa puheessaan mm. että »jos sosialistisen sivistystyön tekeminen on valtiopetosta, niin vankikoppien, käsi-, jalka- ja liivirautojen uhallakin on valtiota petettävä». Ludvig Kosonen puheessaan teki naurunalaiseksi syyttäjän »näppärän asettelun» »lakkautetun järjestön jatkona» olemisesta johtaen jatkojen jatkon kauas menneisyyteen ja lopetti seuraavasti:
»Porvaristo on valmis polkemaan oman yhteiskuntansa lait ja asetukset jalkojensa alle, jos se vain edistää työväenluokan orjuuttamista»... »Saammeko me oikeutta, sen tulemme pian näkemään. Armoa en ainakaan rukoile, siihen olen ja luulen tovereittenikin olevan liian korkeaa sukupuuta. Olemmehan työväenluokan poikia, sen luokan, joka on kerran nouseva valtaan ja tuomitseva Teitä.»[22*]
Syyttäjänä toiminut notaari Olavi Honka[23*] ei varmaan ollut odottanut vangituilta näin rohkeaa esiintymistä, mutta hämmästys oli vieläkin suurempi kun syytetyt oikeuden päätöksen kuullessaan 29. 6. 1926 alkoivat laulaa Internationalea. Voimakkaana kajahti oikeussalissa ja vankilan käytävillä »Lait pettää, hallitukset sortaa, verot köyhälistön verta juo ja köyhän ihmisoikeuskin ompi tyhjä lause tuo...» Tuomarit ja heidän apulaisensa tyrmistyivät ja hypähtivät seisomaan. Eräs huusi kiihtyneenä: »Mitä tämä on?» Kansainvälinen työväen marssi kaikui ensi kerran oikeuden istuntosalissa.
Hovioikeuden päätöksellä 45 nuorta työläistä sai täysin perustuslakien vastaisesti yhteensä 71 vuoden 3 kuukauden kuritushuonetuomiot. Se ei kuitenkaan lannistanut heitä, eikä lamaannuttanut toimintaa, vaan taistelu jatkui ja uusia oli astumassa vangittujen paikoille.
Viimeinen näytös Sosialistisen Nuorisoliiton jutussa esitettiin v. 1927 helmikuussa Väinö Tannerin »työväenhallituksen» kaudella. Päätöksestä oli vedottu Korkeimpaan Oikeuteen ja lyhemmän tuomion saaneet olivat »vapaalla jalalla» odottamassa oikeuden päätöstä. Kun Korkein Oikeus 18. pnä helmikuuta vahvisti tuomiot, olivat nuorisojärjestöt järjestäneet sen päivän illaksi vankilaan lähteville jäähyväistilaisuuden. Näitä jäähyväisiä ei »työväenhallituksen» sisäministeri Puro kuitenkaan hyväksynyt. Hänellä näytti olevan kiire toimittaa työläisnuoret kaltereiden taakse mahdollisimman pian ja siksi vangitsijat kiertelivät etsimässä tuomittuja jo varhain aamulla. Tässä puuhassa poliisi onnistui vain osittain, sillä huhu kulki ja pidätettävät piiloutuivat. Illalla he esiintyivät jäähyväistilaisuudessa ja seuraavana aamuna ilmoittautuivat itse lähteäkseen kärsimään tuomioitaan. Tannerin hallituksen kaudella kuoli vankilaterrorin uhrina Väinö Vuorio, yksi nuorisoliikkeemme tunnetuimpia tienraivaajia ja Suomen vallankumouksellisen työväenliikkeen lahjakkaimpia johtajia.
[1*] O. W. Kuusinen: Suomen vallankumouksesta. Itsekritiikkiä. Kirjoitus kirjassa Suomen Työväen Vallankumous. Leningrad v. 1928.
[2*] Pöytäkirja Suomen Sosdem puolueen ylimääräisestä puoluekokouksesta Helsingissä 27–29. 12. 1918. Kotka v. 1920.
[3*] Suomen Työläisnuorisolle, suunnat selviksi. Julistus v. 1919. Kansan Arkisto.
[4*] Toivo Antikainen: SKP taistelujen tiellä. Leningrad v. 1935.
[5*] Toivo Antikainen: SKP taistelujen tiellä. Leningrad v. 1935.
[6*] Toivo Antikainen: SKP taistelujen tiellä. Leningrad v. 1935.
[7*] Toivo Antikainen: SKP taistelujen tiellä. Leningrad v. 1935.
[8*] Saksassa sosialidemokraattinen sisäministeri Noske murhautti nuorisoliittolaiset ja kommunistit Rosa Luxemburgin ja Karl Liebknechtin tammikuussa 1919 sodanvastaisen ja kommunistisen toiminnan vuoksi. Tapauksen perusteella sosialidemokraatteja alettiin nimittää noskelaisiksi.
[9*] Pöytäkirja, kertomukset ja alustukset Suomen Sosdem Nuorisoliiton VI edustajakokouksesta Helsingissä 15–20. 9. 1919. Helsinki v. 1920.
[10*] Helsingin Sosdem Nuorisoseuran 20 v. albumi. Turku v. 1919.
[11*] Kommunistisen Nuorisointernationalen I kongressissa, v. 1919 hyväksytty ohjelma. Sosialistinen Aikakauslehti Nro 2 v. 1920. Helsinki v. 1920.
[12*] Sosdem nuorisojärjestöjen väliaikaisen keskuskomitean kiertokirje Nro 1 v. 1921. Työväen Arkisto.
[13*] Marjatta Kankaanpää: Työn Nuorten taival vv. 1906–1951. Helsinki v. 1951.
[14*] Toivo Antikainen: SKP taistelujen tiellä. Leningrad v. 1935.
[15*] Valkeakosken Sosdem Nuoriso-osaston pöytäkirjat vv. 1919–1922. Kansan Arkisto.
[16*] Sosdem Nuorisoliiton Pohjois-Hämeen nuorisopiirikokouksen pöytäkirja v. 1922, Tampere v. 1922.
[17*] Pöytäkirja, kertomukset ja alustukset Suomen Sosdem Nuorisoliiton VII edustajakokouksesta Helsingissä 27–30. 3. 1922. Helsinki v. 1922.
[18*] Pöytäkirja, kertomukset ja alustukset Suomen Sosdem Nuorisoliiton VII edustajakokouksesta Helsingissä 27–30. 3. 1922. Helsinki v. 1922.
[19*] Pöytäkirja, kertomukset ja alustukset Suomen Sosdem Nuorisoliiton VII edustajakokouksesta Helsingissä 27–30. 3. 1922. Helsinki v. 1922.
[20*] Herää! Käy taisteluun!, julistus v. 1922. Kansan Arkisto.
[21*] Punainen Kalenteri v. 1926. VN:n kirjoitus siv. 125. Helsinki v. 1925.
[22*] Työväenjärjestöjen Tiedonantaja v. 1926 huhtikuun numerot. Helsinki v. 1926.
[23*] Sama mies, jonka kokoomusrtntama vuoden 1962 presidentinvaaleissa nosti ehdokkaakseen.